Helsinki-reissu

 Olin krissen luona tiistaista torstaihin. Mul oli tosi kivaa. Relattiin ja katottiin glee projectia. Käytiin ratikalla kaupassa. Se on niin eksoottista ku tääl kotikaupungissa ei oo ratikoita. Nukuin tosi hyvin krissen luona. Heräsin vaan kerran! 

Vähän kuumotteli kyl noi bussi matkat mut hyvin selvisin. Ja paluumatkalla krisse oli mukana ku tuli käymään tääl. 

Mut joo. Over all parhaat pari päivää takana! 

Se yksi hetki

Seison linja-auto pysäkillä. Ahdistaa... Onneksi bussi saapuu pian hakemaan minut turvaan täältä. Täällä on vaarallista. Olen kaikkien armoilla. Kuka vain voi tehdä minulle mitä vain. Laitan kännykästä soimaan rauhallista musiikkia ja nappikuulokkeet korville. Kumpa tämä auttaisi ahdistukseen. Musiikki on kuitenkin tarpeeksi hiljaisella että kuulen ympärilläni tapahtuvat asiat. Vielä viisi minuittia ennenkuin bussi saapuisi. Selviänköhän?

Katselen ympärilleni nopein pään liikkein, kuten pikkulinnut, joiden koko elämä perustuu reaktionopeuteen. Olipa kyse sitten ravinnon saannista tai vihollisilta pakenemisesta. Minusta tuntuu vähän samalta. Kurautan kurkkuani auki varmuuden vuoksi. Jos vaikka täytyy huutaa apua. Puhelin on myös varmuudeksi esillä.

Tarkkailen yhä ympäristöä. Vielä neljä minuuttia.. selviänköhän? Ohitseni kulkee välillä ihmisiä. Arvioin vaaratilannetta ja jokaisen miehen kohdalla syke nousee ja ahdistus kasvaa. Sietämöttömämmäksi. Kolme minuuttia vielä. Hengitys on jo tiheää. En ehkä selviä.

Kaukaisuudesta kävelee kalju mies. Pidän katseeni tiiviisti hänessä. Ei se voi olla hän. En usko sitä. Ei minulla nyt näin huono tuuri ole. Mies lähestyy ja lähestyy, uhkaavasti. Minulla on huono näkö. Minun kuuluisi oikeasti käyttää silmälaseja mutta en halua. Miehen kasvot ovat siis vielä hämärän peitossa, mutta jo ulkomuodosta ja kiiltävästä kaljusta voi päätellä, että kyllä se hän on.

Pakoon.. Pakoon! Mutta minne? Bussi tulisi kahden minuutin kuluttua. Olen sidottu tähän paikkaan sillä en halua missata linja-autoa, joka veisi minut kotiin turvaan.

Jämähdän paikoilleni. En kykene liikkumaan enkä enää edes ajattelemaan järkevästi. Paniikki ottaa vallan. Mies tulee kohdalleni. ''Terve!'', mies sanoo hymyillen. Kumpa saisin hänet lakkaamaan tervehtimästä kohdatassemme. Voisin sanoa asiasta, mutta kun en voi. Minua pelottaa. Kovasti. Olen aina alakynnessä näissä tilanteissa. Mies on päättänyt tervehtiä minua ja minulla ei ole siihen sananvaltaa. Aivan kuten raiskaus hetkessä. Ei sananvaltaa. Täysin vallan vietävissä.

En vastaa mitään. Yritän nyt olla edes katsomatta hänen suuntaansa. Syke huitelee ties missä lukemissa. Yritän kasata itseäni ja samalla toivon että mies ei pysähdy luokseni ja vaadi jonkinlaista keskusteluhetkeä. Kun en nyt pääse pakoonkaan. Onneksi mies kävelee vain ohitseni. Vaikkakaan olo ei parane kyllä yhtään. Ahdistus on mennyt jo yli käsittelykykyni ja hallitsemattomat kyyneleet alkavat vierä poskia pitkin. Itken... keskellä kaupunkia... yksin... peloissani....

Tuskallinen viisi minuuttia on nyt takana ja bussi jonka kyytiin minun on tarkoitus nousta meinaa ajaa ohitseni, sillä olen kokonaan omissa maailmoissani ja umnohdan vinkata kuskille. Harhat ovat vallanneet pääni.

"Oot huono, oot paha, tapa ittes".... Kuin ihmeen kaupalla pääsen sisään linja-autoon, saan matkan maksettua matkakortilla ja menen istumaan vakiopaikalleni. "Tapa ittes, oot ansainnut sen, se oli sun syytä vitun huora" Matka kotiin on todella lyhyt ja ulkona olisi ihana sää. Kävellenkö? Ei onnistu. Totesin taas että siellä on liian vaarallista ja pelottavaa.

Harhat vain pahenevat ja jään elämään äskeistä tilannetta joka mielessäni etenee pidemmälle. Alan tuntea kovaa repivää kipua alapäässä. Haistan miehen deodorantin ja hien sekoituksen ja elelen omassa harhamaailmassani. Onneksi kuitenkin tajuan nousta pysäkilläni pois bussista. Enää pikku kävelymatka kotiin. Kävely pahentaa alapääkipua. Kipua, jota ei pitäisi edes olla enää olemmassa.

Vihdoin pääsen kotiin. Olen ehkä hädintuskin elossa, mutta selviämiseksi tätä ei voi kutsua, sillä mukaan jäi kamala kipu, flasbackit ja sen miehen äänl. Kuolemakin olisi ollut enemmän selviäminen. Eipähän tarvitsisi kärsiä enää...

Maailman tärkein

Tänään aamulla syntyi mun tuleva kummipoika! Ihanaaaa. Sisko sai siis toisen lapsosen ja siitä tulee mun kummipoika :)

On ollu ihan ok pääsiäisloma. Siskon toinen poika oli porukoil hoidossa ja mäkin täällä. Sain toteuttaa itteeni lastenkaitsijana kun käytiin ulkona pikkimiehen kanssa ja leikittiin muutenki. Siskonpoika on kaks vee. Ja maailman söpöin. Yht söpö ku tää uus tulokas.

Mut niin... mua stressaa kauheesti ku paikkurit lakkaa kulkemasta toukokuun alusta tääl kaupungis mis asun. En uskalla kulkea tuolla yksin. En ollenkaan. Bussi pysäkille korkeintaan ja sinnekkin oon nyt melkein aina joutunu pyytää saattajan kuntoutuskodista. Harmittaa olla tällanen mut ku en oikeest voi tälle mitään...

Tänään on muuten pääsiäinen. Hyvää pääsiäistä! Jeesuksen hauta on tyhjä ja armo on toteutunut. Tärkeä päivä. Ilman tätä päivää ei muuten päästäis taivaaseen. Et miettikääs sitä :D onneks Isä anto poikansa Jeesuksen meille armon tuojaks. Kiitos Jeesus että kannoit meijän synnit. Meil kaikil on nyt paikka taivaassa!!

Pää pyörällä!

Nyt on vähän parempi olo.. Ei nyt mikään kuningas olo, mut ei ahdista niiiiiin paljon. Mul oli tänään psykoterapia. Sain puhuttuu niin paljon taas asioita. Huhhuh ku olo keveni! En tiiä miten pärjäisin ilman A:ta!!

Mul oli eilen ekan kerran se "pää pyörällä"-ryhmä. Alkuun jännitti ja ahdisti niin paljon, et pyysin toimintaterapeutti J:ltä saanko lähtee kotiin. J sano, et koitan viel olla siel, et jos olo vaikka helpottais. Onneks jäin koska loppu meni jopa suht hyvin. Tehtiin semmosta onnenpyörä juttuu. Se oli ihan kivaa.. Mut mua tavallaan valmiiks ahdistaa ne jotkut keskusteluaiheet, mitä siel sit tulee.. Mun lisäks siel oli kaksi muuta potilasta ja kaks vetäjää. Vetäjät on toimitaterapeutti J ja hoitaja joka on vaikka TP. Naisia kummatkin. Odotan paljon tolta ryhmältä, paljon!!

Eilen oli myös laulutunti. Se meni niiiiiiiiiiiiin hyvin!! R(lauluopettaja) kehus mua taas hirveesti ja siit tuli hyvä fiilis. Ja ajatella! Se on mies ja mua ei paljon yhtään pelota :) Oon vähän ylpee itestäni, ku pystyn olee siel.

Tänään ku venasin bussii ku olin menos A:lle, ni siin pysäkin kohal auton kans pysähty joku ällö pappa. Kysy et haluunko kyydin. Mun teki mieli raivoo ja huutaa sille "KUIN VITUN TYHMÄNÄ SÄ MUA PIDÄT!!! IHAN KU MÄ NOUSISIN SUN KYYTIIN JA SÄ VIET MUT JOHONKI JA RAISKAAT TAI VAIKKA TAPAT!!!!" Mut mä sanoin vaan: "Ei kiitos" ja se meni pois. A oli tosi tyytyväinen mun toimintaan ja kehus mua, et tein just oikean ratkaisun.

Huomenna nään omahoitaja T:tä(eri ku TP) ja J:tä pitkästä aikaa. Me varmaan tehään jotain ruokaa J:n kanssa. Toivottavasti ei oo niin paljon harhoja huomen ku halun pystyy olee ja tekee ruokaa J:n kanssa.

I will make you pray

Mul oli tänään taas CRT. Tehtiin kaikenlaisia tehtäviä. Se on itse asiassa ihan kivaa puuhaa. Paitsi välillä mä katoan tilanteesta ja on vaikea palautua takasin jatkamaan tehtävää. Se on ärsyttävää... Siellä on esimerkiksi semmosia tehtäviä, että on paperilla lukuja ja siitä pitää ympyröidä vaikka parilliset luvut. Pari riviä teen ja yhtäkkiä mä vaan katoon. En saa enää kiinni siitä, mitä pitikään ympyröidä ja joudun palaamaan taaksepäin ja tarkistaa mitä sieltä on ympyröity.

Tehtävien jälkeen mä kerroin hoitaja T:lle, että aion perjantaina ryypätä, ku mennään kaveri porukalla baariin viettämään A:n synttäreitä. Sovittiin, että jätän lääkkeet ottamatta ainakin illalla, ku lääkäri oli viimeksi tehnyt semmosen päätöksen. Ja jos mä vielä viiden jälkeen aamulla juon, niin sitten en ota aamu lääkkeitäkään. Toivottavasti tulee kiva ilta :) Mä jo äitillekkin sanoin, että juon, ni ei tarvitse salaa juoda. Vaikka kyllä mä 21-vuotiaana saan tietty itse päättää, juonko vaiko enkö. Ja mä aion todennäköisesti juoda aika paljon...

CRT:n jälkeen menin ostaa bussi kortin. Seutulipun siis. Se on voimassa 30 päivää ja sillä saa matkustaa niin paljon ku haluaa. Ja pääsen sillä myös isovanhempien luokse, vaikka ne asuu toisessa kunnassa. Se on aika kätevä :). Sen jälkeen ku olin ostanut sen kortin, niin menin bussi pysäkille. En ollut varma, että oliko bussi  jo mennyt, ni  mä kysyin yhdeltä papparaiselta, että onko se mennyt. Siis minä! Minä puhuin tuntemattomalle papparaiselle. Se oli tosi tosi ahdistava kokemus, mutta samalla ehkä askel eteenpäin? No ei se bussi ollut vielä mennyt. Siinä oli odottelemassa myös joku mummo, mutta se  ei kuullut mun kysymystä.

Viikonloppu meni vaihtelevissa merkeissä. Välillä ahdisti tosi kovin ja välillä vähän vähemmän. Koko ajan oli kyllä semmonen pieni ahdistus ja tänään on myös ahdistanu vähän. Mutta mä saan jonkin verran kontrolloitua sitä pahaa oloa. Ei esimerkiksi ole nyt tarvetta ottaa tarvittavia lääkkeitä. Viillellä kyllä tekisi mieli, mutta mä taistelen sitä vastaan. En aio viiltää, en todellakaan.

Just get out of my god damn head!

Mulla oli perjantaina aika hoitaja T:lle (psykoosityöryhmän hoitaja). Harjoteltiin bussilla kulkemista. Siis koska mulla on niin pahat pelot, etten uskalla kulkee bussilla yksin ja kohta kun alkaa koulu niin pitäisi itse uskaltaa mennä. Me tehtiin semmonen harjoitus, että mentiin yhdessä bussiin, mutta istuttiin erikseen. Ja sitten mun piti arvioida pelkoaste 0-10 asteikolla. Se oli vahtelevasti silleen 5-8. Me tehtiin kaksi matkaa(eli niinku eestaas). Se oli tosi stressaavaa ja rankkaa ja olin sen jälkeen ihan poikki. Onneksi kokeiltiin niin nyt tiedän, että kun koitetaan vielä muutaman kerran ja alan tottua siihen, että se on ihan mahdollista, että mä alan kulkee yksin bussilla koulumatkat.

Ton bussi kokeilun jälkeen mun ehdotuksesta koitettiin ottaa yhteyttä terapeutti S:ään. Se ei vastannut........... Se ei varmaan halunnut vastata. Se tiesi, että siellä oon mä. Tai no T:hän se sinne soitti. Kun en mä uskalla, kun oon niin luuseri. S varmaan ajatteli "Voi ei! Taas toi ällöttävä ihminen. Just kun olin päässyt siitä eroon" EI eieieieiei, se ei ikinä ajattelisi niin.. S on niiin ihana ihminen, se ei koskaan aattelisi kenestäkään silleen... Paitsi ehkä musta... Äh en tiedä. Ihan sama. Ei se kyllä ole ihan sama. Ehkä se ottaa yhteyttä T:hen, koska T jätti viestin vastaajaan. Toivotttavasti.

Siitä opo ajasta. Kun mä menin sinne, mua pelotti tosi kovin. Mä rukoilin sen matkan sinne kun kävelin autolta koululle. Kuvittelin, että mä pidin Jeesusta kädestä ja toisessa kädessä oli äiti. Joo tiedän, kuulostaa oudolta,,, mutta se autto :) (mielikuvaharjoitus) Se opo aika meni tosi hyvin ja me sovittiin, että alan käymään ruotsin kurssia ensimmäisessä jaksossa. Kaksi päivää koulua viikossa.. Mut hei, hitaasti hyvä tulee, vai miten se menikään.. BTW unohdin kysyä opolta missä luokassa tunnit on.. No eiköhän se selviä...

 Hiukan kyllä alkoi pelottaa, kun T sanoi, että aikuislukiossa vauhti on nopeampaa ja tulee paljon läksyä... En tiedä miten selviän. Ja kun ostin sen ruotsin kirjan ja selasin sitä vähän, niin siellä oli kaiken maailman paritehtäviä. Ja mä en kyllä ala semmoisia tekemään. En pysty en voi  en osaa en uskalla. EI MÄ EN MEE KOKO HELVETIN KOULUUN OLLENKAAN! Tästä ei tule yhtään mitään, mä epäonnistun taas niinkuin aina kaikessa. Ja kaiken lisäksi harhat on taas palannu. Tai harvemmin niitä tulee, mut esim. eilen illalla kuulin ääniä, jotka käskivät viillellä ja tunsin pahan veren mun suonissa. Oli pakko viiltää vähän. Ihan ihan vähän, se veri oli mustaa ja sakeeta. Pahaa... Ei taas tätä shittiä! Miksi tässä käy taas näin. HARHAT HÄIPYKÄÄ MUN PÄÄSTÄ! TE OOTTE VAAN HARHOJA JA MÄ EN USKO TEIHIN! Mitä mä teen... mitä jos harhat käskee tappaa itteni, tottelenkohan?

Pakko viillellä...

