Jee! Uus kone!

 Joo moi. Nyt on uus kone käytössä! Tää on tosi hyvä. Koitin yht biisin teko ohjelmaa ja se oli kivaa. Mut aika vaikeeta.¨

Pitäis ostaa ulkoinen äänikortti ni sain ton syntikan kiinni koneeseen ni ois helpompi tehä ku ei tarvis jokasta nuottia yksitellen laittaa.. Mut joo. Ei mul muuta. Nyt vois syyä. Kauhee nälkä. Aika harvinaista että mulla on nälkä.

Nukuin taas ihan päin vittuu viime yönä. Saan huomenna stilnoctii ni toivottavasti se auttaa! Nyt meen hakee jotain safkeeta. Kiitos hei.

Miks tän pitää olla niin vitun vaikeeta

 Juu. Oon nyt valvonu kaks yötä ja kolme päivää. En pysty enää. Kuolenkohan kohta. Sydän pettää. En vaan pysty enää olla. Mitä mun pitäis tehdä?? Miten selviän? On ihan sumuista. 

Aspasta oli M hoitaja tänään käymässä. Sain kerrottuu sille semmosen asian jota en voi ees tänne kirjottaa. Se oli vapauttavaa! 

Flashbackit hyökkää mun kimppuun kun suljen silmät. Haluan nukkua mutta en pysty. En tiiä enää mitä mun pitää tehä. Pää niin täynnä paskaa. En pysty olee. Mä haluun kuolla. Ne sanoo että oon paha. Ja mä tiiän että ne on oikeessa. Ne käskee viiltää mut mä en aio. Mä oon vahvempi ku ne. Kai. Ainakin osittain. Ne valtaa mun mielen mut mä en tee niinku ne käskee. 

Vittu. Sais riittää jo. En pysty keskittyy ku yhteen lauseeseen kerralla. Joten tä on varmaan aika katkonainen postaus. Jotenki kuitenki katson tän kirjottamisen tarpeelliseksi. Vittu jos en saa ens yönäkään nukuttuu. Pelottaa jo ihan sikana. Koht pitäis mennä yrittää. Nukkumista siis. Mut ei viel. En vielä voi mennä nukkuu. 

Vai voinko? Vittu et osaa ottaa päähän. Laitoin kaverillekki viestii. Mut se ei oo ees nähny sitä viel.. Ja siis aatteli kutsuu sen kylään mut tuskin se enää tulee. En haluis olla yksin. Mut haluun pärjätä omas kotoon. Eli en haluu mennä porukoille. Silmis sumenee. En jaksa enää. 

Miksi mun pitää kärsiä tälleen. Ne haluaa että viillän. Mut en aio. En. Pakko pitää ittensä kiireisenä että se ei tunge mun pään sisään. En voi sulkea silmiä. Koen sen kaiken uudelleen. Kaiken sen paskan. Sen kivun ja häpeän. Miks? Miks mua rankaistaan tälleen. Ainiin. Tietty siks että oon paha. Vittu. En vaan jaksa enää. Mitään. En jaksa ääniä, en jaksa flashbackeja, en jaksa painajaisia, en jaksa elää. 

Sit pitäis miettii jotain korona rokotetta. EN VITTU JAKSA!!! Mä haluun kuolla... kai.. en oo ees siitä varma. Onko se vaan tää väsymys ja äänet vai onko se mun oma ajatus. Tänään yritin olla mahdollisimman normaali ja pärjätä ku M-hoitaja oli käymäs. Ja sit kans ku mentiin äitin ja K-siskon kanssa kauppaan. Äiti tietää että en oo nukkunu. Mut K.sisko ei.. ja en haluukkaan että se tietää. Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrrä paitsi äiti. Onneks edes se.

M-hoitaja yritti houkutella mua ulos mut en jaksanu. Lisäks aattelin et säilytän voimii kauppa reissuun. Oon vaan niin vitun väsyny. Vittu ku en jaksa.. Nään jo kaiken kahtena. Ihme että pystyn kirjottaa.. Mitä mun pitää tehdä? Miten pääsen yli tästä?????

Nyt lopetan tän itteni toistamisen ja päätän tän tekstin tähän. 

PS. M-hoitaja on ihana

Selviinköhän huomiseen

 Ahdistaa. On ihan kauhee olo. Mitä mä teen. 

Intervalli jakso tuli ja meni. Lääkitystä kevennettiin. 

Eilen leikkasin sämpylää auki. Vahingossa viilsin pienen haavan käteen. Se triggeröi mua pahasti. Mul tuli heti semmonen olo et tarvii viiltää. Viestittelin äitin kanssa siitä ja se mieliteko katos ihan hyvin. Onneksi.

Oon nyt kolmisen viikkoo nukkunu huonosti. Toivottavasti en pian oo taas osastolla pitkää jaksoa. Seuraava intervalli on 1.-5.3. On mulla kriisipaikka siel p5:lla. Mut en oo menos sinne kyllä. Pakko pärjätä.

Huomenna tulee 10 vuotta raiskauksesta. Voi olla et jo senki takii ahdistaa. Ja painajaiset ja flashbackit voimistunu tässä samalla. AHDISTAA! VITTU KU AHDISTAA. TAPPAKAA MUT! 

What should I do? 

Haluun vaan pois. Taivaaseen Isän luokse. Taivaan-Isän luokse. 

En viiltele enää. Mul on tullu siihen tilalle toinen itseäni vahingoittava käyttäytyminen. Mut siit en aio jutella koskaan kenellekään. Se ei tavallaan oo itseni satuttamista. Mut tavallaan se on sitäkin...

En kestä tätä pahaa oloa. N ja V ei vastaa mun viesteihin. Sekin harmittaa. Ei mitään syytä kertoneet että miks jättävät vastaamatta mun viesteihin. Mut kai se on ihan yks hailee. 

Kuuntelen chiliä musaa mut sekään ei auta.

Narun jatkeeks? Kuula kalloon? Lääkkeitä naamaan? Junan alle?

Jotain JA PIAN. 

Kiitos hei. 

unettomuutta ja pelkoja

Pelottaa.... Torstaina ollaan menos J:n ja A:n kans laivalle. Ei se muuta vaadikkaan... Pelko siis. Oikeestaan se ei vaadi koko laivalle menookaan. En uskalla edes päiväsaikaan liikkua yksin tietyissä paikoissa. Elämä on pelottavaa. Miehet on pelottavia. Elämä on epäreilua. Miehet on epäreiluja.

On taas ollu unettomuutta. Jonkun aikaa jo. Nään kauheita painajaisia liittyen raiskaukseen tai lapsuuden tapahtumiin. Nyt ne painajaiset taas valvottaa ja häirtsee oikeestaan hereilläkin. Meinaan flashbackeinä ja kosketusharhoina. Äänet on lisääntyny. Ne oli pitkään, melkeen koko kesän, tosi vähäisinä, mut nyt ne on taas joka päiväsiä ja häiritseviä. Selvähän se on et tää johtuu unettomuudesta. Mul ehdittiin jo ehdottaa sairaalaa TAAS! VITUN ÄRSYTTÄVÄÄ!!! En oo menossa!

Oon taas miettiny itsemurhaa. Mitä järkee taistella? Olis niin paljon helpompaa vaan kuolla pois. Mitä hemmetin järkee täs on?

I put my trust in you

I tried so hard

I kept everything inside

Things aren't the way they used to be

 But in the end it doesn't even matter

In the end - Linkin Park

Onneks näen huomenna A-pappia

Osastolla TAAS.

Tulin perjantaina kotiin osastolta. En ollu ku kolme yötä... nukkumattomuuden takia taas. Tä on jo kolmas kerta tänä vuonna. Osastolle lähtö oli aika dramaattinen. Poliisien saattelemana ambulanssilla taas. Olin tiistaina ihan sekasin ku menin tapaamaan toimintaterapeutti J:tä. En ollu nukkunu johonki kolmeen viikkoon ku korkeintaan kolme tuntii, paitsi yhtenä yönä viis. Koko unkarin matkakin oli menny näis merkeissä. Vointi oli siis tosi huono. Oikeestaan jo maanantaina asukasinfos/dosettien jaos mua oltiin uhkailtu sairaalalla. En pystyny ees ite jakaa dosettia äänten takia ni kuntoutuskodin hoitaja T teki sen mun puolesta. Sit se uhkas soittaa ambulanssin mut soittiki tt J:lle ja me sovittiin toi ylimääränen tiistain aika.

