En oo muuten tääl viel kertonu et mun Nelli koira jouduttiin lopettaa. Siit on nyt joku kuukausi. Olin sillon osastolla ja en päässy ees hyvästelee mun vauvaa. En lo varma et oliko hyvä vai huono juttu et olin osastolla sillon. Toisaalta olisin halunnu hyvästellä Nellin mut toisaalta taas ehkä ihan hyvä että jäi mieleen se ilonen ja hyvinvoiva Nelli. En nähny sitä ku sil oli paha olla. Nelli oli melkein 12 vuotias. Mä toivoin et olis ollu viel pari yhteistä vuotta mut ei...
Nelli oli tosi sairas. Sil oli syöpä levinny joka paikkaan ja nestet keuhkoissa ja sydämen sivuääni. Me ei ees tiedetty et Nelli oli niin kipee. Se vietiin eläinlääkärille koska sil katkes tassu. Sielläkin oli etäpesäkkeitä. Oli haurastuttanu luun niin et se meni ihan kokonaan poikki. Se röntgenkuva oli ihan kauheeta katseltavaa. Siin näkys se tassu ja se syöpä joka paikas.
Mul on kauhee ikävä Nelliä. Koko ajan kaikki muistuttaa siit. Porukoilla ku oon käyny lomil ni on Nelli lähes koko ajan mieles. Ovi pitää avata varovasti ettei koira karkaa. Ku mä syön jotain ni oon tottunu vikan palan kohdal kutsuu Nellin hakee jämät. Jos on ees tarvinnu kutsuu ku se oli kyl aina kytiksellä et jos jotain tippuis. Oon myös tottunu nukkuu porukoil silleen et Nelli nukkuu mun jalkojen pääl tai vieres. On ollu tosi tyhjää nukkuu yksin. Mä haluun Nennun takasi. Kova kova ikävä.
Nelli oli semmonen et sil kävi vaan se yks kaulapanta. Se oli niin vahva et kaikki kaulapannat meni rikki ku se veti. Ja viimeseen päivään asti kuulemma haukku muita koirii. Vaikkei pystyny kävelee sen tassun takii ni sit ku se oltiin kannettu ulos pissalle ni oli haukkunu ohi kulkevaa koiraa. Loppu ajoil sen haukku ei ollu enää semmonen kiljuhaukku. Sil oli aina semmonen kirkas se haukkuääni. Lopulta se oli ihan kähee.
Olihan sil jo pitkään ollu yskää. Me viime kesänä käytettiin Nennuu eläinlääkäril ku sil oli menny jalat alta. Joka sit nyt tol vikal eläinlääkäri reissul todettiin johtuneen myös syövästä. Jotain etäpesäkkeit selkärangas. Mut siis me kysyttiin sillon myös siit yskästä mut ei ne ottanu siihen oikeen kantaa. Sitä ei sillon kuvattu. Näin saatiin puol vuotta lisä aikaa. Ku ei Nelli kärsiny ennen tota tassu hommaa. Joku sano et ku koira kärsii ni sil menee yleensä ruokahalu. Nennu söi hyvin viel pari päivää ennen ku se jouduttiin viemään lääkärille.
Nelli aina lohdutti mua kun mä itkin. Se tuli ihmeissään kattoo et mikä mulla on. Sit se tuli syliin tai viereen. Vikan kerran näin kävi viikko ennen ku jouduin osastolle. Tulin porukoille ku ne oli pois. Oltiin Nennun kans kahestaan. Mä itkin. Nelli tuli ihanasti lohduttaa. Se helpotti oloo. Nyt sitäkään lohdutusta ei oo enää. Ei mul oo oikeen mitään syytä mennä kotiin. Ennen aina ku mä olin osastolla ni sanoin lääkärille et haluun jo kotiin ja lomil ku on ikävä koiraa. Haluun päästä kotiin kattoo koiraa. Enää ei oo sitäkään. Mun elämäl ei oo enää mitään merkitystä. Ei mua kukaan enää odota osaston ulkopuolella.
Nellihän ei oo siis pitkään aikaan asunu mun kanssa. Ku se vitun kusipää paska mies asuu siin lähel mua ja oon nähny sitä siel ni en pysty kävelee yksin ulkona koska pelkään. Ni en oo sit pystyny ulkoiluttaa Nellii. Ja porukoillaki jos mä pystyin yhtään menee ulos Nennun kans ni äitin oli mukana. Se mies meinaan asuu ihan mun porukoitten vieres.
Oli siin mun luona asumises muitakin vaikeuksii. Tai no lähinnä se haukkuminen. Eihän se iso pihasessa isossa omakotitalossa haittaa vaikka haukkuu keskellä yötä. Mut mä asun rivitalossa. Mä muistan ku Nelli asu viel mun kans ni yhtenä yönä Nelli rupes kauheesti haukkuu. Mä menin kattoo et mikä sil on mut en mä kuullu tai nähny mitään erikoista. Sit aattelin viel et näytän sitä etupihaa Nellil et siel ei oo mitään ihmeellistä. Ja mä viel ihmettelin ku sil oli se kiljuhaukku mitä se yleensä teki ku se näki siilen. No mä avasin sit oven ja siilihän se siinä mun portaitten juurella. Nelli vihas siiliä. Oli pienenä käyny siilin kimppuun ja sai pahasti turpaansa. Sil oli suun ympärys ihan veressä. Sen jälkeen on aina ollu ns. siilihaukku ku on nähny siilin. Mut miten ihmeessä Nelli tiesi et siel oli siili siel mun pihalla?
Mä muistan myös semmosen ku meil oli semmonen kori. Siis semmonen olkikori vai mikä se nyt on. Siel oli ompelutarvikkeita. Lankoja ja neuloja yms. Sit yks päivä se kori löyty tuhottuna keittiön lattialta. Se oli vissiin käyny Nellin kimppuun ja ne neulat oli osunu Nennun naamaan ja sit Nelli oli päättäny kostaa korille. Good old times.
Sit semmonenki juttu. Ku Nellil oli tapana karkailla. Sitä sai aina olla ettimäs ympäri naapurustoa. Muutaman kerran me haettiin se semmosest kennelist vai mikä se oli. Mut kerran Nelli oli pidempään kateissa. Mä muistan ku mä itkin sen koko viikonlopun ku ei tiietty et mis Nennu oli. Se katos perjantai aamuna ja löyty vasta seuraavana maanantaina. Make oli laittanu Nellin koirapuistoon ku se oli karannu kotoot ku Make meni kouluun. Ei keksiny muutakaan paikkaa ku oli kiire skoleen tosiaan ja se koirapuisto oli siin matkal. Mun oli tarkotus hakee Nelli sieltä. Lähin koululta ajelee skootteril kohti kotia mut kun sit saavuin koirapuistolle ni se oli tyhjä. Me luultiin et se olis kaivautunu ulos sielt. Ei se siel pitkään ollu. Mut joku oli sielt käyny sen hakee. Nelli vietti sit viikonlopun koirahotellissa. Ja kaamee lasku ku haettiin maanantaina. Mut sil ei ollu mitään välii. Kuhan saatiin Nelli takasi. Muistan ku me mentiin sinne ni Nennu oli semmoses aitaukses ja se sekos ihan totaallisesti ku näki meijät. Se vinku ja hyppi ihan innoissaan ja alko ihan hilseilee ku oli niin ilonen. Se oli kauhee viikonloppu mut sai ilosen lopun. Nyt ei auta vaikka mitä maksais. Nelli ei oo enää tulossa takasi...
Nelli oli vauvana oikee tuholainen. Se repi tapetit ku porukoil on semmoset kangas tapetit. Olkkarissa ja yläkerras yhä kauheet kolot seinissä. Nelli söi kans ainakin yhet M-siskon kengät ellei useemmatkin. Mut enemmän Nellist oli iloo ku haittaa. Mä opetin Nellil tärkeimmät taidot. Se osas istuu, mennä maahan ja aina sillon tällön se totteli kutsusta. Mut tärkein taito jonka opetin oli se et se osas antaa pusun käskystä. Ja se ei ollu siis semmonen nuolemispusu vaan semmonen et se tökkäs kuonolla naamaan. Just silleen miten ihmisetki pussaa. Sain onneks viel viimesen pusun Nellilt ku olin lomilla n. viikko ennen Nennun kuolemaa. Ilman sitä pusua en olis selvinny tästä.
Nelli oli paras juttu mun elämässä. Miettikää mitä viidelkymmenel eurol voi saada. Pelkkää rakkautta 25kg edestä. Nellihän oli siis sekarotunen. Siin oli tiedettävästi lapinkoiraa. Isästä ei ollu tietoo mut monet sano et selkeesti snautserii partakarvojen takii. Nelli ei ulkonäöllisesti juurikaan muistuttanu lapinkoiraa.
Tässä viel muutama Nellin lempinimi: Nennu, Nerse, Nersus, Nellu, Nellukka, Nero, Nennukka, Neppu, Nepukka, Nepsu, kerä-Nelli, pitkula-Nelli... ja Make kutsu sitä Lärkeliksi jostain tuntemattomasta syystä.
Kova ikävä Nelliä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti