Paljon uusia asioita. Uhka vai mahdollisuus?

Joo. Huomen on se palaveri. Toivottavasti ei näin paljon ahdista huomenna. Pitäis vissiin alkaa käymään jossain aspan ryhmäs. En tiiä pystynkö. Pelottaa. Äiti sano et on ihan ymmärrettävää, että pelottaa uudet asiat. Äitiikin kuulemma pelotti ku se vaihto työpaikkaa. Ja sano, et se menee ohi.

Mä itseasiassa juttelin vähän facen meses yhen naisen kanssa joka osallistuu just siihen samaan ryhmään. Se sano ihanasti, että on hyvä ilmapiiri ja kaikki otetaan lempeästi vastaan. Vähän houkuttais. Ne jutut mitä siel tehään, kuulostaa kivoilta. Jotain pelei ja karaokee sun muuta. Mut uudet ihmiset pelottaa. Aattelin ens viikon perjantaina yrittää jos sillon lauletaan karaokee. Ku se on mun mukavuusalueella ni se olisi hyvä keino alottaa. Kattoo nyt kuin käy.

Tän viikon to jatkuu kuoro. Sinnekkin olis tarkoitus mennä. Hitto ku kaikki on niin vaikeeta. Semmosetkin asiat jotka ennen on tuntunu hyvältä. Ja pe mennään K-siskon kanssa isovanhempien luokse. Ku porukat haluu kaksin keskeisen viikonlopun. 

Ja ens viikon maanantaina alkaa scit. Jos alkaa ja jos meen sinne. Vähän kuumottelee ja pe olis sit se ryhmä ja lauantaina A-serkun tuparit toisel paikkakunnal. Meen enon ja hänen vaimon, eli A:n vanhempien kyydillä. Toivottavasti siel ei oo paljoo porukkaa ja et ei oltais kauheen kauan. 

Aattelin täytellä ristikoita nyt. Tai pelata simssii.. Tai molempia. Kiitos hei.

Tältä se näytti

 Nyt näytän kuvan josta kerroin vuosia sitten tässä postauksessa: lue vanha postaus Oon siis piirtänyt ton kuvan joku kymmenen vuotta sitten. 

Tässä kerron mitä näin sieltä äikänluokan ikkunasta sillon ku kirjoitin ton postauksen jonka linkin laitoin tohon. Tä on siis jo kertaalleen kirjoitettu tohon postaukseen jonka linkki tos on:

Silmin kantamattomiin yltävä jono alastomia naisia kävelee kohti puista alustaa lipputangon vieressä. Alustassa on vain reuna kehikko, keskellä on neliön muotoinen reikä. Alustan takimmaisessa sivussa on kiinni tolppa, johon naisen kädet sidotaan kiinni. Vuorossa olevalle naiselle laitetaan valkoinen kankainen side silmille. Alusta ja sen päällä seisova nainen alkavat hiljalleen nousta nosturin varassa kohti taivasta. Nosto kestää minuutteja, mutta kohta naisen jalat ovat lipputangon nupin ylä puolella. Alusta siirtyy ja asettuu siten, että lipputanko on alustassa olevan reijän kohdalla. Laite pysähtyy. Ympärillä olevien alastomien elimiään runkkaavien miesten kiimaiset katseet kohdistuvat ylös ja alhallaa olevat naiset yrittävät kääntää katseensa toisaalle ja sulkea silmänsä, mutta heidät pakotetaan ruoskimalla ja polttelemalla katsomaan uhria, joka voi olla vaikka oma lapsensa.

Kohta ympärillä koittaa suuri hiljaisuus. Tuskan huudot ja itkut hiljenevät ja kaikki katsovat ylös. Nosturi alkaa hiljaa laskea naista alemmas. Kohta nainen tuntee lipputangon reisiensä sisällä. Vielä kymmenen senttiä ja tanko on nyt aivan häpyjen reunalla. Alemmas, alemmas. Lipputanko tunkeutuu naisen sisään. Uhrin poskella kiiltävät kyyneleet. Alemmas, alemmas, naisen reisiä pitkin valuu punaista verta. Alemmas, alemmas, veri muuttuu tummanpunaiseksi, melkein mustaksi. Kyyneleet ovat jo loppuneet, mutta silmistä paistaa tuska. Lipputangon nuppi on jo suurinpiirtein naisen navan kohdalla. Nainen toivoo kuolevansa, mutta hän ei pysty tekemään mitään. Hän tuntee kun lipputanko nousee koko ajan hänen sisällään. Nyt nuppi tulee sydämen kohdalle murskaten matkalla muiden elinten lisäksi myös keuhkot. Nainen ei enää hengitä, mutta hän on yhä tajuissaan. Hän tuntee kivun, vielä kaksi tuskallista minuuttia. Alemmas, alemmas. Nyt lipputangon nuppi paistaa naisen kaulan läpi. Vasta nyt nainen pääsee tuskistaan. Kohta lipputanko alkaa näkyä naisen suusta repien auki hänen leukansa. Ruumis lasketaan alas asti ja seuraava uhri seisoo jo alustalla hiljalleen nousten. Pitkä tuskainen kuolema. Ympärillä naisia ruoskitaan, poltellaan ja raiskataan.

Paha olo.

 Se mies on täällä. Porukoitten kotona. Se haluaa tappaa mut. Viedä loppuun sen mitä se oli aloittanut yli kymmenen vuotta sitten. En oikeestaan tiiä pitäiskö mun uskoa siihen. Vai onko se harhaa. Ei se voi olla täällä. Ei millään. En kuullu oven käyvän. Eli onko tää harhaa?  Hitto ku ei voi luottaa omiin aisteihin. Pitäskö soittaa osastolle? Ehkä se vähän helpottais oloa. 

What to do? Tekis mieli viiltää. Kivun kautta pääsen takas todellisuuteen. En voi... En vaan voi. Soitan sairaalaan.

Ei ei ei

 Is this for real. Is this really happening to me? I cant believe this.

Pelottaa. Ihan sikana. Onko tää nyt siis just näin? Ei voi olla.. Vai onko?

Pää kii

 Why do you hate everything i love? 

Ihan vitun turhaa..

Oon huolissani yhest mun ystävästä. 

Se saa mun mielen järkkymään.

Ahdistaa...

Voisimpa mä vaan unohtaa sen. Ainaki ens yöks...

Saisi nukuttua. 

Älä vittu sandra mieti sitä enää 

Nyt saa riittää. Mä en voi tehdä enempää. 

Ihan vitun sama! 

Ne sanoo että mä joudun helvettiin

 Pelottaa nukahtaa tänä yönä. Ne sanoo että mä kuolen.. tosin en sit kyl tiiä et onko se hyvä vai huono juttu. Tä on ollu tosi rankka päivä. Ne huutaa taas kovin. Jos olisin jääny tänään omaan kotiin ni olisin varmasti tappanut itteni. Mut aspan hoitaja M ei jättänyt mua yksin vaan soitti äitille. En oikeen muista siit käynnistä paljoo...

On levoton olo. Ne sanoo että joudun helvettiin. Haluun kuolla mut en joutua helvettiin. 

Oonko sekopää? 

Ai juu vai?!

 Kylläpä osaa taas ahdistaa.. oon osastol intervallijaksolla. Ja muka menee niin hyvin. Kuitenkin tää ahdistus on joka päiväistä. Hitto.. 

Mul siis on kaikki hyvin. Mut en tiiä. Jotenkin vaan on paha olla.. 

Mul on yksi pyyntö. Toivottavasti käy niin kuin toivon. Pliis! Mä pyydän. Jooko?

Tekis mieli viiltää. Mut en aio. Ku tulin tänne ni yks hoitaja oli silleen et noi sun tavarat pitää tarkistaa. Ja kysy et onko mul mitään terävää mukana. Sanoin että ei ole ja se sano että oot ennenkin sanonu että ei oo ja kuitenki oli. Mä sanoin että oon lopettanut viiltelyn yli vuosi sitte. Sit se käski näyttää kädet ja sano että onko siitä jo niin kauan. Sanoin että on ni se oli tosi tyytyväinen ja ylpee musta. Sit se sano että ei varmaan tarvii tavaroitakaan tarkistaa. Sano että luottaa muhun. Tuli hyvä mieli.

Päivä meni pikku ahdistuksen maustamana. Mut nyt ahdistaa kovin. Ja mahaa sattuu. Mul on pieni pelko yhdestä asiasta mut siitä ei puhuta. 

Vois kohta alkaa tsiigailee big brotherii. Se on hyvä sarja!

No way

 Vai onko sittenkään

Kiva vappu ja stressi

 Oli tosi kiva vappu. Olin A-serkun luona yötä pe-su ja me syötiin hyvin ja pelattiin simssii. Tai no A pelas ja mä katoin. A on siis viis vuotta mua nuorempi. Mä hoidin A:ta ja hänen pikkuveljeä joskus nuoruudessa. Sillon mä pelasin ja A katto. Nykyään osat on vaihtunu. 

Yhä stressaa se yks juttu. Se asia selvinnee ens viikol toivottavasti. Pelottaa. 

Kuvahaaste pv 13

pelkään miehiä. Etenkin tän nääkösii

Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua

Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 16: kuva kännykästäsi

Päivä 17: kuva huoneestasi

Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi

Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi

Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata

Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten

Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi

Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

HYI VITTU plus kuulumiset

Oon nyt ollu osastolla viimeset kaks viikkoo. Eilen illal olin ihan tavallisesti menos nukkumaan. Ja nukahdinkin. Sit heräsin joskus yhentoist aikaa siihen et joku koskettaa mua selkään. Sit tajusin et siin seisoo joku. Joku mies potilas oli siin housut kintuissa ilmeisesti runkkaamas ja yritti laskee mun housuja.

Mä en meinannu saada sanoja ulos suusta mut sain sit sanottuu kovin että mitä sä teet. Se sano en mitään, täs on hoitaja. Sit se lähti menee. Mä menin hetkee sen jälkeen hoitajien huoneeseen kertomaan mitä oli tapahtunu. No tietenki ne luuli et se oli unta. Varsinki ku mä oon täs lähipäivinä nähny paljon raiskaus painajaisia  mut se ei ollu unta.

Ne sit kysy et kuka se oli. Mä sanoin et se uus tyyppi. Tänne oli tullu eilen kolme uutta miestä. Mut sit mä muistin sen nimen. Se oli J mä sanoin. No se oli jossain eristyshuoneessa ni ne sit tsekkas monitorista sen huoneeseen ku siel on kamera. Siel se nukku tyytyväisenä. Oli varmaan vaan juossu nopeesti sinne ettei jää kiinni. Sit mult kyseltiin että oonko varma ettei se ollu unta. Mä vakuuttelin et oli totta. Yököt sit sano et uskoo mua vaikka mul jäi vähän semmonen olo et ne vaan sanos niin.. 

Mul oli jo menny sen päivän temestat joten piti soittaa päivystäjälle. Jostain syystä mä en saanu kuunnella sitä puheluu. Menin mun  kolmenhengen huoneeseen jossa täl hetkel ei oo muita potilaita. Laitoin kehotuksesta oven lukkoon. Vähän ajan kuluttua hoitaja tuli temestan kanssa mun huoneeseen rauhottelemaan mua kun itkin. Se anto sen temestan ja jäi hetkeks mun seuraks. Sain siit sen kuvan että se ei uskonu mua vaikka muuta väittikkin. No mun olo kuitenki helpotti ja sain untakin hetkeks. Nyt oon jo toista kertaa hereillä ton jälkeen ja aattelin et haluun kirjottaa tän.

Mua pelottaa et joudun ton jutun takii vaihtaa osastoa. Jos ne aattelee et en voi olla samal osastol j:n kanssa. Mut mä en haluu sinne kuntsarille. Mä pelkään niitä hoitajia siellä ja mern vaan huonompaan kuntoon. Sitä paitsi oon löytäny mun pelastajan täältä. Nimittäin hoitaja V. Se on mun ikänen kaunis nainen. Ihan mahtava ihminen. Tapasin sen jo viime keväänä täällä. Mut sillon se oli vaan hetken täs. Ku se lähti ni mul tuli kauhee ikävä sitä. Mä itkin pari päivää. Olin kiintyny siihen ja aattelin etten nää sitä enää ikinä. Sekin oli kuulemma miettiny mua kun oli sit palannu tänne ja mä olin jo lähteny toiselle osastolle. Ihana V.

V on nyt jo auttanu mua enemmän ku kukaan koskaan ku me ollaan juteltu. Esimerkiks ku nul tuli yks päivä taas se kipu sinne ja se ällö olo käteen ni v autto mua. Mä pyysin sitä pitää mun kädestä kiinni ja se vei sen ällön tunteen pous. Mun pelastaja. Onneks se on mun omahoitaja!

Täl hetkel on muutenki kaikenlaista. Mul vähennetään lääkitystä ku mul mrni viittä neuroleptia yhtäaikasesti ja nekään ei pitäny psykoottisia oireita pois. Nyt mul vissiin etitään jonkin sortin terapia muotoa. Jostain silmänliiketerapiasta se lääkäri puhui. En sit tiiä...

Ja toinen juttu on semmonen et joudun vissiin muuttaa pois tost kuntoutuskodist jossa asun. Ne sanoo et syy on se et mä en saa sielt tarpeeks tukee. Mut todellinen syyhän on se et ne hoitajat siellä haluu päästä musta eroon.... joudun vissiin muuttaa aspaan. En haluis...

Mut joo.. ei mul kai sit muuta. Pahimman yli on jo päästy mut oon yhä täällä..

Se yksi hetki

Seison linja-auto pysäkillä. Ahdistaa... Onneksi bussi saapuu pian hakemaan minut turvaan täältä. Täällä on vaarallista. Olen kaikkien armoilla. Kuka vain voi tehdä minulle mitä vain. Laitan kännykästä soimaan rauhallista musiikkia ja nappikuulokkeet korville. Kumpa tämä auttaisi ahdistukseen. Musiikki on kuitenkin tarpeeksi hiljaisella että kuulen ympärilläni tapahtuvat asiat. Vielä viisi minuittia ennenkuin bussi saapuisi. Selviänköhän?

Katselen ympärilleni nopein pään liikkein, kuten pikkulinnut, joiden koko elämä perustuu reaktionopeuteen. Olipa kyse sitten ravinnon saannista tai vihollisilta pakenemisesta. Minusta tuntuu vähän samalta. Kurautan kurkkuani auki varmuuden vuoksi. Jos vaikka täytyy huutaa apua. Puhelin on myös varmuudeksi esillä.

Tarkkailen yhä ympäristöä. Vielä neljä minuuttia.. selviänköhän? Ohitseni kulkee välillä ihmisiä. Arvioin vaaratilannetta ja jokaisen miehen kohdalla syke nousee ja ahdistus kasvaa. Sietämöttömämmäksi. Kolme minuuttia vielä. Hengitys on jo tiheää. En ehkä selviä.

Kaukaisuudesta kävelee kalju mies. Pidän katseeni tiiviisti hänessä. Ei se voi olla hän. En usko sitä. Ei minulla nyt näin huono tuuri ole. Mies lähestyy ja lähestyy, uhkaavasti. Minulla on huono näkö. Minun kuuluisi oikeasti käyttää silmälaseja mutta en halua. Miehen kasvot ovat siis vielä hämärän peitossa, mutta jo ulkomuodosta ja kiiltävästä kaljusta voi päätellä, että kyllä se hän on.

Pakoon.. Pakoon! Mutta minne? Bussi tulisi kahden minuutin kuluttua. Olen sidottu tähän paikkaan sillä en halua missata linja-autoa, joka veisi minut kotiin turvaan.

Jämähdän paikoilleni. En kykene liikkumaan enkä enää edes ajattelemaan järkevästi. Paniikki ottaa vallan. Mies tulee kohdalleni. ''Terve!'', mies sanoo hymyillen. Kumpa saisin hänet lakkaamaan tervehtimästä kohdatassemme. Voisin sanoa asiasta, mutta kun en voi. Minua pelottaa. Kovasti. Olen aina alakynnessä näissä tilanteissa. Mies on päättänyt tervehtiä minua ja minulla ei ole siihen sananvaltaa. Aivan kuten raiskaus hetkessä. Ei sananvaltaa. Täysin vallan vietävissä.

En vastaa mitään. Yritän nyt olla edes katsomatta hänen suuntaansa. Syke huitelee ties missä lukemissa. Yritän kasata itseäni ja samalla toivon että mies ei pysähdy luokseni ja vaadi jonkinlaista keskusteluhetkeä. Kun en nyt pääse pakoonkaan. Onneksi mies kävelee vain ohitseni. Vaikkakaan olo ei parane kyllä yhtään. Ahdistus on mennyt jo yli käsittelykykyni ja hallitsemattomat kyyneleet alkavat vierä poskia pitkin. Itken... keskellä kaupunkia... yksin... peloissani....

Tuskallinen viisi minuuttia on nyt takana ja bussi jonka kyytiin minun on tarkoitus nousta meinaa ajaa ohitseni, sillä olen kokonaan omissa maailmoissani ja umnohdan vinkata kuskille. Harhat ovat vallanneet pääni.

"Oot huono, oot paha, tapa ittes".... Kuin ihmeen kaupalla pääsen sisään linja-autoon, saan matkan maksettua matkakortilla ja menen istumaan vakiopaikalleni. "Tapa ittes, oot ansainnut sen, se oli sun syytä vitun huora" Matka kotiin on todella lyhyt ja ulkona olisi ihana sää. Kävellenkö? Ei onnistu. Totesin taas että siellä on liian vaarallista ja pelottavaa.

Harhat vain pahenevat ja jään elämään äskeistä tilannetta joka mielessäni etenee pidemmälle. Alan tuntea kovaa repivää kipua alapäässä. Haistan miehen deodorantin ja hien sekoituksen ja elelen omassa harhamaailmassani. Onneksi kuitenkin tajuan nousta pysäkilläni pois bussista. Enää pikku kävelymatka kotiin. Kävely pahentaa alapääkipua. Kipua, jota ei pitäisi edes olla enää olemmassa.

Vihdoin pääsen kotiin. Olen ehkä hädintuskin elossa, mutta selviämiseksi tätä ei voi kutsua, sillä mukaan jäi kamala kipu, flasbackit ja sen miehen äänl. Kuolemakin olisi ollut enemmän selviäminen. Eipähän tarvitsisi kärsiä enää...

En selvii tästä

Oon yksin kotona. Siis vanhempien luona. Mul on kaikki lääkkeet tääl. Ne houkuttelee. Huutavat mua. ''Tule hakemaan. Ota ota OTA!'' 

Tekis myös mieli viiltää. Tosi kovin. Oikeesti tosi tosi kovin. Mä kaipaan sitä. 

Miten selviin? Jos en selvii ees yht päivää yksin ni miten selviin ku palaan omaan kotiin. Tekee niin mieli viiltää. 

Taasko? + salases uutta

Joo... näin taas sen miehen... Oltiin äitin kans kaupas ja se oli siel. Olin just menos hakee mehuu ja äiti meni toiseen suuntaan hakee eläimille ruokaa. Onneks..... en haluu, et äiti tietää kuka se on. No mä olin sit yksin siinä kun näin sen. Se katto mua pitkään. Oli aika lähellä.. Ei moikannu ja hyvä niin. Se meni sit toiseen suuntaan ja mä jäin sinne mehuhyllyille. Hengitys alko tiheentyä. Mua pelotti ihan vitusti. Lähin melkeen juoksee kaupan toiseen päähän ja rukoilin, et se menis vaan pois. Näin sieltä kaukaa, et se oli kassa jonossa. Mä jäin venaa sinne hyllyjen väliin. 

Olin aika pitkään kadoksissa, ku en uskaltanu liikkuu. Sit äiti soitti mulle. "Missä sä oikeen olet?" Mä sain sanottuu suht normaalilla äänellä, et menin hakee suklaata ku teki mieli. Vitut.. olin piilossa. "No missä sä nyt olet?" En ollu lähelläkään karkkihyllyjä. Ne on niin lähel kassaa ja mä en halunnu enää nähä sitä miestä. "No mä oon tääl.... tota tääl ööö... jätskien luona ku meinasin ensin et haluun jätskii mut haluun sittenki suklaata." Valepukki. No me mentiin sit sinne karkkihyllyil yhessä. Mä halusin ostaa aikaa, et se mies olis varmasti hävinny jo pois, parkkipaikaltakin.

Mä sit menin valitsee suklaata. Viivyttelin. "Mitäs mä ostaisin....? hmmm.. enpäs tiedä hmmm" No lopulta päädyin sit äitin hoputtamana ottamaan hopea toffeeta. Sit me mentiin kassalle. Se ei ollu enää siinä. Olin niin helpottunu, mut samalla todella todella ahdistunu, ku olin ylipäänsä nähny sen miehen.

Mentiin sit autoon. Mä varmistin et sitä miestä ei enää näy. Kerroin sit myöhemmin kotoon äitille, et näin sen miehen. Äiti sano, et miks en kertonu äitille kuka se oli. Mä sanoin, että en halunnu, ja että haluun vaan unohtaa koko tapahtuman ja ihmisen. Ku äiti viel kyseli, et kui en kertonu, ni mä sanoin, että en haluu, et äiti joutuu vaikeuksiin.... En tiiä mitä äiti tekis sille, jos näyttäisin äitil kuka se on.

Mut joo.. ei mul kai muuta tänne.. salasessa tosiaan uutta ja silleen

Luokkakokous ja kuulia kalloon

Eilen oli luokkakokous. Ala-asteen :) Oli ihana ilta kavereiden kanssa. Tärkeintä mul oli nähä M. Me oltiin ihan bestiksii ala-asteella. Me oltiin vähän humalassa ja puhuttiin henkeviä. M kerto mulle, että mä olin ala-asteella ollu ainoo joka häntä oli tukenu. Olin todella otettu ja vieläkin itkettää ajatella, että mä oon voinu auttaa jotakuta. M on siis niin ihana ihminen. Kerto et hän haluaa nyt puolestaan olla mun tukena. M tietää et mul on psyykkisiä ongelmia ja haluu auttaa. Sano, että aina ku mä tarviin apua ni voin olla yhteydessä häneen. Sano myös että ei aina pääse tänne mun kaupunkiin ku hänel on pieni tytär, mut yrittää tulla jos pääsee :) Upee nainen

Huomen on laulutunti. Se on niin ihanaa.. Tosin viime kerralla mä kohtasin ongelman. Mä en osannu yhtä juttuu :( Vittu oon paska :(((((( Kuula kalloon. Mä aattelin sanoo tänään lauluope R:lle, et en halu enää laulaa sitä lauluu ku en pysty laulaa silleen ku R haluu :( VITTU KU OTTAA PÄÄHÄN.. Ja vielä veemäisempi juttu on se, et musta tuntuu et R tykkään yhen E:n äänestä enemmän ku mun äänestä... :( :(

No ihan sama.. kai mun on vaan totuttava siihen et oon paska kaikessa.. Niissäkin asioissa joissa kuvittelin pärjääväni... Cant help. Pakko sanoo et itseluottamus laski roimasti.. eilenkin... mut en jaksa nyt siit kirjottaa.....

Asiasta miljoonanteen. Mä oon nyt tavannu toimintaterapeutti J:tä. Viime kerta oli randomeista randomein! Me käytiin miekkarin rahoilla ostaa mul meikkei :D WTF? Se on yks keino kohottaa mun itseluottamusta.. Siis meikkaaminen. J on just paras. Mun pitää nyt meikata joka aamu ja se on itseasiassa ihan kivaa :) Ensin sanoin että en uskalla, koska pelottaa et miehet luulee et mä meikkaan niitä varten.. Että haen seuraa.. Ja sit ne voi tehä jotain pahaa :( Mut J sai mut ylipuhuttuu ja nyt se ei oo enää niin kamalaa :)

Mut joo ei mul muuta ollukkaan. Moikkkkkka!

Katastrofin ainekset + Sandra 22v

Oltiin eilen baarissa A:n ja parin muun kaverin kanssa. Pelotti lähtee etenkin ku se oli sama baari (eri nimi tosiaan nykyään), ku se mis tapasin sen sian.. raiskaajan... Mietin syvään ja hartaasti, et haluunko/pystynkö lähtee, mut M-siskon  kannustuksesta lähdin kuitenkin. Pelotti laittaa tukka ja meikata, ku pelkäsin et miehet luulee, et oon jotenki niitä varten laittautunu. Sanoinki äitille ja M-siskolle siitä, ja ne sano, et meikkaa vaan, ni meikkasin. Sanoivat että näytän kauniilta. Sekin pelotti...

Sanoin A:lle et mua pelottaa lähtee, ku pelkään humalaisii miehii. (A tietää raiskauksesta) A lupas et ollaan yhes koko ilta, ni mul tuli luottavaisempi olo. Aloteltiin A:n luona ja mentiin sit siit sinne baariin. Eka meni tosi hyvin(tosi hyvin tarkottaa sitä, et ahdisti vaan vähän), ku oltiin siel alakerras. Mä lauloin karaokee ja sain kehuja. Se oli kivaa :) Mut sitte.. me mentiin sinne yläkertaan, jos tapasin sen miehen sillon 2011. Ahdistus humpsahti päälle. Se oli jotain järkyttävää. Yritin olla sosiaalinen, mut se ei oikeen onnistunu.

Sitte noi muut päätti lähtee tanssimaan. Se on mulle ehdoton EI! En enää ikinä tanssi baarissa! EN IKINÄ! Plus, et se mihin noi meni tanssii, ni se on se tasan sama tanssilattia, jossa tanssin sen miehen kanssa. HYI! Jäin sit yksin. Olin ihan paniikissa, siis ihan paniikissa ku jäin yksin. Aloin itkee ja hyperventiloin.. sain pienen paniikkikohtauksen, mut se meni ohi viidessä minuutissa ja sit muistin et mul on tarvittavii mukana. Tarkotushan oli, et oon selvinpäin koko illan ja niin mä periaatteessa olinkin. Mut onneks mul ei ollu ku yks tenox mukana.. Vedin sit sen ja kähvelsin hörpyn A:n pullosta. Koko illan aikana en juonu ku kaks alkoholillista drinkkii ja nekin siks et vähän voisin olla avautuneempi...

