Rahaa ei tule mut sitä menee

Vituttaa maksaa 25e ambulanssi kyydistä ku siihen pakotettiin poliisin voimin. Vituttaa oikeesti ihan käsittämättömän paljon. Maksoin sen....

Sairaalalasku tulossa. Joku 200-300e. Vituttaa sekin. Miten ne voi pyytää rahaa jostain mihin on pakotettu. Epäreilua mut sekin on pakko maksaa.... must on niinku outoi juttui Suomen lais, mut tää on ehkä oudoin ja epäoikeuden mukaisin... En mä olis halunnu ambulanssiin... enkä varsinkaan sairaalaan!

Mul ei sitäpaitsi oo tulos MITÄÄN rahaa MISTÄÄN. Mun asumistuki jäi katkol joulukuussa koska vuokrasoppari päätty. Kirjotettiin uus mut nyt ei tuu sit rahaa vielä. Yks kuu jäi jo väliin. Ja kuntoutustuki plus muut tuet on katkolla myös koska mul kirjotetaan kuntoutustukee eli määräaikasta eläkettä yleensä kaks vuotta kerrallaan. Katko sattus tulee nyt tähän kohtaan. Hakemukset kaikki (asumistuki, kuntoutustuki, hoitotuki ja takuueläke) on jo joulukuun alussa kelaan saapunu mut kaikki on viel käsittelyssä siel. Ahdistaa ku kelan henkilösivuil ei lue mitään enää 'seuraavat maksut' osiossa. Soitin kelaan torstaina. Mukava virkailija-nainen lupas laittaa mun asian kiireelliseks mut sano et jos ens alkuviikost ei olla viel käsitelty ni kannattaa hakee toimeentulotukee. VITTU! Se on yhtä säätämistä. Mut vuokra ja puhelin/netti laskut pitää saada maksettuu. Voin olla ilman ruokaa mut laskut on maksettava...

Tulin tänää omaan kotiin. Ahdistaa tuhat kertaa enemmän ku porukoil vaik ei sielkää ollu hyvä olo. Äänet käskee viiltää ja mieli tekis. Ansaitsen pahaa koska oon ihan vitun paska ihminen. Ansaitsen kuolla. :( vituttaaaaa. Mut en voi tappaa itteeni.. äitin takii. Mut mä haluun. Tosi vitun kovin. Oon paha.

Harhoja ja taistelua

Tahdon kuolla.. taas nää fiilikset valtaa pään.. mä haluun kuolla. Haluun pois. En jaksa enää taistella tätä pahaa oloo vastaan. Kaikki on hyvin, they think. Ei oo.. ei todellakaan ole! Ahdistaa, masentaa ja harhat on taas vallannu pään. vaikee keskittyy tähänki. Mut en aijo viillellä. En enää. En halu sairaalaan.

Tänään just mentiin mielisairaalan ohi ja mä sanoin M-siskolle, et en enää ikinä joudu tonne. M sano et mul on hyvä asenne :) Se oli kivaa..

Mut niin. sinne en halua enää koskaan. Mut mun pitäis kai kertoo jollekki et harhat on taas pahana. "----sandra-shh---shhh--ssanndraaaa--sandra---san--sandr-aa---viillä, viillä, viillä..." ja aina peilin edessä "ruma,ruma,ruma..." Se on tosi ahdistavaa. Ja illalla tuntuu ku menis jotain ötököitä iholla ja joskus päivälläkin. Se on rasittavaa. Ja sit kans harhasii ajatuksia liittyen ystäviini... Mä en jaksa enää. Viiltely pyörii mielessä koko ajan. Voin huonosti..

Musta tuntuu usein et mua seurataan ja et mun tekemisiä kontrolloidaan.. Ja mun pitää taistella saadakseni omat mielipiteeni ja ajatukseni voittoon. Tuntuu et mun päähän laitetaan ääniä, koska mun huonoo-oloo halutaan ylläpitää... En keksi syytä siihen, mut musta tää on aika loogista. Ehkä ne haluu et joudun kärsii, ku oon niin paha ihminen.. Tai sit tää liittyy rahaan. En tiiä.. en tosiaankaan tiiä...

Vaaleat lakanat

Ilta hämärtyy ja on aika käydä levolle. Pimeys valtaa huoneen yllättäen. Pienen huoneen, johon on ahdattu kolme sänkyä ja säilytystilaa kolmelle ihmiselle. Olen huomioinut, että huone on pimeällä pimeämpi kuin pimeys muualla. Olen yksin pimeydessä. Tai niin ainakin oletin. Makaan sängyllä selälläni kauhusta jäykistyneenä, kun yhtäkkiä tunnen kosketuksen kaulalla. Pimeys alkoi muuttua silmissäni hämäryydeksi. En nähnyt ketään missään, mutta ehkä en vain erottanut hahmoa hämäryyden takia. ”Kuka siellä”, kysyin kuiskaten. Tunsin kuinka joku yritti vetää peitettä päätäni. Pidin siitä tiukasti kiinni. ”Lopeta!” sanoin täydellä äänellä. ”Ei, sinä olet ansainnut tämän”, ääni sanoi.

 ”Kuka siellä on?”, kysyin uudelleen. Ei vastausta, pelkkää epämääräistä miehen muminaa. Peiton vetäminen loppui lopulta ja minä olin voittanut; peite pysyi päälläni. Mies oli kuitenkin sinnikäs, sillä seuraavassa vaiheessa tunsin jonkun kehon makaavan omani päällä. En saanut henkeä. Tunne oli sama kuin silloin aikoinaan kun jouduin tuntemattoman miehen raiskaamaksi. ”Mene pois”, yritin, mutta turhaan. Mies oli jo edennyt aikeissaan ja yritti avata reiteni. En nähnyt ketään, mutta nyt olin varma että joku siinä oli. Nousin pikaisesti ylös sängystä ja menin ulos huoneesta. Kukaan ei seurannut minua, eikä huoneesta kuulunut jälkeeni pihahdustakaan.

Menin hoitajien kansliaan kertomaat äskeiset tapahtumat. ”Sinulla on taas ollut harhoja”, hoitajat sanoivat. ”Ota lääkettä ja mene takaisin nukkumaan”

Mutta miten se voi olla niin varmaa. Mitä jos joku olikin käynyt minun huoneessa ja ehtinyt pois ennen kuin ehdin nousta ylös. Mutta kuka yrittäisi raiskata minut? Yököt? Heidän on sitten niin helppo sanoa, että se oli harhaa. Miksi minä? Olenhan rumin ja iljettävin kaikista naispotilaista. Ehkä minä olen helppo kohde, sillä kukaan ei kuitenkaan uskoisi minua, koska minulla on ollut muitakin harhoja, kuten kuulo- ja näköharhoja. Mitä jos tämä kaikki onkin vain yhtä suurta huijausta. Minut yritetään tehdä hulluksi. Kaikki harhat ovatkin vain suurta kulissia ja minä olen päätähti tässä teatterissa. Ehkä koko maailma on teatteria. Jotkut vetelevät meidän naruista niin kuin olisimme marionetteja.

Mietin maailman menoa ja tätä koko systeemiä samalla kun makoilen petillä vaaleissa lakanoissa. Pelko ei ole vieläkään haihtunut pois, mutta kaikki alkaa näyttää sumealta. Liikkeet tuntuvat raskailta ja hallitsemattomilta. Ajatusten luominen tuntuu jo lähes mahdottomalta. Vaivun uneen. Ehkä ikiuneen…