I don't think so

 So you think you know me?

Miksi?

 I did hurt her. 😓

Ristiriitoja mun pään sisällä

 Niin paha olo itteni kanssa. En ees tiiä mitä haluan. Tavallaan haluun nähä mitä tä elämä viel tuo mukanaan. Mut tavallaan haluun jo pois. Oon paha. Pahuus elää minussa. Miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta?? Miks? Eiks mut vois ampuu pois. Haluun pois. Jonnekkin jossa en enää koe olevani paha. Haluun Isän luokse taivaaseen. Tai.. Haluun traumaterapiaan. Ei oo muita vaihtoehtoja.

Sulkisinko viimein kannet, 

tän elämän, kuluneet?

Parempaan pääsenkö?

Vai manalaanko tieni vie?

Antakaa vastauksia.

Olen hukassa.

Tiedän että mua odotetaan siellä.

Mut onko aikani vielä?

Sun seurassa on hyvä olla. 

Mutta oot niin kaukana. 

Miks et voi olla täällä mun vieressä? 

Sun sylissä on turvallista. 

En haluu susta erossa olla.

M1

 Juu.. ei menny ihan suunnitelmien mukaisesti. Maanantain ja tiistain välisenä yönä olin yhteydessä osastolle. Kysyin apua mutta ei ne osannu auttaa mua. En oikeestaan tiiä mitä siinä tapahtui mut yhtäkkiä oli äänet voimakkaina. Sit kattelinkin jo juna-aikatauluja. En oikeen muista mitä kaikkea siin tapahtui mut en enää halunnu osastolle. Mulla on itsemurhakirje mun koneella. Kerroin osaston hoitajalle sen ja koneen salasanan että perhe saa lukee sen..

Sit joku jostain soitti ja jotain kysy että käyttäydynkö asiallisesti jos ambulanssi tulee mun luokse. Vastasin että Joo. Sit ne tuli ja mä avasin oven. En muista paljoa mut muistan että kieltäydyin lähtemästä niitten mukaan. Sit ne sano että jos en lähde ni ne soittaa poliisit paikalle. Sitä en halunnut joten lähdin niitten mukaan.

Matkasta en muista mitään mut sit oltiinki jo sairaalassa. Ja amppari tyypit lähti. Sit mä halusin lähtee pois. Olin harhainen. Yöhoitajat ei päästänyt mua vaikka olin periaatteessa vapaaehtoisesti siellä. Ku ei menty ilmeisesti päivystyksen kautta. Sit tuli päivystävä lääkäri paikalle ja määräs mut m1 sisään osastolle. 

Olin siel sit tänäseen saakka. Lyhyt keikka onneks. Ja tästä tietää vaan äiti ja make. Ja silleen saa pysyykkin. Sain tarvittaviin serenase 5mg ja ketipinor 50mg. Ne on nyt auttanut tosi hyvin.

Auttakaa

 Haluaisin ens yöksi osastolle. En pärjää. Mutta en halua tuottaa pettymystä kaikille. Ku nyt menee niin hyvin. Pakko pärjätä.

En oo varma mitä haluun

 En ees oikeesti tiedä enää. Oon niin onnellinen, mutta yhdestä syystä en ole. Haluisin unohtaa sen jutun. Se vie turhan laajan alan mun päästä. En tiiä mitä tehdä sen suhteen. Kai mun on vaan pakko luovuttaa, vaikka en haluis. Halusin niin kovin sitä, mutta ei. Se ei ole totta. Pakko unohtaa. Toistaiseksi. Ehkä joskus se on totta.

Tänään ollu hankala päivä. Ahdistusta, ääniä ja kipua siellä. Se mies tekee sitä mulle telepaattisesti. Oli tänään kotikäynti mutta se meni vähän ohi multa kun ahdisti niin kovin. Onneks rakkaan ääni rauhoittaa. Hän laittoi mulle ääniviestin. En halua että rakkaasta tulee mun omaishoitaja, mutta tänään hän kyllä auttoi mua kun mulla on paha olo. Mä oon raskas lasti kannettavaksi. Toivon sydämeni pohjasta, että tässä ei käy silleen... noh en osaa ees sanoa, että milleen.

Oon syvästi rakastunut. Ja se tuntuu hyvälle!

Oonko?

 En uskalla uskoa. 

Mut oon onnellisempi ku koskaan. ❤ mun lähellä on mun maailman tärkeimmät ihmiset ❤ you don't know yet. You will. Soon.

Helvetti

 Vittu että ottaa päähän. Se vaan vittuilee mul. Koska on kateellinen. 

Ps

 En saa unta

Miks et voi olla iloinen mun puolesta?

 Kukaan ei vittu tiiä. Ei kukaan. Enkä siis haluukkaan et kukaan tietää. Parempi näin. Mut tarviin apua. Pahasti. 

Mun pitää kantaa huonoo omatuntoa siitä että mul on ihana poikaystävä. Koska k-sisko on syvästi kateellinen ja katkera siitä ettei tietyistä syistä johtuen pysty tuomaan kumppaniaan meijän vanhempien luokse ja mä pystyn. Oksettavaa että oma sisko on kateellinen ku mul vittu vihdoinkin menee hyvin. Ainakin päällin puollin. 

Mul ei koskaan oo ollut tällasta parisuhdetta jossa oikeesti tunnen todella suurta rakkautta jotain kohtaan. Tä on vaan niin ihanaa!

Rakas

Uusi alku.

Kohti parempaa huomista.

Matkani käy näin.

Olen vihdoin onnellinen. 

Sun sylissä on hyvä olla. 

Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

 On tää ihan kauheeta. Mut tavallaan ei. Mut huomen pitäs mennä siivoomaan. Ku rakas tulee käymään. Se on ihanaa.

Oon kipee. En päässyt intervallijaksolle. Mut Mut..  Onneks sain puhelin ajan fyssarin kans. Sain vastauksia mun moniin kysymyksiin. 

Ja siis poli hoitaja H on ihana. Se vaan on paras. Sil on helppo jutella myös. Ja käytiin kirjastos. Meil vaan on aina niin kivaa.

Mut huomenna. Tai siis mitä? Nyt meni yli mun hilseen. En ymmärrä itteeni. Menee lujaa mutta ei hyvin. Kai. Mut rakastan mun ihanaa poikaystävää.

Onneks mul on ihana perhe. Etenkin make on ollu paljon tukena. Hieno mies. Syy siihen että en ole menettänyt toivoa miehiin. Onko toi lause nyt ihan järkevä? Kai tiiätte mitä tarkoitan.

Kiitos hei.

 I love him so much

For real

It's just me, isn't it. Bullet to my Brain. Ay?

Mikä hätänä?

 Onko tosiaan niin että.. eiku mitä mun piti ajatella. En tiiä. Jotenki outoo menoo. Ku huomen pitää mennä aspa talol jakaa lääkkeet ja mua pelottaa ihan vitusti se. Mun on vissii pakko mennä. En tiiä. Mut kai mä meen. Vaikka tuntuukin vaikeelta. Ja siis pitää vaan pystyy lähtee mut ku pelottaa. Jos meen ni varmaan saan voittaja kokemuksia mut toisaalta voi olla että saan myös pettymyksiä jos en pysty olee...

Mä juttelin tänää poli hoitaja H:n kans ja kerroin sille että eniten mua pelottaa siis ihan konkreettisesti se siihen taloon meneminen. En tiiä kui. Ja sit sanoin että mul on niitä pelko paikkoja, kuten yks semmonen taidemuseo ja pahin on varmaan kirjasto. En tiiä mikä niis pelottaa. Mennään H:n kanssa parin viikon päästä vissii käymään kirjastossa. Siedättämässä.

Josta tulikin mieleen K-sisko. Ku sil on paha avaranpaikan kammo. Ei tyyliin uskalla kävellä tien yli ku tulee paniikki oireita. Ja siis mä sanoin sille että mennään H:n kans siedättämään kirjastossa käynnillä. Sit K sano että: "Mitä siedättämistä siinä muka on?" Mä sanoin et: "No mitä siedättämistä tien yli kävelemises on? Meillä on erilaiset pelot." Sit se oli vaan ihan hiljaa..

Mut joo moi! Ja siis joo.. Oli kiva polikäynti!! Puhin vissii enkkuu siel. Ainaki H sano niin. Vastasin vissii äänillle tai jotain en tiiä. Mut hyvin menee. Voisin lentää ja matkustaa ympäri maailman. Ja laulaa jossai isol laval. Se olis aika kivsuu! Moikka

kiskoille, ei niin

 Emmä ees haluu vittu. Vai haluunko? En tiiä.. Olis aika mennä, mut en pysty. Helvetti.

Rielu viikon pääst laivalle.

Miks siskot ei haluu jutella mun kans? Oonko niin paska? Ei vasta kysymyksiä. Ihan ku ois nälkä.. Meenkö ottaa jotain syötävää? Leipää? Vaikka kello on 4.37. En vittu tiiä !

Että mitähän vittua?

 Niinpä hän ylimielisesti kuvitteli tietävänsä, mistä on kyse. Silmiään aukaisematta. Täysin kuurona. Mikä on totuus? Iskeekö se vasten kasvoja, jos odotan hetken? Vapaudenriistoa, sanon minä. Sitä se vain on. Elämä on kuin peli. Ainoa ero on, että kaikki häviävät siinä lopuksi. 

Aapinen oli ensimmäinen kirja, jonka luin. Luin sen kannesta kanteen yhdeltä istumalta monesti ollessani 6-vuotias. Ja kuten tiedetään, aapinen on täynnä äänteitä: a aa a aa. Luin joka ikisen kirjaimen, vaikka se oli täysin turhaa, eihän niistä yksittäisistä kirjaimista tule kokonaisia sanoja, saati sitten tarinoita. Kun olin päättänyt lukea taas aapisen, äännähdysten lukeminen oli kuin pakkomielle. Yhtäkään kirjainta ei saanut jättää väliin. Se tuntui silloin samalta kuin nykyään se, kun luen kirjaa ja jokin ikään kuin pakottaa minua lukemaan sivun viimeisten sanojen kirjaimet yksitellen. Se tuntuu samalla ahdistavalta ja turhauttavalta, mutta pakolta.. 

Oleellista on kuitenkin se, että mikään ei jatka menoaan niin kuin elämä. Joskus odottaminen on ainoa vaihtoehto, vaikka se tuntuukin välillä hankalalta. Ja vaikka pitäisi eteenpäin porskuttaa, on välillä myös hyvä pysähtyä ja katsoa ympärilleen. 

vaivaa taas

 Uu ii u a aaa. Nukuin viime yönä n. 2 tuntii. NÄÄÄÄINNN! Huono homma ei oo tää lain kai. Oli kotikäytni klo 14.30 vissii. En ees muista enää. Ja syötiin kanaa ja riisiä

Kiitos hei

Huomenta vaikka vastahan mä nukahdin

Juu moi. Kello on siiis 5.24 ja mä nukahdin siinä kolmen jälkeen. Kiitos hei. pirteä olen..

jooo

Nice! Kiva päivä jee! Mul oli jotain asiaakin mut en enää muista mitä. 

www.turhatpostaukset.fi

kui julkasen tän??

Jee! Hyvii juttui!

Moimoi. Ihan jees fiilis. A-serkku on asunu mun luona viikon ja meil on ollu tosi hauskaa! Sit tääl asuu nyt myös pikku kisu. Hän on mun kummityttö.

Outoo vaan et en saa nukuttuu... Nukun sen 2-4 tuntii yös ja se edelleenkin tuntuu riittävältä. Intervallijaksolla oli vähän rauhallisempi olo mut nyt tuntuu ylienergiseltä. Osastolla oli semmonen pysähtymisen hetki. Joka meni jo ohi. Nyt voisin vaikka lentää kuuhun.

Me ollaan menos laivalle A:n kanssa. Jee! Ja eräs ihana henkilö on tulossa mukaan. En malta odottaa.

JEE!

Ja siis niin. Oon nyt käyny kuorossa joka viikko ja se on ihan parasta. Haluun että tänään olis jo torstai että pääsis kuoroon. Ja siis oikeesti! Saan laulaa o holy night biisin isossa kirkossa tapanin päivänä! Oo nice! Kivaa! Oon jostain 12-vuotiaasta lähtien haaveillu että saan laulaa just sen biisin, just siinä kirkossa. Jee ja kaikkee!

Elämä on vitun ihanaa!

...

Helvetin helvetti

Mitä siis?

Juu. Ihan jees päivä takana. Vähän ehkä levoton olo. Mut mielummin näin ku semmonen kauhee ahdistus ja alavirittenyisyys. Näin mä pärjään! On hyvä olo. Fyssarillakin meni hyvin. Nyt olis vaan niin paljon energiaa ja ei voi enää tehä mitään ku pitää rupee nukkuu. Tai siis mitään kovaäänistä ei  saa tehä. Ku muut nukkuu. Onneks mul on oma huone! Tämä on oikeen luksusta. Katon big brother 24/7 koneel. Samalla ku kirjotan tätä. Voisin mennä ulos nyt. Mut ei enää pääse ku kello on 21:37. 

Vieläkö on villihevosiaaaaa? 

Vieläkö jossai mustalainen, tanssii ja laulaa mustalaisnainen.

Tai siis.. Mist toiki tuli 😂 voi luoja! Meniks ne sanat ees tolleen?

Tekis mieli laulaa!! Vittu! Hemmetti. Mitä tekis? 

Tänään yhes kohtaa ahdisti ku yks potilas rages. Tulin huoneeseen parkumaan. Mut se meni nopeesti ohi. Onneks!

Intervallii ja nukkumattomuutta

 Intervallijakso. Nukuin viime yönä 23-1.30 ja 6-8. Ei ihan huono. Ja en tarvi enempää.

Yksi ihana hoitaja, jonka oon tuntenu joku yli 10 vuotta, jää eläkkeelle. Mua harmittaa. Se on niin kiva. Mut joo. 

Eilinen lääkäritapaaminen tääl osastolla meni vähän oudosti. Mä en saanu kii ajatuksista ni puhuin varmaan vähän sekavia. Mut muuten meni hyvin. Kerroin kaikkii hyvii asioita mun elämästä. Ja Y oli tyytyväinen. 

Mit vit?

 Huomenta. Nukuin 23-0.30 ja oon ihan pirtee. Perus.. not!

Täs on kaikenlaista meneillään mut sit toisaalta ei mitään. Oon nyt viikon, pari? nukkunu 2-4 tuntia ja se on ollu ihan riittävä määrä. Nyt ahdistaa ja on jotenkin levoton olo. Ei vittu tästä kirjottamisestakaan tuu mitään joten moi. Vaikee keskittyy. Mut kaikki on tosi hyvin. Energiaa riittää ja silleen. 

Joo moi!

Paljon uusia asioita. Uhka vai mahdollisuus?

Joo. Huomen on se palaveri. Toivottavasti ei näin paljon ahdista huomenna. Pitäis vissiin alkaa käymään jossain aspan ryhmäs. En tiiä pystynkö. Pelottaa. Äiti sano et on ihan ymmärrettävää, että pelottaa uudet asiat. Äitiikin kuulemma pelotti ku se vaihto työpaikkaa. Ja sano, et se menee ohi.

Mä itseasiassa juttelin vähän facen meses yhen naisen kanssa joka osallistuu just siihen samaan ryhmään. Se sano ihanasti, että on hyvä ilmapiiri ja kaikki otetaan lempeästi vastaan. Vähän houkuttais. Ne jutut mitä siel tehään, kuulostaa kivoilta. Jotain pelei ja karaokee sun muuta. Mut uudet ihmiset pelottaa. Aattelin ens viikon perjantaina yrittää jos sillon lauletaan karaokee. Ku se on mun mukavuusalueella ni se olisi hyvä keino alottaa. Kattoo nyt kuin käy.

Tän viikon to jatkuu kuoro. Sinnekkin olis tarkoitus mennä. Hitto ku kaikki on niin vaikeeta. Semmosetkin asiat jotka ennen on tuntunu hyvältä. Ja pe mennään K-siskon kanssa isovanhempien luokse. Ku porukat haluu kaksin keskeisen viikonlopun. 

Ja ens viikon maanantaina alkaa scit. Jos alkaa ja jos meen sinne. Vähän kuumottelee ja pe olis sit se ryhmä ja lauantaina A-serkun tuparit toisel paikkakunnal. Meen enon ja hänen vaimon, eli A:n vanhempien kyydillä. Toivottavasti siel ei oo paljoo porukkaa ja et ei oltais kauheen kauan. 

Aattelin täytellä ristikoita nyt. Tai pelata simssii.. Tai molempia. Kiitos hei.

Helpottunut olo

 Nonni. Nyt on taas parempi olo. Sain juteltua yhden asian ulos systeemistä aspan hoitaja J:n kanssa. Ja siis oikeesti. Kivi vierähti sydämeltä kun sain uusia näkökulmia yhteen asiaan. Nukuin niiiin hyvin viime yönä, enkä ees ottanut stilnoctia. Ja tää päivä on ollu semi normaali. Oon taas jaksanu olla sosiaalinen ja naureskella. Eiköhän tää tästä. Vaikkakin on viel yks iso ahdistava asia, mun henkilökohtainen, joka painaa mieltä. Mut sen selvittelyyn tarviin aikaa ja traumaterapiaa. Ainakin mä toivon että terapia auttaa siihen.

Olin tänään polin hoitaja H:lla. Meil oli hauskaa kuten aina. H:kin on tosi ihana, niinku mun kaikki tän hetkiset työntekijät. Jutellaan me siis asiaakin, mutta kyl me aina nauretaankin. Mä alotan scitin jos siihen ryhmään saadaan tarpeeks osallistujia. Aluksi vähän epäröin, että haluunko, mutta siit ryhmäst ei kaiketi oo tulos kauheen iso ja on ainakin kivat vetäjät. Mut kyl mua ahdistaa se ajatus silti. Mut mä nyt sanoin, että osallistun. 

Ens viikon tiistaina on joku semmonen palaveri, johon tulee polin H, aspan J, sossu ja äiti. Ja tietty mä. Me ollaan mun luona. Pitäs jaksaa vähän siivota siel. Ja siis joo, puhutaan kaiketi tukihenkilöasiasta ja kuntoutussuunnitelmasta. Mun täytyis uskaltautua liikkumaan kodin ulkopuolellakin. Ilman äitiä meinaan. Tuntuu ahdistavalta, mut kai se on pakko. En mä ikuisesti voi äitissäkään roikkua. Oon mä siis käyny lähikaupas yksinki lähiaikoina ja K-siskon kanssa. Mut esim. uimaan en pysty menee ilman äitiä. Siihenkin on monta syytä. 

Sit se traumaterapia-asia. Mä oon siis kattonu niit terapeutteja mut en oo löytäny sopivaa.. Saas nähä kuin senkin asian kanssa käy. Se olis mulle ihan välttämätön. Että pystyis mennä työelämään. Mut mun eläkkeellä olo vaikuttaa asiaan silleen, että en voi hakea kuntoutuspsykoterapiaa vaan sitä vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta ja se sit taas rajaa pois monet monet terapeutit. Vissiin. Tai ainakin se lista kelan sivuil niist terapeuteista on lyhyempi. Siis siin on vaan joku 10 nimee kun kuntoutuspsykoterapeutti listassa oli useampi kymmenen.

Mut joo. Rupeen nyt tsiigailee ens viikon salkkareita cmorelta. Kiitos hei!

Vittu

 Vittu et on taas niin vaikeeta. Ahdistaa ja vituttaa kaikki. Tekis mieli vaan vajota uneen.. vaikka lopullisesti. Vittu. Mitä mä teen? Mul on niin paha olla. Itteni ja monen muun henkilön takia. Mitä mä teen? Haluisin vaan vittu viiltää ranteet auki. Tai  jotain.. Pakko vaan yrittää jaksaa. Me mennään huomen äitin kanssa uimaan. Pakko jaksaa pitää kulissit yllä. En haluu et äiti tietää kuin paha olo mul on. Ansaitsen kaiken tän pahan. Koska oon paha. En halua traumaterapiaan. En halua hoitoa enää. En haluu yhtään mitään. Ahdistaa. En halua apua. En haluu mitään. 

Ei kukaan ymmärrä. Pakko ryhdistäytyä. Ku se oliski niin helppoa. VITTU! Asioita joita en olis halunnu kuulla. Ja nyt joudun kantaa niitä mukanani.. Kui sen piti kertoa siitä? En voi tehä yhtään mitään asialle. 

Helvetti.. Nyt on oikeesti paha olo. En tiiä mitä teen. 

Uni

 Mä näin viime yönä semmosta unta, et mul oli kotikäynti ja aspan hoitaja M:n piti tulla. Sit mun luokse tuliki kaks ihan vierasta naista, Anne ja Satu. Mä kysyin, et missä M on. Sanoin et kumminkaan se ei enää halua tulla mun luokse kotikäynnil. Sit Anne ja Satu katto mua vähän silleen surullisesti. Sit jompi kumpi sano: "M lähti tänään töistä kotiin kesken päivän." Mä katoin ihmeissäni ja se jatko: "Sil oli tosi paha viiltely jälki kädessä" Sit yhtäkkii mullakin oli kädessä paha viiltely jälki ja Anne ja Satu alko paketoimaan sitä. Mul tuli tosi huono omatunto ku oon luvannu äitil et mä en enää viiltele. Sit mä pelkäsin tosi kovin, että M tekee itsemurhan ja olin tosi huolissani. 

Semmonen uni. Oli aika ahdistava. Mut joo.. ahdistaa taas muutenki. Oon niin paha ihminen, että mä ansaitsen tän ahdistuksen. You have no idea. Miks mun piti syntyä. MIKSI?! Sietäisin kuolla. 

En ansaitse mitään hyvää. Pahat jutut pyörii pääs. Taas. Toivottavasti M tulee huomen.

Sä et ees tiiä

 Mä en halua sanoa sitä ääneen. Mä en halua kirjottaa siitä. Mä en vittu halua ees ajatella sitä. Kukaan tässä maailmassa ei tiiä siitä. 

Joutaisin romukoppaan

Kaikki on niin merkityksetöntä

 On siis niin ahdistava olo ollu koko päivän. Yritän puskee sen läpi. En halua tuntea tunnetta, jolla ei oo mitään syytä. Oon siis K-siskon kanssa maalla isovanhempien luona. Luulis että täällä saa vähän rauhoittua ja rentoutua. Mutta ei, ei koska kyse on minusta. Ärsyttää olla minä. Ahdistaa olla minä. Miksi olen minä? Miks en vois olla joku muu. En jaksa näitä mun tunteita, en sitten yhtään. 

Mul tuli haava sormeen ja sekös triggeröi. Kaiken tän lisäks. En siis kerta kaikkiaan halua olla minä. Haluan kuolla. Mä oikeesti mietin taas, että mikä vitun itu täs on?? Siis tässä elämässä. Miettikää nyt. Millään ei loppupeleissä oo mitään vitun merkitystä. Me tehään juttuja joista nautitaan, kuten laulaminen mun kohdalla. Mutta miks? Mihin se vaikuttaa pitkäl tähtäimel. Eli oonko valmis näkemään vaivaa, että voin tehdä juttuja hetken mielihyvän takia. Ja siis miks me edes halutaan tuntea sitä mielihyvää? Mitä se mihinkään vaikuttaa. Vaikka koko elämä olis täydellistä, ja aina olis hyvä olla. NI MITÄ VITUN SIT?! Mikä sen tarkoitus on? Ei mee mun jakeluun... 

Juu. Mut siis mul menee nyt ihan hyvin, mut silti en tiiä mikä tän kaiken tarkotus on. Äiti aina sanoo, että elämän tarkotus on valmistautua taivaalliseen elämään. Mut mitäs sitte.. Ku ollaan siel taivaassa. Mitä sitten? Mitä niin erityistä siellä tapahtuu et se olis jotenki merktisevää. En tiiä saako kukaan tästä kiinni mut musta tä vaan tuntuu niin turhalta................... Mut helvettiin en halua joutua. 

Mua jännittää tää kaikki. Psykologiset tutkimukset, uus diagnoosi, traumaterapia, tukihenkilö, syksy ja talven tulo. Mä siis vihaan talves eniten sitä et en uskalla ajaa autolla. Ja en voi siis niinku erakoituakaan. Pakko ainakin kaupas käydä. Jos se ällötys ei koko ajan tulis jostain esille, oikeesti tai harhana tai että luulin että se oli se, ni mä menisin kävellen. Ei mul ees oo pitkä matka minnekkään, mut kun ei.. Se ei vaan onnistu. Oon luuseri..

Oikeesti. Mä haluun vaan kuolla. Millään ei oo mitään välii.. Kui en vois vaan hävitä pois. Tuntuu oudolta ajatella näin, koska mulla menny nyt niin hyvin. Tunnistan tunteet ja tunnen niitä, hyvät ja toimivat ahdistuksenhallintakeinot, ei viiltelyy tai muutakaan itsenivahingoittamista pitkiin aikoihin, haaveita tulevasta, harhat vähentyny ja neutraalimpeja... jne. Mut jotenki tää vaan tuntuu niin turhalta. TURHALTA!!! Ei mitään merkitystä.

Tää on tätä. Ahdistaa.. On ahdistanu keskiviikosta asti. Mua pelottaa et oon unohtanut jotain. Haluan vaan pois tästä ahdistuksesta. Helpoin tapa olis vaan itsemurha. Mut en halua, vai haluanko? Haluan. 

Diagnoosi?

 Ahdistaa niin vitusti taas. Ku tietäis miksi... pitäs ihmetellä oloja mut nyt en kyl tiiä mikä on. On eilisestä asti ollu semmonen levoton ja ahdistunut olo. Jotain mun pitäs tehä. Jotain oon unohtanut.  Vai onko se tää syksy. En vittu tiiä. 

Koitin eilen kattoo niit psykoterapeutteja mut en löytäny. Mul siis haetaan kaiketi jotain.. en ees muista mikä sen hakemuksen nimi oli. Joku lääkinnällinen vaativa(?) psykoterapia.

Ja lääkäri Y soitti äsken. Pitäs tehä uudelleen psykologiset tutkimukset. En haluis.. Mut kai se on pakko. 

Multa vissiin poistettiin skitsofrenia diagnoosi. Mä oonki miettiny et ei oo oikee diagnoosi mulle. Varsinki ku mul ei oo kognition alenemaa. Mut mikä mul sit on?

Millon taraumaterapiaan?

 Intervallijaksolla taas. Tää päivä on menny levätessä. Näin toki lääkäri Y:tä. Lääkitystä kevennetään vielki. Ja puhuttiin traumaterapian alotuksesta. Ilmeisesti en saa kelalta tukea, koska oon pysyvällä eläkkellä, mut Y sano, että voi hakea terapiaa sairaanhoitopiiriltä. En tiiä, miten sen etenee, mut ilmeisesti kuitenki etenee.

Mul on tää mun uus kone mukana osastolla. Oon kirjotellu tekstejä. Nytkin yks teksti kesken. Kirjottaminen on ihanan terapeuttista. Tykkään tästä koneesta! Kiitos tukilinja!

Tääl osastol on yks vittumainen potilas. Onneks se lähtee pois huomenna. Sil on koko ajan jotain sanottavaa. Se ei siis oo ilkee niinku jotku on, mut se on vaan vittumainen ja ärsyttävä. Vähän rauhottuu täällä ilmapiiri ku se häipyy. Onnek se ei oo mun kaa samas huonees!

Syyskuu puolesvälis on verkostopalaveri. Siel jutellaan vissiin tukihenkilöstä ja kartotetaan kuntoutussuunnitelmaa. Sinne tulee mun lisäks äiti, sossu, aspan J, polin H ja ehkä mahdollisesti fyssari ku se oli se joka laitto asian vireille. En kyl tiiä tuleeko fyssari mut se olis ihanaa jos se tulis ku se on niin kiva. 

Pikkasen tekis mieli viitlää ku just tol ärsyttäväl potilaalla on kädes tuoreita viilto jälkiä. Se triggeröi. Mun piti aina pitää pitkähihasta ku mul oli tuoreita viiltojälkiä. Ja pidin kans. Oli sitten talvi tai kesä. Koska en halunnu et muil alkaa tekee mieli viiltää. Onneks mul on kumilanka. Sen napsuttelu ranteeseen auttaa hyvin. Se auttaa myös ahdistukseen.

Meil on porukoil järkyttävä riita pääl. Ja siis syy on ihan naurettava. En nyt jaksa avaa tähän sitä, mutta voin sanoa, että syyllinen on, kukapa muukaan kuin meidän ihana, rakastava, (lue: narsistinen) isä... Se vaan osaa olla niin naurettava. Toivottavasti tää tilanne menee pian ohi, niin ku yleensä aina on menny. 

