Helsinki-reissu

 Olin krissen luona tiistaista torstaihin. Mul oli tosi kivaa. Relattiin ja katottiin glee projectia. Käytiin ratikalla kaupassa. Se on niin eksoottista ku tääl kotikaupungissa ei oo ratikoita. Nukuin tosi hyvin krissen luona. Heräsin vaan kerran! 

Vähän kuumotteli kyl noi bussi matkat mut hyvin selvisin. Ja paluumatkalla krisse oli mukana ku tuli käymään tääl. 

Mut joo. Over all parhaat pari päivää takana! 

Olis voinu mennä paremminkin

 Mä muistan ku olin 8vuotias. Olin siis tokal luokal. Mul oli semmonen keltainen rannekello jossa oli jotain nallen kuvia. Se oli jo pitkään ollu kadoksissa. Sitte näin koulun löytötavarakaapissa sen mun kellon. Olin iloinen. Se oli musta on tosi kiva kello.

Tulin koulusta kotiin ja juoksin kertomaan että vihdoinkin kello löytyi, se olikin koulun löytötavarakaapissa . Sit mun isä sano että: ei toi oo sun kello. Mä ajattelin että miten niin ei ole. Mulla oli semmoinen kello, joka oli hävinny ni miks se ei vois olla mun. En kyllä muistanut että olisin käyttäny sitä koulussa mut oli sen pakko olla mun. Ku mul oli samanlainen.

Isä huusi että: "Toi ei oo sun kello! Sä varastit sen!" Mä sanoin: "En varastanut" Sitte isä sano: "Myönnä että varastit sen! Se ei oo sun". Sit se otti kengän ja sanoi: "Myönnä" Mä en myöntänyt koska en ollu mielestäni varastanut. Sit mun isä löi mua sillä kengällä. Se sattui. Mä en sanonut mitään. Mun isä jatko lyömistä ja sano että lyö niin kauan kunnes myönnän että oon varastanut. "On väärin varastaa!" se huusi. (koska lasten hakkaaminenhan on oikein) 

Sit isä sanoi siskoille: "Tietääkö kukaan missä Sandran kello oikeesti on?" Sit k-sisko sano iloisesti joo ja lähti yläkertaan. Ajattelin vaan että se näköjään nauttii kattoo ku mua hakataan. Se tuli takas hetken kuluttua. Sillä oli kädessä mun kello. Se oli kyllä samanlainen mutta ihan kulunut. En mä muistanu että se näytti siltä. Mä vaan katoin sitä kelloa ja isä vaan jatko hakkaamista. Se sano: "Sä varastit" ja löi ja löi ja huusi.

Lopulta en tienny mitä muutakaan tehdä kuin myöntää että varastin sen. Isä löi vielä muutaman kerran ja sanoi: "Viet sen huomenna kouluun ja pyydät anteeksi että varastit." Joo, mä vastasin.

Seuraavana päivänä ku menin kouluun, piti piilottaa mustelmat. Mä menin sanoo opettajalle että se ei ollukkaan mun kello. Että mun kello löytyikin kotoa. "Hyvä kun toit kellon takaisin" opettaja sanoi.

Sen jälkeen heitin sen kellon roskiin. 

Siskot kiusas mua ku olin pieni. Kai se on ihan perus. Olin pitkään nuorin lapsi. Kerron pari juttuu joista jäi paha mieli. 

Olin sillon 6v. Mä ajoin pyörällä eskarista kaverin luokse kaveri C:n kanssa. Siin matkalla on siis yksi suojatie. Mä ajoin pyöräl siihen suojatiel ja auto törmäsi muhun. Mä lensin kaaressa asvaltille. Kypärä halkesi. Onneks oli kypärä. C juoksi kotiin ja sen äiti soitti mun äitille ja sit se riensi mun luo. Äiti tuli töistä kesken päivän ja ajo autolla siihen kolari paikalle. Se oli siis about 500m päässä meijän kotoot. Me mentiin sairaalaan. Mul oli hiusmurtuma jalas. Kotoon siskot vaan rages mulle. Se oli perseestä. Ne syytteli mua siitä. Siit tuli paha mieli.

Sit oli kerran semmonen juttu että mumma oli ostanu mulle ihanan vaaleenpunasen mekon ja helminauhan ja valkoset hansikkaat. Puin ne päälle ja ihastelin itteeni. Olin kuin prinsessa. Sit siskot alko haukkuu mua. Et se on ruma ja kaikkee. Se oli ikävää. En koskaan enää käyttäny sitä mekkoo.

Ja joo. Meijän kotis leikit. M-sisko ja krisse oli äitejä ja k-sisko oli isä. Mä koitin olla äiti. Olin huono. Joten mul annettiin vähän vaatimattomampi rooli. Olin naulakko. Mä siis seisoin paikallani kädet ojossa ja muhun ripustettiin vaatteita. Ei se haitannut. Olin vaan iloinen että saan olla mukana siskojen leikeissä. Mut tää seuraava rooli mua vähän harmitti. Se meni silleen et siin leikis ne päätti mennä museoon. Voitte varmaan arvata kuka oli ne patsaat. Eikä sekään haitannut niin kauan kunnes ne alko haukkuu että onpas ruma patsas. Mä yritin poseerata nätisti. Vaihdoin asentoa ja olin muka aina eri patsas. Yritin näyttää hyvältä mut ne vaan haukku mua. Mul oli itku kurkussa mut yritin ajatella että saanpahan olla mukana leikissä. Lopuks mut ylennettiin piiaks. Sain elävän roolin.

Sit muistan kans ku olin 9v ja mul alkoi menkat. En osannu laittaa sidettä. Kysyin äitiltä et miten päin se tulee. Siskot keräänty ympärille nauramaan. Eksä osaa muka laittaa terveyssidettä. Mua hävetti.

Kerran, joskus ku olin 6v, hyppelin karkki sussa. Sit se karkki juuttu mun kurkkuun ja aloin yskiä. Äiti säikähti ja juoksi soittamaan ambulanssin. Sit menin sairaalaan. Siel otettiin röntgen kuvat. Todettiin et ei mitään hätää. Et karkki on mun ruokatorvessa mut se sulaa sieltä itsestään ajan kanssa. No kotoon taas mukava vastaanotto. "sun takii äiti olis voinu kaatua. Kamerakin meinas tippua pöydältä ku äiti juoksi niin kovaa ja se olis ollu sun vika" Vittu että osas ottaa päähän. Ei kukaan kysyny et miten mä voin..

Mä sain mun ekan kännykän 8-vuotiaana. Voitin sillon jonku piirustuskilpailun. Sain 300markkaa. Ostin puhelimen. Olin tyytyväinen itseeni. Olin piirtänyt hienon kuvan ja juuri se kuva valittiin voittajaksi. Tuntui hyvältä. Kunnes. Siskot alko urputtaa mulle. "Luuleksä että sä olit hyvä. Ne voittajat arvottiin. Ei sun piirustus ollu hienoin. Se vaan sattu tulemaan sieltä arvonnasta ensimmäisenä esille." Mua harmitti. En ollukkaan hyvä. Äiti sano että ne oli valinnu hienoimman piirustuksen eikä arponu. Mä en uskoni äitii. Olin huono.

Näitähän riittää. Mut joo. Täs nyt osa. Kiitos jos jaksoit lukee näin pitkän tekstin.

Koitan alkaa nukkuu. 

Yölliset avautumiset

Ahdistaa taas niin pirusti.

Mä ja mun siskot jouduttiin aina lapsena tekee töitä että saatiin rahaa. Musta se on siis vaan hyvä asia. Meil oli siis ihan niit perus roskien vientii ja astianpesukoneen täyttöä yms. Mut sit me tehtiin myös semmosia töitä joita äiti toi sen töistä. Piikityksiä. Laitettiin semmosia ihme piikkejä joihinkin kelarunkoihin. 

Ja me ei siis saatu esim. vaatteita eikä mitään jos ei ite ostettu tienaamillamme rahoilla. Sain mä siis siskojen vanhoja vaatteita. Mut ei mitään uusia. Ja lelujakin vaan synttäreil tai jouluna ellei ite ostanu. Ja mä olin silloin siis 6v ku aloitin töiden tekemisen. Mut ymmärtäähän sen. Iso perhe.

Asiasta kukkaruukkuun.. Mua vähän harmittaa se ku olin seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoroissa laulamassa ni mun vanhemmat ei koskaan tullu kuuntelemaan meijän keikkoi. Vaikka mul oli sooloja. Kyl ne sit alkoi käymään keikoil ku siirryin aikuisten kuoroon. En siis aina saanu ees kyytiä niihin vaan jouduin pyytää kuoronvetäjää kuskaamaan mua. Miks ketään ei kiinnostanut?

En lapsena koskaan tuntenut oloani hyväksi. Se varmaan johtu siitä että meil kotoon keskityttiin aina niihin epäonnistumisiin ja huonoihin asioihin. Harvoin kuuli kehuja ku vei kympin matikan kokeen vanhemmille. Mut ootas vaan jos oli seiska. Hyvä ettei turpaan saanu. Ja siis mul ei koskaan oikeestaan ollu sitä ongelmaa ku mun huonoimmat numerot alko kasilla. Ja niitäkin oli hyvin harvoin. Kyl ne arvosanat semmosta ysii kymppii oli. Tuli narsistinen olo ku kirjoitin ton.

Mut niin. En kelvannut semmosena ku olin. Miettikää mitä semmonen rääkki dieetti aiheuttaa pienelle 8-vuotiaalle. Tietenki rupesin vihaamaan itteeni viel kovemmin. Ja ku mähän siis lihosin ku olin päivät yksin kotona ku olin 6v. Vaikee kuvitella et siskon poika joka on nyt 6, et hän olis yksin kotona päivät pitkät. No kuitenki. Sillon mä lihosin ihan silmissä. Söin suruun ja yksinäisyyteen. Mä siis saatoin laittaa mikroon pelkkää juustoa ja sit ketsuppia siihen päälle. Ja mun isä syyttää mummaa mun ylipainosta. Koska hänellähän "ei" ole mitään tekemistä asian kanssa. Ainakin aika onnistuneesti sai mut vihaamaan itteeni.

Mä muistan ku olin 9v ja yritin puhuu enkkuu ääneen ensimmäisiä kertoja. Olin siis vasta alkanut opiskelee enkkua ja pärjäsin siinä tosi hyvin ikäisekseni. Ni muistan ku sanoin jotain jossa oli sana "red" ni mun isä alkoi nauraa ja matkimaan mua. Sanoin sen kai jotenki väärin. Jäi kyllä traumat. Meni monta vuotta ennen ku uskalsin taas puhuu enkkuu ääneen. Miten tämmönenki on jäänyt mieleen. Nykyään mä voin nauraa kun isälle ku se puhuu enkkuu ihan päin persettä. Sillon lapsena kuvittelin et se on hyvä puhuu enkkuu. 

Mua kutsuttiin pienenä aina porsaaksi. Joskus se ärsytti. Olin varmaan 6v ku kerran mua taas sanottiin porsaaksi. Sanoin että jos kerran oon porsas ni tappakaa ja paistakaa mut sit uunissa. Ja muistan elävästi että olisin sillon halunnut kuolla. 

Ku me oltiin siskojen kanssa kouluikäsii ni meil oli tosi epänormaalit päivällispöytäkeskustelut. Tiiättehän... Ku perhe kokoontuu yhteen syömään kerran päivässä ni normaaleissa perheissä lapset, ja miksei aikuisetkin, kertovat päivän tapahtumista. Että miten on koulussa menny and so on. Mut ei meijän pöydässä, ei. Me puhuttiin siitä mitä kukin on sinä päivänä puhunu meijän isästä. Ei jumalauta oikeesti. Kuinka täynnä itteään voi olla.... Ei se sillon tuntunut oudolta. Mut nyt ku sitä miettii ni eihän toi nyt kerta kaikkiaan voi olla normaalia. 

Ja siis näitä mun isän sekoiluja on paaaaljon lisää. Esimerkiksi ku mun siskoil ei vissii matikka sujunu. Mä olin sillon varmaan 6v eli en viel koulussa ku mun isä piti mun siskoille matikan tukiopetusta. Eihän se vittu pää osannut opettaa. Etenkin mun vanhimmalla siskolla oli vaikeuksia matikassa. K-sisko kävi siis erityiskoulun. Ni sit ku K ei oppinu niitä asioita ni mun isä rupes raivoomaan K:lle että: kyl sun nyt pitäis osata nämä laskut ku sun 6vuotias siskokin osaa. Sekös teki hyvää meidän suhteelle.

Ja kerran ku oltiin syömäs ja joku halus ketsuppia. Puristi pullosta ketsuppia ja siitä tuli semmonen jännä ääni ja sit joku meistä alko nauraa ja sano että ketsuppi pieras. Siitäkös meijän isä suuttui. Alkoi raivomaan ja huutamaan että se on Jumalan pilkkaa. Se huusi että pitää pyytää anteeksi Jumalalta. Normaalia.. Aina sai olla varpaisillaan.

Nyt taas vaihtuu puheenaihe. Mut siis mä olin lapsena aivan vitun surkee leikkimään. Muistan ku me pienenä leikittiin "leikeillä". Me siis kutsuttiin pikkuleluilla (siis semmoisilla kindermunasta tulleilla leluilla) leikkimistä että "leikitään leikeillä". Meil oli iso laatikollinen niitä ja me aina yksitellen valittiin sieltä yksi lelu niin kauan kunnes ne oli loppu ja sit leikittiin niil omil valitsemil leluil. Nii kummiski ku me leikittiin ni oikeestaan vaan M-sisko ja K-sisko leikki. Mä ja Krisse lähinnä katottiin. Mut mul oli oikeesti samalla omat salaiset äänettömät leikit niillä mun valitsemilla leluilla. Ne oli semmosia... Erikoisia. No sanotaan vaikka että isoisän tekoset oli niis mun leikeis suures roolis. Hävettää kirjoittaa tätä tänne. Ku jo sen ajattelu hävettää mua. Mut joo.. Semmosta. Ei kukaan ees huomannu niit mun leikkei. Tarvitsisin psykoterapiaa että pääsis avaa näit juttui. Näit ja viel sairaampia juttuja oli paljon mun lapsuuden leikeis ja muis toiminnois. Mut pidin ne hyvin salassa.

Pikku avautumiset taas. Kiitos. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Huomenna pitäis aspan hoitaja M:n tulla. Toivottavasti tuleekin tällä kertaa. Se on paras! 

Toimintakyvyn arviointia

Mul oli tänään sitä toimintakyvyn arviointii.. Täytin pari semmosta kyselyy. Toinen oli joku tunne juttu ja toinen joku trauma juttu. Se oli aika raskasta suoraan sanottuna. Siinä trauma kyselys oli kaikkee et onko joku pakottanut sinut seksiin ja kaikkee semmosta. Vähän hävetti tehä sitä siinä ku toimintaterapeutti J oli siin vieres kattomas. Mut sit taas toisaalta en mä olis osannu tehä sitä ilman J:n apua.

Toimintakyvyn arviointiin kuuluu muutaki ku noi kyselyt. Ainaki ruoan laitto ja vaatteiden pesu.  Vissiin jotain muutaki mut ei puhuttu niistä tai sit en vaan muista.

Meil oli tosi kivaa J:n kanssa. Se on kyl niin hauska ja just paras tyttönen. Tuntuu et se välittää oikeesti eikä vaan tee tätä rahan takii. Mut who knows..

Viime lauantai-iltana/yönä mentiin sub waylle. Ajettiin subin eteen ja tarkotus oli et mä ja Make käydään kahestaan siel ja loput jäi autoon venaa. Sit sielt tuli joku humalainen tyyppi autoo kohti. Mä sanoin paniikis et en sittenkään haluu mennä. En muista avoks se sen auton oven vai mä, mut siinä se sit oli auki ja se mies selitti jotain. Mua pelotti niiiiin paljon. Make nousi autosta ja alko juttelee sen miehen kanssa jääkiekosta. Krisse kannusti mmua menemään. Sit nousin autosta ja Make jatko jutteluu sen kanssa. Pelotti, mut ajattelin et pakko mennä, ku oon sinne laivallekki menossa, ja siel on pakko uskaltaa. Mut Makella oli homma hoidossa. Sit mä sanoin hiljaa, kuiskaten, et pitäisköhän meijän mennä jo tonne subille. Make sano sil tyypille "Joo, mut me nyt mennään varmaan tonne subiin, moikka" Ja that's it... Se mies lähti toiseen suuntaan. Mä kuiskasin Makelle "Suojelethan sä mua" Se vastas "joo". Loput ajasta meniki sit hyvin. Krisseki laitto mul viestin kännykkään et "Make suojelee sua"

Ajattelin muuten et jos jotain kiinnostaa(?) ni voisin joskus kirjottaa pätkii mun päiväkirjoista lapsuus/nuoruus ajoilta. Kuin hullu oon jo sillon ollu.

Kuolema pelottaa, todella paljon...

En sit viillellykkään.. Vaikka olisin todellakin ansainnut sen. Mut parempihan se tietty on että en viillelly. Pettäisin läheiset ja itteni. Ja ne ihmiset jotka yrittää auttaa mua, kuten psykoterapeutti A, hoitaja T ja toimintaterapeutti J. Ja plus, on siinäkin osasto vaara jos jäisin kiinni viilelystä. Onneks mulla on mun usko. Rukoilu auttaa. Rukoilen nykyään melkeen taukoamatta. Varsinkin sillon ku pelkään kuolevani. Eli melkeen koko ajan. Ku kävelen ulkona, ettei joku hyökkää mun kimppuun, ku meen rappusia pitkin, etten tipu, ku syön, etten tukehu, ku meen nukkumaan etten kuole yöllä, aina autossa, yleensä koko ajon ajan. Pelkään että kaadun ja lyön pään, tai saan yhtäkkii sydänkohtauksen. Pelottaa et taivaalta tippuu jotain mun päälle, pelkään autokolareita ja tulipaloja. Pelkään ötököitä, jos ne on vaikka vaarallisia, pelkään sairauksia kuten syöpiä ja verisairauksia. Kokeilen vähintään kerran päivässä rinnat rintasyövän varalta. Pelkään matkustaa junalla ja lentokoneella. Pelkään jopa sitä että Nelli koira sekoo ja puree mua johonki kaulaan tai johonki ja vuodan kuiviin. Tää maailma on liian pelottava. EN HALUA KUOLLA VIELÄ!!!

Näin yks yö semmosta unta, jossa vuosin verta alapäästä niin paljon et menetin tajuni ja heräsin sairaalassa. Olin menettäny paljon verta. Se kohta ku mä menetin tajuni, tuntu ihan siltä miltä uskon kuoleman tuntuvan. Mä sanoin siin tilanteessa "Ota mut kotiin Isä", koska luulin kuolevani. Se oli aika pelottavaa.

On hyviikin asioita tapahtunu. Krisse oli eilen meil kylässä koiransa kanssa :) Me käytiin saunomassa (mukana oli myös toinen sisko, K) isovanhempien luona. Se oli ihanaa ja saatiin jutskata ihan rauhassa. Sit kotoon syötiin jätskii (ben and jerry's strawberry cheesecake), pelattiin trivial pursuittii ja laulettiin karaokee yö myöhään(siis ihan kotona). Se hyvä puoli on omakotitalos, et aika koval sais musiikki olla et naapurit häiriintyy. Mut siis joo :) Ehdottomasti oli viikon koho kohta toi Krissen vierailu <3 br="" kiitos="" krisse="">

Keikalla + "tarina"

Oltiin kahen siskon ja yhen kaverin kanssa perjantaina kuuntelemassa parii bändii. Se meni yllättävän hyvin.. Suoristin hiukset ja meinasin jopa meikata, mutta en uskaltanu. Pelotti et miehet luulee et mä oon meikannu siks et etin seuraa. Pelottaa yrittää näyttää viehättävältä. Tulee väärinkäsityksiä. En tosiaankaan etsi mitään raiskaajia.... en tosiaankaan.... Mul oli harhoja sielkin vaikka musiikki vei suuren osan mun ajatuksista mukanaan. Uskon et se oli harhaa. Yhtäkkii melkeen kaikki nauro mulle. En muista paljookaan siitä hetkestä..  mut muistan et mua pelotti ja hävetti.

Sit mun oli pakko mennä pois siitä yleisön joukosta ku mun ja Krissen väliin tuli joku mies. Sit mä en enää kestäny. Se oli liian pelottavaa ja... vaarallista. Ei sitä tiiä, et mitä ne miehet tekee. Mut muuten oli kivaa.. Kyl se oli stressaavaa ja mua harmittaa ihan sikana et en saanu nauttii täysillä siitä musiikista. Mä nyt vaan en ole mikään baari/keikka ihminen.... Liikaa tuntemattomia ihmisiä.. etenkin miehet kauhistuttaa.

Älä mene ulos yksin Sandra, se on vaarallista!

Ulkona on lämmin. Miksi siis istun tietokoneella, enkä mene lenkille koiran kanssa. Nousisin ylös, laittaisin kengät jalkaan ja hupparin päälle. Ehkä kaulahuivikin olisi vielä ajankohtainen. Ajatusmaailmassa astuin jo pihalle hihna toisessa kädessä ja puhelin toisessa. Aina kun menen ulos, pidän puhelinta esillä. Kahdesta syystä. Yksi syy on, että ajattelen että kukaan ei käy kimppuun, jos kännykkä on näkyvillä, sillä siitä voi nopeasti soittaa apua. Toinen syy on, että voi sitten soittaa apua, jos tarvitsee.
            Astun ulos pihan portista. Pari askelta eteen päin. Vielä pari. Sitten alkaa ahdistus. Rintaan sattuu. Kädet tärisevät. Lähes joka aamu minun on käveltävä noin sata metriä meidän pihasta olevalle bussi pysäkille, josta sitten nousen linja-auton kyytiin. Ja aina se matka pysäkille on yhtä vaikea. Nytkin pyrin kävelemään bussipysäkille saakka koiran kanssa. Koira vetää hihnaa kovin, mutta minun huomioni on nyt suunnattu jonnekkin muualle. Köhin kurkkuani auki varmuuden vuoksi, jos joku hyökkää, olen valmis huutamaan apua.
            Päästiin lopulta pysäkille. Hengitys tihenee. Mutta se ei johdu tällä kertaa huonosta kunnostani. Paniikki ottaa vallan, taas. Pakko kääntyä takaisin kotia kohti. Voi ei, tuolta tulee joku mies. Kännykkään on jo näppäilty numerot 112, varmuuden vuoksi. Se mies kääntyy minun suuntaani. Se on kalju. Ja iso kokoinen. Sen on oltava SE mies. Askeleeni muuttuvat nopeammiksi, melkein juoksuksi. Mies lähenee uhkaavasti. Minä lamaannuun. En kykene liikkumaan. Apua! APUA! En pysty puhumaan. Mies tulee lähemmäs ja lähemmäs. Yhtäkkiä se katoaa. Se taisi olla harhaa.
             Menee vielä tovi ennenkuin pystyn taas jatkamaan matkaa. Kyyneleet vyöryvät  silmistäni samalla kun astun pihan portista sisään koiran kanssa. "Miksi siis istun tietokoneella" No ehkä juuri siksi.

shittii

Pyörii päässä se raiskaus.. Tällä hetkellä eniten se, ku mul oli Krissen paita päällä ja se meni rikki, ku se mies oli niin kovakouranen. Anteeksi :( kauheen paha olo siitäkin

Baari-ilta

Eilen oli A:n synttärit. Tarkotus oli ryypätä aivot pelloille, mut toisin kävi. Olin ostanu viina pullon, jonka korkkasin ja simaisin vähän. Sen jälkeen en pulloon enää koskenu. Baarissa join yhden drinkin ja yhden karpalolonkeron. Äiti soitti kesken illan mulle ja sano, että Krisse oli huolissaan soittanu äitille. Se oli huolissaan mun alkoholin käytöstä. Ja varmaan myös siitä, miten viime baari reissun jälkeen kävi. Mä suutuin Krisselle aluks, mut mä tajusin sit sen, et Krisse oli vaan huolissaan. Sovittiin illalla riidat onneks :)... No äiti oli tosi vihanen ja sano, että humalan hakunen juominen on lapsellista(niinhän se on). Se oli myös huolissaan. Ja oli myös pettynyt, ku mä olin luvannu,että juon vaan vähän. No mä lupasin äiteelle, että en juo paljoo. Ja pidin lupauksen :) Tulin yöks kotiin, vaikka oli tarkotus mennä A:n luokse yöks. Äiti oli tyytyväinen ja niin olin määkin... :) Hauskaa oli! Ilman että olin sen enempää humalassa.

Mä jopa meikkasin ja suoristin hiukset. Viimeks ulos lähdettäessä meikkasin sillon, ku pari vuotta sitte se mies raiskasn mut. En ollu sen jälkeen uskaltanu kaunistaa itteeni, ku pelkäsin , että oon viehättävän näkönen. Vaikka mä oon kyl ruma. Mut en kato haluu antaa semmosta kuvaa, että oon ehostanu itteeni. Miehet luulee, et mä oon niit varten meikannu. Meikkaan ihan itteeni varten. Se oli vähän pelottavaa, mut mä ylitin itteni. 

Me laulettiin karaokee ja mä sain kehuja :) se oli kivaa... Mun kaverin poikaystävä kehu yht H-K:ta ku sillä on tosi hieno ääni, mut lopuks se sano, et mul oli koko illan paras lauluääni. Jossain vaiheessa kaverit meni tanssimaan. Mä en uskaltanu, koska viimeks ku menin tanssii, ni ilta päättyi huonosti. Ne tanssi silleen perset heilutellen ja mä aattelin, et jos mäkin oon tolleen tanssinu, ni se oli mun oma vika, et tulin raiskatuks. Siel oli yks ällö vanha pappa. Se tuli juttelee meijän pöytään. Mä menin ihan paniikkiin. En saanu sanottuu, et paikat oli varattuja. Onneks kaverit sano sit. Mä menin ihan lukkoon.. Mua pelotti ja ahdisti. Mut se meni ohi onneks aika pian.

Nyt mul on vaan semmonen ongelma, et mul on nyt se viina pullo.. mitä mä sil teen. Tiiän, et jos mä säilytän sen ittelläni, ni juon sen joskus. Kaiken kerrallaan... Ottakaa se pullo multa pois! Jooko?

Koulu jää tauolle

Mä luovutan koulun suhteen nyt kevät kaudella. En oo ollu nyt johonki kuukauteen koulussa. Mä oon valehdellu kaikille.. Menin vaan koulun viereiselle huoltsikalle koulun ajaksi. Mä en pysty menee sinne koska siel on yks mies joka näyttää mun isoisältä (siltä sialta).. Onneks sain kerrottuu nyt äitille. Mä olin ihan varma että se suuttuu, mut ei se suuttunu. Päin vastoin. Se ymmärsi ja sanoi, että mun kannattaa yrittää syksyllä uudelleen.. :) tuli tosi hyvä olo tosta.

Mulla alkaa vissiin ens syksynä CRT (vaikka en oo skitsofreenikko). Sen pitäis kuulemma auttaa muistamaan ja keskittymään, niin, että pystyisin lukemaan ja muutenki keskittymään esim. koulussa. Tarkotus olis että sillon ku mul on CRT ni en sillon kävis koulussa. Eli se siirtyy eteenpäin se koulun alottaminen. Mut mielummin näin, ku et meen sinne ja en pysty oppimaan mitään.

Mut on mul hyviiki uutisii. Me mennään Krissen ja sen kaverin kanssa Pariisiin kesäkuussa :) Jee! Jännittää ihan sikana. En oo tooosi pitkään aikaan ollu niin kauan pois äitin luota. Tästä tulee kyl elämän koettelemus. Onneks Krisse on niin turvallinen olento.. Siihen voi tukeutua täysin rinnoin <3 div="">

Me mennään sit viel EHKÄ Bulgariaan äitin , isän ja Maken kanssa heinäkuussa. Siitäki tulee varmaan kivaa!!

PS Halusta ja tarpeesta huolimatta, oon ollu nyt joku puol vuotta ilman viiltelyy. Pisin aika viitosluokalta lähtien! Hyvä minä!!

Melatoniini?

Saas nyt nähä miten toi melatoniini toimii.. Tänään alotan.. Krisse(sisko) sano, et se on myös paljon asennekysmys et toimiiks se vai ei. Täytyy kai alkaa ajattelee silleen, et "kyl se toimii".

Mul oli tänään aika hoitaja T:n kanssa.  Se tuli joku kymmenen minsaa myöhässä ja mua vitutti niiin paljon! Ja sanoin sen sille. Sit me keskusteltiin siitä. Mä sanoin, et mul tuli semmonen olo, et T pitää mua turhana ja vähäpätösenä. T selitti, et se ei ollu hänestä riippuvista syistä se myöhästyminen. Mä kysyin siltä et kui se ei pistäny viestii, et se tulee myöhässä. En saanu siihen suoraa vastausta.. Mut ei kuitenkaan oo mun vika toi juttu.

Muuten tää on ollu semi hyvä päivä. Väsyttää vaan niin paljon etttei mitään rajaa.. Onneks kohta pääsee nukkumaan!!

Kotiiiiiiin(ehkä)

(Tänään on se päivä. Tää se päivä on..Pocahontaksesta) Juu eli tänään on se kauan odotettu hone! Mä en kestä enäää!! Pääsen tänään EHKÄ kotiin. Se on vaan ehkä, mut silti! Mul on mahdollisuus päästä kotiin!! Ihanaaaaa. Iik mua jännittää. Kahden kuukauden jälkeen on ihanaa palata kotiin. Vitsit ku ne päästäis mut. Sori et tää teksti pyörii nyt vaan tän yhden asian ympärillä. Mut tä asia on oikeesti mulle vielä isompi, ku saan tässä kerrottuu..

Viimenen viikko on ollu tosi hyvä. Siis voinnin kannalta. Ja oikeestaan muutenkin. Oltiin edellis ppäivänä huoltsikalla M-siskon kanssa ja eilen Krisse-siskon kanssa. Ja hauskaa oli, kummallaki kerralla. Pääsi vähän käsiks normaaliin sosisaaliseen kanssakäymiseen. Ja eilen juttelin myös mun parhaan kaverin c:n kanssa. Ihan niinku normaalit ihmiset. En niin ku niin kuullu enää tänne sairaalaan! Mä kuulun kotiin ja korkeintaan päiväyksikköön. Toivottavasti jos mä pääsen päivikselle, ni pääsisin sinne psykoosi osastolle, mielummin ku sinne toiselle, koska mä tunne ne psykoosipäiväyksikön työnekijät, ni tarttis taas tutustua uusiin hoitajiin ja alottaa kaikki TAAS alusta.

Kaikki on jo sanonu, et mä näytän paremmalta. Tai siis et mun parempi vointi näkyy ulos päinki. Mul on kuulmma ilmeikkäät kasvot ja oon muutenki aikalailla normaalimpi ja omaitsempi, ku esim kuukaus sitte. Mut kyl musta tuntuuki eriltä.

Mut nyt meen syömään, moikka

ps. Tulipas positiivis sävyitteinen teksti, onneks välillä näinki :)

Pakkohoito jatkuu toistaiseksi

Tänään oli se kauan odotettu hone. En päässy kotiin, mut jäi semmonen maku et ens viikolla pääsisin ehkä, jos menee tää viikko hyvin. Honessa oli tosi hyvä tunnelma ja siel vitsailtiinki jopa :) Äiti ja Krisse oli siel mukana.  Saatiin jopa siitä puhuttuu, et en oo yhteisis tilois, koska muut puhuu viiltelystä, tai siis jotkut tietyt. Lääkärillä oli siitä jo tieto ennen ku mä olin kertonu. Olikohan hoitajat kuullu, ku ne on puhunu, vai häiritseeköhän se jotain muutaki niin paljon, et on kertonu hoitajille.... Paha sanoo..

Pääsen huomenna lomille ja saan olla jopa yhden yön kotona. Ku perjantai aamuna on sedän vaimon hautajaiset.

Pakkohoito jatkuu yhä edelleen

Enkä saanu ees kotilomia...Ottaako päähän tai jotain?

Oli kyl kivaaki tässä päivässä, ku Krisse oli mukana honessa, ni honen jälkeen me hengailtin ulkona ja laulettiin. Se oli kivaa !! Uusiks vaikka heti huomenna :D

Epäreiluu

Tänäään on ihan paska päivä. Ekakski hersin kahelta, sit venailin, et uni tulis taas, mut ku ei tullu ni tunnin päästä menin hakee unilääkettä. Eli joskus kolmen aikaan. Ja olin aamulla niin väsyny, et huhhuh. Varmaan lääkkeen takia. No jaksoin kuiteski herätä aamupalalle ja lääkkeetki otin. Sit menin takas nukkumaan, ja mua ei saatu hereille lounaalle. Sit mut tultiin väkisin nostaa sängystä ylös ja suihkuun piti mennä, siis pakosta(mitähän seki niille kuuluu, et koska meen suihkuun ja koska en... -.-)

No toi oli jo ihan perseestä, et väkisin piti herättää. Sit äiti laitto viestii, et jos voitais mennä shellille kahville taas, ja Krisseki olis mukana. No hoitaja sano siihen vaan että: "Sä olit nukkunu koko aamupäivän, katotaan myöhemmin" Siis miten toi nukkuminen liittyy siihen , jos haluun mennä kahville äitin ja siskon kanssa. En tajunnu. Sit hiukan myöhemmin mut kusuttiin kansliaan juttelee. Kaks hoitajaa vs minä. Ne sano, etten mä saa mennä kahville, koska olin nukkunu aamupäivän. Sit ne selitti siinä miks, mut se ei vaan menny mun jakeluun. Ainoo asia, jonka mä tosta saan mieleeni on se et ne haluu siis rankaista mua, ku en ollu jaksanu nousta. Mä sanoin niille siitä, ni ne sano, et ei se ole mikään rangaistus.... Mikä se sitte oli, se jäi täysin auki.

No sit piti olla ohjelmassa korttien tekoa. Se olis ollu hauskaa puuhaa, mut siel oli sakset jotka sain käsiini. Ja se siitä sitten. Kaikki muu katos ympäriltä. Teräase. Pitelin sitä kädessä ja koskettelin sormilla terää. Varmaan viisi minuuttia näin, kunnes hoitaja tuli ottaa sakset pois multa ja kysy, et haluunko lähtee pois ja et haluunko tarvittavat. Mä halusin. Sit toinen hoitaja kysy, et mistä mul oli tullu niin huono olo. Sain sanottuu, et mun itsetuhoimpulssit nousee, ku nään jotain millä viilltää. Se sano vihasena mulle: "No siitä sun pitää päästä eroon. Maailma on täynnä teräviä esineitä, eikä niitä voi aina välttää" ja toinen hoitaja(tosi mukava) sanoi: "Se on Sandra tosi hyvä, et sä tunnistat tän ongelman, se on ensimmäinen askel paranemiseen" Pikkunen ero noilla kahdella reaktiolla. Jälkimmäinen tuntui paremmalta.

Sit me mentiin käytävälle jutskaa tän jäkimmäisen saispuolisen hoitajan kanssa. Se on hoitaja S. Me juteltiin ekana ihan normi juttuja sitte keskustelu käänty yhtäkki raiskaukseen. Se puhus siitä liian kovalla äänellä, mua pelotti et muut kuulee... Se ei nimittäin oo sellanen asia jonka haluun muiden potilaiden tietoon. Mieleen jäi tosta keskustelusta, ku se kysy, et jäikö mulle jotain mustelmia tai arpia tosta... Mä en oikeestaan koskaan sen tarkemmin tarkastellu mun kehoa raiskauksen jälkeen. Sen tiiän et verta tuli ja en pystyny kävelee kunnolla sen jälkeen... Mut en mä saaanu noita kerrotttuu, olin vaan hiljaa. En koskaan ees ajatellu et jäikö mul jotain arpia sinne.... S kehotti mua menee gynekologille.. Ehkä pitäis, en tiiä.....

I might just do it

Rankka päivä takana.. Harhojen täyteinen siis. Nyt mulla menee huonosti. todellatodella huonosti. Onneks oon osastolla valvotuissa oloissa.. Ties mitä tänäänki olis tapahtunu, jos olisin ollu kotona. Jouduin ottaa tarvittavii uudestaan, joten siks ehkä on nyt vaikee keskitttyä kirjottamiseen. Teki mieli vaan hakata päätä seinään. Nyt en kuule ääniä, vaan ihanaa ihanaa musiikkii napeista kännykästä. the used on ihana!

Kiitos viel Krisse sulle sun rohkaisivista sanoista! Love you sis!!

Nyt on siis semmosta juteltu, et en oo perjantaina menossa kotiin. Juttelin äitinki kanssa siitä ja se sano, et mun kannattaa olla niin kauan ku ne on sitä mieltä et olis hyvä olla. Tänään toi yks tosi ihana hoitaja sano: Ei oo uloskirjausta perjantaina. Ensin hoidetaan tyttö kuntoon ja sitte vasta uloskirjaus.
Ihana :)

Nyt ku on lääkettä otettu ni on parempi olo... Toivottavasti ei oo taas ens yönä kosketus harhoja.

Moro!

Hallinnan menetys kaikin puolin..

Taas eilen viiltelin... Oon tyhmätyhmätyhmä!! Vittu.. mä oikeen innostuin sen terän kanssa ja tein pieniä kevyitä viiltoja koko pohkeeseen ja vähän jopa käteen.. Muutama syvempi kumpaanki nilkkaan... Nyt tän on loputtava! Heitän terän pois. En pysty en kykene, oon lliiian heikko. mä en pysty siihen. No ihan sama, mut tänään en varmasti viiltele! En varmasti! Mä lupaan!!!

Tänään oli tosi kiva päivä. Käytiin uimassa mä, Krisse ja sen kämppis, kaks muuta siskoo, Make ja sen kaks kaveria. Meil oli tosi kivaa, kunnes.... Mä näin sen miehen. Se oli ihan varmasti se. Se tuli kans uimaan. Hetkeks kaikki pysähty ja mieli tyhjeni. Sit kesken ku me heiteltiin palloo vedessä Krissen kanssa, ni mun oli päästävä silleen et mul yls jalat maahan ku menetin kehon hallinnan hetkeks. Kaikki pimeni ja en kuullukkaan mitään. Sit aistit ja hallinta palas, ku kuulin "Sandra! Sandraaa!!?" Se oli Krisse. Me noustiin vedestä ja mentiin aurinkoon lämmittelemään. Sit yhtäkkii kaikki näytti siltä mieheltä. kaikki miehet näytti siltä ja samalta siis. Suljin silmät hetkeks ja toivosin et olisin kotona turvassa(vaikka ei kotikaan oo varma turva)... Loppu ajan olin hiljaa. Kaikki se kiva unohtu hetkeks ja pelko valtas mut. Onneks lähettiin sit aika pian ja olo helpotti..

Ja Make näki mun jalkojen viillot.. Vaikka ne on niin ohuita ja pieniä... Se on niin vitun tarkka noitten kanssa. Miten se voi olla? Jätkä on vasta 12 vuotias ja se on niin paljon jo joutunu näkee.., mun takia... :( Oon niin vihanen itelleni. Tänään en viiltele EN!

Otsikko onpi tää

Onpas ollu rankka viikko. Mul on tehty sellanen unen riisto. Siin yritetään vaikuttaa mun unettomuuteen. Ja unettomuus johtuu nyt vissiin abilifystä.. veemäistä, ku yks asia saadaan kuntoon ni toinen menee perseelleen.. Se unenriiso oli siis pääpiirteittäin sellanen että ma-ti yönä en saanu nukkuu ollenkaan ja sit ti-ke nukkumaan 17-01, ke-to 19-03, to-pe 21-05 ja siit lähtien 22-07 koko loppu elämän, no ei sentään :D mut siis sen pitäis nyt olla mun unirytmi. Tona ekana yönä ku piti valvoo koko yö, ni tein ihan sikana kaikkee!! Oikeesti, se tuntu kestävän iäisyyden. Mä siivosin, pelasin rock bandii, wii fittailin, pelasin simssii, kattosin simpsoneita, tein vohveleita, pelasin hidden chroniclessii, tein lauluäänityksist videoita ja lisäsin ne youtubeen jnejnejne :DDD Kyl ehti ihan sikana tekee juttui.

Nyt on muuten vointi taas huonontunu. En tiiä johtuuko se tost unenriistosta vai onko muuten nyt vaan huonompi hetki. Ku oon melkeen koko ajan ahdistunut.. En tajuu.. Mul on kans tosi vaikee keskittyy ja jo pelkästään siksi mä lopetan kirjottamisen nyt koska en enää itekkään pysy kärryillä tässä mitä kirjotan...

Ainiii! Vitsi mä odotan tiistaita ku sisko tulee kotiin nepalista!!! <3 ikäväKKÖ?!
Ja odotan kans sitä ku Krissen kans aletaan tekee youtubeen hauskoi videoit :)

Vois tätä laittaa kans nyt vähän tähän väliin



Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

love

life

goodness of people

Näihin uskoin, mutta elämä opetti totuuden mulle...


Kitti mmo

To learn or not to learn

Tänään oli aika kauhee päivä. Mut muuttui lopuks ihan hyväksi. Aamulla piti herätä kasiks, vaikka mä olin nukahanu vasta joskus neljän aikaan. Mua ahdisti illalla niin kovin. Siis se oli oikeesti ihan kauheeta. Mä hyperventiloin ja itkin ja en oikeesti pystyny tekemään mitään. Asioita koko ajan niinku kävi kääntymässä mun aivoissa, mut mä en saanu niistä kiinni. En antanu itteni mennä keittiöön enkä eteiseen. Keittiössä veitset, eteisessä lääkekaapin avain. Kauhee yö. Yritin tavottaa Krissee tekstarilla. Se oli jo nukkumassa. En halunnu herättää, koska silläkin oli tänään kouluu ja muutenki musta tuntuu, että sillä on tarpeeksi tekemistä toisen siskon kanssa, jolla on skitsofrenia... Sitte pikku hilja se olo rauhottui silleen, että mä nukahdin.

Sit tosiaan piti herätä josksu 20 yli seittemän ja mä olin niin väsyny. Nousin väkisin ylös ja menin kouluun. Äikän tunnilla mä jouduin yllättäen just siihen paikkaan istumaan, josta pihalle näki parhaiten. Näin sen kaiken taas. En ees tiiä kuin kauaks aikaa olin jääny tuijottaa sinne pihalle, mut "heräsin", ku opettaja oli siin mun vieressä "Sandra, hei sandraa, onko sulla kirja mukana? nyt kirjotetaan pikku teksti" Joo-o. Olin siis ihan pihalla, mut vedin kirjan repusta ja opettaja lähti. Sit tekstailtiin Krissen kanssa. Mä kysyin siltä, et mitä mun kannattaa tehä tän äikän suhteen. Tultiin siihen lopputulokseen, että vaihdan vaan toiseen ryhmään, joka on samaan aikaan. Tietty mun piti miettii syy siihen, siis et mitä sanon opolle. Mut ku menin puhuu sille, se ei kysyny mitään. Onneksi! Nyt se on sit ainaki selvinny.

Tietenkäänhän se ei tarkota, et muuten olis onnistunu päivä, nimittäin, psykan tunnilla alko ahdistaa, ku siellä puhuttiin kaikkee semmosta tyhmää... Mä tunsin, miten hengitys alko tiheentyy ja olisin menny pois, jos tuntii olis ollu jäljellä enemmän ku se viis minsaa. Mua ärsyttää, et ku on joku aine, josta oon kiinnostunut, ni sit en kykene opiskelemaan sitä, ku ahdistun niistä asioista. :( Harmittaa... Ja sit ihanan koulupäivän kruunas vieläki ihananpi asia. Hain ihanan matikan kokeen josta olin saanu ihanan numeron: 5½ Vittu,se on jo sinällään syy tappaa itteni. Oon niin tyhmä, yksinkertanen, säälittävä, vammanen. En osaa mitään!!!!! Vaihdan varmaan lyhyyseen.

No koulun jälkeen mulla oli se kauan kaivattu (NOT!) hone. Äitin oli ihan pakko änkee sinne mukaan. Mä olin hyvällä tuulella siellä. Oikeesti :) Mä olin aluks päättäny, että esitän hyvinvoivaa, että mun ei tarvii käydä siellä enää. No Krisse oli ollu toista mieltä ja onneks kuuntelin sitä, koska oikeesti kerranki honen jälkeen musta tuntu siltä, että ollaan pääsemäs vähän eteenpäin. No ensinähin se lääkäri oli tosi kiva tänään. Se oli niin ilonen, ku mä olin niin paljon paremmalla mielellä ku viimeksi. Mä sit kans sanoin, et musta ei tunnu niinku masentuneelta, vaan enemmänki se on silleen, että mul tulee semmosia ahdistus kohtauksia, jotka mun elämää häiritsee. Ja sanoin, että nukun taas huonosti (eli nukahtamiseen menee yleensä aikaa) Honen jälkeen tultiin sit semmoseen lopputulokseen, että nukkumiseen ei puututa lääkkeillä vaan kokeillaan kaikkee ihan beisarii, eli esim. lisää liikuntaa, ei saa lukee kirjaa just ennen nukkumista(millonsitten,kysyn vaan) ja kaikkee tommosta. Sit mä sain tarvittavii lääkkeitä, et jos tulee ahdistava olo, ni voin ottaa, esim koulussa tarvittaessa. Se oli oikeesti hyvä päätös, koska se jo auttaa, että mä tiedän, että on semmonen mahdollisuus jos tarvii.

Mulla tällä hetkellä lääkkeitä:
Diformin 500mg, 1 aamulla ja 2 illalla (joku sokeri juttu?)
Seroquel Pro long 200mg, 2 illalla (vaikuttaa pitkäaikasesti unen saantiin ja laatuun, lievittää ahdistusta)
Seroquel 200mg, 1 illalla (nopea väsyttävä vaikutus, lievittää ahdistusta)
Lamictal 100mg, 1½ illalla (kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireiden lievittämiseen)
Ketipinor(seroquel) 25mg, 1-4 päivässä tarvittaessa (lievittää ahdistusta, auttaa unen saantiin)

Ei tunnu auttavan. Siks mä oon niin epätoivonen. Onko vielä ehkä lisää liimaa, jotta tä palapeli pysyis kasassa?

ps. ihan oikeesti, mä oon tosi väsyny tällä hetkellä :D joten ei kannata ihmetellä, jos missään(vai kuuluuko tähän kohtaan "millään"), mitä mä oon kirjottanu ei ole mitään järkeä!

Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

ahdistus

toivo

levollisuus (pitäiskö koputtaa puuta)

Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi

Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

I still try to fly, but all i do is fall.

En ole oikein ehtinyt kirjoittaa tänne. Koko ajan olen kyllä aikonut... Viime viikolla oli syysloma. Mä halun takas sinne!! Mä vihaan koulua! Kiva ku pitää mennä jätti rakennukseen miljoonan(okei tuhannen) ihmisen joukkoon. Muutenki vihaan ihmismassoja. Sitten vielä kun pitää olla yksin. Mä en halua olla yksin. Mut en kyllä halua/jaksa olla muidenkaan kanssa. Taas yksi ristiriitainen piirre minussa.

