tiistai 9. syyskuuta 2014

Vaijettu asia

Mul oli aika omahoitaja T:lle perjantaina. Kerroin siel itku kurkussa, miten mun isä oli haukkunu mut lyttyyn ton yliannostus jutun takia. Sit mä sanoin, et jos isä tulee viel jotain urputtaa, ni mä sanon, et se mitä mul tapahtu lapsena oli isän ylpeyden syytä. Isä tiesi, että sen isä oli käyttäny hyväks myös isän siskoo ja ilmeisesti muitakin pikku tyttöjä, mutta isä ei voinu kertoo äitille, koska ei kehdannu.. KOSKA EI KEHDANNU!! MITÄ VITTUA! Laittaa lapsen tommosen riskin alle, koska EI KEHDANNUT kertoa siitä..

Mä olin niin vihanen tuol T:n vastaanotol. Mä huusin ja kirosin ja avauduin oikein kunnolla. Sit T alko puhuu siitä, miten ne pahat jutut tulee aina mun mieleen ku mä nään isän ja aina isän mieleen ku se näkee mut.. Ja toi on niin totta... Sit T sano, et "kaikki teijän perheessä tietää siitä, mut siitä ei saa puhuu. Se on vaijettu asia" Ja sekin piti paikkansa. Sit se tapahtu. Mä aloin itkee... Mä piilotin kasvot käsien taakse ja nyyhkytin. Täysin tuntematon asia mulle. Itku jonkun edessä... Eikä siinä vielä kaikki. Sitte T tuli halaa mua ja musta tuntuu et sekin itki. Siltä se kuulosti...

Sitä kesti joku viis minsaa. T silitti mun selkää ja halas lujasti. Vastoin kaikkia odotuksiani, se tuntu hyvältä ja rauhottavalta. Olisin voinu jäädä siihen tilanteeseen ikuisesti, mut se meni ohi. Sitte sain itteni kasattua ja en ees kyl muista et mitä loppu ajalla tapahtu.

Eilen ku mul oli taas T:n aika, mä aloin kuulee äänii ja kerroin siitä. Kerroin et äänet käskee viiltää. Sitte T sano kaikkee et, ne äänet on sulle olemassa, mut niitten mukaan ei tarvi toimia. Ja kaikkee semmosta. Se sano kans koko ajan, et mun pitää pitää katsekontakti koko ajan T:ssä. En muista kaikkee, mut sit jossain vaiheessa tehtiin semmonen mielukuvaharjoitus, et mun piti neljään paperin palaan jokaseen kirjottaa joku negatiivinen tunne jonka tunsin ja sit ne piti repii. Mä kirjotin sanat: viha, ahdistus, häpeä ja syyllisyys. Idea on se et ne tunteet ei enää häiritsis sinä päivänä. Siit tuli vähän kevyempi olo outoa kyllä..

Mullahan on nyt tarkotus lopettaa lääkkeet kokonaan. Siis ihan lääkärin ohjeiden mukaan pikku hiljaa. Meijän perhe on sitä mieltä et mul on liikaa lääkkeitä ja sen takii kuulen ääniä. Mä kerroin tänään A:lle psykoterapiassa siitä ja se ollu samaa mieltä. Se sano et mun perhe syyttää lääkkeitä semmosesta asiasta, joka voi hyvin johtuu muutoksista. Mun elämäs on kuitenki ihan hemmetin iso muutos tulossa ku muutan omaan kotiin....  Mut mun mielestä kaikkista naurettavinta on se, et mun isä on sitä mieltä, et mun pitää lääkkeiden lisäks lopettaa kaikki hoidot.. siis kaikki terapiat... Eihän siinä oo mitään järkee...


Nonnii.. sainpahan purettuu vähän pahaa oloo pois. Kiitos blogi ja lukijat! Ei mul sit varmaan muuta... moikka!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella ikävää tuo isäsi suhtautuminen, mutta voin sanoa kuten ammattilaisetkin ovat varmasti sanoneet, että se on hyvin hyvin tyypillistä ihmisille, joka tekee tuollaisia tekoja/hyväksyy hiljaa asiat. He peittelevät, pakenevat, syyttävät lääkkeitä, ammattilaisia, kehottavat lopettamaan hoidot jne. Pakenevat loppuun asti.

Koita sinä olla välittämättä (tyhmistä) ihmisistä ja ammenna voimia ja enegiaa niistä auttavista ihmisistä ja tukipiiristä, joita ympärilläsi on.

Voimia. <3

Sandra kirjoitti...

Kiitos kommentista! :) Koitan muistaa nuo!