tiistai 12. kesäkuuta 2018

Ajokortti draamaa

Nyt vituttaa.. ja kovin.... sain ajoluvan mut voi olla et joudun luopumaan siitä sen vitun helvetin paskan lääkärin takia. Se kirjotti ihan täyttä paskaa: 4) Tänään kertoo että on INSSI ajo. Kirjalliset saanut jo kertomansa mukaan läpi. Tähän saakka ajanut sähkömopolla ja tarkoituksena olisi antaa sähkömopo takaisin vanhemmille ja ottaa käyttöönsä heiltä saamansa Chevrolet auton. Psykoosipkl:n puolelta ei ole ajoterveystodistusta kirjoitettu. Mikäli saa ajokortin; täytyy asiaa miettiä vielä (Trafin ohjeistus."lmoitusvelvollisuus poliisille syntyy, jos: Henkilön todellisuudentaju ja/tai arvostelukyky ja/tai yleinen toimintakyky ovat pitkäkestoisesti siinä määrin heikentyneet, että hän ei hoidosta huolimatta täytä ajo-oikeuden edellytyksiä) suhteen. On hieman ristiriitaista toimintakyvyn suhteen se, ettei selviä mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua; lääkkeiden jako dosettiin tarkistetaan ja sitten toistaalta olisi toimintakykyinen liikenteeseen, jossa ärsykkeitä samanaikaisesti monelta eri taholta ja jossa vaaditaan nopeaa reagointikykyä. Tai sitten toimintakyky siviilissä (muualla kuin lääkärin vo:lla) näyttäytyy parempana.

En oikeesti voi uskoo tätä... ihan vitun epäreiluu. Mä voin mielestäni ihan tarpeeks hyvin et voin ajaa... ja ihanku olisin maailman ainoo skitsofreniaa sairastava jolla on ajokortti, Jopa tääl mis asun asuu yks sellanen, Tä on ihan naurettavaa. Ja onko joku sanonu et en selvii mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua. Lääkkeet tarkistetaan kaikilta tän kuntoutuskodin asukkailta. Se on käytäntö täällä. Ja mul ei oo niissäkään varmaan koskaan ollu mitään väärin...

Ja miten vitussa se voi jonku puolen tunnin keskustelun perusteella(joka btw oli aamulla klo 8 vissiin ja olin puoli unes) ni miten se voi sen perusteella arvioida mun toimintakyvyn.... Aijemmassa kohdassa sanottiin: Psykomotorisesti hyvin pysähtyneen oloinen, jollaisena ak aikaisemminkin nähnyt potilaan. Spontaanisti ei kerro mistään asioistaan. Vastailee kysymyksiin, mutta vastaukset kovin lyhyitä. Tulee ajoittain katsekontaktiin, ajoittain tuijottaa vain eteensä. Ei avoimen psykoottinen, ei itsetuhoinen.

Se toisin sanoen oletti vaan jotain tiettyy mitä oli nähnyt mussa aikasemmin ja oikeen ettimällä etti niitä piirteitä musta. Mun mielestä mä olin aika hyvin mukana keskustelussa ja jopa alotin ite kertomaan juttuja. Sil on vaan iskostunu päähän että mä oon ihan täysin hullu ni se ei muuta halukkaan nähdä... Mä vaan jännitän tommsia lääkäri juttuja. Etenki ku omahoitaja T ei ollu paikalla. Mitä se oikeen odotti. Yhes kohas kuitenki mainittiin mun ihmispelko.... Ehkä sekin oli osasyy siihen että olin vaisu. Kui se ei voi jutella omahoitaja T:n kanssa asioista. T kertois et oon ihan erilainen sen kanssa ku oon jo niin tottunu siihen. Se et oon vaisu jossain helvetin honessa, ei kerro siitä et en pysty ajaa autoo.

Kehtas viel toivottaa onnea inssiin. Ku tiesi tarkalleen et aikoo sabotoida mun elämää.. Vitun kusipää. Lääkärit on perseestä. Ne on niin olevinaan jotain erityistä, vaikka todellisuudessa ne on ihan yhtä vitun pohjasakkaa ku me muutkin.

VITTU!!!! Onneks lääkäri vaihtuu kesän aikana.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kysymyksiä joihin en oo saanu vastauksia

Mun pää särkee.. oon itkeny liikaa.

Mul on myös monta kysymystä.

Miks musta ei välitetty kun mä olin pieni? Miks mä olin yhdentekevä? Miks mut jätettiin kahdestaan pedofiilin kanssa? Miks mut jätettiin sen jälkeen yksin päivisin kotiin vaikka olisin kaivannut erityishuomiota huonojen kokemusten takia? Miks ketään ei kiinnostanu pystyinkö luottamaan enää kehenkään? Miks mua ei laitettu hoitoon vaikka selvästi oireilin? Miks edes äiti ei ajatellu lapsensa parasta? Miks mun ei annettu olla lapsi? Miks mun piti kasvaa niin nopeesti? Miks Jumala ei suojellut mua? Miks mut on pistetty vihaamaan mun ulkonäköä lapsesta saakka? Miks mut laitettiin tiukalle ja rankalle laihdutuskuurille seitsemän vuotiaana? Miks just mulle tapahtui niin pahoja asioita? Miks ketään ei kiinnostanu et mä vihasin itteäni jo viis vuotiaana? Miks mun itsetuhoisiin sanoihin ei puututtu? Miks ketään ei kiinnostanut kun mä sanoin tappavani itteni mun ollessa kuus vuotias? Miks äiti ei laittanu mua hoitoon kun löysi mun itsemurhasuunnitelmavihon mun ollessa yheksän vuotias? Miks mua sai pahoinpidellä? Miks äiti veti mua pyörällä ajaessa hiuksista silleen että jouduin juoksemaan vieressä sen jälkeen kun olin karannut kotoota vaikka sekin johtui mun huonosta olosta? Miks mulla ei ollut väliä? Miks musta sai aina tinkiä? Miks mua ei laitettu päiväkotiin vaan jätettiin yksin kotiin? Miks raha oli mua tärkeämpi? Miks baaba hakkas mua ja väitti varkaaksi mun ollessa kaheksan vuotias? Miks mulle ei kerrottu että se mitä geddu teki mulle ei ollut mun syytä? Miks mun piti ite tajuta se? Miks mä en ikinä tajunnu sitä? Miks mua on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miks se oli hyväksyttävää? Miks mä muistan mun lapsuudesta vaan pahat asiat? Miks mua sai kiusata? Miks kukaan ei koskaan puolustanut mua?

Miks ketään ei kiinnostanut?

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Word

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

- Evanescence, My Immortal

tiistai 19. joulukuuta 2017

Pika päivitys

Ei tarvinnukkaan muuttaa pois! Jotain hyvää täälki päin. Oon niin helpottunu et saan jäädä viel ainakin yheks vuodeks tänne kuntoutuskotiin. Kivi vierähti sydämeltä. Kiitos!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Muuttoko edessä?

Ne aikoo heittää mut ulos täältä. Sitähän T haluaa. Eroon musta. Oon vaan taakaks kaikille. Mulle tehään toimintakyvynarviointi. Tää paikka jossa mä asun ei oo kohta enää mun koti. Joskaan en oikeestaan koskaan oo omaksunu tätä kodiksi. Koti on siellä missä mun vanhemmat asuu. Siellä missä oon viettäny suurimman osan lapsuuttani ja koko teini-ikäni. Siellä missä on tapahtunu paljon, ja en voi liikaa painottaa sanaa paljon, pahoja asioita, mutta ehkä jopa vielä enemmän hyviä asioita.

Kuntoutuskodin omahoitaja T haluu siis päästä musta eroon. Niinhän ne kaikki lopulta haluaa, koska oon niin vaikea tapaus. En tahallani oo vaikee. En mä tahallani kuule ääniä ja katoile harhamaailmaan. En mä tahallani pelkää kaikkea. Niin vaan on. Kun mä tänään A-papille sanoin, että mä oon vaan huolenaihe muille, ni A sano että se ei oo mun syy, että voin huonosti. "No kenen syy se sit on?" mä kysyin. "No se on ainakin osittain niiden ihmisten syytä jotka on sua satuttanu.", A vastas.

Kysyin T:ltä, että miks mulle tehdään toiminyakyvyn arviointi. Se sano ensin, että kaikille kuntoutujille täytyy aina välillä tehdä se. Mut kun muut asukkaat poistu paikalta ni totuus kävi ilmi. "En mä Sandra tiedä että onko tää sulle sopiva paikka asua. Sä tarviit ehkä vähän tuetumpaa asumista. Kun täällä on vaan yksi hoitaja satunnaisesti paikalla. Sillon kun sä muutit tänne ni täällä oli kaks hoitajaa eli ainakin yks aina tavotettavissa. Sillon tä ehkä oli sulle sopiva paikka. Sua pystyi valvomaan kun sulle tuli paha olo. Nykyään kun mä olen täällä yksin ni en pysty olemaan sun kanssa jos sul on paha olo. Ja ainooksi vaihtoehdoksi on jäänyt soittaa sun äidille. Mut ei äitiäkään voi koko ajan rasittaa, ymmärrät varmaan." "Joo", mä vastasin. Ehkä vähän hämmentyneenä kuulemastani. T jatkoi: "Ja kun me ei olla saatu oikeen mitään aikaseksi noilla kotikäynneilläkään. Ni olis ihan hyvä vähän kartottaa et mikä se todellisuudes on se sun toimintakyky."

"Jaa", mä ajattelin mutten sanonu mitään. Ihan sama mulle. Kai. Voinhan mä muuttaa pois. Tai vaikka kuolla pois. Mitä merkitystä millään on. A sano mulle et moni jäis kaipaamaan mua... mut kun ei aina jaksa ajatella muita. Eikä voikkaan. Oikeestaan vaan helvettiin joutumisen pelko pitää mua täällä. Tai siis mulle on jo pienestä pitäen sanottu et elämä on lahja Jumalalta, ja jos sen itseltään riistää niin joutuu helvettiin. Olis niin paljon helpompaa jos ei olis uskovainen. Vois vaan tappaa ittensä sen enempää miettimättä. Mutta kun.... en halua helvettiin.

Kyllä mä tiesin jo tänne muuttaessa että täällä ei asuta ikuisesti. Mutta mä ajattelin että tästä mennään eteenpäin. Ei taakse päin, niinku nyt on käymässä. Että muuttaisin johonki vielä tuetumpaan. Vaikka ihan yhdentekevää sekin. En jaksa taistella vastaan. Voimat ei vaan riitä. Meen sen mukaan mitä muut päättää mun puolesta. Mukisematta. Hiljaa. Protestoimatta.

En jaksa.

tiistai 29. elokuuta 2017

unettomuutta ja pelkoja

Pelottaa.... Torstaina ollaan menos J:n ja A:n kans laivalle. Ei se muuta vaadikkaan... Pelko siis. Oikeestaan se ei vaadi koko laivalle menookaan. En uskalla edes päiväsaikaan liikkua yksin tietyissä paikoissa. Elämä on pelottavaa. Miehet on pelottavia. Elämä on epäreilua. Miehet on epäreiluja.

On taas ollu unettomuutta. Jonkun aikaa jo. Nään kauheita painajaisia liittyen raiskaukseen tai lapsuuden tapahtumiin. Nyt ne painajaiset taas valvottaa ja häirtsee oikeestaan hereilläkin. Meinaan flashbackeinä ja kosketusharhoina. Äänet on lisääntyny. Ne oli pitkään, melkeen koko kesän, tosi vähäisinä, mut nyt ne on taas joka päiväsiä ja häiritseviä. Selvähän se on et tää johtuu unettomuudesta. Mul ehdittiin jo ehdottaa sairaalaa TAAS! VITUN ÄRSYTTÄVÄÄ!!! En oo menossa!

Oon taas miettiny itsemurhaa. Mitä järkee taistella? Olis niin paljon helpompaa vaan kuolla pois. Mitä hemmetin järkee täs on?

I put my trust in you

I tried so hard

I kept everything inside

Things aren't the way they used to be

 But in the end it doesn't even matter

In the end - Linkin Park

Onneks näen huomenna A-pappia

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

I just do

I wanna die