Opamoxia tarvittaviksi

Näin tänään lääkäriä. Nostettiin leponexia ja sen lisäksi aloitettiin tarvittaviin opamox. Toivottavasti nää nyt auttaa. Mulla on tosi outoja ajatuksia. Ja muutenki täällä tapahtuu outoja asioita. Telkkarissa ne vihjailee yhtä asiaa mulle. En halua avata että mitä. Mut ne puhuu mulle sieltä.

Miksi en voi olla onnellinen kun kaikki on niin hyvin? Vai onko sittenkään..? Mä en tiiä mitä ite haluun ku äänet puhuu niin kovaa mun pään sisällä. En enää erota mikä on mun oma ajatus ja mikä on sen miehen lähettämä viesti mun päähän.

Kun mulle tänään määrättiin opamoxia mä sanoin ihan suoraan että en voi sitä hakea itse koska pelottaa et otan yliannostuksen. Ni sit ne toi aspasta ne kotikäynnin yhteydessä. Otin yhden opamoxin. Kai se vähän auttoi. Kohta otan toisen. Määrättiin tarvittaessa 3x15mg. 

Vajoanko taas?

Oli kiva kotikäynti aspan ohjaajan kanssa. Saatiin hyvin siivottua! 

Mut kauhee ahdistus päällä. Ollu koko päivän. Ja pitää puhua tästä perjantaina polilla. Jos H vois jotenki auttaa.. Lääkkeet olen ottanut ihan normaalisti et nyt ei voi siitä johtua. Mutta...

Saanko mä ees siitä päättää?

Miks mä oon aina se joka antaa? Ja sit kun pyydän jotain kerran, kerran elämässä pyydän jotain ni.. niin... Enhän mä mitään ansaitse. Saan vaan sen minkä itse itselleni hankin. Mut miksi mua kiinnostaa enemmän se että toiset saa. En ansaitse mitään hyvää. Koska olen paha ihminen.

Ja siis mä haluan että kaikilla on hyvä olla. Mut mun mielestä mulla on oikeus pitää välit kaikkiin mulle tärkeisiin ihmisiin. Vaikka ne ihmiset ei olis tärkeitä jollekki muulle. Tiiättekö mitä mä tarkoitan. En haluu vihata ihmistä vaan sen takia että joku mun rakastama ihminen vihaa sitä. Mun mielestä mulla on oikeus omaan arviooni.

Mun pakko-oireet saa koko ajan lisää eri muotoja. Täytyy laskea hampaita harjatessa alas päin 120:stä. Ja kun otan vettä lasiin ni pitää laskea. Välillä kun katotaan rakkaan kanssa leffaa ja en pysty keskittyy ni pitää laskea sanoja. Rappuset, askeleet joissain tietyissä paikoissa. Tietyillä teillä pitää kävellä ruutuja pitkin. Suojatiellä ei saa osua valkoisiin. Ahdistaa et hana on jääny auki tai levy päälle. Stressaa että valot on jääny päälle. Yks mikä vaivaa ihan hemmetisti on se, ku me rakkaan kanssa harrastetaan seksiä, ni mun pitää laksee työnnöt. Ja oikeastaan kaikki muutkin jutut mitä me tehdään. 

Ja en siis tiiä mikä siin on ku mua ahdistaa jotkut ihan kummalliset asiat. Sen takia oon yleensä suurimman osan päivästä ahdistunut. Esim. mua pelottaa että karkkipussi tippuu sohvalta ja leviää lattialle. Ja siis se oikeesti ahdistaa. Ihan vitusti. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään niin kauan aikaa kunnes se karkkipussi on siirretty. Ja mua ahdistaa semmonen levoton käytös, esim. tuolilla keikkuminen(siis jonkun muun kun mun toimesta, ite en ees pystyis tekee sitä). Mua pelottaa et se henkilö keikkaa ja satuttaa ittensä ja kuolee tai jotain. Ja mä en pysty pelaa smart10 koska mua ahdistaa et ne vitun nappulat tai kortit tippuu ja menee sohvan alle. Ahdistaa pitää korttipakkaa olkkarissa, esim aliasta pelatessa, koska pelottaa että ne levii lattialle. Tämmösiä ihan pieni asioita, jotka muuttuu valtaviksi mun pään sisällä.

