:(

 I miss her do bad. 

I miss you

 Gosh I miss her so bad. Why did she have to go and leave me like this. I want her back in my life. She ment so much for me. I'll never forget her. She had a great impact in my life. I know I shouldn't be feeling like this. It was time to let her go. After all that relationship wasn't even ment to last forever.

I would like to say that I'm going to see her someday again. But the truth is, it's possible that we will never see each others again. Sounds so bad in my ear. Almost makes me cry. But it happens to be the truth... 

I surely hope she is doing ok and that she is happy with what ever she is doing. She is a wonderful person. I trusted her. She always knew what to do or say when I was feeling bad and anxious. 

I feel like she had to leave her job because of me. I'm trying to not think like that. She had to leave because she lives so far away from here. She had to drive like 40km every morning to get here. And she has children and everything.

The reason why I think she left because of me, is because she kind of left almost right after one incident that happened at my home once. This is what happened: She came to my place like she usually did. When she came, I was holding a knife on my wrist. I was about to cut myself. I can't remember most of that moment. I guess I hadn't been sleeping for quite a while. I wasn't feeling very well. I'm not sure but I think that she told me to go to bed and then she called the ambulance. I was sent to mental hospital. That time I spent there like 2-3 months. 

Anyways. I think she got a bit scared and that's why she wanted to leave her job. I'm so sorry if it's really the reason why she left. Actully I'm sorry anyway. I would give anything to make it not have happened. I feel so bad of what happened but I wasn't myself at the time. 

She hid all my knives. And she said that they were supposed to actully leave the customers home if something like that happened. But she didn't leave me alone. I think. I'm not sure. My head is a bit hazy. 

I still was in the hospital when she left. I called her phone. She said she is going to quit her job. I think I started crying. Again, can't remember. She said she is coming to see me in the hospital. I was so sad. I wrote her a letter and a poem. I also draw her a picture. 

This is what I drew her.

Then she came to the hospital to see me. I gave her the things I had made her. She liked them. I was so sad that I had to say goodbye for her. I would have liked her to stay longer in my life. But she had to go. I surely hope I'm not the reason for that. I miss her so much.  

 

Huomenna yritän taas elää. Jooko?

 Voiko elämä enempää mennä vitulleen. Hemmetti. Pettymyksiä satelee. Miten pääsen eteenpäin. 

Ärsyttää sekin että aspan hoitaja M jää lomalle.. Se on paras ja ihanin. Tiiän että en sais tälleen kiintyy hoitajiin. Niinku N:ään. Kaipaan sitä vieläkin. Mut mäkin oon vaan ihminen. En voi mun tunteille mitään. 

Hemmetti! Vittu! 

Ehkä mä selviin...

Kuulumisia

 Hellou. Vähäsillä yöunilla mennään.. olisko kolmatta vai neljättä viikkoa. En pysy enää laskuissa. Pää on ihan hämärä. En saa ajatksista kiinni. Maanantain ja sunnuntain välisenä yönä en nukkunu minuuttiikaan. Maanantai on osittain kadoksissa. Muistan että olis pitäny mennä hakee injektio polilta mutta en uskaltanu auton rattiin koska en ollu nukkunu. No aspan hoitaja J tuli antaa sen mulle. Hyvä niin. Sit J tuli ja anto injektion. Sen jälkeen nauha katkes ja muistan seuraavaks että J sano että äiti tulee hakee mua. Ilmeisesti oli soittanu äitille.

No äiti sit haki mut ja en oikeen muista siit illasta mitään. Vaan että oli pää täynnä ääniä. Olin porukoil pari yötä. Molempina öinä nukuin sen 4 tuntii. Nyt on vähän semmonen hazy olo. En oikeen saa ajatuksista kiinni. Äänet ehkä vähän hiljasempii ku maanantaina. En muuten pystyis kirjottaa tämmöstä suht selvää tekstiä. 

Tänään olis pitäny tulla H polilta mut se on nyt ollu pari viikkoo pois. Onkohan sillä korona...?? Noh, onneks sain kotikäynnin aspasta. R tuli käymään. Juteltiin semmosta kevyttä, vissiin. En oikeestaan ees muista mistä me puhuttiin, mut mul on tärkeetä että täällä käydään. Että tulee ihmiskontaktia.

Mul on muuten semmonen ihmeellinen juttu et mul on hirveen huono lähimuisti. En esim. muista mitään viime viikonlopusta... Vaan että mä olin porukoil. Ei mitään muistikuvaa mitä tein ja kenen kanssa. Pelottavaa ja häiritsevää. Mut  R sano et se voi johtua väsymyksestä... Hope so...

Mul on kova ikävä aspan N:aa.. Miks sen piti jättää mut. Se oli kyllä ihmeellinen ihminen. Luotettava.. ja mä en todellakaan monesta ihmisestä sano niin. Ymmärtävä, sen kanssa pysty puhuu mistä vaan ja se ymmärsi. Sen kanssa uskalsin olla oma itteni. Ja enemmänkin. Mä hyppäsin välil mun epämukavuus alueelle ja sekin muuttui mukavaksi siinä seurassa. Pakko yrittää unohtaa.

