Mä vihaan olla yksin. Tulin kämpille porukoilta tänään joskus kahden aikoihin ja kello tulee vasta kuusi ja oon jo ihan vitun ahdistunut. Mä vihaan tätä..
Mul on iso perhe. Meitä on lapsia viis plus porukat. Eli seitsemän yhteensä. Oon tottunut siihen että aina joku on lähellä. Vaikka oonkin jo joku seitsemän vuotta asunut omillani ni tuntuu silti hankalalta. En mä osaa olla yksin. Kaikki paska tuntuu pahemmalta ku ei oo ketään jolle puhua ja vaihtaa ajatusta. Tietenkin mun täytyy oppia olemaan yksin ja kohtaamaan ne ajatukset ja todeta ne itelle ja päästä niistä yli. Päästää ikään kuin irti niistä.
Ahdistaa ihan sairaasti. Äänetkin koittaa tunkee päähän. Mut mä voitan ne. En viillä.
Vappuna me hengaillaan mun A-serkun kanssa. Ei juua alkoholii. Tehdään jotain kivaa. Ja meen yöks A:n luokse.
Okei nyt taas vitun vaikee keskittyy joten moikka. VITTU.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti