Psykoterapeutti A kehotti mua nostaa syytteen sitä miestä vastaan. En mä halua. enkä aijo... Muuten siit tulee todellista... EN halua! Se sano, että ei voi tietenkään pakottaa, mutta suosittelee. Kuulemma raiskaus ei rikoksena vanhene koskaan. Mutta mä en halua yhtään lisää ihmisiä tähän. Enkä haluu nähä sitä miestä enää koskaan. Mä sanoin A:lle, että en haluu puhuu siitä syytteen nostosta enää. Se sano, että se on ok.
Liian todellista... Sitä ei tapahtunu, mitään ei tapahtunu. Niinhän se mieski sano.
Ahdistaa taas. Puhuin äitin kanssa, se sano, et mun kannattaa ottaa tarvittava ennen ku se menee sit siihen, että vaan viiltely auttaa. Mua harmittaa, että mul on nyt just tänään tää, ku siskot tuli Helsingistä käymään täällä. Haluisin voida hyvin, mutta mä en voi tälle mitään...Ymmärtäkää, jooko. En tee tätä tahallaan. Mä yritän näyttää hyvin voivalta. Teitä varten. Nostan kulmakarvat ylemmäs, että en näytä niin surulliselta, mut hymyileminen sattuu. Tosi kovin. Tää on ihan naurettavaa............................................
Tekis mieli vaan kuolla pois. Ei tästä tuu mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti