Näytetään tekstit, joissa on tunniste fyssari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fyssari. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. marraskuuta 2021

Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

 On tää ihan kauheeta. Mut tavallaan ei. Mut huomen pitäs mennä siivoomaan. Ku rakas tulee käymään. Se on ihanaa.

Oon kipee. En päässyt intervallijaksolle. Mut Mut..  Onneks sain puhelin ajan fyssarin kans. Sain vastauksia mun moniin kysymyksiin. 

Ja siis poli hoitaja H on ihana. Se vaan on paras. Sil on helppo jutella myös. Ja käytiin kirjastos. Meil vaan on aina niin kivaa.

Mut huomenna. Tai siis mitä? Nyt meni yli mun hilseen. En ymmärrä itteeni. Menee lujaa mutta ei hyvin. Kai. Mut rakastan mun ihanaa poikaystävää.

Onneks mul on ihana perhe. Etenkin make on ollu paljon tukena. Hieno mies. Syy siihen että en ole menettänyt toivoa miehiin. Onko toi lause nyt ihan järkevä? Kai tiiätte mitä tarkoitan.

Kiitos hei.

tiistai 28. syyskuuta 2021

Mitä siis?

Juu. Ihan jees päivä takana. Vähän ehkä levoton olo. Mut mielummin näin ku semmonen kauhee ahdistus ja alavirittenyisyys. Näin mä pärjään! On hyvä olo. Fyssarillakin meni hyvin. Nyt olis vaan niin paljon energiaa ja ei voi enää tehä mitään ku pitää rupee nukkuu. Tai siis mitään kovaäänistä ei  saa tehä. Ku muut nukkuu. Onneks mul on oma huone! Tämä on oikeen luksusta. Katon big brother 24/7 koneel. Samalla ku kirjotan tätä. Voisin mennä ulos nyt. Mut ei enää pääse ku kello on 21:37. 

Vieläkö on villihevosiaaaaa? 
Vieläkö jossai mustalainen, tanssii ja laulaa mustalaisnainen.

Tai siis.. Mist toiki tuli 😂 voi luoja! Meniks ne sanat ees tolleen?

Tekis mieli laulaa!! Vittu! Hemmetti. Mitä tekis? 

Tänään yhes kohtaa ahdisti ku yks potilas rages. Tulin huoneeseen parkumaan. Mut se meni nopeesti ohi. Onneks!

maanantai 30. elokuuta 2021

Millon taraumaterapiaan?

 Intervallijaksolla taas. Tää päivä on menny levätessä. Näin toki lääkäri Y:tä. Lääkitystä kevennetään vielki. Ja puhuttiin traumaterapian alotuksesta. Ilmeisesti en saa kelalta tukea, koska oon pysyvällä eläkkellä, mut Y sano, että voi hakea terapiaa sairaanhoitopiiriltä. En tiiä, miten sen etenee, mut ilmeisesti kuitenki etenee.

Mul on tää mun uus kone mukana osastolla. Oon kirjotellu tekstejä. Nytkin yks teksti kesken. Kirjottaminen on ihanan terapeuttista. Tykkään tästä koneesta! Kiitos tukilinja!

Tääl osastol on yks vittumainen potilas. Onneks se lähtee pois huomenna. Sil on koko ajan jotain sanottavaa. Se ei siis oo ilkee niinku jotku on, mut se on vaan vittumainen ja ärsyttävä. Vähän rauhottuu täällä ilmapiiri ku se häipyy. Onnek se ei oo mun kaa samas huonees!

Syyskuu puolesvälis on verkostopalaveri. Siel jutellaan vissiin tukihenkilöstä ja kartotetaan kuntoutussuunnitelmaa. Sinne tulee mun lisäks äiti, sossu, aspan J, polin H ja ehkä mahdollisesti fyssari ku se oli se joka laitto asian vireille. En kyl tiiä tuleeko fyssari mut se olis ihanaa jos se tulis ku se on niin kiva. 

Pikkasen tekis mieli viitlää ku just tol ärsyttäväl potilaalla on kädes tuoreita viilto jälkiä. Se triggeröi. Mun piti aina pitää pitkähihasta ku mul oli tuoreita viiltojälkiä. Ja pidin kans. Oli sitten talvi tai kesä. Koska en halunnu et muil alkaa tekee mieli viiltää. Onneks mul on kumilanka. Sen napsuttelu ranteeseen auttaa hyvin. Se auttaa myös ahdistukseen.

Meil on porukoil järkyttävä riita pääl. Ja siis syy on ihan naurettava. En nyt jaksa avaa tähän sitä, mutta voin sanoa, että syyllinen on, kukapa muukaan kuin meidän ihana, rakastava, (lue: narsistinen) isä... Se vaan osaa olla niin naurettava. Toivottavasti tää tilanne menee pian ohi, niin ku yleensä aina on menny. 

Mut joo.. Jatkan ehkä tekstin kirjotteluu jos on inspiraatiota. Hyvää yötä!

torstai 26. elokuuta 2021

En odota yötä

 Yöt ollu tosi raskaita taas. Heräilen 15 minuutin välein hikisenä ja ahdistuneena. Kauheita painajaisia. Nukuin yhteensä about 4 tuntia viime yönä. Mieluummin niin kuin että ei ollenkaan niinku su-ma yönä. Painajaiset on aikalailla samanlaisia ku aina. Ne on tosi ahdistavia. Mut päivällä on parempi olla. Tänäänki kotikäynnil pelattiin korttia aspan hoitaja J:n kanssa. Ja se oli kivaa.

Mun pitäis jossain kohtaa saada tukihenkilö. Pitäis uskaltaa sen kanssa tehä juttui kodin ulkopuolella. Mä haluaisin pystyä, mut se on vaikeeta. Pelottaa ja ahdistaa. Mut on mun pakko. Meninhän mä yksin bussil helsinkiin viime viikol. Eli mul on hyvät edellytykset. En oo menetetty tapaus.

Oon muuten huomannu että elämänlaatu on parantunut ku lopetin viiltelyn, vaikkakin mieliteot on yhä valtaisia. Nää triggeröi: veitset, sakset, lasinsirut, sheiverirt, terottimet.. jne. Ja eihän tommosia jokapäiväsiä asioita voi oikeen välttää. Ja siis pahin on ehdottomasti sheiverit. Mä en osta kotiin semmosia. Mul on semmonen ladyshave ni ei tarvi säilytellä sheivereitä kotona. Mut voin oikeesti paremmin ku pitkään aikaan. Jos nyt vaan pääsis sinne traumaterapiaan ni pääsis alottaa sen opiskelun. Haluun siis opiskella koulunkäyntiavustajaksi. Toivottavasti kykenen. 

Ens viikol on se intervallijakso. Ihana päästä fyssaril. Ne käynnit auttaa niin paljon! Ja fyssari on niin kiva. Ja mun mielestä vois taas vähentää lääkkeitä. Mul on yhä liikaa niitä. Mut jotenki kuitenki huolettaa se lääkkeiden vähentäminen. Varsinki nyt ku oon alottamassa sen traumaterapian. Nooh. Eiköhän kaikki mee kuitenkin lopulta hyvin.

torstai 5. elokuuta 2021

Intervallijakso on a nut shell

Ei mun ees tarvinnu muistuttaa. Ne muisti injektion. Sanoin etten halua että muhun kosketaan. Hoitaja sano että se on nopeasti ohi. Suostuin ottamaan sen. Hyvä niin. Siitä on apua.

Sit maanantai iltana yks naispuolinen potilas tuli liian lähelle mua. Yritti kätellä. En halunnu et muhun kosketaan. Sit se laski sen käden mun käsivarren päälle. Mä sanoin: Älä koske muhun. Se lähti sit pois.

Sit kans fyssaril oli jotenki epätodellinen olo. En tuntenut omaa kosketusta iholla. Olin omissa maailmoissani. Mutta pääsin sieltä pois fyssarin avulla. Se on kyl niin kiva.

Tiistai meni aikalailla nukkuessa. En tehny oikeen mitään. En ees muista mitään koko päivästä. Olinkohan mä ees hereil ollenkaan. Ihan hämärän peitossa koko päivä.

Keskiviikkona näin lääkäriä. Se lupas auttaa mua löytämään traumaterapeutin. Mä siis oikeesti tykkään siitä lääkäristä. Se on valehtelematta paras lääkäri mitä mulla on koskaan ollut.

Sit näin viel fyssaria ennen kuin menin kotiin. Tehtiin turvapaikka harjoitus. Se on siis semmonen että pitää miettiä oma turvapaikka. Mitä näkee ja tuntee siellä, onko siellä muita ihmisiä, voi "kävellä" siellä ja kattoo ympärilleen. Mun turvapaikkaan änki koko ajan inhottavia ihmisiä. Sain ne aina hetkeksi hemmettiin mut ne palasivat aina. Sain kuitenkin lopulta ajatukset kuriin. Onneks.

Hemmetti ku venähti taas nukkumaan meno. Nyt rupeen nukkuu. Öitä. Huomen kotikäynti. Aspan hoitaja J tulee huomen. Se lupas nyppii mun kulmat. Toivottavasti pystyn antaa sen koskea muhun. 

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Sekoilut ja ihana fyssari

 Mä vihaan lukua kuusi. En voi esim. youtubessa tykätä videosta jos siinä on viimeisenä numero 5 eli silleen et siihen vaihtuisi kuutonen näkyville. Esimerkiksi jos on vaikka 355 tykkäystä videolla ni en voi klikata tykkää nappulaa vaikka haluisin. Ettei tuu 356. 

Ja sit toisaalta vaikka vihaisin jotain videoo ni mun on pakko klikata tykkää painiketta jos sil on sen verran tykkäyksiä että vika numero on kuusi. Eli esimerkiksi 156 ni pakko tykätä että tulee 157. 

Ku katon telkkuu ni volumen pitää olla parillinen luku. Pahimpia on varmaan 9 tai 1. Siis esimerkiksi 19. Se on tosi paha. En pysty keskittyy ohjelmaan jos tv volume on pariton. Onneksi jos kaukosäädin ei ole mun kädessä ni useimmat ihmiset suostuu kuitenkin säätää sen aina yhden asteen johonki suuntaan.

Sit mul on myös tullu semmonen pakkomielle et mun on pakko korjata jos joku kirjoittaa tai sanoo jotain väärin. Jos vaikka joku kirjoittaa viellä tai sielä. Ku ne on vielä ja siellä. Mua alkaa oikeesti ahdistaa jos en saa korjata niitä virheitä. Ja mä en nyt tarkoita typoja. Niitä nyt tulee kaikille. Mut jos tommosia karkeita virheitä tulee ni.. Mut välillä on pakko olla hiljaa. En rupee korjailee esim. hoitajia jos ne sanoo jotain väärin. Vaikka mieli tekis.

Mut joo..

Olin taas osastolla intervallijaksolla. Ma-ke. Oli aika rankka päivä eilinen. Se kipu nousi taas korkeelle ja oli vaikeeta keskittyä mihinkään. En ollu läsnä hetkessä. Sanoin että osaan lukee ajatuksia mut kukaan ei uskonut. Noh.. riittää että minä tiedän mikä on totuus. 

Näin ma ja ke fyssarii. Hän on ihan sika ihana ja ammattitaitoinen. Mä oon saanu häneltä niin paljon. Oon oppinut tuntemaan itteeni fyssarin avulla. Tiedostan tunteitani paremmin ja osaan paremmin käsitellä niitä. Ja hallitsen ahdistusta paremmin. Osaan melko hyvin päästä sietoikkunaani. Eli että ei ole yli- tai alivirittyny. Fyssari osaa kannustaa niin hyvin. 