Anyway, siis syysloma.. Mulla oli tosi kiva syysloma. Edellisviikon perjantaina menin siskon ja sen kavereiden kanssa Kokkolaan kattomaan Deep Insight:iä. Auto matka oli tosi kiva, ku me tehtiin Krissen(sisko) kanssa kaikkea semmosta mitä nyt autossa voi tehdä, silleen et kaikki muut nukkuu. Oi, mulla oli niin kivaa. Siis Krisse ei varmaan käsitäkkään kuinka kivaa mulla oli. Ei me mitään über juttuja tehty, mutta se et me oltiin ihan kahdestaan(tavallaan ku muut nukkui;). Mua pelotti koko meno matkan, et Krisse ei jaksais ajaa loppuun. Ei mua silleen olisi haitannut vaikka Krissen roomie olis tullut ajamaan, mutta kun mulla oli niin kivaa.

Siellä Kokkolassa me oltiin jossain baarissa?? Mul oli sielläkin ihan mahtava fiilis. Tutustuin uusiin ihmisiin ja kaikkea. Mä olin niinku joku toinen ihminen siellä. Mä en ollut yhtään ujo, niinku yleensä, eikä mua ahdistanut yhtään. SIIS EI HETKEÄKÄÄN! Mitä ihmettä mulle oli tapahtunut. Bändi oli tosi hyvä ja niinku aina, elävänä musiikkina se on vielä parempi! Oli siistiä kun Jukka poseerasi mun kameraan kun mä kuvasin videoo :D Keikan jälkeen hengailtiin hetki siellä baarissa. Mä olisin halunnut mennä laulaa karaokea, mutta Krisse sanoi koko ajan et: "Mennään myöhemmin" sitten tulikin jo valomerkki (mun elämän ensimmäinen :D) enkä ehtinyt laulaa. Mua harmitti vähän, mutta todellakin ymmärrän, et Krisse halusi hengailla sen kavereitten kanssa, joita se ei ollut nähnyt pitkään aikaan.

Joskus neljän viiden maissa me lähdettiin ajamaan Saloon päin. Oltiin kotona joskus kymmeneltä?kai. Menin kattomaan Maken jäkis peliä, vaikka en ollut nukkunut koko yönä. Olin tietty siellä ihan seko. Ja äiti oli koko ajan et"rauhotu nyt" ja "sit kotona menet heti nukkumaan" No jooojoo! Vaikka en sitten kyllä mennyt. Yritin toki, mutta en pystynyt nukkuu (perus without the pills). Illalla oli Krissen luona etkot,keikat,jatkot :D mutta mä olin niin huonossa kunnossa (väsynyt), että lähin pois ennen ysiä. Kyllä harmitti kotona. Vieläkin harmittaa. Olis ollut varmasti tosi kivaa. Sitä paitsi olin just saanut äitin suostumaan siihen, että saan juoda edes vähän enemmän ku jonku yhden siiderin. Siis en mä mitään perskännejä halua vetää, mutta olis kiva ku joskus saisi semmoset sopivat sosiaalikännit... Join siellä lasin boolia. Mutta nyt jälkeen päin mä tajuun, että se oli väsymys mistä se huono-olo johtui eikä se booli.. Nyt äiti on sitten sitä mieltä et "ei alkoholia lääkityksen aikana"

Alkoholista puheen ollen, mä oli menossa torstaina laivalle serkkujen(A 13v ja J 8v) ja heidän äitin(eli äitin veljen vaimon;D) kanssa. Menin ke iltana niille yöksi, koska lähettiin aamulla aikaisin silja galaxilla. Nukuin A:n huoneessa sen kanssa. A on just semmoinen ku noi tytöt tossa iässä on. Puhuttiin sit kaikkea ja kysyin jonkun asian yhteydessä, että onko se juonut. "Kerran maistoin kaverilta siideriä" Ihan normaalia ja hyväksyttävää minusta. Mutta sitten se näyttikin mitä sillä oli kaapissa. KOSSU PULLO! Se sanoi, että joku sen kaveri oli käskenyt A:ta säilyttää sitä sille. Mä sanoin, että se pitää kaataa pois, mitä jos sun äitis näkee ton! Tultiin kuitenki siihen tulokseen, että siitä jäisi epäillyttävä haju. Mä sanoin, että mä otan sen. Laitoin sen mun laukkuun. (onneksi, koska seuraavana aamuna sen äiti etsi A:n kaapista jotain paitaa) "Se ei haittaa jos se sieltä löytyy. Mä voin kaataa sen sitten jossain vaiheessa" Se oli ihan oikeesti mun tarkoitus.

Mutta tapahtuko se? No ei! Tuolla se pullo on mun kaapissa lukkojen takana. Sitten joku päivä kun on taas niin paska olo, ni vedän sen ja lääkkeitä naamaan ja viiltelen. Vittu mä olen tyhmä. Mä annan sen tapahua. Teen sen ittelleni tosi helpoksi. Piilotan viinat ittelleni, etin lasinsiruja maasta ja löysin lääkekaapin avaimen.. Mä vihaan itteäni!

Laivalla oli ihan kivaa. A temppuili ku mikäkin kakara, perus murkku. J oli tosi söpöllä tuulella ja illan lopuksi se tuli mun viereen istuu ja halasi mua. Se oli tosi ihanaa. Me tehtiin muutenkin J:n kans kaikkee kivaa koko päivä. Mul on niin helppo asettuu lapsen rooliin, mikä tietty johtaa siihen, että lapsilla on hauskaa mun kanssa. Outoa vaan, ne kuitenkin kunnioittaa mua enemmän kuin ikätovereitaan. Se on hyvä :) Muuten laivalla oli tosi kivaa, mutta illalla joskus kahdeksan aikaan mua alko ahdistaa. Siis ihan kauheasti. Mä olisin voinut mennä hyttiin yksin, mutta olin sitä mieltä, että ei kannattanut olla yksin. Jossain vaiheessa serkkujen äiti kysyi, että onko mulla kaikki hyvin. Vastasin, että en tiedä ja sanoin, että auttaa, kun otan lääkkeet. Ja auttoihan se. Seroguel

Sä oot liian lähellä mua. Se sattuu.
Ota askel taaksepäin, oot nimittäin ylittäny rajan.
Tä on mun aluetta.
Tuskin koskaan tulen päästämään ketään tänne,
ainakaan luvalla.
Joskus tä alue oli paljon pienempi.
Oikeastaan olematon.
Mutta sitten sä tulit ja kosketit mua.
Sen jälkeen mun raja on kulkenu paljon laajemman alueen mun ympärillä.
Ja sitä rajaa ei saa ylittää!
Mun on parempi yksin.
Tai niin mä kuvittelen ja haluan uskotella ittelleni.
Sosiaaliset paineet on mulle liikaa.
Hyvästi.

Mä olen lately nähnyt paljon unia. Siis ihan tietoisesti olen yrittänyt ja hyvin onnistunut. Teen silleen, että laitan herätyksen soimaan pari tuntia ennekuin pitää herätä ja sitten alan nukkuu uudestaan, uni ei ole enää niin syvää, ni muistaa unet. Joskus unet on tosi kivoja ja joskus ahdistavia. Tässä yksi mitä mä aina välillä mietin:
28-29.9 2010
Aluksi oli kauhea sumu ja mä ja Make käveltiin ulkona käsikkäin. Jossain vaiheessa Make sanoi: "Kato, kohta sä et enää näe mua" sitten se juoksi joku 2-3metriä eteenpäin. Mä yritin tarrata sen hihaan, mutta se oli liian nopea. Sitten se katosi sinne sumuun. Se oli tosi ahdistavaa, ku en löytänyt sitä sieltä. Sitten(en ole varma kuuluiko tämä jatko tohon toiseen uneen vai oliko eri uni ihan?enmuista) olin osasto 716:lla(ei se missä olin viimeksi). Se näytti enemmän joltain vastaanotto polilta ja se ei ollut yhtään samannäköinen kuin toi 716 on oikeasti. Oltiin siellä jotain venailemassa, se näytti ihan odotus salilta. Sitten äiti näki, et sen osaston kyltissä luki 13-22-vuotiaille. Sitten äiti kysy joltain hoitajalta "Ai saako tänne tulla yli 18-vuotiaita hoitoon?" Sitten äiti ja baaba meni jonkun hoitajan perässä, vissiin sopimaan, että mä jään sinne. Ja mä ja Make? jäätiin siihen odottelemaan.

