Vajoanko taas?

Oli kiva kotikäynti aspan ohjaajan kanssa. Saatiin hyvin siivottua! 

Mut kauhee ahdistus päällä. Ollu koko päivän. Ja pitää puhua tästä perjantaina polilla. Jos H vois jotenki auttaa.. Lääkkeet olen ottanut ihan normaalisti et nyt ei voi siitä johtua. Mutta...

Me being happy. Extremely

Jooooo.. Ollu vähän taukoa täältä. Se johtuu suurimmaks osask siitä että oon alkanut seurustelee. Ei oo oikeen ollu aikaa kirjotella kun M oli koko joululoman mun luona. Hän asuu toisella paikkakunnalla n. 60km täältä. Opiskelee siellä. Sen takia ei voida joka päivä nähdä. M lähti eilen kotiin ja tulee onneksi huomenna takas tänne, ku on toi loppiainen. Mä oon niin onnellinen rakkaan kanssa. En oo varmaan koskaan ollu näin onnellinen.

Ja toinenki syy onneen. Nimittäin näin pitkän ajan jälkeen mun hyvää ystävää A:ta. Hänellä oli vähän vaikeempi jakso ja ei halunnut nähdä meitä kavereita ollenkaan. Onneksi kaikki on taas hyvin! 💖A tuli mun luokse. Tilattiin ruokaa ja katottiin leffa. Juteltiin kaikkee kivaa. Oon niin iloinen A:n puolesta.

Mul on myös ihanat ohjaajat aspassa. Etenki H. Me siivottiin tänään mun luona. En oo koskaan ennen suostunut siivoomaan ohjaajien kanssa. Oon jotenki kokenut sen.. en tiiä.. jotenki nöyryyttäväksi. Mut en tänään. Siinäkin asiassa mennyt eteen päin. 

Mul menee nykyään hyvin. Tosi hyvin! Mut on mul muutama asia. En haluu edes ajatella niitä ni en todellakaan pysty kirjottaa niitä tänne.

Ja sit sen yhen valehtelu. 😞 Mut siitä ei puhuta.

En haluu lopettaa tätä tekstii tälleen! Koska mun elämässä on tällä hetkellä enemmän hyvää ku pahaa! Joten: Olen onnellisempi kuin koskaan!!

En oo varma mitä haluun

 En ees oikeesti tiedä enää. Oon niin onnellinen, mutta yhdestä syystä en ole. Haluisin unohtaa sen jutun. Se vie turhan laajan alan mun päästä. En tiiä mitä tehdä sen suhteen. Kai mun on vaan pakko luovuttaa, vaikka en haluis. Halusin niin kovin sitä, mutta ei. Se ei ole totta. Pakko unohtaa. Toistaiseksi. Ehkä joskus se on totta.

Tänään ollu hankala päivä. Ahdistusta, ääniä ja kipua siellä. Se mies tekee sitä mulle telepaattisesti. Oli tänään kotikäynti mutta se meni vähän ohi multa kun ahdisti niin kovin. Onneks rakkaan ääni rauhoittaa. Hän laittoi mulle ääniviestin. En halua että rakkaasta tulee mun omaishoitaja, mutta tänään hän kyllä auttoi mua kun mulla on paha olo. Mä oon raskas lasti kannettavaksi. Toivon sydämeni pohjasta, että tässä ei käy silleen... noh en osaa ees sanoa, että milleen.

Oon syvästi rakastunut. Ja se tuntuu hyvälle!

Mikä hätänä?

 Onko tosiaan niin että.. eiku mitä mun piti ajatella. En tiiä. Jotenki outoo menoo. Ku huomen pitää mennä aspa talol jakaa lääkkeet ja mua pelottaa ihan vitusti se. Mun on vissii pakko mennä. En tiiä. Mut kai mä meen. Vaikka tuntuukin vaikeelta. Ja siis pitää vaan pystyy lähtee mut ku pelottaa. Jos meen ni varmaan saan voittaja kokemuksia mut toisaalta voi olla että saan myös pettymyksiä jos en pysty olee...

Mä juttelin tänää poli hoitaja H:n kans ja kerroin sille että eniten mua pelottaa siis ihan konkreettisesti se siihen taloon meneminen. En tiiä kui. Ja sit sanoin että mul on niitä pelko paikkoja, kuten yks semmonen taidemuseo ja pahin on varmaan kirjasto. En tiiä mikä niis pelottaa. Mennään H:n kanssa parin viikon päästä vissii käymään kirjastossa. Siedättämässä.

Josta tulikin mieleen K-sisko. Ku sil on paha avaranpaikan kammo. Ei tyyliin uskalla kävellä tien yli ku tulee paniikki oireita. Ja siis mä sanoin sille että mennään H:n kans siedättämään kirjastossa käynnillä. Sit K sano että: "Mitä siedättämistä siinä muka on?" Mä sanoin et: "No mitä siedättämistä tien yli kävelemises on? Meillä on erilaiset pelot." Sit se oli vaan ihan hiljaa..

Mut joo moi! Ja siis joo.. Oli kiva polikäynti!! Puhin vissii enkkuu siel. Ainaki H sano niin. Vastasin vissii äänillle tai jotain en tiiä. Mut hyvin menee. Voisin lentää ja matkustaa ympäri maailman. Ja laulaa jossai isol laval. Se olis aika kivsuu! Moikka

Trauma ja ne ärsyttävät

 Mä muistan ku olin pieni, joku 6v. Se paha juttu oli just tapahtunut. Sitä tapahtui siis sillon ku olin 5v. Niinni mul oli sillon semmonen etuoikeus että mä en saanu turpaan tai raivoja kuhan puhun totta. En oikeestaan tiiä miks. Oliko se niinku semmonen juttu että en salaile asioita. Ku mähän salasin sen isoisä jutun kun se oli käskenyt. Toinen vaihtoehto on että mul oli ehkä tapana valehdella. En siis yhtään tiiä. Sit se alko menee semmoseks että mä otin syyt niskoilleni vaikka en olis ollu syyllinen. Koska mä olin sillon turvassa. 

Tuli semmonenki juttu mieleen ku olin just sen jonku 5 vuoden ikäinen ni mul oli tapana leikellä housuihin haaroihin saksilla semmosia pieniä lovia. Omiin ja siskojen housuihin. Muistan ku tein sitä. En tiiä miks tein mut mul oli vaan semmonen pakko. Ja sit ihmettelin et miks äiti ei raivonnut mulle siitä. Se oli varmaan jotain oireilua. En tiiä. 

Palataan tähän päivään. Todella mukavaa ku sain kuulla tänään että siskoil on joku kolminkeskeinen whatsapp ryhmä. Muka joku elämäntapamuutosryhmä. Tai no voi ollakki mut siel ihan vitun varmasti puhutaan paskaa musta. Mä kysyin k-siskolta et puhukste musta pahaa siel. Se meni vittu ihan vaikeeks. Se on paska valehtelee. Ja siis kysymys kuuluu: miksi mua ei kutsuttu mukaan siihen ryhmään? Eli toisin sanoen miks ne ei voinu jutella niistä asioista meijän neljän yhteisessä ryhmässä? Vittu et osaa ottaa päähän.  Ja se viel varmisti asian ku krisse tuli sit meijän koko perheen keskeiseen ryhmään selittelee jotain bullshittiä. Mä en oo mikään tyhmä. Ja sit k-sisko viel poisti koko ryhmän. Tietty sen takia että ei oo todistusaineistoa. Vittu mua ottaa päähän että mua pidetään tyhmänä. Ja siis jos k-sisko ja krisse ei ois menny semmosiks vakuutteleviks ni oisin ehkä uskonut että siel ei puhuta musta. Sit k-sisko kehtaa viel vedota mun skitsofreniaan. Että se on joku mun harha-ajatus. Ihan sama vaikka puhuvatkin musta paskaa. Mähän oon paska.