Ja eilen kun oltiin A-serkun kanssa kahvilla, me oltiin terassilla istumassa. A:n piti korjata mun kaulanauha ku siin oli joku solmu. Mua ahdisti aivan vitusti että riipukset tippuu lautojen väliin. Se oli ihan kauheeta. Mut ei onneksi tippunu. 

Jätin yks ilta lääkkeet ottamatta. Mä epäilin/epäilen että nä pakkoajatukset (jotka on siis ihan kamalia) johtuu lääkkeistä. Jätin yhen illan väliin ja oli ihan hirvee olo. Sanoin polin H:lle. Se sano ettei lääkkeitä voi lopettaa yhtäkkii. Mut kun mä halusin kokeilla että auttaako se niihin ajatuksiin. Ei auttanu. Niitä ei saa pois. Joudun  koko loppu elämän kärsii niistä.

Yritän hakee psykoterapiaan. Laitoin viestin kolmelle terapeutille. Mut ne ei oo vastannu. Yhdeltä tuli automaattivastaus että on lomalla ja H sanoi että ne on varmaan kaikki lomalla ATM. Ni ei oo tullu vastauksia. 

Seuraava intervallijakso tulossa ens kuun lopussa. Ja niin on onhan mul ne 30v synttäritkin elokuun 10. pv.

Mut joo.. olis paljon asiaa mut en enää jaksa kirjoittaa..

huomen laivalle though

Tiedän, kumman valitsisin.

 Oon onnellinen. Mutta erittäin stressaantunut ja ahdistunut. Mua ahdistaa oudot asiat. Tänään alkoi ahdistaa koska porukoitten asuntoauto on rikki. Miksi vitussa se mua ahdistaa?  Ja mua pelottaa koko ajan et jotain pahaa tapahtuu. Esim jos joku keikkuu tuolilla ni oon äärimmäisen ahdistunut. 

Rakas muutti tähän mun luokse. Tiistaina oli muutto. Mua ahdisti koko päivän ihan hirveesti mitä ihmeellisemmät asiat. Ja kun oon stressaantunut ja ahdistunut ni laskemiset pahenee. Laskin askeleita ja piti olla aina esim rappukävässä saman verran askeleita rappujen välillä. Jos ei ollut ni piti askeltaa paikal tai ottaa isompia askelia että tuli se tietty määrä. Ja rappuset piti tietty laskea. Välillä kun on pahana, pitää hypätä viimeisen askelman yli että tulee kolmosella jaollinen. Melkeen joka paikassa on 19 askelmaa, tai se on tosi yleinen ja ahdistava määrä. 

Ja pitää laskea kun harjaa hampaita tai ottaa kraanasta vettä. Mut nää nyt on aina. En ees pysty olee tekemättä niin.

Mut pahimmat on pakkoajatukset. Tai en tiiä mitä ne on. Mut ennen oon aina sanonut että mieluummin  pakko-oireet ku psykoottiset oireet. Ne on korvannut mun psykoottiset oireet pitkälti. Mut nää pakkoajatukset mä mielelläni vaihtaisin psykoottisiin oireihin. Mieluummin ääniä ku nää ajatukset...

Ja siis mul on tän stressin ja ahdistuksen myötä myös palanut vähän harhat. Mut ne on semmoisia mitä mul oli silloin ihan alussa. Joskus 18-vuotiaana. Eli esimerkiksi savua tai tulipaloja. Ja sit jotain itkua tai ovikellon ääniä. Ja semmosia random ääniä joita muut ei kuule, esimerkiksi jotai  piip ääntä tai kolinaa. Ja nää on semmoisia että en ees tiiä et ne on harhaa. Kysyn ympärillä olevilta ihmisiltä että kuulitko ton tai näetkö ton. Usein saan kieltävän vastauksen ja sit tajuun et se oli harhaa. Mut nä ei oo silleen pelottavia. Ei nä mukaviakaan ole mutta ei ahdista yleensä. Tai ahdistaa mutta ei se sisältö vaan se että ylipäänsä on harhoja. Et oonko taas sekoamassa.

Nukahtaminen kestää kolmisen tuntia vähintään. Turhauttavaa. Kun on väsynyt mutta uni ei tule. Nyt koitan. Öitä

Vihaan öitä

Yöt on perseestä. Ahdistaa. Aina kun oon yksin. Rakkaan kanssa yöt on helpompia. Onneks hän muuttaa pien tänne. On ihan kauheeta aina sunnuntaina kun rakas lähtee kotikaupunkiinsa. 

Oltiin lauantaina porukoil poreammeilemassa. Tipuin rappuset alas. Mustelma kädessä. Oon kauhee koheltaja. Aina kaatuilemassa.

En malta odottaa perjantaihin kun rakas tulee.

Haluan magneetti ripset. Toivottavasti saan ne pian.

Pitäis rupee nukkuu. Öitä

Riittääkö, että haluan haluta?

 Tä on aivan vitun perseestä. Ku menee hyvin mut en pysty vaan olemaan näin. Haluan kadota. En jaksa olla vahva. Mut on pakko koska en halua että ne pettyy muhun. Ja siis muutenki. Kaikki on hyvin. Miks tuntuu tältä? Haluun viiltää ja vuodattaa pahan veren pois. Vaikka ei sitä edes ole. Eihän? Se on vaan jonkin sortin harha-ajatus. Kyl mä voitan. En ole epätoivoinen. Mulla on hyvät mahikset pärjätä. Voitan.

Elämä vois olla helpompaakin. Mun puolesta. Mut ei. Aina, koko ajan ajatukset karkaa. HALUAN KUOLLA! Kai. Tai sit haluun elää, mutta en näin. 

Ahdistaa. Onko sillä loppu pelissä mitään väliä. Siis sillä, milloin tapan itteni. Vaikka huomenna. EN! Mä haluan elää. Haluan haluta elää. 

Intervallijaksolla. Kauhu-uni

Oon intervallijaksolla. Tuli hirveen paha olo. Johtuen ei viime vaan siitä edeltävän yön unesta. En haluu ajatella sitä. En haluu muistaa sitä enää. Haluun unohtaa sen! Ihan vitun sairas uni. Haluun sen pois mun aivoista. Ne flashbackit siitä uneszta on järkyttäviä. Miks en voi vaan unohtaa sitä. 

Mul tuli tosi voimakas ahdistus. Menin pyytää apua. Sain kylmäpakkauksen. Mut se ei auttanut. Itkin hysteerisesti ja sit ne kysy et haluunko lääkettä. En muista mitä siin tapahtu mut en sit jostain syystä saanukkaan tarvittavaa lääkettä. Sit istuin päiväsalis. Sanoin että tarvii viiltää. Mul oli semmonen tunne et suonissa virtas pahaa verta. Sanoin senkin ja sit yks nuori hoitaja sano että ei virtaa.. Ja juteltiin siin jotain, en oikeen muista mitä. Sit yks toinen, vanhempi hoitaja tuli siihen ja sano että mennään hakee tarvittavaa lääkettä. No mentiin ja sain serenasea ja truxalia. Sit olin menos omaan huoneeseen mut tää vanhempi hoitaja seuras mua ja sano että nyt pitää olla yhteisistilois. Olo siin sit helpotti ja meni ohi lopulta.

Mut oli kyl tosi järkky olo ja ajatukset. Onneks se meni ohi. 

Muuten menny tosi hyvin tääl. Kaikki on tyytyväisiä mun edistykseen :) Se on kiva kun ne sanoo, että vaikutan paljon paremmalta. Sen takii enemmän harmittaa noi huonot hetket ku en haluu et ne pettyy. Mut en mä semmosta voi miettii... 

Kiva ku kysyin tänäsistä verikokeista et onko ne tulokset tullu. Ni sit hoitaja luki et joo et leukkarit vähän korkeemmat ja sitä ja tätä ja niin. Sit kysyin paljonko hemoglobiini on ku mul on ollu vähän vaikee pitää sitä viitearvoissa. Ni sit se oli vaan et se on 155. Mä olin ihan et mitä hemmettiin. Kuukaus sitte oli 118. Et miten se on oikeen noin paljon noussu. Sanoin et voin varmaan lopettaa raudan syönnin. Sit se oli silleen et hups, luin vääriä tuloksia. Mä sanoin et: joo mä aattelinki et ei kuulosta mun tuloksilta. Se sano: olisit sanonu aikasemmin. :D No sit luki mun tulokset. Hemis sen 115. Et laskee vaan. Kohta taas satasen pintaan. Vaikka syön rautaa kolme tabletttia päivässä... Ihme juttu..