They're gonna leave me.. they allways do

En mä ole kuulkaas ihmiset laiska.. Mä olen oikeesti vaan tosi tosi väsynyt koko ajan. Jotkut sanoo et se johtuu masennuksesta, joka mul on.. Mut mä uskon, et siihen vaikuttaa myös toi jäätävä määrä noita lääkkeitä, joita mä syön. Harmittaa vaan ku kukaan ei ymmärrä, et mua oikeesti väsyttää niin paljon, et meinaan nukahtaa pystyyn. Voipa tohon vaikuttaa sekin, et nukuin viime yönä mukavat kolme tuntia. Ku menin siis sänkyyn joskus ysiltä ku olin niiiin väsyny, mut nukahin joskus 12 ja heräsin 3:33 :DD vamppii.

Eilen oli kiva päivä. Käytiin päiviksen kans torilla munkillaki ja kaikkee.. mut hauskinta oli ku kaikki muut lähti kotiin joskus 13 mut mun kyyti tuli vasta yli 14, ni mää olin kahestaan toim.ter. J:n kanssa. Me tehtiin kaikkee tosi outoo, esim rikottiin jotain kaakeleit heittämäl sarkatalon oven eteen ulos asvaltille :DD ja sit raahattiin ympäriinsä jotain ihme jätti ämpärii, johon me sit laitettiin ne sirut. Ihan perus päivä siis :D NOT! Istutettiin siihen sit jotain yrttei... Koitan muistella.. ainaki ruohosipulii, tillii ja oregaanoo.. olisko ollu basilikaa ja tinjamii ja sit jotain ihme punertavii lehtii mitä en muista mitä ne oli. Sit päivän hauskuus jatku vaan ku pääsin kotiin, koska Nelli koirani pääsi mun kans tapaa terapeutti S:ssää Turkuun :D Nelli oli koko tunnin tosi kiltisti vaikkakin vähän huomionkipee ku ulisi aina välillä.

Tänään mä harjottelinki sit bussilla kulkemista. J tuli aamulla tohon meijän pihan lähelle ja mentiin siit yhes bussilla menemään päivikselle. Pelotti ihan sikana ja tein rentoutumis harjotuksia. J onneks jutteli niin paljon, et en ees kerenny ahdistuu ku kiinnitin huomion sen puheisiin. Se meniki oikeestaan sit tosi hyvin ja mul tuli vähän varmuuttaa siihen bussi juttuun. Ehkä mä oonki jossain vaihees valmis kulkemaan bussilla yksin. Krista siskolla oli tänään piikki päivä ni seki oli päiviksellä tänään. Me oltiin kumpiki tosi väsyneitä ni ei jaksettu riehuu kauheesti niinku tavallisesti :D Päivä meni ohi aika nopeesti ja sit miettisin et millä pääsen kotiin ku isä ei ollu päässy viel töistä. Sit yks hoitaja sano, et mä voisin mennä bussilla. Mä sanoin et en uskalla mennä yksin. Sit Krista tarjoutu tulee mun "saattajaks". Se oli oikeesti tosi ihana ele Kristalta. Se meinaan joutu jättää pyöränsä päiviksen pihalle ja se on siel vielki nyt sit.. Kiitos Krista <3

Mut joo nää on näitä ihanii valoisii puolii mun elämästä. Ja ihanaa on et äänii ei oo ollu enää joka päivä, mutta... tänään taas... djewdoiuewfiwidwj thirteen cuts ja vaikka mitä shittiä.... ihan sama. En tottele niitä..toivottavasti enää. Jos vaan pystyis olee viiltelemättä. vaikka mulla on yks terä huoneessa. en tiiä... On tää välillä vähän liian perseestä. Niinku mun pelot jotka ei juurikaan ole läiaikoina vähentyny. Niinku mun itsetuho vietti joka tuntuu voimistuvan vaan koko ajan. Ja ainainen väsymys...

Ja sit viel se ajatus siiitä, et maanantaina on hone ja en tiiä heitetääks mut nyt ulos tuolt päiviksest... et mä aloittaisin klubitalon tai jotain.. En kyl haluis sinne. Siel on liikaa vastuuta itselleen. En oo viel valmis siihen. En uskalla muutenkaan mennä sinne,,, tietyistä syistä. Mut jooo... nyt meen nukkuu kyl. Öitä..(kato ku saan unta) :/