sunnuntai 31. elokuuta 2014

I'm so alone with this

Kukaan ei usko mua. Kaikki luulee, että oon sekasin. Mut tää on täyttä totta. Auttakaa mua! Oon ahdingossa. Koko ajan ahdistaa :( Ja tuntuu et kukaan ei ymmärrä. En osaa, en pysty, en jaksa. Oon niin väsyny tähän. Eilen ku olin suihkussa, mul oli sheiveri kädessä. Oli tosi lähellä että olisin viiltäny, mut joku kuitenki esti. Pää oli taas täynnä ääniä. "Viillä, oot niin huono, sä ansaitset sen, oot vitun laiska paska, viillä, tapa ittes.........."

Oon odottanu tosi kovin et pääsisin muuttamaan, mut se paikka mihin mä hain (tukiasunto) ei oo vapaita paikkoja. Ja luulin et saan muuttaa tänä syksynä, mut mulle sanottiin et saattaa mennä jouluun. Olin todella pettyny, mut samalla salaa helpottunut. Saan aikaa totuttautuu ajatukseen. Vaikka oonhan mä nyt jo aika pitkään ollu muuttamassa pois kotoot. Mut en sit tiiä..


Mul tehään vissiin jotain muutoksia lääkitykseen ku harhat on ollu niin voimakkaina. Mua vähän epäillyttää. Ne haluu mut oikeesti vaan paskempaan jamaan. Se on varmaan lääkäri, joka laittaa niitä ääniä mun päähän ja salettiin se sama lääkäri haluu antaa mul semmosii lääkkeitä, jotka vaan pahentaa oloo.. Tää sit taas menis nappiin sen ajatuksen kanssa, et mul tehään pahaa, koska  oon paha.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Is it really only in my head?

Eilen oli A:n läksiäis bailut. Siel oli joku 6 iihmistä mun lisäks, ni ei silleen ollu liikaa porukkaa. Muut meni baariin myöhemmin, mut mä en uskaltanu ku pelkäsin et tulis joku paniikkikohtaus taas. Mul oli alku illasta tosi hauskaa, vaikken kaikkeen pystyny osallistumaan. Olin kuitenki läsnä ja nauroin muiden mukana..kunnes..äänet hyökkäs mun kimppuun. Kaikki muu ympärillä katos, tuntu et tuun hulluks..(tai no tuun ja tuun, mähän oon hullu) Äänet oli tavallista voimakkaampia. Cut cut cut cut cut......oot huono, oot ruma, ne nauraa sulle, tapa ittes, oot huono, ansaitset kuolla, oot luuseri, viillä, viillä, tapa ittes....jne jne.....

Mä yritin pitää itteni kasassa. Sit muut alko pelaa juomapelii ja mä havahduin siihen. "Mä tuun mukaan!" Aattelin et alkoholi auttais. Ja auttohan se. Mul oli tosi kivaa sen viimesen puolen tunnin aikana, mut sit noi lähti sinne baariin ja mä lähin kotiin. Olin kotoon joskus yhentoista aikaan. Kaikki oli hyvin ja juttelin äitin kans ihan normaalista, en ollu ees kännisssä (en juonu niin paljon koko iltana). Mut sit ku menin nukkuu omaan huoneeseen(jossa m-sisko oli jo nukkumassa mun sohvalla väliaikasesti), alko taas kuuluu äänii. Ne käski taas viiltelee. Mä halusin päästä eroon niistä äänistä, mut mikään ei auttanu. Otin sitte seinältä nastan. Painoin sen ihoo vasten.. tässäkö tää melkeen kaks vuotta kestäny viiltely tauko oli.. tässä hetkessä, äänien takia. En mä ole näin heikko. En ehtiny rikkoo ihoo sillä, ku joku pakotti mut lopettamaan. EN VIILTÄNYT! Oon taas voittaja!

