Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.
Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian.
Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.
Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.
Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.
Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.
Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti