mitä pitäis uskoo

Outo päivä. Täynnä vaikka minkälaisia tunteita.. Nukuin viime yönä joku 5 tuntii. Liian vähän mulle..

Kuntoutuskodinhoitaja T tuli aamul tsekkaa mun kunnon eilisen takia. Sillon mul oli viel ihan ok olo. Valehtelin, että olin nukkunu hyvin, en tiiä miks... en vaan jaksanu jäädä siihen päivittelemään. Menin takas sänkyyn makaamaan. Jossain vaiheessa nousin ylös ulkoiluttaa Nellin. Sen jälkeen menin sohval makoilee ja kattoo telkkuu.

Koitin vähän ryhdistäytyä ku toimintaterapeutti M tuli mul kotikäynnille. Meijän piti tehä ruokaa, mut mul oli viel eilistä safkaa ja pitäis säästellä sitä rahaa Viron matkaa varten. Ja mul oli muutenki kauhee päänsärky. Siirrettiin sitte tapaaminen toiselle päivälle.

Ku käytiin Nellin kans ulkona, ni mä näin mun kuntoutuskodin entisen omahoitajan N:n auton pihalla. Kysyin M:ltä, et onko N täällä (siis yhteisis tilois). Se sano, et kattoo jos on vielä ni pyytää moikkaamaan. Meni vartti ja mä olin jo luovuttanu sen suhteen. Aattelin et se on jo lähteny(ja osa musta ajatteli, et se ei vaan halu nähä mua) Mut sit ovikello soi ja N:hän se siellä. Halattiin ja mä kerroin et mul on ollu kova ikävä sitä. Sanoin, että tää paikka ei tunnu samalta ku ennen ja et en saa yhtä hyvää hoitoo, ku mitä N:ltä sain.

Keskusteltiin siin jonki aikaa ja tultiin siihen tulokseen, että mä olin vaan enemmän tottunu N:n hoitomenetelmiin ja et oli mul menny jonki aikaa ennenku totuin niihinkin. N sano, et mun pitää vaan antaa mahdollisuus "uusille" hoitajille.... Niin kai sitten...

N sano, että mä näytän hyvältä ja hyvävointiselta. Kerroin, että parin viikon sisäl ollu vaan kerran ääniä, mut ahdistusta on ollu kyl enempi. Kerroin, että saattaa koko päivän ahdistaa. N  kysy, et oonko ottanu tarvittavii. En oo.. Jotenki on semmonen olo, et pitää pärjää noil mitä on.. Sit N lähti ja me halattiin uudelleen. N on vaan niin ihana...

Sittttten. Meil oli kuntoutuskodis "pihatalkoot"(jotka sitten muuttuikin ulko-oven pesemiseksi ulkoa päin) Ja sen jälkeen grillattiin. Mul oli ihan järjetön syyllisyyden tunne siitä, että olin sanonu, et en saa yhtä hyvää hoitoo esim. T:lta ku mitä oon N:ltä saanu. Sit mä huomasin, et T käyttäytyy tosi tylysti mua kohtaan. Äänet alko kuiskailla: "Se vihaa sua. Se vihaa sua. N on kertonu, ettet saa hyvää hoitoo siltä. Se vihaa sua" Yritin ohittaa äänet ja vähän juttelin ja naureskelin muiden asukkaiden ja toim.ter. M:n kanssa. Yritin olla välittämättä niistä tuntemuksista ja äänistä.

Sit mentiin takas koteihin ja mun oli tarkotus alkaa pakkaa. Äänet voimistu "Se vihaa sua! SE VIHAA SUA! SE VIHAA SUA!!!" Mä en enää tienny mikä oli totta ja mikä ei. Lähetin sitte tekstarin T:lle "Miks sä oot vihanen mulle?". Se tuli kilkuttelee mun ovikelloo, mä en avannu. En halunnu nähä koko ihmistä. Sit se soitti mulle. Mietin hetken, että vastaanko vaiko enkö. Päätin vastata. T ihmetteli suuresti mun viestiä. Jankattiin asiasta joku kymmenen minuuttia siin puhelimen välityksellä. T sano, ettei ole vihanen mulle ja kyseenalaisti koko juttua. Mä sanoin kaikkee, esim. että "Sä haluut että mä tapan itteni." Mul oli sillon vahvati semmonen olo ja äänetki huusi. T kutsu mut yhteisiin tiloihin ja mä menin. Se halus jutella kasvotusten.

Siel jatkettiin vaan jankkaamista. Mä en pystyny uskoo, että T olis vilpitön. "Mä oon tieks Sandra ihan sanaton. En tiiä mitä mä voin tähän enää sanoa. Mua vähän naurattaa tää tilanne." "Mua ei naurata", mä sanoin. "Mitä sä Sandra haluut et mä teen tai sanon? Mitä sä tekisit täs tilanteessa?" Mä mietin hetken.... "En ottais itteeni", mä vastasin.

Jotain siin sit juteltiin vielä ja sit mä sanoin, et: "No haluutko kuulla?" "No haluan", T vastas. "Äänet sanoo, että sä vihaat mua" Sit en paljoo muista muuta kun että äänet vaan voimistui ja ahdistus. En kyenny enää keskittyy muuhun. Kuiskailin vaan ittelleni, että "ei oo totta, ei oo totta, jättäkää mut rauhaan, en usko teitä". Jossain vaiheessa T kysy, et pitäiskö mun ottaa tarvittavat. Mä sanoin että joo. Lääkkeet on mul kotoon Viron matkaa varten, joten mun piti siis mennää kotiin ne ottamaan. T sano, että saattaa mut kotiin ja niin tehtiin. T taputteli mua olalle ja tsemppas ja kysy et voiko muhun luottaa. (lääkkeiden hallussa pidosta siis) Mä sanoin että juu ja sit T lähti. Mä otin tarvittavat ja menin vähän nukkumaan sohvalle.

Nyt vointi on ihan ok ja meen kohta "nukkumaan" eli tsekkaa somet ja simpsoneit sängylle...

Sori ku tuli kilometripostaus. Kiitos jos jaksoit lukee loppuun asti. Ja sori sekavuus. Vaikee keskittyy jotenki....

ahdistusta ja viinattomuutta

Heräsin viime yönä kahelta ja en saanu enää unta sen jälkeen. Nukuin siis joku 2-3 tuntia, joka on mulle ainakin liian vähän... Ahdisti tosi kovin. Menin aamulla yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Kun se oli tehty, jäin hengailemaan sinne hoitajien kanssa. Siellä on lukitussa kaapissa takavarikoituna mun viina pullo. Pyysin saada sen takas itelleni.
"Miks?"
"No ku mä haluun sen."
"Mitä sä sillä meinaat tehdä?"
"Haluun juoda sen."
"Ai haluut nyt vetää päiväkännit?"
"Joo"
"No en mä voi sitä sulle antaa"
"Miks?"
"Sul menee niin paljon lääkkeitä, että se ei oo kauheen turvallista"

Mä siinä sitten intin vastaan jonkin aikaa...

"Etkö sä muista mitä viimeks tapahtu?"
"Muistan, mut jos en juo sitä kaikkea kerralla."
"Ei käy. Me voidaan keskustella siitä sitten ku oot menossa vanhempien luokse. Kysyy vähän äitis mielipidettä."
"Haluisin muistuttaa, että mä oon aikuinen ihminen..."
"Niin mutta täällä ei ees saa juoda."
"Kyllä mä nyt omas kämpäs saan juoda!"
"No periaatteessa juu, mut mulla ei oo nyt aikaa valvoa sun vointia ku oon täällä yksin tänään. Eli en anna pulloa sulle nyt!"

Ärsytti ihan sikana. Olis ollu kiva vetää överit ja päästä eroon ahdistuksesta, mutta ei. Kuntoutuskodinhoitaja T kehotti mua menee nukkuu. Koitin, mut en saanu unta.

Meen ens viikon torstaina Viroon kuoron kanssa. Sain kaikki lääkkeet ja ne on nyt täällä mun hallussa. T vähän mietti, et uskaltaako antaa ne mulle ku olin aika ahdistunu. Mä kuitenki lupasin, että muhun voi luottaa, mut pakko myöntää salaa, että tekis mieli vetää ne kaikki ja vaipua iki uneen. Mutta ei! Haluun voittaa taas! I can do this!

Anteeks että elän. oikeeesti.... en haluais mut oon liian pelkuri et tappaisin itteni...