Puhuttiin myös triggereistä. Fyssari sano että jotkut ihan pienetkin asiat voi laukasta esim trauma muistoja. Mä tunnistin heti et mitä se tarkotti. On paljon semmosia esim. sanoja ja ääniä jotka laukasee sen pahan olon. Kuten sana Raisio. Koska se alkaa kirjaimilla rais joka tuo mieleen raiskauksen. Ja se yleensä lamaannuttaa. Ja saatan kadota tilanteesta hetkeks jonnekin ihan muualle.

Pitäs vissiin alkaa nukkuu. Öitä 

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Oh shoot

 Tää on paha, paha homma. Voi vittu. Miten täs kävi näin.. hemmetti. Toivon että tä ei oo sitä miltä se vaikuttaa. Vittu..

Mä juttelin tänään tästä opiskelijan kanssa. Oon siis osastol intervalli jaksol. Ihan vapaaehtosesti. Mä juttelin opiskelijan kanssa ja sen piti kertoo yhel hoitajal. Mut mä sanoin etten haluu jutella sen hoitajan kanssa tästä asiasta. Ni se ei tullu sit mul puhuu siit. Onneks.

Kerroin myös fyssari S:lle. Ja sain taas apua oloihin S:ltä. Hän on kyl niin ihana ihminen. 

Mut joo. Muuten menee ihan hyvin. Itseasiassa tosi hyvin. Oon energinen päiväl ja yöllä väsyttää. Ilman unilääkkeitä ja ennen kaikkea ilman bentsoi. Ja deprakine on nyt kokonaan poistettu. Pikkuhiljaa alkaa vähenee lääkkeet ja niiden haittavaikutukset. Ja en ees tarvii niit. 

Juteltiin just lääkärin kanssa että mä oon menny niin paljon eteenpäin. Siis monessa asiassa. Esim. puheesta saa selvää, käsiala on palautunut samannäköseks ku oli ennen, pystyn ajaa autoo... jne jne... Lääkäri sano että muistaa viime keväältä että mun puhe oli ihan sammaltavaa ja se sano että: se oli varmasti tosi ahdistavaa ku ei saanu itseään kuulluksi ku puhuminen oli niin vaikeeta. Ja se oli todellakin. Ahdistavaa siis. Onneks oon jo niin paljon päässy eteenpäin. Ja siis psyykkisestikin. En kauheen usein enää vajoo omiin maailmoihin. Harhamaailmoihin. Kyl ne välil vähän häiritsee. Mut nekin on jo hallinnassa joten kuten.

Mut joo. Toivotaan että se ei oo totta. 

tiistai 3. marraskuuta 2020

Siis kuuluuko sen oikeesti tuntuu hyvältä?

 Oonko jotenki epänormaali.... tai siis oon epänormaali. Ku oon kolme kertaa elämässäni harrastanu seksiä joista yksi oli kun olin 5, yksi oli raiskaus ja kolmas kerta oli jotain seksin ja raiskauksen sekoitusta.. 

Se vika tapaus oli siis kesän alussa. Kaverin kaveri. Se halus harrastaa seksiä mun kanssa. Mä en olis halunnu koska se pelotti mua. Mut suostuin silti. Sit kesken yhdynnän halusin lopettaa koska se sattu niin paljon. Sanoin etten haluu. Mut se jatko loppuun asti. 

Juttelin asiasta fyssarin kanssa. Mä siis ihan reilusti kysyin et kuuluuko seksin tuntuu hyvältä. Se sano että kuuluu. Mut kumppanin pitää olla luotettava. Ja pitää edetä rauhallisesti. Mun on vaikee uskoo et se tuntuu hyvältä. 

Sit palasin osastolle ja sit mul tuli kauhee ahdistus. Mä vaan itkin joku tunnin. Sit M-hoitaja tuli juttelee. Se helpotti oloo. Kerroin myös M-hoitajalle viime kesästä. Sit tuli päivällisaika. En syöny sitä niinku en syöny lounastakaan. Ei vaan maistunut. No kuitenki.. siin meni sit jonki aikaa. Tunti pari. Sit alko se järkyttävä kipu alapäässä. Mä ehkä yhdistän sen siihen ku toi avattiin toi keskustelu siit kesäsestä. 

Menin hakee M-hoitajaa. Se sano et syö ja tulee sit juttelee mun kanssa. Olin ihan varma et se ei tuu. Tääl se on melkeen poikkeuksetta niin et hoitaja sanoo että tulee pian mut ei sit tiukkaan. Mut se tuli. Kerroin kivusta ja kerroin et mä epäilen et mul on vaginismi. M ei tienny mikä se on. Mut se on siis semmonen jotkut lihakset tuol alhaalla jännittyy ja sit jos sinne tunkee jotain niin se alkaa sattuu. Sen miehen tos kesällä oli vaikeuksia saada sitä sisään. Ja se sattu ihan vitusti. Ja sit luin just tost vaginismiasta et esim tamppooninkin laitto voi sattuu. Ja mul se sattuu.

Mä tiiän et oon epänormaali ku en oo koskaan nauttinut seksistä. Musta se on vaan paha juttu. Kaikki mun seksiin liittyvät kokemukset on ollu jotenki pahoja. 

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

En viiltele vaikka mieli tekis

Ahdistus kasvaa taas. Ehkä nyt olis aika kattoo listaa joka me tehtiin fyssarin kanssa maanantaina. Siel on keinoja ahdistuksen sietoon. Kumpa tää lakkais. Kokonaan. Tää ahdistus. Tai edes normaalille tasolle. Et joskus ahdistaa. Ei joka päivä. Ja ei näin voimakkaasti.

Nyt tsiigailee keinoja, kiitos hei.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Psykofyysinen fysioterapia

Oon tääl osastolla käyny psykofyysisessä fysioterapiassa. Se terapeutti on tosi ihana nuori nainen! Ja oon oppinu tosi paljon siel terapiassa.

Me ollaan tehty jännitys-rentoutusharjotuksia. Niitten tarkotus on siis niinku rentouttaa jännityksen kautta. Ne on semmosii et ensin jännitetään jotain ruumiin osaa ja sit rentoutetaan. Esimerkiks työnnetään hetki käsiä yhteen tai jalkoi lattiaan ja sit rentoutetaan. Se oikeest auttaa rentoutumaan!

Sit ollaan kans tehty semmosta et piirretään kehon rajat jollain esineellä. Esim. nystyräpallolla tai telalla. Käydään  ensin toinen puoli kehosta läpi ja hierotaan sil esineellä joka kohtaa. Varpaat, jalkaterä, sääri, pohje, polvi, etureisi, sivureisi, kyljen kautta rintalihakseen, olkapää, hartia, olkavarsi jokapuolelta, kyynärpää, kyynärvarsi, kämmenselkä ja lopuks sormet. Sit sama juttu toisel puolel. Sen tarkotus on niinku tuua ittelle selväks kehon rajat ja se luo turvallisuuden tunnetta. Mä tunnen vielki sen kosketuksen vaikka siitä on joku puol tuntii aikaa. Se tuntuu hyvältä. Niin ku mä sanoin sille fyssarille ni musta kosketus tuntuu pahalta. Mä en tykkää ees itteeni koskettaa koska se tuntuu ahdistavalta ku mul on huonoi kokemuksii kosketuksesta. Mut sanoin myös et se telalla kehon läpi käyminen tuntuu hyvältä ja rauhottavalta. Fyssari sano et se on koettu hyvänä ja et siihen voi vaikuttaa se et se kosketus ei niinku tuu suoraan siihen ihoon vaan siin on välissä se esine.

