Yksin. Vai olenko sittenkään?
Käännän kännykkäni kuvapuoli alaspäin ja yritän sulkea silmäni siinä toivossa, että nukahtaisin nopeasti Simpson-hahmojen puheen sorinaan. Mutta niin ei käykkään. Päähäni putkahtaa, kuin tyhjästä, pahoja ajatuksia. Tälläkään kertaa ne eivät vaatineet edes mitään triggeröivää tekijää. Yritän sulkea kaiken pahan pois mielestäni, tietoisesti, ajatellen muita asioita. Keskittymiseni on jo niin herpaantunut, että en enää edes kuule kännykästäni tulevaa ääntä.
Näen kirkkaasti mielessäni kaiken sen, taas. Kuinka isoisäni hieroo elintään minun alapäähäni. Kuinka hän tuntuu nauttivan siitä. Se ähinä soi usein päässäni. Voi, kumpa pääsisin eroon näistä ajatuksista. Minua kuvottaa, oksettaa suorastaan. Luovutan nukkumsien suhteen. Käännän puhelimeni näytön jälleen näkyväksi. Yritän keskittyä jokaikiseen siitä tulevaan yksittäiseen sanaan. Se on todella vaikeaa, lähes mahdotonta. Eikä se edes tunnu auttavan tähän oloon.
Viiltely käy mielessä. Se ainakin auttaisi. Se saisi ajatukset pois näistä aiheista. Mietin myöskin sitä, että jos minulla olisi nyt rauhottavia lääkkeitä, ottaisin nyt yhden. Tai vaihotehtoisesti voisin juoda itseni humalaan, jos vaan olisi viinaa. Päädyn kuitenkin rukoilemaan: "Rakas taivaallinen Isä. Auta minua. Olen ahdingossa. En saa pahoja ajatuksia mielestäni. Olen niin yksin niiden kanssa. En tahtoisi ajatella niitä enää, en juuri nyt. Tiedän, että minun pitää käsitellä niitä joskus. Mutta ei nyt. Nyt tahdon nukkua. Aamen."
Yhtäkkiä tunnen kauniin kosketuksen. Rauhoittavan sellaisen. Tunnen lämpimän syleilyn. Aivan kuin en olisi enää yksin. Tunnen suuren rakkauden. Jumalan rakkauden. Pian kehoni, joka on jo täysin rauhallinen, alkaa tuntumaan raskaalta. Silmäluomeni painavat kuin lyijy. Ajatukseni tuntuvat sumeilta ja kaukaisilta. Tunnen vain suuren rakkauden. Tähän on ihanaa nukahtaa. Juuri ennen uneen vaipumista kuulen: "Suojelen sinua."
Kettu
Älä sano sitä sanaa! Se sattuu minuun. Tuntuu kuin joku iskisi puukolla sydämeen, kun sanot sen sanan. Tiedän, että se voi tuntua sinusta oudolta, onhan kyse kuitenkin ihan tavallisesta sanasta. Se sana kuitenkin muistuttaa minua siitä pahimmasta asiasta. Se tuo hänet mieleeni. Minä hajoan aina, kun kuulen sen sanan. Et voi ymmärtää tätä. Ei se haittaa, eihän kukaan voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti