lauantai 28. joulukuuta 2019

Freedom!

Pääsin pois osastolta. Jeeee!! Toivottavasti ei tarvii enää ikinä mennä sinne!

torstai 19. joulukuuta 2019

Lomille

Pääsen joululomille huomisesta torstaihin. Jee! Onneks. En kestä täällä oloa

Ps. Mul on ikävä v:tä. Kui me ei voitu tavata eri merkeis. Voitais olla ystäviä

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Omistusasunto indeed

Löysin terottimen. Irrotin terän siitä. Viiltelin. Flippasin ku niit haavoja yritettiin sitoa. Sain piikkin perseeseen ja päivystävä lääkäri tuli tsekkaa. Piti ommella. Sit lääkäri näki viikon vanhat haavat ja kauhisteli niitä kun niit ei oltu ommeltu.

Tsekkas ne ja käski laittaa rasvalapun. Niit ei löytyny tältä osastolta ni hoitaja kävi hakee akuutilt. Kun tuli takas niin sanoi: v oli siellä vuorossa ja käski sanoo terveisiä ja omistusasunto. Se sano et sandra ymmärtää mitä se tarkottaa. Mä hymyilin varovasti ja nyökkäsin. Ymmärrän. Ja tuntu todella hyvältä saada terveisiä v:ltä. Ainakaan se ei oo unohtanu mua ja meijän juttui.

Omistusasunnolla v tarkotti siis sitä kun kerran puhuttin et ei sais viillellä koska kroppa on kuin omistusasunto. Sun pitää vaalia sitä. Ethän sä sun kotiakaan tuhoa...

Mä haluan muistaa sen. Ihan tosi. Mut se on välillä hyvin hankalaa. Kun viiltely on ainoo keino vaimentaa ajatukset. Ne ajatukset joista haluisin jo päästä eroon.

En oo syöny mitään pariin päivään. En uskalla. En ees tiiä mitä pelkään mut tunnen sen sisällä että en voi syödä.

Mä oon muuten miettiny. On ehkä kuitenki parempi et mä oon tällä osastolla. Koska en ihan oikeesti haluu olla taakaks ja mä tiiän et v välittää liikaa ja sen on siks hankala olla. Olla ylipäätään ja olla ammattimainen. Ihmisiähän ne hoitajatkin vaan on. Ja nyt tää meni tälleen. Me oltiin liian läheisiä ja se rasitti v:tä liikaa. Ku se miettis mua myös vapaa ajalla. Kauheen narsistinen kirjotus mun osalta mut uskon että tä on totuus.

Btw mä oon päättäny etten tapa itteeeni. Haluan elää.

perjantai 13. joulukuuta 2019

So long and good bye, so long and good bye

Mut siirrettiin kuntsarille.. ilman mitään varotusta. Olisin kirjottanu kirjeen hoitaja v:lle. Toivottavasti se lukee tän. Haluisin vaan kiittää kaikesta mitä se on antanut. Se omistusasunto juttu oli aika osuva. Haluisin pyytää myöskin anteeksi kaikkee sitä paskaa jota oon aiheuttanu. Ehkä tä kuitenki on parempi näin. En haluu olla taakaks ja mä selvästi olin. Välitän siitä ihmisestä enemmän ku mun pitäis. Sehän on vaan hoitaja. Mut mulle kovin tärkeä.

Mä toivon ihan turhaan mut toivon silti et me voitais olla jonkunlaisis välels. Kumpa se ees kommentois tähän postaukseen jotain. Jos se näkee tän..

Oot super hieno ihminen ja kaunis vaikka muuta väität. Mul on nyt jo kova ikävä sua ja meijän keskusteluja. Voi olla että mä meen nyt kuitenki rikkomaan jotain lasista ja pääsen pois tästä maailmasta. En oo ihan varma löydänkö mitään. Annoit mulle paljon hyvää. Kiitos siitä.

Olisin myös todella äärimmäisen iloinen jos voisit käväistä hyvästelemässä mut. Olis hieno halata vielä kerran. Ja mä rukoilen sun puolesta. Mua pelotti se kun sul sattu sydämeen. Toivon että se ei oo mitään vakavaa. Kiiitoa kun jaksoit mua. Kiitos!

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

En viiltele vaikka mieli tekis

Ahdistus kasvaa taas. Ehkä nyt olis aika kattoo listaa joka me tehtiin fyssarin kanssa maanantaina. Siel on keinoja ahdistuksen sietoon. Kumpa tää lakkais. Kokonaan. Tää ahdistus. Tai edes normaalille tasolle. Et joskus ahdistaa. Ei joka päivä. Ja ei näin voimakkaasti.

