Kaksi on suuntaa hississä, upp and down, up and ddddddadada

Tänään taas kauheita flash backei. Ja teki mieli viillellä ku ahdisti niin kovin. Sit menin sanoo hoitajille. Sain tarvittavia ja kaikkist kivoin hoitaja koko ossalt tuli juttelee mun kanssa. Me juteltiin aika paljon mun kokemista traumoista. Siiis ihan silleen pääli puolisesti. Mä kerroin mitä oli tapahtunu ja se ymmärsi. Siinä kaikki mitä mä tarviin, jonku joka kuuntelee ja yrittää ymmärtää mun pahaa oloo. Se sano, ettei se voi koskaan tietää miltä musta tuntuu, mutta se ymmärtää miksi musta tuntuu siltä miltä musta tuntuu.. Menin jo itekki sekasin tätä kirjottaessa, vaikka oikeestihan toi on ihan looginen lause.

Me juteltiin kans siitä et ku mä pelkään kaikkii miehii tääl osastolla. Se yritti vakuuttaa mua, et ei oo mitään hätää. Ja kieltämättä mul tuli turvallisempi olo. Toi on niin ihana hoitaja <3 br="br"> Kerroin sille myös sen, et miten mul oli jo melkeen terveen paperit käsissä, ku sit tuli se raiskaus ja taka pakki. Se hoitaja sano, että tämmösistä isoista pahoista asioista ei voi koskaan päästä yli, mut niitteen kans täytyy oppii elämään. Kerroin myös et miten psykoosipäiväosastolla olo helpotti ja paransi mun vointia. Sit se sano, et se yrittää hommata mulle paikan sinne, ku pääsen pois täältä, ku siit kerran on ollu apua. Se olis kyl tosi kivaa, jos pääsisin sinne.

Lopuks se kysy viel, et kaipaanko mä omasta mielestäni viel sairaalahoitoa. Ja ekan kerran koko tän hoitojakson aikana mä sanoin rehellisesti, että kaipaan. Ainakin nyt on vielä sellanen olo et en pärjää ilman sairaalaolosuhteita. Vitutti myöntää se, mut tehty mikä tehty. And that's who I am(now)....

Äiti tulee hakee mua kohta. Me mennään shellille kahville :) Kivaa! :) Ja se meni niin smoothisti. Mä kysyin ja hoitaja kysy lääkäriltä ja hoitaja tuli kertoaan vastauksen. Niin helppoa. Tuol toisella osastol olis pitäny ppitää varmaan hoitoneuvottelu aiheena: Saako Sandra mennä kahville äitinsä kanssa. Onneks mä oon täällä.

En oo varma et oliks mä jo kertonu, mua uhkailtiin eilen, et jos viiltelen ni se on välittömästi siirto takas tonne psykoosiosastolle. Hoitaja joka kerto ton lääkärin määräyksen, oli itekki vähän ihmeissään siitä, mut ehkä toi onki hyvä uhkaus, koska nyt todellaki pinnistelen sen kans etten viiltele. En meinaan haluu takasi sinne.

Onko kellään mitään ehdotusta sadannen postauksen aiheeseen? Anything goes... Olis kiva tehä välil jotain muutaki tähän blogiin. Mä laitan jonkun mun laulaman lauluvideon tai jotain?

Jeeeeee!!! :)

Jee! saan vaihtaa osastoa! pääsen takas mielikselle! :) oon niin ilonen.. Tästä alkaa selvästi ylämäki! Ja pääsen illalla käymään kotona :) oon niiiiiiin ilonen näistä kahesta pienestä asiasta.

Ei kotilomia, mut ehkä osaston vaihto!

