(Tänään on se päivä. Tää se päivä on..Pocahontaksesta) Juu eli tänään on se kauan odotettu hone! Mä en kestä enäää!! Pääsen tänään EHKÄ kotiin. Se on vaan ehkä, mut silti! Mul on mahdollisuus päästä kotiin!! Ihanaaaaa. Iik mua jännittää. Kahden kuukauden jälkeen on ihanaa palata kotiin. Vitsit ku ne päästäis mut. Sori et tää teksti pyörii nyt vaan tän yhden asian ympärillä. Mut tä asia on oikeesti mulle vielä isompi, ku saan tässä kerrottuu..
Viimenen viikko on ollu tosi hyvä. Siis voinnin kannalta. Ja oikeestaan muutenkin. Oltiin edellis ppäivänä huoltsikalla M-siskon kanssa ja eilen Krisse-siskon kanssa. Ja hauskaa oli, kummallaki kerralla. Pääsi vähän käsiks normaaliin sosisaaliseen kanssakäymiseen. Ja eilen juttelin myös mun parhaan kaverin c:n kanssa. Ihan niinku normaalit ihmiset. En niin ku niin kuullu enää tänne sairaalaan! Mä kuulun kotiin ja korkeintaan päiväyksikköön. Toivottavasti jos mä pääsen päivikselle, ni pääsisin sinne psykoosi osastolle, mielummin ku sinne toiselle, koska mä tunne ne psykoosipäiväyksikön työnekijät, ni tarttis taas tutustua uusiin hoitajiin ja alottaa kaikki TAAS alusta.
Kaikki on jo sanonu, et mä näytän paremmalta. Tai siis et mun parempi vointi näkyy ulos päinki. Mul on kuulmma ilmeikkäät kasvot ja oon muutenki aikalailla normaalimpi ja omaitsempi, ku esim kuukaus sitte. Mut kyl musta tuntuuki eriltä.
Mut nyt meen syömään, moikka
ps. Tulipas positiivis sävyitteinen teksti, onneks välillä näinki :)
2 kommenttia:
Mitä sinulle kuuluu nykyään? Ei ole kuulunut sinusta mitään pitkiin aikoihin. Toivottavasti voit hyvin.
Täällä toinen epävakaa.
Lähetä kommentti