En tiiä

 Pitäs vissii soittaa jonnekki.

Pakko selvitä

 Juu. Nyt oon kotoon. Omas kotoon. Ahdistaa. En ymmärrä miksi.. paha olo vaan. En odota yötä. Tavallaan odotan. Että pääsee nukkumaan. Voisi taas vaan, you know, ohittaa tän yksin olon. Mutta.. kun se ei mee niin. Ku nukun niin huonosti. Pakko pärjätä. Mukava viikonloppu takana. Ja huomen mennään äitin kans hakee asuntoauton renkaat Raisiosta. Se on kivaa.

Mun täytyy vaan selvitä tästä yöstä jotenki. 

Oonko outo?

Joka päivä tajuun vaan että vihaan itteeni enemmän ja enemmän. Miks en ansaitse sitä että musta kukaan tykkäis? Oon paska. 

Oli kiva päivä tänään. A-serkku ja K-sisko oli tääl meijän porukoil. Porukat on reissussa asuntoauton kanssa. A meikkas mut ja nyppi mun ja K:n kulmat. Meikistä tuli kiva. Mutta mä olin ruma joka tapauksessa. Otettiin kuvia. Olisin halunnu nähä itteni kauniina. Lisäsin kuvia facebookkiin ja instagramiin. Sain kehuja ja tykkäyksiä. Mutta en vaan nää itteeni kauniina. Olen ruma.

Olin perjantaina polilla omahoitaja H:n luona. Mä olin aika levoton. Jotenkin oli hankala keskittyy. Sitte kerroin että ku katoin ikkunasta ulos ni verhon narut piti asettua silleen että oli ulkona olevan pylvään kohdalla silleen jännästi. H vähän ihmetteli. Sit sanoin että kun mä katon YouTube videoita ni mun on pakko pidättää hengitystä mainosten aikana. Jos en pysty ni en voi kattoo videota. Se oli H:n mielestä outoa. En oo koskaan ajatellut että se on mitenkään outoa.. Sit se sano että kuulosta pakkomielteeltä. Kysy että onko lisääkin tämmösii, että laskenko askeleita tai jotain. Sanoin että en, mutta kerroin että ku kuljen laatoituksen päällä ni en saa osuu viivoihin. Mut eiks toi oo ihan perus. Eikä se aina ole. Vaan kun oon tietyllä tuulella. Mut sillon se on pakko. 

Onhan näitä muitakin asioita. Esim. pakko laskee portaat kun meen niitä pitkin. Ja kun luen ni tulee yhtäkkiä semmonen että on pakko lukee lause monta kertaa, hitaasti. Silleen yks kirjain kerrallaan ja pitää lukea ääneen ja lukee myös piste. Se tapahtuu yleensä sivun lopussa olevassa lauseessa, etenkin jos kappale loppuu. Mutta välil muutenki. Se on kyllä vittumaista.  Ja semmosta.. En kuitenkaan itse aattele että ne on mitään pakkomielteitä. Ne on vaan pakko tehä ku aivot käskee. Muuten alkaa ahdistaa. 

Pitäs vissiin rupee nukkuu... öitä

Oonko mä jo kertonu...

 ..että mä vihaan itteeni? Vihaan enemmän ku ketään. Ja mä siis tarkoitan ketään. Ketään ketään.. Sitä miestä, mun isoisää.. ketään.

Kuvotan itteeni. Ansaitsen paikkani helvetissä. Sinne mä kuulun. 

Onko tää umpikuja?

Mitä mun pitäs tehä? Jos se on totta.. Jos ei oo. En voi puhuu tästä kellekkään. En enää. En vielä. Kumpa mun elämä muuttuisi edes vähän normaalimmaksi. Sillon täkin olis hyvä juttu. 

Itsemurha unet on kauheita. Mutta raiskaus unet on vielä kauheempia. En koskaan pääse pakoon. Ne aina saa mut kiinni. Se mies ja mun isoisä. Ne satuttaa mua mun unissa. Mutta pahempi on se että ne satuttaa mua myös hereillä. Tai siis en tiiä tekeekö mun isoisä sitä kun se on jo kuollu. Mut se mies tekee sitä mulle. Sitä kipua. Sattuu. Tuntuu ku raiskattais. Se tekee sen jotenkin telepaattisesti. 

