Oonko valmis jättää kääntämät tätä vikaa korttii

 Vittu mä vihaan tätä elämää. Haluan kuolla. Vittu mä haluan kuolla. Meinasin taas mennä junanraiteille. Mut soitin rakkaalle ja hän puhu mut ympäri. Tää elämä on ihan perseestä. Onneks mulla on mun rakas. Ei oo muuta syytä elää. 

Mul on todella ahdistavia ajatuksia. Esim. ku en oo kotoon ni pelottaa et mun koti syttyy palamaan tai tulee joku vesivahinko. Me oltiin rakkaan kans leffassa perjantaina. Mul meni koko leffa ohi ku mietin vaan mun ajatuksia. Pelotti et jotain pahaa tapahtuu. Ja sit mä mietin kans muita juttuja. En vaan pysty seuraa leffaa. Mä rakastan kolmosen kertotaulua. Mä sitä lasken lähes non stoppina. Leffan aikanakin. Mä mm. keksin et miten isoista luvuista voi tietää et kuuluuko ne kolmosen kertotauluun. Silleen et niitten luvun numeroiden yhteen laskettu summa on jaollinen kolmosella. Eli kokeillaan esim. 325. 3+2+5=10 ei ole kolmosen kertotaulussa, koska 10 ei ole. Ja 324 eli 3+2+4=9 eli 324 kuuluu kolmosen kertotauluun koska 9 kuuluu!! Vittu! Kuin cool?! 

Nää ajatukset valtaa mun pään suurelta osalta päivää. Esim. kun harjaan hampaita ni lasken päässä kolmosen kertotaulua. Välillä häiritsee tv:n kattomista kun lasken sanoja. Ja sit kans parillisuus pakkomielle on muuttunut kolmosen kertotaulu pakkomielteeksi. Välillä. Se riippuu päivästä. Esim. just volumet, rappuset ja tämmöset... Pää täynnä.

Ja sit mulla on semmosia aivan sairaita, väkivaltaisia ajatuksia. Mut niistä ei puhuta. Ne on mun ja mun aivojen välisisä asioita. Mielellään tietenkin luopuisin niistäkin. Haluun niistä eroon mut ne valtaa mun aivot. Haluun ne pois. En oikeesti tiiä, mitä tehdä näitten kanssa.

Ja siis mullahan oli tossa taas semmonen nukkumiskausi. Nukuin yli 12 tuntia vuorokaudessa. Nyt taas en saa unta. Mä nukuin viime yönäkin jostain aamu seiskasta puol kybään.

vaivaa taas

 Uu ii u a aaa. Nukuin viime yönä n. 2 tuntii. NÄÄÄÄINNN! Huono homma ei oo tää lain kai. Oli kotikäytni klo 14.30 vissii. En ees muista enää. Ja syötiin kanaa ja riisiä

Kiitos hei

Jee! Hyvii juttui!

Moimoi. Ihan jees fiilis. A-serkku on asunu mun luona viikon ja meil on ollu tosi hauskaa! Sit tääl asuu nyt myös pikku kisu. Hän on mun kummityttö.

Outoo vaan et en saa nukuttuu... Nukun sen 2-4 tuntii yös ja se edelleenkin tuntuu riittävältä. Intervallijaksolla oli vähän rauhallisempi olo mut nyt tuntuu ylienergiseltä. Osastolla oli semmonen pysähtymisen hetki. Joka meni jo ohi. Nyt voisin vaikka lentää kuuhun.

Me ollaan menos laivalle A:n kanssa. Jee! Ja eräs ihana henkilö on tulossa mukaan. En malta odottaa.

JEE!

Ja siis niin. Oon nyt käyny kuorossa joka viikko ja se on ihan parasta. Haluun että tänään olis jo torstai että pääsis kuoroon. Ja siis oikeesti! Saan laulaa o holy night biisin isossa kirkossa tapanin päivänä! Oo nice! Kivaa! Oon jostain 12-vuotiaasta lähtien haaveillu että saan laulaa just sen biisin, just siinä kirkossa. Jee ja kaikkee!

Elämä on vitun ihanaa!

Mit vit?

 Huomenta. Nukuin 23-0.30 ja oon ihan pirtee. Perus.. not!

