Näytetään tekstit, joissa on tunniste flash back. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flash back. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Miks tän pitää olla niin vitun vaikeeta

 Juu. Oon nyt valvonu kaks yötä ja kolme päivää. En pysty enää. Kuolenkohan kohta. Sydän pettää. En vaan pysty enää olla. Mitä mun pitäis tehdä?? Miten selviän? On ihan sumuista. 

Aspasta oli M hoitaja tänään käymässä. Sain kerrottuu sille semmosen asian jota en voi ees tänne kirjottaa. Se oli vapauttavaa! 

Flashbackit hyökkää mun kimppuun kun suljen silmät. Haluan nukkua mutta en pysty. En tiiä enää mitä mun pitää tehä. Pää niin täynnä paskaa. En pysty olee. Mä haluun kuolla. Ne sanoo että oon paha. Ja mä tiiän että ne on oikeessa. Ne käskee viiltää mut mä en aio. Mä oon vahvempi ku ne. Kai. Ainakin osittain. Ne valtaa mun mielen mut mä en tee niinku ne käskee. 

Vittu. Sais riittää jo. En pysty keskittyy ku yhteen lauseeseen kerralla. Joten tä on varmaan aika katkonainen postaus. Jotenki kuitenki katson tän kirjottamisen tarpeelliseksi. Vittu jos en saa ens yönäkään nukuttuu. Pelottaa jo ihan sikana. Koht pitäis mennä yrittää. Nukkumista siis. Mut ei viel. En vielä voi mennä nukkuu. 

Vai voinko? Vittu et osaa ottaa päähän. Laitoin kaverillekki viestii. Mut se ei oo ees nähny sitä viel.. Ja siis aatteli kutsuu sen kylään mut tuskin se enää tulee. En haluis olla yksin. Mut haluun pärjätä omas kotoon. Eli en haluu mennä porukoille. Silmis sumenee. En jaksa enää. 

Miksi mun pitää kärsiä tälleen. Ne haluaa että viillän. Mut en aio. En. Pakko pitää ittensä kiireisenä että se ei tunge mun pään sisään. En voi sulkea silmiä. Koen sen kaiken uudelleen. Kaiken sen paskan. Sen kivun ja häpeän. Miks? Miks mua rankaistaan tälleen. Ainiin. Tietty siks että oon paha. Vittu. En vaan jaksa enää. Mitään. En jaksa ääniä, en jaksa flashbackeja, en jaksa painajaisia, en jaksa elää. 

Sit pitäis miettii jotain korona rokotetta. EN VITTU JAKSA!!! Mä haluun kuolla... kai.. en oo ees siitä varma. Onko se vaan tää väsymys ja äänet vai onko se mun oma ajatus. Tänään yritin olla mahdollisimman normaali ja pärjätä ku M-hoitaja oli käymäs. Ja sit kans ku mentiin äitin ja K-siskon kanssa kauppaan. Äiti tietää että en oo nukkunu. Mut K.sisko ei.. ja en haluukkaan että se tietää. Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrrä paitsi äiti. Onneks edes se.

M-hoitaja yritti houkutella mua ulos mut en jaksanu. Lisäks aattelin et säilytän voimii kauppa reissuun. Oon vaan niin vitun väsyny. Vittu ku en jaksa.. Nään jo kaiken kahtena. Ihme että pystyn kirjottaa.. Mitä mun pitää tehdä? Miten pääsen yli tästä?????

Nyt lopetan tän itteni toistamisen ja päätän tän tekstin tähän. 

PS. M-hoitaja on ihana

tiistai 29. elokuuta 2017

unettomuutta ja pelkoja

Pelottaa.... Torstaina ollaan menos J:n ja A:n kans laivalle. Ei se muuta vaadikkaan... Pelko siis. Oikeestaan se ei vaadi koko laivalle menookaan. En uskalla edes päiväsaikaan liikkua yksin tietyissä paikoissa. Elämä on pelottavaa. Miehet on pelottavia. Elämä on epäreilua. Miehet on epäreiluja.

On taas ollu unettomuutta. Jonkun aikaa jo. Nään kauheita painajaisia liittyen raiskaukseen tai lapsuuden tapahtumiin. Nyt ne painajaiset taas valvottaa ja häirtsee oikeestaan hereilläkin. Meinaan flashbackeinä ja kosketusharhoina. Äänet on lisääntyny. Ne oli pitkään, melkeen koko kesän, tosi vähäisinä, mut nyt ne on taas joka päiväsiä ja häiritseviä. Selvähän se on et tää johtuu unettomuudesta. Mul ehdittiin jo ehdottaa sairaalaa TAAS! VITUN ÄRSYTTÄVÄÄ!!! En oo menossa!

Oon taas miettiny itsemurhaa. Mitä järkee taistella? Olis niin paljon helpompaa vaan kuolla pois. Mitä hemmetin järkee täs on?

I put my trust in you

I tried so hard

I kept everything inside

Things aren't the way they used to be

 But in the end it doesn't even matter

In the end - Linkin Park

Onneks näen huomenna A-pappia

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Voin huonosti... huonommin....

Paskaa.... Menee ihan vitun perseelleen nyt..En ees tajuu miten  oon taas vajonnu tänne. Yks pikku juttu ja alko alamäki...outoo tästä tekee se, että se pikku juttu on tapahtunu monesti aiemminki, mut nyt se jotenki kolahti pahemmin. Ja varotan jo nyt et voi olla sekava teksti vähien unien takia....

Eli siis oon nyt käyny sosiaalistentaitojtenryhmässä  maanataisin ja torstaisin. Siel on menny tosi vaihtelevasti. Voin joskus tehä postauksen siit mut nyt en puhu siitä. Mä olin ihan normisti maananataina ryhmässä ja meni ihan ok. Ku tulin pois sieltä ni näin sen miehen taas. Siitä se alko.. Menin taas ihan paniikkiin ja pahinta siin oli se et olin just venaamassa bussii ja olin siis sidottu siihen paikkaan. En voinu mennä pakoon. Näin ku se läheni. Ahditus oli katossa. En tiennny mitä tehdä. Sit se tuli kohalle ja moikkas, niinku mitään pahaa ei olis koskaan tapahtunu. Mul pimeni hetkeks, ahdisti. En olis pystyny yhtään puolustautuu jos se olis hyökänny kimppuun.. Pelotti vitusti ja aloin taas kuulla ääniä. Aluksi sellasia jotka varotti: "Se haluu satuttaa sua" "Se on vaarallinen" "Mee pakoon, juoksejuoksejuokse..." jne.. Sit nousin bussiin. Olo vaan paheni. Ajattelin et mitä jos se olis mun perässä noussukki bussiin. Olisin ollu vankina siellä.

Sit nousin kotini kohdalla bussista pois. Menin sovitusti kuntoutuskodin yhteisiintiloihin asukasinfoon, vähän myöhässä sosiaalistentaitojenryhmän takia. Menin aluksi istumaan siihen pöydän ääreen missä kaikki oli. Ainoa vapaa paikka oli kahen miehen välissä. Ne on mulle kaikki tuttuja ku ne on mun naapureita, mut en pystyny olemaan siinä. Menin sit sohvalle istuu erilleen muista. Siinä meni taas kuulumiskierros. Kuulin yhä ääniä. Sit jostain syystä vajosin harhamaailmaan. Katosin kokonaan tilanteesta ja aloin myös tuntemaan juttuja. Flashbackit alkoi. Tunsin, kuulin ja jopa haistoin sen miehen ja sen tilanteen. Mua alko sattuu alapäähän. Tuntu ku olis ollu siin raiskaustilanteessa. Sit havahduin ku mua kutsuttiin. Oli mun vuoro kertoo viikonlopusta. En saanu sanottuu mitään. Oli liian paha olo. Kohautin vaan harteita ja sit siirryttiin seuraavaan ihmiseen. En oikeen muista mitä siinä ympärillä tapahtui, mut mun flashbackit oli voimakkaina. Kuulin kaikkee mitä se mies sano sillon. "Sandra älä häpee ittees, tätä ei tapahtunu. Mitään ei tapahtunu".... kuulin kaikkee muutaki. "Se oli sulle ihan oikein, tapa ittes vitun huora....."......