Nyt tsiigailee keinoja, kiitos hei.

tiistai 10. joulukuuta 2019

ihmishirviö, siis minä

Kysyin v:ltä äsken. Ei oo kuulemma kyse siitä että se ei haluis olla mun omahoitaja. Ne vaan pelkää että aiheutan v:lle liikaa paineita ja se ylikuormittuu mun takia. Sitä mä en halua. Oon niin pahoillani jos aiheutan v:lle harmia.

Oon niin paska, huono ihminen. En ees ansaitse v:n kaltaista omahoitajaa....

Now you've done it

Siis nyt en ymmärrä. Mun on helppo puhuu v:lle ni rangaistukseks ne uhkailee jo ottaa sen pois mun omahoitajista. Ei mee mun ymmärrykseen. Onkohan v toivonu ettei sen tarttis enää olla mun omahoitaja. Jos sekin vihaa mua. En kyl yhtään ihmettelis. Oon niin paska.

Kävin siis äsken hoitajien huoneel seisomas. Yks vitun rasittava mieshoitaja joka näyttää ihan kim jong unilta sano et mitä asiaa sandra? Katoin kysyvästi v:tä. Kim jong un sano että v on nyt tauolla, palaa hetken kuluttua. Mä sanoin et okei. Sit se sano: ja täytyy varmaan miettii sitä omahoitajan vaihtamista. Mä sanoin et kui. Se sano että koska et suostu enää muille puhuu. Mä sanoin että olisin vaan pyytäny v:tä ulos. Siihen kim jong un sano että no katotaan kuka kerkee tulee myöhemmin.

Siis mitä vittua oikeesti. Mä en kertakaikkiaan ymmärrä. Et jos synkkaa jonku kanssa ni eiks sen pitäis olla hyvä asia. Ei näköjään.. en vittu tajuu. Täällä rankaistaan ihme asioista. Paitsi jos se tosiaan on niin että v ite ei haluu enää auttaa mua. Niinhän siinä yleensä käy. Ihmiset kyllästyy muhun. Mä ymmärrän sen enkä syytä siitä v:tä. Mut kyl se harmittaa.

V:lle on vaan niin helppo puhuu koska se tietää mistä mä puhun, tietyistä syistä. Ja muutenki.. tuntuu et se välittää. Mut oon kai väärässä. Oon ollu ennenki väärässä ihmisestä. Siitä mitä joku ihminen ajattelee. Vissiin v:kin haluaa vaan satuttaa mua. Mä luulin et se haluis auttaa mut olin kai väärässä.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Kiitosko?

En tiiä enää et miten pöäsen pois. Hoitaja v kysy et onko mul lisää teriä. En mä voinu valehdella sille. Jouduin antaa loput terät pois. En vaan pystyny valehtelemaan. Mitä mä nyt sit teen jos joudun kuntsarille? Vittu mä vihaan tätä elämää..

Honessa päätettiin et saan toistaseks jäädä tähän akuutil koska kuntsari on täynnä..

Mut oli ne terät sitäkin varten et saan viillelllä täällä. Nyt mult vietiin sekin mahdollisuus pois. Vittu. V sano et mäkin ymmärrän jiskus et miks ne terät piti antaa pois. En ainakaan nyt ymmärrä.

Mä olisin ihan hyvin voinu sanoo et ei oo ku se yks. Mut mä halusin olla rehellinen koska mä arvostan v:tä ihan oikeesti.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

En elä enää kauaa

Hoitajat oli penkonu mun kamat sil aikaa ku olin päivystykses. Eivät löytäneet mun teriä. Tarkistin ne. Hyvä niin koska todennäkösesti joudun kuntsarille huomenna. Ja siellä päätän päiväni.

Menin päivystykseen yhen hoitajan kanssa. Me venattiin siel joku kolme tuntii. Sain siellä yhden temestan. Mua kohdeltiin siel tosi huonosti. Lääkäriki sano että: meillä on täällä ihan oikeesti sairaita potilaita. Ihan niinku mä olisin jotenki halunnu sinne tikattavaks... mut pakotettiin. En mä halunnu tikkejä. En tiiä kuinka monta tikkiä se laitto ku mun piti jostain syystä maata sen tikkauksen ajan. Mut vissiin aika monta. Siin on nyt side päällä..


Ei näin....

Jäin kiinni viiltelystä. Nyt matkal sairaalaan tikattavaks. Vittu

Sitä ihanaa hallinnan tunnetta

Viiltelin illalla uudelleen. Tuli tosi levollinen olo. Nyt taas ahdistaa ja tekis mieli viiltää lisää. Varmaan illalla sit.

Asumiskuvio tuo lisä ahdistusta mulle. En tiiä yhtään minne meen.. ihan ku mul ei olis tässä tarpeeks ilman sitäkin. Vituttaa...

Mitä mä oikeen teen? En halu kuntsarille joten en saa jäädä kiinni viiltelystä. Tein eilen viis tikattavaa viiltoa. Ne on nyt auki.. huomasin just et yks on vuotanu paitaan. Ei voi mitään...toivottavasti kukaan ei huomaa. Varmaan pakko laittaa huppari päälle....

lauantai 7. joulukuuta 2019

Kiitos terä

Viiltelin äsken. En kertonu kellekkään enkä aiokkaan.. helpotti oloa

Ahdistaa

En mä pystynykkään esittää. Tulin takas osastolle jo nyt vaikka olisin saanu olla iltapalaan saakka. Kerroin äitille myös temestasta. Äiti oli vähän pettyny. Se sano myös että en oo viel maanantaina kotikuntonen. Mut mun on pakko olla...

Mut jos joudun kuntsarille ni en sieltä enää elävänä lähde. Siitä oon nyt pitäny huolen. Se on nyt varmaa...

Sain temestan äskön. Toivottavasti alkaa pian auttaa.

Kulissit romahdusvaarassa

Oon ollu tän päivän lomilla. On ollu super raskas päivä mutta on pakko hymyillä..  en haluu kuntsarille. Mul on ollu tosi vaikee olo ja ei ollu tarvittaviikaan mukana. Olisin halunnu niitä mukaan osastolta mut en voinu koska en oo varma et tietääkö äiti et käytän taas temestaa. Ku se ei tykkää noista bentsoista. Niinku en määkään...

Oon saanu hyvin esitettyy ilosta vaikka tää onki vitun raskasta. Me käytiin sisarusten kesken syömäs ja talo tarjos shotit. Mul jäi viinan himo sen jälkeen. No make lähti siit sit kotiin ja me siskokset mentiin viel baariin. Tilasin yhen minttukaakaon ja se kysy et otanko 2 vai 4 senttii viinaa. No tietenki 4. Join sen ja nous mukavasti päähän. Teki mieli tilata lisää mut sit muistin et lupasin hoitaja v:lle että koitan vähentää sitä viinan käyttöä. Niinpä mun juomiset jäi siihen.

Siel baaris oli tosi pelottavaa. Mua ahdisti koko ajan ja olisin halunnu lähtee pois sieltä mut en halunnu pilata muiden iloa. Sitä paitsi mihin mä olisin sieltä yksin päässy. En olis uskaltanu mennä kymment metrii kauemmas siskoista. Mä yritin pärjätä..

Koko päivän on pyöriny viiltely päässä mut en oo viiilelly. Ei mul oikeen oo mitään millä viillellä.. vituttaa. Tekis mieli mennä tyhjentää lääkekaappi. Mut en mä viitti. Vittu...

Viel pitäis huomiseen iltaan asti jaksaa esittää perheelle. Sit takas osastolle jossa toki pitää myös jaksaa esittää. Mut perheelle esittäminen on rankempaa ku ne tuntee mut niin hyvin että pienikin virhe voi paljastaa. En halua kuntsarille

torstai 5. joulukuuta 2019

Pakko hymyillä

Pääsen huomen lomille. Oon pe-la. Vähän jännittää ku on kaikkee terävää saatavilla. Vaikka mitä väliä sillä on vaikka viiltelisinki. Mun keho, mun päätös. Tosin, meen porukoille ja siel se on vähän hankalampaa.. Ja voihan olla et siel on niin hyvä olo et ei tee ees mieli.

Pääsen todennäköisesti jo maanantaina kokonaan pois. Pakko päästä koska en oo menossa kuntsarille. Jos joudun sinne ni en sieltä enää elävänä lähde. En tiiä oonko vielä valmis lähtemään mut pakko mikä pakko.

Tänään päiväl ku olin v:n kanssa ulkona, päässä pyöri vaan et haluun pois. Yritin hymyillä mut v näki mun läpi. En kuitenkaan aio tappaa itteeni vaikka toivonki kuolemaa. Enkä vois tehä sitä v:n ollessa musta vastuussa. Mietin vaan kuin pahalta se tuntuis v:sta jos niin tapahtuis. En haluu v:lle mitään pahaa. Se on liian hyvä ihminen.

Gotta smile so they dont know it hurts.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Miks mun piti syntyä?