No joo. Tääl on ihan kivoi ihmsii. Sekä potilaina että hoitajina. Ja tietty paras lääkäri! 

Mut huomen taas fyssari ja sit kotiin. Saan kans injektion huomen tääl. Ja nään lääkärii-

Mul tehtiin lähete pään magneettikuvaan. Koska mul on ollu päänsärkyy, huimausta ja näköhäiriöitä. Pelottaa et mul on joku aivokasvain. :( Lääkäri, hoitajat ja äiti sano et tuskin on. Mut mua silti pelottaa se. 

Vois kattoo youtubee nyt. Mmmo!

Apua

Ahdistaaaaaa. Vittu! Ihan ilman syytä. Vittu mä haluun kuolla pois. Vittu. Oikeesti. Mua ahdistaa. Mitä mä teen? 

Paljon uusia asioita. Uhka vai mahdollisuus?

Joo. Huomen on se palaveri. Toivottavasti ei näin paljon ahdista huomenna. Pitäis vissiin alkaa käymään jossain aspan ryhmäs. En tiiä pystynkö. Pelottaa. Äiti sano et on ihan ymmärrettävää, että pelottaa uudet asiat. Äitiikin kuulemma pelotti ku se vaihto työpaikkaa. Ja sano, et se menee ohi.

Mä itseasiassa juttelin vähän facen meses yhen naisen kanssa joka osallistuu just siihen samaan ryhmään. Se sano ihanasti, että on hyvä ilmapiiri ja kaikki otetaan lempeästi vastaan. Vähän houkuttais. Ne jutut mitä siel tehään, kuulostaa kivoilta. Jotain pelei ja karaokee sun muuta. Mut uudet ihmiset pelottaa. Aattelin ens viikon perjantaina yrittää jos sillon lauletaan karaokee. Ku se on mun mukavuusalueella ni se olisi hyvä keino alottaa. Kattoo nyt kuin käy.

Tän viikon to jatkuu kuoro. Sinnekkin olis tarkoitus mennä. Hitto ku kaikki on niin vaikeeta. Semmosetkin asiat jotka ennen on tuntunu hyvältä. Ja pe mennään K-siskon kanssa isovanhempien luokse. Ku porukat haluu kaksin keskeisen viikonlopun. 

Ja ens viikon maanantaina alkaa scit. Jos alkaa ja jos meen sinne. Vähän kuumottelee ja pe olis sit se ryhmä ja lauantaina A-serkun tuparit toisel paikkakunnal. Meen enon ja hänen vaimon, eli A:n vanhempien kyydillä. Toivottavasti siel ei oo paljoo porukkaa ja et ei oltais kauheen kauan. 

Aattelin täytellä ristikoita nyt. Tai pelata simssii.. Tai molempia. Kiitos hei.

Vittu

 Vittu et on taas niin vaikeeta. Ahdistaa ja vituttaa kaikki. Tekis mieli vaan vajota uneen.. vaikka lopullisesti. Vittu. Mitä mä teen? Mul on niin paha olla. Itteni ja monen muun henkilön takia. Mitä mä teen? Haluisin vaan vittu viiltää ranteet auki. Tai  jotain.. Pakko vaan yrittää jaksaa. Me mennään huomen äitin kanssa uimaan. Pakko jaksaa pitää kulissit yllä. En haluu et äiti tietää kuin paha olo mul on. Ansaitsen kaiken tän pahan. Koska oon paha. En halua traumaterapiaan. En halua hoitoa enää. En haluu yhtään mitään. Ahdistaa. En halua apua. En haluu mitään. 

Ei kukaan ymmärrä. Pakko ryhdistäytyä. Ku se oliski niin helppoa. VITTU! Asioita joita en olis halunnu kuulla. Ja nyt joudun kantaa niitä mukanani.. Kui sen piti kertoa siitä? En voi tehä yhtään mitään asialle. 

Helvetti.. Nyt on oikeesti paha olo. En tiiä mitä teen. 