Olin käpertyny kasaan. Pitelin jalkoja tiukasti yhdessä. Olin siellä sen miehen luona, vaikka istuin siinä kuntoutukodin sohvalla. Yritin estää sitä raiskaamata mua, mutta vaikka kuinka puristin reisiä yhteen, se kipu ei loppunu. Sit kaikki muut oli lähteny ja kuntoutuskodin omahoitaja T tuli kysymään multa, että mikä mulla on. Kerroin että näin miehen. "Onko sulla ääniharhoja nyt?" nyökkäsin. Sanoin että myös tuntuu ku raiskattais. "Niin ne on niitä kosketussharhoja", T sanoi. En muista mitä kaikkea siinä tapahtui, mut myöhemmin T tuli taas mun viereen ja sanoi, että saattaa mut kotiini ja avattais yhdessä TV, että saisin muuta ajateltavaa. Sen työaika oli jo lopussa. Me sit yhdessä käveltiin mun kotiin, melkeen viereiseen asuntoon. (tää on rivitalo siis). En muista mitä kaikkea siinä sit juteltiin. Olin vaan puoliks läsnä. Jotain T sanoi, että mun pitää päästä yli niistä harhoista. Sanoin että mua pelottaa. T sano: "Mut se tilanne on nyt ohi ja sä selvisit siitä" Mä sanoin että se tilanne ei oo ohi. "On se. Me ollaan täällä sun asunnolla ja täällä ei oo muita ku me kaksi. Päästät vaan irti niistä harhoista" Mä sanoi siihen: "Mut se on tosi hankalaa ku oikeesti sattuu fyysisesti" T sano ymmärtävänsä, mut kehotti suuntaamaan ajatukset muihin asioihin.

Sain sen tv:n päälle ja otin T:n kehotuksesta tarvittavan. Olin yhen jo ottanu aikasemmin. Sovittiin että meen aamulla käymään yhteisistilois. Sit T:n piti lähtee ja mä jäin "kattomaan" TV:tä. Todellisuudessa vajosin taas harhamaailmaan. Jonkin aikaa meni ja sit vähitellen aloin nousta pois sieltä. Sit se olo meni joksikin kolmeks tunniks ohi ja mä yritin tietoiseti tehä jotain etten vajois sinne uudestaan. Mut sit piti mennä nukkumaan..... siit se alko taas. Yritin T:n ohjeiden mukaan suunnata ajatuksia muualle. Mä koitin kattoo ohjelmii, kuunnella musaa, piirtää, kirjottaa ja jopa laskee matikkaa, mut mikään ei auttanu. Mä vaan kärsin koko yön. En nukkunu silmäystäkään . Sit kello tuli jotain yheksän ja mä menin yhteisiintiloihin kuten oltin sovittu. T jutteli jonku toisen asukkaan kanssa ja mä parkkeerasin taas siihen sohvalle odottamaan. Harhat oli yhä päällä. Sit se toinen lähti ja T tuli siihen mun luo. "Älä vaan sano, että sä et oo nukkunu" Mä kerroin illasta ja yöstä. "Onko nyt harhoja?" "On", mä vastasin. "Sun pitäis nyt ehdottomasti saada nukuttuu. Soita sun äidille, että se tulee hakee sua heidän luo ja koita nukkuu vähän" No mä sit tein niin ja äiti haki mut. En saanu nukuttuu porukoillakaan, mut olo kyl parani huomattavasti.

Sit illalla palasin kotiini. Hetken oli hyvä olo ja sain siivottuu ja tiskattuu. Olin koko ajan siinä pelossa, että paha olo palaa taas ja niinhän se palas taas kun menin sänkyyn. Edellis yö toistui ja mulla oli aivan kauhee olo. Harhat ja flashbackit. Välil mä vaan pyörin sängys tuskissani. Vikan kerran katoin kelloo vähän ennen viittä. Sit olin nukahtanu ja heräsin kasin aikoihin. Eli joku kolme tuntii sain nukuttuu... Kuntoutuskodis on täl hetkel opiskelija ja se tuli sovitusti käymään puol 11. Meijän piti tehä ruokaa mut hellaa ei saanu käyttää, koska huoltomies oli just liimannu jonku listan siit virestä. Mä olin tyytyväinen koska en olis jaksanu. Opiskelija lähti sit menee ja muistutti mua peliryhmästä joka oli klo 12.30-14. Sanoin että meen sinne, mut en sit pystynykkään kun sen aika koitti. Oli taas niin paha olo. Opiskelija kävi hakemassakin mua, mut mä en lähteny sen mukaan. Se sano, että lähettää T:n käymään mun luona. Ei T sit tullukkaan. Laitto vaan tekstiviestin että peliryhmä alkanu ja mä laitoin sille että en pysty tulemaan.

Sit joskus varttii vaille neljä T tuli mun luokse käymään. Kerroin etten oo nukkunu ku kolme tuntii viime yönä ja että en ollu myöskään eilen päivällä saanu nukuttua. T sano että pitää soittaa  mun poli hoitajalle. Se kävi soittamas ja tuli hetken päästä takasin. Sovittiin sitten että saan ottaa yhen tarvittavan vielä iltalääkkeiden kanssa jos se vaikka auttais. Toivotaan... Sit puhuttiin yhestä vertaistukiryhmästä joka on netis. Oon lukenu siit jonku artikkelin joskus ku polihoitaja oli antanu mul luettavaks. Voi olla että huominen sos.tait.ryhmä perutaan koska toinen vetäjä oli ainakin tänään kipeenä kuulemma. Mut mul on tapaaminen A-papin kanssa klo 14:30. Sanoin siitä T:lle ja sanoin että en ehkä uskalla mennä sinne. T sano että mä en saa pysäyttää koko elämääni nyt. Ja että se voi vaikka saattaa mut bussi pysäkille. En sit tiiä.... Sit kello tuli jo puol viis ja T sano et sen pitää mennä jo hakee sen lasta päiväkodista. "Pärjääthän sä? Kutsu vaikka K-sisko käymään.Ja tee jotain ruokaa" En ollu siis syöny mitään koko päivänä, ku kokkaus oli jääny väliin. Mä sanoin vaan et joo. "Pärjääthän sä?" T sano viel ovelta. "Joo", mä sanoin. "Hyvä, kyllä sä pärjäät. Huomiseen!" Sit se lähti ja paha olo paheni.

Kutsuin sit K-siskon kylään ja tein ruokaa. Kun K tuli, ni olo parani taas huomattavasti. Meil oli ihan kivaa. Se lähti joskus kasilta ja sit taas oikeen ryöpsähti semmonen järkyttävä ahdistus. Oon nyt yrittäny pitää ajatukset kasassa. Siihen on auttanu tää kirjottaminen. Pelottaa ku koht pitää taas mennä nukkuu. Palaako taas kaikki paska mieleen. Tä on nyt jotenki ollu voimakkaampaa ku aiemmin...

Nyt meen koittaa nukkumista. Hyvää yötä ja sori ku taas näin pitkä postaus.

lauantai 5. syyskuuta 2015

i hate it

Mä en ymmärrä mitään enää... mikään ei onnistu. Yöt nukun 3-4 tuntii yös. Mitään en jaksais tehä ja äänet ja flasbackit taas voimissaan. Paskaa. Haluisin vaan kuolla pois. Kill me please.

Mä niin haluisin viiltää mutta en aio. Oon jo niin pitkällä. Kolme vuotta tulee täyteen joulukuussa. Terä kutsuu joka päivä. Yhä. Monta kertaa päivässä. Aina ku nään jotain millä voi viiltää. Veitset, sheiverit, sakset, lasinsirut.... ne laukasee mussa itsetuho vietin. Ja niinku sanoin, tää taistelu on joka päiväistä.

Mul nostettiin ketipinorii nukkumisen takii.. saas nähä miten toimii.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Turhaa ja salases uutta

En tosiaan tiiä, mitä viime tekstin lopussa tapahtu.. outo juttu. ja en ees muista enää, et mitä siin piti lukee..

No mut joo..

Salases uusi teksti. Koskee viime perjantaita ja flashbackeja, jotka on taas kuvioissa...

Mut nii. Sovittin tukiasunnon työntekijöiden kanssa, että mut tullaan herättää ysiltä ens viikol joka aamu. Mitäköhän siitäkin tulee.. Pakko yrittää. Nyt on mentävä nukkumaan, Ja tosiaan salases blogissa on uus päivitys, ku en tänne halunnu kirjottaa tosta aiheesta

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Fuck this shit

I hate my life. I hate my life. I fucking hate my fucking life.

Äänet käskee viiltää, mä taistelen vastaan. Päiväyksikössä uhkaillaan sairaalalla ku en pysty osallistumaan kunnolla ku voin niin huonosti. Voices in my head are telling me to cut. Thirteen cuts, thirteen cuts.. cutcutcutcutcutcutcut STOP IT PLEASE!! Just leave me alone.

Kauheita flashbackejä. Mä taistelen,, mutta oon väsyny. En jaksa enää kauaa.

CUTCUTCUCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUTCUT

NO I WONT!!!

Vitttuuuuuuuuuuuuuuu

perjantai 28. syyskuuta 2012

käsityöryhmään?!

En sitte päässykkään lomille, tälläkään viikolla. En edes päivälomalle, koska olin sanonu hoitajalle, et mun tekis mieli hajottaa peili ja viiltää ranteet auki ja kuolla pois. Sanoin sen, koska siinä tilanteessa se olis voinu vaikka tapahtua, oli niin pahat harhat ja flashbackit.  Eilen sitte tietty harmitti ja vitutti et olin menny sanomaan sen.. Mut siinä tilanteessa se oli pakko.. Mun pitäis vaan hyväksyä se.

Tänään on sitte tuomion päivä, eli hone... Saas nähä jatkuuko pakkohoito, vai siirretääks mut johonki. Kerron sen tänne heti honen jälkeen. Vähänks mua jännittää--


Nyt meen sit johonki käsityöryhmään vähän tsekkailee, et mitä siel tehään.. Aika naurettavaa, et mä oon semmoseenki suostunu

lauantai 15. syyskuuta 2012

Normal day

Tekis mieli naulata itteni sydämmen kohdalta seinään. Tai repii koko sydän pois. Niin paha olo.. itkettää. Koko päivän oon yrittäny DKT taitojen avulla saamaan oloo vähän paremmaks. Oon väritelly mandala kuvioita, tehny ristikoita ja nonogrammeja, puristellu mukia, laittanu käsii kylmään veteen. Mut mikään ei auta. Äsken kävin pyytämässä tarvittavia. Toivottavasti ne ees auttaa. Oon myös toiminut epärakentavasti. Oon repiny vanhoi haavoja ja painanu kynsillä ihoon uusia. Ei nekään auttanu oloa.

Mul on ihan hirveitä flash backejä, mut en uskalla kertoo hoitajille, koska muuten en ppääse kotilomille tai vahtamaan osastoa. Enkä tiiä pystyiskö noi ees auttaa mua mitenkään... On myös ollu lieviä kosketus ja ääniharhoja tänään. Mut en niistäkään voi kertoo, samasta syystä.

Juttelin aamulla pitkäaikaisen ystävän kanssa mesessä kameran välityksellä. Sillon oli viel siedettävä olo ja se parani huomattavasti siinä keskustellessa C:een kanssa. Oli kivaa nähä pitkästaikaa (vaikkakin kameran välityksellä). C muutti helsinkiin ja täältä on joku 100 km sinne, joten senki takia vaikeempi nähä kasvotusten.

Kohta on iltapala ja pitää mennä muitten sekaan tässä olotilassa. Kauheeta...

torstai 13. syyskuuta 2012

k18 tekstiä

Nyt on niin kauhee olo. Ahdistaaahdistaaahdistaaaaaa. Mä olisin halunnu tänään kotilomille, mut vittu vitun vittuläääkäri ei ehtiny vastaanottamaan mua ollenkaan tänään. Ni en sit päässy. Tääl psykoosiosastolla on tosi vittumaiset hoitajat. Ne on kauheen välinpitämättömän olosii. Sain sentään tarvittavat ahdistukseen tänään. Kukaan ei vaan tiiä, et ahdistus johtuu täällä olemisesta.

Mä en enää kerro jos oon kokenu jotain harhoja.. Siks et pääsen mahd nopeesti tonne toiselle osastolle takasin. Siel oli muutama ihana hoitaja ja loputki oli siedettäviä. Paitsi se yks vanhus joka on varmaan ollu tääl töissä jo sillon ku kaikki potilaat , riippumatta siitä oliko masentuneita vai vaikka skitsofrenikkoja, pidettiin pakkopaidoissa sidottuna sänkyyn koko päiväks... Ei millään pahalla.... Ja tuol mielialahäiriöisten osastolla ei oo näin levotonta. Tääl mun ja mun huonekaverin huoneessa ravaa yks mies potilas jatkuvasti. Se on inhottavaa. Mä sanoin siitä hoitajalle. Saas nähä tuleeko muutosta siihen.

HUOM! EI KANNATA JATKAA LUKEMISTA TÄSTÄ ETEENPÄIN K18!!!

Mun mielessä kiertää paljon paskaa tällä hetkellä. Eilen oli kauheita flashbackeja, tänään vähän lievempiä, mut jotenki kuitenki tositosi ahdistavia. Mul pyörii päässä kaks kohtaa siitä hetkestä ku se mies raiskas mut. Se ku se avas mun reidet väkisin(mul oli lonkka tosi pitkään kipee ton takii) ja toinen kohta oli se ku se käski mun runkata sitä ja mun piti kädellä koskee sen inhottavaan elimeen. Noi kaks päälimmäisenä, mut sit myös se itse raiskaus. Se oli tosi kivuliasta ja en pystyny kävelee kunnolla viikkoon ku mua sattu sinne niin paljon. Ja se haju.. Se oli sekotus mun dödöä ja sen miehen hikeä. Mul tulee oksennus kurkkuun ainaku haistan sen dödön hajun nykyään. Voitte uskoo et heitin sen dödön roskiin heti ton jälkeen. Inhottavaa ooli myös se ku sen jäkeen ku se oli hoitanu homman kotiin ni se otti mut sen kainaloon ja siinä me sit maattiin, vierekkäin, puoli alastomana. Mä itkin. Mua pelotti et se haluis kohta uudelleen, mut onneks se oli sen verran vanha mies, et sil ei kunto riittäny. Sit ku se päästi mut pois siitä, ni sovittiin et se soittaa mulle taksin.. Ja sit me mentiin yhessä taksilla takas sinne baariin mist oltiin tultukki. Ja se lähti kotiin ja mä menin ettimään Krisseä.

Mul pyörii päässä myös lapsuusajan kokemuksia. Mä haistan välillä sen miehen(mun isän isän) hien. En tiiä, onko se joku harha vai haiseeko joku meijän perheessä sille samalle. Mä muistan vaan pätkiä siitä hyväkskäytöstä. Muistan sen, ku se laitto elimensä mun housun sisään. Muistan mitkä housut mulla oli sillon jalassa. YÖK! Mua alko just kuvottaa. Pelkkä ajatus siitä. Muistan sen ku se laitto sormen suunsa eteen ja hyssytteli(ei puhuttu samaa kieltä,ku se on egyptiläinen). Se tarkotti sitä et en saa kertoo kellekkään. Niin mä sen ymmärsin. Ja sillon ku sitä hyväkskäyttöö tapahtu ni geddu(kreikaks isoisä) hymyili ja anto mun ymmärtää et se on kivaa ja ihan normaalia. Ja sit ku geddu jäi kiinni teoistaan, ni se katse. Se oli niin vihanen. Mä en ikinä ikinä unohda sitä katsetta. Ja se osotti mua sormella ja laitto sen jälkeen sormen taas suun eteen ja hyssytteli. Mä olin sillon niin pieni että en tajunnu et se oli tehny väärin, en minä. Joten mulle jäi syyllinen olo siitä. Mä olin menny kertomaan salaisuuden eteenpäin. Pettänyt luottamuksen. Ja kukaan ei koskaan korjannu sitä mulle. Tajusin ite kyllä sitte myöhemmin koulu iässä, että se oli tehny väärin mua kohtaan. Ja se et se tuli ilmi oli hyvä asia..

Taas kauheen sekavaa tekstiä.Sori.. Mut joo.. nyt on jo parempi olo. (kävin siis täs välis syömässäki) Äiti tulee jossain vaiheessa käymään täällä.. Vois yrittää vaikka nukkuu siihen saakka ni menis aika nopeemmin... Ja sori siitäki et tuli tämmänen kilometri postaus. Sainpahan pois mielestä vähän asioita...

Kiitos

torstai 23. elokuuta 2012

Paha olla

Kosketus harhoja ja flash backejä :(