Sit yhtäkkiä mun teki mieli viillellä. Siinä oli vieressä semmonen vastaanotto tiski ja siinä oli semmonen ihme paketissa oleva tosi terävän näköinen veitsi(joku kirurgin veitsi) Mä otin sen salaa ja lähin äkkiä pois siitä. Make kysy itku kurkussa "Sandra, mitä sä teet?" Mä en ehtinyt vastata kun mä näin että baaba tuli sieltä. Baaba sanoi: "Aiotko sä tehdä tota pienen lapsen edessä?" Mä sanoin: "En, siksi yritinki päästä Makesta eroon" Sit mä en muista mitä tapahtui, mutta seuraavaksi olin juoksemassa sen veitsen kanssa pakoon johonkin vessaan. Joku vissiin juoksi mun perässä. Sitten oli keskellä jotain 5x5metristä huonetta joka oli ihan täynnä pikkulapsia leikkimässä. Siellä keskellä sitä huonetta oli pieni vessa. Se vessa oli tosi outo. Se oli semmonen, että siinä oli semmonen peilitila(missä pestään kädet ja silleen) ja vaan yksi WCkoppi. Oudon siitä teki se, että myös siinä peilitilassa oli pytty. Sen kopin oven sai lukkoon ja myös sen pelitilan oven sai lukkoon. Siellä koppi vessassa oli joku pikku tyttö ja mä olin siinä peilitilassa. Molemmat ovet oli lukossa. Mä kysyin: "Haittaako sua jos oon täällä?" se sanoi: "Ei haittaa, jos oot siellä, kunhan et tuu tänne" Outo kohta....

Mä odotin, että se lähtee ja kun se oli lähtenyt, mä aloin viillellä. En painanut kovin lujaa, koska se veitsi oli niin terävä. Haavat vuosi aika paljon ja mä yritin pyyhkiä niitä. Tein tosi monta viiltoa, varmaan 20. Käden sisä- ja ulkopuolelle ja sit vielä ylä varteen. Sitten tulin vessasta, niitä lapsia ei ollut enää siinä. Äiti ja noi oli ja äiti sanoi: "Noni, mennään kotiin" Sitten mentiin kotiin volvolla. Niistä viiltojäljistä ei puhuttu.

Tosi outo uni. Mutta se kertoo musta tosi hyvin. Voisin alkaa analysoimaan tätä unta psykodynaamisen koulunkunnan näkökulmasta. Sigmund Freud saisi vaikka mitä hauskaa väänneltyä ja käänneltyä tästä. Varsinkin se, et kun menin sinne vessaan, ni siellä oli niin lapsia ja kun olin viillellyt ja tulin pois, niitä lapsia ei ollut enää. Voi kuule Freud missä olet kun sua tarvitaan.

Tulipas tästä pitkä teksti. Mä en varmaan jaksaisi lukea näin pitkää vuodatusta.. Onnittelut niille jotka jaksoi. Olisi mulla vielä vaikka mitä kerrottavaa, mutta mä en jaksa enää kirjoittaa. Maybe tomorrow....

Back again(in two ways)

En oo kirjotellu pitkään aikaan, koska luuluin, että mun sisko(Krisse) joka lukee tätä blogii on kertonu sisältöö muille. Mut onneks mä olin väärässä. Voin siis alkaa taas kirjottaa näit postauksia.

Oon nyt koulussa... Nyt ihan lähi päivinä on alkanu taas kauhee alamäki. Oon takas siinä pisteessä, missä olin viime vuonna ennen osastoa.. Tai en ehkä ihan niin huonossa kunnossa. Mä pärjään koulus silleen. taino pärjään ja pärjään KÄYN koulussa tunneilla. Ja mulla ei oo mitään valtavaa halua tappaa itteeni. Siis kyllä mä kuolisin mielellään heti vaan ku voin, mutta mä en halua tappaa itteeni.

Eilen ruotsin tunnilla mua ahdisti kauheesti. Mä vaan jotenki sit niinku päädyin siihen pisteeseen, että mulla oli lasinsiru kädessä ja naarmuttelin kättä hihan sisällä, tietenki silleen että kukaan ei nähnyt. No tietenki, kun viiltelee, ni alkaa ahdistaa enemmän vaan, jatkoin sitä sitte vessassa välitunnilla. Jos en olis jatkanu, ni en nyt olis tässä jamassa. Mut en mä vaan... en mä tiiä. Kui ihminen on niin tyhmä. Menin sitte myöhemmin Krissen luokse yöksi, ja koska se on ainoo johon voin luottaa ja mun oli pakko kertoo jollekki, ni tietenki sille. Puhuttiin myös paljon muusta ja selviteltiin väärinkäsityksiä.

Sit illalla siel Krissen luona, ku siel oli toinenki sisko yökyläilemässä, ni mulla ei ollu siellä läheskään yhtäkivaa ku aiemmin. Ihan illalla meilla oli tosi kivaa(tai ainakin mulla) ku me katottiin leffa ja juteltiin kaikkee.

Tänään aamulla tulin vähän ajois koululle ku tulin Krissen kyydil ja sil oli jotain menoo. Olin sit koululla joskus puol kympiltä ja piti sit venailla tunti. Luin yhtä tosi hyvää kirjaa, nimittäin Torey Haydenin Tiikerin lapsi. Se on oikeesti tosi mielenkiintonen ja se koskettaa mua aika paljon. Välillä mua ahdistaa lukea sitä. No en mä sit tiiä mitä siin tapahtu. Kai mä jollain tavalla siinä niinku keräsin sitä ahdistusta mun ympärille ja sit ku piti mennä tunnille, ni ahdisti sietämättömästi. Olin kuitenki menossa filsan tunnille, koska tiesin, et muuten meen viiltelee.

No tietenki just tänään oli siin tilalla joku ihme juttu salissa. Mä olin ihan menossa sinnekki, mut siinä mun ympärillä oli niin paljon ihmisiä. Siis joka paikassa oli ihmisiä. Mua alko vaan ahdistaa enemmän ja mä tunsin miten mun hengitys alko tiheentyä ja sit mä menin vessaan. Kun mua ahdistaa tosi paljon, mä en pysty puhuu, mä en pysty itkee, mä en osaa toimia oikein. Aloin viiltelee. Tällä kertaa viillot oli syvempiä. Ei siis syviä, mutta ei mitään pintanaarmujakaan. Viiltelin tosi kauan aikaa, melkeen tunnin ajan, mutta viiltoja ei tullut monta. Sitten tulin pois vessasta ja olin menossa syömään, mut sit kaikki tuli pois sielt salista ja ruokalassa oli niin paljon ihmisii, että mä en pystyny mennä sinne syömään...

Kohta alkaa filosofian tunti(se toinen puolikas sitä) , saas nähän miten käy.

Mä muuten luulen, että tähän taas jotenki yllättäen alkaneeseen viiltelyyn voi olla osaks syynä se, että tossa kirjassa mitä mä luen, on semmosia kohtia, missä joku on viillelly ja siitä kerrotaan.. Sit mulle tulee semmonen olo, että haluun ittekki viillellä. Ja sit toinen syy voi olla se ku me oltiin äitin kanssa kattomassa semmonen suomalainen leffa "prinsesssa" ja siinä se yks viilsi ranteet auki ja kuoli. Musta tuntuu, että ku mua ahdistaa ni noi jutut tavallaan muistuttaa mua siitä et on tämmönenki tapa päästä eroon ahdistuksesta.

Full of hate,
out of love.
So full but too empty