Kaikki on niin merkityksetöntä

 On siis niin ahdistava olo ollu koko päivän. Yritän puskee sen läpi. En halua tuntea tunnetta, jolla ei oo mitään syytä. Oon siis K-siskon kanssa maalla isovanhempien luona. Luulis että täällä saa vähän rauhoittua ja rentoutua. Mutta ei, ei koska kyse on minusta. Ärsyttää olla minä. Ahdistaa olla minä. Miksi olen minä? Miks en vois olla joku muu. En jaksa näitä mun tunteita, en sitten yhtään. 

Mul tuli haava sormeen ja sekös triggeröi. Kaiken tän lisäks. En siis kerta kaikkiaan halua olla minä. Haluan kuolla. Mä oikeesti mietin taas, että mikä vitun itu täs on?? Siis tässä elämässä. Miettikää nyt. Millään ei loppupeleissä oo mitään vitun merkitystä. Me tehään juttuja joista nautitaan, kuten laulaminen mun kohdalla. Mutta miks? Mihin se vaikuttaa pitkäl tähtäimel. Eli oonko valmis näkemään vaivaa, että voin tehdä juttuja hetken mielihyvän takia. Ja siis miks me edes halutaan tuntea sitä mielihyvää? Mitä se mihinkään vaikuttaa. Vaikka koko elämä olis täydellistä, ja aina olis hyvä olla. NI MITÄ VITUN SIT?! Mikä sen tarkoitus on? Ei mee mun jakeluun... 

Juu. Mut siis mul menee nyt ihan hyvin, mut silti en tiiä mikä tän kaiken tarkotus on. Äiti aina sanoo, että elämän tarkotus on valmistautua taivaalliseen elämään. Mut mitäs sitte.. Ku ollaan siel taivaassa. Mitä sitten? Mitä niin erityistä siellä tapahtuu et se olis jotenki merktisevää. En tiiä saako kukaan tästä kiinni mut musta tä vaan tuntuu niin turhalta................... Mut helvettiin en halua joutua. 

Mua jännittää tää kaikki. Psykologiset tutkimukset, uus diagnoosi, traumaterapia, tukihenkilö, syksy ja talven tulo. Mä siis vihaan talves eniten sitä et en uskalla ajaa autolla. Ja en voi siis niinku erakoituakaan. Pakko ainakin kaupas käydä. Jos se ällötys ei koko ajan tulis jostain esille, oikeesti tai harhana tai että luulin että se oli se, ni mä menisin kävellen. Ei mul ees oo pitkä matka minnekkään, mut kun ei.. Se ei vaan onnistu. Oon luuseri..

Oikeesti. Mä haluun vaan kuolla. Millään ei oo mitään välii.. Kui en vois vaan hävitä pois. Tuntuu oudolta ajatella näin, koska mulla menny nyt niin hyvin. Tunnistan tunteet ja tunnen niitä, hyvät ja toimivat ahdistuksenhallintakeinot, ei viiltelyy tai muutakaan itsenivahingoittamista pitkiin aikoihin, haaveita tulevasta, harhat vähentyny ja neutraalimpeja... jne. Mut jotenki tää vaan tuntuu niin turhalta. TURHALTA!!! Ei mitään merkitystä.

Tää on tätä. Ahdistaa.. On ahdistanu keskiviikosta asti. Mua pelottaa et oon unohtanut jotain. Haluan vaan pois tästä ahdistuksesta. Helpoin tapa olis vaan itsemurha. Mut en halua, vai haluanko? Haluan. 

Diagnoosi?

 Ahdistaa niin vitusti taas. Ku tietäis miksi... pitäs ihmetellä oloja mut nyt en kyl tiiä mikä on. On eilisestä asti ollu semmonen levoton ja ahdistunut olo. Jotain mun pitäs tehä. Jotain oon unohtanut.  Vai onko se tää syksy. En vittu tiiä. 

Koitin eilen kattoo niit psykoterapeutteja mut en löytäny. Mul siis haetaan kaiketi jotain.. en ees muista mikä sen hakemuksen nimi oli. Joku lääkinnällinen vaativa(?) psykoterapia.

Ja lääkäri Y soitti äsken. Pitäs tehä uudelleen psykologiset tutkimukset. En haluis.. Mut kai se on pakko. 

Multa vissiin poistettiin skitsofrenia diagnoosi. Mä oonki miettiny et ei oo oikee diagnoosi mulle. Varsinki ku mul ei oo kognition alenemaa. Mut mikä mul sit on?

En odota yötä

 Yöt ollu tosi raskaita taas. Heräilen 15 minuutin välein hikisenä ja ahdistuneena. Kauheita painajaisia. Nukuin yhteensä about 4 tuntia viime yönä. Mieluummin niin kuin että ei ollenkaan niinku su-ma yönä. Painajaiset on aikalailla samanlaisia ku aina. Ne on tosi ahdistavia. Mut päivällä on parempi olla. Tänäänki kotikäynnil pelattiin korttia aspan hoitaja J:n kanssa. Ja se oli kivaa.

Mun pitäis jossain kohtaa saada tukihenkilö. Pitäis uskaltaa sen kanssa tehä juttui kodin ulkopuolella. Mä haluaisin pystyä, mut se on vaikeeta. Pelottaa ja ahdistaa. Mut on mun pakko. Meninhän mä yksin bussil helsinkiin viime viikol. Eli mul on hyvät edellytykset. En oo menetetty tapaus.

Oon muuten huomannu että elämänlaatu on parantunut ku lopetin viiltelyn, vaikkakin mieliteot on yhä valtaisia. Nää triggeröi: veitset, sakset, lasinsirut, sheiverirt, terottimet.. jne. Ja eihän tommosia jokapäiväsiä asioita voi oikeen välttää. Ja siis pahin on ehdottomasti sheiverit. Mä en osta kotiin semmosia. Mul on semmonen ladyshave ni ei tarvi säilytellä sheivereitä kotona. Mut voin oikeesti paremmin ku pitkään aikaan. Jos nyt vaan pääsis sinne traumaterapiaan ni pääsis alottaa sen opiskelun. Haluun siis opiskella koulunkäyntiavustajaksi. Toivottavasti kykenen. 

Ens viikol on se intervallijakso. Ihana päästä fyssaril. Ne käynnit auttaa niin paljon! Ja fyssari on niin kiva. Ja mun mielestä vois taas vähentää lääkkeitä. Mul on yhä liikaa niitä. Mut jotenki kuitenki huolettaa se lääkkeiden vähentäminen. Varsinki nyt ku oon alottamassa sen traumaterapian. Nooh. Eiköhän kaikki mee kuitenkin lopulta hyvin.

Selvisin

 Selvisin eilisestä. Olin ihan varma että mun puolentoista vuoden viiltelemättömyys loppuisi siihen. Mut ei onneks. Vaikka ahdisti kovin. Voin kutsuu tätä onnistumiseksi. 

Mä en saa kehua itseäni. Muuten tulee semmonen olo että oon narsisti. En saa tuntea oloani hyväksi itseni ansiosta. Mä en saa. En halua olla narsisti.

Mä tarviin terapiaa. Todella pahasti. En voi jatkaa enää näin. Mä tiiän mistä puhun. Muut ei. Eikä koskaan tuukkaan tietämään. Tarviin apua.

Juu...

Hbd

 Ahdistaa.

Btw mul on tänää synttärit.

Paljon onnea Sandra!

Ahdistaa silti.

En tiedä miksi.

Selviinkö huomiseen?

 Soitin osastolle. Juttelin hetken hoitajan kanssa. Se auttoi hetkeksi. Nyt taas ihan hirvee olo. Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Miks tän pitää olla tällaista taistelua. Joka ilta sama juttu. Ahdistaa niin että henki salpaantuu. En pysty olee.

Oltiin k-siskon kanssa isovanhemmil pe-su. Mua ahdisti siel koko ajan mut yritin esittää et kaikki on hyvin. Varsinkin illat hankalia. Mä vaan paruin illat ku ahdisti. Tarviin traumaterapiaa. Pian. 

Nyt oon yksin porukoil ku ne on reissussa. Tää ahdistus on ihan sietämätöntä. Vittu.

Onneks aspan hoitaja M tulee taas huomenna.

Pakko yrittää selvitä elos huomiseen. Tekis mieli vittu vetää kourllinen lääkkeitä. Nukahtaa ja ehkä ei koskaan herätä. Kunpa mulla olis voimii tappaa itteni. En vaan pysty siihen. Oon liian heikko. Ehkä huomenna. Ei mul oo enää mitään annettavana tälle maailmalle. Oon jo ylittäny parasta ennen merkinnän. On siis mun aika häipyä.