Eihän täs oo enää mitään järkee. Eihän? Mul on taas paha olo. Mut on pakko taistella. Vai onko? Jospa mä vaan esitän hyvinvoivaa että pääsen pois täältä. Mut pystynkö esittää? Vai paistaako se musta läpi? Vai pitäiskö nyt hakee yks temesta? Auttaiskohan se? Mut tarkottaako se että haen tarvittavia että en oo kotikuntonen?

Tuleekohan se hyvä elämä viel jossain kohtaa vastaan? Vai onko mun elämä tällasta loppuun saakka? Teenkö lopulta kuitenkin itsemurhan? Onko mun turha taistella kohtaloa vastaan? Elänkö vielä vuoden päästä? Vai olenko saanut tämän elämän jo päätökseen? Too many questions.

Ei riitä että mul on itteni takii paha olo siitä mitä mulle tehtiin pienenä. Mun pitää myös kantaa huonoo omatuntoo siitä kuinka paljon se satutti mun perhettä. Mun takia ne kaikki joutuu kärsimään. Mä vihaan mun vanhempia ku ne teki mut. Niitten vika et ne joutuu nyt kärsii.

Epäreilu elämä

parempi päivä ja hyvin nukuttu yö

Pakko tsempata. En haluu kuntsarille. Mua pelottaa siellä. Ja tiiän et mun motivaatio laskee jos joudun sinne. Tiiän sen jo nyt. Sain viikon aikaa. Mun on ihan pakkopakkopakko kuntoutua edes sen verran et pääsen pois täältä. Siihen mennessä. Eli ens tiistaihin.

Mä nukuin hyvin viime yönä. Ilman painajaisia. Vihdoinkin. 

Mä revin eilen tikit pois. Mul oli sellanen tunne että mä en hallitse mun kehoa. Vähän sama juttu laastareiden kanssa. Siks mun on välil pakko repii ne pois. Mut tikkien kanssa tuntu vielä pahemmalta. Ku en olis halunnu niitä ollenkaan. Ne laitettiin ilman mun suostumusta. Mä haluun ite päättää mun kehosta.

Sain eilen taas kaks piikkiä perseeseen. Mua raivostutti koko päivän. Oli lähel etten hyökänny jonku kimppuun. Mun pää oli täynnä pahoja ajatuksia. Ne ei hävinny sieltä vaikka tein mitä. Purin vihaa muiden sijasta itseeni ja huonekaluihin. En oikeen muista sitä tilannetta mutta jossain kohtaa hoitaja v kysyi että haluunko mä satuttaa häntä. Mä vähän säikähdin. En todellakaan iki maailmassa halua satuttaa sitä... se on ihan viimenen asia mitä haluan...

Mun pitää muuttaa pois kuntoutuskodista. Se on nyt varmaa. Muutan aspa säätiön asuntoon. Vähän pelottaa se et jos ne lääkkeet jää mun kotiin kun nyt ne on yhteisistilois lukkojen takana. En tiiä että aionko sanoo etten haluu niitä. Salaa houkuttelee ottaa niit viinan kanssa. Ja kenties jos jossain vaihees voisin lopettaa tän kaiken... siin olis riittävästi sitä varten... mitä teen?

tiistai 3. joulukuuta 2019

auttakaa!

En tiiä mitä mulle tapahtuu. Oon jumissa näissä ajatuksissa.

Auttakaa mua. Mä tarviin apua. Auttakaa! Joku! Viekää tää paha olo pois. Mä pyydän. Ahdistaa liikaa.

Älä koske muhun. Oot liian lähellä. Anna mun olla. Älä tunge sitä mun sisään. Mä pyydän. Se sattuu. Sä satutat mua ja siks mäkin satutan mua

Apua! Miks kukaan ei tuu auttamaan? Miks oon yksin? 

maanantai 2. joulukuuta 2019

haluun pois

Paha olo. Löysin lasisen jutun. Rikoin sen. Viiltelin. Kolme tikkiä.

Sekosin. Halusin ulos. Sain kaks piikkii. Otin ne suht vapaaehtosest koska v laitto ne. Luotan v:hen. Nyt oon vierihoidossa kai.

En tiiä mitä tapahtuu. Oon kadoksissa. En ymmärrä enää mistään mitään. Paha olo

missä se on?

Mä en käsitä mihin kahvipannu on tosta kahvinkeittimestä hävinny. Just kun mä keksisin sen. Se on lasia. Mut se ei oo enää tos kahvinkeittimes. Vittu. Missä se on? Mun on pakko viiltää.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

paha olo

Nyt mä tunnen sen. Vointi on taas muuttumassa. En tiiä mistä tää johtuu. En vaan jaksa yhtä kokonaista päivää. Se on liikaa. Kumpa päivä kestäis vaan neljään asti ja sit olis jo aika mennä nukkumaan ja seuraava päivä alkais. Vaikka ei nukkuminenkaan oo hyvä juttu.