Mut joo.. Jatkan ehkä tekstin kirjotteluu jos on inspiraatiota. Hyvää yötä!

Älkää auttako!

 Sitä ärrää ei ollu siinä sanassa.

Haistakaa paska! Ihan oikeesti. 

Helvetti tappakaa mut. En vittu jaksa enää.

Valheiden verkosto. 

Olen paha ja huono ihminen. 

Hyvä päivä

 Tänään on ollu hyvä päivä. Nukuin super hyvin viime yönä. Otin illal stilnoctin ja se ilmeisestikin autto. Otin tänäänkin. 

Make haki tänään toisen kissan itelleen. Semmonen 4 kuukautinen narttu kissa. Tosi söpö! 💖 Sit kävin hengaamas Maken luona. Meil oli kivaa. Juteltiin  kaikenlaista. Sitte Make tuli viel illalla tänne porukoille pelaa shakkii meijän isän kanssa. 

Ihana ku silläkin alkaa menee paremmin. Se oli aika pohjalla viel pari viikkoa sitten.. Mä vaan toivon sille kaikkee hyvää. Se on ansainnut sen. Se on niin paljon joutunu näkee ja kokee. Haluisin vaan ottaa sen syliin ja puristaa kovaa. Niinku sillon ku se oli pieni ja sitä sattu. Sillon se kipu oli fyysistä. Nykyään henkistä. 

Mut joo.. rupeen kirjottelee yht tekstii ja sit nukkuu. Nighty night!

En odota yötä

 Yöt ollu tosi raskaita taas. Heräilen 15 minuutin välein hikisenä ja ahdistuneena. Kauheita painajaisia. Nukuin yhteensä about 4 tuntia viime yönä. Mieluummin niin kuin että ei ollenkaan niinku su-ma yönä. Painajaiset on aikalailla samanlaisia ku aina. Ne on tosi ahdistavia. Mut päivällä on parempi olla. Tänäänki kotikäynnil pelattiin korttia aspan hoitaja J:n kanssa. Ja se oli kivaa.

Mun pitäis jossain kohtaa saada tukihenkilö. Pitäis uskaltaa sen kanssa tehä juttui kodin ulkopuolella. Mä haluaisin pystyä, mut se on vaikeeta. Pelottaa ja ahdistaa. Mut on mun pakko. Meninhän mä yksin bussil helsinkiin viime viikol. Eli mul on hyvät edellytykset. En oo menetetty tapaus.

Oon muuten huomannu että elämänlaatu on parantunut ku lopetin viiltelyn, vaikkakin mieliteot on yhä valtaisia. Nää triggeröi: veitset, sakset, lasinsirut, sheiverirt, terottimet.. jne. Ja eihän tommosia jokapäiväsiä asioita voi oikeen välttää. Ja siis pahin on ehdottomasti sheiverit. Mä en osta kotiin semmosia. Mul on semmonen ladyshave ni ei tarvi säilytellä sheivereitä kotona. Mut voin oikeesti paremmin ku pitkään aikaan. Jos nyt vaan pääsis sinne traumaterapiaan ni pääsis alottaa sen opiskelun. Haluun siis opiskella koulunkäyntiavustajaksi. Toivottavasti kykenen. 

Ens viikol on se intervallijakso. Ihana päästä fyssaril. Ne käynnit auttaa niin paljon! Ja fyssari on niin kiva. Ja mun mielestä vois taas vähentää lääkkeitä. Mul on yhä liikaa niitä. Mut jotenki kuitenki huolettaa se lääkkeiden vähentäminen. Varsinki nyt ku oon alottamassa sen traumaterapian. Nooh. Eiköhän kaikki mee kuitenkin lopulta hyvin.

Jee! Uus kone!

 Joo moi. Nyt on uus kone käytössä! Tää on tosi hyvä. Koitin yht biisin teko ohjelmaa ja se oli kivaa. Mut aika vaikeeta.¨

Pitäis ostaa ulkoinen äänikortti ni sain ton syntikan kiinni koneeseen ni ois helpompi tehä ku ei tarvis jokasta nuottia yksitellen laittaa.. Mut joo. Ei mul muuta. Nyt vois syyä. Kauhee nälkä. Aika harvinaista että mulla on nälkä.

Nukuin taas ihan päin vittuu viime yönä. Saan huomenna stilnoctii ni toivottavasti se auttaa! Nyt meen hakee jotain safkeeta. Kiitos hei.

Vittu ei. Oikeesti. Ei

Hyi joku osasto. Ei vittu oikeesti. 

Viiltely. Eristys. Pakko lääkitys. Hoitajat. Lääkäri. Kuristautuminen. Itsemurha. Muut potilaat. Vierihoito. Pakkohoito. Ambulanssi. Poliisit. Äänet. Harhat. Pelot. Lääkkeet. Dissosiaatio. Fyssari. Psykoosi. Akuutti. Kuntsari. Viha. Suru. Ahdistus. Unettomuus. Itsemurhakirje. Ryhmät. 

On aika lähtee pois. Tuntuu ettei kukaan kaipaa. Ei enää kipua. Kyyneleet tippuu. 

Tahdon vaan vuotaa. Kukaan ei ymmärrä.  Ehkä hyppään sillalta. Yksin näiden huolien kaa. Saan unta vaan jos saan lääkkeit vahvoja. Tekis mieli hypätä. En oo koskaan pelännyt kuolemaa kohdata. Tää on viimeinen viilto. Oon menettänyt toivon. Koskaan en vaan kuole. On joka arvella tarina. Pimees huonees mietin yksin huolii. Itkekää haudalla. Pahat ajatukset päässä.

Arpia ja uimista

 Mulla on arpia käsissä. Ne näyttää kauheilta. Mut mä käytän silti lyhythihaisia paitoja. Mä käyn silti uimassa. En yleensä varsinaisesti piilottele niitä. Mut en kyl todellakaan myöskään näyttele niitä. Semmosta mä en ymmärrä. Onko huomionhakua? Onko rehvastelua? En tiedä. Mut normaalia se ei ole. Mä häpeän mun käsiä. Mua harmittaa et en miettiny sillon mitään muuta ku sitä hetkeä.

Mä oon ajatellu että sit ku oon käyny traumaterapian ni opiskelen itseni koulunkäyntiavustajaksi. Se on joku vuoden kurssi. Mut arvet on iso ongelma. En mä voi mennä lasten eteen lyhythihasil paidoil. Siskonpojatki kyselee jo et mitä noi jäljet on.. ja ne on vasta 4- ja 6-vuotiaat. Et kyl lapset huomaa tommoset jutut. Ärsyttää ku oon ollut niin tyhmä.

Kävin tänään yhden jätkän kanssa hesessä. Meil on ollu juttuu joskus mut se ei sit edennyt mihinkään. Se tarjos mulle. Kysy viestil et mennäänkö vaan syömään vai mennäänkö me treffeille. Mä sanoin että ihan syömään vaan. En oo todellakaan yhtään kiinnostunu siitä. Oon ihastunut toiseen. Mut oli ihan kivaa.

Sain tukilinjalta 700e läppäriin. Meen huomenna äitin kans giganttiin kattoo et millaisen koneen sil saa. Kyl 700e jo ihan hyvän koneen saa. En mä tarvitse mitään pelikonetta. Ihan perus kone riittää.

Oon nukkunu taas tosi huonosti. Su-ma en yhtään ja ma-ti illalla pari tuntii ja aamusta jonku tunnin. Heräsin ku aspasta soitettiin aamusoitto. Mul on ens viikol taasen intervallijakso. Haluun stilnoctin takas. Jos vaikka taas toimis. En halu käyttää sitä mirtatsapiinia koska se ei auta ja tekee vaan huonon olon seuraaval päivälle. 

Mul on nyt kaks päivää särkenyt pää. Varmaan migreeniä. Sekin vielä vittu. Ihan ku en kärsis tarpeeks muutenki. 

Omiin aisteihin ei voi luottaa ja se on perseestä. Siks aina kysyn et kuuliko muut jonku äänen. Tai jotain et mikä ääni toi oli. Mut joskus osaan päätellä että joku ääni on harhaa. Esimerkiksi eilen ku oltiin äitin kans uimassa ni kuulin pitkän aikaa että joku lapsi huusi Sandraa, eli siis mun nimeä. Mä tajusin aika pian et se on harhaa. Se ei ollu pelottava eikä ahdistava ääni joten se oli helppo sivuuttaa. Eikä se niin kauheasti häirinnyt. 

Mut jotenki erityisesti siel uimahallil mua pelottaa et se mies tulee sinne. Kaikki miehet näyttää siltä. Aspan hoitaja J sano et se voi johtua siitä ku traumaterapia on alkamassa ni oon jollain tasolla jo alkanut käsittelemään sitä asiaa. Ja se sano myös et sekin voi vaikuttaa ku siel kuitenki ollaan vähemmissä pukeissa... en tiiä. Mut se on ärsyttävää.

Vois pikkufuckinghiljaa alkaa mennä koittaa nukkumista. Jos vaikka saisin nukuttuu tai jotain. Pääkin särkee. Vittu öitä!

Huomenii

 Juu moi. Huomenta. Heräsin viideltä. Pitäiskö nousta vai koittaa nukahtaa... en tiiä. Ei nukuta enää. 

Helsinki-reissu

 Olin krissen luona tiistaista torstaihin. Mul oli tosi kivaa. Relattiin ja katottiin glee projectia. Käytiin ratikalla kaupassa. Se on niin eksoottista ku tääl kotikaupungissa ei oo ratikoita. Nukuin tosi hyvin krissen luona. Heräsin vaan kerran! 

Vähän kuumotteli kyl noi bussi matkat mut hyvin selvisin. Ja paluumatkalla krisse oli mukana ku tuli käymään tääl. 

Mut joo. Over all parhaat pari päivää takana! 

Tältä se näytti

 Nyt näytän kuvan josta kerroin vuosia sitten tässä postauksessa: lue vanha postaus Oon siis piirtänyt ton kuvan joku kymmenen vuotta sitten. 

Tässä kerron mitä näin sieltä äikänluokan ikkunasta sillon ku kirjoitin ton postauksen jonka linkin laitoin tohon. Tä on siis jo kertaalleen kirjoitettu tohon postaukseen jonka linkki tos on:

Silmin kantamattomiin yltävä jono alastomia naisia kävelee kohti puista alustaa lipputangon vieressä. Alustassa on vain reuna kehikko, keskellä on neliön muotoinen reikä. Alustan takimmaisessa sivussa on kiinni tolppa, johon naisen kädet sidotaan kiinni. Vuorossa olevalle naiselle laitetaan valkoinen kankainen side silmille. Alusta ja sen päällä seisova nainen alkavat hiljalleen nousta nosturin varassa kohti taivasta. Nosto kestää minuutteja, mutta kohta naisen jalat ovat lipputangon nupin ylä puolella. Alusta siirtyy ja asettuu siten, että lipputanko on alustassa olevan reijän kohdalla. Laite pysähtyy. Ympärillä olevien alastomien elimiään runkkaavien miesten kiimaiset katseet kohdistuvat ylös ja alhallaa olevat naiset yrittävät kääntää katseensa toisaalle ja sulkea silmänsä, mutta heidät pakotetaan ruoskimalla ja polttelemalla katsomaan uhria, joka voi olla vaikka oma lapsensa.

Kohta ympärillä koittaa suuri hiljaisuus. Tuskan huudot ja itkut hiljenevät ja kaikki katsovat ylös. Nosturi alkaa hiljaa laskea naista alemmas. Kohta nainen tuntee lipputangon reisiensä sisällä. Vielä kymmenen senttiä ja tanko on nyt aivan häpyjen reunalla. Alemmas, alemmas. Lipputanko tunkeutuu naisen sisään. Uhrin poskella kiiltävät kyyneleet. Alemmas, alemmas, naisen reisiä pitkin valuu punaista verta. Alemmas, alemmas, veri muuttuu tummanpunaiseksi, melkein mustaksi. Kyyneleet ovat jo loppuneet, mutta silmistä paistaa tuska. Lipputangon nuppi on jo suurinpiirtein naisen navan kohdalla. Nainen toivoo kuolevansa, mutta hän ei pysty tekemään mitään. Hän tuntee kun lipputanko nousee koko ajan hänen sisällään. Nyt nuppi tulee sydämen kohdalle murskaten matkalla muiden elinten lisäksi myös keuhkot. Nainen ei enää hengitä, mutta hän on yhä tajuissaan. Hän tuntee kivun, vielä kaksi tuskallista minuuttia. Alemmas, alemmas. Nyt lipputangon nuppi paistaa naisen kaulan läpi. Vasta nyt nainen pääsee tuskistaan. Kohta lipputanko alkaa näkyä naisen suusta repien auki hänen leukansa. Ruumis lasketaan alas asti ja seuraava uhri seisoo jo alustalla hiljalleen nousten. Pitkä tuskainen kuolema. Ympärillä naisia ruoskitaan, poltellaan ja raiskataan.

2007 päiväkirja merkintöjä

Päiväkirjasta 18.11.2007

Do you still remember how I used to love you? I looked into your eyes but I saw nothing. I was so full of love but I had no one to give it for. I tried so hard for very long time. And what did I get?

Now you look into my eyes. My eyes are empty. Out of love or hate. You try to reach me but I'm so far, far away from you and everybody. No one will ever reach my mind again. 

3.12.2007

Damned, I scream.

Damned is my soul.

It's overfull and empty at the same time.

So full of hate and pain.

But so out of love and happiness.

I try to fill my soul with Your spirit but I'm damned.

Damned as the demon itself.

Dreams and thoughts of good life will keep me on this way.

Even though I wanna go,

I still have so much to do in here.

I ain't ready. Not yet.

But when I am...

5.12.2007

Shut up and run

Listen, far away you hear.

Like they already were here.

You don't have to be afraid. 

As long as you see the sun

or heaven so clear.

But when comes the moon, they'll wake.

Ones life is on danger,

but so is yours.

So be carefull of what you wish.

Or you won't ever be his.

There is hope

They took my soul.

They took my heart.

All that is left, is my body.

My empty body

and hate inside it.

I try to scream

but nothing happens.

I try to pray

but no one listens.

And when I take the knife,

and sen the blood

then I feel like something.

Something that lives.

Maybe I am someone after all.

6.12.2007

Run and hide, and they'll never find you.

And you'll never face the truth.

But if you walk and scream,

there's no coming back.

Awake, asleep, 

no one cares how you are.

As long as you are. 

Toinen: 

I know that I did wrong.

