No hope for tomorrow

Vedä ranteet auki, kärsi, kuole. Ohjeet uuteen parempaan elämään. Uudestaan, uudestaan, uudestaan. Älä anna kenenkään häiritä. Silmät kiinni, ni kukaan muukaan ei näe. Kuole, kuole, kuole. Mutta vain henkisesti. Fyysinen kuolema herättää liikaa huomiota. Se on liian lopullista. Mut jos sä vaan annat sun tunteiden kuolla, sit kaikki on hyvin, paremmin.. Sulkeudu, vedä verhot eteen, kasvata muurit ympärille. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla liian lähelle. Ovi lukkoon ja avain kaivoon. Kyyneleet on mennyttä todellisuutta. Niitä ei enää tule, niin on parempi. Kova kuin kivi, vahva kuin muuri. Sillon ei ehkä tunne mitään, mutta eipähän tarvii kärsiikkään. Kova kuin kivi, vahva kuin muuri. Sulkeudu, omaan elämään. Omaan koppiin. Omaan todellisuuten.


Nyt olis kiva jos sais jostain jotain millä pääsis todellisuutta pakoon. Viinaa tai jotain vastaava, vaikka jotain huumeita, ihan sama, mut et pääsis pois. Ei tarvis kärsii. Vois koko ajan olla pilves vaikka. Elämä olis niin täydellistä. Ei kipua, ei tuskaa.. Mä haluun pois,pois,pois… kokonaan pois. Enkä ikinä takas. Ihan vaan pois. Suolaiseen siirappiin. pehmeään kiveen. mustaan aurinkoon. Johonki jota ei ole. Jonka mä voisin ihan ite kehittää. Keltanen meri, sininen nurmikko, vihreä kuu. punanen taivas, mikävaan…



Noin, nyt mä sen tein, sit viel tarina.. Se on semmonen maailma, missä kukaan ei vois satuttaa toista. Loukkausta ei ole olemassakaan. Mitään pahaa ei ole. Se olis täydellinen paikka. Joka paikassa olis vaan iloa, naurua, hyvyyttä. Mä en olis siellä. En oo tarpeeks hyvä.. Mut kaikki muut olis. Niillä olis hauskaa siellä. Mä näkisin sen maailman lasin läpi.. Kukaan ei näe mua.. Mut mä nään kaikki. Samalla ku mä kärsin.. Omaa rangaistusta. Mä en itke. Mä vaan kärsin. Mua sahataan kahtia, mun sormet leikataan yksitellen, mun hiukset sytytetään palamaan ja mä tunnen miten liekit pikkuhiljaa polttaa mun päänahkaa. Mua raiskataan, monta miestä yhtä aikaa, edestä ja takaa. Mut mä en kuole. Mä en pysty kuolemaan. Musta vuotava veri on mustaa. Mut ei läheskään yhtä mustaa ku mun kärsimys..


Suolaa haavoihin.. Ei haittaa, mulla ei oo tunteita, oon niin sanotusti tunteeton, mut sekään ei haittaa. Lisää suolaa, lisää haavoja, ei mua satu. Tai niin mä kuvittelen. Oikeesti mä vaan en jaksa enää kärsiä. Ja siksi luulen että en tunne kipua. Mä oon vaan niin tottunu siihen. Lyö vaan , ei mua satu, lyö uudestaan, ÄLÄ JUMALAUTA UHKAILE, VAAN LYÖ! EI MUA SATU! EN MÄ ITKE! ulospäin.. en mä itke ulospäin. en mä itke. En oo niin heikko. En oo niin vitun heikko. Taas mä nielen mun itkun. Nyt on oikeesti parempi. En mä itke! Seinät kasvaa, mä nään ne jo. Ne kasvaa mun ympärillä.. Nyt tosi nopeesti.. Mua ei pelota. Oon valmis tähän tunteeseen. Oonhan mä siin ollukki jo.. Ei haittaa..