Riittääkö, että haluan haluta?

 Tä on aivan vitun perseestä. Ku menee hyvin mut en pysty vaan olemaan näin. Haluan kadota. En jaksa olla vahva. Mut on pakko koska en halua että ne pettyy muhun. Ja siis muutenki. Kaikki on hyvin. Miks tuntuu tältä? Haluun viiltää ja vuodattaa pahan veren pois. Vaikka ei sitä edes ole. Eihän? Se on vaan jonkin sortin harha-ajatus. Kyl mä voitan. En ole epätoivoinen. Mulla on hyvät mahikset pärjätä. Voitan.

Elämä vois olla helpompaakin. Mun puolesta. Mut ei. Aina, koko ajan ajatukset karkaa. HALUAN KUOLLA! Kai. Tai sit haluun elää, mutta en näin. 

Ahdistaa. Onko sillä loppu pelissä mitään väliä. Siis sillä, milloin tapan itteni. Vaikka huomenna. EN! Mä haluan elää. Haluan haluta elää. 

Peilit on perseestä

 Siis oikeesti. Hyi vittu! Mä oon ruma. Oikeesti. Näin itteni yhes videos. JÄRKYTTÄVÄN NÄKÖNEN!!! Vittu en näytä ees ihmiseltä. RUMALÄSKI! Ei ihme et mua on haukuttu läskiks. Mä ansaitsen sen. Koska oon. Ja ruma! Vittu näytän joltain epämuodostuneelta paskan palalta. VITTU! En jaksa nähä itteeni. Oon niin ruma. Järkyttävä. Kerran joskus 13(?)vuotiaana tein silleen et viilsin mun jokaseen ruumiinosaan jota vihaan. Eli kaikkiin. Jalkoihin, käsiin, mahaan, tisseihin ja tietty naamaan. Tekis niin kovin mieli tehdä se uudestaan. Ehkä en kuitenkaan. 

Joo siitä puheen ollen. 3.9 tulee kaks vuotta viiltelemättömyyttä. Nice! Oon ylpee ittestän. (ja niin laskeuduttiin sitten narsismiin... taas) En vaan voi tuntee ylpeyttä itteeni kohtaan. En ansaitse sitä. Jos kehun itteeni ni tulee saman tien semmonen olo että oon narsisti. En saa, en voi, en uskalla, en pysty, en osaa kehua itteeni.

Aspan H oli eilen ja tänään käymäs, siis kotikäynnit. Eilen siivottiin. Ku oltiin lopetettu siivoominen, ni H sano että nyt voi taputtaa itteään olalle. Ja taputti itteään. Mä sanoin, että mä en voi. Sit se sano et hän voi taputtaa muakin. Sitte se taputti mua olalle. En vaan pystynyt. On pelottavaa olla ittestäni ylpee. En voi.

Sain vaihettuu lakanat tänään. Se on ärsyttävää puuhaa mut pakko välil. 

Oon viikot niin yksinäinen ku rakas ei oo tääl. Tulee viikonlopuiks mun luokse toisesta kaupungista junalla. Mä rakastan sitä. 💖

Mul on nyt joku neljäs kerta ku on silmätulehdus tässä kolmen kuukauden sisään. Onpas ärsyttävää. Kolmannen kerran silmätippoi ja jotain voidetta. Vittu ku osaa ärsyttää. 

Mul on ikävä Nellii. Se oli maailman paras koira.

Mut joo.. meen koht nukkuu. As if mä saan unta...

Uni

 Mä näin viime yönä semmosta unta, et mul oli kotikäynti ja aspan hoitaja M:n piti tulla. Sit mun luokse tuliki kaks ihan vierasta naista, Anne ja Satu. Mä kysyin, et missä M on. Sanoin et kumminkaan se ei enää halua tulla mun luokse kotikäynnil. Sit Anne ja Satu katto mua vähän silleen surullisesti. Sit jompi kumpi sano: "M lähti tänään töistä kotiin kesken päivän." Mä katoin ihmeissäni ja se jatko: "Sil oli tosi paha viiltely jälki kädessä" Sit yhtäkkii mullakin oli kädessä paha viiltely jälki ja Anne ja Satu alko paketoimaan sitä. Mul tuli tosi huono omatunto ku oon luvannu äitil et mä en enää viiltele. Sit mä pelkäsin tosi kovin, että M tekee itsemurhan ja olin tosi huolissani. 

