Sekoilut ja ihana fyssari

 Mä vihaan lukua kuusi. En voi esim. youtubessa tykätä videosta jos siinä on viimeisenä numero 5 eli silleen et siihen vaihtuisi kuutonen näkyville. Esimerkiksi jos on vaikka 355 tykkäystä videolla ni en voi klikata tykkää nappulaa vaikka haluisin. Ettei tuu 356. 

Ja sit toisaalta vaikka vihaisin jotain videoo ni mun on pakko klikata tykkää painiketta jos sil on sen verran tykkäyksiä että vika numero on kuusi. Eli esimerkiksi 156 ni pakko tykätä että tulee 157. 

Ku katon telkkuu ni volumen pitää olla parillinen luku. Pahimpia on varmaan 9 tai 1. Siis esimerkiksi 19. Se on tosi paha. En pysty keskittyy ohjelmaan jos tv volume on pariton. Onneksi jos kaukosäädin ei ole mun kädessä ni useimmat ihmiset suostuu kuitenkin säätää sen aina yhden asteen johonki suuntaan.

Sit mul on myös tullu semmonen pakkomielle et mun on pakko korjata jos joku kirjoittaa tai sanoo jotain väärin. Jos vaikka joku kirjoittaa viellä tai sielä. Ku ne on vielä ja siellä. Mua alkaa oikeesti ahdistaa jos en saa korjata niitä virheitä. Ja mä en nyt tarkoita typoja. Niitä nyt tulee kaikille. Mut jos tommosia karkeita virheitä tulee ni.. Mut välillä on pakko olla hiljaa. En rupee korjailee esim. hoitajia jos ne sanoo jotain väärin. Vaikka mieli tekis.

Mut joo..

Olin taas osastolla intervallijaksolla. Ma-ke. Oli aika rankka päivä eilinen. Se kipu nousi taas korkeelle ja oli vaikeeta keskittyä mihinkään. En ollu läsnä hetkessä. Sanoin että osaan lukee ajatuksia mut kukaan ei uskonut. Noh.. riittää että minä tiedän mikä on totuus. 

Näin ma ja ke fyssarii. Hän on ihan sika ihana ja ammattitaitoinen. Mä oon saanu häneltä niin paljon. Oon oppinut tuntemaan itteeni fyssarin avulla. Tiedostan tunteitani paremmin ja osaan paremmin käsitellä niitä. Ja hallitsen ahdistusta paremmin. Osaan melko hyvin päästä sietoikkunaani. Eli että ei ole yli- tai alivirittyny. Fyssari osaa kannustaa niin hyvin. 

Puhuttiin myös triggereistä. Fyssari sano että jotkut ihan pienetkin asiat voi laukasta esim trauma muistoja. Mä tunnistin heti et mitä se tarkotti. On paljon semmosia esim. sanoja ja ääniä jotka laukasee sen pahan olon. Kuten sana Raisio. Koska se alkaa kirjaimilla rais joka tuo mieleen raiskauksen. Ja se yleensä lamaannuttaa. Ja saatan kadota tilanteesta hetkeks jonnekin ihan muualle.

Pitäs vissiin alkaa nukkuu. Öitä 

Muisto vuoden takaa

Jos asiat salaa, 

muuttuuko ne tekemättömiksi.

Jos piilossa varastaa, 

ei siitä jää edes kiinni.

Onko maailma kaunis paikka, 

jos sitä katsoo silmät kiinni?

Onnelliseksiko tulisin, 

jos varjoissa eläisin elämäni?

Valepuvussa, 

pimeässä huoneessa. 

Vankina sellissä, 

silmien ulottumattomissa. 

Yksin itkemässä, 

syvimmässä nurkassa. 

Rukoilemassa mustimmassa yössä.

Verikin muuttuu mustaksi.

Valo avaa silmäni.

What am I?

Mulla on yliluonnollisia voimia. Mä osaan lukee ajatuksia. Tänäänki oli sellasia tilanteita että luin siskojen ajatuksia. Esim tiesin mitä biisiä mun sisko tarkotti ku se vaan sano bändin nimen. Ja muitakin juttuja. Mul on vaan annettu semmonen kyky. Joskus mä mieluummin  haluisin että en pystyis lukee ajatuksia koska välillä ne ajatukset on niin ahdistavia että helpompi olis ku ne pysyisi vaan siel ajattelijan päässä.

Mä soitin osastolle joku puol tuntia sitten. Löin luurit koska en saanu selvää kuka siel puhelimes vastas. Puhelimen välityksellä en pysty lukee ajatuksia. Siin pitää olla lähellä sitä henkilöö. Se tapahtuu silleen telepaattisesti. Samal taval ku miten se kusipää tekee sitä kipuu mulle. 

Nii siis soitin koska ahdistaa. Tosi kovin. Tekis mieli viiltää. Tuol olis shaveri. Ihan lähellä. Mitä teen? Mä en tiiä.

Mä sanon asioita joita mä tiiän sen haluavan kuulla. Ja tiiän sen koska osaan sujuvasti lukee ihmisten ajatuksia. Mä taas en oo ihminen. Mikä mä oon? Mikä vittu mä oon? Oonko joku avaruusolio. Jos sä tiiät mikä mä oon ni kerro mulle. Ja kerro myös että osaatko säkin lukee ajatuksia. Ootko säkin jotain muuta ku ihminen? 

