Paskaa. Tänään oli heurekan retki kuntoutukodin porukan kanssa. Kerron siitä kohta mut ensin vähän pohjustusta.
Viilsin eilen illalla aika pahasti nilkkaan. Viilto oli n. 10cm pitkä, 1cm levee ja 1cm syvä. Verta tuli ihan hemmetisti. Olin ottanu tarvittavan temestan aijjemmin mut se ei auttanu mitään. Viilsin siis kylppärin lattialla ja katoin ku veri vaan vuosi. Laitoin vaan haavan päälle paperin ja sukan jalkaan pitämään paperia paikallaan..
Tänään aamulla menin jakaa lääkkeet yhteisiintiloihin ennen reissuun lähtöä. Samalla kysyin kuntoutuskodin hoitaja T:ltä olisko desinfiointi ainetta ku haava piti puhistaa. T kysy et mihin tarviin ja näytin haavaa. T ja toinen hoitaja kattovat haavaa kauhistuneina ja sit ne vihjaili et en pääsis mukaan heurekaan. "Ooks sä nyt Sandra siinä kunnossa että pystyt lähtee mukaan?" "No joo joo!"
Pyysin laastarii mut ne sano et se ei nyt oikeen riitä. Lähtö oli 9:15 ja kello oli jo puol yheksän. Sit ne sai päähänsä et mun pitää käydä terveyskeskukses hoitajalla sitomas haava. Sanoivat että odottavat mua kymppiin asti ja sit lähtisivät vaikka en ehtis mukaan.
Menin tk:hon taksilla ja siel sain sit vakuutella hoitajat että pärjään kotona etten joutuis osastolle. Hoitajat sano et lääkärille pitäis näyttää, mut mä sanoin et lähen kympiltä (kello oli sillon varttii vail kymmenen), ehti lääkäri paikallallle sitä ennen tai ei. No sovittiin sit et meen huomen uudelleen tk:hon tapaamaan lääkäriä. Hoitaja laitto haavaan sorbact nauhaa ja lapun ja sit mä lähin.
Pääsin siis mukaan heurekaan, mut sinne lähtö oli virhe. Aluks meni ihan ok hyvin. Roikuin T:ssä kiinni koska pelotti. Sit alko äänet. "They want to kill you" "They all want you dead" "You are not safe" "They all want to kill you".. Sit mä vaan jämähdin. Muu porukka jatko matkaa, mut mä en enää päässy eteen päin. En uskaltanu liikkuu.. Kaikki oli mua vastaan, Kaikki halus tappaa mut. Onneks T näki et olin pysähtyny. Se tuli mun luokse ja kysy et onko mulla taas ääniä. Kerroin että on ja T sano et nyt kannattais ottaa tarvittavat. Onneks oli dosetti mukana. Kerroin et must tuntuu et kaikki haluu tappaa mut. "Se on Sandra harha-ajatus"
Sit mentiin syömään. Mua pelotti niiiiiin paljon koko ajan. Mä taas roikuin T:ssä. Hävetti ihan sikana mut ku mua pelotti. Sit katosin taas syömis tilanteessa. Näin kauheita kauhukuvia, joissa kaikki vaan hyökkäili mun kimppuun. Sit mä heräsin ku se toinen hoitaja taputteli mua olalle ja huhuili mua. Sit tehtiin viel jotain ja sit lähettiin. Ku käveltiin autolle ni siin vieres meni junii joku kahen minsan välein. "Mee junan alle" "Tapa ittes, sitähän ne haluaa!"... mä kuulin. Sit oltiin auton luona ja olin taas pysähtyny kuuntelee ääniä ja kattelin ohi ajavia junia. "Tuus sit Sandra! Muut odottaa jo autossa." Sit menin autoon ja kotimatka alko. Se reissu oli aikamoinen koettelemus.. En enää ikinä poistu kotoota...
Tää on menny jo niin pitkälle, et mun oli pakko jättää Nelli porukoille ku en uskalla enää kulkee ulkoon yksin. En siis voi ulkoiluttaa koiraakaan...
Vituttaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti