Nellin muistolle

En oo muuten tääl viel kertonu et mun Nelli koira jouduttiin lopettaa. Siit on nyt joku kuukausi. Olin sillon osastolla ja en päässy ees hyvästelee mun vauvaa. En lo varma et oliko hyvä vai huono juttu et olin osastolla sillon. Toisaalta olisin halunnu hyvästellä Nellin mut toisaalta taas ehkä ihan hyvä että jäi mieleen se ilonen ja hyvinvoiva Nelli. En nähny sitä ku sil oli paha olla. Nelli oli melkein 12 vuotias. Mä toivoin et olis ollu viel pari yhteistä vuotta mut ei...

Nelli oli tosi sairas. Sil oli syöpä levinny joka paikkaan ja nestet keuhkoissa ja sydämen sivuääni. Me ei ees tiedetty et Nelli oli niin kipee. Se vietiin eläinlääkärille koska sil katkes tassu. Sielläkin oli etäpesäkkeitä. Oli haurastuttanu luun niin et se meni ihan kokonaan poikki. Se röntgenkuva oli ihan kauheeta katseltavaa. Siin näkys se tassu ja se syöpä joka paikas.

Mul on kauhee ikävä Nelliä. Koko ajan kaikki muistuttaa siit. Porukoilla ku oon käyny lomil ni on Nelli lähes koko ajan mieles. Ovi pitää avata varovasti ettei koira karkaa. Ku mä syön jotain ni oon tottunu vikan palan kohdal kutsuu Nellin hakee jämät. Jos on ees tarvinnu kutsuu ku se oli kyl aina kytiksellä et jos jotain tippuis. Oon myös tottunu nukkuu porukoil silleen et Nelli nukkuu mun jalkojen pääl tai vieres. On ollu tosi tyhjää nukkuu yksin. Mä haluun Nennun takasi. Kova kova ikävä.

Nelli oli semmonen et sil kävi vaan se yks kaulapanta. Se oli niin vahva et kaikki kaulapannat meni rikki ku se veti. Ja viimeseen päivään asti kuulemma haukku muita koirii. Vaikkei pystyny kävelee sen tassun takii ni sit ku se oltiin kannettu ulos pissalle ni oli haukkunu ohi kulkevaa koiraa. Loppu ajoil sen haukku ei ollu enää semmonen kiljuhaukku. Sil oli aina semmonen kirkas se haukkuääni. Lopulta se oli ihan kähee.

Olihan sil jo pitkään ollu yskää. Me viime kesänä käytettiin Nennuu eläinlääkäril ku sil oli menny jalat alta. Joka sit nyt tol vikal eläinlääkäri reissul todettiin johtuneen myös syövästä. Jotain etäpesäkkeit selkärangas. Mut siis me kysyttiin sillon myös siit yskästä mut ei ne ottanu siihen oikeen kantaa. Sitä ei sillon kuvattu. Näin saatiin puol vuotta lisä aikaa. Ku ei Nelli kärsiny ennen tota tassu hommaa. Joku sano et ku koira kärsii ni sil menee yleensä ruokahalu. Nennu söi hyvin viel pari päivää ennen ku se jouduttiin viemään lääkärille.

Nelli aina lohdutti mua kun mä itkin. Se tuli ihmeissään kattoo et mikä mulla on. Sit se tuli syliin tai viereen. Vikan kerran näin kävi viikko ennen ku jouduin osastolle. Tulin porukoille ku ne oli pois. Oltiin Nennun kans kahestaan. Mä itkin. Nelli tuli ihanasti lohduttaa. Se helpotti oloo. Nyt sitäkään lohdutusta ei oo enää. Ei mul oo oikeen mitään syytä mennä kotiin. Ennen aina ku mä olin osastolla ni sanoin lääkärille et haluun jo kotiin ja lomil ku on ikävä koiraa. Haluun päästä kotiin kattoo koiraa. Enää ei oo sitäkään. Mun elämäl ei oo enää mitään merkitystä. Ei mua kukaan enää odota osaston ulkopuolella.

Nellihän ei oo siis pitkään aikaan asunu mun kanssa. Ku se vitun kusipää paska mies asuu siin lähel mua ja oon nähny sitä siel ni en pysty kävelee yksin ulkona koska pelkään. Ni en oo sit pystyny ulkoiluttaa Nellii. Ja porukoillaki jos mä pystyin yhtään menee ulos Nennun kans ni äitin oli mukana. Se mies meinaan asuu ihan mun porukoitten vieres.