Mut joo. Onneks aspan tyypit on kivoja. On ees joitain ihmisiä mun elämäs jotka eivät vihaa mua äitin lisäksi. 

Itkettää, vaiks samalla ei..

 Tiiän. Kyl mäkin vihaan mua. Mut pitääks se näyttää noin selkeästi.. Mul on kylmä. Varpaat jäässä. Toivottavasti ei sada lunta huomenna. Tai räntää. 

Ens viikol on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. Ei tarvii pariin päivään miettii oikeestaan mitään. Ruoatki tulee valmiina tarjottimella. Toivon että saan kivat huone kaverit. 

Huomen kotikäynti... kai? Vai pitääkö mun mennä aspatalolle jakaa lääkkeet? En mene. Ahdistaa jo valmiiks koko ajatus. En mene.. kui oon tämmönen luuseri joka ei pysty mihinkään. Harmittaa. Mut ei voi mitään. Mä oon tämmönen. Luuseri isolla ällällä. 

Tekee taas mieli viiltää. Ja siis miks ei? Mä oon niin paha ihminen että ansaitsen sen. Ja lisäksi se tuo hallinnan tunnetta. Ikävöin sitä. Verta, kipua. Sitä tunnetta ku viileä terä koskee ihoa. Vittu mä kaipaan sitä. Mut en voi. Koska lupasin äitille. 

Oikeesti. Tekis mieli vetää dosetillinen lääkkeitä. Ja nukkuu pois. En jaksa tätä enää. Ei tä tästä mihinkään muutu. Oon niin paha että joudun helvettiin joka tapauksessa. Joten miksen voi vaan nopeuttaa sitä tapahtumaa ja tappaa itteni. 

On vaikee selittää tätä tunnetta. Oon vaan niin epätoivonen. En pysty. En jaksa. Tappakaa Mut.

Mikä mua riivaa,

olenko vaan niin huono.

Eikä mua voi auttaa,

sais mut jo korjaa kuolo.

Liikaa paskaa pääs,

en enää kestä.

Yksin vaan mä jään,

ei jälkeekään elämästä.

Vittu ku vois vaan ampuu,

aivot pihalle päästä.

Jälkeenpäin ei voi katuu,

ei tuu enää hyvää tästä.

Miks mun piti syntyy...

Kuulumisia

 Hellou. Vähäsillä yöunilla mennään.. olisko kolmatta vai neljättä viikkoa. En pysy enää laskuissa. Pää on ihan hämärä. En saa ajatksista kiinni. Maanantain ja sunnuntain välisenä yönä en nukkunu minuuttiikaan. Maanantai on osittain kadoksissa. Muistan että olis pitäny mennä hakee injektio polilta mutta en uskaltanu auton rattiin koska en ollu nukkunu. No aspan hoitaja J tuli antaa sen mulle. Hyvä niin. Sit J tuli ja anto injektion. Sen jälkeen nauha katkes ja muistan seuraavaks että J sano että äiti tulee hakee mua. Ilmeisesti oli soittanu äitille.

No äiti sit haki mut ja en oikeen muista siit illasta mitään. Vaan että oli pää täynnä ääniä. Olin porukoil pari yötä. Molempina öinä nukuin sen 4 tuntii. Nyt on vähän semmonen hazy olo. En oikeen saa ajatuksista kiinni. Äänet ehkä vähän hiljasempii ku maanantaina. En muuten pystyis kirjottaa tämmöstä suht selvää tekstiä. 

Tänään olis pitäny tulla H polilta mut se on nyt ollu pari viikkoo pois. Onkohan sillä korona...?? Noh, onneks sain kotikäynnin aspasta. R tuli käymään. Juteltiin semmosta kevyttä, vissiin. En oikeestaan ees muista mistä me puhuttiin, mut mul on tärkeetä että täällä käydään. Että tulee ihmiskontaktia.

Mul on muuten semmonen ihmeellinen juttu et mul on hirveen huono lähimuisti. En esim. muista mitään viime viikonlopusta... Vaan että mä olin porukoil. Ei mitään muistikuvaa mitä tein ja kenen kanssa. Pelottavaa ja häiritsevää. Mut  R sano et se voi johtua väsymyksestä... Hope so...

Mul on kova ikävä aspan N:aa.. Miks sen piti jättää mut. Se oli kyllä ihmeellinen ihminen. Luotettava.. ja mä en todellakaan monesta ihmisestä sano niin. Ymmärtävä, sen kanssa pysty puhuu mistä vaan ja se ymmärsi. Sen kanssa uskalsin olla oma itteni. Ja enemmänkin. Mä hyppäsin välil mun epämukavuus alueelle ja sekin muuttui mukavaksi siinä seurassa. Pakko yrittää unohtaa.

Asiasta sadanteen: Mä oon ollu tekemisis mun exän kanssa. Siis sen jonka kanssa olin kihloissaki melkeen kymmenen vuotta sitte. Mul on noussu taas tunteita sitä kohtaan. Tai ne ei oikeestaan koskaan kuollu. Sen takia se sattukin niin kovaa. Mut on ihanaa olla taas tekemisis sen kanssa. Me tehään biisiä. Tai no mä vaan feattaan siinä. Me tehtiin sillon vuosii sitte yks biisi. Siinä M räppäs ja mä lauloin kertsit. Samalla tavalla tehään nytki. Ja se on kivaa.

Ei mee kauheen hyvin

 Oon ollu nyt osastolla 5-6viikkoo. On taas ehtiny tapahtuu kaikenlaista. Join taas käsidesii ku halusin hetkeksi eroon ajatuksista. Puhalsin 0.7promillee. Muistaakseni. Ja sit jouduin erkkaan joistain syystä.

Ja sit oli yks semmonen tapaus että lähin hoitajan kanssa ulos ku ne ei päästä mua yksin ku on niin paljon itsemurha-ajatuksia. Ni kuitenki. Lähin sen mies puolisen hoitaja L:n kanssa ulos. Mul oli selkeä päämäärä mielessä. Se moottoritien silta. Puoles välis matkaa sanoin L:lle et: sä voit nyt lähtee. Se oli vähän ihmeissään mut tuli mun perässä ja mä kiihdytin vauhtia. Sit se sano et: Sandra, jutellaan nyt hetki. Mä sanoin että: kohta. Sit oltiin sillan kohdalla ja sanoin että nyt voidaan jutella. Nousin korkkeellee seisoo ja yritin nousta kaiteen päälle mut L esti mua. Se oli jo soittanu poliiseille.  Sit L piti mua kiinni kunnes poliisi tuli. Mä änkeydyin sinne poliisiauton takaosaan. Ja sit takas osastolle. 

Unettomuus on vieläkin jatkunut. Herään joka vitun yö painajaisiin. Oli itseasiassa kaks yötä ku ei ollu painajaisia ja mä nuolasin ennen ku tipahti ku viime yönä taas painajaisia. Mun pitäs päästä semmoseen ihme uni tutkimukseen. Sekin vähän jännittää. 

Oon käyny kotilomil mut ne on todettu olevan liian raskaita. Kun pitää esittää et kaikki on hyvin. Äitille ei tarvi esittää mitään. Sen kanssa saa olla oma itsensä. Mä rakastan äitii yli kaiken. Sen takia mä oon päättänyt lopettaa viiltelynki. Heitin "symboliveitsen" pois. Eli nyt oon valmis lopettaa viiltelyn. 

