tiistai 16. syyskuuta 2014

Pää pyörällä!

Nyt on vähän parempi olo.. Ei nyt mikään kuningas olo, mut ei ahdista niiiiiin paljon. Mul oli tänään psykoterapia. Sain puhuttuu niin paljon taas asioita. Huhhuh ku olo keveni! En tiiä miten pärjäisin ilman A:ta!!

Mul oli eilen ekan kerran se "pää pyörällä"-ryhmä. Alkuun jännitti ja ahdisti niin paljon, et pyysin toimintaterapeutti J:ltä saanko lähtee kotiin. J sano, et koitan viel olla siel, et jos olo vaikka helpottais. Onneks jäin koska loppu meni jopa suht hyvin. Tehtiin semmosta onnenpyörä juttuu. Se oli ihan kivaa.. Mut mua tavallaan valmiiks ahdistaa ne jotkut keskusteluaiheet, mitä siel sit tulee.. Mun lisäks siel oli kaksi muuta potilasta ja kaks vetäjää. Vetäjät on toimitaterapeutti J ja hoitaja joka on vaikka TP. Naisia kummatkin. Odotan paljon tolta ryhmältä, paljon!!

Eilen oli myös laulutunti. Se meni niiiiiiiiiiiiin hyvin!! R(lauluopettaja) kehus mua taas hirveesti ja siit tuli hyvä fiilis. Ja ajatella! Se on mies ja mua ei paljon yhtään pelota :) Oon vähän ylpee itestäni, ku pystyn olee siel.

Tänään ku venasin bussii ku olin menos A:lle, ni siin pysäkin kohal auton kans pysähty joku ällö pappa. Kysy et haluunko kyydin. Mun teki mieli raivoo ja huutaa sille "KUIN VITUN TYHMÄNÄ SÄ MUA PIDÄT!!! IHAN KU MÄ NOUSISIN SUN KYYTIIN JA SÄ VIET MUT JOHONKI JA RAISKAAT TAI VAIKKA TAPAT!!!!" Mut mä sanoin vaan: "Ei kiitos" ja se meni pois. A oli tosi tyytyväinen mun toimintaan ja kehus mua, et tein just oikean ratkaisun.

Huomenna nään omahoitaja T:tä(eri ku TP) ja J:tä pitkästä aikaa. Me varmaan tehään jotain ruokaa J:n kanssa. Toivottavasti ei oo niin paljon harhoja huomen ku halun pystyy olee ja tekee ruokaa J:n kanssa.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

:(

Ahdistaa :( Mitä teen??

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vaijettu asia

Mul oli aika omahoitaja T:lle perjantaina. Kerroin siel itku kurkussa, miten mun isä oli haukkunu mut lyttyyn ton yliannostus jutun takia. Sit mä sanoin, et jos isä tulee viel jotain urputtaa, ni mä sanon, et se mitä mul tapahtu lapsena oli isän ylpeyden syytä. Isä tiesi, että sen isä oli käyttäny hyväks myös isän siskoo ja ilmeisesti muitakin pikku tyttöjä, mutta isä ei voinu kertoo äitille, koska ei kehdannu.. KOSKA EI KEHDANNU!! MITÄ VITTUA! Laittaa lapsen tommosen riskin alle, koska EI KEHDANNUT kertoa siitä..

Mä olin niin vihanen tuol T:n vastaanotol. Mä huusin ja kirosin ja avauduin oikein kunnolla. Sit T alko puhuu siitä, miten ne pahat jutut tulee aina mun mieleen ku mä nään isän ja aina isän mieleen ku se näkee mut.. Ja toi on niin totta... Sit T sano, et "kaikki teijän perheessä tietää siitä, mut siitä ei saa puhuu. Se on vaijettu asia" Ja sekin piti paikkansa. Sit se tapahtu. Mä aloin itkee... Mä piilotin kasvot käsien taakse ja nyyhkytin. Täysin tuntematon asia mulle. Itku jonkun edessä... Eikä siinä vielä kaikki. Sitte T tuli halaa mua ja musta tuntuu et sekin itki. Siltä se kuulosti...

Sitä kesti joku viis minsaa. T silitti mun selkää ja halas lujasti. Vastoin kaikkia odotuksiani, se tuntu hyvältä ja rauhottavalta. Olisin voinu jäädä siihen tilanteeseen ikuisesti, mut se meni ohi. Sitte sain itteni kasattua ja en ees kyl muista et mitä loppu ajalla tapahtu.

Eilen ku mul oli taas T:n aika, mä aloin kuulee äänii ja kerroin siitä. Kerroin et äänet käskee viiltää. Sitte T sano kaikkee et, ne äänet on sulle olemassa, mut niitten mukaan ei tarvi toimia. Ja kaikkee semmosta. Se sano kans koko ajan, et mun pitää pitää katsekontakti koko ajan T:ssä. En muista kaikkee, mut sit jossain vaiheessa tehtiin semmonen mielukuvaharjoitus, et mun piti neljään paperin palaan jokaseen kirjottaa joku negatiivinen tunne jonka tunsin ja sit ne piti repii. Mä kirjotin sanat: viha, ahdistus, häpeä ja syyllisyys. Idea on se et ne tunteet ei enää häiritsis sinä päivänä. Siit tuli vähän kevyempi olo outoa kyllä..

Mullahan on nyt tarkotus lopettaa lääkkeet kokonaan. Siis ihan lääkärin ohjeiden mukaan pikku hiljaa. Meijän perhe on sitä mieltä et mul on liikaa lääkkeitä ja sen takii kuulen ääniä. Mä kerroin tänään A:lle psykoterapiassa siitä ja se ollu samaa mieltä. Se sano et mun perhe syyttää lääkkeitä semmosesta asiasta, joka voi hyvin johtuu muutoksista. Mun elämäs on kuitenki ihan hemmetin iso muutos tulossa ku muutan omaan kotiin....  Mut mun mielestä kaikkista naurettavinta on se, et mun isä on sitä mieltä, et mun pitää lääkkeiden lisäks lopettaa kaikki hoidot.. siis kaikki terapiat... Eihän siinä oo mitään järkee...


Nonnii.. sainpahan purettuu vähän pahaa oloo pois. Kiitos blogi ja lukijat! Ei mul sit varmaan muuta... moikka!

torstai 4. syyskuuta 2014

Yliannostus draamaa

Tänään aamuna heräsin kauheeseen ahdistukseen klo 3-4. Oli paha olo... Jo olo vaan paheni ku jäin yksin kotiin ku isä meni töihin. Sit tuli ne äänet. "ota lääkkeitä ota lääkkeitä ota lääkkeitä" Olin jotenkin sekasin ni mä sit otin tenoxia, en nyt kovin paljoo, mut yliannostuksen kuitenkin. Sit menin psykoterapeutti A:lle. En oikeen muista et mitä siel tapahtu, mut A sano sit et se soittaa ambulanssin. Mun pitäis mennä päivystykseen. Mä vissiin kerroin sille et oon ottanu lääkkeitä.

Ambulanssi tuli sit hakee mua ja mä olin aika huonossa jamassa. En meinannu pysyy pystyssä. A sano, et mun puhekki sammaltaa. Mä valehtelin kaikille, et otin lääkkeitä, koska mua ahdisti, vaikka oikeesti otin lääkkeitä äänten takia. Vieläkin vähän vaikee ajatella järkevästi, joten tää tekstikin on sen mukanen. Jouduin odottaa päivystykses joku kolme tuntii... yksin... Se oli inhottavaa. Ja kun mä kysyin hoitajalta et saanko llähtee kotiin, ni se sano et odota nyt vaan vielä. Myöhemmi mä sanoin, et mä lähden  nyt, ni sit hoitaja sano, et jos meen, ni poliisit tulee hakee mua. Sitä mä en haluu, ni jäin sit.

Kun mä vihdoin pääsin näkemään lääkärii, se kyseli kaikkee. Mä valehtelin, koska pelkäsin et joudun osastolle muuten ja sitä mä en halua!! Kerroin et mulla on paljon terapioita ja hoitoo psykiatrisella puolella, ni se päästi mut lähtee kotiin. Mul on vieläki vähän huono-olo... Onneks ei kuitenkaan tällä kertaa käyny mitään sen pahempaa.....

Vituttaa olla minä