Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Selviinkö huomiseen?

 Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.

Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian. 

Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.

Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.

Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.

Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.

Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa! 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Yölliset avautumiset

Ahdistaa taas niin pirusti.

Mä ja mun siskot jouduttiin aina lapsena tekee töitä että saatiin rahaa. Musta se on siis vaan hyvä asia. Meil oli siis ihan niit perus roskien vientii ja astianpesukoneen täyttöä yms. Mut sit me tehtiin myös semmosia töitä joita äiti toi sen töistä. Piikityksiä. Laitettiin semmosia ihme piikkejä joihinkin kelarunkoihin. 

Ja me ei siis saatu esim. vaatteita eikä mitään jos ei ite ostettu tienaamillamme rahoilla. Sain mä siis siskojen vanhoja vaatteita. Mut ei mitään uusia. Ja lelujakin vaan synttäreil tai jouluna ellei ite ostanu. Ja mä olin silloin siis 6v ku aloitin töiden tekemisen. Mut ymmärtäähän sen. Iso perhe.

Asiasta kukkaruukkuun.. Mua vähän harmittaa se ku olin seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoroissa laulamassa ni mun vanhemmat ei koskaan tullu kuuntelemaan meijän keikkoi. Vaikka mul oli sooloja. Kyl ne sit alkoi käymään keikoil ku siirryin aikuisten kuoroon. En siis aina saanu ees kyytiä niihin vaan jouduin pyytää kuoronvetäjää kuskaamaan mua. Miks ketään ei kiinnostanut?

En lapsena koskaan tuntenut oloani hyväksi. Se varmaan johtu siitä että meil kotoon keskityttiin aina niihin epäonnistumisiin ja huonoihin asioihin. Harvoin kuuli kehuja ku vei kympin matikan kokeen vanhemmille. Mut ootas vaan jos oli seiska. Hyvä ettei turpaan saanu. Ja siis mul ei koskaan oikeestaan ollu sitä ongelmaa ku mun huonoimmat numerot alko kasilla. Ja niitäkin oli hyvin harvoin. Kyl ne arvosanat semmosta ysii kymppii oli. Tuli narsistinen olo ku kirjoitin ton.

Mut niin. En kelvannut semmosena ku olin. Miettikää mitä semmonen rääkki dieetti aiheuttaa pienelle 8-vuotiaalle. Tietenki rupesin vihaamaan itteeni viel kovemmin. Ja ku mähän siis lihosin ku olin päivät yksin kotona ku olin 6v. Vaikee kuvitella et siskon poika joka on nyt 6, et hän olis yksin kotona päivät pitkät. No kuitenki. Sillon mä lihosin ihan silmissä. Söin suruun ja yksinäisyyteen. Mä siis saatoin laittaa mikroon pelkkää juustoa ja sit ketsuppia siihen päälle. Ja mun isä syyttää mummaa mun ylipainosta. Koska hänellähän "ei" ole mitään tekemistä asian kanssa. Ainakin aika onnistuneesti sai mut vihaamaan itteeni.

Mä muistan ku olin 9v ja yritin puhuu enkkuu ääneen ensimmäisiä kertoja. Olin siis vasta alkanut opiskelee enkkua ja pärjäsin siinä tosi hyvin ikäisekseni. Ni muistan ku sanoin jotain jossa oli sana "red" ni mun isä alkoi nauraa ja matkimaan mua. Sanoin sen kai jotenki väärin. Jäi kyllä traumat. Meni monta vuotta ennen ku uskalsin taas puhuu enkkuu ääneen. Miten tämmönenki on jäänyt mieleen. Nykyään mä voin nauraa kun isälle ku se puhuu enkkuu ihan päin persettä. Sillon lapsena kuvittelin et se on hyvä puhuu enkkuu. 

Mua kutsuttiin pienenä aina porsaaksi. Joskus se ärsytti. Olin varmaan 6v ku kerran mua taas sanottiin porsaaksi. Sanoin että jos kerran oon porsas ni tappakaa ja paistakaa mut sit uunissa. Ja muistan elävästi että olisin sillon halunnut kuolla. 

