keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vanhoja runoja

Tässä pari runoo vuodelta 2011


Erämaassa kaukaisessa kuljen
Maailmalta muulta silmät suljen.
Yksin vailla seuraa muiden
musiikkinani vain havina puiden.
Onnettomana ajattelen elämää,
sitä kaikkea, mitä olla voisi tää.
Toivo, usko hiipunut pois,
parempi vaikka kuolla ois.
Nuori ehkä, muttei tahdon kipinää,
mitään en kykene tekemään.
Haluaisin lähteä jonnekin muualle,
en aina muiden jalkojen alle.
Odottaako mua joku jossain,
päämäärättömänä kuljen ain.


-------


Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
En osaa vaatia enempää,
hymyssä suin elän elämää.
Äidin rakkaus ja läheisyys,
pelkästään riittävät mulle nyt.
En edes tiedä, että huomenna,
alkaa uusi elämä.

Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
Vetisin silmin katson sängystä,
tauluja lastenlapsista.
Tahtoisin vielä kaikenlaista,
uneksin matkoista, ulkomaista.
Kykene enää nousemaan en,
mut vanhoja onnessa muistelen.

Paremman puutteessa,
maailmassa suuressa.
Mitään ole vielä kokenut en,
valitettavasti jo ymmärrän sen.
Vain itkuja surun itkenyt olen,
elän ulkopuolella sivistyksen oven.
Eilen uskoin, tänään toivon,
huomenna ehkä pystyn taas elää.

1 kommentti:

uncdeman kirjoitti...

Surua huokuu paljon runoistasi.

Täällä runojani (varoitus! ei heikkohermoisille): http://ytimeen.blogspot.fi/p/blog-page_30.html