Ei tän pitäis olla näin vaikeeta. Musta tää on ihan epäreiluu :( Vituttaa. Ku en pärjää. Ansaitsen parempaa. EN TOSIAANKAAN ANSAITSE! Ansaitsen kaiken sen paskan mitä saan. Oon niin vitun huono ihminen.

Kerroin muuten A:lle tänään, että musta tuntuu et joku ihminen laittaa ääniä mun päähän. Se sano, et se on täysin yliluonnollista ja et hän ei usko siihen. Sano, et varmaan liittyy mun sairauteen et luulen niin. Mutta ku musta se on niin..... En mä oo hullu. Mun mielestä, joku yrittää tehä musta hullun.. ääää!! Auttakaa!

torstai 21. elokuuta 2014

The battle continues

Tänään oli psykoterapia aika.. Oli aika rankka aihe ja olinki sit ihan uupunu ja muutenki huonolla tuulella. En voinu kertoo, et oli huono olo, koska en haluu ainakaan K-siskoo rasittaa, ku se ottaa kaiken niin dramaattisesti. Ja se sattus olemaan mukana hakemas mua psykoterapeutti A:lla.

A sano, että kukaan ei voi pakottaa, mut se suosittelee, että tekisin rikosilmotuksen siitä raiskauksesta. En aio. Se olis liian rankkaa. Ja A sanoo, et se ymmärtää hyvin, että en pysty, ainakaan nyt, tekee sitä.. Oon luuseri....

Viime yönä tuli taas kauheet viiltelyyn kehottavat äänet.. mut mä taistelin (taas jälleen kerran) vastaan ja voitin. Tekee nytki mieli viiltää. Ahh sitä tunnetta. kaipaan sitä, niin paljon. Tekis mieli antaa jo periksi. Hankkii terii ja viiltää syvemmälle ku koskaan. Huomenna tulis rahaa.. vois käydä ostaa terii.... EI! EI ENÄÄ SITÄ PASKAA!! Mä voitan! MÄ voitan. Tänäänkin!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Are they following me?

Ahdistaa.. en jaksa olla ihmisten kanssa mut ku on pakko.. haluisin jaksaa, mut nyt voin niin huonosti, ettei pysty :( hitto. vituttaa olla minä. Äänet vaivaa taas... kuula kalloon? se ainakin auttaa. mut en halu olla näin heikko, enkä aio olla.. tästä noustaan.. as if..en usko tota itekkään.

Mut niin.. oon väsyny tähän. tähän elämään, tähän kaikkeen :( vittu. Tuntuu et joku tekee tätä mulle. Joku ihminen. Laittaa jotenki ääniä mun päähän.........................

Pyörryttää

maanantai 18. elokuuta 2014

Oon kokeilukappale, vaiko vain erittäin sairas

Viime yö oli rankka. Piti taistella ääniä vastaan, ku ne käski (taas) viiltää. Mä voitin! En viiltänyt! Valvoin tosin aika myöhään, mut silti. Koen olevani voittaja. Mut ei.. ei mul oo silti yhtään parmpi olo. Oikeestaan  mietin, et tuliskohan mulle parempi olo jos viiltelisin. En tiiä...

Mä en siis nukkunu viime yönä kauheen hyvin. Ja se sit taas ajo siihen, et en jaksanu nousta aamulla herätykseen. Mul oli tapaaminen 9:30 toimintaterapeutti M:n kanssa. Aattelin vaan että ihan sama, en mee koko tapaamiseen. Mut sit se soitti mulle, ku kello oli jotain 10. Se sit tuli hakee mut ja käytiin kaupassa. M huomas et en oo ihan sata prosenttisesti tässä maailmassa. Ja se sit johtu taas harhoista: "tapa,tapa, tapa ittes, tapa kaikki, kuole, sä oot nolo, M ei kehtaa liikkuu sun kanssa ku oot niin ruma ja läski, tapa ittes, tapatapatapa....." Sain kerrottuu et kuulen äänii, mut en halunnu kertoo sen enempää...