Täs on kaikenlaista meneillään mut sit toisaalta ei mitään. Oon nyt viikon, pari? nukkunu 2-4 tuntia ja se on ollu ihan riittävä määrä. Nyt ahdistaa ja on jotenkin levoton olo. Ei vittu tästä kirjottamisestakaan tuu mitään joten moi. Vaikee keskittyy. Mut kaikki on tosi hyvin. Energiaa riittää ja silleen. 

Joo moi!

En odota yötä

 Yöt ollu tosi raskaita taas. Heräilen 15 minuutin välein hikisenä ja ahdistuneena. Kauheita painajaisia. Nukuin yhteensä about 4 tuntia viime yönä. Mieluummin niin kuin että ei ollenkaan niinku su-ma yönä. Painajaiset on aikalailla samanlaisia ku aina. Ne on tosi ahdistavia. Mut päivällä on parempi olla. Tänäänki kotikäynnil pelattiin korttia aspan hoitaja J:n kanssa. Ja se oli kivaa.

Mun pitäis jossain kohtaa saada tukihenkilö. Pitäis uskaltaa sen kanssa tehä juttui kodin ulkopuolella. Mä haluaisin pystyä, mut se on vaikeeta. Pelottaa ja ahdistaa. Mut on mun pakko. Meninhän mä yksin bussil helsinkiin viime viikol. Eli mul on hyvät edellytykset. En oo menetetty tapaus.

Oon muuten huomannu että elämänlaatu on parantunut ku lopetin viiltelyn, vaikkakin mieliteot on yhä valtaisia. Nää triggeröi: veitset, sakset, lasinsirut, sheiverirt, terottimet.. jne. Ja eihän tommosia jokapäiväsiä asioita voi oikeen välttää. Ja siis pahin on ehdottomasti sheiverit. Mä en osta kotiin semmosia. Mul on semmonen ladyshave ni ei tarvi säilytellä sheivereitä kotona. Mut voin oikeesti paremmin ku pitkään aikaan. Jos nyt vaan pääsis sinne traumaterapiaan ni pääsis alottaa sen opiskelun. Haluun siis opiskella koulunkäyntiavustajaksi. Toivottavasti kykenen. 

Ens viikol on se intervallijakso. Ihana päästä fyssaril. Ne käynnit auttaa niin paljon! Ja fyssari on niin kiva. Ja mun mielestä vois taas vähentää lääkkeitä. Mul on yhä liikaa niitä. Mut jotenki kuitenki huolettaa se lääkkeiden vähentäminen. Varsinki nyt ku oon alottamassa sen traumaterapian. Nooh. Eiköhän kaikki mee kuitenkin lopulta hyvin.

Arpia ja uimista

 Mulla on arpia käsissä. Ne näyttää kauheilta. Mut mä käytän silti lyhythihaisia paitoja. Mä käyn silti uimassa. En yleensä varsinaisesti piilottele niitä. Mut en kyl todellakaan myöskään näyttele niitä. Semmosta mä en ymmärrä. Onko huomionhakua? Onko rehvastelua? En tiedä. Mut normaalia se ei ole. Mä häpeän mun käsiä. Mua harmittaa et en miettiny sillon mitään muuta ku sitä hetkeä.

Mä oon ajatellu että sit ku oon käyny traumaterapian ni opiskelen itseni koulunkäyntiavustajaksi. Se on joku vuoden kurssi. Mut arvet on iso ongelma. En mä voi mennä lasten eteen lyhythihasil paidoil. Siskonpojatki kyselee jo et mitä noi jäljet on.. ja ne on vasta 4- ja 6-vuotiaat. Et kyl lapset huomaa tommoset jutut. Ärsyttää ku oon ollut niin tyhmä.

Kävin tänään yhden jätkän kanssa hesessä. Meil on ollu juttuu joskus mut se ei sit edennyt mihinkään. Se tarjos mulle. Kysy viestil et mennäänkö vaan syömään vai mennäänkö me treffeille. Mä sanoin että ihan syömään vaan. En oo todellakaan yhtään kiinnostunu siitä. Oon ihastunut toiseen. Mut oli ihan kivaa.

Sain tukilinjalta 700e läppäriin. Meen huomenna äitin kans giganttiin kattoo et millaisen koneen sil saa. Kyl 700e jo ihan hyvän koneen saa. En mä tarvitse mitään pelikonetta. Ihan perus kone riittää.

Oon nukkunu taas tosi huonosti. Su-ma en yhtään ja ma-ti illalla pari tuntii ja aamusta jonku tunnin. Heräsin ku aspasta soitettiin aamusoitto. Mul on ens viikol taasen intervallijakso. Haluun stilnoctin takas. Jos vaikka taas toimis. En halu käyttää sitä mirtatsapiinia koska se ei auta ja tekee vaan huonon olon seuraaval päivälle. 

Mul on nyt kaks päivää särkenyt pää. Varmaan migreeniä. Sekin vielä vittu. Ihan ku en kärsis tarpeeks muutenki. 

Omiin aisteihin ei voi luottaa ja se on perseestä. Siks aina kysyn et kuuliko muut jonku äänen. Tai jotain et mikä ääni toi oli. Mut joskus osaan päätellä että joku ääni on harhaa. Esimerkiksi eilen ku oltiin äitin kans uimassa ni kuulin pitkän aikaa että joku lapsi huusi Sandraa, eli siis mun nimeä. Mä tajusin aika pian et se on harhaa. Se ei ollu pelottava eikä ahdistava ääni joten se oli helppo sivuuttaa. Eikä se niin kauheasti häirinnyt. 

Mut jotenki erityisesti siel uimahallil mua pelottaa et se mies tulee sinne. Kaikki miehet näyttää siltä. Aspan hoitaja J sano et se voi johtua siitä ku traumaterapia on alkamassa ni oon jollain tasolla jo alkanut käsittelemään sitä asiaa. Ja se sano myös et sekin voi vaikuttaa ku siel kuitenki ollaan vähemmissä pukeissa... en tiiä. Mut se on ärsyttävää.

Vois pikkufuckinghiljaa alkaa mennä koittaa nukkumista. Jos vaikka saisin nukuttuu tai jotain. Pääkin särkee. Vittu öitä!

Huomenii

 Juu moi. Huomenta. Heräsin viideltä. Pitäiskö nousta vai koittaa nukahtaa... en tiiä. Ei nukuta enää. 

Pakko selvitä

 Juu. Nyt oon kotoon. Omas kotoon. Ahdistaa. En ymmärrä miksi.. paha olo vaan. En odota yötä. Tavallaan odotan. Että pääsee nukkumaan. Voisi taas vaan, you know, ohittaa tän yksin olon. Mutta.. kun se ei mee niin. Ku nukun niin huonosti. Pakko pärjätä. Mukava viikonloppu takana. Ja huomen mennään äitin kans hakee asuntoauton renkaat Raisiosta. Se on kivaa.

Mun täytyy vaan selvitä tästä yöstä jotenki. 

Kipee muisto

 Oonko mä kukaan? Miksi oon vieraantunut itsestäni? Onko jo mun aika lähteä? 

Mulla pyörii yks lapsuuden muisto mielessä. Vähän erilainen muisto. Surullinen muisto. Mua itkettää kun mietin sitä. Mut siitä en haluu kirjoittaa. Ainakaan vielä. Se on vähän tyhmä muisto. Mut kipee...

Mul on paha olla. Miks en voi jo kuolla. Ei helvetti VOI olla tätä pahempi. Mä oon aiheuttanut niin paljon pahaa mun läheisille. Kirottu se päivä ku mut siitettiin. Jos mun isoisä ei olis koskenut muhun ni mun perhe ei olis näin rikki. Kui mun piti syntyä? 

Mä niin en tuu saamaan unta tänä yönä. Vaikka otin stilnoctin. Pakko kai koittaa..

Kuolema, korjaa mut jo pois

 Kolmas valvottu yö takana. Nyt en pysty enää.

:(

 Menee näköjään toinenkin yö valvoessa. 

Kuulumisia

 Hellou. Vähäsillä yöunilla mennään.. olisko kolmatta vai neljättä viikkoa. En pysy enää laskuissa. Pää on ihan hämärä. En saa ajatksista kiinni. Maanantain ja sunnuntain välisenä yönä en nukkunu minuuttiikaan. Maanantai on osittain kadoksissa. Muistan että olis pitäny mennä hakee injektio polilta mutta en uskaltanu auton rattiin koska en ollu nukkunu. No aspan hoitaja J tuli antaa sen mulle. Hyvä niin. Sit J tuli ja anto injektion. Sen jälkeen nauha katkes ja muistan seuraavaks että J sano että äiti tulee hakee mua. Ilmeisesti oli soittanu äitille.

No äiti sit haki mut ja en oikeen muista siit illasta mitään. Vaan että oli pää täynnä ääniä. Olin porukoil pari yötä. Molempina öinä nukuin sen 4 tuntii. Nyt on vähän semmonen hazy olo. En oikeen saa ajatuksista kiinni. Äänet ehkä vähän hiljasempii ku maanantaina. En muuten pystyis kirjottaa tämmöstä suht selvää tekstiä. 

Tänään olis pitäny tulla H polilta mut se on nyt ollu pari viikkoo pois. Onkohan sillä korona...?? Noh, onneks sain kotikäynnin aspasta. R tuli käymään. Juteltiin semmosta kevyttä, vissiin. En oikeestaan ees muista mistä me puhuttiin, mut mul on tärkeetä että täällä käydään. Että tulee ihmiskontaktia.

Mul on muuten semmonen ihmeellinen juttu et mul on hirveen huono lähimuisti. En esim. muista mitään viime viikonlopusta... Vaan että mä olin porukoil. Ei mitään muistikuvaa mitä tein ja kenen kanssa. Pelottavaa ja häiritsevää. Mut  R sano et se voi johtua väsymyksestä... Hope so...

Mul on kova ikävä aspan N:aa.. Miks sen piti jättää mut. Se oli kyllä ihmeellinen ihminen. Luotettava.. ja mä en todellakaan monesta ihmisestä sano niin. Ymmärtävä, sen kanssa pysty puhuu mistä vaan ja se ymmärsi. Sen kanssa uskalsin olla oma itteni. Ja enemmänkin. Mä hyppäsin välil mun epämukavuus alueelle ja sekin muuttui mukavaksi siinä seurassa. Pakko yrittää unohtaa.

Asiasta sadanteen: Mä oon ollu tekemisis mun exän kanssa. Siis sen jonka kanssa olin kihloissaki melkeen kymmenen vuotta sitte. Mul on noussu taas tunteita sitä kohtaan. Tai ne ei oikeestaan koskaan kuollu. Sen takia se sattukin niin kovaa. Mut on ihanaa olla taas tekemisis sen kanssa. Me tehään biisiä. Tai no mä vaan feattaan siinä. Me tehtiin sillon vuosii sitte yks biisi. Siinä M räppäs ja mä lauloin kertsit. Samalla tavalla tehään nytki. Ja se on kivaa.

Unettomuus vaivaa taas...

 Mä soitin sillon 4.3 yöllä osastolle. Siel oli toises pääs yks ihana hoitaja L. Miespuolinen. Me juteltiin hetki ja olo parani huomattavasti. 

Kerroin seuraavana päivänä äitille et olin soittanu osastolle ja jutellu L:n kanssa. Äiti oli ilonen  että pystyin puhuu mieshoitajan kanssa. Mut siis L on yks parhaista hoitajista. Se on niin rento. Ja tää on siis sama joka sillon tilas mulle sen poliisin josta kerroin aiemmassa postauksessa. Mä sanoin L:lle että mua harmittaa se tapaus ni L sano että se ei kanna kaunaa siitä. Mul tuli hyvä olo.

Oon taas nukkunu huonosti. Max tuntii yös. Saa nähä miten ens yö menee. 

Mut öitä!

Poliisiauton kyydissä

 En oo varmaan kertonu tääl siitä ku viime syksynä jouduin poliisiauton taakse kyytiin. Olin siis sillon osastolla. En nyt tarkalleen muista mitä siin tapahtu mut muistan että olin ulkona L-mieshoitajan kanssa koska mul ei ollu vapaakävelyy. Lähin kävelee märystä kohti moottoritiesiltaa. Siis silta jonka alla menee moottoritie.

L yritti kysellä minne oon matkalla. En vastannu. Sitte L soitti osastolle ja siel käskettiin soittamaan poliisille. Pysähdyin sillalla. Nousin korotuksen päälle. L veti mut alas siitä. Yritin uudelleen monta kertaa mut koko ajan se veti mut alas ja yritti jotain vissiin puhuu mul. Sit tuli poliisi. 

En muista miten mut jotenki päädyin sinne poliisiautoon. Se oli tosi ahdas. Pää osu kattoon. Sit me ajettiin takas märyyn osastolle. 

Ja oon siis monesti ollu poliisin kans tekemisis mut tää oli eka kerta ku olin poliisiautossa.

Nyt oon harhoissani. Vaikee jatkaa kirjottamista. Kello tulee viis ja oon viel hereil.