Ku me oltiin siskojen kanssa kouluikäsii ni meil oli tosi epänormaalit päivällispöytäkeskustelut. Tiiättehän... Ku perhe kokoontuu yhteen syömään kerran päivässä ni normaaleissa perheissä lapset, ja miksei aikuisetkin, kertovat päivän tapahtumista. Että miten on koulussa menny and so on. Mut ei meijän pöydässä, ei. Me puhuttiin siitä mitä kukin on sinä päivänä puhunu meijän isästä. Ei jumalauta oikeesti. Kuinka täynnä itteään voi olla.... Ei se sillon tuntunut oudolta. Mut nyt ku sitä miettii ni eihän toi nyt kerta kaikkiaan voi olla normaalia. 

Ja siis näitä mun isän sekoiluja on paaaaljon lisää. Esimerkiksi ku mun siskoil ei vissii matikka sujunu. Mä olin sillon varmaan 6v eli en viel koulussa ku mun isä piti mun siskoille matikan tukiopetusta. Eihän se vittu pää osannut opettaa. Etenkin mun vanhimmalla siskolla oli vaikeuksia matikassa. K-sisko kävi siis erityiskoulun. Ni sit ku K ei oppinu niitä asioita ni mun isä rupes raivoomaan K:lle että: kyl sun nyt pitäis osata nämä laskut ku sun 6vuotias siskokin osaa. Sekös teki hyvää meidän suhteelle.

Ja kerran ku oltiin syömäs ja joku halus ketsuppia. Puristi pullosta ketsuppia ja siitä tuli semmonen jännä ääni ja sit joku meistä alko nauraa ja sano että ketsuppi pieras. Siitäkös meijän isä suuttui. Alkoi raivomaan ja huutamaan että se on Jumalan pilkkaa. Se huusi että pitää pyytää anteeksi Jumalalta. Normaalia.. Aina sai olla varpaisillaan.

Nyt taas vaihtuu puheenaihe. Mut siis mä olin lapsena aivan vitun surkee leikkimään. Muistan ku me pienenä leikittiin "leikeillä". Me siis kutsuttiin pikkuleluilla (siis semmoisilla kindermunasta tulleilla leluilla) leikkimistä että "leikitään leikeillä". Meil oli iso laatikollinen niitä ja me aina yksitellen valittiin sieltä yksi lelu niin kauan kunnes ne oli loppu ja sit leikittiin niil omil valitsemil leluil. Nii kummiski ku me leikittiin ni oikeestaan vaan M-sisko ja K-sisko leikki. Mä ja Krisse lähinnä katottiin. Mut mul oli oikeesti samalla omat salaiset äänettömät leikit niillä mun valitsemilla leluilla. Ne oli semmosia... Erikoisia. No sanotaan vaikka että isoisän tekoset oli niis mun leikeis suures roolis. Hävettää kirjoittaa tätä tänne. Ku jo sen ajattelu hävettää mua. Mut joo.. Semmosta. Ei kukaan ees huomannu niit mun leikkei. Tarvitsisin psykoterapiaa että pääsis avaa näit juttui. Näit ja viel sairaampia juttuja oli paljon mun lapsuuden leikeis ja muis toiminnois. Mut pidin ne hyvin salassa.

Pikku avautumiset taas. Kiitos. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Huomenna pitäis aspan hoitaja M:n tulla. Toivottavasti tuleekin tällä kertaa. Se on paras! 

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Stressii joka suunnasta

 Ärsyttää. Ei oo yhtään rahaa. Mut kyl mä selviin. Ens viikol tulee eläke ja asumistuki. Kyl mä ehkä selviin. Ahdistaa ja stressaa vaan aivan vitusti. Mut kyl mä pärjään. Pakko pärjätä. 

Oon taas yksinäinen. Tää yksin olo ei vaan sovi mulle. Äänet valtaa mun pään. Mut mä oon niitten yläpuolella. 

Sit on viel se yks asia joka rassaa. Eikä selvyyttä löydy. No.. Ei voi nyt mitään.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Yksinäinen

 Mä vihaan olla yksin. Tulin kämpille porukoilta tänään joskus kahden aikoihin ja kello tulee vasta kuusi ja oon jo ihan vitun ahdistunut. Mä vihaan tätä.. 

Mul on iso perhe. Meitä on lapsia viis plus porukat. Eli seitsemän yhteensä. Oon tottunut siihen että aina joku on lähellä. Vaikka oonkin jo joku seitsemän vuotta asunut omillani ni tuntuu silti hankalalta. En mä osaa olla yksin. Kaikki paska tuntuu pahemmalta ku ei oo ketään jolle puhua ja vaihtaa ajatusta. Tietenkin mun täytyy oppia olemaan yksin ja kohtaamaan ne ajatukset ja todeta ne itelle ja päästä niistä yli. Päästää ikään kuin irti niistä. 

Ahdistaa ihan sairaasti. Äänetkin koittaa tunkee päähän. Mut mä voitan ne. En viillä. 

Vappuna me hengaillaan mun A-serkun kanssa. Ei juua alkoholii. Tehdään jotain kivaa. Ja meen yöks A:n luokse. 

Okei nyt taas vitun vaikee keskittyy joten moikka. VITTU.


lauantai 6. elokuuta 2016

En selvii tästä

Oon yksin kotona. Siis vanhempien luona. Mul on kaikki lääkkeet tääl. Ne houkuttelee. Huutavat mua. ''Tule hakemaan. Ota ota OTA!'' 

Tekis myös mieli viiltää. Tosi kovin. Oikeesti tosi tosi kovin. Mä kaipaan sitä. 

Miten selviin? Jos en selvii ees yht päivää yksin ni miten selviin ku palaan omaan kotiin. Tekee niin mieli viiltää. 

tiistai 23. joulukuuta 2014

ne jätti mut yksin... taas

Älä loukkaannu älä lloukkaannu älä loukkaannu, ei ne tarkottanu mitään pahaa... kai

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

If you don't see, close your eyes,,...

Pääsen huomen kuoroharkkoihin piiiiitkästäaikaa :) Lääkäri oli oikeen sanonu, et se tekee hyvää mulle ja et se on tosi hyvä juttu.

Olin eilen illalla kotilomilla. Meni muuten hyvin, mut parissa kohtaa ahdisti semmosta 1-10 asteikolla 8-9 luokkaa. Ekalla kerralla otin tarvittavat, mut tokas kohas en viittiny, vaik olis ehkä tarvinnu. Mä en halunnu olla ilonpilaaja, ni kestin sit sen ja se meni ohi onneks.. Illalla osastolla se palas takas ja sit oli pakko ottaa tarvittavat.. Eli ei ollu hyvä juttu jättää ottamatta, sillon ku tarvitsi.

Tänään en oo viel tarvinnu mitään tarvittavia ja tarkotus olis sinnitellä huomiseen nnäin. Varmuuden vuoksi, ettei ne sit sano, et en saakkaa mennä kuoroharkkoihin. Nyt ei oo ollu toistaseks viel tarvettakaan, mut päivä on vasta puolessa välissä..

Oon alkanu tuntee itteni täysin ulkopuoliseks sen jälkeen ku yks potilas joka oli jo kerrran potkittu ulos ku se oli kännis ollu, ni se tuli takas. Nimi vaikka Henni.(nimi siis muutettu)... Jonna ja Katja hengaa koko ajan Hennin kanssa ja mä oon yksin. Ku ne puhuu a) sellasist asioista joista en ymmärrä mitään, koska ne ei oo mulle ajankohtasia, tai oikeesti en vaan tajuu ja b) sellasist asioista, joista mä ahdistun, esim viiltely ja semmoset... Ja onhan täällä toki muitaki ihmisiä, mut loput on huoneissaan.......


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

You stupido

Potilaitten nimet muutettu.

Tääl on osa porukoist lomilla ja tulee vähän eri aikoina. No yks Jonna tuli eilen, ku Katja vasta lähti lomille. No mä ja Jonna sit hengattiin yhes, ku kaikki muuut "tutut" oli lomilla. Mut Jonna oli tosi vaisu, vaikka se kerto kaikenlaista mulle sen elämästä. Se oli vähän silleen, et miks mä ees puhun sulle.

No tänään se on ollu koko päivän huoneessa, vaik mä olisin odottanu sitä päiväsalin puolelle. Sit ku Katja tuli ni Jonna tuli heti pois huoneesta päiväsalille Katjan kanssa, vaikka mä oon ollu tääl koko ajan. Se tykkää Katjasta enemmän ku musta koskaan. Oon varmaan liian outo tai jotain. Tuli syyllinen ja häpeävä olo. Kui mä menin luulemaan, et se tykkäis musta. Eihän meillä oo mitään yhteistä puheenaihettakaan, ku mä oon niin paljon nuorempi..

Tuli vaan ihan vitun tyhmä olo, ku luulin et Jonna tykkäis musta...