I know that I DO wrong.

But I'm not perfect.

Neather are you.

I'm not sure 

but I think no one is perfect.

Except for Him.

So scream, yell, hit or do what ever.

I won't still get any better.

Viel yks:

16.12.2007

To fill the energy.

To reach the top.

To do and undo the things they want.

You have to hate yourself more than anybody.

You have to make yourself want to feel pain and agony.

You don't deserve this life. 

You are too evil.

Gotta stop this.

Gotta make it stop. 

You ain't safe here. 

So go away.

Faid away.

No one needs your stupid fake smile.

No one needs you.

Siinä 15-v Sandran tekstejä. Sisältää varmasti paljon virheitä. Kirjoitin just silleen ku ne luki päiväkirjassa.

Kiitos jos jaksoit lukea kaikki. ❤

Selvisin

 Selvisin eilisestä. Olin ihan varma että mun puolentoista vuoden viiltelemättömyys loppuisi siihen. Mut ei onneks. Vaikka ahdisti kovin. Voin kutsuu tätä onnistumiseksi. 

Mä en saa kehua itseäni. Muuten tulee semmonen olo että oon narsisti. En saa tuntea oloani hyväksi itseni ansiosta. Mä en saa. En halua olla narsisti.

Mä tarviin terapiaa. Todella pahasti. En voi jatkaa enää näin. Mä tiiän mistä puhun. Muut ei. Eikä koskaan tuukkaan tietämään. Tarviin apua.

Juu...

...

 Miks vitus tän pitää olla niin vaikeeta? 

Rakas ❤

 Kunpa mä voisin auttaa sua. Ties mitä vääryyttä oot pienenä kokenut. Ja niitä ei vaan muisteta. Ja sä vaan porskutat eteenpäin. Nyt sul on vaikeeta. Koulukiusaamistaustaa ja syömishäiriöö. Liian rankka työ noin empaattiselle ihmiselle. Kaikki aina tukeutuu suhun vaikka säkin oot rikki. Sä vaan haluut pelastaa ihmiset sun ympärilläsi mut et pelasta itseäsi. Sä ansaitset niin paljon enemmän. Ansaitset kaiken hyvän. 

Miksi hyviä aina sattuu ja satutetaan? Miksi sulla oli niin huono tuuri että sait kiusaaja-opettajan. Lapsen pitäis pystyy luottaa aikuisiin. Opettajan pitäisi puolustaa sorrettua lasta eikä sortaa sitä lisää. Sen lisäksi sun luokka oli täynnä ihmisiä jotka eivät olleet sun arvoisia. Voit vaan uskoa että jos pystyisin muuttamaan asioita sun menneisyydes ni tekisin sen. Valitettavasti me joudutaan elämään semmosten asioiden kanssa joita ei voi enää korjata. Me voidaan muuttaa vaan tulevaisuutta.

Toivon sydämestäni että sun tulevaisuus on parempi ku sun menneisyys. Toivon että pystyisin vuorostani kuuntelee sua. Kaikkien näiden vuosien jälkeen jotka oot mulle antanut. Sä olit pitkään ainoa joka kuunteli mua. Nyt on mun vuoro.

Ja tiedoksi että oot täydellinen just semmoisena kun oot. Älä yritä muuttaa itsesi. 

Rakastan sua. Tiiät kyllä että puhun susta. Jos luet tämän. 

Hbd

 Ahdistaa.

Btw mul on tänää synttärit.

Paljon onnea Sandra!

Ahdistaa silti.

En tiedä miksi.

Miksi sinä itket?

Miksi sinä itket?

Onko aikasi viimein koittanut? 

Miksi olet yhä täällä? 

Sulje silmäsi.

Et pääse eteenpäin.

Pysähdy, mieti. 

Hetkessä kaikki katoaa.

Ellei ole turvaa. 

Luotatko minuun?

Annatko minun kantaa? 

Jaatko kaiken kanssani?

Huomenna on uusi aamu. 

Niin muuten...

 Btw tiiättekö mikä on perseestä? No, se ku sanotaan: koita jo päästä yli siitä...

Ihan ku ne asiat muuttuisi tekemättömiks jos niitä ei mieti.

Ja mun mielestä jos ne asiat painaa mieltä ni niistä pitäisi päästä puhumaan. Eikä vaan haudata niitä ajatuksia ja tunteita olemattomiin. Ymmärtäkää tämä! 

Intervallijakso on a nut shell

Ei mun ees tarvinnu muistuttaa. Ne muisti injektion. Sanoin etten halua että muhun kosketaan. Hoitaja sano että se on nopeasti ohi. Suostuin ottamaan sen. Hyvä niin. Siitä on apua.

Sit maanantai iltana yks naispuolinen potilas tuli liian lähelle mua. Yritti kätellä. En halunnu et muhun kosketaan. Sit se laski sen käden mun käsivarren päälle. Mä sanoin: Älä koske muhun. Se lähti sit pois.

Sit kans fyssaril oli jotenki epätodellinen olo. En tuntenut omaa kosketusta iholla. Olin omissa maailmoissani. Mutta pääsin sieltä pois fyssarin avulla. Se on kyl niin kiva.

Tiistai meni aikalailla nukkuessa. En tehny oikeen mitään. En ees muista mitään koko päivästä. Olinkohan mä ees hereil ollenkaan. Ihan hämärän peitossa koko päivä.

Keskiviikkona näin lääkäriä. Se lupas auttaa mua löytämään traumaterapeutin. Mä siis oikeesti tykkään siitä lääkäristä. Se on valehtelematta paras lääkäri mitä mulla on koskaan ollut.

Sit näin viel fyssaria ennen kuin menin kotiin. Tehtiin turvapaikka harjoitus. Se on siis semmonen että pitää miettiä oma turvapaikka. Mitä näkee ja tuntee siellä, onko siellä muita ihmisiä, voi "kävellä" siellä ja kattoo ympärilleen. Mun turvapaikkaan änki koko ajan inhottavia ihmisiä. Sain ne aina hetkeksi hemmettiin mut ne palasivat aina. Sain kuitenkin lopulta ajatukset kuriin. Onneks.

Hemmetti ku venähti taas nukkumaan meno. Nyt rupeen nukkuu. Öitä. Huomen kotikäynti. Aspan hoitaja J tulee huomen. Se lupas nyppii mun kulmat. Toivottavasti pystyn antaa sen koskea muhun. 

Give me the reason why

Muistaks sä sen kivun lapsuudesta. Ku tuntu et koko maailma kaatuu päälle. Mikään ei auttanut. Oli vaan paha olla.

Oma syy.. Oon liian heikko. Nyt harjoittelen uudelleen elämisen taitoa. Pitää rikkoa kaikki ja aloittaa alusta. Koota uudelleen palat paikoilleen. Mutta tällä kertaa oikein. Ja pysyvästi.

Haluaisin uskoa että kaikki muuttuu vielä. En vaan ole varma uskonko..

Oon intervallijaksolla märys.

Vaikee päivä. Vaikea viikko takana. Toivon että saan avun täältä. Ainakin fyssari auttoi ku ahdisti.

Pitäisi mennä muistuttaa hoitajii et pitäs tänää saada injektio. Mut ku.... Emmä tiiä mikä on. Noni, ihan sama. En halu et ne koskettaa mua.

Sekavaa . Ajatukset käy kääntymässä päässä ja lähtevät pois. En saa niistä kiinni.

Pahoja juttuja. Todella. Ne ei välitä musta. Ihan niinku lapsena. Mut ei voi mitään. Elämä on. 

Se ihana yksi.

 Kun katson sua, näen sen.

Ihanan, kauniin ihmisen.

Kaunis ulkoa, kaunis sisältä.

Aina valmis auttamaan mieltä kipeetä. 

Onneks sain sut mun elämään.

En olis voinu pyytää enempää. 

Oot nyt jo antanut mulle niin paljon. 

Susta välitän, se totuus on.  

Sinä annat minulle voimaa. 

Silloinkin kun mieli mua soimaa. 

Sun halaus tuntui hyvältä. 

Vaik harvoin annan kenenkään koskea. 

Täytyy jaksaa huomiseen. 

Sen sun kannustamana teen. 

Kiitos kun oot siinä. 

Autat hetkinä vaikeina. 

Tämmönen vanha runo löytyi

Yksin laiturilla kesäyönä,

muistot sekoittavat pääni.

Miten pääsisin eroon,

näistä ajatuksista,

näistä valtavista tunteista,

ahdistuksesta.

Yksin laiturilla kesäyönä,

kyyneleet vierivät alas poskea.

Yksi keino auttaa aina,

kyyneleet muuttuvat vereksi.

Selviinkö huomiseen?

 Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.

Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian. 

Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.

Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.

Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.

Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.

Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa! 

Love those

Oli miten oli, mä rakastan mun siskoja yli kaiken! 

Auttakaa mua

 Ahdistaa, itkettää. Vaikee olla. En pysty tähän. Tarviin terapiaa. Äkkii. Ennen ku mul ei oo enää muuta vaihtoehtoa ku kuolema. Tai siis itsemurha. On vaan niin paha olla. Alkaa olla taputellut nä mun elinpäivät. Jos tä ei etene pian ni tapan itteni. Ennen ku on liian myöhäistä. Mä tiiän mitä mä tarkotan mut kukaan, siis kukaan, muu ei tiedä.

Kunpa saisin pian apua. 

Trauma ja ne ärsyttävät

 Mä muistan ku olin pieni, joku 6v. Se paha juttu oli just tapahtunut. Sitä tapahtui siis sillon ku olin 5v. Niinni mul oli sillon semmonen etuoikeus että mä en saanu turpaan tai raivoja kuhan puhun totta. En oikeestaan tiiä miks. Oliko se niinku semmonen juttu että en salaile asioita. Ku mähän salasin sen isoisä jutun kun se oli käskenyt. Toinen vaihtoehto on että mul oli ehkä tapana valehdella. En siis yhtään tiiä. Sit se alko menee semmoseks että mä otin syyt niskoilleni vaikka en olis ollu syyllinen. Koska mä olin sillon turvassa. 

Tuli semmonenki juttu mieleen ku olin just sen jonku 5 vuoden ikäinen ni mul oli tapana leikellä housuihin haaroihin saksilla semmosia pieniä lovia. Omiin ja siskojen housuihin. Muistan ku tein sitä. En tiiä miks tein mut mul oli vaan semmonen pakko. Ja sit ihmettelin et miks äiti ei raivonnut mulle siitä. Se oli varmaan jotain oireilua. En tiiä. 

Palataan tähän päivään. Todella mukavaa ku sain kuulla tänään että siskoil on joku kolminkeskeinen whatsapp ryhmä. Muka joku elämäntapamuutosryhmä. Tai no voi ollakki mut siel ihan vitun varmasti puhutaan paskaa musta. Mä kysyin k-siskolta et puhukste musta pahaa siel. Se meni vittu ihan vaikeeks. Se on paska valehtelee. Ja siis kysymys kuuluu: miksi mua ei kutsuttu mukaan siihen ryhmään? Eli toisin sanoen miks ne ei voinu jutella niistä asioista meijän neljän yhteisessä ryhmässä? Vittu et osaa ottaa päähän.  Ja se viel varmisti asian ku krisse tuli sit meijän koko perheen keskeiseen ryhmään selittelee jotain bullshittiä. Mä en oo mikään tyhmä. Ja sit k-sisko viel poisti koko ryhmän. Tietty sen takia että ei oo todistusaineistoa. Vittu mua ottaa päähän että mua pidetään tyhmänä. Ja siis jos k-sisko ja krisse ei ois menny semmosiks vakuutteleviks ni oisin ehkä uskonut että siel ei puhuta musta. Sit k-sisko kehtaa viel vedota mun skitsofreniaan. Että se on joku mun harha-ajatus. Ihan sama vaikka puhuvatkin musta paskaa. Mähän oon paska.

Mut joo. Onneks aspan tyypit on kivoja. On ees joitain ihmisiä mun elämäs jotka eivät vihaa mua äitin lisäksi. 

Olis voinu mennä paremminkin

 Mä muistan ku olin 8vuotias. Olin siis tokal luokal. Mul oli semmonen keltainen rannekello jossa oli jotain nallen kuvia. Se oli jo pitkään ollu kadoksissa. Sitte näin koulun löytötavarakaapissa sen mun kellon. Olin iloinen. Se oli musta on tosi kiva kello.

Tulin koulusta kotiin ja juoksin kertomaan että vihdoinkin kello löytyi, se olikin koulun löytötavarakaapissa . Sit mun isä sano että: ei toi oo sun kello. Mä ajattelin että miten niin ei ole. Mulla oli semmoinen kello, joka oli hävinny ni miks se ei vois olla mun. En kyllä muistanut että olisin käyttäny sitä koulussa mut oli sen pakko olla mun. Ku mul oli samanlainen.

Isä huusi että: "Toi ei oo sun kello! Sä varastit sen!" Mä sanoin: "En varastanut" Sitte isä sano: "Myönnä että varastit sen! Se ei oo sun". Sit se otti kengän ja sanoi: "Myönnä" Mä en myöntänyt koska en ollu mielestäni varastanut. Sit mun isä löi mua sillä kengällä. Se sattui. Mä en sanonut mitään. Mun isä jatko lyömistä ja sano että lyö niin kauan kunnes myönnän että oon varastanut. "On väärin varastaa!" se huusi. (koska lasten hakkaaminenhan on oikein) 

Sit isä sanoi siskoille: "Tietääkö kukaan missä Sandran kello oikeesti on?" Sit k-sisko sano iloisesti joo ja lähti yläkertaan. Ajattelin vaan että se näköjään nauttii kattoo ku mua hakataan. Se tuli takas hetken kuluttua. Sillä oli kädessä mun kello. Se oli kyllä samanlainen mutta ihan kulunut. En mä muistanu että se näytti siltä. Mä vaan katoin sitä kelloa ja isä vaan jatko hakkaamista. Se sano: "Sä varastit" ja löi ja löi ja huusi.

Lopulta en tienny mitä muutakaan tehdä kuin myöntää että varastin sen. Isä löi vielä muutaman kerran ja sanoi: "Viet sen huomenna kouluun ja pyydät anteeksi että varastit." Joo, mä vastasin.

Seuraavana päivänä ku menin kouluun, piti piilottaa mustelmat. Mä menin sanoo opettajalle että se ei ollukkaan mun kello. Että mun kello löytyikin kotoa. "Hyvä kun toit kellon takaisin" opettaja sanoi.

Sen jälkeen heitin sen kellon roskiin. 

Siskot kiusas mua ku olin pieni. Kai se on ihan perus. Olin pitkään nuorin lapsi. Kerron pari juttuu joista jäi paha mieli. 

Olin sillon 6v. Mä ajoin pyörällä eskarista kaverin luokse kaveri C:n kanssa. Siin matkalla on siis yksi suojatie. Mä ajoin pyöräl siihen suojatiel ja auto törmäsi muhun. Mä lensin kaaressa asvaltille. Kypärä halkesi. Onneks oli kypärä. C juoksi kotiin ja sen äiti soitti mun äitille ja sit se riensi mun luo. Äiti tuli töistä kesken päivän ja ajo autolla siihen kolari paikalle. Se oli siis about 500m päässä meijän kotoot. Me mentiin sairaalaan. Mul oli hiusmurtuma jalas. Kotoon siskot vaan rages mulle. Se oli perseestä. Ne syytteli mua siitä. Siit tuli paha mieli.

Sit oli kerran semmonen juttu että mumma oli ostanu mulle ihanan vaaleenpunasen mekon ja helminauhan ja valkoset hansikkaat. Puin ne päälle ja ihastelin itteeni. Olin kuin prinsessa. Sit siskot alko haukkuu mua. Et se on ruma ja kaikkee. Se oli ikävää. En koskaan enää käyttäny sitä mekkoo.

Ja joo. Meijän kotis leikit. M-sisko ja krisse oli äitejä ja k-sisko oli isä. Mä koitin olla äiti. Olin huono. Joten mul annettiin vähän vaatimattomampi rooli. Olin naulakko. Mä siis seisoin paikallani kädet ojossa ja muhun ripustettiin vaatteita. Ei se haitannut. Olin vaan iloinen että saan olla mukana siskojen leikeissä. Mut tää seuraava rooli mua vähän harmitti. Se meni silleen et siin leikis ne päätti mennä museoon. Voitte varmaan arvata kuka oli ne patsaat. Eikä sekään haitannut niin kauan kunnes ne alko haukkuu että onpas ruma patsas. Mä yritin poseerata nätisti. Vaihdoin asentoa ja olin muka aina eri patsas. Yritin näyttää hyvältä mut ne vaan haukku mua. Mul oli itku kurkussa mut yritin ajatella että saanpahan olla mukana leikissä. Lopuks mut ylennettiin piiaks. Sain elävän roolin.

Sit muistan kans ku olin 9v ja mul alkoi menkat. En osannu laittaa sidettä. Kysyin äitiltä et miten päin se tulee. Siskot keräänty ympärille nauramaan. Eksä osaa muka laittaa terveyssidettä. Mua hävetti.

Kerran, joskus ku olin 6v, hyppelin karkki sussa. Sit se karkki juuttu mun kurkkuun ja aloin yskiä. Äiti säikähti ja juoksi soittamaan ambulanssin. Sit menin sairaalaan. Siel otettiin röntgen kuvat. Todettiin et ei mitään hätää. Et karkki on mun ruokatorvessa mut se sulaa sieltä itsestään ajan kanssa. No kotoon taas mukava vastaanotto. "sun takii äiti olis voinu kaatua. Kamerakin meinas tippua pöydältä ku äiti juoksi niin kovaa ja se olis ollu sun vika" Vittu että osas ottaa päähän. Ei kukaan kysyny et miten mä voin..

Mä sain mun ekan kännykän 8-vuotiaana. Voitin sillon jonku piirustuskilpailun. Sain 300markkaa. Ostin puhelimen. Olin tyytyväinen itseeni. Olin piirtänyt hienon kuvan ja juuri se kuva valittiin voittajaksi. Tuntui hyvältä. Kunnes. Siskot alko urputtaa mulle. "Luuleksä että sä olit hyvä. Ne voittajat arvottiin. Ei sun piirustus ollu hienoin. Se vaan sattu tulemaan sieltä arvonnasta ensimmäisenä esille." Mua harmitti. En ollukkaan hyvä. Äiti sano että ne oli valinnu hienoimman piirustuksen eikä arponu. Mä en uskoni äitii. Olin huono.

Näitähän riittää. Mut joo. Täs nyt osa. Kiitos jos jaksoit lukee näin pitkän tekstin.

Koitan alkaa nukkuu. 

Karaokea

 Oltiin tänään aspan hoitaja J:n ja parin muun tyypin kans laulamas karaokee. Oli kyl kivaa. Sain aploodeja.

Mutta jottei liian hyvin olis menny ni näin yhen miehen kädessä haavan josta oli tullu verta ja sekös triggeröi mua. En hetkeen nähnyt tai kuullut mitään. Sillon autto kumilenkki joka oli mulla ranteessa. Naputtelin sitä hetken aikaa ja paha olo meni ohi.

Mua ei jotenkaan ollenkaan jännittänyt se laulaminen ja se menikin hyvin. Tai no... Ihan ok. Siel ei ollut kauheasti mulle tuttuja biisejä mut lauloin niit mitä osasin. Lauloin joku alle 10 biisiä. Siel ei onneks ollu montaa laulajaa ni sai laulaa paljon.

Nyt nukkumaan! Öitä

Biisi pikkuveljelle

Olit silloin pikku käärö 

kun näin sut ekan kerran. 

Katoin sua suoraan silmiin.

Sä katoit takas.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

En parempaa olis voinu kuvitellakaan. 

Pieni ja viaton. Niin suloinen. 

Muistan kun ihmettelin sun pienen pieniä varpaita. 

En ollut koskaan nähnyt mitään niin ihmeellistä ja täydellistä. 

 

Olin sun luona kun satutit ittes. 

Itkun keskellä lohdutin sua.

Kun unta et saanu, lauloin sulle. 

Pian suru kaikkosi ja nauru alkoi raikaa.

Sun nauru oli mun lempi ääni.

Nyt sul on vaikeeta. 

Jos olis jotain jota voisin tehdä, 

olisin jo tehny sen. 

Haluisin antaa sulle puolet mun vähistä voimista. 

Jotta sul tulis parempi olo. 

Sit elettäis yhdessä puolella liekillä. 

Mut ainakin olis se pieni liekki kummallakin. 

Tahtoisin taas olla sun luona kun sua sattuu. 

Lohduttaa kun sua itkettää. 

Laulaa sut taas uneen kun et saa nukuttua. 

Mulla on ikävä sun naurua.

Me leikittiin ja laulettiin. 

Meillä oli aina niin kivaa. 

Telttailtiin ja skootteril ajeltiin. 

Istuit etupenkil ja mä takaan. 

Sä olit mun silmä terä. 

Pitkään ainoo syy miksi elin. 

Oot antanut mulle niin paljon rakkautta. 

Välittänyt musta ehdoitta. 

Pian olitkin jo iso poika. 

Vaikka nähdään vähemmän, 

oot aina mun pikkuveli. 

Aina syy jatkaa elämää. 

Aina se tärkein asia mun elämässä. 

Aina se josta kannan huolta. 

Ja aina sua rakastan. 

Olin sun luona kun satutit ittes. 

Itkun keskellä lohdutin sua.

Kun unta et saanu, lauloin sulle. 

Pian suru kaikkosi ja nauru alkoi raikaa.

Sun nauru on mun lempi ääni.

Olen sun luona kun sua sattuu. 

Vaikken fyysisesti läsnä ni hengessä ainakin. 

Mietin sua joka päivä. 

Rukouksissa iltaisin. 

Ehkä huomenna aurinko syttyy taas paistamaan. 

Yölliset avautumiset

Ahdistaa taas niin pirusti.

Mä ja mun siskot jouduttiin aina lapsena tekee töitä että saatiin rahaa. Musta se on siis vaan hyvä asia. Meil oli siis ihan niit perus roskien vientii ja astianpesukoneen täyttöä yms. Mut sit me tehtiin myös semmosia töitä joita äiti toi sen töistä. Piikityksiä. Laitettiin semmosia ihme piikkejä joihinkin kelarunkoihin. 

Ja me ei siis saatu esim. vaatteita eikä mitään jos ei ite ostettu tienaamillamme rahoilla. Sain mä siis siskojen vanhoja vaatteita. Mut ei mitään uusia. Ja lelujakin vaan synttäreil tai jouluna ellei ite ostanu. Ja mä olin silloin siis 6v ku aloitin töiden tekemisen. Mut ymmärtäähän sen. Iso perhe.

Asiasta kukkaruukkuun.. Mua vähän harmittaa se ku olin seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoroissa laulamassa ni mun vanhemmat ei koskaan tullu kuuntelemaan meijän keikkoi. Vaikka mul oli sooloja. Kyl ne sit alkoi käymään keikoil ku siirryin aikuisten kuoroon. En siis aina saanu ees kyytiä niihin vaan jouduin pyytää kuoronvetäjää kuskaamaan mua. Miks ketään ei kiinnostanut?

En lapsena koskaan tuntenut oloani hyväksi. Se varmaan johtu siitä että meil kotoon keskityttiin aina niihin epäonnistumisiin ja huonoihin asioihin. Harvoin kuuli kehuja ku vei kympin matikan kokeen vanhemmille. Mut ootas vaan jos oli seiska. Hyvä ettei turpaan saanu. Ja siis mul ei koskaan oikeestaan ollu sitä ongelmaa ku mun huonoimmat numerot alko kasilla. Ja niitäkin oli hyvin harvoin. Kyl ne arvosanat semmosta ysii kymppii oli. Tuli narsistinen olo ku kirjoitin ton.

Mut niin. En kelvannut semmosena ku olin. Miettikää mitä semmonen rääkki dieetti aiheuttaa pienelle 8-vuotiaalle. Tietenki rupesin vihaamaan itteeni viel kovemmin. Ja ku mähän siis lihosin ku olin päivät yksin kotona ku olin 6v. Vaikee kuvitella et siskon poika joka on nyt 6, et hän olis yksin kotona päivät pitkät. No kuitenki. Sillon mä lihosin ihan silmissä. Söin suruun ja yksinäisyyteen. Mä siis saatoin laittaa mikroon pelkkää juustoa ja sit ketsuppia siihen päälle. Ja mun isä syyttää mummaa mun ylipainosta. Koska hänellähän "ei" ole mitään tekemistä asian kanssa. Ainakin aika onnistuneesti sai mut vihaamaan itteeni.

Mä muistan ku olin 9v ja yritin puhuu enkkuu ääneen ensimmäisiä kertoja. Olin siis vasta alkanut opiskelee enkkua ja pärjäsin siinä tosi hyvin ikäisekseni. Ni muistan ku sanoin jotain jossa oli sana "red" ni mun isä alkoi nauraa ja matkimaan mua. Sanoin sen kai jotenki väärin. Jäi kyllä traumat. Meni monta vuotta ennen ku uskalsin taas puhuu enkkuu ääneen. Miten tämmönenki on jäänyt mieleen. Nykyään mä voin nauraa kun isälle ku se puhuu enkkuu ihan päin persettä. Sillon lapsena kuvittelin et se on hyvä puhuu enkkuu. 

Mua kutsuttiin pienenä aina porsaaksi. Joskus se ärsytti. Olin varmaan 6v ku kerran mua taas sanottiin porsaaksi. Sanoin että jos kerran oon porsas ni tappakaa ja paistakaa mut sit uunissa. Ja muistan elävästi että olisin sillon halunnut kuolla. 

Ku me oltiin siskojen kanssa kouluikäsii ni meil oli tosi epänormaalit päivällispöytäkeskustelut. Tiiättehän... Ku perhe kokoontuu yhteen syömään kerran päivässä ni normaaleissa perheissä lapset, ja miksei aikuisetkin, kertovat päivän tapahtumista. Että miten on koulussa menny and so on. Mut ei meijän pöydässä, ei. Me puhuttiin siitä mitä kukin on sinä päivänä puhunu meijän isästä. Ei jumalauta oikeesti. Kuinka täynnä itteään voi olla.... Ei se sillon tuntunut oudolta. Mut nyt ku sitä miettii ni eihän toi nyt kerta kaikkiaan voi olla normaalia. 

Ja siis näitä mun isän sekoiluja on paaaaljon lisää. Esimerkiksi ku mun siskoil ei vissii matikka sujunu. Mä olin sillon varmaan 6v eli en viel koulussa ku mun isä piti mun siskoille matikan tukiopetusta. Eihän se vittu pää osannut opettaa. Etenkin mun vanhimmalla siskolla oli vaikeuksia matikassa. K-sisko kävi siis erityiskoulun. Ni sit ku K ei oppinu niitä asioita ni mun isä rupes raivoomaan K:lle että: kyl sun nyt pitäis osata nämä laskut ku sun 6vuotias siskokin osaa. Sekös teki hyvää meidän suhteelle.

Ja kerran ku oltiin syömäs ja joku halus ketsuppia. Puristi pullosta ketsuppia ja siitä tuli semmonen jännä ääni ja sit joku meistä alko nauraa ja sano että ketsuppi pieras. Siitäkös meijän isä suuttui. Alkoi raivomaan ja huutamaan että se on Jumalan pilkkaa. Se huusi että pitää pyytää anteeksi Jumalalta. Normaalia.. Aina sai olla varpaisillaan.

Nyt taas vaihtuu puheenaihe. Mut siis mä olin lapsena aivan vitun surkee leikkimään. Muistan ku me pienenä leikittiin "leikeillä". Me siis kutsuttiin pikkuleluilla (siis semmoisilla kindermunasta tulleilla leluilla) leikkimistä että "leikitään leikeillä". Meil oli iso laatikollinen niitä ja me aina yksitellen valittiin sieltä yksi lelu niin kauan kunnes ne oli loppu ja sit leikittiin niil omil valitsemil leluil. Nii kummiski ku me leikittiin ni oikeestaan vaan M-sisko ja K-sisko leikki. Mä ja Krisse lähinnä katottiin. Mut mul oli oikeesti samalla omat salaiset äänettömät leikit niillä mun valitsemilla leluilla. Ne oli semmosia... Erikoisia. No sanotaan vaikka että isoisän tekoset oli niis mun leikeis suures roolis. Hävettää kirjoittaa tätä tänne. Ku jo sen ajattelu hävettää mua. Mut joo.. Semmosta. Ei kukaan ees huomannu niit mun leikkei. Tarvitsisin psykoterapiaa että pääsis avaa näit juttui. Näit ja viel sairaampia juttuja oli paljon mun lapsuuden leikeis ja muis toiminnois. Mut pidin ne hyvin salassa.