Oli siin mun luona asumises muitakin vaikeuksii. Tai no lähinnä se haukkuminen. Eihän se iso pihasessa isossa omakotitalossa haittaa vaikka haukkuu keskellä yötä. Mut mä asun rivitalossa. Mä muistan ku Nelli asu viel mun kans ni yhtenä yönä Nelli rupes kauheesti haukkuu. Mä menin kattoo et mikä sil on mut en mä kuullu tai nähny mitään erikoista. Sit aattelin viel et näytän sitä etupihaa Nellil et siel ei oo mitään ihmeellistä. Ja mä viel ihmettelin ku sil oli se kiljuhaukku mitä se yleensä teki ku se näki siilen. No mä avasin sit oven ja siilihän se siinä mun portaitten juurella. Nelli vihas siiliä. Oli pienenä käyny siilin kimppuun ja sai pahasti turpaansa. Sil oli suun ympärys ihan veressä. Sen jälkeen on aina ollu ns. siilihaukku ku on nähny siilin. Mut miten ihmeessä Nelli tiesi et siel oli siili siel mun pihalla?

Mä muistan myös semmosen ku meil oli semmonen kori. Siis semmonen olkikori vai mikä se nyt on. Siel oli ompelutarvikkeita. Lankoja ja neuloja yms. Sit yks päivä se kori löyty tuhottuna keittiön lattialta. Se oli vissiin käyny Nellin kimppuun ja ne neulat oli osunu Nennun naamaan ja sit Nelli oli päättäny kostaa korille. Good old times.

Sit semmonenki juttu. Ku Nellil oli tapana karkailla. Sitä sai aina olla ettimäs ympäri naapurustoa. Muutaman kerran me haettiin se semmosest kennelist vai mikä se oli. Mut kerran Nelli oli pidempään kateissa. Mä muistan ku mä itkin sen koko viikonlopun ku ei tiietty et mis Nennu oli. Se katos perjantai aamuna ja löyty vasta seuraavana maanantaina. Make oli laittanu Nellin koirapuistoon ku se oli karannu kotoot ku Make meni kouluun. Ei keksiny muutakaan paikkaa ku oli kiire skoleen tosiaan ja se koirapuisto oli siin matkal. Mun oli tarkotus hakee Nelli sieltä. Lähin koululta ajelee skootteril kohti kotia mut kun sit saavuin koirapuistolle ni se oli tyhjä. Me luultiin et se olis kaivautunu ulos sielt. Ei se siel pitkään ollu. Mut joku oli sielt käyny sen hakee. Nelli vietti sit viikonlopun koirahotellissa. Ja kaamee lasku ku haettiin maanantaina. Mut sil ei ollu mitään välii. Kuhan saatiin Nelli takasi. Muistan ku me mentiin sinne ni Nennu oli semmoses aitaukses ja se sekos ihan totaallisesti ku näki meijät. Se vinku ja hyppi ihan innoissaan ja alko ihan hilseilee ku oli niin ilonen. Se oli kauhee viikonloppu mut sai ilosen lopun. Nyt ei auta vaikka mitä maksais. Nelli ei oo enää tulossa takasi...

Nelli oli vauvana oikee tuholainen. Se repi tapetit ku porukoil on semmoset kangas tapetit. Olkkarissa ja yläkerras yhä kauheet kolot seinissä. Nelli söi kans ainakin yhet M-siskon kengät ellei useemmatkin. Mut enemmän Nellist oli iloo ku haittaa. Mä opetin Nellil tärkeimmät taidot. Se osas istuu, mennä maahan ja aina sillon tällön se totteli kutsusta. Mut tärkein taito jonka opetin oli se et se osas antaa pusun käskystä. Ja se ei ollu siis semmonen nuolemispusu vaan semmonen et se tökkäs kuonolla naamaan. Just silleen miten ihmisetki pussaa. Sain onneks viel viimesen pusun Nellilt ku olin lomilla n. viikko ennen Nennun kuolemaa. Ilman sitä pusua en olis selvinny tästä.