Huomattiin sit yhes et parempi olo tuli ku tehtiin sit ruokaa, koska en "ehdi" kuuntelee ääniä.. Kai mun sit täytyy yrittää tehä jotain koko ajan... tosin yöl ei voi tehä mitään ku pitäis nukkuu. En sit tiiä,, en vittu tiiä yhtään....

Kerroin M:lle et musta tuntuu et niit äänii laitetaan mun päähän, koska mun sairautta halutaan ylläpitää. M sano, ettei se oo niin. Mäkin yritän ajatella et se ei oo niin, mut ku se on.. Ehkä mä oon joku kokeilu kappale... en vittu tiiä. pelottaa nää ajatukset.

VITTU!!

Positiivisuus paketti: Alotan laulutunnit maanantaina. Jotain hyvää tähänki elämään!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Harhoja ja taistelua

Tahdon kuolla.. taas nää fiilikset valtaa pään.. mä haluun kuolla. Haluun pois. En jaksa enää taistella tätä pahaa oloo vastaan. Kaikki on hyvin, they think. Ei oo.. ei todellakaan ole! Ahdistaa, masentaa ja harhat on taas vallannu pään. vaikee keskittyy tähänki. Mut en aijo viillellä. En enää. En halu sairaalaan.

Tänään just mentiin mielisairaalan ohi ja mä sanoin M-siskolle, et en enää ikinä joudu tonne. M sano et mul on hyvä asenne :) Se oli kivaa..

Mut niin. sinne en halua enää koskaan. Mut mun pitäis kai kertoo jollekki et harhat on taas pahana. "----sandra-shh---shhh--ssanndraaaa--sandra---san--sandr-aa---viillä, viillä, viillä..." ja aina peilin edessä "ruma,ruma,ruma..." Se on tosi ahdistavaa. Ja illalla tuntuu ku menis jotain ötököitä iholla ja joskus päivälläkin. Se on rasittavaa. Ja sit kans harhasii ajatuksia liittyen ystäviini... Mä en jaksa enää. Viiltely pyörii mielessä koko ajan. Voin huonosti..

Musta tuntuu usein et mua seurataan ja et mun tekemisiä kontrolloidaan.. Ja mun pitää taistella saadakseni omat mielipiteeni ja ajatukseni voittoon. Tuntuu et mun päähän laitetaan ääniä, koska mun huonoo-oloo halutaan ylläpitää... En keksi syytä siihen, mut musta tää on aika loogista. Ehkä ne haluu et joudun kärsii, ku oon niin paha ihminen.. Tai sit tää liittyy rahaan. En tiiä.. en tosiaankaan tiiä...

perjantai 15. elokuuta 2014

:(

Ei sit.. ihan sama :( What fucking ever. I don't care nomore.. So long sitte vaa. emmä sua tarvii

keskiviikko 13. elokuuta 2014

K18!! Ei kannata lukee, jos ahdistuu helposti!

18!! Tässä päiväkirja teksti, joka on kirjotettu n. viikko raiskauksen jälkeen. Ei kannata lukea, jos ahdistuu helposti. Suht yksityiskohtasesti kerrottu raiskauksesta..

3-4.2 yö 2011

Mä en voi uskoo tätä. Vieläki tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta. Sitä ei tapahtunu! Ihan turhaa tää on. Mikä on tapahtunu, on tapahtunu. Ihminen (meaning me, especially me) on ihan helvetin tyhmä!
Narun jatkeeks?---->

Ku me oltiin siel baarissa(baarin nimi täs tekstis T) Siel oli se ällö oksettava parru.. Mä menin sen luokse. Se sano, että se osaa soittaa kitaraa ja et se haluu antaa mulle jonku tosi arvokkaan korun.. Se sano, et sillä on suhteita muusikoihin. Ja minä viisas, äo 130, tosin vähän kuppia ottanut, uskoin. "Sä näytät pelokkaalta, älä pelkää, en mä sua nai"