Pikku avautumiset taas. Kiitos. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Huomenna pitäis aspan hoitaja M:n tulla. Toivottavasti tuleekin tällä kertaa. Se on paras! 

Oliko se täällä?

 Soitin eilen yöllä osastolle. Siel vastas semmonen nais hoitaja A. Mä kerroin että musta tuntuu että se mies oli tääl. A vakuutti et ei ole ketään tääl ja rauhotteli. Se sano et: koita vaikka laulaa hiljaa ku siitä sä tykkäät ja sä oot hyvä siinä, tai mee kastaa kasvot kylmällä vedellä. Mä sanoin etten uskalla mennä kylppäriin ku pelottaa se mies. Sit A sano että: et sä voi omassa kodissa pelätä. Et kyl pitää uskaltaa mennä vessaan. Ja et ei siel ketään ole. 

Lopuksi se sano että koita noita juttuja ja jos ei auta ni soita uudelleen. 

No mä voitin pelkoni ja menin kylppäriin. Kastelin kasvot ja menin takas sänkyyn. Olo helpotti mut en saanu nukuttua. Valvoin kuuteen ja nousin sängystä klo 9.30. Eli kyl mä muutaman tunnin nukuin. Onneks. Huomenna ei tarvi herätä aikasin ku ei oo aamusta mitään menoo. 

Huomen en nää ketään hoitajaa mut to pitäis tulla aspan hoitaja M. Se on niin ihana ja sille on helppo puhuu. Toivottavasti se tulee eikä R. Vaikka on R:kin ihan kiva.

Aattelin hakee koneen tänne porukoille. Ollaan siis K-siskon kanssa talo ja kissa vahteina ku vanhemmat on asuntoauton kanssa reissussa. Nii. Ni aattelin hakee sen koneen ni voisin pelaa simssii. 

Mut joo. Toivottavasti saan ens yönä unta paremmin.

Helvetti

 Mitä vittuu. Mikä oikeus ihmisillä on levitellä mun henkilökohtaisia asioita. Pistää vihaksi. Helvetti. Sit mä joudun kestää niitä halventavia katseita. Vittu oon likanen. Mutta tää lika ei vaan hävii vaikka kuinka jynssää. 

Kulkeeko junii yöllä? 

Paha olo.

 Se mies on täällä. Porukoitten kotona. Se haluaa tappaa mut. Viedä loppuun sen mitä se oli aloittanut yli kymmenen vuotta sitten. En oikeestaan tiiä pitäiskö mun uskoa siihen. Vai onko se harhaa. Ei se voi olla täällä. Ei millään. En kuullu oven käyvän. Eli onko tää harhaa?  Hitto ku ei voi luottaa omiin aisteihin. Pitäskö soittaa osastolle? Ehkä se vähän helpottais oloa. 

What to do? Tekis mieli viiltää. Kivun kautta pääsen takas todellisuuteen. En voi... En vaan voi. Soitan sairaalaan.

Runo vuodelta 2018

 Kaikenlaista oon saanut kokea,

mutta sitä katsetta en unohda.

Sä syytit mua, vaikka syyllinen seisoi sun peilissä.

Mä syytin mua, vaikka syyllinen seisoi sun peilissä.

Mä olin lapsi, en voinut tietää,

en osannu silloin sua kieltää.

Sun olis pitäny tietää,

vaikken sillon osannu sua kieltää. 

Ei kenenkään tarvis sellasta sietää,

järkytit pienen lapsen mieltä. 

Mut sitä katsetta en koskaan unohda. 

Jonka sain, kun sä viimein häivyit meidän ovesta.

Runo vuodelta 2014

 Tahdonko mä olla tässä,

tyhjässä, turhassa elämässä.

Pääsenkö vielä eteenpäin? 

Vai päättyykö elämäni tosiaan näin?

Veitsi käteen ja ranteet auki.

Voisin tehä jotain parempaakin.

Rukous tuo rauhaa eloon,

voimaa antaa koko kehoon.

Suhun nyt mä luotan vain.

Oot mulle tärkein ja rakkain.

Rakas pikkuveli

Sä oot joutunut näkee likaa

Kokee liika.

Lapsena kattonu ku veisten kans tapeltiin. 

Liikaa paskaa yhdelle pienelle lapselle.

Kannat niitä muistoja mukana vaikka et sitä tiiä.

En halu et sua sattuu enää.

Sit joku tuli sun elämään. 

Joku jonka luulit rakastavan sua.

Kai se niin tekiki.

Mut sit se satutti sua pahimmalla mahdollisella tavalla. 

On ihan ymmärrettävää jos tunnet vihaa. 

Mut ehkä olis helpompi vaan päästää irti.

Se ei oo sun tunteiden arvoinen.

Jos vaan olis jotain mitä voisin tehdä, olisin jo tehny sen.

Haluisin mun vähistä voimista antaa sulle puolet. 

Sit me elettäisiin yhdessä puolella liekillä.

Mut olis kuitenki edes se pieni liekki. 

Mä haluisin vaan auttaa sua.

Mut en pysty ja se hajottaa mut.

Voin vaan rukoilla sulle pikkuveli.

Maskit pois?

 Vittu että osaa ahdistaa. 

On muuten jännä juttu se et ku on tää korona setti ni näkee hoitajia pelkästään maskit naamalla. Tajusin eilen et en oo nähny aspan hoitaja M:aa koskaan ilman maskia. Ennen ku eilen. M oli ihan eri näkönen ku olin kuvitellut. Mut nätti tyttöhän se on. Maskin kanssa tai ilman.

Tekee mieli tehä tyhmiä asioita. Viinaa tai viiltelyä. Mut en aio. Mä oon vahvempi. 

Mä oon menossa kaverin häihin ja polttareihin täs kuussa. Sekin jännittää. Pakko pystyä. En tiiä kyl. 

Vittu. En saa unta. Pakko yrittää nukkuu.

Sekoilut ja ihana fyssari

 Mä vihaan lukua kuusi. En voi esim. youtubessa tykätä videosta jos siinä on viimeisenä numero 5 eli silleen et siihen vaihtuisi kuutonen näkyville. Esimerkiksi jos on vaikka 355 tykkäystä videolla ni en voi klikata tykkää nappulaa vaikka haluisin. Ettei tuu 356. 

Ja sit toisaalta vaikka vihaisin jotain videoo ni mun on pakko klikata tykkää painiketta jos sil on sen verran tykkäyksiä että vika numero on kuusi. Eli esimerkiksi 156 ni pakko tykätä että tulee 157. 

Ku katon telkkuu ni volumen pitää olla parillinen luku. Pahimpia on varmaan 9 tai 1. Siis esimerkiksi 19. Se on tosi paha. En pysty keskittyy ohjelmaan jos tv volume on pariton. Onneksi jos kaukosäädin ei ole mun kädessä ni useimmat ihmiset suostuu kuitenkin säätää sen aina yhden asteen johonki suuntaan.

Sit mul on myös tullu semmonen pakkomielle et mun on pakko korjata jos joku kirjoittaa tai sanoo jotain väärin. Jos vaikka joku kirjoittaa viellä tai sielä. Ku ne on vielä ja siellä. Mua alkaa oikeesti ahdistaa jos en saa korjata niitä virheitä. Ja mä en nyt tarkoita typoja. Niitä nyt tulee kaikille. Mut jos tommosia karkeita virheitä tulee ni.. Mut välillä on pakko olla hiljaa. En rupee korjailee esim. hoitajia jos ne sanoo jotain väärin. Vaikka mieli tekis.

Mut joo..

Olin taas osastolla intervallijaksolla. Ma-ke. Oli aika rankka päivä eilinen. Se kipu nousi taas korkeelle ja oli vaikeeta keskittyä mihinkään. En ollu läsnä hetkessä. Sanoin että osaan lukee ajatuksia mut kukaan ei uskonut. Noh.. riittää että minä tiedän mikä on totuus. 

Näin ma ja ke fyssarii. Hän on ihan sika ihana ja ammattitaitoinen. Mä oon saanu häneltä niin paljon. Oon oppinut tuntemaan itteeni fyssarin avulla. Tiedostan tunteitani paremmin ja osaan paremmin käsitellä niitä. Ja hallitsen ahdistusta paremmin. Osaan melko hyvin päästä sietoikkunaani. Eli että ei ole yli- tai alivirittyny. Fyssari osaa kannustaa niin hyvin. 

Puhuttiin myös triggereistä. Fyssari sano että jotkut ihan pienetkin asiat voi laukasta esim trauma muistoja. Mä tunnistin heti et mitä se tarkotti. On paljon semmosia esim. sanoja ja ääniä jotka laukasee sen pahan olon. Kuten sana Raisio. Koska se alkaa kirjaimilla rais joka tuo mieleen raiskauksen. Ja se yleensä lamaannuttaa. Ja saatan kadota tilanteesta hetkeks jonnekin ihan muualle.

Pitäs vissiin alkaa nukkuu. Öitä 

Muisto vuoden takaa

Jos asiat salaa, 

muuttuuko ne tekemättömiksi.

Jos piilossa varastaa, 

ei siitä jää edes kiinni.

Onko maailma kaunis paikka, 

jos sitä katsoo silmät kiinni?

Onnelliseksiko tulisin, 

jos varjoissa eläisin elämäni?

Valepuvussa, 

pimeässä huoneessa. 

Vankina sellissä, 

silmien ulottumattomissa. 

Yksin itkemässä, 

syvimmässä nurkassa. 

Rukoilemassa mustimmassa yössä.

Verikin muuttuu mustaksi.

Valo avaa silmäni.

What am I?

Mulla on yliluonnollisia voimia. Mä osaan lukee ajatuksia. Tänäänki oli sellasia tilanteita että luin siskojen ajatuksia. Esim tiesin mitä biisiä mun sisko tarkotti ku se vaan sano bändin nimen. Ja muitakin juttuja. Mul on vaan annettu semmonen kyky. Joskus mä mieluummin  haluisin että en pystyis lukee ajatuksia koska välillä ne ajatukset on niin ahdistavia että helpompi olis ku ne pysyisi vaan siel ajattelijan päässä.

Mä soitin osastolle joku puol tuntia sitten. Löin luurit koska en saanu selvää kuka siel puhelimes vastas. Puhelimen välityksellä en pysty lukee ajatuksia. Siin pitää olla lähellä sitä henkilöö. Se tapahtuu silleen telepaattisesti. Samal taval ku miten se kusipää tekee sitä kipuu mulle. 

Nii siis soitin koska ahdistaa. Tosi kovin. Tekis mieli viiltää. Tuol olis shaveri. Ihan lähellä. Mitä teen? Mä en tiiä.

Mä sanon asioita joita mä tiiän sen haluavan kuulla. Ja tiiän sen koska osaan sujuvasti lukee ihmisten ajatuksia. Mä taas en oo ihminen. Mikä mä oon? Mikä vittu mä oon? Oonko joku avaruusolio. Jos sä tiiät mikä mä oon ni kerro mulle. Ja kerro myös että osaatko säkin lukee ajatuksia. Ootko säkin jotain muuta ku ihminen? 

I miss you

 Gosh I miss her so bad. Why did she have to go and leave me like this. I want her back in my life. She ment so much for me. I'll never forget her. She had a great impact in my life. I know I shouldn't be feeling like this. It was time to let her go. After all that relationship wasn't even ment to last forever.

I would like to say that I'm going to see her someday again. But the truth is, it's possible that we will never see each others again. Sounds so bad in my ear. Almost makes me cry. But it happens to be the truth... 

I surely hope she is doing ok and that she is happy with what ever she is doing. She is a wonderful person. I trusted her. She always knew what to do or say when I was feeling bad and anxious. 

I feel like she had to leave her job because of me. I'm trying to not think like that. She had to leave because she lives so far away from here. She had to drive like 40km every morning to get here. And she has children and everything.

The reason why I think she left because of me, is because she kind of left almost right after one incident that happened at my home once. This is what happened: She came to my place like she usually did. When she came, I was holding a knife on my wrist. I was about to cut myself. I can't remember most of that moment. I guess I hadn't been sleeping for quite a while. I wasn't feeling very well. I'm not sure but I think that she told me to go to bed and then she called the ambulance. I was sent to mental hospital. That time I spent there like 2-3 months. 

Anyways. I think she got a bit scared and that's why she wanted to leave her job. I'm so sorry if it's really the reason why she left. Actully I'm sorry anyway. I would give anything to make it not have happened. I feel so bad of what happened but I wasn't myself at the time. 

She hid all my knives. And she said that they were supposed to actully leave the customers home if something like that happened. But she didn't leave me alone. I think. I'm not sure. My head is a bit hazy. 

I still was in the hospital when she left. I called her phone. She said she is going to quit her job. I think I started crying. Again, can't remember. She said she is coming to see me in the hospital. I was so sad. I wrote her a letter and a poem. I also draw her a picture. 

This is what I drew her.

Then she came to the hospital to see me. I gave her the things I had made her. She liked them. I was so sad that I had to say goodbye for her. I would have liked her to stay longer in my life. But she had to go. I surely hope I'm not the reason for that. I miss her so much.  

 

Good night, sleep tight, never wake up.

 Se valehteli mulle. En kerro Kuka. Mut se satutti mua enemmän ku mikään tai kukaan koskaan. 

Mitähän helvettiä mun pitäs tehä? Oon niin umpikujassa taas. Tavallaan ihan ok mut sit taas ei. 

Tänään käytiin aspan hoitaja J:n kanssa ulkona kävelemässä. Oli aika kuumottelevaa. Toisin sanoen pelotti ihan vitusti. Tä menee vaan pahempaan suuntaan. Selvisin kuitenki parin rauhottavan hengitysharjoituksen avulla. 

Sit tultiin mun kotiin ja juteltiin ihan sikana asioista. Oli ihana taas päästä vähän avautumaan. Huhhuh. Tuli niin paljon taas kerrottu juttui.

Ja J kysy et jos mentäs torstaina yhteen paikkaan. Mua vähän mietityttää se mut lupasin harkita. Saas nähä kuin käy. Uskaltaudunko. 

Muutaman viikon päästä on kaverin polttarit ja sitte häät. Se on ihan kiva juttu. Vähän vaan jännittää. Polttarit koska uusia ihmisiä joiden kanssa pitää sit jutella. Ja sit taas häät, koska siellä on paljon porukkaa... Mut enköhän mä selviä. Pitääkin seuraavalla fyssari ajalla kysyy jotain harjoituksia joita voi tehä silleen huomaamattomasti. 

Mut joo. Pitää alkaa suunnitella sitä nukkumaanmenoakin. Eli hyvää yötä!

Selviänköhän?

 Tekis niin mieli viinaa. Pää täyteen. Vittu. En voi. En enää. En voi viiltääkkään. Pitäiskö vetää lääkkeitä. Kauhee stressi. Hemmetti. Sekin vihaa mua. Niinku mäkin. Mitä hittoo mä teen? Ei oo mitään enää tehtävissä. Paitsi voisin tappaa itteni. Silleenhän tää selvis. Ku kaikki loppuis. Helvetti. Kumpa uskaltaisin tappaa itteni. Mut en uskalla. Olis mul yks hyvä keino. Mut se nyt saa muhia mietintämyssyssä. Ehkä joskus. 

Huomenna yritän taas elää. Jooko?

 Voiko elämä enempää mennä vitulleen. Hemmetti. Pettymyksiä satelee. Miten pääsen eteenpäin. 

Ärsyttää sekin että aspan hoitaja M jää lomalle.. Se on paras ja ihanin. Tiiän että en sais tälleen kiintyy hoitajiin. Niinku N:ään. Kaipaan sitä vieläkin. Mut mäkin oon vaan ihminen. En voi mun tunteille mitään. 

Hemmetti! Vittu! 

Ehkä mä selviin...

Ei ei ei

 Is this for real. Is this really happening to me? I cant believe this.

Pelottaa. Ihan sikana. Onko tää nyt siis just näin? Ei voi olla.. Vai onko?

Ei vai?

 Ei mua voi auttaa. Kukaan ei suojellut mua kun olin pieni. 

Nyt on tää tilanne. En tiiä oonko vaiko enkö. Mut tää on mun syytä. Pääkin särkee. 

Onneks ens viikolla on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. 

Pärjään

 Semi hyvä päivä takana. Kiitos siitä Herra! 

En tiiä

 Pitäs vissii soittaa jonnekki.

Pakko selvitä

 Juu. Nyt oon kotoon. Omas kotoon. Ahdistaa. En ymmärrä miksi.. paha olo vaan. En odota yötä. Tavallaan odotan. Että pääsee nukkumaan. Voisi taas vaan, you know, ohittaa tän yksin olon. Mutta.. kun se ei mee niin. Ku nukun niin huonosti. Pakko pärjätä. Mukava viikonloppu takana. Ja huomen mennään äitin kans hakee asuntoauton renkaat Raisiosta. Se on kivaa.

Mun täytyy vaan selvitä tästä yöstä jotenki. 

Oonko outo?

Joka päivä tajuun vaan että vihaan itteeni enemmän ja enemmän. Miks en ansaitse sitä että musta kukaan tykkäis? Oon paska. 

Oli kiva päivä tänään. A-serkku ja K-sisko oli tääl meijän porukoil. Porukat on reissussa asuntoauton kanssa. A meikkas mut ja nyppi mun ja K:n kulmat. Meikistä tuli kiva. Mutta mä olin ruma joka tapauksessa. Otettiin kuvia. Olisin halunnu nähä itteni kauniina. Lisäsin kuvia facebookkiin ja instagramiin. Sain kehuja ja tykkäyksiä. Mutta en vaan nää itteeni kauniina. Olen ruma.

Olin perjantaina polilla omahoitaja H:n luona. Mä olin aika levoton. Jotenkin oli hankala keskittyy. Sitte kerroin että ku katoin ikkunasta ulos ni verhon narut piti asettua silleen että oli ulkona olevan pylvään kohdalla silleen jännästi. H vähän ihmetteli. Sit sanoin että kun mä katon YouTube videoita ni mun on pakko pidättää hengitystä mainosten aikana. Jos en pysty ni en voi kattoo videota. Se oli H:n mielestä outoa. En oo koskaan ajatellut että se on mitenkään outoa.. Sit se sano että kuulosta pakkomielteeltä. Kysy että onko lisääkin tämmösii, että laskenko askeleita tai jotain. Sanoin että en, mutta kerroin että ku kuljen laatoituksen päällä ni en saa osuu viivoihin. Mut eiks toi oo ihan perus. Eikä se aina ole. Vaan kun oon tietyllä tuulella. Mut sillon se on pakko. 

Onhan näitä muitakin asioita. Esim. pakko laskee portaat kun meen niitä pitkin. Ja kun luen ni tulee yhtäkkiä semmonen että on pakko lukee lause monta kertaa, hitaasti. Silleen yks kirjain kerrallaan ja pitää lukea ääneen ja lukee myös piste. Se tapahtuu yleensä sivun lopussa olevassa lauseessa, etenkin jos kappale loppuu. Mutta välil muutenki. Se on kyllä vittumaista.  Ja semmosta.. En kuitenkaan itse aattele että ne on mitään pakkomielteitä. Ne on vaan pakko tehä ku aivot käskee. Muuten alkaa ahdistaa. 

Pitäs vissiin rupee nukkuu... öitä

Oonko mä jo kertonu...

 ..että mä vihaan itteeni? Vihaan enemmän ku ketään. Ja mä siis tarkoitan ketään. Ketään ketään.. Sitä miestä, mun isoisää.. ketään.

Kuvotan itteeni. Ansaitsen paikkani helvetissä. Sinne mä kuulun. 

Onko tää umpikuja?

Mitä mun pitäs tehä? Jos se on totta.. Jos ei oo. En voi puhuu tästä kellekkään. En enää. En vielä. Kumpa mun elämä muuttuisi edes vähän normaalimmaksi. Sillon täkin olis hyvä juttu. 

Itsemurha unet on kauheita. Mutta raiskaus unet on vielä kauheempia. En koskaan pääse pakoon. Ne aina saa mut kiinni. Se mies ja mun isoisä. Ne satuttaa mua mun unissa. Mutta pahempi on se että ne satuttaa mua myös hereillä. Tai siis en tiiä tekeekö mun isoisä sitä kun se on jo kuollu. Mut se mies tekee sitä mulle. Sitä kipua. Sattuu. Tuntuu ku raiskattais. Se tekee sen jotenkin telepaattisesti. 

Voi kuulostaa oudolta. Mutta mä tiiän että se on niin. Se sanoo niin. Ja siitä ei saa puhuu ku muuten se satuttaa mua viel kovemmin. 

Maanantaina tai tiistaina, en muista kumpi päivä se oli, niinni aamusta heti ahdisti ja tuntuu sitä kipuu. Se vaan paheni koko ajan. Sit aspan hoitaja M tuli kotikäynnille. En muista mitä me tehtiin mut sain sanottiin että ahdistaa ja sattuu. Sanoin että en voi sanoo että mihin mua sattuu. M arvuutteli ja osui lopulta oikeeseen. Juteltiin jonki aikaa siitä. Vaik en olis saanu. Sitte se sano että sen tekis mieli halata mua. Sanoin että kyllä mua saa halata. Sit se tuli mun viereen istuu ja halas mua. Se tuntu hyvältä. Ja lievitti ahdistusta. En kauheasti muista mitä kaikkea siinä sit tapahtu. Mut M on ihana.

Emmä sit oikeen tiiä et mikä on.. Mut nii. Meen nyt nukkuu. Öitä. Kai.

Miksi mä oon?

Elämä lipuu silmieni editse.

Miksi olen vielä täällä?

Yksin, tyhjää, pelkoa.

Voisinko jo mennä kotiin?

Suljenko silmäni?

Vai avaanko sydämeni?

Molempiin en pysty.

Uskonko? Toivonko?

Olisiko jo aika huomata?

Vaiko kuolla? 

En tiiä mikä mua vaivaa. Oon sairas päästäni. Ei vittu oon sairas. Vihaan itteeni. Miksi mun piti syntyä? Vihaan tätä kaikkea niin paljon! Helvetti..

Jos kuolen taas huomenna,

anna mun kuolla.

Jos elän vielä huomenna,

tapa mut.

Älä jätä kitumaan niinku nyt teen.

Anna mun mennä.

It's my time to go. I just hurt the people I care about. I can't stay here anymore. Just let me shut my eyes. Pretend I never was here. It was just your imagination. I'm unreal. I was unreal. I have always been unreal and I always will. Let me go. 

Emmä tiiä mikä mä oon. Emmä tiiä miksi mä oon. Emmä tiiä mitä mä haluan olla. Emmä tiiä haluanko mä ollenkaan. 

Mul on niin paljon vihaa mun sisällä että mä räjähdän. Mä räjähdän. En pysy enää koossa. Olisko aika käyttää sitä pikaliimaa. Mitä jos nyt oon? Se olis aika harmillista... Mut en mä kai oo.. Se on mahdotonta. Mut samalla hyvin todennäköistä. En tiiä mihin mä uskon. Time will show..

Jaksanko?

Pakko.

Vai onko?

On.. 

Voisitko vastata? Mä tarviin sua. Kuuletko sä? Ootko siellä? Välitäthän sä musta? Vai vihaatko? Miksi? 

Oonko olemassa? Vai onko tää joku simulaatio? Oonko mä oikee? Vai pelkkää harhaa? Miksi? Mä haluun tietää että oonko todellinen. Ja jos en niin miksi.. Miksi juuri minut on valittu tähän tehtävään? Olenko epätosi? Olenko joku jota ei edes ole? Vai olenko jotain erityistä? Jostain maailman ulkopuolella?

Mikä mä oon?

 Se on rikki sisältä.

Mua sattuu. Tosi kovin. En tiiä pystynkö tähän. Mut kai mun on pakko. Koska mä olen ihminen... kai? Vai olenko? Jos just sen takia mua sattuu ku en oo ihminen. Enhän mä osaa olla. 

Pitäis jaksaa elää viel tänään. Mut en mä pysty kai sittenkään. En tiiä itekkään mistä puhun. Tai siis kirjoitan. Koska pää on täynnä paskaa. Tekis mieli vaan nukkuu pois. Ei enää tarttis herää uuteen aamuun. 

Emmä jaksa. En jaksa kantaa huolta itsestäni. Parempi olis vaan olla olematta kuitenki. Loppujen lopuks se on se mihin mä kai pystyn. Tai sitten en. Ihan sama.

Hyvää yötä. Toivottavasti

 Helvetti ihminen osaa olla tyhmä. Minä siis. Mut ei se mitään. Tämmönen mä vaan oon. Vähän vielä olen. Mut en kauaa. En voi kertoa enempää. 

Oli tänään taas kotikäynti. Aspan hoitaja M on tosi kiva. Sille on jotenki helppo puhuu. Paljon semmosta mitä muille ei voi kertoa. 

Ja siis niin. Täs ei oo mitään järkeä. Kuuntelen täl hetkellä semmosta biisii jota kuuntelin sillon ku asuin siel tukiasunnossa. Mul oli tapana kuunnella tätä biisiä kun mä viiltelin. Ja nyt tekee mieli viiltää mut en aio. Vittu mä kaipaan sitä tunnetta. Mutta EI! 

Toivottavasti saan ens yönä nukuttua. Äiti laitto tänään kesken työpäivän mulle viestiä et miten voin. En tiiä miks.. sanoin vaan että ihan normaali olo. Niinku olikin siinä hetkessä. 

Mut juu. Meen nyt nukkumaan. Öitä

Pää kii

 Why do you hate everything i love? 

Ihan vitun turhaa..

Oon huolissani yhest mun ystävästä. 

Se saa mun mielen järkkymään.

Ahdistaa...

Voisimpa mä vaan unohtaa sen. Ainaki ens yöks...

Saisi nukuttua. 

Älä vittu sandra mieti sitä enää 

Nyt saa riittää. Mä en voi tehdä enempää. 

Ihan vitun sama! 

Kipee muisto

 Oonko mä kukaan? Miksi oon vieraantunut itsestäni? Onko jo mun aika lähteä? 

Mulla pyörii yks lapsuuden muisto mielessä. Vähän erilainen muisto. Surullinen muisto. Mua itkettää kun mietin sitä. Mut siitä en haluu kirjoittaa. Ainakaan vielä. Se on vähän tyhmä muisto. Mut kipee...

Mul on paha olla. Miks en voi jo kuolla. Ei helvetti VOI olla tätä pahempi. Mä oon aiheuttanut niin paljon pahaa mun läheisille. Kirottu se päivä ku mut siitettiin. Jos mun isoisä ei olis koskenut muhun ni mun perhe ei olis näin rikki. Kui mun piti syntyä? 

Mä niin en tuu saamaan unta tänä yönä. Vaikka otin stilnoctin. Pakko kai koittaa..

 En mä ees enää tiiä mitä mä haluan. 

To kill or not to kill

 Pitäiskö mennä tyhjentää lääkekaappi. Oon niin valmis lähtemään. En jaksa enää elää. Mun on pakko kuolla. En pysty tähän. Hymyilen kyllä. Koska on pakko. Mutta samalla olen kuollut sisältä. En vittu jaksa enää. En oikeesti jaksa. Kulkeeko junat yöllä? Voisin mennä junan alle. Tiiän jo paikan. Mut satuttaisko se äitiä? Äiti on oikeestaan ainoo syy täl hetkel miks en tapa itteeni. Emmä tääl mua varten oo. Todellakaan. 

VITTU MÄ EN JAKSA ENÄÄ!!

Voin huonosti. Jumala ei kuuntele mua. Mä en enää tunne itteeni. Itken koko ajan. Yritän tukahduttaa kyyneleet naurun taakse. Äänet ei jätä rauhaan. En pysty. Oikeesti. Mä vihaan tätä vitun elämää. Toivottavasti saan tänä iltana voimaa tappaa itteni. Vaikka ottaa lääkkeitä ja viiltää ranteet auki. Tuol on vissii yks sheiveri.  En voi. Haluun olla äitin kans mun vikat päivät. Ja äitil on nyt vapaata töistä joten katotaan miten ens viikol käy. 

Ei mul kai muuta. Ahdistaa niin vitusti. 

Isä ota mut jo kotiin. On mun aika astua sisään taivaan porteista. Haluan kotiin. Sun luokse. 

Ne sanoo että mä joudun helvettiin

 Pelottaa nukahtaa tänä yönä. Ne sanoo että mä kuolen.. tosin en sit kyl tiiä et onko se hyvä vai huono juttu. Tä on ollu tosi rankka päivä. Ne huutaa taas kovin. Jos olisin jääny tänään omaan kotiin ni olisin varmasti tappanut itteni. Mut aspan hoitaja M ei jättänyt mua yksin vaan soitti äitille. En oikeen muista siit käynnistä paljoo...

On levoton olo. Ne sanoo että joudun helvettiin. Haluun kuolla mut en joutua helvettiin. 

Oonko sekopää? 

Mikä siinä maksaa?

Mikä on tän elämän tarkotus?

Kärsimyskö, vaiko uusien asioiden saavutus?

Miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta?

Toisii satutetaan ilman aihetta.

Tahdon jo päättää mun elämän.

Voimia tarviin siihen enemmän. 

Voimat loppuneet kokonaan,

kai sitä vois laittaa ittes jojoon vaan.

Eihän täs oo mitään järkee,

vaik tiiän et oon monelle tärkee.

Haluun sulkee silmät ja vaipuu ikiuneen.

Taivaan porteilla Jeesus kutsuu mut luokseen tulee.

Haluun kuolla. Melkein enemmän kuin koskaan. Oon jo valmis. Täysin valmis, menee taivaan kotiin. Hitto. Mut miten mä teen sen. Niin että se ei voi epäonnistua. Junan alle? Tiiän jo paikankin että missä. Hitto kun haluun vaan kuolla. Mul on paha olla vaikka en tuokkaan sitä esille kauheen usein...

Sattuu. Sattuu niin vitusti. 

Voisinpa vaan sanoo hyvästi..

Thirteen cuts. They are back again.

 Ääniä. Tapa ittes. Viillä. Cutcutcutcut. Thirteen cuts. Äiti huomas että olin levoton. Mut ei tiiä syytä. Ja parempi niin. Mut täällä voin kertoa. Mä kuulen ääniä. Ja ne häiritsee mua. En haluu enää.

Mun pitää lopettaa se. En voi enää silleen satuttaa itteeni. Vaikka se ei oo viiltelyy. Mut se sattuu ja mun pitää lopettaa se.

Toivottavasti viikonloppu on helpompi. Mennään A-serkun kanssa isovanhempien luokse. Ollaan siel pe-su. A on parasta seuraa. Meil synkkaa tosi hyvin ja ymmärretään toisiamme koska meil on sama tausta. 

Hemmetti et ottaa kalloon noi äänet. Vittu turvat tukkoon. Ei niihin auta oikeen mikään. Pitää kai vaan yrittää ajatella jotain muuta. 

Öitä

They are laughing at you.

 Paska päivä. Fyssari ryhmässä oli ylimääräsiä ihmisiä. Ne nauro mulle ja mun piti lähtee hemmettiin sieltä. Oli paljon ääniä ja on vieläkin. 

Juttelin yhen hoitajan kanssa ja se sano että ne ihmiset oli mun harhoja. Siel ei ollu ketään ylimäärästä. Ja ku sanoin että ne tunkee ajatuksia mun päähän ni se hoitaja sano että on tärkeää ymmärtää että ne ei oo mun ajatuksia vaan harhojen tuottamia. Mä kyl luotan A:han. Kai...

Mult vähennettiin lääkkeitä taas. Leponexista 25mg pois ja serenasesta 1mg pois. Haluun leponexin kokonaan pois koska se aiheuttaa kuolan esityksen lisääntymistä ja se vaikeuttaa laulamista.

Huomenna pääsen taas pois täältä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä... Tää on nimittäin ihan perseestä. 

Ai juu vai?!

 Kylläpä osaa taas ahdistaa.. oon osastol intervallijaksolla. Ja muka menee niin hyvin. Kuitenkin tää ahdistus on joka päiväistä. Hitto.. 

Mul siis on kaikki hyvin. Mut en tiiä. Jotenkin vaan on paha olla.. 

Mul on yksi pyyntö. Toivottavasti käy niin kuin toivon. Pliis! Mä pyydän. Jooko?

Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Ku tulin tänne ni yks hoitaja oli silleen et noi sun tavarat pitää tarkistaa. Ja kysy et onko mul mitään terävää mukana. Sanoin että ei ole ja se sano että oot ennenkin sanonu että ei oo ja kuitenki oli. Mä sanoin että oon lopettanut viiltelyn yli vuosi sitte. Sit se käski näyttää kädet ja sano että onko siitä jo niin kauan. Sanoin että on ni se oli tosi tyytyväinen ja ylpee musta. Sit se sano että ei varmaan tarvii tavaroitakaan tarkistaa. Sano että luottaa muhun. Tuli hyvä mieli.

Päivä meni pikku ahdistuksen maustamana. Mut nyt ahdistaa kovin. Ja mahaa sattuu. Mul on pieni pelko yhdestä asiasta mut siitä ei puhuta. 

Vois kohta alkaa tsiigailee big brotherii. Se on hyvä sarja!

Ei kiva

 Kyl nyt taas ahdistaa. Ku on niin "paljon" porukkaa. Eli perhe ja siskon perhe.. no onhan se yhteensä 10 henkilöö. Liikaa. Menisin kotiin jos se ei olis törkeetä. Ja ku on äitienpäiväki. 

Kuula kalloon?

No way

 Vai onko sittenkään

Itkettää, vaiks samalla ei..

 Tiiän. Kyl mäkin vihaan mua. Mut pitääks se näyttää noin selkeästi.. Mul on kylmä. Varpaat jäässä. Toivottavasti ei sada lunta huomenna. Tai räntää. 

Ens viikol on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. Ei tarvii pariin päivään miettii oikeestaan mitään. Ruoatki tulee valmiina tarjottimella. Toivon että saan kivat huone kaverit. 

Huomen kotikäynti... kai? Vai pitääkö mun mennä aspatalolle jakaa lääkkeet? En mene. Ahdistaa jo valmiiks koko ajatus. En mene.. kui oon tämmönen luuseri joka ei pysty mihinkään. Harmittaa. Mut ei voi mitään. Mä oon tämmönen. Luuseri isolla ällällä. 

Tekee taas mieli viiltää. Ja siis miks ei? Mä oon niin paha ihminen että ansaitsen sen. Ja lisäksi se tuo hallinnan tunnetta. Ikävöin sitä. Verta, kipua. Sitä tunnetta ku viileä terä koskee ihoa. Vittu mä kaipaan sitä. Mut en voi. Koska lupasin äitille. 

Oikeesti. Tekis mieli vetää dosetillinen lääkkeitä. Ja nukkuu pois. En jaksa tätä enää. Ei tä tästä mihinkään muutu. Oon niin paha että joudun helvettiin joka tapauksessa. Joten miksen voi vaan nopeuttaa sitä tapahtumaa ja tappaa itteni. 

On vaikee selittää tätä tunnetta. Oon vaan niin epätoivonen. En pysty. En jaksa. Tappakaa Mut.

Mikä mua riivaa,

olenko vaan niin huono.

Eikä mua voi auttaa,

sais mut jo korjaa kuolo.

Liikaa paskaa pääs,

en enää kestä.

Yksin vaan mä jään,

ei jälkeekään elämästä.

Vittu ku vois vaan ampuu,

aivot pihalle päästä.

Jälkeenpäin ei voi katuu,

ei tuu enää hyvää tästä.

Miks mun piti syntyy...

Huh

 Nonni. Nyt voin onneks unohtaa sen stressin aiheen. Huhhuh. Kylläpäs helpotti.

Enää stressaa raha asiat. Mut eiköhän nekin tasaannu tässä. Toivottavasti. 

Kiva vappu ja stressi

 Oli tosi kiva vappu. Olin A-serkun luona yötä pe-su ja me syötiin hyvin ja pelattiin simssii. Tai no A pelas ja mä katoin. A on siis viis vuotta mua nuorempi. Mä hoidin A:ta ja hänen pikkuveljeä joskus nuoruudessa. Sillon mä pelasin ja A katto. Nykyään osat on vaihtunu. 

Yhä stressaa se yks juttu. Se asia selvinnee ens viikol toivottavasti. Pelottaa. 

Stressii joka suunnasta

 Ärsyttää. Ei oo yhtään rahaa. Mut kyl mä selviin. Ens viikol tulee eläke ja asumistuki. Kyl mä ehkä selviin. Ahdistaa ja stressaa vaan aivan vitusti. Mut kyl mä pärjään. Pakko pärjätä. 

Oon taas yksinäinen. Tää yksin olo ei vaan sovi mulle. Äänet valtaa mun pään. Mut mä oon niitten yläpuolella. 

Sit on viel se yks asia joka rassaa. Eikä selvyyttä löydy. No.. Ei voi nyt mitään.

Yksinäinen

 Mä vihaan olla yksin. Tulin kämpille porukoilta tänään joskus kahden aikoihin ja kello tulee vasta kuusi ja oon jo ihan vitun ahdistunut. Mä vihaan tätä.. 

Mul on iso perhe. Meitä on lapsia viis plus porukat. Eli seitsemän yhteensä. Oon tottunut siihen että aina joku on lähellä. Vaikka oonkin jo joku seitsemän vuotta asunut omillani ni tuntuu silti hankalalta. En mä osaa olla yksin. Kaikki paska tuntuu pahemmalta ku ei oo ketään jolle puhua ja vaihtaa ajatusta. Tietenkin mun täytyy oppia olemaan yksin ja kohtaamaan ne ajatukset ja todeta ne itelle ja päästä niistä yli. Päästää ikään kuin irti niistä. 

Ahdistaa ihan sairaasti. Äänetkin koittaa tunkee päähän. Mut mä voitan ne. En viillä. 

Vappuna me hengaillaan mun A-serkun kanssa. Ei juua alkoholii. Tehdään jotain kivaa. Ja meen yöks A:n luokse. 

Okei nyt taas vitun vaikee keskittyy joten moikka. VITTU.

Koulumuistoja

 Mä oon aina ollu oman tien kulkija. Ei mua oo koskaan kiinnostanut et mitä muut musta ajattelee. Oon tehny semmosia asioita joita haluun, sillä tavalla ku haluun. 

Mä rakastin koulua. Läksyt, uuden oppiminen, kaverit. Mä pärjäsin koulussa hyvin. Matikka, enkku ja musa oli kymppejä. Ja ruotsiki jossain kohtaa. Oikeestaan ala-asteella aineet oli liian helppoja. Olin välillä turhautunut kun osasin jo opiskeltavat asiat. Mä sanoin kerran ekaluokkalaisena: "nä on vammasten tehteviä" ku oli liian helppoja. Mä laskinkin ekaluokalla nelosten tehtäviä matikassa. Ja ku olin nelosella, tein M-siskon matikan läksyt. M oli sillon seiskalla. Eli potenssilaskuja. Että mä rakastin läksyjä. Muistan ku mulla oli tapana tehä tehtäväkirjoja eteenpäin. Semmosia joita ei oltu vielä opetettu. Kerran ku meijän piti tokaluokalla lukee kirja ni opettaja sano: "Sä et saa Sandra ottaa kirjaa kotiin ollenkaan ku sä kuitenki luet pidemmälle ku mitä te saatte läksyksi." 

Mulle pitikin aina hommailla lisätehtäviä. Olin aina tehnyt tehtävät ennen muita. Muistan ku aina ku meil oli yläasteella ruotsin koe ni sain tehtyy ajoissa kokeen ni kirjoitin kokeen kääntöpuolelle aina "boring". Sit kerran opettaja tuli kysyy multa että onko mulla tylsää, ja että onko tehtävät liian helppoja. Sanoin että juu ja sainkin sitten vaativampia tehtäviä. 

Yläasteella kerran enkusta tuli läksyksi kirjoittaa semmonen ennustajan ennustus teksti. Mä ja yks A ei oltu sil seuraavalla tunnilla jossa opettaja ilmeisesti luki kaikkien vastaukset. Sit siit seuraavana tuntina opettaja halus lukea mun ja A:n tekstit. Se aloitti mun tekstillä. Luki sen ja oli otettu. En ees tiiä miks. Sit se silmäili A:n tekstiä ja sano ettei aio lukee A:n tekstiä ääneen. Mä sanoin että se on epäreilua et mun teksti luettiin koko luokan edessä ja A:n tekstiä ei. Sit opettaja sanoi että: "Mun mielestä on epäreilua että jotkut osaa kirjoittaa tekstei ja toiset ei." Se olo aika noloa.

Itseasiassa kun mä olin kasiluokalla, mut siirrettiin toiseen luokkaan opiskelee enkkua sen takia ku häiriköin. Se alko silleen että opettaja joutui joka tunti käskemään mua olemaan hiljaa ja rauhottua ku olin niin äänekäs. Sit mut siirrettiin toiseen paikkaan istumaan että en oo kavereitten vieressä. Sit siin alko käydä vähän silleen että opettaja joutui usein laittamaan mut käytävälle opiskelemaan. Kerran enkun tunti oli alkamassa ja astuin luokkaan sisään. Opettaja sanoi: "Sandra, mä en jaksa kattoa sua tänään. Mee käytävälle". Ja siis mä en todellakaan syytä sitä opettajaa. Olin aivan vitun rasittava. Sit siin kävikin niin että mut siirrettiin pysyvästi yhteen ysiluokkaan opiskelemaan. 

Ja siis mul on semmonenki muisto yläasteelta ku olin osastolla sen pari kuukautta. Kävin sairaalakoulua. Ne opettajat oli ihan surkeita. Tein yhen matikan kokeen siel josta sain kympin. Ja siis laskin ylioppilaskokeen tehtäviä ja ihan sikana ekstra tehtäviä. Sit kun palasin omaan kouluun ni sain matikasta todistukseen ysin. Mä menin sit kysyy opettajalta et miksi en saanu kymppiä. Se sano että: "Ei ollu tuntinäyttöä" just joo. Hankala antaa tuntinäyttöö ku en oo paikalla..

Muistan ku olin joku neljännel tai viidennel ni hengailin yhen M:n kanssa. Mun porukat oli oikeesti kieltänyt mua olemasta sen kanssa mut mua ei juurikaan kiinnostanut niitten kiellot. Me oltiin kyl välil huonoo seuraa toisillemme. Mut M oli vaan niin ihana. M:llä meni koulu heikosti. Etenkin englanti. Kerran me mentiin sit tekee enkunkoe auditorioon. M istu mun vieressä. Mä tein eka sivun ja käänsin sen siihen tyhjäl pöydäl joka oli mun ja M:n välissä. M kopio mun vastaukset. Siis mä annoin sen kopsata. Siitä kokeesta M sai jonku yksin. Se oli niin ihanan ylpee itsestään. Sen jälkeen M alko lukemaan enkun kokeisiin. Ja sai seuraavasta kokeesta jonku kasin. Oli ilo olla buustaamassa opiskeluintoa. 

No mut joo. Vähän koulumuistoja. Nä on hyviä asioita joita mun elämässä on ollut. Ei oo enää.