Mä en jaksa enää uskoa. En edes toivoa enää. En usko et tää muuttuu tästä. Pääsen kotiin mut pian oon täällä taas. Mikä vitun järki täs on? 

Revin ruven tosta minkä olin jossain vaihees raapinu auki. Mä luulen että ihmisten on vaikee ymmärtää sitä mutta kipu tuo hallinnan tunteen mun kehoon. Mä päätän milloin se tapahtuu. Mä päätän mun kehosta. Ei kukaan muu.. ja se myös samalla vie henkisen kivun pois. Ja sillon ku mul sattuu sinne ni se auttaa kun saa kivun jonnekki muualle.

Mun mielestä yks mies hoitaja kuvas hyvin sen mitä siin muun muas tapahtuu. Kun se selitti et ku sil oli paha palovamma kädessä ni se hakkas jalkaa vasaralla. Se palovammakipu oli vittumaisempaa kipua ku se vasara kipu. Vaikka se vasara kipu oli kovempaa. Sama juttu mulla. Henkinen kipu on vittumaisempaa ku se kipu jota aiheutan itelleni. 

Mä löysin vessasta kynsileikkurin. Yritin rikkoo sen ku sil vois viiltää. Se on varmaan ihanan terävä. En saanu sitä rikki. Mut sil voi tehä pienii kirveleviä pintanaarmuja. Otin sen itelleni.

Tekis niin kovin mieli viiltää. Syvälle. Ah sitä hallinnan tunnetta. 

Ajatukset on taas pahoissa asioissa. En halua ajatella niitä. Niitä miehiä. Kumpa mä vaan kuolisin pois. Kaikil olis parempi.

Mua pelottaa et joudun kuntsarille. En haluu sinne. Siel on pelottavaa. Haluun jo kotiin. Mut kun ei mul oo enää kotia. Mua vaan halutaan jatkuvasti siirtää jonku toisen vastuulle. Voi ku mä kuolisin. 

Mä oon mädäntyny sisältä. Se mätääntyminen alko jo lapsena. Mul on enää ulkokuori jäljellä.

Kaikki täällä osastollaki vihaa mua. Paitsi v. Ainakin mä luulen et se ei vihaa mua. Mut varsinki t joka on ennen ollu tosi ihana mua kohtaan, on alkanu vihaamaan mua.

Vittu. En haluis ajatella niitä hetkiä. Ne menee päällekkäin. Välil uneskin ne on kummatkin raiskaamas mua. Vaikka ne jutut on ihan eri tapahtumii. Ne menee päällekkäin. Vittu. Nyt tekis mieli viiltää...

Vaihteleva vointi

Nääen joka yö painajaisia joissa mua raiskataan. En jaksa niitä enää. Eikä niille voi oikeen tehä mitään. Mä otin eilen truxalit ku mut pakotettiin. Mua pelottaa ihan sikana s mies hoitaja. Se raivos mulle ni mun oli pakko totella.  Ties mitå se olis tehny mulle.

Eilinen ilta ei oikeen muutenkaan menny nappiin. Mul oli tosi paha ja harhanen olo. Itsetuhoset ajatukset oli vallannu mun pään. V ei lähteny mun kans ulos koska voin huonosti. Mun oli kuitenki pakko päästä. Halusin kuolla. Olin jo päättäny et meen auton alle. Pýysin sit M mieshoitajaa ulos. Laitoin napit korviin ja lähdin kävelee. Ensin M kulki mun vierellä. Ei tienny mun aikeista. Sit se sano jotain mitä en kuullu ja mä vaan jatkoin kävelyä. Sit se otti musta kiinni js sano et nyt olis aika palata osastolle. Sit me otettiin pikku matsi siin. Vittu mä halusin kuolla. Sit M soitti apua osastolta ja pian olinki jo takas täällä...

Mun vointi on tosi vaihtelevaa. Välillä on ihan hyvä olo. Mut sut jos jouduj olee yksin ni sit ajatukset ottaa vallan minusta. V on auttanu mua ihan sikana. Mul on sellanen fiilis että se oikeesti haluu auttaa. Sit mua harmittaa ku tuotan sille koko ajan pettymyksiä. Mut sit aina se kuitenki jaksaa uskoa muhun. Vaikka mä en ite usko itteeni. V on ihana ihminen.

Mut joo. Meen pyytää jos se pystyis viel lähtee ulos mun kanssa...