Tapasin tänään lääkärin. Me juteltiin kaikenlaista. Se kyseli mun voinnista ja mä valehtelin vähän. En kauheesti mut vähän. Ihan vaan siks et pääsen takasi mielialahäiriöiden osastolle. Mä pääsenki sinne jos menee hyvin viikonloppu ja jos siel on tilaa. En pääse lomille vielä ennen maanantaita ainakaan. Se on kyl tosi ärsyttävää, mut ei voi mitään, mä yritin kaikkeni, mut lääkäri oli sitä mieltä, et liian vähän aikaa menny hyvin(eli siis "ilman" harhoja). Puhuttiin kans siitä et mä voisin mennä osastojakson jälkeen psykoosipäiväyksikköön jos siel on tilaa sillon ku pääsen pois. Se olis tosi kiva juttu, siel oli nimittäin kaiken kaikkiaan tosi kivaa. Ja siitä oli mulle hyötyä. Sen neljän kuukauden jälkeen mä olin kuin toinen ihminen. Ja mähän voisin käydä siellä, vaikka kävisin kouluuki, koska mul on kouluu vaan ilta aikaan.

Mul on ollu aika hankala päivä tänään. On itkettäny koko päivän. Mut se johtuu ihan vaan koti-ikävästä. Paitsi siin hetkes ku piti pakosta mennä päiväkahville(ku tääl on joku sellanen et perjantaina kaikki hoitajat ja potilaat menee yhes siihen pieneen ruokailutilaan kahville) Kolme erii hoitajaa tuli hakee mua. Kahelle ekalle sanoin, etten tuu. Kolmas sit vähänniinku pakotti mut menee, ni menin. (vaikka en ees juo kahvia). Istuin hetken siellä kauheessa mölyssä. Tuntu et niit ihmisii oli joku sata, ku kauhee meteli. Mua ahdisti ihan hirveesti. Ja sit lähdin itkien pois siiitä. Kukaan ei onneks huomannu tai tullu sanomaan mitään siitä. Menin omaan huoneeseen. Oon keksiny yhen rauhottavan jutun, nimittäin tommonen kertakäyttömuki(ja juu olen käyttänyt rikkinäistä sellaista viiltelyyn epätoivosena hetkenä) Mut tää on rakentavampaa, nnimittäin sen puristelu. Siitä tulee ihana ääni ja se tuntuu mukavalta ja on kivaa. Kannattaa kokeilla. Ja puhun nyt nimen omaan muovimukista.

Äiti tulee onneks käymään tänään. Se tuo mulle suklaata ja pepsi maxia <3 jee="jee" p="p">

k18 tekstiä

Nyt on niin kauhee olo. Ahdistaaahdistaaahdistaaaaaa. Mä olisin halunnu tänään kotilomille, mut vittu vitun vittuläääkäri ei ehtiny vastaanottamaan mua ollenkaan tänään. Ni en sit päässy. Tääl psykoosiosastolla on tosi vittumaiset hoitajat. Ne on kauheen välinpitämättömän olosii. Sain sentään tarvittavat ahdistukseen tänään. Kukaan ei vaan tiiä, et ahdistus johtuu täällä olemisesta.

Mä en enää kerro jos oon kokenu jotain harhoja.. Siks et pääsen mahd nopeesti tonne toiselle osastolle takasin. Siel oli muutama ihana hoitaja ja loputki oli siedettäviä. Paitsi se yks vanhus joka on varmaan ollu tääl töissä jo sillon ku kaikki potilaat , riippumatta siitä oliko masentuneita vai vaikka skitsofrenikkoja, pidettiin pakkopaidoissa sidottuna sänkyyn koko päiväks... Ei millään pahalla.... Ja tuol mielialahäiriöisten osastolla ei oo näin levotonta. Tääl mun ja mun huonekaverin huoneessa ravaa yks mies potilas jatkuvasti. Se on inhottavaa. Mä sanoin siitä hoitajalle. Saas nähä tuleeko muutosta siihen.

HUOM! EI KANNATA JATKAA LUKEMISTA TÄSTÄ ETEENPÄIN K18!!!

Mun mielessä kiertää paljon paskaa tällä hetkellä. Eilen oli kauheita flashbackeja, tänään vähän lievempiä, mut jotenki kuitenki tositosi ahdistavia. Mul pyörii päässä kaks kohtaa siitä hetkestä ku se mies raiskas mut. Se ku se avas mun reidet väkisin(mul oli lonkka tosi pitkään kipee ton takii) ja toinen kohta oli se ku se käski mun runkata sitä ja mun piti kädellä koskee sen inhottavaan elimeen. Noi kaks päälimmäisenä, mut sit myös se itse raiskaus. Se oli tosi kivuliasta ja en pystyny kävelee kunnolla viikkoon ku mua sattu sinne niin paljon. Ja se haju.. Se oli sekotus mun dödöä ja sen miehen hikeä. Mul tulee oksennus kurkkuun ainaku haistan sen dödön hajun nykyään. Voitte uskoo et heitin sen dödön roskiin heti ton jälkeen. Inhottavaa ooli myös se ku sen jäkeen ku se oli hoitanu homman kotiin ni se otti mut sen kainaloon ja siinä me sit maattiin, vierekkäin, puoli alastomana. Mä itkin. Mua pelotti et se haluis kohta uudelleen, mut onneks se oli sen verran vanha mies, et sil ei kunto riittäny. Sit ku se päästi mut pois siitä, ni sovittiin et se soittaa mulle taksin.. Ja sit me mentiin yhessä taksilla takas sinne baariin mist oltiin tultukki. Ja se lähti kotiin ja mä menin ettimään Krisseä.

Mul pyörii päässä myös lapsuusajan kokemuksia. Mä haistan välillä sen miehen(mun isän isän) hien. En tiiä, onko se joku harha vai haiseeko joku meijän perheessä sille samalle. Mä muistan vaan pätkiä siitä hyväkskäytöstä. Muistan sen, ku se laitto elimensä mun housun sisään. Muistan mitkä housut mulla oli sillon jalassa. YÖK! Mua alko just kuvottaa. Pelkkä ajatus siitä. Muistan sen ku se laitto sormen suunsa eteen ja hyssytteli(ei puhuttu samaa kieltä,ku se on egyptiläinen). Se tarkotti sitä et en saa kertoo kellekkään. Niin mä sen ymmärsin. Ja sillon ku sitä hyväkskäyttöö tapahtu ni geddu(kreikaks isoisä) hymyili ja anto mun ymmärtää et se on kivaa ja ihan normaalia. Ja sit ku geddu jäi kiinni teoistaan, ni se katse. Se oli niin vihanen. Mä en ikinä ikinä unohda sitä katsetta. Ja se osotti mua sormella ja laitto sen jälkeen sormen taas suun eteen ja hyssytteli. Mä olin sillon niin pieni että en tajunnu et se oli tehny väärin, en minä. Joten mulle jäi syyllinen olo siitä. Mä olin menny kertomaan salaisuuden eteenpäin. Pettänyt luottamuksen. Ja kukaan ei koskaan korjannu sitä mulle. Tajusin ite kyllä sitte myöhemmin koulu iässä, että se oli tehny väärin mua kohtaan. Ja se et se tuli ilmi oli hyvä asia..

Taas kauheen sekavaa tekstiä.Sori.. Mut joo.. nyt on jo parempi olo. (kävin siis täs välis syömässäki) Äiti tulee jossain vaiheessa käymään täällä.. Vois yrittää vaikka nukkuu siihen saakka ni menis aika nopeemmin... Ja sori siitäki et tuli tämmänen kilometri postaus. Sainpahan pois mielestä vähän asioita...

