HYI VITTU plus kuulumiset

Oon nyt ollu osastolla viimeset kaks viikkoo. Eilen illal olin ihan tavallisesti menos nukkumaan. Ja nukahdinkin. Sit heräsin joskus yhentoist aikaa siihen et joku koskettaa mua selkään. Sit tajusin et siin seisoo joku. Joku mies potilas oli siin housut kintuissa ilmeisesti runkkaamas ja yritti laskee mun housuja.

Mä en meinannu saada sanoja ulos suusta mut sain sit sanottuu kovin että mitä sä teet. Se sano en mitään, täs on hoitaja. Sit se lähti menee. Mä menin hetkee sen jälkeen hoitajien huoneeseen kertomaan mitä oli tapahtunu. No tietenki ne luuli et se oli unta. Varsinki ku mä oon täs lähipäivinä nähny paljon raiskaus painajaisia  mut se ei ollu unta.

Ne sit kysy et kuka se oli. Mä sanoin et se uus tyyppi. Tänne oli tullu eilen kolme uutta miestä. Mut sit mä muistin sen nimen. Se oli J mä sanoin. No se oli jossain eristyshuoneessa ni ne sit tsekkas monitorista sen huoneeseen ku siel on kamera. Siel se nukku tyytyväisenä. Oli varmaan vaan juossu nopeesti sinne ettei jää kiinni. Sit mult kyseltiin että oonko varma ettei se ollu unta. Mä vakuuttelin et oli totta. Yököt sit sano et uskoo mua vaikka mul jäi vähän semmonen olo et ne vaan sanos niin.. 

Mul oli jo menny sen päivän temestat joten piti soittaa päivystäjälle. Jostain syystä mä en saanu kuunnella sitä puheluu. Menin mun  kolmenhengen huoneeseen jossa täl hetkel ei oo muita potilaita. Laitoin kehotuksesta oven lukkoon. Vähän ajan kuluttua hoitaja tuli temestan kanssa mun huoneeseen rauhottelemaan mua kun itkin. Se anto sen temestan ja jäi hetkeks mun seuraks. Sain siit sen kuvan että se ei uskonu mua vaikka muuta väittikkin. No mun olo kuitenki helpotti ja sain untakin hetkeks. Nyt oon jo toista kertaa hereillä ton jälkeen ja aattelin et haluun kirjottaa tän.

Mua pelottaa et joudun ton jutun takii vaihtaa osastoa. Jos ne aattelee et en voi olla samal osastol j:n kanssa. Mut mä en haluu sinne kuntsarille. Mä pelkään niitä hoitajia siellä ja mern vaan huonompaan kuntoon. Sitä paitsi oon löytäny mun pelastajan täältä. Nimittäin hoitaja V. Se on mun ikänen kaunis nainen. Ihan mahtava ihminen. Tapasin sen jo viime keväänä täällä. Mut sillon se oli vaan hetken täs. Ku se lähti ni mul tuli kauhee ikävä sitä. Mä itkin pari päivää. Olin kiintyny siihen ja aattelin etten nää sitä enää ikinä. Sekin oli kuulemma miettiny mua kun oli sit palannu tänne ja mä olin jo lähteny toiselle osastolle. Ihana V.

V on nyt jo auttanu mua enemmän ku kukaan koskaan ku me ollaan juteltu. Esimerkiks ku nul tuli yks päivä taas se kipu sinne ja se ällö olo käteen ni v autto mua. Mä pyysin sitä pitää mun kädestä kiinni ja se vei sen ällön tunteen pous. Mun pelastaja. Onneks se on mun omahoitaja!

Täl hetkel on muutenki kaikenlaista. Mul vähennetään lääkitystä ku mul mrni viittä neuroleptia yhtäaikasesti ja nekään ei pitäny psykoottisia oireita pois. Nyt mul vissiin etitään jonkin sortin terapia muotoa. Jostain silmänliiketerapiasta se lääkäri puhui. En sit tiiä...

Ja toinen juttu on semmonen et joudun vissiin muuttaa pois tost kuntoutuskodist jossa asun. Ne sanoo et syy on se et mä en saa sielt tarpeeks tukee. Mut todellinen syyhän on se et ne hoitajat siellä haluu päästä musta eroon.... joudun vissiin muuttaa aspaan. En haluis...

Mut joo.. ei mul kai sit muuta. Pahimman yli on jo päästy mut oon yhä täällä..

Pika päivitys

Ei tarvinnukkaan muuttaa pois! Jotain hyvää täälki päin. Oon niin helpottunu et saan jäädä viel ainakin yheks vuodeks tänne kuntoutuskotiin. Kivi vierähti sydämeltä. Kiitos!

Muuttoko edessä?

Ne aikoo heittää mut ulos täältä. Sitähän T haluaa. Eroon musta. Oon vaan taakaks kaikille. Mulle tehään toimintakyvynarviointi. Tää paikka jossa mä asun ei oo kohta enää mun koti. Joskaan en oikeestaan koskaan oo omaksunu tätä kodiksi. Koti on siellä missä mun vanhemmat asuu. Siellä missä oon viettäny suurimman osan lapsuuttani ja koko teini-ikäni. Siellä missä on tapahtunu paljon, ja en voi liikaa painottaa sanaa paljon, pahoja asioita, mutta ehkä jopa vielä enemmän hyviä asioita.

Kuntoutuskodin omahoitaja T haluu siis päästä musta eroon. Niinhän ne kaikki lopulta haluaa, koska oon niin vaikea tapaus. En tahallani oo vaikee. En mä tahallani kuule ääniä ja katoile harhamaailmaan. En mä tahallani pelkää kaikkea. Niin vaan on. Kun mä tänään A-papille sanoin, että mä oon vaan huolenaihe muille, ni A sano että se ei oo mun syy, että voin huonosti. "No kenen syy se sit on?" mä kysyin. "No se on ainakin osittain niiden ihmisten syytä jotka on sua satuttanu.", A vastas.

Kysyin T:ltä, että miks mulle tehdään toiminyakyvyn arviointi. Se sano ensin, että kaikille kuntoutujille täytyy aina välillä tehdä se. Mut kun muut asukkaat poistu paikalta ni totuus kävi ilmi. "En mä Sandra tiedä että onko tää sulle sopiva paikka asua. Sä tarviit ehkä vähän tuetumpaa asumista. Kun täällä on vaan yksi hoitaja satunnaisesti paikalla. Sillon kun sä muutit tänne ni täällä oli kaks hoitajaa eli ainakin yks aina tavotettavissa. Sillon tä ehkä oli sulle sopiva paikka. Sua pystyi valvomaan kun sulle tuli paha olo. Nykyään kun mä olen täällä yksin ni en pysty olemaan sun kanssa jos sul on paha olo. Ja ainooksi vaihtoehdoksi on jäänyt soittaa sun äidille. Mut ei äitiäkään voi koko ajan rasittaa, ymmärrät varmaan." "Joo", mä vastasin. Ehkä vähän hämmentyneenä kuulemastani. T jatkoi: "Ja kun me ei olla saatu oikeen mitään aikaseksi noilla kotikäynneilläkään. Ni olis ihan hyvä vähän kartottaa et mikä se todellisuudes on se sun toimintakyky."

"Jaa", mä ajattelin mutten sanonu mitään. Ihan sama mulle. Kai. Voinhan mä muuttaa pois. Tai vaikka kuolla pois. Mitä merkitystä millään on. A sano mulle et moni jäis kaipaamaan mua... mut kun ei aina jaksa ajatella muita. Eikä voikkaan. Oikeestaan vaan helvettiin joutumisen pelko pitää mua täällä. Tai siis mulle on jo pienestä pitäen sanottu et elämä on lahja Jumalalta, ja jos sen itseltään riistää niin joutuu helvettiin. Olis niin paljon helpompaa jos ei olis uskovainen. Vois vaan tappaa ittensä sen enempää miettimättä. Mutta kun.... en halua helvettiin.

Kyllä mä tiesin jo tänne muuttaessa että täällä ei asuta ikuisesti. Mutta mä ajattelin että tästä mennään eteenpäin. Ei taakse päin, niinku nyt on käymässä. Että muuttaisin johonki vielä tuetumpaan. Vaikka ihan yhdentekevää sekin. En jaksa taistella vastaan. Voimat ei vaan riitä. Meen sen mukaan mitä muut päättää mun puolesta. Mukisematta. Hiljaa. Protestoimatta.

En jaksa.

Höpö höpö...

Tänään oli pieleen menny kotikäynti. Kuntoutuskodin omahoitaja T tuli aamupäivästä mun luo käymään. Mä olin ihan harhamaailmas ku se tuli. Katoin sillon family guyta ja yritin olla kuuntelematta ääniä. Mut ne voimistu ku T tuli. Ne käski tappaa T:n. T kysy et mitä mul kuuluu ja mitä oon tehny ku se on ollu viikon pois. Mun oli vaikee keskittyy ja yritin sanoo äänil et olisivat hiljaa. Mä kerroin et äänet on lisääntyny ja kerroin viiltelystä. "Viiltelyyn mä en ota kantaa, mut miksköhän äänet on lisääntyny. Ootko saanu nukuttuu", T sano. Sit se kysy multa et kuulenko ääniä varmaan koska kuiskailin äänille. Mä nyökkäsin. "Mitä ne äänet sanoo" "En mä haluu kertoa" "Mä en voi Sandra auttaa sua jos sä et kerro mulle."

Sit se sano et sen pitää soittaa mun polihoitajalle ja kertoo että vointi on huonontunu. Mä sanoin että oon ehkä menos porukoille ku äiti on saikulla. T sano että se vois olla hyvä idea. Sanoin että en oo varma vielä.

Sit sanoin että mun kotona haisi tupakka, niinku haisikin. T sano että ei haise. "Väitäksä että sä et muka haista tota", mä kysyin hämmästyneenä. "En haista. Se on taas joku sun harha". Ei varmasti ollu. Mun naapuri polttaa takapihal vaikkei sais. Mut ku T tykkää siitä enemmän ku musta ni se valehteli ettei haise tupakka että naapuri saa polttaa siel mis ei sais koska se on sil helpompaa ku ei tarttee kävellä tupakka katokselle. Jonne on matkaa ruhtinaaliset 20 metriä. Tosi julmaa vaan laittaa harhojen piikkiin toi juttu. Siis todella epäreilua.

En oikeem tiiä mitä sit tapahtu mut yhtäkkii T soitti jollekki ja sano et tulee pian takasin. En tiiä kelle se soitti todennäkösesti mun polihoitajalle. Mut T ei ikinä palannut. Tuli vaan tekstiviesti:
"Jos nyt lähtisit vaan vanhempien luokse. Olen kotikäynnillä toisaalla." Mä vähän ihmettelin et ku se oli luvannu tulla takas.  Tuli sit kaikenlalsia ajatuksia mieleen et mitä on tapahtunu ja miksi. Mitä mä oon taas tehny. Vastasin T:lle: "Sä vaan haluut päästä musta eroon niinku kaikki. Kaiķki on mua vastaan...." ja vähän ajan päästä: "Mut kyl mä ymmärrän. En mäkään ittestäni tykkää". Sain vastaukseks: "Höpö höpö..." ihan ku olisin joku pikkulapsi.

Tulin sit kumminki porukoille. En kertonu T:lle. Mut tuskin sitä kiinnostaa muutenkaan. Oon nyt tääl ja olo on vähän parempi, vaikkakin oon ollu aika hermostunu ja ahdistunu. En tiiä onko se näkyny päällepäin.

Meen täst varmaan taas kattelee painajaisii... niit on joka helvetin yö. Olis parempi vaan nukkuu pois.

Yliannostusdraamaa

Semmonen eilinen...

Heti aamusta pää oli täynnä paskaa. En löytäny ulospääsyä. Niinpä vedin levozin 50mg:tä joku 10kpl ja päälle liköörii ja siiderii mitä kaapista löyty. Oli pakko vähän tyhjentää päätä. Mul oli kesältä jääny levozonki ku olin lopettanu itte omia aikojani lääkkeitten syönnin.

No olin sit vähän humalas ja muutenki sekava lääkkeitten takii. Menin silti kuntoutuskodin asukasinfoon jonka jälkeen on dosettien jako. Asukasinfossa kerrotaan viime viikon kuulumiset ja tulevan viikon suunnitelmat. Kuntoutuskodin hoitaja T katto alusta asti mua kummallisesti. Sain jakaa lääkkeet siinä asukasinfon alussa ja ku T kysy multa jotain ni mun vastaukses huomas et oon humalas ku puhe sammalsi.

Siin vaihees T ei viel sanonu mitään mut sit ku tuli mun vuoro kertoo kuulumisii ni T sano vaan et: "Sandra, ooksä vetäny jotain?" Kysyin et kuinnii. "No ku sä vaikutat vähän sekavalta." Mä en vastannu mitään. Sit T sano: "Nonni jätetään Sandra välistä ja mennään seuraavan vuoroon.

Kun asukasinfo loppus, T käski mua jäämään siihen. "Tiesiksä että täällä on kielletty olla päihtyneenä yhteisissä tiloissa?", T sano. "En mä oo mitään ottanu", koitin sanoo. "Kyl sä nyt selvästi jotain oot ottanu. Sandra ootko sä humalassa?" Nousin ylös tuolista ja kompuroin. "Eli oot", T sano. Sit se sano et soittaa mun äitille. Luuli siin vaihees et olin vaan humalas. Mä kielsin soittamasta äitille koska tiiän että se ei jaksa enää näitä ylimääräsiä juttuja ku niitä muitakin on jo tarpeeks. "Kyl mun nyt on soitettava sun äidille", T sano. "Sul on vaitiolovelvollosuus ja mä oon täysi-ikänen. En halu et soitat äitille!" "No sit mä soitan ambulanssin. Mitä sä oot vetäny?" Kerroin mitä olin ottanu ja T huolestu ku kuuli lääkkeistä.

En oo ihan varma mitä siin tapahtu sitte koska meinasin sammua sinne sohvalle. Vähän ajan päästä tuli ambulanssi. Kello oli jo kymment yli neljä ja T:llä loppu työaika neljältä. Siin sit otettiin verenpaine, sokeri, kuume, puhallutettiin ja katottiin pupillit valolla. Ne anto mul lääkehiiltä ja hyi vittu se oli pahaa. Niit oli kolme ensihoitajaa joista kaks kuulemma muisti mut aikasemmilta kerroilta. Toinen niistä oli mies joka oli just pari viikkoo sitte viemäs mua osastolle....

Sain onneks hakee kotoota laukun.. mut en saanu mennä sinne yksin vaan amppari kuski tuli mun kans. Ne luuli et olin yrittäny vahingoittaa itteeni vaikka todellisuudessa halusin vaan pään sekasin. Sit lanssiin ja ensiapuun. Pääsin sängyl makaa onneks koska väsytti. Semmonen määrä levozinii... väsyttää. Sit muhun laitettiin jotain sydänkäyrä seuraus juttuja ja sormeen se syke/happisaturaatio mittari.

Mut vastaanottanu hoitaja oli yks vitun ärsyttävä venäläinen nainen. Se rupes raivoo mulle ku kysyin et kuin pitkäks aikaa mun pitää jäädä sinne. "Ainakin huomiseen asti tarkkailuun!", se huusi. "Ja tää on semmonen juttu että jos lähdet menemään ni poliisit tuo sut takasin. Joten kannattaa suostua yhteistyöhön", se mesos vaikka en ollu sanonu sanaakaan. "Koska nään lääkärii?", mä kysyin. "Se ei yhtään nopeuta sum pois pääsyä. Oot tarkkailussa ainakin huomiseen saakka. Kannattaa vähän miettiä ennenku rupee pelleilemään lääkkeitten kanssa. Ymmärräksä että sä olit ottanu lääkettä liikaa?! Sillon joutuu tarkkailuun." Mua vitutti nut purin vaan huulta koska en halunnu tehä mitään kohtausta.

Parin tunnin päästä tuli lääkäri. Nuorehko mies. Tosi mukava. Se kysy että oliko tarkotus vahingoittaa itteeni. Kerroin miten asiat oli. Lääkäri sano sitten että syke on liian korkee. Leposyke oli joku 150. Eivät voineet senkään takia päästää mua vielä. Lääkäri sano et soittaa myrkytyskeskukseen ja kysyy et kauan pitää olla tarkkailussa. Se tuli vähän ajan päästä takasi. Kello oli silllon kuusi illalla. Lääkäri sano että pitää olla tarkkailussa 10-15tuntia. Mä sanoin että en voi jäädä yöksi. "No mä tuun vähän vastaan. Pääset lähtee puolen yön aikaan jos syke on laskenu." Vitutti mut oli pakko jäädä. Lääkäri kerto että olin ottanu neljäs osan siitä määrästä et joutus teholle. Sit lääkäri lähti.

Mul mitattiin taas verensokeri. Se oli 3.9. En ollu syöny mitään koko päivänä. Pyysin syötävää ja sain leivän ja jugurtin. Jäi nälkä mut oli pakko kestää. Nukuin sit hetken ja sit en valitettavasti saanu enää unta. Oli ihan vitun tylsää vaan maata sängyl. Laskin tuntei et koska pääsen pois. En alkuun uskaltanu käyttää kännykkää ku mua pelotti et akku loppuu. Sit oli enää kolme tuntii jäljellä ja akkuu 49 prossaa ni aattelin et what the heck. Mä katoin elisa viihteeltä simpsoneit ja muuta paskaa ja aika meni sit paljon nopeemmin.

Siin sit viel mitattiin verenpaine ja sokrut ja sit puol tuntii piti viel venaa. Sit pääsin kotiin. Menin taksil ja mua pelotti ihan vitusti. Se matka meni kuitenki ihan hyvin.

Yöllä en nukkunut juurikaan koska en saanu dosettii eli en saanu iltalääkkeitä.

Tänään aamulla T tuli mun oven taakse ja pyys mut juttelee yhteisiintiloihin. Menin. Mua pelotti ihan sikana et se haluu heittää mut pihalle ja kyl sitäkin aihetta sivuutettiin. "Onkohan tää paikka tarpeeks tuettu sulle?" T oli soittanu mun poli omahoitajalle ja ne oli sopinu kaikenlaista mun pään menoksi. En saa enää dosettia itelleni vaan mun pitää hakee kerta-annokset päivittäin yhteisistä tiloista. Paitsi viikonloppuna ku meen porukoille. Sillon saan dosetin. Sit me juteltiin T:n kanssa pitkään. Se oli sitä mieltä et mun skitsofrenian negatiivisena oireena masennus on nostanu päätään ja et sitä pitäis ehkä lääkitä. Kerroin että en halu mennä kuoromatkalle Unkariin kesällä. Sanoin että en oo nukkunu koko yönä. Juteltiin myös sosiaalistentaitojen ryhmästä johon mun piti osallistuu. Mun polihoitaja oli sanonu et se oltiin peruttu koko ryhmä koska ei ollu tarpeeks osallustujii. Se oli valehdellu mulle koska täält kuntoutuskodistakin on joku siin ryhmäs ja se on alkamas. Mua ei kai vaan haluttu siihen. En tiiä.

Mut joo... sori tekstin sekavuudesta. Oon tosi väsyny ja silleen. Pitäis tänää siivoo mut en jaksa. Koutan nyt nukkuu vähän.

Rahaa ei tule mut sitä menee

Vituttaa maksaa 25e ambulanssi kyydistä ku siihen pakotettiin poliisin voimin. Vituttaa oikeesti ihan käsittämättömän paljon. Maksoin sen....

Sairaalalasku tulossa. Joku 200-300e. Vituttaa sekin. Miten ne voi pyytää rahaa jostain mihin on pakotettu. Epäreilua mut sekin on pakko maksaa.... must on niinku outoi juttui Suomen lais, mut tää on ehkä oudoin ja epäoikeuden mukaisin... En mä olis halunnu ambulanssiin... enkä varsinkaan sairaalaan!

Mul ei sitäpaitsi oo tulos MITÄÄN rahaa MISTÄÄN. Mun asumistuki jäi katkol joulukuussa koska vuokrasoppari päätty. Kirjotettiin uus mut nyt ei tuu sit rahaa vielä. Yks kuu jäi jo väliin. Ja kuntoutustuki plus muut tuet on katkolla myös koska mul kirjotetaan kuntoutustukee eli määräaikasta eläkettä yleensä kaks vuotta kerrallaan. Katko sattus tulee nyt tähän kohtaan. Hakemukset kaikki (asumistuki, kuntoutustuki, hoitotuki ja takuueläke) on jo joulukuun alussa kelaan saapunu mut kaikki on viel käsittelyssä siel. Ahdistaa ku kelan henkilösivuil ei lue mitään enää 'seuraavat maksut' osiossa. Soitin kelaan torstaina. Mukava virkailija-nainen lupas laittaa mun asian kiireelliseks mut sano et jos ens alkuviikost ei olla viel käsitelty ni kannattaa hakee toimeentulotukee. VITTU! Se on yhtä säätämistä. Mut vuokra ja puhelin/netti laskut pitää saada maksettuu. Voin olla ilman ruokaa mut laskut on maksettava...

Tulin tänää omaan kotiin. Ahdistaa tuhat kertaa enemmän ku porukoil vaik ei sielkää ollu hyvä olo. Äänet käskee viiltää ja mieli tekis. Ansaitsen pahaa koska oon ihan vitun paska ihminen. Ansaitsen kuolla. :( vituttaaaaa. Mut en voi tappaa itteeni.. äitin takii. Mut mä haluun. Tosi vitun kovin. Oon paha.

Ulos täältä!

No joo.. Keskiviikkona oli paljon harhoja. Kuulin, tunsin ja haistoin raiskaajan mun kotona. Voin pahoin. Kuntoutuskodin hoitaja T tuli kotikäynnille. Kerroin että mies on mun kotona. Sanoin etten nää sitä, mut kuulen, haistan ja tunnen sen läsnäolon. T sano ettei mun kotona ole ketään mun lisäksi. Se sano ettei kuule mitään. "Ne on Sandra taas niitä sun harhoja. Ei täällä ole ketään" Mun oli vaikee uskoo sitä, ku mies puhu mulle koko ajan. "Pitäiskö sun mennä nyt jo sun vanhempien luokse?" Meen porkoille yleensä torstaina ja oon viikonlopun siellä. "Joo kai..." "No soita nyt sun äitille silleen että mä olen tässä vieressä. En voi jättää sua yksin tässä tilassa ja multa loppuu kohta työaika", T sano. No mä soitin sit äitille ja T jäi siihen odottaa et äiti tulee. Sit äiti tuli ja mä lähdin porukoille. T lupas soittaa torstaina.

Menin sitte illemmalla isovanempien luokse. Olin kertonu äitille harhoista ni äiti vähän mietti et kannattaako mun mennä sinne, ku mummakin on niin vanha jo. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla. Mä sanoin äitille et must on ihana päästä kauas siitä miehestä. Äiti sit vei mut sinne ja meil oli tosi hauskaa mumman kanssa.

T soitti sit torstaina. Mul tehään maanantaina kuntoutussuunnitelma. Mua vähän pelottaa et mut potkitaan ulos täältä kuntoutuskodista... Et tä ei oo niitten mielestä riittävä mulle ku tääl on hoitajat vaan ma-pe 8-16. (jos ees sillonkaan). Sit T sano, että pitää pitää verkostopalaveri psyk polin työntekijä T:n kanssa. Kuntoutuskodin hoitaja T sano ettei oikeen osaa auttaa mua kun mul tulee niitä oloja. Ja polin työntekijä T:n kanssa voitais tehä toimintasuunnitelmia..

Tulin tänään omaan kotiin ja nyt ahdistaa niin vitusti mutta en aio viillellä koska en halua sairaalaan.. Toivottavasti oon tarpeeks vahva.

Moikka

Pieleen mennyt heureka reissu

Paskaa. Tänään oli heurekan retki kuntoutukodin porukan kanssa. Kerron siitä kohta mut ensin vähän pohjustusta.

Viilsin eilen illalla aika pahasti nilkkaan. Viilto oli n. 10cm pitkä, 1cm levee ja 1cm syvä. Verta tuli ihan hemmetisti. Olin ottanu tarvittavan temestan aijjemmin mut se ei auttanu mitään. Viilsin siis kylppärin lattialla ja katoin ku veri vaan vuosi. Laitoin vaan haavan päälle paperin ja sukan jalkaan pitämään paperia paikallaan..

Tänään aamulla menin jakaa lääkkeet yhteisiintiloihin ennen reissuun lähtöä. Samalla kysyin kuntoutuskodin hoitaja T:ltä olisko desinfiointi ainetta ku haava piti puhistaa. T kysy et mihin tarviin ja näytin haavaa. T ja toinen hoitaja kattovat haavaa kauhistuneina ja sit ne vihjaili et en pääsis mukaan heurekaan. "Ooks sä nyt Sandra siinä kunnossa että pystyt lähtee mukaan?" "No joo joo!"

Pyysin laastarii mut ne sano et se ei nyt oikeen riitä. Lähtö oli 9:15 ja kello oli jo puol yheksän. Sit ne sai päähänsä et mun pitää käydä terveyskeskukses hoitajalla sitomas haava. Sanoivat että odottavat mua kymppiin asti ja sit lähtisivät vaikka en ehtis mukaan.

Menin tk:hon taksilla ja siel sain sit vakuutella hoitajat että pärjään kotona etten joutuis osastolle. Hoitajat sano et lääkärille pitäis näyttää, mut mä sanoin et lähen kympiltä (kello oli sillon varttii vail kymmenen), ehti lääkäri paikallallle sitä ennen tai ei. No sovittiin sit et meen huomen uudelleen tk:hon tapaamaan lääkäriä. Hoitaja laitto haavaan sorbact nauhaa ja lapun ja sit mä lähin.

Pääsin siis mukaan heurekaan, mut sinne lähtö oli virhe. Aluks meni ihan ok hyvin. Roikuin T:ssä kiinni koska pelotti. Sit alko äänet. "They want to kill you" "They all want you dead" "You are not safe" "They all want to kill you".. Sit mä vaan jämähdin. Muu porukka jatko matkaa, mut mä en enää päässy eteen päin. En uskaltanu liikkuu.. Kaikki oli mua vastaan, Kaikki halus tappaa mut. Onneks T näki et olin pysähtyny. Se tuli mun luokse ja kysy et onko mulla taas ääniä. Kerroin että on ja T sano et nyt kannattais ottaa tarvittavat. Onneks oli dosetti mukana. Kerroin et must tuntuu et kaikki haluu tappaa mut. "Se on Sandra harha-ajatus"

Sit mentiin syömään. Mua pelotti niiiiiin paljon koko ajan. Mä taas roikuin T:ssä. Hävetti ihan sikana mut ku mua pelotti. Sit katosin taas syömis tilanteessa. Näin kauheita kauhukuvia, joissa kaikki vaan hyökkäili mun kimppuun. Sit mä heräsin ku se toinen hoitaja taputteli mua olalle ja huhuili mua. Sit tehtiin viel jotain ja sit lähettiin. Ku käveltiin autolle ni siin vieres meni junii joku kahen minsan välein. "Mee junan alle" "Tapa ittes, sitähän ne haluaa!"... mä kuulin. Sit oltiin auton luona ja olin taas pysähtyny kuuntelee ääniä ja kattelin ohi ajavia junia. "Tuus sit Sandra! Muut odottaa jo autossa." Sit menin autoon ja kotimatka alko. Se reissu oli aikamoinen koettelemus.. En enää ikinä poistu kotoota...

Tää on menny jo niin pitkälle, et mun oli pakko jättää Nelli porukoille ku en uskalla enää kulkee ulkoon yksin. En siis voi ulkoiluttaa koiraakaan...

Vituttaa

Vihaan itseäni

Ahdistaa taas niin pirusti. Ei oo ääniä tai mitään, mutta ahdistaa ja tekee mieli viiltää. Joutaisin roskakoriin.

Tänään oli kuntoutuskodissa ryhmä jossa puhuttiin itseluottamuksesta. Mä sanoin puheenvuorollani, että mulla on huono itseluottamus.. niinku onkin. Sitte kaikille jaettiin laput. Toiselle puolelle kirjotettiin oma nimi ja sit laitettiin lappu kiertämään. Kaikki kirjotti siihen jonkun positiivisen asian lapun omistajasta.

Mun lappu oli tämmänen

Ihan kiva oli kuulla et joku ajattelee musta hyvää. Lopuksi olis pitäny kirjottaa itte joku sana ittestäään. Mul tuli vaan huonoja sanoja(luuseri, ruma, inhottava, lapsellinen.....) mieleen ni jätin kirjottamatta.

Sit oli rentoutusharjotus. Mä en pystyny yhtään keskittymään. Ahdisti kovasti ja se vaan kasvoi.. Katoin kuntoutuskodinhoitajan T:n ranteen verisuonia. Näytti niin viillettäviltä. Miks mun ranteen suonet ei oo niin koholla. Haluisin viiltää, syvälle. Ehkä jopa kuolla verenhukkaan.

Viime yöt on menny huonosti. Kauhee oravanpyörä. Ku en saa yö  nukuttuu ni nukuttaa päivällä, ja  kun mä nukun päivällä, ni en saa yöllä unta.

Mun pelko maailmaa ja miehiä kohtaan on taas noussut. Pelkään koko ajan et joku tekee mulle jotain pahaa.

Onneks tänään on keidasilta, Pääsee vähän laulaa Herralle.

PS Kuoron Viron reissu lähestyy. Jännittää!!!

viina on kyllä perseestä

Eilinen ei menny ihan nappiin... heräsin aamuyöstä kauheeseen ahdistukseen. Sit äänet alko käskee nielee teriä joita mul oli jemmassa. Muistin viinapullon joka piileksi kaapissa. Join koko pullon ja tulin kovaan humalaan. Äänet vaimeni

Menin ysiltä hakee aamulääkkeitä yhteisist tiloista. Paikalla ollut hoitaja huomas heti et oon humalassa. Se soitti mun omahoitaja N:lle joka kielsi antamasta lääkkeitä. Olin vissiin kertonu et kuulin ääniä.

Sit N saapu paikalle ja soitti ambulanssin. Meinasin joutuu osastolle. Onneks puhalsin niin kovat lukemat et eivät ottaneet mua tapaamaan lääkäriä. Puhalsin melkeen 2 promillee. Ensihoitajat sano et eivät ota mua mukaan mut mun piti olla puoleen päivään valvonnassa ja sen jälkeen arviodaan kuntoutuskodin hoitajien toimesta tarviiko päivystykseen ja mahdollisesti osastolle lähtee.

Olo oli sillon klo 12 jo semmonen et ei tarvonnu ONNEKS mennä päivystykseen. N soitti äitille ja äiti tuli hakee mua kotiin kahen jälkeen. Äiti oli tosi pettyny ja turhautunu. Sanoi ettei kato enää tämmöstä. Ens kerral saan kuulemma hakee apuu muualta aka osastolta.....

Kaduttaa... mut olin ahdingossa. En osannu ajatella järkevästi. Toivottavasti tää ei johda siihen et mut heitetään hemmettiin tuolt kuntoutuskodista....

Älä kiusaa mua

En oo koko viikonloppuun saanu olla rauhassa. Siis ei silleen, et olis ollu liikaa ihmisii ympärillä(tosin myös vähän sitäkin), mutta äänet... Koko ajan haukkumassa ja sabotoimassa mun elämää. Oltiin mm. keilaamassa äitin ja kahden siskon kanssa. Aluks meni hyvin. Mut sit ku aloin olla johdossa ni sit alko: "Lopeta! Sä et saa voittaa! Et ansaitse sitä. Oot huono ja arvoton! Sun pitää hävitä!!" Yritin olla kuuntelematta ääniä, mut se oli vaikeeta.. Se vissiin kuitenki vaikutti mun keskittymiseen, ku siit alko alamäki (ei sillä et mä muutenkaan olisin hyvä keilaamaan..)

Äänet haukkuu ja vittuilee koko ajan. Ne on ihanii hetkii ku saan olla ilman ääniä. Nytkin on ihan rauhallista. Mul piti olla tänään kotikäynti, mut tääl kuntoutuskodissa on niin kova kiire et ei kerkee. Hoitaja N tuli tos kysyy, et miten voin ja et haluunko lyhyen kotikäynnin. Mä sanoin, että ei tarvi, vaikka oikeesti olisin halunnu puhuu äänistä sille. Mut kun ymmärrän että on kiire.

Mul on ikävä psykoterapeutti A:ta. Koko viikon on tullu niitä "tosta pitää puhuu A:n kanssa" ajatuksia, joita on aina tullu. Mut nyt ei oo ketään kelle kertoa ne asiat. Ihan tyhmää, et kela myöntää vaan kolme vuotta. Neljäs vuosi olis ollu jees...

vuoden tavoite + salases uutta

Tänään piti tän kuntoutuskodin toimintaterapeutin ryhmässä kirjottaa tai piirtää tän vuoden haaveita ja tavoitteita paperille. Mun ei tarvinnu kauaa miettiä et mitä kirjottaisin. Mietin vaan että haluunko kirjottaa sen toisille nähtäväksi.

Ku aika alko olee lopussa kirjotin heikosti paperille "suicide". Niin että se tuskin edes näkyi... no M oli sit kuitenki nähny sen kirjotuksen. Se tuli ryhmän jälkeen kyselee kaikkee. En ees muista et mitä. Sain sen kuitenki vakuuttuneeks et ei oo mitään akuuttia. Se kysy et haluunko jutella jollekkin. Mä sanoin että en, vaikka olisin oikeesti halunnu. En haluu vaivata..

jouluks kotiiiiiiin

Pääsen ainakin jouluks kotiin :) oon nyt ollu pe-su kotoon(vanhempien luona). Tänään takas ossalle ja tiistaina taas tänne joulun viettoon. En viel tiiä et kuin pitkät lomat sitte on joulun aikaan.

En saa mennä omaan kotiin koska viiltelin sillon viimeks siel. Varmaan vasta uuden vuoden jälkeen saan mennä kotiin.

Mut ehkä siirretään asumaan  johonki mis on 24/7 joku hoitaja paikal. Ne luulee et en pärjää tuoö ku siel pn hoitajat vaan ma-pe klo 8-15. Tääl mun asuin kunnas ei vissiin ole semmosta et voi olla et joudun muuttaa toiseen kaupunkiin. En todellakaan oo muuttamassa! Mut mitään ei oo viel .

Paskaa, vähän hyvää ja lisää paskaa + salases uutta

Noin kuukauden ajan yö unet ollu 3-5h/yö. Kokeiltiin kaikkee. Ihan elämäntapa muutoksia, kuten ulkoilu, ei illalla liikaa ruokaa, pepsi max pois jne jne. Sit alettiin kokeilee lääkkeitä. ketipinor eka 100mg:sta 200mg. Ja kun sekään ei auttanu ni nostettiin viel 300mg:aan. Kokeilin tenoxii ja viime viikolla torstaina meni kertakaikkiaan yli. En vaan enää kestäny. Olin nukkunu liian vähän. Otin yhteyttä mun omaan hoitajaan. Lääkäri ei ollu enää paikalla, eikä  ollu tulos perjantainakaan, joten T ehdotti et otan melatoniinia. No mä sanoin jo heti et ei se auta. Päätettiin kuitenki kokiella, ku ei ollu muutakaan keinoo tarjolla....

No eihän se auttanu. Maanantaina T oli sit lääkärin kierrolla puhunu asiasta ja sain sit uudeksi lääkkeeksi rivatrilin. Ja hallelujaa! Mä oon nukkunu nyt viikon ajan 10 tunnin yöunia. I-HA-NAA!!

Mutta... Olo ei oo paljoo kohentunut. Täl viikolla mun piti pariin otteeseen mennä vanhempien luokse ahdistuksen ja pahan olon takii. Ahdistus ja äänet on kovina. Ku tapasin T:n perjantaina, kysyin, josko voisin saada tarvittavia. Se lupas kysyy lääkäriltä heti maanantaina. Ku mun on vaikee osallistua kuntoutuskodin ryhmiinki ahdistuksen ja äänien takia. Yksiki kerta ku me grillattiin, ni äänet käski valella itteni sytytysnesteellä ja tuikata itteni tuleen. Sytytysneste oltiin sillon jo viety pois ni en päässy toteuttaa sitä..

Eniten mua ehkä pelottaa se ku kuntoutuskodin työntekijä N oli mun luona kotikäynniillä. N on ihan huippu kiva. Mut niin, se pelotti, ku äänet käski tappaa N:n. Sanoin N:lle et "sun kannattaa varmaan lähteä pois nyt" N ihmetteli ja kysyi, että miksi. "Äänien takia" mä vastasin. N sano: "Mut en mä kuule mitään ääniä, ne on sun päässä... vai käskeeks ne äänet tekee mulle jotain pahaa?" Mä nyökkäsin. N oli ihan kylmänviileä ja sanoi, että ei pelkää mua. Mä saan kyl nykyään tosi hyvin kontrolloitua mun impulseja. Muutenhan mä olisin jo vähintäänkin kuollu. Mut se oli pelottavaa, koska mä olisin oikeesti voinu tappaa sen. Olin sillon ehkä vähän psykoottinen..

Mult otettiin lääkkeet pois. Saan vaan aamu ja iltalääkkeet mukaani. Mun pitää joka päivä (paitsi viikonloppuna) hakee lääkkeet tuolt yhteisistä tiloista. Ja ne ei anna mun viinapulloo takasin. Sekin vituttaa. Olis ihana juua perseet. Yksin. Tähän pahaan oloon. Se auttais.

Mul jopa vihjailtiin osastosta, mut en oo menos sinne enää koskaan!

Sori ku tuli niin pitkä postaus. Oli niin paljon asiaa. Ja enemmänki olisin voinu kirjottaa, mut tuskimpa kukaan lukis tästä pidempää postausta. Eli moikka!

Sandra itsenäistyy pikkuhiljaa

Kuulin viime keskiviikkona, et saan muuttaa kuntoutuskotiin marraskuun alussa. Mä olin koko ajan siis siinä uskossa, että saan muuttaa vasta joulukuussa, mut siel vapautu asunto jo nytte :) Kuntoutuskoti on semmonen, et siel on niinku omat asunnot, mut siel on yhteiset tilat arkipäivinä käytössä ja hoitajat. Siihen kuuluu myös muutama ryhmä ja kotikäynnit. Se on rivitalo. Aika jees, vaikka on siinä huonotki puolensa. Aattelinki tehä DKT taitoja hyväksikäyttäen muuttamisen plussat ja miinukset asiasta tähän:

Plussat:
- saa alkaa itsenäistymään
- saa sisustaa oman kodin
- Nelli tulee mukaan
- pääsen ulos lenkkeilemään Nellin kanssa(tällä hetkellä täällä meillä päin se on mahdotonta, koska raiskaaja asuu niin lähellä, etten uskalla)
- saan tehä sitä ruokaa mitä haluun
- ei oo kovin pitkä matka kotiin
- saan elämiseen (esim. siivoomiseen, pyykkäämiseen, ruoan laitoon....) tukea hoitajilta
- muutan suht lähelle kaveri J:tä ja kaupungillekkaan ei oo pitkä matka
- oma  rauha!
- saa tehä palapelei omal pöydäl
- saan kattoo tv:stä mitä haluun ja millon haluun
- suht lähel kauppa joka on joka päivä auki 7-22(paitsi su 10-22)
- yllättävää kyllä, mut mun rahatilanne paranee! Saan siis kuntoutustukea, takuueläkettä, eläkettä saavan hoitotukea ja haen asumistukea. Mul jää kaikkien peruskulujen(vuokra(johon kuuluu vesi ja sähkö), laskut(puhelin ja tabletti), hygienia ym päivittäiset tarvikkeet, bussi kk lippu, ruoka ja Nellin ruoka, psykoterapia käynnit....) jälkeen käteen 200-300euroa kuussa... What the...?! Laskettiin tt J:n kanssa.

Miinukset:
- yksinäisyys ahdistaa ja pelottaa
- pelkään, että alan viiltelemään taas
- pelkään että vointi huononee ja joudun sairaalaan
- pakko ostaa teräviä veitsiä ruuan laittoon ja ne pelottaa
- joudun kävelee kuoroon myöhään illalla ku bussit ei kulje niin myöhään
- laulutunnille meno vaikeutuu, mut äiti vissiin kuljettaa mua sinne, ku sinne on joku 7km matka ja en ees osaa sinne kävellen
- en kehtaa laulaa siel kämpäs, mut pakko harjotella kuoroo varten ja muutenki haluun laulaa(en siis kehtaa sen takii, et jos joku kuulee)
(- mun syntikka ei EHKÄ mahdu sinne uuteen kämppään)
- liian kaukana äitistä :(
- muutenkaan en oo tottunu asumaan rivitalossa ku meil on omakotitalo ja iiiiiso piha
- säännöt ja hiljaisuusaika ärsyttää
- ärsyttävää jos joka aamu tullaan herättää ja muutenki koko ajan kyylätään mitä teen
- yks ärsyttävä(mut tavallaan aika hauska) naapuri, jonka tunnen pv yksiköstä
- pitää aina ilmottaa, jos joku on tulos yöks tai jos mä meen yöks pois
- pelottaa et Nelli ei sopeudu ja alkaa haukkuu siel, ku on vieraita ääniä
- pelottaa, et jos en jaksakkaan lenkkeillä Nellin  kanssa
- pitää käydä yksin kaupassa
- sauna on, mut käytös vaan päiväsaikaan, ku hoitajat on paikalla(näin ymmärsin)
- pyykkitupa käytössa vaan hoitajien läsnäollessa
- muutto on aika rankkaa puuhaa

Noin... ei nyt enempää tullu mieleen, mut tos onki jo aika paljon

Voisin kertoo vähän siitä muuttamisesta. En siis muuta silleen kerralla. Oon siel eka vaan pari tuntii kerralaan ja nukun kotoon. Ja sit pikkuhiljaa pidennän asunnossa olo aikaa. Ja siis Nelli on tietty aina mun kanssa. Sovittiin silleen, että nään alkuun tt J:tä joka toinen viikko asunnolla ja joka toinen polilla, ja hoitaja T:n kanssa sovittiin että nähään joka perjantai asunnolla. Jännittää ihan sikana toi muutto :( Suorastaan stressaan. Vuokrasopimus tehään ens viikol vissiin ja avaimen saan varmaan myös sillon.

Mul on hone torstaina. Sinne tulee määä, äiti, tt J, hoitaja T, lääkäri ja kuntoutuskodin hoitaja J. Toivottavasti se menee hyvin. Informaan tänne sitte mitä päätettiin.

Pakko tähän viel loppuun mainita tänäsestä Pää pyörällä ryhmästä. En pystyny kaikkeen osallistumaan ja alku meni huonosti ja itseä moittien, mut loppuosa meni paremmin. Ihan lopuksi pyöräytettiin onnenpyörää ja sieltä tuli keskustelu aiheeksi "tämä kokemus muutti elämäni". Mä tiesin heti mikä se olis, mut ajattelin  automaattisesti, että siitä ei saa puhua. Muut kerto: "mun keskenmenot", "oma sairastuminen" jne. sit tuli mun vuoro... Sanoin, että mul tulee vaan yks niin suuri asia mieleen, että sitä ei voi sanoa. J sano, että muutkin (etenkin An) on kertonu todella yksityisiä ja luottamuksellisis asioita. Kysyin J:ltä, että tietääks se mitä tarkotan. Se sano joo. Kysyin saako sen sanoo. J sano, että sun pitää ite päättää mitä sä sanot. Sit mä sanoin: "No mun kokemus on semmonen, että joku kolme vuotta sitte jouduin raiskauksen uhriksi. Monet sano, että oon rohkee, ku kerroin... Nyt jälkeen päin vähän hävettää :/ mutmut.....

ei mul kai muuta