Tääl kuntoutusosastolla on ihan kivoi hoitajia nyt ku oon tottunut. Erityisesti yks M. Sen kanssa on helppo puhuu ja se tietää ne oikeet sanat mitä sanoa. Mä itseasiassa kirjoitin M:lle runon viime keväänä:

En oo viel kauaa sua tuntenu,

mut tää hetkikin sen jo mulle kertoo.

Suhun voi luottaa.

Sä ymmärrät, 

tai ainakin yrität ymmärtää.

Muuta en kaipaakaan. 

Vain jonkun joka kuuntelee.

Jonkun joka on läsnä,

jonkun joka välittää.

Susta huokuva hyvyys,

tekee mulle levollisen olon.

Et tuomitse mua,

vaikka teen välillä tyhmästi.

Oot valinnut oikean ammatin.

Kiitos kun autat mua.

Ja sit asiasta kukkaruukkuun. Vai pitäiskö sanoo lääkepurkkiin. Mun menee ihan törkeen paljon lääkkkeitä: abilify maintena, truxal, deprakine, lito, opamox, serenase, diapam, leponex, tenox + metforem ja spartofer

Pitäis saada karsittua mut mua pelottaa et joudun olee tääl viel pitkäänkin jos niit pitää laskee silleen pikkuhiljaa. Ja muutenki on vähän ristiriitanen olo siitä et haluun jo kotiin mut en tiiä pärjäänkö siellä.

Ja sit kaiken tän lisäks mua stressaa se ku mul on rinnan alla kyhmy. Kukaan ei tiedä mikä se on. On tehty lähete ultraan. Mut mä oon prioriteeteissä aina se viimeinen. Mä varmaan kuolen johonki rintakasvaimeen ennen ku pääsen siihen tutkimukseen.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Mun aspan omahoitaja häippäs. Se oli niin ihana ja täydellinen hoitaja. Kui just sen piti lähtee. Nytkin itken ku kirjoitan tätä. Piirsin kuvan sille:

Sydämen sisään kirjotin YOU ARE FULL OF LOVE

Sekavaa pskaa

Tää päivä on ollu samalla raskas ja ihana. Aamu meni ihan perseelleen. Nukahdin joskus neljän jälkeen aamulla ja heräsin kympilt ku aspan omahoitaja N soitti niinku joka aamu. Se oli soittanu jo ysilt niinku yleensä mut mä en heränny siihen. Aika pian lähin polikäynnille. Pelotti ihan sikana lähtee. Siel meni joten kuten. Kuulin lapsen itkua jota polihoitaja ei kuullu.. 

Mut illal menin käymään serkun luona. Se oli ihanaa. A on maailman ihanin. Meil oli kivaa 

Nyt harhailee ajatukset niin pahasti etten pysty kirjottaa enempää. Toivottavasti saan nukuttuu ens yönä vähän paremmin..

Vittu et osaakin vituttaa

Tää päivä on ollu ihan vitun perseestä. Toivottavasti huominen ei oo yhtä paska. Ja nyt pitäis muka pystyy rauhottuu nukkumaan yksin. Tekis mieli viiltää tai ryypätä tai jotain. Mitä vaan.

Haluisin soittaa aspan päivystysnumeroon mut en usko et siit olis mitään apua. Ja samal en myöskään halua häiritä niitä ihmisiä. Niil on varmaan tärkeempiäkin ihmisiä siel ku mä jotka haluu soittaa sinne..

Tulispa huominen nopeesti

HYI VITTU plus kuulumiset

Oon nyt ollu osastolla viimeset kaks viikkoo. Eilen illal olin ihan tavallisesti menos nukkumaan. Ja nukahdinkin. Sit heräsin joskus yhentoist aikaa siihen et joku koskettaa mua selkään. Sit tajusin et siin seisoo joku. Joku mies potilas oli siin housut kintuissa ilmeisesti runkkaamas ja yritti laskee mun housuja.

Mä en meinannu saada sanoja ulos suusta mut sain sit sanottuu kovin että mitä sä teet. Se sano en mitään, täs on hoitaja. Sit se lähti menee. Mä menin hetkee sen jälkeen hoitajien huoneeseen kertomaan mitä oli tapahtunu. No tietenki ne luuli et se oli unta. Varsinki ku mä oon täs lähipäivinä nähny paljon raiskaus painajaisia  mut se ei ollu unta.

Ne sit kysy et kuka se oli. Mä sanoin et se uus tyyppi. Tänne oli tullu eilen kolme uutta miestä. Mut sit mä muistin sen nimen. Se oli J mä sanoin. No se oli jossain eristyshuoneessa ni ne sit tsekkas monitorista sen huoneeseen ku siel on kamera. Siel se nukku tyytyväisenä. Oli varmaan vaan juossu nopeesti sinne ettei jää kiinni. Sit mult kyseltiin että oonko varma ettei se ollu unta. Mä vakuuttelin et oli totta. Yököt sit sano et uskoo mua vaikka mul jäi vähän semmonen olo et ne vaan sanos niin.. 

Mul oli jo menny sen päivän temestat joten piti soittaa päivystäjälle. Jostain syystä mä en saanu kuunnella sitä puheluu. Menin mun  kolmenhengen huoneeseen jossa täl hetkel ei oo muita potilaita. Laitoin kehotuksesta oven lukkoon. Vähän ajan kuluttua hoitaja tuli temestan kanssa mun huoneeseen rauhottelemaan mua kun itkin. Se anto sen temestan ja jäi hetkeks mun seuraks. Sain siit sen kuvan että se ei uskonu mua vaikka muuta väittikkin. No mun olo kuitenki helpotti ja sain untakin hetkeks. Nyt oon jo toista kertaa hereillä ton jälkeen ja aattelin et haluun kirjottaa tän.

Mua pelottaa et joudun ton jutun takii vaihtaa osastoa. Jos ne aattelee et en voi olla samal osastol j:n kanssa. Mut mä en haluu sinne kuntsarille. Mä pelkään niitä hoitajia siellä ja mern vaan huonompaan kuntoon. Sitä paitsi oon löytäny mun pelastajan täältä. Nimittäin hoitaja V. Se on mun ikänen kaunis nainen. Ihan mahtava ihminen. Tapasin sen jo viime keväänä täällä. Mut sillon se oli vaan hetken täs. Ku se lähti ni mul tuli kauhee ikävä sitä. Mä itkin pari päivää. Olin kiintyny siihen ja aattelin etten nää sitä enää ikinä. Sekin oli kuulemma miettiny mua kun oli sit palannu tänne ja mä olin jo lähteny toiselle osastolle. Ihana V.

V on nyt jo auttanu mua enemmän ku kukaan koskaan ku me ollaan juteltu. Esimerkiks ku nul tuli yks päivä taas se kipu sinne ja se ällö olo käteen ni v autto mua. Mä pyysin sitä pitää mun kädestä kiinni ja se vei sen ällön tunteen pous. Mun pelastaja. Onneks se on mun omahoitaja!

Täl hetkel on muutenki kaikenlaista. Mul vähennetään lääkitystä ku mul mrni viittä neuroleptia yhtäaikasesti ja nekään ei pitäny psykoottisia oireita pois. Nyt mul vissiin etitään jonkin sortin terapia muotoa. Jostain silmänliiketerapiasta se lääkäri puhui. En sit tiiä...

Ja toinen juttu on semmonen et joudun vissiin muuttaa pois tost kuntoutuskodist jossa asun. Ne sanoo et syy on se et mä en saa sielt tarpeeks tukee. Mut todellinen syyhän on se et ne hoitajat siellä haluu päästä musta eroon.... joudun vissiin muuttaa aspaan. En haluis...

Mut joo.. ei mul kai sit muuta. Pahimman yli on jo päästy mut oon yhä täällä..