Nelli oli paras juttu mun elämässä. Miettikää mitä viidelkymmenel eurol voi saada. Pelkkää rakkautta 25kg edestä. Nellihän oli siis sekarotunen. Siin oli tiedettävästi lapinkoiraa. Isästä ei ollu tietoo mut monet sano et selkeesti snautserii partakarvojen takii. Nelli ei ulkonäöllisesti juurikaan muistuttanu lapinkoiraa.

Tässä viel muutama Nellin lempinimi: Nennu, Nerse, Nersus, Nellu, Nellukka, Nero, Nennukka, Neppu, Nepukka, Nepsu, kerä-Nelli, pitkula-Nelli... ja Make kutsu sitä Lärkeliksi jostain tuntemattomasta syystä.

Kova ikävä Nelliä

Se on täällä taas

Oon yhä osastolla. Piti vaihtaa akuuttipsykoosiosastolta kuntoutuspsykoosiosastolle. Oon niin usein tääl ja nyt ku tää osasto jakso on viel ollu niin pitkä. Verrattuna aiempiin jaksoihin ku oon saattanu olla vaan 3-5päivää. En taju et kui nyt tää paha olo vaan jatkuu.

Mä jollain osin tajuun et kui mun piti vaihtaa osastoo mut osa musta sanoo et ne vaan halus päästä musta eroon ja eivät jaksaneet hoitaa mua... Mua delegoidaan jatkuvasti eteen päin. Kukaan ei halu auttaa mua.. ehkä mua ei voi auttaa.

En olis halunnu vaihtaa osastoa. Pitää kaikki taas kertoo alusta ja kukaan ei ymmärrä mun vaivoja. En jaksais kertoo taas niitä vaikeita juttuja. Akuuttiosastolla muutama ihminen tiesi musta tosi paljon. Etenkin tulee ikävä N:ää. Sille pysty puhuu ja se yritti ymmärtää. Nyt ei oo ketään jolle pystyis puhuu. Kaikki on ihan vieraita. Ja en ees oikeen viel tiiä osaston tapoja.

Mut niin.. on ollu jotenki vaikeempi kausi. Ahdistaa ja kuuluu paljon ääniä.. ja nyt ne äänet on semmosii et jos en tottele ni ne tekee mul sitä kipuu sinne. Raiskaaja on ollu taas läsnä enemmän. Ja en tiiä onko se oikeesti täällä. Mut toi kipu mitä mul tulee tottelemattomuudesta ni sillon se mies ei ees oo tääl välttämättä. Äänet kans sanoo että jos syön tai otan lääkkeitä ni mun perheelle tapahtuu jotain pahaa. Lääkäri sano että se on hölmö ajatus... mut kun se ei oo ajatus. Se on täyttä totta. Mä oon kuitenki syöny ja mul on myöskin eilen ja edellispäivänä annettu injektiol lääkettä. Sen takii mul nyt sattuu sinne. Ja se on kova kipu. Ja tuo kaiken niin elävänä mieleen.

Oon viillelly taas. Useeseen kertaan. Se auttaa hetkeks ahdistukseen ja hiljentää ääniä.

Mitä paskaa taas?

Oon osastolla. Ollu viimeset kolme viikkoo ja ei oo tietookaan et pääsisin kotiin. Äänet häiritsee koko ajan ja on vaikee olla. Pari kertaa viillelly tääl olon aikana. Ekal kerral nilkkaan aika pahasti. Yhest tuli ihan sikana verta ja se piti tikata. Mul oli vaan se yks terä mukana.

Eilen hajotin osaston terottimen ku äänet käski tappaa muita ihmisiä osastolla. Mun piti hiljentää äänet ja siihen auttaa viiltely. Viilsin ja jäin kiinni. Mut ne oli vaan ihan pinta naarmuja.

Vähän sekoilee ajatukset. Sori siitä. Äänet häirii...