Asiasta sadanteen: Mä oon ollu tekemisis mun exän kanssa. Siis sen jonka kanssa olin kihloissaki melkeen kymmenen vuotta sitte. Mul on noussu taas tunteita sitä kohtaan. Tai ne ei oikeestaan koskaan kuollu. Sen takia se sattukin niin kovaa. Mut on ihanaa olla taas tekemisis sen kanssa. Me tehään biisiä. Tai no mä vaan feattaan siinä. Me tehtiin sillon vuosii sitte yks biisi. Siinä M räppäs ja mä lauloin kertsit. Samalla tavalla tehään nytki. Ja se on kivaa.

Ei mee kauheen hyvin

 Oon ollu nyt osastolla 5-6viikkoo. On taas ehtiny tapahtuu kaikenlaista. Join taas käsidesii ku halusin hetkeksi eroon ajatuksista. Puhalsin 0.7promillee. Muistaakseni. Ja sit jouduin erkkaan joistain syystä.

Ja sit oli yks semmonen tapaus että lähin hoitajan kanssa ulos ku ne ei päästä mua yksin ku on niin paljon itsemurha-ajatuksia. Ni kuitenki. Lähin sen mies puolisen hoitaja L:n kanssa ulos. Mul oli selkeä päämäärä mielessä. Se moottoritien silta. Puoles välis matkaa sanoin L:lle et: sä voit nyt lähtee. Se oli vähän ihmeissään mut tuli mun perässä ja mä kiihdytin vauhtia. Sit se sano et: Sandra, jutellaan nyt hetki. Mä sanoin että: kohta. Sit oltiin sillan kohdalla ja sanoin että nyt voidaan jutella. Nousin korkkeellee seisoo ja yritin nousta kaiteen päälle mut L esti mua. Se oli jo soittanu poliiseille.  Sit L piti mua kiinni kunnes poliisi tuli. Mä änkeydyin sinne poliisiauton takaosaan. Ja sit takas osastolle. 

Unettomuus on vieläkin jatkunut. Herään joka vitun yö painajaisiin. Oli itseasiassa kaks yötä ku ei ollu painajaisia ja mä nuolasin ennen ku tipahti ku viime yönä taas painajaisia. Mun pitäs päästä semmoseen ihme uni tutkimukseen. Sekin vähän jännittää. 

Oon käyny kotilomil mut ne on todettu olevan liian raskaita. Kun pitää esittää et kaikki on hyvin. Äitille ei tarvi esittää mitään. Sen kanssa saa olla oma itsensä. Mä rakastan äitii yli kaiken. Sen takia mä oon päättänyt lopettaa viiltelynki. Heitin "symboliveitsen" pois. Eli nyt oon valmis lopettaa viiltelyn. 

Tääl kuntoutusosastolla on ihan kivoi hoitajia nyt ku oon tottunut. Erityisesti yks M. Sen kanssa on helppo puhuu ja se tietää ne oikeet sanat mitä sanoa. Mä itseasiassa kirjoitin M:lle runon viime keväänä:

En oo viel kauaa sua tuntenu,

mut tää hetkikin sen jo mulle kertoo.

Suhun voi luottaa.

Sä ymmärrät, 

tai ainakin yrität ymmärtää.

Muuta en kaipaakaan. 

Vain jonkun joka kuuntelee.

Jonkun joka on läsnä,

jonkun joka välittää.

Susta huokuva hyvyys,

tekee mulle levollisen olon.

Et tuomitse mua,

vaikka teen välillä tyhmästi.

Oot valinnut oikean ammatin.

Kiitos kun autat mua.

Ja sit asiasta kukkaruukkuun. Vai pitäiskö sanoo lääkepurkkiin. Mun menee ihan törkeen paljon lääkkkeitä: abilify maintena, truxal, deprakine, lito, opamox, serenase, diapam, leponex, tenox + metforem ja spartofer

Pitäis saada karsittua mut mua pelottaa et joudun olee tääl viel pitkäänkin jos niit pitää laskee silleen pikkuhiljaa. Ja muutenki on vähän ristiriitanen olo siitä et haluun jo kotiin mut en tiiä pärjäänkö siellä.

Ja sit kaiken tän lisäks mua stressaa se ku mul on rinnan alla kyhmy. Kukaan ei tiedä mikä se on. On tehty lähete ultraan. Mut mä oon prioriteeteissä aina se viimeinen. Mä varmaan kuolen johonki rintakasvaimeen ennen ku pääsen siihen tutkimukseen.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Mun aspan omahoitaja häippäs. Se oli niin ihana ja täydellinen hoitaja. Kui just sen piti lähtee. Nytkin itken ku kirjoitan tätä. Piirsin kuvan sille:

Sydämen sisään kirjotin YOU ARE FULL OF LOVE

Sekavaa pskaa

Tää päivä on ollu samalla raskas ja ihana. Aamu meni ihan perseelleen. Nukahdin joskus neljän jälkeen aamulla ja heräsin kympilt ku aspan omahoitaja N soitti niinku joka aamu. Se oli soittanu jo ysilt niinku yleensä mut mä en heränny siihen. Aika pian lähin polikäynnille. Pelotti ihan sikana lähtee. Siel meni joten kuten. Kuulin lapsen itkua jota polihoitaja ei kuullu.. 

Mut illal menin käymään serkun luona. Se oli ihanaa. A on maailman ihanin. Meil oli kivaa 

Nyt harhailee ajatukset niin pahasti etten pysty kirjottaa enempää. Toivottavasti saan nukuttuu ens yönä vähän paremmin..