Joka fysioterapiatapaamisen alussa fyssari kysyy mun oloa ja keskustellaan hetki siitä. Ja sit se kysyy et mitä viime kerral tehtiin ja yhes muistutellaan mieleen viime kertaa. Ekoil kerroilla mä väritin semmosta kehokarttaa niist kohista mis mul on ollu joku tuntemus. Yleensä rintakehä ja ylävatsanalue. Ja sit mul on joskus ahdistaessa semmonen ihmeellinen tunne ranteissa. Sit mä aina kerroin mun kivusta mut en pystyny kertoo mis se on. Se tuntu liian ahdistavalta. Mut tänään sain kerrottuu et se kipu on siellä. Se tulee kun mua ahdistaa ja pelottaa. Jotkut hoitajat kutsuu sitä dissosiaatio kivuksi. Sit me katotaan aina välillä semmost kuvaa mis on eri tunnetiloja ja sit siin on vartalonkuvat ja jokases väritetty niit kohtii joissa tuntuu tai on tunnoton ku on se tunne. Esim. ahdistaessa tuntuu rinnassa ja vatsassa ja vähän kasvoissa ja silleen, ja sit taas masentaessa raajat on tunnottomia jne.

Tänään fyssari kerto semmosesta ku autonominen hermosto. Ja sietoikkuna ja yli- ja alivireystila. Sietoikkuna on ideaali vireystila. Ylivireystila tarkottaa sitä että on levoton ja esim. puhuu paljon ja ajatus harhailee. Se on semmonen alkukantanen tila et pakoon tai taistele. Alivireystila tarkottaa et on niinku lamaantunu. Se on vielä alkukantasempi tila. Ne on joskus ollu toimivia ratkaisuja mut nykytilanteis joissa mäkin käytän niitä, ne ei toimi. Joskus autonominen hermosto aktivoituu ja reagoi nopeesti, vaistonvarasesti ja ei-tietosesti ja sillon voi mennä ali- tai ylivireystilaan. Meil oli semmonen lista jossa luki niit eri juttui jotka kuuluu niihin vireystiloihin. Alivireystilassa luki mm. dissosiaatio. Mä sanoin et mul tulee välil niitä. Fyssari sano et mulle on tullu meijänki tapaamisilla semmosia ja kysy et muistanko. Mä sanoin et muistan et se on joskus seuraavalla kerralla kertonu et mul oli tullu sellanen. En mä muista sitä hetkeä. Mut sen mä tiiän ja kerroinki fyssarille et kun mul tulee niit poissaolokohtauksii ni ne on täynnä harhoja ja sitä kipua. Sen keskustelun yhteydessä sain rohkeutta kertoo et mul tulee niit kiputiloja ja et se johtuu traumoista. Fyssari sano et traumaattiset kokemukset voi olla yks syy siihen et menee helposti ylä- tai alivireystilaan mut et se on täysin normaalia kaikille.

Kerran me testattiin semmosii painopusseja jotka laitetaan kehon päälle. Mä en muista mikä sen tarkotus oli. Oliskohan ollu kehonrajojen tunteminen, mut anyway, se oli tosi ahdistavaa ja mä sanoin etten haluu tehä sitä. Fyssari ymmärsi ja sano heti ettei tarvi tehä mitään semmosta mikä tuntuu pahalta. Se tuntu ku joku olis maannu päällä. Ja muutenki mua ahdistaa maata muiden seurassa. Tai siis semmosis tietyis tilanteissa. Esimerkiks ku on muutaman kerran ollu tikattavii haavoi jaloissa ni en oo halunnu maata niitä tikatessa. Kysyn aina et saanko istua ja aina oon saanu... outoja vaivoja mulla...

Mut joo.. semmosta kaikkea. Se fysioterapeutti on siis oikeesti tosi kiva. Sille on jotenki helppo puhuu ja mul on semmonen olo et se ymmärtää. Ja se on tosi fiksu ja asiantuntija lajissaan! Kerroin sille et tykkään laulaa ni sit se pyys mua laulamaan. Mä lauloin, se meni ihan pieleen mut se kehu silti. Ja mä en siis yleensä laula ihan noin vaan vieraille just siks ku voi mennä pieleen. Mut sille oli jotenki luonteva laulaa.

Semmosta täällä päin! Kiitos kun luit. Toivottavasti pääsisin pian pois täältä sairaalasta. Oon ollu tääl jo kaks ja puol kuukautta.. :(