Menin sit sinne tiistaina äänien kera. Kerroin jossain kohtaa J:lle äänistä. Kerroin et ne käskee tappaa itteni ja J:n. En kauheesti muista siitä hetkestä, mitä nyt omakannasta luin. Sit olin jotenki päätyny odotustilaan "odottamaan et lääkäri vapautuu" näin mul sanottiin mut todellisuudes odotin ambulanssii vaik en sitä ees ite tienny. Jossain kohtaa olin kaivanu terän esiin. Lääkäri kerto osastolla jossain palaveris et olin "uhkaillu" sillä tappavani itteni ja J:n. En usko... kauheeta liiottelua.

Istuin siinä odotustilassa tovin terä kädessä. Välillä terä hiveli ranteen suonia. Sen muistan. Ja myös sen et siihen tuli toinenki hoitaja istuu mun kanssa ja se käski antaa terän pois. Ku se näki et terä lähesty rannetta ni se sano vähän vakavammalla äänellä: "Sandra täällä ei sit missään tapauksessa viillellä". Kaikki muut polille tulijat ohjattiin toiseen odotustilaan odottamaan. Kai mut koettiin jotenki uhkana.

Sit tuli poliisit ja ampparit. Mä sanoin J:lle: "Sä valehtelit mulle. Mä en voi uskoo er sä valehtelit mulle!" J yritti selittää jotain mut todellisuudes se oli valehdellu... Poliisi kysy J:ltä: "Eihän sil ole mitään teräaseita". "On sillä terä kädessä", J vastas. Poliisi käski laittaa terän pois ja aika pian se olikin jo tarrautunu mun käteen ja pakotti tiputtamaan terän. "Mikä tääl on niinku tilanne?" poliisi kysyi. J selitti jotain en nyt muista et mitä. Muistan vaan et sano lopuks et: "...ja on nyt ihan M1 kuntonen" Sit ne kaikki käski mua nousee ylös ja lähtee niitten matkaan. Mä kieltäydyin ja J sano ettei usko et mä oon mihinkään siitä vapaaehtosesti nousemas. Sit poliisit nosti mut väkisin ylös siitä penkiltä ja raahas mut ulos polilta ambulanssiin.

Ajettiin ensin pääterveysasemalle päivystykseen. Siellä poliisi kaivo mun laukun ja löys loputkin mun terät. Mä en kovin kauaa odottanu lääkäriä mut siinäkin välis yritin jo lähtee ja poliisit ja vartija otti musta kiinni. Siin tulee niin avuton olo ku ei siit vaan pääse mihinkään. Sit lääkäri tuli siihen mun luo käytäväl. En muista mitä se kyseli ja mun oli vaikee muutenki äänien takii keskittyy. Se ei kovin kauaa siin viipyny ku se sano et: "joo selvä tapaus. Meen kirjottaa M1 lähetteen." Ja siitä sit poliisi kulkueel osastolle.

En muista paljoo siit saapumis hetkestä. Näin lääkärii joka määräs kaks injektioo samantien saatavaks. Yks ihana N hoitaja saatto mut mun huoneeseen. Mä sain onneks yksityishuoneen et saisin nukuttuu kunnol. Ensin mut laitettiin semmoseen sairaalabakteeri huoneeseen ku ei ollu muit yhenhengenhuoneita. Se on ainut huone jossa on suihku ja vessa yhteydes. Mut olin siel vaan yhen yön koska se piti olla vapaana jos sitä tarvittais oikeesti. Se N tuli tarkistaa mun vaatteet. Mun piti riisuutua et se sai kunnol tarkistaa ne ku mult oli löytyny niit terii. Ja kosks äänet käski vahingoittaa muita ihmisiä. Sit ku se oli tarkastanu ne mun vaatteet ni se laitto ne piikit pakaralihakseen. Se toinen sattu ihan sikana. N on kyl tosi kiva! Sit se lähti pois ja mä jäin sängyl makaamaan.

Koht mun huoneeseen tuli joku mieshoitaja. Se meni sinne huoneen vessaan ja mä kysyin silt et mitä se oikeen tekee siel. Se ei vastannu mut koht se lähti mun huoneest pois suihkuletku kädessä. Sit se palas ja meni takas sinne vessaan. Mä nousin kattomaan et mitä se oikeen tekee. Se yritti irrottaa sitä käsisuihkuaki mut ei vissiin saanu sitä irti. Ne yritti ennalta ehkäistä niitä tilanteita et yrittäisin kuristaa itteni. En saanu ees kännykän laturia pitää itelläni. Ku kysyin yhelt hoitajalt että miksi ni se vastas: "ettei meijän sit tarvii repii sitä irti sun kaulasta".

Olo alko pian injektioiden jälkeen helpottaa ja sain nukuttuu tosi hyvin. Kokonaisvointi alko paranee. Ekana iltana piti hoitajan melkeen syöttää mul iltalääkkeet ku olin niin unes jo siin vaihees.

En muista paljookaan osastoajasta joka johtunee osittain noista injektioista. Tutustuin pariin nuoreen tyttöön. Lääkärin tapaamisil puhuttiin mun voinnista ja lääkäri siis kerto mulle et mitä tiistaina polil oli tapahtunu. Se luki sitä mun kannasta. Ja mun mielestä vääristeli joitain juttui. Ainaki ku ite luin sitä jälkeen päin ni se ei ollu ihan semmotti ku se lääkäri oli väittäny. Mut onneks pääsin perjantaina pois. Osastol on ihan perseestä. Ja sain kuitenki helpotusta oloon. Ja nyt yöt on menny tosi hyvin.

Ei mul sit muuta.. kiitos kun luit!

"Et oo valmis siihen!"

Ei tuu mitään. Mä yritin kysyy kuntoutuskodin hoitaja T:ltä et millon olis hoitoneuvottelu, koska mun pitää päästä puhuu lääkärille. T oli sitä mieltä että ei oo tarvetta. Sanoin että en voi jatkaa enää elämää tälleen. Siitä T oli samaa mieltä, mut sen mielestä lääkäri ei voi auttaa nyt. En oo valmis minkäänlaiseen traumaterapiaan. "Sä et oo mikään tyhmä Sandra. Tajuut kyllä itekkin että et pysty semmoseen nyt. Reagoit liian vahvasti sellaseen". Puhuttiin siitä että tulee takapakkia. Mä sanoin että oon lukeanu siitä ja takapakkia tulee väistämättä. "En mä oo lukenu semmosta", T sano. Mä sanoin että alkuun tulee takapakkia joka tapauksessa ku niitä asioita alkaa avaamaan. "Niin alkuun. Niin tuleekin alkuun, mut sä voisit mennä tosi huonoon kuntoon jos nyt alkaisit niitä läpikäymään"..... I disagree!

Mä nimittäin näin A-pappia tänään. Me puhuttiin kaikkee mukavaa ja ei niin mukavaa. Ekan kerran raiskauksen jälkeen sain puhuttuu siitä...siis kerrottuu et mitä tapahtu. sanoin. Oonhan mä kirjottanu siitä, mut en KOSKAAN puhunu ääneen niitä juttuja. Tuntui kummalliselta kuulla ne. Mä niinku kerroin samalla itelleni, mitä oli tapahtunu, oikeesti. Se on tapahtunu mulle. Vaikka se mies sano, että sitä ei tapahtunu. Se tapahtu... ja se ei ollu mun syytä. Miks mun on niin vaikee ymmärtää sitä...

Ja siis oon sen takia eri mieltä T:n ja lääkärin kanssa siitä että en oo valmis traumaterapiean, koska se oikeesti autto ku sain sen yhenki jutun puettuu sanoiks ekaa kertaa. Mul tuntuu taas fyysisesti nyt kun kirjotan tätä. Semmonen outo tunne. Kädessä....

Sori taas tekstin sekavuus. Nukuin (taas) huonosti viime yönä, koska kokeilin olla ottamat stilnoctia. Mä siis oon ollu osastollakin tässä välissä... Ihan pari yötä. Ja vapaaehtosesti. Siel tehtiin vähän lääkemuutoksia. Stilnoct ja cisordinol tarvittaviin ja temesta listalle kolmesti päivässä. Mul on nyt siis lääkkeinä: Xeplion(injektio), Abilify Maintena(injektio), temesta, brintellix, levozin ja tarvittavina stilnoct ja cisordinol. Inhottavaa ku on niin paljon lääkkeitä, mut en pysy kasas ilman niitä. Mut niinku A-pappi sano, ni ei ne lääkkeet auta siihen syyhyn vaan pelkästään oireisiin. Pitäis päästä juttelee jollekki, mut kukaan (muu ku A) ei haluu auttaa mua....

