Ulos täältä!

No joo.. Keskiviikkona oli paljon harhoja. Kuulin, tunsin ja haistoin raiskaajan mun kotona. Voin pahoin. Kuntoutuskodin hoitaja T tuli kotikäynnille. Kerroin että mies on mun kotona. Sanoin etten nää sitä, mut kuulen, haistan ja tunnen sen läsnäolon. T sano ettei mun kotona ole ketään mun lisäksi. Se sano ettei kuule mitään. "Ne on Sandra taas niitä sun harhoja. Ei täällä ole ketään" Mun oli vaikee uskoo sitä, ku mies puhu mulle koko ajan. "Pitäiskö sun mennä nyt jo sun vanhempien luokse?" Meen porkoille yleensä torstaina ja oon viikonlopun siellä. "Joo kai..." "No soita nyt sun äitille silleen että mä olen tässä vieressä. En voi jättää sua yksin tässä tilassa ja multa loppuu kohta työaika", T sano. No mä soitin sit äitille ja T jäi siihen odottaa et äiti tulee. Sit äiti tuli ja mä lähdin porukoille. T lupas soittaa torstaina.

Menin sitte illemmalla isovanempien luokse. Olin kertonu äitille harhoista ni äiti vähän mietti et kannattaako mun mennä sinne, ku mummakin on niin vanha jo. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla. Mä sanoin äitille et must on ihana päästä kauas siitä miehestä. Äiti sit vei mut sinne ja meil oli tosi hauskaa mumman kanssa.

T soitti sit torstaina. Mul tehään maanantaina kuntoutussuunnitelma. Mua vähän pelottaa et mut potkitaan ulos täältä kuntoutuskodista... Et tä ei oo niitten mielestä riittävä mulle ku tääl on hoitajat vaan ma-pe 8-16. (jos ees sillonkaan). Sit T sano, että pitää pitää verkostopalaveri psyk polin työntekijä T:n kanssa. Kuntoutuskodin hoitaja T sano ettei oikeen osaa auttaa mua kun mul tulee niitä oloja. Ja polin työntekijä T:n kanssa voitais tehä toimintasuunnitelmia..

Tulin tänään omaan kotiin ja nyt ahdistaa niin vitusti mutta en aio viillellä koska en halua sairaalaan.. Toivottavasti oon tarpeeks vahva.

Moikka

Tikit

Njoo.. Kävin tänään siel tk:ssa. Lääkäri katto haavaa ja sano et se pitää tikata. Ihmetteli et miten ku siinähän on se, oliko se kuuden tunnin raja, et sen voi tikata. Lääkäri sano, että siitä pitää ottaa sitä kuivunutta kudosta pois et tulee verestävää kudosta, jotta se tarraa kiinni. Ekana se puudutti haavan ja sit semmosel teräväl veitsel alko rapsuttelee haavan reunoja. Mä vaan haaveilin siitä veitsestä. Sillä vois viiltää ihanasti. Sit se alko ompelee. Laitto 10 tikkiä.

Kaikki tää sattu vähän, mut mun keskittyminen oli jossain aivan muualla. Ne haluu tappaa sut! Ne haluu satuttaa sua! Menetin toimintakyvyn ja hoitajan piti kirjaimellisesti pukee mul sukka ja kenkä jalkaan. Sit se talutti mut toimenpidehuoneesta ulos. Menin siit sit kaupungille ja selvisin elossa.

Soitin kuntoutuskodinhoitaja T:lle kertoakseni että haavaan laitettiin tikit. T sano että ihan hyvä että on nyt hoidossa. Kysy onko siihen jotain hoito-ohjeita. Sanoin vaan että ei saa vuorokauteen kastaa ja että ens viikon perjantaina tikkien poisotto. Sit kerroin et ens viikon maanantaina pitää mennä vaihtaa siteet noihin toisiin haavoihin. "Ai niihin mitä sun omahoitaja on kattonu jo?" "Joo, niihin" "Okei, mut ei me jutella tästä tän enempää puhelimessa" se sano tylysti. Ihan ku olisin halunnu. Sit sovittiin et nähään huomenna ja sit lopetettiin puehelu.

T on kyl tosi kiva hoitaja, mut se on välil vähän tyly. Ja ottaa kaiken henkilökohtasesti. Se on niin nuoriki. Siis mun kannalta hyvä ku se on samoil sfääreil mut huono sille ku on niin kokematon. Välil säälittää se, ku se on yksin meijän hullujen kanssa, mut hyvin se on pärjänny!

Mul oli tänään MTC-ryhmä. Paikalla oli mun lisäks vaan yks ihminen. Meni vähän paremmin ku aikasemmat kerrat, mut ahdisti ja oli vähän ääniä. Selvisin.. Äiti tuli hakee mua ryhmästä koska bussit ei kulje syysloman takia. Kerroin äitille viiltelystä. Se oli rohkee veto, mut tein sen. Äiti ei alkanukkan raivoo vaan me juteltiin siitä ihan rauhassa. Yritän taas (tuhannetta kertaa) lopettaa. Tänään en ainakaan viillä.

Käveleminen sattuu jalan haavoihin tosi kovin.

TK käynnin ja ryhmän välis kävin hesessä syömässä. Näin siellä osaston hoitaja T:n (kaikkien nimet alkaa T:llä ja BTW täl osastonhoitajalla ja kuntoutukodinhoitajalla on viel täsmälleen sama nimi). Mut kumminki. Osastonhoitaja T on myös tosi kiva. Se hymyili mulle mut ei moikannu. Niil on varmaan semmonen sääntö etteivät saa moikata ennen ku potilas on moikannu. Mä sit lopuks kävelin sen ohi ja moikkasin. Se tervehti niin ilosesti. Jäi hyvä mieli. Ja tuli vähän ikävä niitä hyviä osasto hetkiä, joita on kyllä hyyyyyyyvin vähän....

Mut joo,,, ei mul sit muuta...

Pieleen mennyt heureka reissu

Paskaa. Tänään oli heurekan retki kuntoutukodin porukan kanssa. Kerron siitä kohta mut ensin vähän pohjustusta.

Viilsin eilen illalla aika pahasti nilkkaan. Viilto oli n. 10cm pitkä, 1cm levee ja 1cm syvä. Verta tuli ihan hemmetisti. Olin ottanu tarvittavan temestan aijjemmin mut se ei auttanu mitään. Viilsin siis kylppärin lattialla ja katoin ku veri vaan vuosi. Laitoin vaan haavan päälle paperin ja sukan jalkaan pitämään paperia paikallaan..

Tänään aamulla menin jakaa lääkkeet yhteisiintiloihin ennen reissuun lähtöä. Samalla kysyin kuntoutuskodin hoitaja T:ltä olisko desinfiointi ainetta ku haava piti puhistaa. T kysy et mihin tarviin ja näytin haavaa. T ja toinen hoitaja kattovat haavaa kauhistuneina ja sit ne vihjaili et en pääsis mukaan heurekaan. "Ooks sä nyt Sandra siinä kunnossa että pystyt lähtee mukaan?" "No joo joo!"

Pyysin laastarii mut ne sano et se ei nyt oikeen riitä. Lähtö oli 9:15 ja kello oli jo puol yheksän. Sit ne sai päähänsä et mun pitää käydä terveyskeskukses hoitajalla sitomas haava. Sanoivat että odottavat mua kymppiin asti ja sit lähtisivät vaikka en ehtis mukaan.

Menin tk:hon taksilla ja siel sain sit vakuutella hoitajat että pärjään kotona etten joutuis osastolle. Hoitajat sano et lääkärille pitäis näyttää, mut mä sanoin et lähen kympiltä (kello oli sillon varttii vail kymmenen), ehti lääkäri paikallallle sitä ennen tai ei. No sovittiin sit et meen huomen uudelleen tk:hon tapaamaan lääkäriä. Hoitaja laitto haavaan sorbact nauhaa ja lapun ja sit mä lähin.

Pääsin siis mukaan heurekaan, mut sinne lähtö oli virhe. Aluks meni ihan ok hyvin. Roikuin T:ssä kiinni koska pelotti. Sit alko äänet. "They want to kill you" "They all want you dead" "You are not safe" "They all want to kill you".. Sit mä vaan jämähdin. Muu porukka jatko matkaa, mut mä en enää päässy eteen päin. En uskaltanu liikkuu.. Kaikki oli mua vastaan, Kaikki halus tappaa mut. Onneks T näki et olin pysähtyny. Se tuli mun luokse ja kysy et onko mulla taas ääniä. Kerroin että on ja T sano et nyt kannattais ottaa tarvittavat. Onneks oli dosetti mukana. Kerroin et must tuntuu et kaikki haluu tappaa mut. "Se on Sandra harha-ajatus"

Sit mentiin syömään. Mua pelotti niiiiiin paljon koko ajan. Mä taas roikuin T:ssä. Hävetti ihan sikana mut ku mua pelotti. Sit katosin taas syömis tilanteessa. Näin kauheita kauhukuvia, joissa kaikki vaan hyökkäili mun kimppuun. Sit mä heräsin ku se toinen hoitaja taputteli mua olalle ja huhuili mua. Sit tehtiin viel jotain ja sit lähettiin. Ku käveltiin autolle ni siin vieres meni junii joku kahen minsan välein. "Mee junan alle" "Tapa ittes, sitähän ne haluaa!"... mä kuulin. Sit oltiin auton luona ja olin taas pysähtyny kuuntelee ääniä ja kattelin ohi ajavia junia. "Tuus sit Sandra! Muut odottaa jo autossa." Sit menin autoon ja kotimatka alko. Se reissu oli aikamoinen koettelemus.. En enää ikinä poistu kotoota...

Tää on menny jo niin pitkälle, et mun oli pakko jättää Nelli porukoille ku en uskalla enää kulkee ulkoon yksin. En siis voi ulkoiluttaa koiraakaan...

Vituttaa

Help me please! Not again

Voin huonosti. Oon taas alottanu viiltelyn. Nilkkaan.. Kukaan ei saa tietää. Paitsi omahoitaja T. Oli pakko kertoo sille ku tuli niin syvä yhestä viillosta et aattelin et se pitää puhdistaa. Me sit katottiin sitä viiltoo T:n kanssa useempana päiävänä. Siihen laitettiin perhosteippii. Olis pitäny tikata. Sit torstaina olin viiltäny uudelleen pahasti ja T kutsu polikäynnil lääkärin kattoo ja se määräs antibiootit.

Haluun tehä itsemurhan. Nyt. Heti. Haluan kuolla. En jaksa enää elämää. Pakko kuitenkin porskuttaa eteenpäin. Pakko..... VITTU

Koko ajan puhutaan osastosta. En kuitenkaan oo menossa sinne. Se olis kolmas kerta tän sykyn aikana.  Vihaan osastoa.

Vaikee keskittyy.. haluun vaan viiltää ja varmaan meenkin nyt viiltämään.

Moikka

Ärsyttävää

Osastolla :( vittu

Salainen blogi

Salases pikku tiedote

Miks oon tämmönen....

Oon huono ja paha. Sisko pyysi hoitaa poikaansa mutta mä en pysty. Kaikki vihaa mua. Enhän mä voinu kertoo kellekkään etten voi hoitaa puoltoista vuotiasta ku en pysty ittestänikään huolehtimaan.

Oon niin vitun huono ihminen

En selvii tästä

Oon yksin kotona. Siis vanhempien luona. Mul on kaikki lääkkeet tääl. Ne houkuttelee. Huutavat mua. ''Tule hakemaan. Ota ota OTA!'' 

Tekis myös mieli viiltää. Tosi kovin. Oikeesti tosi tosi kovin. Mä kaipaan sitä. 

Miten selviin? Jos en selvii ees yht päivää yksin ni miten selviin ku palaan omaan kotiin. Tekee niin mieli viiltää. 

Mut siitä ei saa puhua

Oon sekasin mut siitä ei saa puhua.. sekasinsekasinsekasin. Mä vaan haluun jo pois.... olin just laivalla äidinäidin kanssa. Yritin tosi kovin piilottaa oikeet tunteet ja harhojen kuulemiset... se oli todella väsyttävää... mut kyl mumma aina välillä kysy et mikä mulla on. Mut siit ei saa puhuu... kaikki on hyvin.

Haluun viiltää. Mun kuuluu viiltää. Niin ne sanoo.. viillä viillä viillä... niin ne huutaa VIILLÄ VIILLÄ VIILLÄ! Mä oon paha olento. Siks ne tarkkailee mua. En oo ihminen. Oon olio. Mut siitä ei saa puhua. Ne kieltää

Kaikki on hyvin

Jättäkää mut rauhaan

Onko mun aika jo kadota? Pelottaa ja ahistaa... itkettää ja vitutta.... haluisin vaan kuolla pois. Mitään ei oo enää tehtävis. Mun kuuluu kuolla. Yritän tsempata ja esittää hyvin voivaa koska en halu sairaalaan. Mut mä tiiän mitä tääl tapahtuu. Oon niitten jäljillä.. Ei mun kanssa kannata alkaa mitään tämmösii. En oo mikään tyhmä joka ei huomaa mitä ympärillä tapahtuu. KAIKKI on mua vastaan.

Lakatkaa kiusaamasta mua. Mä tiiän että te laitatte ääniä mun päähän. Haluutte mut tutkittavaksi osastolle koska en oo ihminen.

Ahdistaa yksin ja seurassa

Paskaa... äänii ja nukkumisvaikeuksia. Äänet käskee tappaa itteni ja kaikki muut. Pelottaa olla ihmisten seuras ku pelkään et flibaan ja tapan jonku. En halua olla mä.

Mä menin tiistaina yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Veitset laatikossa alko huutaa. "Tapa ittes. Ota veitsi ja viillä ranteet auki. Tapa T. Tapa T (kuntoutuskodin hoitaja T)." T meni käymään kansliassa ja ku se tuli takas ni mul oli veitsi ranteella. T otti asian tosi kevyesti eikä pelästyny ollenkaan. Käski vaan rauhallisesti laskemaan veitsen alas. "Mun on pakko tappaa itteni" "Eikä ole",T sano.  "Mua pelottaa et mä satutan sua", mä sanoin.

Intettiin siin jonku aikaa. T:llä alko olla kiire muualle ja lääkkeetki oli viel jakamatta. Nousin ylös tuolilta veitsi kädessä. Olisin voinu tappaa jonku. Mä kävelin kohti T:tä. T sano ihan rauhallisesti et jos tuun lähemmäs ni se soittaa ambulanssin ja poliisit. "Laita se veitsi nyt alas ja tuu jakaa lääkkeet. Muk täytyy oikeesti kohta lähteä" Sain sit sen verran todellisuudesta kiinni et laskin veitsen pois ja istuin sohvalle lääkkeiden ääreen.

Toi oli oikeesti tosi pelottava tilanne. Olisin voinu tappaa itteni tai T:n. Onneks mitään ei käyny ja en joutunu osastolle. Sivutettuin myös salaliitto aihetta mut en usko et T kuuluu siihen. Se piti ajatusta täysin mahdottomana.

Mä ma-ti ja ti-ke öinä en nukkunu ollenkaan. Pyörisin vaan sängyssä äänten keskellä. Sit keskiviikkona mun oli pakko päästä takas porukoille ku en pystyny olee yksin. Äiti haki mut onneks kotiin ja oon nyt tääl. Parina viime yönä oon nukkunu viis tuntii per yö. Eli univelkaa kertyy... tapasin tänään miekkarin omahoitajan. Tehtiin pieni muutos lääkitykseen tän viikonlopun ajaksi. Saas nähä auttaako tohon nukkumiseen. Jos ei auta ni oon pulassa. En jaksa enää tälleen. Äänii tulee ku en saa nukuttuu ja uni ei tule koska kuulen ääniä.

Sanoin tänään miekkarin omahoitajalle et ei mua se haittaa et jos mä tapan itteni. Mä vaan pelkään et satutan muita. Omahoitaja lupas soittaa mulle maanantaina. Saas nähä onko vointi yhtään parantunu...

Sori taas sekavuudesta mut pistetään se tän 10h/5pv unimäärän piikkiin....

mitä pitäis uskoo

Outo päivä. Täynnä vaikka minkälaisia tunteita.. Nukuin viime yönä joku 5 tuntii. Liian vähän mulle..

Kuntoutuskodinhoitaja T tuli aamul tsekkaa mun kunnon eilisen takia. Sillon mul oli viel ihan ok olo. Valehtelin, että olin nukkunu hyvin, en tiiä miks... en vaan jaksanu jäädä siihen päivittelemään. Menin takas sänkyyn makaamaan. Jossain vaiheessa nousin ylös ulkoiluttaa Nellin. Sen jälkeen menin sohval makoilee ja kattoo telkkuu.

Koitin vähän ryhdistäytyä ku toimintaterapeutti M tuli mul kotikäynnille. Meijän piti tehä ruokaa, mut mul oli viel eilistä safkaa ja pitäis säästellä sitä rahaa Viron matkaa varten. Ja mul oli muutenki kauhee päänsärky. Siirrettiin sitte tapaaminen toiselle päivälle.

Ku käytiin Nellin kans ulkona, ni mä näin mun kuntoutuskodin entisen omahoitajan N:n auton pihalla. Kysyin M:ltä, et onko N täällä (siis yhteisis tilois). Se sano, et kattoo jos on vielä ni pyytää moikkaamaan. Meni vartti ja mä olin jo luovuttanu sen suhteen. Aattelin et se on jo lähteny(ja osa musta ajatteli, et se ei vaan halu nähä mua) Mut sit ovikello soi ja N:hän se siellä. Halattiin ja mä kerroin et mul on ollu kova ikävä sitä. Sanoin, että tää paikka ei tunnu samalta ku ennen ja et en saa yhtä hyvää hoitoo, ku mitä N:ltä sain.

Keskusteltiin siin jonki aikaa ja tultiin siihen tulokseen, että mä olin vaan enemmän tottunu N:n hoitomenetelmiin ja et oli mul menny jonki aikaa ennenku totuin niihinkin. N sano, et mun pitää vaan antaa mahdollisuus "uusille" hoitajille.... Niin kai sitten...

N sano, että mä näytän hyvältä ja hyvävointiselta. Kerroin, että parin viikon sisäl ollu vaan kerran ääniä, mut ahdistusta on ollu kyl enempi. Kerroin, että saattaa koko päivän ahdistaa. N  kysy, et oonko ottanu tarvittavii. En oo.. Jotenki on semmonen olo, et pitää pärjää noil mitä on.. Sit N lähti ja me halattiin uudelleen. N on vaan niin ihana...

Sittttten. Meil oli kuntoutuskodis "pihatalkoot"(jotka sitten muuttuikin ulko-oven pesemiseksi ulkoa päin) Ja sen jälkeen grillattiin. Mul oli ihan järjetön syyllisyyden tunne siitä, että olin sanonu, et en saa yhtä hyvää hoitoo esim. T:lta ku mitä oon N:ltä saanu. Sit mä huomasin, et T käyttäytyy tosi tylysti mua kohtaan. Äänet alko kuiskailla: "Se vihaa sua. Se vihaa sua. N on kertonu, ettet saa hyvää hoitoo siltä. Se vihaa sua" Yritin ohittaa äänet ja vähän juttelin ja naureskelin muiden asukkaiden ja toim.ter. M:n kanssa. Yritin olla välittämättä niistä tuntemuksista ja äänistä.

Sit mentiin takas koteihin ja mun oli tarkotus alkaa pakkaa. Äänet voimistu "Se vihaa sua! SE VIHAA SUA! SE VIHAA SUA!!!" Mä en enää tienny mikä oli totta ja mikä ei. Lähetin sitte tekstarin T:lle "Miks sä oot vihanen mulle?". Se tuli kilkuttelee mun ovikelloo, mä en avannu. En halunnu nähä koko ihmistä. Sit se soitti mulle. Mietin hetken, että vastaanko vaiko enkö. Päätin vastata. T ihmetteli suuresti mun viestiä. Jankattiin asiasta joku kymmenen minuuttia siin puhelimen välityksellä. T sano, ettei ole vihanen mulle ja kyseenalaisti koko juttua. Mä sanoin kaikkee, esim. että "Sä haluut että mä tapan itteni." Mul oli sillon vahvati semmonen olo ja äänetki huusi. T kutsu mut yhteisiin tiloihin ja mä menin. Se halus jutella kasvotusten.

Siel jatkettiin vaan jankkaamista. Mä en pystyny uskoo, että T olis vilpitön. "Mä oon tieks Sandra ihan sanaton. En tiiä mitä mä voin tähän enää sanoa. Mua vähän naurattaa tää tilanne." "Mua ei naurata", mä sanoin. "Mitä sä Sandra haluut et mä teen tai sanon? Mitä sä tekisit täs tilanteessa?" Mä mietin hetken.... "En ottais itteeni", mä vastasin.

Jotain siin sit juteltiin vielä ja sit mä sanoin, et: "No haluutko kuulla?" "No haluan", T vastas. "Äänet sanoo, että sä vihaat mua" Sit en paljoo muista muuta kun että äänet vaan voimistui ja ahdistus. En kyenny enää keskittyy muuhun. Kuiskailin vaan ittelleni, että "ei oo totta, ei oo totta, jättäkää mut rauhaan, en usko teitä". Jossain vaiheessa T kysy, et pitäiskö mun ottaa tarvittavat. Mä sanoin että joo. Lääkkeet on mul kotoon Viron matkaa varten, joten mun piti siis mennää kotiin ne ottamaan. T sano, että saattaa mut kotiin ja niin tehtiin. T taputteli mua olalle ja tsemppas ja kysy et voiko muhun luottaa. (lääkkeiden hallussa pidosta siis) Mä sanoin että juu ja sit T lähti. Mä otin tarvittavat ja menin vähän nukkumaan sohvalle.

Nyt vointi on ihan ok ja meen kohta "nukkumaan" eli tsekkaa somet ja simpsoneit sängylle...

Sori ku tuli kilometripostaus. Kiitos jos jaksoit lukee loppuun asti. Ja sori sekavuus. Vaikee keskittyy jotenki....

ahdistusta ja viinattomuutta

Heräsin viime yönä kahelta ja en saanu enää unta sen jälkeen. Nukuin siis joku 2-3 tuntia, joka on mulle ainakin liian vähän... Ahdisti tosi kovin. Menin aamulla yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Kun se oli tehty, jäin hengailemaan sinne hoitajien kanssa. Siellä on lukitussa kaapissa takavarikoituna mun viina pullo. Pyysin saada sen takas itelleni.
"Miks?"
"No ku mä haluun sen."
"Mitä sä sillä meinaat tehdä?"
"Haluun juoda sen."
"Ai haluut nyt vetää päiväkännit?"
"Joo"
"No en mä voi sitä sulle antaa"
"Miks?"
"Sul menee niin paljon lääkkeitä, että se ei oo kauheen turvallista"

Mä siinä sitten intin vastaan jonkin aikaa...

"Etkö sä muista mitä viimeks tapahtu?"
"Muistan, mut jos en juo sitä kaikkea kerralla."
"Ei käy. Me voidaan keskustella siitä sitten ku oot menossa vanhempien luokse. Kysyy vähän äitis mielipidettä."
"Haluisin muistuttaa, että mä oon aikuinen ihminen..."
"Niin mutta täällä ei ees saa juoda."
"Kyllä mä nyt omas kämpäs saan juoda!"
"No periaatteessa juu, mut mulla ei oo nyt aikaa valvoa sun vointia ku oon täällä yksin tänään. Eli en anna pulloa sulle nyt!"

Ärsytti ihan sikana. Olis ollu kiva vetää överit ja päästä eroon ahdistuksesta, mutta ei. Kuntoutuskodinhoitaja T kehotti mua menee nukkuu. Koitin, mut en saanu unta.

Meen ens viikon torstaina Viroon kuoron kanssa. Sain kaikki lääkkeet ja ne on nyt täällä mun hallussa. T vähän mietti, et uskaltaako antaa ne mulle ku olin aika ahdistunu. Mä kuitenki lupasin, että muhun voi luottaa, mut pakko myöntää salaa, että tekis mieli vetää ne kaikki ja vaipua iki uneen. Mutta ei! Haluun voittaa taas! I can do this!

Anteeks että elän. oikeeesti.... en haluais mut oon liian pelkuri et tappaisin itteni...

Vihaan itseäni

Ahdistaa taas niin pirusti. Ei oo ääniä tai mitään, mutta ahdistaa ja tekee mieli viiltää. Joutaisin roskakoriin.

Tänään oli kuntoutuskodissa ryhmä jossa puhuttiin itseluottamuksesta. Mä sanoin puheenvuorollani, että mulla on huono itseluottamus.. niinku onkin. Sitte kaikille jaettiin laput. Toiselle puolelle kirjotettiin oma nimi ja sit laitettiin lappu kiertämään. Kaikki kirjotti siihen jonkun positiivisen asian lapun omistajasta.

Mun lappu oli tämmänen

Ihan kiva oli kuulla et joku ajattelee musta hyvää. Lopuksi olis pitäny kirjottaa itte joku sana ittestäään. Mul tuli vaan huonoja sanoja(luuseri, ruma, inhottava, lapsellinen.....) mieleen ni jätin kirjottamatta.

Sit oli rentoutusharjotus. Mä en pystyny yhtään keskittymään. Ahdisti kovasti ja se vaan kasvoi.. Katoin kuntoutuskodinhoitajan T:n ranteen verisuonia. Näytti niin viillettäviltä. Miks mun ranteen suonet ei oo niin koholla. Haluisin viiltää, syvälle. Ehkä jopa kuolla verenhukkaan.

Viime yöt on menny huonosti. Kauhee oravanpyörä. Ku en saa yö  nukuttuu ni nukuttaa päivällä, ja  kun mä nukun päivällä, ni en saa yöllä unta.

Mun pelko maailmaa ja miehiä kohtaan on taas noussut. Pelkään koko ajan et joku tekee mulle jotain pahaa.

Onneks tänään on keidasilta, Pääsee vähän laulaa Herralle.

PS Kuoron Viron reissu lähestyy. Jännittää!!!

Oon vahva tänään

Oon nykyään aina väsyny. Onkohan hemoglobiini matalla. Mul on pahimmillaan ollu joku vähän päälle 80. Sain sillon eka rautaa suoraan suoneen ja ku se ei auttanu ni muhun laitettiin verta. En tiiä, miten se oli päässy niin matalaks.. onkohan nyt sama juttu? Voisin nukkuu koko päivän, vaikka olisin nukkunu suhteellisen hyvin yöllä..

Mul on tääl lääkkeitä.. oikeesti ei sais olla, mut me käytiin äitin kans viikonloppuna apteekis ja tarviin niit lääkkeit huomen lääkkeiden jaossa. Joten mulla on siis melkeen täydet pakkaukset leponexii ja loratsepamia. Vähän houkuttelee, mutta oon vahvana. EN OTA NIITÄ!

Mua vituttaa tosi kovin. Joku ryösti mut viime torstaina... Mun tililtä oli kadonnu 211e ja soitin pankkiin. Siel mukava täti kerto sitte että mun kortil ollaan maksettu isoja summia jossain päin kanadaa johonki apteekkiin ja huoltsikalle..... Kävin tekee rikosilmotuksen, mut poliisit sano, etteivät voi oikeen tehä mitään asialle, koska rikos on tapahtunu suomen ulkopuolella. Huomen pankkiin sopimaan asioista ja saas nähä saanko mitään takas.. 200e on kuitenki tosi iso summa. Varsinki ku mul jäi mukavat 15e tilille... Oon köyhä ja laskuja pitäis maksaa.

VITTU!

BTW näin raiskaajan taas kaupassa viikonloppuna. Se kehtas vittu saatana taas moikata. Onneks äiti ei nähny sitä. EN HALUA olla enempää sen kanssa tekemisis ku on pakko. En halua nostaa syytettä. En kestäis sitä. En pysty käsittelee sitä aisaa kymmenten ihmisten kanssa. Se olis liikaa. Ja jos äiti sais tietää kuka se raiskaaja oli, ni ties mitä se sil tekis. Kerroin kotona äitille et näin sen miehen taas. Oli pakko koska tarvitsin tarvittavia lääkkeitä ja ne on lukkojen takana. Tänään olis pitäny mennä yksin kauppaan. Autossa oltiin mä, äiti ja K-sisko. Mä sanoin et en todellakaan oo menossa yksin sinne. Äiti tajus heti et mist on kyse (ainakin uskon niin), joten se lähetti K-siskon kauppaan. Onneks.. Ja sisko luuli, että mä oon laiska. En viittiny kertoo mistä oikeesti on kyse.

Ikävöin viiltelyä

Viikonloppuna viilsin vahingossa sormeen haavan metallitölkin kannella. Tuli paljon verta. Se oli ihanaa. Katoin ku veri virtas. Teki niin kovin mieli viiltää lisää viiltoja. Mutta en viiltäny! Mä voitin mielien taistelun! Viiltelisin varmasti joka päivä, jos se ei satuttais äitii niin paljon. Äiti oli oikeesti tosi pettyny ton viina jutunki takia.

Mul on lääkkeet lopussa. Huomen menen jakamaan lääkkeet yhteisiin tiloihin. Saan aina vaan yhden annoksen kerrallaan, etten sekoile lääkkeitten kanssa. Ne myös valvoo joka kerta, että varmasti otan ne. Ku mul tulee aina sillon tällön niitä outoja ajatuksia ja ääniä, jotka kietää ottamasta.. Mut huomen pitää vissiin mennä ostaa lisää lääkkeitä, ku ainakin leponex ja temesta on lopussa.. Ei jaksais mennä yksin kaupungille, mut kai se on pakko. :(

En nyt pysty oikeen keskittyy kirjottamiseen, joten moikka.....

ps salases minipäivitys

viina on kyllä perseestä

Eilinen ei menny ihan nappiin... heräsin aamuyöstä kauheeseen ahdistukseen. Sit äänet alko käskee nielee teriä joita mul oli jemmassa. Muistin viinapullon joka piileksi kaapissa. Join koko pullon ja tulin kovaan humalaan. Äänet vaimeni

Menin ysiltä hakee aamulääkkeitä yhteisist tiloista. Paikalla ollut hoitaja huomas heti et oon humalassa. Se soitti mun omahoitaja N:lle joka kielsi antamasta lääkkeitä. Olin vissiin kertonu et kuulin ääniä.