Ikävä normaaliuteen

Onpas taas ollu... Voin todellakin huonosti. Tekis niin pirusti mieli viiltää. Mul on kolme aika pahaa haavaa tältä ja viime viikolta. Menin sit kertomaan kuntoutuskodin omahoitajalle viiltelystä. T käski mua maanantaina asukasinfos näyttää haavat. Mä kieltäydyin koska tiesin et se olis pakottanu mut terveyskeskseen näyttää haavoi ja sitä en todellakaan aio tehdä... Siel varmaan olis passitettu osastolle ja en halu sinne. Ja vaikka ei olis passitettu ni en olis ees päässy menee sinne. Jonkin aikaa tässä en oo oikein minnekkään päässy menee. Tuntuu liian hankalalta. En oo kuorossakaan käyny. En vaan pysty. En ees tiiä et mistä se johtuu.. Mul on vaan ollu aloitekyvyttömyyttä. Oon kai vähän masentunu taas. Ei jaksa oikeen mitään ja tuntuu et ei oo tulevaisuutta. Koko ajan mielessä itsemurha ja viiltely.

Ja siis niin. Ne olis varmaan tikannu sen yhden haavan vaikka on kuuden tunnin sääntö. Mul on aikasemminki tommosii isompii haavoi tikattu kahenki päivän päästä. Ne vaan vähän avaa niit reunoi ja sit tikkaa. Mut ku ei...

Mä tiiän et osa syy tähän pahaan oloon on oikeesti vaan tää syksy. Ku on niin pimee ja kaikkee... Ainakin uskoisin niin.

Alotin syksyn alus SCIT ryhmän... kävin siellä kaksi kertaa. Sit se jäi. En pystyny en jaksanu en uskaltanu en halunnu jatkaa. En ees olis hyötyny siitä mitenkään ku ahdisti siel niin paljon että en pystyny keskittymään. Kuulin vaan häiritseviä harhaääniä ja ahdisti muutenki. Ei must oo tommoseen. Ei enää.. Ei oo pitkään aikaan ollu. Viimeks ehkä yläasteiäs pystyin olee ryhmässä ahdistumatta. Ja sekin oli vaan meijän luokan kanssa, joka oli siis ollu sama kolmosesta asti. Ja mä olin siis yläasteella tosi äänekäs ja näkyvä persoona mut sit ku piti luokan edessä puhua ni ahdisti ihan sikana ja en pystynykkään...

Laulaminen on aina ollu eri asia ja on yhä edelleen. Tääl kuntoutuskodissakin ku lauletaan karaokee ni mä oon koko ajan äänes. Mut jostain syystä en pysty laulaa ilman säestystä. Mut esim just karaoke on semmonen mitä rakastan. Tai ainakin rakastin. En oo sitäkään saanu tehtyy lähiaikoina. Ei vaan jaksa kiinnostaa.

Oon viimeaikoina nukkunu jotain 14-15h vuorokaudessa ja sen hereillä olo ajanki oon vaan maannu sohvalla ja yrittäny ees kattoo telkkuu et olis ees jotain sisältöö elämäs... Nyt jaksan sen verran et kirjotan tätä. Oon jonossa sekasin chattiin, Mul on niin paha olo. Kuntoutuskodin hoitaja T kehotti mua soittamaa näis tilanteis kriisipuhelimeen ku en halu häiritä mun perhettä, mut en mä halu jutella  jonku tuntemattoman ihmisen kanssa puhelimessa. Kirjottaminen on helpompaa. Siispä päätin mennä jonottaa sekasin chattiin. Viel 17 ennen mua. Mut koitan nyt odottaa ilman että alan viiltämään. Vaikka mieli tekis. Se on niin rauhottava tunne. Ja kun mulle sanotaan että se auttaa vaan hetkeksi ni joo se on totta, mut se hetki riittää... Sitä paitsi kun viiltää illalla ni se auttaa seuraavaan aamuun saakka, koska yleensä sit alkaa väsyttää jostain syystä ja sit vaan nukun. Et emmä tiiä auttaaks se puhuminen yhtään sen pidempään. Siin on tietty erona se et jos juttelee ni ei oo niit tulehdusriskejä ja muita jälkiseuraamuksia... Ja ehkä puhumalla voi avata jotain solmuja, en tiiä...

En muista millon viimeksi olin aidosti onnellinen.. joskus lapsena ehkä. En oo koskaan ollu täysin terve, ainakaan niin pitkään ku mä muistan. En ees tiiä mikä on normaali mut ikävöin sitä silti..

Painajaiset

Tajusin tässä yks päivä kuin sinisilmänen oon. Siis mä uskon kaiken mitä mulle sanotaan. Jälkeen päin aina sit tajuun et taas mua on kusetettu.

Mut niin... nyt on ollu parempi kausi jo pidempään. Ääniä ei ihan joka ilta niinku ei painajaisiikaan ihan joka yö. Vaikka melkein. Päivisin on suht rauhallinen olo. Välil vähän ahdistaa mut ei äänii melkeen ollenkaan. Välil jotain viiltelemään kehottavia mut tosi harvoin.

Iltaiset äänet liittyy usein raiskaukseen. Tai sit ne on haukkuvia ääniä tai itsetuhoisuuteen kehottavia. En ois viel vuosi sitten uskonut tätä sanovani mut must tuntui et alan tottuu ääniin. Ne ei ihan yhtä voimakkaasti ahdista ku ennen, paitsi ne raiskaukseen liittyvät. Painajaisiin ei varmaan totu koskaan. Ne liittyy lähes poikkeuksetta traumoihin. Sekä lapsuudessa koettuihin että aikuisuudessa.

Painajaisissa usein sekottuu seksuaalinen hyväksikäyttö lapsuudesta sekä se raiskaus. Ne menee päällekkäin ja tekijä saattaa muuttua kesken unen. Usein mä juoksen alastomana pakoon jompaa kumpaa ja sit se joka saa mut kiinni (niinku aina unes saakin) saattaakin vaihtua toiseen henkilöön. Oon myös nähny unia jossa ne miehet on yhdessä mun kimpussa. Ja joskus ne viiltelee mun ranteita ja kaikkee... ne on välil tosi sekavii ne unet.

Mä yleensä herään niihin uniin ja sit oon ihan paniikis hetken ja saatan rukoilla tai muilla keinoilla rauhoittaa itteni ja sit yleensä nukahdan uudestaan. Loppuyöstä voi olla ihan normaaleja unia tai sit painajaiset jatkuu.. joskus jos oon tosi väsyny, en nää unia ollenkaan. Se on ihanaa. Mut se on suhteellisen harvinaista.

Mitähän unta nään ens yönä...

Ajokortti draamaa

Nyt vituttaa.. ja kovin.... sain ajoluvan mut voi olla et joudun luopumaan siitä sen vitun helvetin paskan lääkärin takia. Se kirjotti ihan täyttä paskaa: 4) Tänään kertoo että on INSSI ajo. Kirjalliset saanut jo kertomansa mukaan läpi. Tähän saakka ajanut sähkömopolla ja tarkoituksena olisi antaa sähkömopo takaisin vanhemmille ja ottaa käyttöönsä heiltä saamansa Chevrolet auton. Psykoosipkl:n puolelta ei ole ajoterveystodistusta kirjoitettu. Mikäli saa ajokortin; täytyy asiaa miettiä vielä (Trafin ohjeistus."lmoitusvelvollisuus poliisille syntyy, jos: Henkilön todellisuudentaju ja/tai arvostelukyky ja/tai yleinen toimintakyky ovat pitkäkestoisesti siinä määrin heikentyneet, että hän ei hoidosta huolimatta täytä ajo-oikeuden edellytyksiä) suhteen. On hieman ristiriitaista toimintakyvyn suhteen se, ettei selviä mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua; lääkkeiden jako dosettiin tarkistetaan ja sitten toistaalta olisi toimintakykyinen liikenteeseen, jossa ärsykkeitä samanaikaisesti monelta eri taholta ja jossa vaaditaan nopeaa reagointikykyä. Tai sitten toimintakyky siviilissä (muualla kuin lääkärin vo:lla) näyttäytyy parempana.

En oikeesti voi uskoo tätä... ihan vitun epäreiluu. Mä voin mielestäni ihan tarpeeks hyvin et voin ajaa... ja ihanku olisin maailman ainoo skitsofreniaa sairastava jolla on ajokortti, Jopa tääl mis asun asuu yks sellanen, Tä on ihan naurettavaa. Ja onko joku sanonu et en selvii mistään ilman ohjausta, valvontaa ja apua. Lääkkeet tarkistetaan kaikilta tän kuntoutuskodin asukkailta. Se on käytäntö täällä. Ja mul ei oo niissäkään varmaan koskaan ollu mitään väärin...

Ja miten vitussa se voi jonku puolen tunnin keskustelun perusteella(joka btw oli aamulla klo 8 vissiin ja olin puoli unes) ni miten se voi sen perusteella arvioida mun toimintakyvyn.... Aijemmassa kohdassa sanottiin: Psykomotorisesti hyvin pysähtyneen oloinen, jollaisena ak aikaisemminkin nähnyt potilaan. Spontaanisti ei kerro mistään asioistaan. Vastailee kysymyksiin, mutta vastaukset kovin lyhyitä. Tulee ajoittain katsekontaktiin, ajoittain tuijottaa vain eteensä. Ei avoimen psykoottinen, ei itsetuhoinen.

Se toisin sanoen oletti vaan jotain tiettyy mitä oli nähnyt mussa aikasemmin ja oikeen ettimällä etti niitä piirteitä musta. Mun mielestä mä olin aika hyvin mukana keskustelussa ja jopa alotin ite kertomaan juttuja. Sil on vaan iskostunu päähän että mä oon ihan täysin hullu ni se ei muuta halukkaan nähdä... Mä vaan jännitän tommsia lääkäri juttuja. Etenki ku omahoitaja T ei ollu paikalla. Mitä se oikeen odotti. Yhes kohas kuitenki mainittiin mun ihmispelko.... Ehkä sekin oli osasyy siihen että olin vaisu. Kui se ei voi jutella omahoitaja T:n kanssa asioista. T kertois et oon ihan erilainen sen kanssa ku oon jo niin tottunu siihen. Se et oon vaisu jossain helvetin honessa, ei kerro siitä et en pysty ajaa autoo.

Kehtas viel toivottaa onnea inssiin. Ku tiesi tarkalleen et aikoo sabotoida mun elämää.. Vitun kusipää. Lääkärit on perseestä. Ne on niin olevinaan jotain erityistä, vaikka todellisuudessa ne on ihan yhtä vitun pohjasakkaa ku me muutkin.

VITTU!!!! Onneks lääkäri vaihtuu kesän aikana.

Kysymyksiä joihin en oo saanu vastauksia

Mun pää särkee.. oon itkeny liikaa.

Mul on myös monta kysymystä.

Miks musta ei välitetty kun mä olin pieni? Miks mä olin yhdentekevä? Miks mut jätettiin kahdestaan pedofiilin kanssa? Miks mut jätettiin sen jälkeen yksin päivisin kotiin vaikka olisin kaivannut erityishuomiota huonojen kokemusten takia? Miks ketään ei kiinnostanu pystyinkö luottamaan enää kehenkään? Miks mua ei laitettu hoitoon vaikka selvästi oireilin? Miks edes äiti ei ajatellu lapsensa parasta? Miks mun ei annettu olla lapsi? Miks mun piti kasvaa niin nopeesti? Miks Jumala ei suojellut mua? Miks mut on pistetty vihaamaan mun ulkonäköä lapsesta saakka? Miks mut laitettiin tiukalle ja rankalle laihdutuskuurille seitsemän vuotiaana? Miks just mulle tapahtui niin pahoja asioita? Miks ketään ei kiinnostanu et mä vihasin itteäni jo viis vuotiaana? Miks mun itsetuhoisiin sanoihin ei puututtu? Miks ketään ei kiinnostanut kun mä sanoin tappavani itteni mun ollessa kuus vuotias? Miks äiti ei laittanu mua hoitoon kun löysi mun itsemurhasuunnitelmavihon mun ollessa yheksän vuotias? Miks mua sai pahoinpidellä? Miks äiti veti mua pyörällä ajaessa hiuksista silleen että jouduin juoksemaan vieressä sen jälkeen kun olin karannut kotoota vaikka sekin johtui mun huonosta olosta? Miks mulla ei ollut väliä? Miks musta sai aina tinkiä? Miks mua ei laitettu päiväkotiin vaan jätettiin yksin kotiin? Miks raha oli mua tärkeämpi? Miks baaba hakkas mua ja väitti varkaaksi mun ollessa kaheksan vuotias? Miks mulle ei kerrottu että se mitä geddu teki mulle ei ollut mun syytä? Miks mun piti ite tajuta se? Miks mä en ikinä tajunnu sitä? Miks mua on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miks se oli hyväksyttävää? Miks mä muistan mun lapsuudesta vaan pahat asiat? Miks mua sai kiusata? Miks kukaan ei koskaan puolustanut mua?

Miks ketään ei kiinnostanut?