Tultiin sen luokse.. "Missä sun kitara on?" mä kysyin. Se vähän säikähti ja mä aloin epäillä koko shittii. "Täällä, täällä!" se sano vähän silleen vakuuttelevasti. Se "soitti" sitä. Se ei todellakaan osannu. Mua alko vähän pelottaa. Sit se selitti jotain jostain alkoholisti naisesta. Miten hän oli auttanu naisen kuiville, mut se nainen oli taas sortunu. Sit se anto mulle sen korun.. Todella arvokas.. Se oli semmonen ihme litteeks hakattu lusikka, joka oltiin pyöritetty ranteen muotoseksi.


Sit se alko hiplaa. Mä sanoin, etten haluu. "Älä nyt viitti", se sano. "Ihan oikeesti, mä en haluu tätä!" "Mä en oo saanu vielä mitään!" Mua alko ihan tosissaan pelottaa. Se oli just kehuskellu, miten oli vetäny turpaan jotain uhittelijaa. Eli sillä oli taipumusta väkivaltaan. Samalla mä myös ajattelin, että täytyy äkkiä päästä takas T:hen. Ettei mun sit tartte alkaa selittelee. Aattelin, et mitä nopeemmin se on ohi, sitä parempi. Mut emmä tiiä, kai ihmisillä on joku luontainen tarve puolustaa itteään katastrofeilta...

Se repi mun vaatteet pois.  Mul oli Krisseltä lainaama paita. Se meni rikki. Jäkeenpäin mä mietin, et mitä sanon, et miks se meni rikki...

"Mä en halua!" Se avas mun alastomat reidet väkisin. Kun asiaa kattoo täältä mun näkökulmasta, ni kaikki vittumaiset ja turhat yksityiskohdat, niinku esim. kauhee lonkkakipu, joka tosta pienestä hetkestä(jota en kyl koskaan unohda) aiheutui, on osana tätä koko shittii. On vieläkin vähän kipee toi...

"Lopeta!" mä huusin. "No ei... ei sit vittu", se sano. Aah mä selvisin, mä ajattelin, mut ei se ihan niin menny... "Ota suihin tai runkkaa mua" Se työnsi kovettuneen, sykkivän vehkeensä mun käteen. HYIHYIHYI! Inhottavaa! Se tuntu ällöltä kädessä. "En!" Yritin nousta ylös, mut se painoki mut takas alas. Yritin rimpuilla ja huutaa apua, mut turhaan. Kukaan ei tullu pelastaa mua. "Mee mahalles makaamaan!" En totellu, mut sit se käänsi mut väkisin. Mä huusin ja koitin tapella vastaan.

Sit tunsin kovan kivun. Kuin olisin revenny kahtia alapäästä, ku se työnty mun sisään väkisin, väkivaltaisesti. Joka työntö sattu. Ainaku mä aattelin, et se loppuu, se työnsikin taas. Koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Se kipu oli älytön, en varmaan koskaan unohda sitä... "Sattuu! Se sattuu!"mä huusin. "Miten se voi muka sattuu? Täällä on käyty aikasemminkin" Ei kyl oo.. olin neitsyt. Se vei mun neitsyyden.

Jossain vaiheessa mä vaan luovutin ja annoin sen hoitaa homman loppuun. Sattu koko ajan. Se kipu kesti pari päivää. Sinä iltana se oli viel tosi kipee, mut siit seuraavana päivänä se ei silleen enää vaikuttanu kävelemiseen.

"Sä olit hyvä. En oo varmaan miljoonaan vuoteen saanu. Oon ollu ihan puutteessa" "Vieksä mut nyt T:hen?" mä kysyin (taksilla siis) "En mä pysty. Huhhuh, meinas taju lähtee. Se oli niin ihanaa". Me maattiin siinä sängyllä sylikkäin. Mä itkusta sain sanottuu: "Vieksä mut nyt takas?" "Puol tuntii?" se sano. "Viistoista minuuttia" Halusin mennä takas ennen ku olis huomattu, et lähdin. Sit me vaan maattiin siinä. "Vieksä mut nyt takas?" "Sä oot tommonen hätähousu", se naureskeli. Se nousi ylös. Kiitos Jeesus, mä ajattelin. Ei tullu mitään rerundia. Me puettiin vaatteet. "Vieksä mut nyt?" Se otti puhelinluettelon ja alko ettii taksin numeroo. Mä otin sen ja aloin ite ettii. Ei missään mitään. Yleensähän se on siinä etu- tai takakannessa. Mä pelkäsin. Voi vittu mä pelkäsin! "Kato keltasiltasivuilta" Tietenkin! En pystyny siin tilanteessa ajattelemaan kauheen järkevästi. "Taksi, taksi, taksi.... TOSSA!" Se soitti taksin ja ku taksi saapui, koko juttu oli ohi. "Hei hei, nähdään", se huus ku lähdin taksista ulos. Se meni takas kotiinsa. "Moikka"mä sanoin silleen et se ei kuullu.

Mua huimas. Näin T:n oven siinä. Mua pelotti et se paikka olis jo kiinni. Sit joku meni sinne sisään. Tonne vielä ja olisin turvassa. "Älä häpee ittees. Kuulitko Sandra, älä häpee ittees, tätä ei tapahtunu, mitään ei tapahtunu", se sika sano ku puettiin. En unohda tota ikinä. No sä  vittu teet sen niin helvetin vaikeeks. En häpee, en . En tietenkään. VITTU!

Pääsin sisään  T:hen "Hei, sun kaverit ettii sua", portsari sano. "Mitä? Onks ne tuolla?", mä ajattelin, et ne ettii mua siel T:ssä. "Hei jää sinä nyt tähän, sun kaverit ettii sua" Voi vittu, nyt mä joudun sit selittää kaiken, mä ajattelin. Mua alko taas huimaa ja se tilanne muuttu kauheen epätodelliseksi. Mua ahdisti, pelotti, itketti ja huimas.  "Missä sä oot ollut?" se portsari kysy. " Sandra, missä sä oot ollu?" "Tuol..."mä sanoin. Halusin vaan nopeesti ohi siit tilanteesta. Se huomas, et mul ei ollu kaikki ihan ok. "Ei oo hei mitään hätää enää, kuulitko, ei oo mitään hätää enää" Mä vaan itkin ja itkin. Mut portsarin sanat autto vähän. Kaapin kokonen sympaattisen näkönen mies sano: "Ei mitään hätää". Se näytti ihan enkeliltä. Sit se oli jo soittanu Krisselle ja se tuli hakee mua. Jouduin valehtelemaan. Paljon. Ja mua harmitti niin paljon. Olisin halunnu kertoo, mut ku mä en haluu nähdä tai kuulla siitä siasta enää sanaakaan. En haluu mitään poliiseja tai muutakaan. Haluun vaan unohtaa koko jutun.

Huomasin myöhemmin, et mul oli tullu verta. Alkkareis oli... Loppujen lopuks mul ei jääny onneks muutaku psyykkisiä/henkisiä arpia...

maanantai 11. elokuuta 2014

Huono ja epäonnistuja paska

Tajusin just et oon aika huono ihminen.. Oon ruma, läski, tyhmä, yksinkertainen, ärsyttävä, ongelmallinen, ällöttävä, likanen, sosiaalisesti lahjaton, hullu, ilkeä, laiska, sekasin, turha, tarpeeton, kylmäsydäminen ja kaiken lisäks tajusin just et mul on aivan kamala lauluääni.. Mukavaa tajuta tämmänen..

Kaipaan kehuja nyt muilta, koska tällä hetkellä tuntuu, et oon pelkästään huono ja paha.

Kovin tekis mieli viiltää..

En osaa mitään

Oon huono huono huonohuonohuonohuonohuono

Sietäisin kuolla pois.. ooon tarpeeton.. oon taakka.. oon..... HUONO IHMINEN!

Pliis auttakaa mua

Kaikki vihaa mua ku oon tämmönen

I miss her so bad..

Hän ei välitä musta enää... mä yritän pitää yhteyttä, mut ei hän... Ihan sama! Harmittaa vaan ku meijän kaverisuhde kariutuu. Pidin häntä parhaana ystävänä, mut kai tää on ykspuolista. Vihaan tätä epätietoisuutta. Onko hänellä vaan huono netti, vai eikö hän jaksa vaan puhuu mun kanssa :(

What ever, who cares? In the end, it's only me.. No one who maatters. Just me...

Kamppailen koko ajan viiltelyn kanssa. Tänäänkin ku me oltiin toimintaterapeutti M:n (mies puolinen BTW) Ikeassa, ni ku tultiin veitsi osastolle, ni mun oli pakko mennä koittelee niit veitsien teriä. Se on ikäänkuin pakkomielle. Haluisin tietää miltä ne veitset tuntuis iholla. Ihanalta varmaan...

Ei, ei, EI! EI EI EI. EN HALUU AJATELLA SITÄ!! Oon jo niin pitkällä tän kanssa. Niin pitkällä et olis tyhmää enää alottaa sitä uudelleen...


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Katastrofin ainekset + Sandra 22v

Oltiin eilen baarissa A:n ja parin muun kaverin kanssa. Pelotti lähtee etenkin ku se oli sama baari (eri nimi tosiaan nykyään), ku se mis tapasin sen sian.. raiskaajan... Mietin syvään ja hartaasti, et haluunko/pystynkö lähtee, mut M-siskon  kannustuksesta lähdin kuitenkin. Pelotti laittaa tukka ja meikata, ku pelkäsin et miehet luulee, et oon jotenki niitä varten laittautunu. Sanoinki äitille ja M-siskolle siitä, ja ne sano, et meikkaa vaan, ni meikkasin. Sanoivat että näytän kauniilta. Sekin pelotti...

Sanoin A:lle et mua pelottaa lähtee, ku pelkään humalaisii miehii. (A tietää raiskauksesta) A lupas et ollaan yhes koko ilta, ni mul tuli luottavaisempi olo. Aloteltiin A:n luona ja mentiin sit siit sinne baariin. Eka meni tosi hyvin(tosi hyvin tarkottaa sitä, et ahdisti vaan vähän), ku oltiin siel alakerras. Mä lauloin karaokee ja sain kehuja. Se oli kivaa :) Mut sitte.. me mentiin sinne yläkertaan, jos tapasin sen miehen sillon 2011. Ahdistus humpsahti päälle. Se oli jotain järkyttävää. Yritin olla sosiaalinen, mut se ei oikeen onnistunu.

Sitte noi muut päätti lähtee tanssimaan. Se on mulle ehdoton EI! En enää ikinä tanssi baarissa! EN IKINÄ! Plus, et se mihin noi meni tanssii, ni se on se tasan sama tanssilattia, jossa tanssin sen miehen kanssa. HYI! Jäin sit yksin. Olin ihan paniikissa, siis ihan paniikissa ku jäin yksin. Aloin itkee ja hyperventiloin.. sain pienen paniikkikohtauksen, mut se meni ohi viidessä minuutissa ja sit muistin et mul on tarvittavii mukana. Tarkotushan oli, et oon selvinpäin koko illan ja niin mä periaatteessa olinkin. Mut onneks mul ei ollu ku yks tenox mukana.. Vedin sit sen ja kähvelsin hörpyn A:n pullosta. Koko illan aikana en juonu ku kaks alkoholillista drinkkii ja nekin siks et vähän voisin olla avautuneempi...

Myöhemmin ku noi halus taas mennä tanssii, ni mä menin niitten mukana sinne tanssilattian luokse ja olin siinä hetken. Sit mä lähin melkeen juoksee pois ku alko taas ahdistaa niin etten saanu henkee. Hetkeks kadotin muun porukan ja kiersin ympäriinsä ettimässä niitä. Lopulta löysin ne ja sit mul oli jo vähän (huom vähän!) parempi olo. En ollu kovin myöhään baarissa ja kaveritki lähti siitä samalla joskus kahen aikoihin.

En voi sanoo, että olis kauheen kivaa ollu, mut se ei johtunu seurasta, seura oli oikein mukavaa. Mut mun pahat kokemukset vaikuttaa niin voimakkaasti, etten enää mistään pysty nauttimaan. Harmittaa.. Mut toisaalta mä ylitin itteni monta kertaa eilen. Ja otin ison askeleen eteenpäin..

Näin...Anteeks kilometripostauksesta!  mul on muuten tänään synttärit! Jee!! Sain perheeltä lahjoja ja ihan sikahyvän mangojuustokakun <3 br="" hyv="" oli="">

perjantai 8. elokuuta 2014

:(

Ahdistaaaaaa

tiistai 5. elokuuta 2014

Freedom , for a while for sure

Aaaaaaah ihanaa! Pääsin taas avautuu psykoterapeutti A:lle! Asiat oli niin kasautunu ja nyt sain puhuttuu. A sano et se ei oo mitenkään poikkeavaa, että mä haluun tappaa SEN miehen. Tosin, se ei tiiä millasii suunnitelmia mulla on.. Ja mä haluun EROOOOON näistä ajatuksista VITTU!

Mut tänään on menny toosi hyvin. Oon ollu vähän paremmalla tuulella. Tosin tää helle painaa sohvaan kiinni. Kohta uimaan ----->

lauantai 2. elokuuta 2014

Sandra 13-vuotiaana

Päiväkirja merkintä nuoruus ajaltaa:

1.2 2006
Mä lintsasin kouusta tänään. Tavallaan. Mä valehtelin äitille, et mulla olis maha kipee. En uskaltanu mennä kouluun, koska V ja ne olis 100% varmasti kiusannu ja nöyryyttäny mua liikka tunnilla. ...

... PS. Mä viiltelin taas tänään. Mua vitutti niin paljon, et en tienny mihin purkaisin ni viiltely tuntus hyvältä. Mut ei siit sen enempää!

22.2 2006
Hiihtoloma. En uskalla mennä nukkumaan. Viime yönä tapahtui outoja. Ku mä heräsin joskus viideltä aamulla ja mä nukahdin silleen hetkeks ja siin unes mä tein syntiä. Ja Jeesus, siis Jeesus itse, tuli sanomaan mulle jotain ja mä tönäsin Häntä ja sanoin "kuuntelen kohta". Mä heräsin siihen, koska säikähdin itekki, mitä olin tehnny. Mä pyysin tietty heti anteeks Jeesukselta, ja sanoin, etten mä tekis ikinä niin. Vähän ajan päästä mä niinku vajosin alas ja säpsähdin ja vajosin taas, mä aattelin et se olis niinku uni, et mä nukahtaisin uudelleen. Mä annoin itteni vajoo syvyyksiin. Se ei ollu unta vaan totta. Siis et se tapahtu. Se oli ihan hirveetä. Se "uni" alko hyvin. Jotain tapahtu ja mä olin kirkon mäen alapuolella, siis siellä alhaalla. En jaksanu kävellä ylös sitä mäkeä ja sit yhtäkkii mä huomasin, et mul on taikavoimia. Otin puusta jonku ison oksan ja menin siihen kyytiin ja lensin kirkon torniin sinne ylös. Mä olin iloinen ja ajattelin vaan itteeni ja sit mä päätin tehä itestäni kauniin ja laihan. Se ei kyl kauheesti tuottanu tulosta. Olin ehkä laiha,  mut rumempi, ku tavallisesti. Sit mä huomasin, et siel oli meijän kuoron lauluesitys, mihin olin menossa. Sit mä aattelin muuttaa mulle kauniimman lauluäänen ja soolon. Siis siihen esitykseen. Mä näin siellä kirkossa mun kuoro kamut ja mä juttelin niille ja mun puhe ääni muuttu ja muuttu. Mä sanoin jotain, et "kyl me osataan" ja et "hyvin se menee" ja noitten kahen lauseen aikana mun ääni muuttu ihan saatanan ääneksi. Se oli hirveetä. Ja sit mä olin sellases tyhjyydes yhtäkkii. Se oli semmonen tummanharmaa, mis meni musta spiraali. Se oli ihan hirveetä, mä en uskalla nukkuu. Mä yritin tulla pois ja huutaa, mut musta ei lähteny ääntäkään. Yhtäkkii sain ittestäni äänen, en ihan vielä sillon päässy pois sieltä, mut hetken päästä siitä. Se oli musta outoo, koska se tuntu niin pitkältä ajalta, vaikka kello oli menny viis minsaa eteenpäin. Mä aattelin kertoo jollekkin, mut en sit kertonukkaan. Mut nyt mun on PAKKO mennä nukkuu, ku alan näkee kaiken kahtena. (Oon ollu koko viikon kauheen väsyny)

PS. Tänään rukoilein oikeen kunnolla, ehkä Jumala auttaa mua sen unen kanssa. Siis ei ehkä, vaan KYLLÄ Jumala auttaa!

17.3 2006
Mul on ollu tosi hankala viikko. Must tuntuu, et mul ei oo kaikki ihan ok. Oon saanu kauheita raivokohtauksia koulussa ja huutanu kaikille. Ja sen jälkeen viillelly. Mä kerroin Krisselle viiltelystä ja se sano, et se tulee alitajunnasta SIITÄ jutusta. Se on mulle tosi hankala juttu. Mä muistan, et se tapahtu monta kertaa. Mä muistan mitkä housut mulla oli sillon ja se ällöttää mua. Mä en saa sitä pois mun mielestä. Ja Jumalalla ei oo aikomustakaan auttaa. Mä en todellakaan haluu puhuu siitä kellekkään. Se on noloo ja hävettävää ja oksettavaa. Mut nyt pitäis ruveta nukkuu.

 

perjantai 1. elokuuta 2014

I hate me more than you do

Pää täynnä sairaita sadistisia ajatuksia mm. raiskaajaa kohtaan. Hoitaja T sano et on hyvä ettei kaikki viha kohdistu enää itteeni niin voimakkasti että viiltelisin. Mut jos se tietäis millasii mun ajatukset on, ni ei sanois tolleen. Se kysy et oonko kirjottanu niitä ajatuksia ylös. En oo, sillä haluun ne vaan pois mun päästä... En siis aio tännekkään niistä kirjottaa... Ainakaan nyt.. Mut sairaita ovat.

Toisaalta vois helpottaa jos sais puhuu niistä, mut kai mun on vaan venattava tiistaihin ja yritettävä siel psykoterapeutti A:lle puhuu.. jos pystyn.

Mul on paha olo.. yritän olla pilaamatta äitin lomaa, joten pakko kai vaan anataa tunteiden kasaantua. Harhoista en puhu nyt äitille ollankaan.. Vaikka haluaisin. Koitan nauraa ja hymyillä, mut se sattuu.. Huomasin jo sillon kolme vuotta sitte(vai kuinkakohan monta vuotta siit jo on) DKT:ssa, et jos ei hymyilytä ja hymyilee silti, ni se sattuu. Siis ihan fyysisesti. En ymmärrä mun vartaloa..

Vihaan mun vartaloo muutenki. Se on ruma..  ja se tuntee juttuja joita ei oikeesti tapahdu. Ja se on muutenki kaikin puolin häväisty ja rikottu. VIHAAN MUN VARTALOA YLI KAIKEN!