Kiitos

psykoosiosastolla

Edellis ilta ei menny ihan nappiin. Mä olin ihan sekasin. Mul oli kosketusharhoja ja olin ihan sta varma et hoitajat tekee niitä mulle jotenkin. Sit en suostunu ottaa lääkkeitä ku pelkäsin et mut yritetään huumata, et yöllä hoitajat tulee raiskaamaan mua. Olin siis ihan poissa tästä maailmasta. Sit kutsuttiin päivystävä lääkäri ja viereiseltä osastolta pari mies hoitajaa mun huoneeseen. Ja ne laitto piikillä serenasea muhun, ku niitten mielestä mä tarvitsin sitä. Tää on tosi monimutkasesti selitetty ja tätä on varmaan vaikee ymmärtää tätä tekstiä, mut se tilanne oli outo. Sit ku ne oli laittanu sen piikin ni mua alko naurattaa. Mulle kerrottiin et meen ens yöks psykoosiosaston eristyshuoneeseen nukkumaan. Sanoin nauraen: "Tä on yhtä suurta suunnitelmaa. Ensin te piikitätte muhun jotain huumaavaan ja sit mä joudun yhden hengen huoneeseen yksin nukkumaan, osastolle, jossa on kaks mies hoitajaa."

Noh.. ku se lääke alko vaikuttaa mä ymmärsin, et toi kaikki oli vaan mun mielen sekoiluja. Nukuin sitten yön huoneessa jossa ei ollu muuta ku patja. Se oli pelottavaa, mut onneks sain tekstailtua Krissen kans ni olo helpotti ja sain unilääkkeen ja sit nukahdin aika pian.

Mulle oltiin siis sanottu et mä meen vaan yhdeks yöks psykoosiosastolle, mut sit aamulla mulle kerrottiin et oon täällä nyt jonkin aikaa, kunnes toi leponex alkaa vaikuttaa... Eli kuin kauan?? Vituttaa. Haluisin takas mielialahäiriöisten osastolle, jossa on paljon rauhallisempaa ja jossa mä jotenkuten tunnen jo potilaat, ja mikä tärkeintä, hoitajat. Täällä en oo ees varma et ketkä on hoitajia ja ketkä ei. Onneks en joudu sentään nukkuu siin eristyshuoneessa vaan pääsin ihan tavalliseen huoneeseen ja mun huonekaveri on ihan ok.. Ilmeisesti joku entinen alkoholisti

Äiti yrittää koko ajan saada mua uskomaan et mulla on skitsofrenia...Mä en tajuu kui se oikeen toivoo et mulla olis skitsis. Eiks se riitä et yhel mun siskoista on se. Kai äiti vaan haluaa et mu hoidetaan oikeella diagnoosilla. Mut mä tiiän et ei mul mitään skitsofreniaa ole. Mulla on vaan psykoottinen masennus..

Pakko viel tähän kertoo semmonen "hauska" juttu. Keskusteltiin äitin kans ihan jostain vaan ja sit yhtääkkii keskustelun suunta muuttu mun kokemiin hankaliin juttuihin. Mä kerroin miten mua iljettää ja pelottaa kaikki miehet. Sit äiti sano " Joskus ku on paljon huonoja kokemuksia miehistä ni se seksuaalinen suuntautuminen voi olla vähän kadoksissa. Mä haluan sun ymmärtävän, et mä rakastan sua oli tilanne sit mikä vaan. Ja ei sitä tarvii hävetä......." Mä olin ihan hämilläni... Siis luuleeko äiti et mä olen lesbo... :DD Juu en tosiaan oo. Mul ei siis oo mitään lesboja tai bii seksuaaleja vastaan, mut ite oon ihan täysverinen hetero. Luulin pienempänä et oon bii, mut se jäi ku täytin 13vee. Mä vaan nauroin ja yritin selittää mun suhdetta miehiin. Sanoin "Mua ehkä ällöttää suurin osa miehistä, mut kyl mä kuitenki kattelen hyvännäkösten miesten perään. Ja mulla on/on ollu ppaljon ihastuksia" Äiti siin sit vähän jotain yritti selittää: "Juu ei mul oo mitään ajatusta siitä ollu, mä vvaan halusin sun tietävän, et mä rakastan sua joka tapauksessa....." jnejne.... :D Voi äitiä. Joku olis voinu loukkaantua mut mun mielestä se oli vaan hauskaa ;)

Kävin muuten äsken kysymäs et jos pääsisin kotiin joksku aikaa tänään tai huomenna. Tuskin pääsen mut mitä mä häviin siin jos kysyn..