Cisordinol on siis harhoihin. Se on ollu kans tosi hyvä lääke ja oikeesti vähentää ääniä. Mut kosketusharhoihin se ei auta. Niihin ei auta mikään. Puhuttii A-papin kanssa et mun kannattais käydä  gynekologilla niitten alapääkipujen takia. Mä ite sanoin sitä. Jos se onki joku fyysinen juttu. Tosin outoohan se olis että tulee ja menee aina olon mukaan, mutta mitään en sulje pois jos pääsen eroon siitäkin. En kyl tiiä pystynkö menee gynelle. Se on ihan kauheeta.. Ja ku viimeks ku olin siel ni se oli viel mies joka tunkeutu mun sisään. Inhottavaa :(

Mut joo.. ei mul muuta tänään.

Yöt on pahimpia

Ahdistaa niim pirusti. Viime yönä tuli nukuttuu alle 2 tuntii ja en silti vielkään oo saanu unta.

Sattuu.....

En tiiä pitäskö nyt sanoo että eilen vai tänään ku en oo viel nukkunu mut kai se on eilinen..... eli siis eilisen koko päivän piti olla äänes. En olis muuten selvinny siit päivästä. Ahdisti koko ajan ja harhat yritti ottaa vallan mut ku oon porukoil ni se EI saa näkyy. Eli koko ajan piti väkisin vääntää nauruu ja juttuu. Ei saanu hiljentyä koska sillon ne hyökkää..

Neljä ihmistä on jo ehdottanu mul osastoo. Ensin kuntoutuskodin hoitaja T, sit A-pappi, sit polihoitaja T ja sit äiti. Kuntoutuskodin hoitaja meinas soittaa ambulanssin ku ei saanu muhun mitään yhteyttä hetkeen. "She's not here anymore"..... A-papin kans kävi silleen et puhuttiin osasto mahdollisuudesta ja vähän kaikest muustaki. Sit taas vajosin harhamaailmaan. Kuulin kaukaisuudessa ku A sano et nyt täytyy soittaa sun äidille tai jonnekkin muualle. Sain sit jossain kohtaa kii todellisuudesta ja soitettiin äitille ja menin kotiin. Polihoitaja T:n kans menk silleen et ku kerroin mun oloista ni se sano et mahdankohan pärjätä kotona vai pitäskö miettii jotain muuta vaihtoehtoo. Sanoin että en halu osastolle. Äitin kans sit vähän sama juttu ku polihoitaja T:n kans ja ku sanoin et en halu osastolle ni äiti sano siihen tylysti et: "mä oon kuullu niin monta kertaa ton ettet haluu osastolle"

Mä tiiän et mul on ympärillä paljon ihmisii jotka haluu auttas... mutku mikään ei oikeen tunnu toimivan. Ehkä mua ei vaan voi auttaa... kuolen tällasena, pian... hyvin pian.......

Voin huonosti... huonommin....

Paskaa.... Menee ihan vitun perseelleen nyt..En ees tajuu miten  oon taas vajonnu tänne. Yks pikku juttu ja alko alamäki...outoo tästä tekee se, että se pikku juttu on tapahtunu monesti aiemminki, mut nyt se jotenki kolahti pahemmin. Ja varotan jo nyt et voi olla sekava teksti vähien unien takia....