Semmonen uni. Oli aika ahdistava. Mut joo.. ahdistaa taas muutenki. Oon niin paha ihminen, että mä ansaitsen tän ahdistuksen. You have no idea. Miks mun piti syntyä. MIKSI?! Sietäisin kuolla. 

En ansaitse mitään hyvää. Pahat jutut pyörii pääs. Taas. Toivottavasti M tulee huomen.

Millon taraumaterapiaan?

 Intervallijaksolla taas. Tää päivä on menny levätessä. Näin toki lääkäri Y:tä. Lääkitystä kevennetään vielki. Ja puhuttiin traumaterapian alotuksesta. Ilmeisesti en saa kelalta tukea, koska oon pysyvällä eläkkellä, mut Y sano, että voi hakea terapiaa sairaanhoitopiiriltä. En tiiä, miten sen etenee, mut ilmeisesti kuitenki etenee.

Mul on tää mun uus kone mukana osastolla. Oon kirjotellu tekstejä. Nytkin yks teksti kesken. Kirjottaminen on ihanan terapeuttista. Tykkään tästä koneesta! Kiitos tukilinja!

Tääl osastol on yks vittumainen potilas. Onneks se lähtee pois huomenna. Sil on koko ajan jotain sanottavaa. Se ei siis oo ilkee niinku jotku on, mut se on vaan vittumainen ja ärsyttävä. Vähän rauhottuu täällä ilmapiiri ku se häipyy. Onnek se ei oo mun kaa samas huonees!

Syyskuu puolesvälis on verkostopalaveri. Siel jutellaan vissiin tukihenkilöstä ja kartotetaan kuntoutussuunnitelmaa. Sinne tulee mun lisäks äiti, sossu, aspan J, polin H ja ehkä mahdollisesti fyssari ku se oli se joka laitto asian vireille. En kyl tiiä tuleeko fyssari mut se olis ihanaa jos se tulis ku se on niin kiva. 

Pikkasen tekis mieli viitlää ku just tol ärsyttäväl potilaalla on kädes tuoreita viilto jälkiä. Se triggeröi. Mun piti aina pitää pitkähihasta ku mul oli tuoreita viiltojälkiä. Ja pidin kans. Oli sitten talvi tai kesä. Koska en halunnu et muil alkaa tekee mieli viiltää. Onneks mul on kumilanka. Sen napsuttelu ranteeseen auttaa hyvin. Se auttaa myös ahdistukseen.

Meil on porukoil järkyttävä riita pääl. Ja siis syy on ihan naurettava. En nyt jaksa avaa tähän sitä, mutta voin sanoa, että syyllinen on, kukapa muukaan kuin meidän ihana, rakastava, (lue: narsistinen) isä... Se vaan osaa olla niin naurettava. Toivottavasti tää tilanne menee pian ohi, niin ku yleensä aina on menny. 

Mut joo.. Jatkan ehkä tekstin kirjotteluu jos on inspiraatiota. Hyvää yötä!

Selvisin

 Selvisin eilisestä. Olin ihan varma että mun puolentoista vuoden viiltelemättömyys loppuisi siihen. Mut ei onneks. Vaikka ahdisti kovin. Voin kutsuu tätä onnistumiseksi. 

Mä en saa kehua itseäni. Muuten tulee semmonen olo että oon narsisti. En saa tuntea oloani hyväksi itseni ansiosta. Mä en saa. En halua olla narsisti.

Mä tarviin terapiaa. Todella pahasti. En voi jatkaa enää näin. Mä tiiän mistä puhun. Muut ei. Eikä koskaan tuukkaan tietämään. Tarviin apua.

Juu...

Tämmönen vanha runo löytyi

Yksin laiturilla kesäyönä,

muistot sekoittavat pääni.

Miten pääsisin eroon,

näistä ajatuksista,

näistä valtavista tunteista,

ahdistuksesta.

Yksin laiturilla kesäyönä,

kyyneleet vierivät alas poskea.

Yksi keino auttaa aina,

kyyneleet muuttuvat vereksi.

Selviinkö huomiseen?

 Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.

Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian. 

Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.

Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.

Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.

Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.

Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa! 

Paha olo.

 Se mies on täällä. Porukoitten kotona. Se haluaa tappaa mut. Viedä loppuun sen mitä se oli aloittanut yli kymmenen vuotta sitten. En oikeestaan tiiä pitäiskö mun uskoa siihen. Vai onko se harhaa. Ei se voi olla täällä. Ei millään. En kuullu oven käyvän. Eli onko tää harhaa?  Hitto ku ei voi luottaa omiin aisteihin. Pitäskö soittaa osastolle? Ehkä se vähän helpottais oloa. 

What to do? Tekis mieli viiltää. Kivun kautta pääsen takas todellisuuteen. En voi... En vaan voi. Soitan sairaalaan.

Maskit pois?

 Vittu että osaa ahdistaa. 

On muuten jännä juttu se et ku on tää korona setti ni näkee hoitajia pelkästään maskit naamalla. Tajusin eilen et en oo nähny aspan hoitaja M:aa koskaan ilman maskia. Ennen ku eilen. M oli ihan eri näkönen ku olin kuvitellut. Mut nätti tyttöhän se on. Maskin kanssa tai ilman.

Tekee mieli tehä tyhmiä asioita. Viinaa tai viiltelyä. Mut en aio. Mä oon vahvempi. 

Mä oon menossa kaverin häihin ja polttareihin täs kuussa. Sekin jännittää. Pakko pystyä. En tiiä kyl. 

Vittu. En saa unta. Pakko yrittää nukkuu.

Selviänköhän?

 Tekis niin mieli viinaa. Pää täyteen. Vittu. En voi. En enää. En voi viiltääkkään. Pitäiskö vetää lääkkeitä. Kauhee stressi. Hemmetti. Sekin vihaa mua. Niinku mäkin. Mitä hittoo mä teen? Ei oo mitään enää tehtävissä. Paitsi voisin tappaa itteni. Silleenhän tää selvis. Ku kaikki loppuis. Helvetti. Kumpa uskaltaisin tappaa itteni. Mut en uskalla. Olis mul yks hyvä keino. Mut se nyt saa muhia mietintämyssyssä. Ehkä joskus. 

To kill or not to kill

 Pitäiskö mennä tyhjentää lääkekaappi. Oon niin valmis lähtemään. En jaksa enää elää. Mun on pakko kuolla. En pysty tähän. Hymyilen kyllä. Koska on pakko. Mutta samalla olen kuollut sisältä. En vittu jaksa enää. En oikeesti jaksa. Kulkeeko junat yöllä? Voisin mennä junan alle. Tiiän jo paikan. Mut satuttaisko se äitiä? Äiti on oikeestaan ainoo syy täl hetkel miks en tapa itteeni. Emmä tääl mua varten oo. Todellakaan. 

VITTU MÄ EN JAKSA ENÄÄ!!

Voin huonosti. Jumala ei kuuntele mua. Mä en enää tunne itteeni. Itken koko ajan. Yritän tukahduttaa kyyneleet naurun taakse. Äänet ei jätä rauhaan. En pysty. Oikeesti. Mä vihaan tätä vitun elämää. Toivottavasti saan tänä iltana voimaa tappaa itteni. Vaikka ottaa lääkkeitä ja viiltää ranteet auki. Tuol on vissii yks sheiveri.  En voi. Haluun olla äitin kans mun vikat päivät. Ja äitil on nyt vapaata töistä joten katotaan miten ens viikol käy. 

Ei mul kai muuta. Ahdistaa niin vitusti. 

Isä ota mut jo kotiin. On mun aika astua sisään taivaan porteista. Haluan kotiin. Sun luokse. 

Thirteen cuts. They are back again.

 Ääniä. Tapa ittes. Viillä. Cutcutcutcut. Thirteen cuts. Äiti huomas että olin levoton. Mut ei tiiä syytä. Ja parempi niin. Mut täällä voin kertoa. Mä kuulen ääniä. Ja ne häiritsee mua. En haluu enää.

Mun pitää lopettaa se. En voi enää silleen satuttaa itteeni. Vaikka se ei oo viiltelyy. Mut se sattuu ja mun pitää lopettaa se.

Toivottavasti viikonloppu on helpompi. Mennään A-serkun kanssa isovanhempien luokse. Ollaan siel pe-su. A on parasta seuraa. Meil synkkaa tosi hyvin ja ymmärretään toisiamme koska meil on sama tausta. 

Hemmetti et ottaa kalloon noi äänet. Vittu turvat tukkoon. Ei niihin auta oikeen mikään. Pitää kai vaan yrittää ajatella jotain muuta. 

Öitä

Itkettää, vaiks samalla ei..

 Tiiän. Kyl mäkin vihaan mua. Mut pitääks se näyttää noin selkeästi.. Mul on kylmä. Varpaat jäässä. Toivottavasti ei sada lunta huomenna. Tai räntää. 

Ens viikol on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. Ei tarvii pariin päivään miettii oikeestaan mitään. Ruoatki tulee valmiina tarjottimella. Toivon että saan kivat huone kaverit. 

Huomen kotikäynti... kai? Vai pitääkö mun mennä aspatalolle jakaa lääkkeet? En mene. Ahdistaa jo valmiiks koko ajatus. En mene.. kui oon tämmönen luuseri joka ei pysty mihinkään. Harmittaa. Mut ei voi mitään. Mä oon tämmönen. Luuseri isolla ällällä. 

Tekee taas mieli viiltää. Ja siis miks ei? Mä oon niin paha ihminen että ansaitsen sen. Ja lisäksi se tuo hallinnan tunnetta. Ikävöin sitä. Verta, kipua. Sitä tunnetta ku viileä terä koskee ihoa. Vittu mä kaipaan sitä. Mut en voi. Koska lupasin äitille. 

Oikeesti. Tekis mieli vetää dosetillinen lääkkeitä. Ja nukkuu pois. En jaksa tätä enää. Ei tä tästä mihinkään muutu. Oon niin paha että joudun helvettiin joka tapauksessa. Joten miksen voi vaan nopeuttaa sitä tapahtumaa ja tappaa itteni. 

On vaikee selittää tätä tunnetta. Oon vaan niin epätoivonen. En pysty. En jaksa. Tappakaa Mut.

Mikä mua riivaa,

olenko vaan niin huono.

Eikä mua voi auttaa,

sais mut jo korjaa kuolo.

Liikaa paskaa pääs,

en enää kestä.

Yksin vaan mä jään,

ei jälkeekään elämästä.

Vittu ku vois vaan ampuu,

aivot pihalle päästä.

Jälkeenpäin ei voi katuu,

ei tuu enää hyvää tästä.

Miks mun piti syntyy...

Miks tän pitää olla niin vitun vaikeeta

 Juu. Oon nyt valvonu kaks yötä ja kolme päivää. En pysty enää. Kuolenkohan kohta. Sydän pettää. En vaan pysty enää olla. Mitä mun pitäis tehdä?? Miten selviän? On ihan sumuista. 

Aspasta oli M hoitaja tänään käymässä. Sain kerrottuu sille semmosen asian jota en voi ees tänne kirjottaa. Se oli vapauttavaa! 

Flashbackit hyökkää mun kimppuun kun suljen silmät. Haluan nukkua mutta en pysty. En tiiä enää mitä mun pitää tehä. Pää niin täynnä paskaa. En pysty olee. Mä haluun kuolla. Ne sanoo että oon paha. Ja mä tiiän että ne on oikeessa. Ne käskee viiltää mut mä en aio. Mä oon vahvempi ku ne. Kai. Ainakin osittain. Ne valtaa mun mielen mut mä en tee niinku ne käskee. 

Vittu. Sais riittää jo. En pysty keskittyy ku yhteen lauseeseen kerralla. Joten tä on varmaan aika katkonainen postaus. Jotenki kuitenki katson tän kirjottamisen tarpeelliseksi. Vittu jos en saa ens yönäkään nukuttuu. Pelottaa jo ihan sikana. Koht pitäis mennä yrittää. Nukkumista siis. Mut ei viel. En vielä voi mennä nukkuu. 

Vai voinko? Vittu et osaa ottaa päähän. Laitoin kaverillekki viestii. Mut se ei oo ees nähny sitä viel.. Ja siis aatteli kutsuu sen kylään mut tuskin se enää tulee. En haluis olla yksin. Mut haluun pärjätä omas kotoon. Eli en haluu mennä porukoille. Silmis sumenee. En jaksa enää. 

Miksi mun pitää kärsiä tälleen. Ne haluaa että viillän. Mut en aio. En. Pakko pitää ittensä kiireisenä että se ei tunge mun pään sisään. En voi sulkea silmiä. Koen sen kaiken uudelleen. Kaiken sen paskan. Sen kivun ja häpeän. Miks? Miks mua rankaistaan tälleen. Ainiin. Tietty siks että oon paha. Vittu. En vaan jaksa enää. Mitään. En jaksa ääniä, en jaksa flashbackeja, en jaksa painajaisia, en jaksa elää. 

Sit pitäis miettii jotain korona rokotetta. EN VITTU JAKSA!!! Mä haluun kuolla... kai.. en oo ees siitä varma. Onko se vaan tää väsymys ja äänet vai onko se mun oma ajatus. Tänään yritin olla mahdollisimman normaali ja pärjätä ku M-hoitaja oli käymäs. Ja sit kans ku mentiin äitin ja K-siskon kanssa kauppaan. Äiti tietää että en oo nukkunu. Mut K.sisko ei.. ja en haluukkaan että se tietää. Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrrä paitsi äiti. Onneks edes se.

M-hoitaja yritti houkutella mua ulos mut en jaksanu. Lisäks aattelin et säilytän voimii kauppa reissuun. Oon vaan niin vitun väsyny. Vittu ku en jaksa.. Nään jo kaiken kahtena. Ihme että pystyn kirjottaa.. Mitä mun pitää tehdä? Miten pääsen yli tästä?????

Nyt lopetan tän itteni toistamisen ja päätän tän tekstin tähän. 

PS. M-hoitaja on ihana

En viillä tänään.

 Kauhee olo taas. Ahdistaa ja tekee mieli viiltää. Pakko pärjätä ilman terää. En saa tätä vuoden kestänyttä viiltättömyyttä lopettaa. Minä voitan tänään. Ette te. Olkaa hiljaa! Ja siis 9.3. tulee tasan vuosi ilman terää.

Aattelin soittaa osastolle jos ne vois auttaa pääsee tän yli. 

Paskaa. Itsemurha-ajatuksia

 Mul on taas voimakkaita itsemurha ajatuksia. Miten pääsen näistä eroon. Ahdistaa. Haluisin vaan kuolla pois. Miks mun piti syntyä? Vois hakee kylppäristä sheiverin ja rikkoo sen. Viiltää terällä ranteet auki ja nukahtaa ikiuneen. Vois myös tyhjentää lääkekaapin. Kyl siit varmaan riittää kuolemiseen saakka. Ehkä huomenna.

Sattuu joka paikkaan.

Ootko sä siellä? Kuuletko sä mua?

Ahdistaa niin saatanasti. 

Say it say it. I was raped.

Mitä mun pitää tehdä nyt. En voi tehä mitään. Mikään ei auta. Auttakaa! AUTTAKAA! Mitä mä teen?

Ylihuomenna osastolle intervalli jaksolle. Viideksi päiväksi. 

Päässä pyörii. Huono olo. Oksettaa. En saa happeen

 Mä kuolen. Mä kuolen pian. Kohta. 

Saispa ees viinaa. Ku ei saa viiltää. Ni viina olis ihan jees. Kaappijuoppo äiti sano ku löys kaapeista viinapulloi. En oo. Mut viina auttaa. Siks juon. Enkä oo nyt taas pitkään aikaan juonu mitään. Mut nyt tekee mieli. 

2 V:tä eli viina ja viiltely. Saispa niitä. Ja kumpa ei tarttis enää herätä uuteen huomiseen. 

Paska ilmakin. Vihaan talvee...

Vihaan sitä ahdistusta joka tulee illal

Ahdistaa ku lupasin et en viillä enää. Ei oo sitä turva tunnetta. Varalla. 

Oon tosi väsynyt. Vois vaan nukkuu loppu elämän. Miks ei voi koskaan mennä sitä kultaista keskitietä. Eka ei nuku ollenkaan. Sit ei muuta teekkää ku nukkuu. Miks pitää aina mennä ääri laidasta toiseen laitaan.

Mua uhkaillaan tääl osastol et joudun johonki tuettuun asumiseen. Mä haluun asua mun omas kotoon. No tultiin nyt semmoseen lopputulokseen että asun porukoilla jonki aikaa ja sit takas omaan kotiin. En haluis tällasta järjestelyä. Mut mieluummin näin ku et joudun johonki tuettuun asumiseen..