Vittu kun ahdistaa. Ne huutaa. Ne ei jätä mua koskaan rauhaan. Ne huutaa ja kun on pakko totella. Mun pään sisällä on kauhee taistelu. Oon paha ihminen. Tää tekstiki on aivan vitun sekava. En tiiä mitä tehdä. Olisko terän aika? Alhaalla on yks sheiveri. Se vaan paskaks ja ranteet auki.

Ei, ei ja ei. Mä taistelen. Onneks M tulee huomen. Sen täytyy auttaa mua! Se osaa! 

Auttakaa mua

 Ahdistaa, itkettää. Vaikee olla. En pysty tähän. Tarviin terapiaa. Äkkii. Ennen ku mul ei oo enää muuta vaihtoehtoa ku kuolema. Tai siis itsemurha. On vaan niin paha olla. Alkaa olla taputellut nä mun elinpäivät. Jos tä ei etene pian ni tapan itteni. Ennen ku on liian myöhäistä. Mä tiiän mitä mä tarkotan mut kukaan, siis kukaan, muu ei tiedä.

Kunpa saisin pian apua. 

Karaokea

 Oltiin tänään aspan hoitaja J:n ja parin muun tyypin kans laulamas karaokee. Oli kyl kivaa. Sain aploodeja.

Mutta jottei liian hyvin olis menny ni näin yhen miehen kädessä haavan josta oli tullu verta ja sekös triggeröi mua. En hetkeen nähnyt tai kuullut mitään. Sillon autto kumilenkki joka oli mulla ranteessa. Naputtelin sitä hetken aikaa ja paha olo meni ohi.

Mua ei jotenkaan ollenkaan jännittänyt se laulaminen ja se menikin hyvin. Tai no... Ihan ok. Siel ei ollut kauheasti mulle tuttuja biisejä mut lauloin niit mitä osasin. Lauloin joku alle 10 biisiä. Siel ei onneks ollu montaa laulajaa ni sai laulaa paljon.

Nyt nukkumaan! Öitä

What am I?

Mulla on yliluonnollisia voimia. Mä osaan lukee ajatuksia. Tänäänki oli sellasia tilanteita että luin siskojen ajatuksia. Esim tiesin mitä biisiä mun sisko tarkotti ku se vaan sano bändin nimen. Ja muitakin juttuja. Mul on vaan annettu semmonen kyky. Joskus mä mieluummin  haluisin että en pystyis lukee ajatuksia koska välillä ne ajatukset on niin ahdistavia että helpompi olis ku ne pysyisi vaan siel ajattelijan päässä.

Mä soitin osastolle joku puol tuntia sitten. Löin luurit koska en saanu selvää kuka siel puhelimes vastas. Puhelimen välityksellä en pysty lukee ajatuksia. Siin pitää olla lähellä sitä henkilöö. Se tapahtuu silleen telepaattisesti. Samal taval ku miten se kusipää tekee sitä kipuu mulle. 

Nii siis soitin koska ahdistaa. Tosi kovin. Tekis mieli viiltää. Tuol olis shaveri. Ihan lähellä. Mitä teen? Mä en tiiä.

Mä sanon asioita joita mä tiiän sen haluavan kuulla. Ja tiiän sen koska osaan sujuvasti lukee ihmisten ajatuksia. Mä taas en oo ihminen. Mikä mä oon? Mikä vittu mä oon? Oonko joku avaruusolio. Jos sä tiiät mikä mä oon ni kerro mulle. Ja kerro myös että osaatko säkin lukee ajatuksia. Ootko säkin jotain muuta ku ihminen? 

Pakko selvitä

 Juu. Nyt oon kotoon. Omas kotoon. Ahdistaa. En ymmärrä miksi.. paha olo vaan. En odota yötä. Tavallaan odotan. Että pääsee nukkumaan. Voisi taas vaan, you know, ohittaa tän yksin olon. Mutta.. kun se ei mee niin. Ku nukun niin huonosti. Pakko pärjätä. Mukava viikonloppu takana. Ja huomen mennään äitin kans hakee asuntoauton renkaat Raisiosta. Se on kivaa.

Mun täytyy vaan selvitä tästä yöstä jotenki.