Sit N saapu paikalle ja soitti ambulanssin. Meinasin joutuu osastolle. Onneks puhalsin niin kovat lukemat et eivät ottaneet mua tapaamaan lääkäriä. Puhalsin melkeen 2 promillee. Ensihoitajat sano et eivät ota mua mukaan mut mun piti olla puoleen päivään valvonnassa ja sen jälkeen arviodaan kuntoutuskodin hoitajien toimesta tarviiko päivystykseen ja mahdollisesti osastolle lähtee.

Olo oli sillon klo 12 jo semmonen et ei tarvonnu ONNEKS mennä päivystykseen. N soitti äitille ja äiti tuli hakee mua kotiin kahen jälkeen. Äiti oli tosi pettyny ja turhautunu. Sanoi ettei kato enää tämmöstä. Ens kerral saan kuulemma hakee apuu muualta aka osastolta.....

Kaduttaa... mut olin ahdingossa. En osannu ajatella järkevästi. Toivottavasti tää ei johda siihen et mut heitetään hemmettiin tuolt kuntoutuskodista....

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa...

En saanu keskiviikkona iltalääkkeitä ku kotihoito unohti tuua.. Mä meinasin oikeesti seota. En nukkunu sekunttiakaan ke-to yönä. Kaikki meni päin persettä. Kerroin to päivällä hoitajille et ulla on itsetuhonen olo. Mun piti hengailla koko päivä yhteisis tilois hoitajien kanssa. Vituttaa vieläkin koko helvetin kotihoito. Lähin keidasillastaki aikasemmin ku piti seiskalta olla kotona lääkkeiden takii. Vitut!

Must tuntuu et ne ei oikeesti unohtanu. Ne kuuluu tähän salaliittoon. Ne haluu mut sairaalaan. Tutkinnan alaisuuteen. Eikö ne viimeset kolme kuukautta ja sitä aijemmat toiset 3kk keväältä riittäny. Ne ei saanu mua hengiltä. En tiiä jaksanko kauaa enää taistella kaikkee tätä vastaan. Äänet ja salaliitot ja pakkoajatukset..

Miks sinnitellä.. kaikki kuolee joka tapauksessa.

Älä kiusaa mua

En oo koko viikonloppuun saanu olla rauhassa. Siis ei silleen, et olis ollu liikaa ihmisii ympärillä(tosin myös vähän sitäkin), mutta äänet... Koko ajan haukkumassa ja sabotoimassa mun elämää. Oltiin mm. keilaamassa äitin ja kahden siskon kanssa. Aluks meni hyvin. Mut sit ku aloin olla johdossa ni sit alko: "Lopeta! Sä et saa voittaa! Et ansaitse sitä. Oot huono ja arvoton! Sun pitää hävitä!!" Yritin olla kuuntelematta ääniä, mut se oli vaikeeta.. Se vissiin kuitenki vaikutti mun keskittymiseen, ku siit alko alamäki (ei sillä et mä muutenkaan olisin hyvä keilaamaan..)

Äänet haukkuu ja vittuilee koko ajan. Ne on ihanii hetkii ku saan olla ilman ääniä. Nytkin on ihan rauhallista. Mul piti olla tänään kotikäynti, mut tääl kuntoutuskodissa on niin kova kiire et ei kerkee. Hoitaja N tuli tos kysyy, et miten voin ja et haluunko lyhyen kotikäynnin. Mä sanoin, että ei tarvi, vaikka oikeesti olisin halunnu puhuu äänistä sille. Mut kun ymmärrän että on kiire.

Mul on ikävä psykoterapeutti A:ta. Koko viikon on tullu niitä "tosta pitää puhuu A:n kanssa" ajatuksia, joita on aina tullu. Mut nyt ei oo ketään kelle kertoa ne asiat. Ihan tyhmää, et kela myöntää vaan kolme vuotta. Neljäs vuosi olis ollu jees...

Hankala tapaus

Mul on teriä... ja viinaa. teki mieli viime yönä ja äänet kehotti, mut mä voitin. Olis pitäny tänään kotikäynnil antaa ne pois. Olisin varmaan antanu, jos olis varmaa, et äitin ei tarvis tietää et oon semmosii säilytelly. Mut ku me sovittiin hoitoneuvottelussa, että kaikki mun asiat saa kertoo äitille. Ja mä siis ite hyväksyin sen. Koska äiti on mukana mun hoidossa. Olishan se varmaan aika hankalaa, jos tietää vaan osan. Vaikka eihän se nytkään tiedä kaikkea.... mut ei tiiä kyl hoitajatkaan.

Ah sitä ihanaa tunnetta ku terä viiltää ihoa. Kaipaan sitä.. vaikka osa minussa pitää koko touhua täysin kuvottavana ja vääränä. Vääränä ja likasena. Likasena niinku seksuaalinen hyväksikäyttö. Muistan ku kerroin yläasteen luokanvalvojalle hyväksikäytöstä. Tai oikeestaan se arvas sen itte. Se keskustelu meni näin:
Opettaja: Sandra mä en voi auttaa sua jos sä et puhu mulle.
Mä: Mä olisin nyt valmis kertoo mikä mua vaivaa.. Kun mä olin pieni. Joku 5-vuotias...
hiljaisuus
Opettaja: Joku teki sulle jotain?
Mä: Joo.. (itkua ja kyyneleitä pidätellen)
Opettaja: Jotain seksuaalistako?
Mä: Joo..
Opettaja: Voi sua pientä. Nyt on kyl pakko halata.
Me halattiin pitkään ja se tuntui hyvältä.

Jossai kohdassa kerroin myös viiltelystä. En muista sen tarkemmin miten se meni, mutta opettaja oli vissiin puhunu siitä terkkarin kanssa. Mut nii.. ku sit yks kerta kun me taas tavan mukaan juteltiin opettajan kanssa musatunnin loputtua, mä sanoin, et koen itteni likaseksi. Opettaja luuli, että mä tarkotin viiltelyä, vaikka oikeesti tarkotin hyväkskäyttöö. En kehdannu korjata väärinkäsitystä sen enempää.. sanoin vaan ettei se tunne johdu viiltelystä.

En oo varma oonko ikinä kirjottanu mitään tänne tosta opettajasta, mut se oli yläasteella mun voimavara. Olisin monet kerrat jo tappanu itteni, jos mulla ei olis ollu häntä. Osastollakin ollessa soitin sille kerran ja paruin, et haluun pois. Mut ysiluokalla se kyllästy muhun. Mä ymmärrän hyvin. Olin aika vaikee tapaus. Joka toinen tunti istuin luokan perällä huppu päässä musaa kuunnellen ja joka toinen tunti riehuin, naureskelin ja häiriköin. Ja luokanvalvojalle tietty meni kaikki tieto.. Tulin aina välil kännissä kouluun. Kerran jäin kiinni muillekki opettajille, mut luokanvalvojalle jäin useammin. Se ei kertonu eteenpäin ja mä lupasin aina, että en enää ikinä tuu humalassa kouluun... Ja sit tulin kuitenkin.

Olin kauhea, olen kauhea ja tulen aina olemaan kauhea

Itkiskö vähän lisää?

Nyt se sit loppu.. Eilen oli viimenen kerta. Psyoterapiaa meinaan. Mua itketti välillä mut sain kyyneleet pidettyy pois näkyvistä. Olin kirjottanu psykoterapeutti A:lle runon ja kirjeen. Sen lisäks annoin pari kuvaa ittestäni. Toises olin joku 1,5v ja toises oli luokkakuvat(siis tietty yksityiskuvat) minusta 6-15 vuotiaana. Mul ei ollu varaa ostaa mitään mut A sano, et noi mitä annoin, oli parempia ku joku kaupasta ostettu tavara. :) Oli kiva kuulla...

Oli myös ihanaa kun me halattiin lopuksi, ku olin kirjeessä vihjaillu, et haluaisin. En oo koskaan ennen uskaltanu halaa A:ta. Ei muuten, mut jos A:sta tuntuu kiusalliselta. Kyllähän mä halaan toimintaterapeutti J:täkin melkeen aina kun me nähdään, vaikka se ei ees oo enää mun toimintaterapeutti. Mut nyt me halattiin A:nkin kanssa. Mä en olis halunnu nousta siltä nojatuolilta. Tuntu ku keho olis painanu tonnin. En meinannu pystyy, mut ku A sano: "helpottaako, jos halataan?" ni olo keveni. Se halaus tuntui hyvältä ja ei yhtään siltä, et A olis ollu jotenki vaivaantunu.

Olin koko hiihtoloman porukoiden luona. Nyt oon taas tääl yksin. Tai no on mulla Nelli ja K-siskoki on tulos pian viettää iltaa. Silti haluisin mielemmin olla porukoilla. Oon yksinäinen. Osa musta haluu itsenäistyä, mut osa haluu palata kotiin äitin luokse. Mut oon jo kohta 24v... eihän se sovi! Mun on vaan pakko tottuu tähän.

Huomen sossulle juttelee omahoitaja T:n kanssa. Mitäköhän siitäkin tulee. Stressaaaaaa. Mut on kiva ku huomen kuntoutuskodin ryhmässä lauetaan karaokee.. mun ehdotuksesta ;)

So long! I will miss you

Kolme vuotta kestäny psykoterapia on lopussa.. Kolme kertaa viel ja sit se on ohi.. En nää A:ta enää koskaan. Sain tänään postia kelalta ja siinä sanottiin että terapia hakemus on hylätty. Juttelin kuntoutuakodin omahoitaja N:n kanssa asiasta. Sanoin että mua harmittaa tosi kovin et terapia päättyy. N sano, että ymmärtää hyvin, että mua harmittaa. Sillon en viel itkeny.

Kävin hammaslääkissä päivällä. Mult revittiin pahasti tulehtunu hammas irti. Siin ei sattunu oikeestaan muu ku puudutuksen laitto (ironista). Kun tuilin kotiin hammaslääkäristä, juttelin äitin kans, tai no oikeestaan viestiteltiin ku mä en pystyny puudutuksen takii puhuu. Mä kerroin äitille, miten hammaslääkäris meni ja sit kerroin et A on lopussa. Sit mä aloin parkuu. Itkin ihan kunnolla ääneen ja Nelli tuli lohduttamaan mua. Tähänkö tää loppuu.. Oon saanu A:lta niin paljon. Yhtäkkii kaikki loppuu. Vaikka olihan se jo tiedossa, et se saattaa loppuu.. Enkä mä oikeestaan uskaltanu ees toivoo, et mul oltain myönnetty se neljäs vuosi.. Koskaan ei kannata ajatella liian optimistisesti... pettyy vaan

Mä en tiiä míten tuun pärjää ilman A:ta... Oon niin tottunu siihen, et on joku joka kuuntelee, ymmärtää ja opastaa. Ja siis onhan mul äiti onneks. Samat jutut saan äitiltä ja enemmänkin. Pyyteetöntä rakkautta. Mut tottahan se on, et omainen on eri asia kuin ammatti-ihminen

hullu mikä hullu

Tehtiin tänään hoitaja T:n kanssa kaiken maailman hakemuksia. Lääkäri oli kirjottanu kela hakemuksia varten b-lausunnon. Mä kysyin et saanko lukee sen ja sain. Tuntu pahalta nähdä ensimmäisenä diagnoosi palkki johon oli kirjotettu 'paranoidinen skitsofrenia'. Ei sitä muutakaan tekstii ollu kiva lukee. Oonko oikeesti niin hullu...

Niinku viime postaukses kerroin ni raha tilanne on erittäin huono. Onneks sain porukoilta satasen lainaan. Ja sain joku 95e ku olin maksanu liikaa jotain hammaslääkäri laskuja. Ne meni kyl puhelin laskuihin mut ainakaan ei nyt tarvii stressata et puhelinliittymä suljetaan. Mul oli siis rästissä puh laskuja. Siksi oli niin kallis.

Raha on vitusta

En oo taas kirjotellu pitkään aikaan. Ei täs ihmeempiä oo tapahtunu. Yks yö osastolla kriisipaikassa. Oli niin paha olo, et menin vapaaehtosesti sinne. Ja siis mul oli tooosi paha olo. En todellakaan mee vapaaehtosesti sairaalaan ellei oo tosi kyseessä.

Mul on sairaalasta melkeen 2000e lasku.. en tiiä, miten selviin... sossu maksaa tietty osan. Ja meen hoitaja T:n kanssa varmaan diakonia laitokselt hakemas loput.

Mut täs on siis muutakin rahaongelmaa. Mä en saa täs kuussa ollenkaan rahaa. Asumistuki jäi katkolle, koska mun vuokrasopimus katkes. Hain uudestaan asumistukee, mut se nyt ei tietenkään ehtiny tälle kuulle. Ja mikä parasta, en saa myöskään kuntoutustukea, takuueläkettä enkä hoitotukea... Ku ne jotain sähläs tuol miekkarilla...Ne haetaan kiireellisenä uudestaan,, mut ei ehdi tälle kuulle...

Ja laskuja piisaa.. En oo mikään ennustaja, joten tilasin elisa viihteen. Se on ylimmääräinen, mut siin on kahen vuoden sopimus. Jos olisin tienny, et joudun taas sairaalaan, ni olisin jättäny ostamatta... Sen lisäks mul on puhelinlasku, langaton netti kotoon ja mä maksan myös mun puhelinta.

Mä siis olin laskenu et mun rahat riittää näihin kaikkiin ja mul olis ruokarahan ja vuokran jälkeen viel noin sata euroo käyttö rahaa mmuttttttttta...

Vituttaa kovin ja ahdistaa. VITTU

vuoden tavoite + salases uutta

Tänään piti tän kuntoutuskodin toimintaterapeutin ryhmässä kirjottaa tai piirtää tän vuoden haaveita ja tavoitteita paperille. Mun ei tarvinnu kauaa miettiä et mitä kirjottaisin. Mietin vaan että haluunko kirjottaa sen toisille nähtäväksi.

Ku aika alko olee lopussa kirjotin heikosti paperille "suicide". Niin että se tuskin edes näkyi... no M oli sit kuitenki nähny sen kirjotuksen. Se tuli ryhmän jälkeen kyselee kaikkee. En ees muista et mitä. Sain sen kuitenki vakuuttuneeks et ei oo mitään akuuttia. Se kysy et haluunko jutella jollekkin. Mä sanoin että en, vaikka olisin oikeesti halunnu. En haluu vaivata..

Vuodesta 2015 + salasessa uutta

Paska vuosi... kaikin puolin. Ainoo hyvä asia on se ku musta tuli tammikuussa 2015 täti ihanalle pikku taaperolle...

Tammikuussa:
- siis synty siskon poika <3 p="">- salainen blogi alkoi
- näihin aikoihin tais alkaa salaliittoteoriaan uskominen
- jouduin osastolle tammikuun lopussa

Helmikuussa:
- osasto elämää.. injektioita, itsemurha ja karkaamis yrityksiä.
- paljon paljon harhoja ja flashbackejä
- nenämahaletku uhkauksia
- uusi diagnoosi: paranoidinen skitsofrenia

Maaliskuussa:
- pelko raskaana olemisesta raiskauksen seurauksena
- osastolla

Huhtikuussa:
- tiputukses sisätauti osastolla kaks kertaa, ekana munuaistulehdus ja sit keuhkokuume
- kotiin osastolta huhtikuun puoles välis(puhuin itteni ulos, white lies)
- harhat helpotti vähän
- uusi kännykkä (samsung galaxy s6 edge)

Toukokuussa:
- asetuin omaan kotiin kuntoutuskotiin Nellin kanssa
- harhat lisääntyi taas
- Nelli täytti 8v

Kesäkuussa:
- reissuja kuntoutuskodin naapureiden ja ohjaajien kanssa
- paljon harhoja, joita yritin tukahduttaa laskemalla matikkaa

Heinäkuussa:
- fiskarssiin toim.ter. J:n ja kahden tytön kanssa
- korkeasaareen saman porukan kanssa
- isovanhempien luona maalla kahden kaverin kanssa
- kesäteatterissa
- vähemmän harhoja

Elokuussa:
- äänet lisääntyi taas (käski satuttaa itteeni)
- flashbackit palasi voimakkaina
- jatkuvat kuoleman pelot alkoivat
- humalasta selviminen kuntoutuskodin yhteisissä tiloissa

Syyskuussa:
- unettomuus pahana. Nukuin 3-4h/yö
- tosi paha olo alkoi taas

Lokakuussa:
- paha paha olo ja unettomuutta
- äänet alkoivat käskeä tappaa ja satuttaa muitakin kuin itseäni
- osastolle 12.10

Marraskuussa:
- sähköhoitoa
- viilsin ranteen auki ja muhun laitettiin tikkejä (joulukuussa oli tulossa 3 vuotta ilman viiltelyy... petin itteni ja kaikki muut)
- monet itsemurha yritykset (viiltämällä, tukehduttamalla, kuristamalla...)
- injektioita
- pahaa oloa

Joulukuussa:
- viiltely kotilomilla --> kesken lomien takas osastolle
- myöhemmin joulukuussa pitkille lomille; jouluksi kotiin
- paljon harhoja
- jouluna ahdisti ja oli ääniä

Semmonen vuosi... oon siis yhä kirjoilla ossalla, mut en todellakaan aio enää palata sinne. Maanantaina on hone. Siel varmaan uloskirjaus.. Hopefully!