As if he cares...

Opamoxia tarvittaviksi

Näin tänään lääkäriä. Nostettiin leponexia ja sen lisäksi aloitettiin tarvittaviin opamox. Toivottavasti nää nyt auttaa. Mulla on tosi outoja ajatuksia. Ja muutenki täällä tapahtuu outoja asioita. Telkkarissa ne vihjailee yhtä asiaa mulle. En halua avata että mitä. Mut ne puhuu mulle sieltä.

Miksi en voi olla onnellinen kun kaikki on niin hyvin? Vai onko sittenkään..? Mä en tiiä mitä ite haluun ku äänet puhuu niin kovaa mun pään sisällä. En enää erota mikä on mun oma ajatus ja mikä on sen miehen lähettämä viesti mun päähän.

Kun mulle tänään määrättiin opamoxia mä sanoin ihan suoraan että en voi sitä hakea itse koska pelottaa et otan yliannostuksen. Ni sit ne toi aspasta ne kotikäynnin yhteydessä. Otin yhden opamoxin. Kai se vähän auttoi. Kohta otan toisen. Määrättiin tarvittaessa 3x15mg. 

Ahdistaa

 Mä haluisin vaan että tä menis ohi. Tää kauhee ahdistus. En jaksa enää. Haluan kuolla. Mun pitää päästä eroon itsestäni. Ahdistaa liikaa. Nää ajatukset. Mitä mä teen?

Olenko oikeasti niin huono?

 Melkein kuvittelin osaavani jotain.. hetken. Mut sit sekin vietiin multa pois. Kiitos vaan

 Epäreilua

 I dont care about you. You are only using me

Mä olen Sandra

Oon ruma. Oon lihava. Oon kuvottava. Mut silti mun mies rakastaa mua. Kaikkea mussa. Myös mun vartaloa. Miten? En mä ansaitse tämmöstä rakkautta. Mut mäkin rakastan häntä. Enemmän ku ketään tai mitään. Oon niin onnellinen mun rakkaan kanssa. Vaikka mua ahdistaa. Vaikka mul olis harhoja. Vaikka mua on käytetty hyväksi. Vaikka mut on raiskattu. Mun rakkaus on suurempaa. Ne ei enää vaikuta.

Ja pakko viel lisätä että vielä vuosi sitten mä en oikeesti tiennyt että seksi voi tuntua hyvältä. Mut sekin on korjaantunut. Monet keneltä asiasta kysyin sanoi että pitää löytää sellainen ihminen johon luottaa ja jota rakastaa. Ne oli oikeassa. Mun elämä on niin paljon parempi laatuista ku vuosi sitten. Kaiken tän takia. Ja siis en tarkoita pelkkää seksiä. Vaan nimenomaan sitä, että on joku jota rakastaa ja joka rakastaa takas. Onhan mulla tosi vaikeita oloja. Ehkä tavallista keskiverto ihmistä enemmän. Mut mä elän.

On mulla pakko-oireita, pakkoajatuksia, harhoja, pelkoja, ahdistusta, paniikkikohtauksia... Mut ne ei enää määritä mua. Olen muutakin ku sairaus. Olen Sandra. En ole sairas ihminen jonka nimi on Sandra. Olen Sandra jolla on sairaus.

Tarvitsen tukea enemmän kuin jotkut. Tarviin aspaa ja polia. Tarviin intervallijaksoja ja lääkkeitä. Mutta mulla on elämässä muutakin nykyään. 

Olen onnellinen ❤