Voi kuulostaa oudolta. Mutta mä tiiän että se on niin. Se sanoo niin. Ja siitä ei saa puhuu ku muuten se satuttaa mua viel kovemmin. 

Maanantaina tai tiistaina, en muista kumpi päivä se oli, niinni aamusta heti ahdisti ja tuntuu sitä kipuu. Se vaan paheni koko ajan. Sit aspan hoitaja M tuli kotikäynnille. En muista mitä me tehtiin mut sain sanottiin että ahdistaa ja sattuu. Sanoin että en voi sanoo että mihin mua sattuu. M arvuutteli ja osui lopulta oikeeseen. Juteltiin jonki aikaa siitä. Vaik en olis saanu. Sitte se sano että sen tekis mieli halata mua. Sanoin että kyllä mua saa halata. Sit se tuli mun viereen istuu ja halas mua. Se tuntu hyvältä. Ja lievitti ahdistusta. En kauheasti muista mitä kaikkea siinä sit tapahtu. Mut M on ihana.

Emmä sit oikeen tiiä et mikä on.. Mut nii. Meen nyt nukkuu. Öitä. Kai.

Miksi mä oon?

Elämä lipuu silmieni editse.

Miksi olen vielä täällä?

Yksin, tyhjää, pelkoa.

Voisinko jo mennä kotiin?

Suljenko silmäni?

Vai avaanko sydämeni?

Molempiin en pysty.

Uskonko? Toivonko?

Olisiko jo aika huomata?

Vaiko kuolla? 

En tiiä mikä mua vaivaa. Oon sairas päästäni. Ei vittu oon sairas. Vihaan itteeni. Miksi mun piti syntyä? Vihaan tätä kaikkea niin paljon! Helvetti..

Jos kuolen taas huomenna,

anna mun kuolla.

Jos elän vielä huomenna,

tapa mut.

Älä jätä kitumaan niinku nyt teen.

Anna mun mennä.

It's my time to go. I just hurt the people I care about. I can't stay here anymore. Just let me shut my eyes. Pretend I never was here. It was just your imagination. I'm unreal. I was unreal. I have always been unreal and I always will. Let me go. 

Emmä tiiä mikä mä oon. Emmä tiiä miksi mä oon. Emmä tiiä mitä mä haluan olla. Emmä tiiä haluanko mä ollenkaan. 

Mul on niin paljon vihaa mun sisällä että mä räjähdän. Mä räjähdän. En pysy enää koossa. Olisko aika käyttää sitä pikaliimaa. Mitä jos nyt oon? Se olis aika harmillista... Mut en mä kai oo.. Se on mahdotonta. Mut samalla hyvin todennäköistä. En tiiä mihin mä uskon. Time will show..

Jaksanko?

Pakko.

Vai onko?

On.. 

Voisitko vastata? Mä tarviin sua. Kuuletko sä? Ootko siellä? Välitäthän sä musta? Vai vihaatko? Miksi? 

Oonko olemassa? Vai onko tää joku simulaatio? Oonko mä oikee? Vai pelkkää harhaa? Miksi? Mä haluun tietää että oonko todellinen. Ja jos en niin miksi.. Miksi juuri minut on valittu tähän tehtävään? Olenko epätosi? Olenko joku jota ei edes ole? Vai olenko jotain erityistä? Jostain maailman ulkopuolella?

Mikä mä oon?

 Se on rikki sisältä.

Mua sattuu. Tosi kovin. En tiiä pystynkö tähän. Mut kai mun on pakko. Koska mä olen ihminen... kai? Vai olenko? Jos just sen takia mua sattuu ku en oo ihminen. Enhän mä osaa olla. 

Pitäis jaksaa elää viel tänään. Mut en mä pysty kai sittenkään. En tiiä itekkään mistä puhun. Tai siis kirjoitan. Koska pää on täynnä paskaa. Tekis mieli vaan nukkuu pois. Ei enää tarttis herää uuteen aamuun. 

Emmä jaksa. En jaksa kantaa huolta itsestäni. Parempi olis vaan olla olematta kuitenki. Loppujen lopuks se on se mihin mä kai pystyn. Tai sitten en. Ihan sama.