I miss you

 Gosh I miss her so bad. Why did she have to go and leave me like this. I want her back in my life. She ment so much for me. I'll never forget her. She had a great impact in my life. I know I shouldn't be feeling like this. It was time to let her go. After all that relationship wasn't even ment to last forever.

I would like to say that I'm going to see her someday again. But the truth is, it's possible that we will never see each others again. Sounds so bad in my ear. Almost makes me cry. But it happens to be the truth... 

I surely hope she is doing ok and that she is happy with what ever she is doing. She is a wonderful person. I trusted her. She always knew what to do or say when I was feeling bad and anxious. 

I feel like she had to leave her job because of me. I'm trying to not think like that. She had to leave because she lives so far away from here. She had to drive like 40km every morning to get here. And she has children and everything.

The reason why I think she left because of me, is because she kind of left almost right after one incident that happened at my home once. This is what happened: She came to my place like she usually did. When she came, I was holding a knife on my wrist. I was about to cut myself. I can't remember most of that moment. I guess I hadn't been sleeping for quite a while. I wasn't feeling very well. I'm not sure but I think that she told me to go to bed and then she called the ambulance. I was sent to mental hospital. That time I spent there like 2-3 months. 

Anyways. I think she got a bit scared and that's why she wanted to leave her job. I'm so sorry if it's really the reason why she left. Actully I'm sorry anyway. I would give anything to make it not have happened. I feel so bad of what happened but I wasn't myself at the time. 

She hid all my knives. And she said that they were supposed to actully leave the customers home if something like that happened. But she didn't leave me alone. I think. I'm not sure. My head is a bit hazy. 

I still was in the hospital when she left. I called her phone. She said she is going to quit her job. I think I started crying. Again, can't remember. She said she is coming to see me in the hospital. I was so sad. I wrote her a letter and a poem. I also draw her a picture. 

This is what I drew her.

Then she came to the hospital to see me. I gave her the things I had made her. She liked them. I was so sad that I had to say goodbye for her. I would have liked her to stay longer in my life. But she had to go. I surely hope I'm not the reason for that. I miss her so much.  

 

Good night, sleep tight, never wake up.

 Se valehteli mulle. En kerro Kuka. Mut se satutti mua enemmän ku mikään tai kukaan koskaan. 

Mitähän helvettiä mun pitäs tehä? Oon niin umpikujassa taas. Tavallaan ihan ok mut sit taas ei. 

Tänään käytiin aspan hoitaja J:n kanssa ulkona kävelemässä. Oli aika kuumottelevaa. Toisin sanoen pelotti ihan vitusti. Tä menee vaan pahempaan suuntaan. Selvisin kuitenki parin rauhottavan hengitysharjoituksen avulla. 

Sit tultiin mun kotiin ja juteltiin ihan sikana asioista. Oli ihana taas päästä vähän avautumaan. Huhhuh. Tuli niin paljon taas kerrottu juttui.

Ja J kysy et jos mentäs torstaina yhteen paikkaan. Mua vähän mietityttää se mut lupasin harkita. Saas nähä kuin käy. Uskaltaudunko. 

Muutaman viikon päästä on kaverin polttarit ja sitte häät. Se on ihan kiva juttu. Vähän vaan jännittää. Polttarit koska uusia ihmisiä joiden kanssa pitää sit jutella. Ja sit taas häät, koska siellä on paljon porukkaa... Mut enköhän mä selviä. Pitääkin seuraavalla fyssari ajalla kysyy jotain harjoituksia joita voi tehä silleen huomaamattomasti. 

Mut joo. Pitää alkaa suunnitella sitä nukkumaanmenoakin. Eli hyvää yötä!

Selviänköhän?

 Tekis niin mieli viinaa. Pää täyteen. Vittu. En voi. En enää. En voi viiltääkkään. Pitäiskö vetää lääkkeitä. Kauhee stressi. Hemmetti. Sekin vihaa mua. Niinku mäkin. Mitä hittoo mä teen? Ei oo mitään enää tehtävissä. Paitsi voisin tappaa itteni. Silleenhän tää selvis. Ku kaikki loppuis. Helvetti. Kumpa uskaltaisin tappaa itteni. Mut en uskalla. Olis mul yks hyvä keino. Mut se nyt saa muhia mietintämyssyssä. Ehkä joskus. 

Huomenna yritän taas elää. Jooko?

 Voiko elämä enempää mennä vitulleen. Hemmetti. Pettymyksiä satelee. Miten pääsen eteenpäin. 

Ärsyttää sekin että aspan hoitaja M jää lomalle.. Se on paras ja ihanin. Tiiän että en sais tälleen kiintyy hoitajiin. Niinku N:ään. Kaipaan sitä vieläkin. Mut mäkin oon vaan ihminen. En voi mun tunteille mitään. 

Hemmetti! Vittu! 

Ehkä mä selviin...

Ei ei ei

 Is this for real. Is this really happening to me? I cant believe this.

Pelottaa. Ihan sikana. Onko tää nyt siis just näin? Ei voi olla.. Vai onko?

Ei vai?

 Ei mua voi auttaa. Kukaan ei suojellut mua kun olin pieni. 

Nyt on tää tilanne. En tiiä oonko vaiko enkö. Mut tää on mun syytä. Pääkin särkee. 

Onneks ens viikolla on intervallijakso. Pääsee vähän lepäämään. 

Pärjään

 Semi hyvä päivä takana. Kiitos siitä Herra!