Eli siis oon nyt käyny sosiaalistentaitojtenryhmässä  maanataisin ja torstaisin. Siel on menny tosi vaihtelevasti. Voin joskus tehä postauksen siit mut nyt en puhu siitä. Mä olin ihan normisti maananataina ryhmässä ja meni ihan ok. Ku tulin pois sieltä ni näin sen miehen taas. Siitä se alko.. Menin taas ihan paniikkiin ja pahinta siin oli se et olin just venaamassa bussii ja olin siis sidottu siihen paikkaan. En voinu mennä pakoon. Näin ku se läheni. Ahditus oli katossa. En tiennny mitä tehdä. Sit se tuli kohalle ja moikkas, niinku mitään pahaa ei olis koskaan tapahtunu. Mul pimeni hetkeks, ahdisti. En olis pystyny yhtään puolustautuu jos se olis hyökänny kimppuun.. Pelotti vitusti ja aloin taas kuulla ääniä. Aluksi sellasia jotka varotti: "Se haluu satuttaa sua" "Se on vaarallinen" "Mee pakoon, juoksejuoksejuokse..." jne.. Sit nousin bussiin. Olo vaan paheni. Ajattelin et mitä jos se olis mun perässä noussukki bussiin. Olisin ollu vankina siellä.

Sit nousin kotini kohdalla bussista pois. Menin sovitusti kuntoutuskodin yhteisiintiloihin asukasinfoon, vähän myöhässä sosiaalistentaitojenryhmän takia. Menin aluksi istumaan siihen pöydän ääreen missä kaikki oli. Ainoa vapaa paikka oli kahen miehen välissä. Ne on mulle kaikki tuttuja ku ne on mun naapureita, mut en pystyny olemaan siinä. Menin sit sohvalle istuu erilleen muista. Siinä meni taas kuulumiskierros. Kuulin yhä ääniä. Sit jostain syystä vajosin harhamaailmaan. Katosin kokonaan tilanteesta ja aloin myös tuntemaan juttuja. Flashbackit alkoi. Tunsin, kuulin ja jopa haistoin sen miehen ja sen tilanteen. Mua alko sattuu alapäähän. Tuntu ku olis ollu siin raiskaustilanteessa. Sit havahduin ku mua kutsuttiin. Oli mun vuoro kertoo viikonlopusta. En saanu sanottuu mitään. Oli liian paha olo. Kohautin vaan harteita ja sit siirryttiin seuraavaan ihmiseen. En oikeen muista mitä siinä ympärillä tapahtui, mut mun flashbackit oli voimakkaina. Kuulin kaikkee mitä se mies sano sillon. "Sandra älä häpee ittees, tätä ei tapahtunu. Mitään ei tapahtunu".... kuulin kaikkee muutaki. "Se oli sulle ihan oikein, tapa ittes vitun huora....."......

Olin käpertyny kasaan. Pitelin jalkoja tiukasti yhdessä. Olin siellä sen miehen luona, vaikka istuin siinä kuntoutukodin sohvalla. Yritin estää sitä raiskaamata mua, mutta vaikka kuinka puristin reisiä yhteen, se kipu ei loppunu. Sit kaikki muut oli lähteny ja kuntoutuskodin omahoitaja T tuli kysymään multa, että mikä mulla on. Kerroin että näin miehen. "Onko sulla ääniharhoja nyt?" nyökkäsin. Sanoin että myös tuntuu ku raiskattais. "Niin ne on niitä kosketussharhoja", T sanoi. En muista mitä kaikkea siinä tapahtui, mut myöhemmin T tuli taas mun viereen ja sanoi, että saattaa mut kotiini ja avattais yhdessä TV, että saisin muuta ajateltavaa. Sen työaika oli jo lopussa. Me sit yhdessä käveltiin mun kotiin, melkeen viereiseen asuntoon. (tää on rivitalo siis). En muista mitä kaikkea siinä sit juteltiin. Olin vaan puoliks läsnä. Jotain T sanoi, että mun pitää päästä yli niistä harhoista. Sanoin että mua pelottaa. T sano: "Mut se tilanne on nyt ohi ja sä selvisit siitä" Mä sanoin että se tilanne ei oo ohi. "On se. Me ollaan täällä sun asunnolla ja täällä ei oo muita ku me kaksi. Päästät vaan irti niistä harhoista" Mä sanoi siihen: "Mut se on tosi hankalaa ku oikeesti sattuu fyysisesti" T sano ymmärtävänsä, mut kehotti suuntaamaan ajatukset muihin asioihin.