Myöhemmin ku noi halus taas mennä tanssii, ni mä menin niitten mukana sinne tanssilattian luokse ja olin siinä hetken. Sit mä lähin melkeen juoksee pois ku alko taas ahdistaa niin etten saanu henkee. Hetkeks kadotin muun porukan ja kiersin ympäriinsä ettimässä niitä. Lopulta löysin ne ja sit mul oli jo vähän (huom vähän!) parempi olo. En ollu kovin myöhään baarissa ja kaveritki lähti siitä samalla joskus kahen aikoihin.

En voi sanoo, että olis kauheen kivaa ollu, mut se ei johtunu seurasta, seura oli oikein mukavaa. Mut mun pahat kokemukset vaikuttaa niin voimakkaasti, etten enää mistään pysty nauttimaan. Harmittaa.. Mut toisaalta mä ylitin itteni monta kertaa eilen. Ja otin ison askeleen eteenpäin..

Näin...Anteeks kilometripostauksesta!  mul on muuten tänään synttärit! Jee!! Sain perheeltä lahjoja ja ihan sikahyvän mangojuustokakun <3 br="" hyv="" oli="">

I'm so scared, it hurts my stomach

Juupa juu. Tänään oli taas toimintakyvyn arviointia toimintaterapeutti J:n kanssa. Siel oli paikalla kans sairaalan toimintaterapeutti M(mies puolinen) , koska J ja M ilmeisesti vaihtaa kesäks paikkoja (eli J menee sairaalaan ja M polille). Mua vähän ahdisti ku en oo tottunu työskentelemään miesten kanssa. Sain tehtyy kuitenki kaiken mitä piti ja kehujakin sain, mut mut.... Kyl mua pelotti. vaikka J olikin paikalla.

Sitte J alko pohjustaa kysymystä. "M on ihan kiva" "se on hauska tyyppi"jnejne. Sit se kysy. Haluunko mä alkaa kesäl tapaa M:ää. Kahden kesken. Hui ku pelkkä ajatuski ahdistaa. Tarkotus olis et tehtäis kerran viikossa jotain ruokaa yhessä. Pelottaa.. Mitä jos se tekee mulle jotain pahaa. Siis miettikää nyt. Minä täysin yksin sen miehen kanssa. Lupasin J:lle et mietin asiaa. En sit tiiä.

Kampaajalla ja laivalle menossa

Kävin lauantaina kampaajal. Mul lyhennettii, kevennetti, pätkittiin ja leikattiin otsatukka. Ihan kiva lopputulos! :) En oo oikeestaan koskaa ollu oikeella kampaajalla. Naapurintäti yleensä leikannu mun hiukset, mut nyt sit menin. Psykoterapeutti A:kin kehus lopputulosta. Jälkeen päin tuli kauhee morkkis et ku olin tuhlannu rahaa itteeni. Tuli niin syyllinen olo. Makso kuitenki 40€... Aikamoinen summa..

Ja tästä päästäänki seuraavaan aiheeseene. Nimittäi oon menossa laivalle perjantaina. Sekin maksaa ja mua harmittaa et kulutan itteeni rahaa :( Mä meen mun kahen kaverin kanssa, A ja J. Mua jännittää ihan hemmetisti. En oo pitkiin aikoihin ollu kauempana ilman äitii tai jotain siskoista. Mua suorastaan pelottaa, mut mun on tehtävä tää.. I can do this!! Mietin vielä et uskallanko meikata. Mut psykoterapeutti A kannusti mua, et ei ainakaan pelkojen takii kannata jättää meikkaamatta. Mä mietin sitä vielä...

Toimintakyvyn arviointia

Mul oli tänään sitä toimintakyvyn arviointii.. Täytin pari semmosta kyselyy. Toinen oli joku tunne juttu ja toinen joku trauma juttu. Se oli aika raskasta suoraan sanottuna. Siinä trauma kyselys oli kaikkee et onko joku pakottanut sinut seksiin ja kaikkee semmosta. Vähän hävetti tehä sitä siinä ku toimintaterapeutti J oli siin vieres kattomas. Mut sit taas toisaalta en mä olis osannu tehä sitä ilman J:n apua.

Toimintakyvyn arviointiin kuuluu muutaki ku noi kyselyt. Ainaki ruoan laitto ja vaatteiden pesu.  Vissiin jotain muutaki mut ei puhuttu niistä tai sit en vaan muista.

Meil oli tosi kivaa J:n kanssa. Se on kyl niin hauska ja just paras tyttönen. Tuntuu et se välittää oikeesti eikä vaan tee tätä rahan takii. Mut who knows..

Viime lauantai-iltana/yönä mentiin sub waylle. Ajettiin subin eteen ja tarkotus oli et mä ja Make käydään kahestaan siel ja loput jäi autoon venaa. Sit sielt tuli joku humalainen tyyppi autoo kohti. Mä sanoin paniikis et en sittenkään haluu mennä. En muista avoks se sen auton oven vai mä, mut siinä se sit oli auki ja se mies selitti jotain. Mua pelotti niiiiin paljon. Make nousi autosta ja alko juttelee sen miehen kanssa jääkiekosta. Krisse kannusti mmua menemään. Sit nousin autosta ja Make jatko jutteluu sen kanssa. Pelotti, mut ajattelin et pakko mennä, ku oon sinne laivallekki menossa, ja siel on pakko uskaltaa. Mut Makella oli homma hoidossa. Sit mä sanoin hiljaa, kuiskaten, et pitäisköhän meijän mennä jo tonne subille. Make sano sil tyypille "Joo, mut me nyt mennään varmaan tonne subiin, moikka" Ja that's it... Se mies lähti toiseen suuntaan. Mä kuiskasin Makelle "Suojelethan sä mua" Se vastas "joo". Loput ajasta meniki sit hyvin. Krisseki laitto mul viestin kännykkään et "Make suojelee sua"

Ajattelin muuten et jos jotain kiinnostaa(?) ni voisin joskus kirjottaa pätkii mun päiväkirjoista lapsuus/nuoruus ajoilta. Kuin hullu oon jo sillon ollu.

Kuolema pelottaa, todella paljon...

En sit viillellykkään.. Vaikka olisin todellakin ansainnut sen. Mut parempihan se tietty on että en viillelly. Pettäisin läheiset ja itteni. Ja ne ihmiset jotka yrittää auttaa mua, kuten psykoterapeutti A, hoitaja T ja toimintaterapeutti J. Ja plus, on siinäkin osasto vaara jos jäisin kiinni viilelystä. Onneks mulla on mun usko. Rukoilu auttaa. Rukoilen nykyään melkeen taukoamatta. Varsinkin sillon ku pelkään kuolevani. Eli melkeen koko ajan. Ku kävelen ulkona, ettei joku hyökkää mun kimppuun, ku meen rappusia pitkin, etten tipu, ku syön, etten tukehu, ku meen nukkumaan etten kuole yöllä, aina autossa, yleensä koko ajon ajan. Pelkään että kaadun ja lyön pään, tai saan yhtäkkii sydänkohtauksen. Pelottaa et taivaalta tippuu jotain mun päälle, pelkään autokolareita ja tulipaloja. Pelkään ötököitä, jos ne on vaikka vaarallisia, pelkään sairauksia kuten syöpiä ja verisairauksia. Kokeilen vähintään kerran päivässä rinnat rintasyövän varalta. Pelkään matkustaa junalla ja lentokoneella. Pelkään jopa sitä että Nelli koira sekoo ja puree mua johonki kaulaan tai johonki ja vuodan kuiviin. Tää maailma on liian pelottava. EN HALUA KUOLLA VIELÄ!!!

Näin yks yö semmosta unta, jossa vuosin verta alapäästä niin paljon et menetin tajuni ja heräsin sairaalassa. Olin menettäny paljon verta. Se kohta ku mä menetin tajuni, tuntu ihan siltä miltä uskon kuoleman tuntuvan. Mä sanoin siin tilanteessa "Ota mut kotiin Isä", koska luulin kuolevani. Se oli aika pelottavaa.

On hyviikin asioita tapahtunu. Krisse oli eilen meil kylässä koiransa kanssa :) Me käytiin saunomassa (mukana oli myös toinen sisko, K) isovanhempien luona. Se oli ihanaa ja saatiin jutskata ihan rauhassa. Sit kotoon syötiin jätskii (ben and jerry's strawberry cheesecake), pelattiin trivial pursuittii ja laulettiin karaokee yö myöhään(siis ihan kotona). Se hyvä puoli on omakotitalos, et aika koval sais musiikki olla et naapurit häiriintyy. Mut siis joo :) Ehdottomasti oli viikon koho kohta toi Krissen vierailu <3 br="" kiitos="" krisse="">