Ikävä parii ihanaa ihmistä. 

Äänien valtataistelu

 Paskaa. Vituttaa. Ahdistaa. Tekee mieli viiltää. Olispa elämä jo ohi. Miks mun piti syntyä. Tä on vaan pelkkää kärsimystä. Auttakaa mua!! En pysty tähän. En vittu pysty. 

Mikä mua vielä pitää täällä. Ehkä perhe. Ja se et en oo varma joutuuko helvettiin jos tappaa ittensä. Vaikka sinne mä varmaan joka tapaukses päädyn, Ku oon pahan lapsi. Pahoille ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Joten kai mä sit vaan on vitun paha. Onko pakko jos ei tahdo? Saanko tappaa itteni nyt.

Mä vihaan mun elämää. Pää täynnä paskoja ajatuksia. Se mies. Se puhuu mulle aina välillä. Käskee tappamaan itteni ja muut. Käskee viiltämään ja ottamaan ylimääräsiä lääkkeitä. Mä en tiiä miten pääsen siitä eroon. Se jotenki telepaattisesti laittaa ääniä mun päähän. Sit kuulen kans toisen miehen ääntä. Siit en tiiä kuka se on mut se varottaa mua ihmisistä. Et ne haluu tappaa mut ja vahingoittaa mua. Ja sit mun päässä on kauhee taistelu ku äänet tappelee keskenään. Ne käskee tappaa ja samalla varottaa mua et ihmiset haluu tappaa mut. Ne käskee ottaa yliannostuksia mut samalla ne varottaa et ei saa ottaa lääkkeitä ku niissä on jotain ylimäärästä. Kaikki vihaa mua. Ja siks mun pitää kuolla.

Mä tarviin apua. En saa nukuttuu. Mitäköhän maanantaina tapahtu. En muista sitä että amppari oli mun kotoon. Mitenköhän pääsin noi jyrkät portaat alas... Ei mitään muistikuvaa. Mä muistan et mulle annettiin lääkehiiltä ja en pystyny juomaan sitä ku oli niin pahaa. Ne vaan pakotti mut lopulta ne otti sen pois ku tajusivat etten aio juua sitä. Mä sanoin et oon ottanu 10 tenoxii vaikka oikeesti määrä oli lähemmäs kahtakymmentä. Mut miten aspan hoitaja tajus ees tulla mun luokse. Vaan siks että en vastannu puhelimeen. Kai.. Niin ne ainaki sano. En muista..

Meen tänään taas porukoille viikonlopun viettoon. En pystyis olee yksin. Ahdistaa liikaa. 

Syömisetki menny päin helvettii. Eilenki söin vaan yhen saarioisten roiskeläppä pizzan. Ei oikeen maistu toi ruoka ku ahdistaa ja äänet huutaa. Eilen meni kyl kotikäynnil hyvin. Ei niin paljoo ahdistanu ja sain jonki verran juteltuu. Ja tänänen kotikäyntiki meni ihan hyvin. Käytiin vuohiksella. 

Mut nyt ahdistaa. Vien K-siskon bussipysäkille kolmeks ja sit meen porukoille. Pakko säilyy elossa. Kai.. Miksi muka??!! Eiks se nyt ole ihan täysin yhdentekevää että elänkö vai kuolenko. Kaikki olis niin paljon paremmin jos en olis syntynykkään. Mun takia mun siskot ja make on kärsiny. Äitistä puhumattakaan. Mun syy mun vika mun syy mun vika. Miksi mun piti vittu syntyä. :( Vittu

Tekee mieli viiltää. Mut en voi. En halua satuttaa äitiä. Ja mä bustautuisin siitä ku me ollaan äitin kanssa alottamassa uimassa käynti. Ni ei oo mitään kohtaa kehossa johon kukaan ei näkis. Voimia Sandra. Sä pystyt siihen. Oikeesti. Kuolisinko jos vetäisin koko dosetillisen lääkkeitä. Ehkä.. Vois koittaa. Tai sit ei. En tiiä... Vittu

Kiitos hei

...

 En halu elää. Kumpa kuolisin pois. Nyt. Pian.

Ei ketään varmaan kiinnostais vaikka kuolisinki. Miks en voi vaan viiltää ranteet auki. Ja kuolla pois rauhallisesti. Tai vetää lääkkeitä