Vihaan itseäni

Ahdistaa taas niin pirusti. Ei oo ääniä tai mitään, mutta ahdistaa ja tekee mieli viiltää. Joutaisin roskakoriin.

Tänään oli kuntoutuskodissa ryhmä jossa puhuttiin itseluottamuksesta. Mä sanoin puheenvuorollani, että mulla on huono itseluottamus.. niinku onkin. Sitte kaikille jaettiin laput. Toiselle puolelle kirjotettiin oma nimi ja sit laitettiin lappu kiertämään. Kaikki kirjotti siihen jonkun positiivisen asian lapun omistajasta.

Mun lappu oli tämmänen

Ihan kiva oli kuulla et joku ajattelee musta hyvää. Lopuksi olis pitäny kirjottaa itte joku sana ittestäään. Mul tuli vaan huonoja sanoja(luuseri, ruma, inhottava, lapsellinen.....) mieleen ni jätin kirjottamatta.

Sit oli rentoutusharjotus. Mä en pystyny yhtään keskittymään. Ahdisti kovasti ja se vaan kasvoi.. Katoin kuntoutuskodinhoitajan T:n ranteen verisuonia. Näytti niin viillettäviltä. Miks mun ranteen suonet ei oo niin koholla. Haluisin viiltää, syvälle. Ehkä jopa kuolla verenhukkaan.

Viime yöt on menny huonosti. Kauhee oravanpyörä. Ku en saa yö  nukuttuu ni nukuttaa päivällä, ja  kun mä nukun päivällä, ni en saa yöllä unta.

Mun pelko maailmaa ja miehiä kohtaan on taas noussut. Pelkään koko ajan et joku tekee mulle jotain pahaa.

Onneks tänään on keidasilta, Pääsee vähän laulaa Herralle.

PS Kuoron Viron reissu lähestyy. Jännittää!!!

Oon vahva tänään

Oon nykyään aina väsyny. Onkohan hemoglobiini matalla. Mul on pahimmillaan ollu joku vähän päälle 80. Sain sillon eka rautaa suoraan suoneen ja ku se ei auttanu ni muhun laitettiin verta. En tiiä, miten se oli päässy niin matalaks.. onkohan nyt sama juttu? Voisin nukkuu koko päivän, vaikka olisin nukkunu suhteellisen hyvin yöllä..

Mul on tääl lääkkeitä.. oikeesti ei sais olla, mut me käytiin äitin kans viikonloppuna apteekis ja tarviin niit lääkkeit huomen lääkkeiden jaossa. Joten mulla on siis melkeen täydet pakkaukset leponexii ja loratsepamia. Vähän houkuttelee, mutta oon vahvana. EN OTA NIITÄ!

Mua vituttaa tosi kovin. Joku ryösti mut viime torstaina... Mun tililtä oli kadonnu 211e ja soitin pankkiin. Siel mukava täti kerto sitte että mun kortil ollaan maksettu isoja summia jossain päin kanadaa johonki apteekkiin ja huoltsikalle..... Kävin tekee rikosilmotuksen, mut poliisit sano, etteivät voi oikeen tehä mitään asialle, koska rikos on tapahtunu suomen ulkopuolella. Huomen pankkiin sopimaan asioista ja saas nähä saanko mitään takas.. 200e on kuitenki tosi iso summa. Varsinki ku mul jäi mukavat 15e tilille... Oon köyhä ja laskuja pitäis maksaa.

VITTU!

BTW näin raiskaajan taas kaupassa viikonloppuna. Se kehtas vittu saatana taas moikata. Onneks äiti ei nähny sitä. EN HALUA olla enempää sen kanssa tekemisis ku on pakko. En halua nostaa syytettä. En kestäis sitä. En pysty käsittelee sitä aisaa kymmenten ihmisten kanssa. Se olis liikaa. Ja jos äiti sais tietää kuka se raiskaaja oli, ni ties mitä se sil tekis. Kerroin kotona äitille et näin sen miehen taas. Oli pakko koska tarvitsin tarvittavia lääkkeitä ja ne on lukkojen takana. Tänään olis pitäny mennä yksin kauppaan. Autossa oltiin mä, äiti ja K-sisko. Mä sanoin et en todellakaan oo menossa yksin sinne. Äiti tajus heti et mist on kyse (ainakin uskon niin), joten se lähetti K-siskon kauppaan. Onneks.. Ja sisko luuli, että mä oon laiska. En viittiny kertoo mistä oikeesti on kyse.

Ikävöin viiltelyä

Viikonloppuna viilsin vahingossa sormeen haavan metallitölkin kannella. Tuli paljon verta. Se oli ihanaa. Katoin ku veri virtas. Teki niin kovin mieli viiltää lisää viiltoja. Mutta en viiltäny! Mä voitin mielien taistelun! Viiltelisin varmasti joka päivä, jos se ei satuttais äitii niin paljon. Äiti oli oikeesti tosi pettyny ton viina jutunki takia.

Mul on lääkkeet lopussa. Huomen menen jakamaan lääkkeet yhteisiin tiloihin. Saan aina vaan yhden annoksen kerrallaan, etten sekoile lääkkeitten kanssa. Ne myös valvoo joka kerta, että varmasti otan ne. Ku mul tulee aina sillon tällön niitä outoja ajatuksia ja ääniä, jotka kietää ottamasta.. Mut huomen pitää vissiin mennä ostaa lisää lääkkeitä, ku ainakin leponex ja temesta on lopussa.. Ei jaksais mennä yksin kaupungille, mut kai se on pakko. :(

En nyt pysty oikeen keskittyy kirjottamiseen, joten moikka.....

ps salases minipäivitys

viina on kyllä perseestä

Eilinen ei menny ihan nappiin... heräsin aamuyöstä kauheeseen ahdistukseen. Sit äänet alko käskee nielee teriä joita mul oli jemmassa. Muistin viinapullon joka piileksi kaapissa. Join koko pullon ja tulin kovaan humalaan. Äänet vaimeni

Menin ysiltä hakee aamulääkkeitä yhteisist tiloista. Paikalla ollut hoitaja huomas heti et oon humalassa. Se soitti mun omahoitaja N:lle joka kielsi antamasta lääkkeitä. Olin vissiin kertonu et kuulin ääniä.

Sit N saapu paikalle ja soitti ambulanssin. Meinasin joutuu osastolle. Onneks puhalsin niin kovat lukemat et eivät ottaneet mua tapaamaan lääkäriä. Puhalsin melkeen 2 promillee. Ensihoitajat sano et eivät ota mua mukaan mut mun piti olla puoleen päivään valvonnassa ja sen jälkeen arviodaan kuntoutuskodin hoitajien toimesta tarviiko päivystykseen ja mahdollisesti osastolle lähtee.

Olo oli sillon klo 12 jo semmonen et ei tarvonnu ONNEKS mennä päivystykseen. N soitti äitille ja äiti tuli hakee mua kotiin kahen jälkeen. Äiti oli tosi pettyny ja turhautunu. Sanoi ettei kato enää tämmöstä. Ens kerral saan kuulemma hakee apuu muualta aka osastolta.....

Kaduttaa... mut olin ahdingossa. En osannu ajatella järkevästi. Toivottavasti tää ei johda siihen et mut heitetään hemmettiin tuolt kuntoutuskodista....

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa...

En saanu keskiviikkona iltalääkkeitä ku kotihoito unohti tuua.. Mä meinasin oikeesti seota. En nukkunu sekunttiakaan ke-to yönä. Kaikki meni päin persettä. Kerroin to päivällä hoitajille et ulla on itsetuhonen olo. Mun piti hengailla koko päivä yhteisis tilois hoitajien kanssa. Vituttaa vieläkin koko helvetin kotihoito. Lähin keidasillastaki aikasemmin ku piti seiskalta olla kotona lääkkeiden takii. Vitut!

Must tuntuu et ne ei oikeesti unohtanu. Ne kuuluu tähän salaliittoon. Ne haluu mut sairaalaan. Tutkinnan alaisuuteen. Eikö ne viimeset kolme kuukautta ja sitä aijemmat toiset 3kk keväältä riittäny. Ne ei saanu mua hengiltä. En tiiä jaksanko kauaa enää taistella kaikkee tätä vastaan. Äänet ja salaliitot ja pakkoajatukset..

Miks sinnitellä.. kaikki kuolee joka tapauksessa.