Ei mee kauheen hyvin

 Oon ollu nyt osastolla 5-6viikkoo. On taas ehtiny tapahtuu kaikenlaista. Join taas käsidesii ku halusin hetkeksi eroon ajatuksista. Puhalsin 0.7promillee. Muistaakseni. Ja sit jouduin erkkaan joistain syystä.

Ja sit oli yks semmonen tapaus että lähin hoitajan kanssa ulos ku ne ei päästä mua yksin ku on niin paljon itsemurha-ajatuksia. Ni kuitenki. Lähin sen mies puolisen hoitaja L:n kanssa ulos. Mul oli selkeä päämäärä mielessä. Se moottoritien silta. Puoles välis matkaa sanoin L:lle et: sä voit nyt lähtee. Se oli vähän ihmeissään mut tuli mun perässä ja mä kiihdytin vauhtia. Sit se sano et: Sandra, jutellaan nyt hetki. Mä sanoin että: kohta. Sit oltiin sillan kohdalla ja sanoin että nyt voidaan jutella. Nousin korkkeellee seisoo ja yritin nousta kaiteen päälle mut L esti mua. Se oli jo soittanu poliiseille.  Sit L piti mua kiinni kunnes poliisi tuli. Mä änkeydyin sinne poliisiauton takaosaan. Ja sit takas osastolle. 

Unettomuus on vieläkin jatkunut. Herään joka vitun yö painajaisiin. Oli itseasiassa kaks yötä ku ei ollu painajaisia ja mä nuolasin ennen ku tipahti ku viime yönä taas painajaisia. Mun pitäs päästä semmoseen ihme uni tutkimukseen. Sekin vähän jännittää. 

Oon käyny kotilomil mut ne on todettu olevan liian raskaita. Kun pitää esittää et kaikki on hyvin. Äitille ei tarvi esittää mitään. Sen kanssa saa olla oma itsensä. Mä rakastan äitii yli kaiken. Sen takia mä oon päättänyt lopettaa viiltelynki. Heitin "symboliveitsen" pois. Eli nyt oon valmis lopettaa viiltelyn. 

Tääl kuntoutusosastolla on ihan kivoi hoitajia nyt ku oon tottunut. Erityisesti yks M. Sen kanssa on helppo puhuu ja se tietää ne oikeet sanat mitä sanoa. Mä itseasiassa kirjoitin M:lle runon viime keväänä:

En oo viel kauaa sua tuntenu,

mut tää hetkikin sen jo mulle kertoo.

Suhun voi luottaa.

Sä ymmärrät, 

tai ainakin yrität ymmärtää.

Muuta en kaipaakaan. 

Vain jonkun joka kuuntelee.

Jonkun joka on läsnä,

jonkun joka välittää.

Susta huokuva hyvyys,

tekee mulle levollisen olon.

Et tuomitse mua,

vaikka teen välillä tyhmästi.

Oot valinnut oikean ammatin.

Kiitos kun autat mua.

Ja sit asiasta kukkaruukkuun. Vai pitäiskö sanoo lääkepurkkiin. Mun menee ihan törkeen paljon lääkkkeitä: abilify maintena, truxal, deprakine, lito, opamox, serenase, diapam, leponex, tenox + metforem ja spartofer

Pitäis saada karsittua mut mua pelottaa et joudun olee tääl viel pitkäänkin jos niit pitää laskee silleen pikkuhiljaa. Ja muutenki on vähän ristiriitanen olo siitä et haluun jo kotiin mut en tiiä pärjäänkö siellä.

Ja sit kaiken tän lisäks mua stressaa se ku mul on rinnan alla kyhmy. Kukaan ei tiedä mikä se on. On tehty lähete ultraan. Mut mä oon prioriteeteissä aina se viimeinen. Mä varmaan kuolen johonki rintakasvaimeen ennen ku pääsen siihen tutkimukseen.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Mun aspan omahoitaja häippäs. Se oli niin ihana ja täydellinen hoitaja. Kui just sen piti lähtee. Nytkin itken ku kirjoitan tätä. Piirsin kuvan sille:

Sydämen sisään kirjotin YOU ARE FULL OF LOVE

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Viime yön unisaldo 0 tuntia. Nukuin päiväl pari tuntii sohval. Heikosti menee. Nytkään ei oo tietoo unesta. Ahdistaa