Sandra 13-14-vuotiaana

Kirjotan taas vanhan pv kirjan sisältöä vähän. Samat säännöt eli:  jos on kolme pistettä alus tai lopus, ni se meinaa sitä, et sitä ennen tai sen jälkeen on ollu jotain tekstii, jota en oo syystä tai toisesta halunnu kirjottaa tänne.
13vuotta:

23.3.2006

Sain taas raivarin koulussa ja mä "lintsain" musantunnilta, ku en halunnu olla mukana siinä vitun esitelmässä...

...RUKOUS:

Auta mua Jumala. Sua ei ilmeisesti yhtään kiinnosta mitä mulle tapahtuu. Sun pitää auttaa niitä synnittömiä. Mä oon niin kauan yrittäny löytää sut, mut mikä onkaan lopputulos. Mä saan vaan kärsiä. MUTTA siunaa kaikkia ja anna mun löytää sut. Vai eks sä haluu et näin syntinen ihminen ku mää, pääsis taivaaseen. Siltä se ainaki tuntuu. Ota mut pois täältä, Sun luokse. Mä haluun sinne, mutku sinne ei näytä pääsevän millään. Mut siunaa mun perhettä ja kavereita...

 

 

 

Joo.. Ei vois itsesäälisempi olla rukous. Lopus tuli viel ihan perus kiitokset kaikesta sun  muut mut en viittiny kirjottaa. Olin seuraavana päivänä kirjottanu anteeksi rukouksen tosta rukouksesta :D Napsahdellen. Ja toi alkuosa. Mä muistan sen esitelmän. Mun ryhmäl meni pieleen koska mä en ollu mukana...

 

 

14vuotta:

 

22.8.2006 (koulus)

Tääl on tylsää ku ei oo ketään ni kirjotan. Mä oon tosi väsyny, ku en oo saanu nukuttuu. Ketään ei kiinnosta paskaakaan. Mä oon niin vittuuntunu. Kiva alottaa koulu aina väsyneenä. Pitäiskö sanoo sil psyykkarille huomenna? Jos vois antaa vaiks jotain unilääkkei. Mä oon niin uupunu...

 

Vituttaa 9.10.2006

Vituttaa. Vituttaa.. VITUTTAA!! Auttakaa. Mä tapan itteni. Viillän! jotain! En voi jatkaa näin. En pysty syömään enkä nukkuu. Ja pitäis kuunnella lisäks kaikkien vittumaista kusipäisyyttä. Vituttaa!...

...Oon saanu kaikki mun kaverit ja opettajat vihaamaan mua vieläkin enemmän. Eiks se olis ihan vitun sama jos tappaisin itteni. En todellakaan voi mennä sinne kasteelle viel ku pappi tuli henk. koht. pyytää. En voi. En todellakaan oo valmis. Oon nii vitun syntinen. Jumala ei rakasta syntisiä. Eli Jumala ei siis rakasta mua. Ja mä ymmärrän. En mäkään itteeni rakasta. Kuka rakastais tällasta vitun läskii rumaa ja vielä kusipäistä vamppii joka aattelee vaan itteään. EI KUKAAN! Kui en sit vois TAPPAA itteeni? KUI? Must se olis ihan hyvä keksintö. Ja parasta mitä oon ikinä mun elämäs tehny. Vituttaa. Auttakaa nyt joku! En jaksa enää, eikä ketään kiinnosta. Ei kyl muakaan. Tapan siis itteni ja kaikki on ilosii. Vituttaa

 

KILL ME NOW!

EVERYBODY MUST BE KILLED! THIS WORLD AIN'T A PLACE TO LIVE IN

 

Mul on ollu tosi pitkään univaikeuksia. En vaan osannu kertoo niistä ni luulin ettei ketään kiinnostanu. Psyykkari oli siis mun nupo hoitaja. Nupo oli mun kohdalla täysin yhdentekevä, sillä en pystyny puhuu siellä mitään. Mun kohalla se oli oikeestí vaan sitä, että menin sinne, istuin hiljaa paikallani ahdistuneena 45min, lähdin pois sieltä. Ei sielä osattu auttaa mua. Tai mä en osannu ottaa apua vastaan.

Olin tosi umpikujassa tosi pitkään. En osannu ottaa apua vastaan ja olin masentunu ja super ahdistunu. Olin myöskin aika yksinäinen, vaikka mulla oli kavereita. En viihtyny seurassa, joten olin yksin. Kesällä 2006 olin ollu baptisti seurakunnan leirillä ja mun piti mennä kasteelle ja liittyy siihen kirkkoon. Ei pahalla mut onneks en ehtiny, koska luterilaisuus on mun juttu.

Mul oli todella kummallinen suhde Jumalaan. Mä niinku uskoin ja "evankelion", mut silti kirjotin tolleen..

Halusin oikeesti kuolla ja luulin ettei kukaan välitä musta. Olin väärässä.

I really should start keeping my eyes wide open

Miten tä koulun käynti voi olla näin vaikeeta. Mulla on tällä hetkellä vaan kaks ainetta ja silti tuntuu, etten millään pysty. Kyvyttömyyden tunne johtuu varmaan suurilta osin siitä, että en pysty keskittyä lukemiseen. Katsoin eilen illalla bilsan kirjaa. Sata sivua opiskeltavaa, sata sivua luettavaa. Kirjaimet pomppi silmissä. En saanut sanoista selvää. Pelotti... Keskiviikkona on bilsan koe. Laitoin kirjan pois. En uskaltanut alkaa lukea, sillä tiedän etten pysty. Tää on niin epäreilua! Mä haluun opiskella ja oppia, mutta mä en pysty. Haluisin lopettaa lukion. Tai en halua, mutta välillä tuntuu, että se olis parempi...

Tänään on sit se hone. En tiedä mitä siellä sanoisin. Ei edes huvittais mennä sinne. Mut kai se on pakko. Musta sekin on turhaa. Koko toi nupo juttu.

Ja joo.. ei mun elämässä oikeen muuta enää ole ku koulu ja nupo. Aika turha elämä. Joutais roskikseen. Välillä mua harmittaa, että oon uskovainen... Olis paljon helpompi tehdä itsari, jos ei olis niin vahvaa syytä olla tekemättä. Oikeestaan se on ollu mulle jo kauan se ainoa syy miksi en ole tappanut itteeni. En mä halua elää. En mä itteni takia täällä ole.

Tänään taas koulussa ahdistaa (vaihteeksi). Haluisin mennä vaan kotiin viiltelemään tai jotain. Tekemään jotain, mitä mä ansaitsen. Kipu,tuska,viha...... Mut mä en voi edes viillellä, koska en halua loukata äitiä. Oon nimittäin luvannu äitille, että sanon sille, jos tulee niin paha olo. Ja mä rakastan ja kunnioitan mun äitiä. En haluu satuttaa sitä. Ja siksi mä en myöskään sitten kerro sille pahaa oloani. En halua, että äiti luulee, että se on jotenkin sen vika, että mä olen viallinen ja täys luuseri. Hankala tilanne..

Nyt täytyis varmaan mennä takas tunnille. Ei kyllä jaksais, mutta...-->

Täällä taas..

Oon pitäny aika pitkän tauon kirjottamisesta. En ees oikeestaan tiedä miksi. Nyt ajattelin alkaa kirjottaa taas vähän useammin, vaikka koulu(lukio) jatkuukin taas ja vie aika paljon mun aikaa ja ajatuksia.



Ens viikolla on koeviikko. No joo, ei mulla oo ku kaks koetta (on vähän kevyempi jakso pitkän sairasloman jälkeen) Mun kaikki kaverit kirjottaa tänä vuonna, mut mulla menee viel ainaki kaks vuotta, ku mul on ollu niin paljon ongelmia, joitten takii poissaoloja, jotten takia en ole saanu kursseja suoritettua. Oon siis suorittanu joku 35 kurssii ja pitäs olla vähintään se 75 suoritettuna et pääsee lukion läpi... Ei mua haittaa, et valmistun myöhemmin.. kai...

Ku koulu alko sillon elokuun alussa, mulla meni tosi hyvin. Opiskelin ihan tosissani ja oppisinkin jonkun verran. Nyt on taas alkanu mennä huonosti. Koulus menee enemmän energiaa ahdistuksen hallussa pitoon, ku opiskeluun. Tänään ahdisti tosi voimakkaasti ja meinasin taas alkaa hyperventiloimaan tunnilla(niinku pari viikkoa sitten). Mut nyt saan olla sen verran ylpee ittestäni, että sain ahdistuksen haltuun ja lopuks se sit meni kokonaan pois. Mut sit koulun jälkeen ku menin nupoon ja se kysyi, et kui olen niin vaisu, ni alko taas ahdistaa, enkä pystyny puhuu johonki puoleen tuntiin. Mä vaan toivoin et se kysyy jotain tosi kevyttä, että pystyisin taas alkaa puhuu. Sit se kysy, et monelta mulla alkaa kuoroharkat ja palasin taas pinnalle. Onneksi.

Maanantaina on hoitoneuvottelu. Sinne tulee lääkäri, mun hoitaja ja minä. Puhutaan varmaan jotain lääkkeistä, ja siitä että tarviiko jotain lisätä, ku nukun taas huonommin ja mielialakin on laskenut. Oon nyt yrittäny ylläpitää pienenmoista kulissia kotona, ettei äitin tarvitse puuttua näihin juttuihin, koska haluan täysi-ikäisenä ihmisenä hoitaa itse itseäni! Oon myös yrittäny ylläpitää musiikki harrastustani, että olis edes jotain muuta ku koulu, koska en osaa enää olla vapaa-ajalla kavereitten kanssa... Sitä se sairaalaelämä teettää...:/

Nyt pitää hipsiä kuoroharkkoihin. Toivottavasti ei ala sielä ahdistaa, et voisin olla koko harkat. Mä nimittäin todella tykkään laulaa <3