Sain sen tv:n päälle ja otin T:n kehotuksesta tarvittavan. Olin yhen jo ottanu aikasemmin. Sovittiin että meen aamulla käymään yhteisistilois. Sit T:n piti lähtee ja mä jäin "kattomaan" TV:tä. Todellisuudessa vajosin taas harhamaailmaan. Jonkin aikaa meni ja sit vähitellen aloin nousta pois sieltä. Sit se olo meni joksikin kolmeks tunniks ohi ja mä yritin tietoiseti tehä jotain etten vajois sinne uudestaan. Mut sit piti mennä nukkumaan..... siit se alko taas. Yritin T:n ohjeiden mukaan suunnata ajatuksia muualle. Mä koitin kattoo ohjelmii, kuunnella musaa, piirtää, kirjottaa ja jopa laskee matikkaa, mut mikään ei auttanu. Mä vaan kärsin koko yön. En nukkunu silmäystäkään . Sit kello tuli jotain yheksän ja mä menin yhteisiintiloihin kuten oltin sovittu. T jutteli jonku toisen asukkaan kanssa ja mä parkkeerasin taas siihen sohvalle odottamaan. Harhat oli yhä päällä. Sit se toinen lähti ja T tuli siihen mun luo. "Älä vaan sano, että sä et oo nukkunu" Mä kerroin illasta ja yöstä. "Onko nyt harhoja?" "On", mä vastasin. "Sun pitäis nyt ehdottomasti saada nukuttuu. Soita sun äidille, että se tulee hakee sua heidän luo ja koita nukkuu vähän" No mä sit tein niin ja äiti haki mut. En saanu nukuttuu porukoillakaan, mut olo kyl parani huomattavasti.

Sit illalla palasin kotiini. Hetken oli hyvä olo ja sain siivottuu ja tiskattuu. Olin koko ajan siinä pelossa, että paha olo palaa taas ja niinhän se palas taas kun menin sänkyyn. Edellis yö toistui ja mulla oli aivan kauhee olo. Harhat ja flashbackit. Välil mä vaan pyörin sängys tuskissani. Vikan kerran katoin kelloo vähän ennen viittä. Sit olin nukahtanu ja heräsin kasin aikoihin. Eli joku kolme tuntii sain nukuttuu... Kuntoutuskodis on täl hetkel opiskelija ja se tuli sovitusti käymään puol 11. Meijän piti tehä ruokaa mut hellaa ei saanu käyttää, koska huoltomies oli just liimannu jonku listan siit virestä. Mä olin tyytyväinen koska en olis jaksanu. Opiskelija lähti sit menee ja muistutti mua peliryhmästä joka oli klo 12.30-14. Sanoin että meen sinne, mut en sit pystynykkään kun sen aika koitti. Oli taas niin paha olo. Opiskelija kävi hakemassakin mua, mut mä en lähteny sen mukaan. Se sano, että lähettää T:n käymään mun luona. Ei T sit tullukkaan. Laitto vaan tekstiviestin että peliryhmä alkanu ja mä laitoin sille että en pysty tulemaan.

Sit joskus varttii vaille neljä T tuli mun luokse käymään. Kerroin etten oo nukkunu ku kolme tuntii viime yönä ja että en ollu myöskään eilen päivällä saanu nukuttua. T sano että pitää soittaa  mun poli hoitajalle. Se kävi soittamas ja tuli hetken päästä takasin. Sovittiin sitten että saan ottaa yhen tarvittavan vielä iltalääkkeiden kanssa jos se vaikka auttais. Toivotaan... Sit puhuttiin yhestä vertaistukiryhmästä joka on netis. Oon lukenu siit jonku artikkelin joskus ku polihoitaja oli antanu mul luettavaks. Voi olla että huominen sos.tait.ryhmä perutaan koska toinen vetäjä oli ainakin tänään kipeenä kuulemma. Mut mul on tapaaminen A-papin kanssa klo 14:30. Sanoin siitä T:lle ja sanoin että en ehkä uskalla mennä sinne. T sano että mä en saa pysäyttää koko elämääni nyt. Ja että se voi vaikka saattaa mut bussi pysäkille. En sit tiiä.... Sit kello tuli jo puol viis ja T sano et sen pitää mennä jo hakee sen lasta päiväkodista. "Pärjääthän sä? Kutsu vaikka K-sisko käymään.Ja tee jotain ruokaa" En ollu siis syöny mitään koko päivänä, ku kokkaus oli jääny väliin. Mä sanoin vaan et joo. "Pärjääthän sä?" T sano viel ovelta. "Joo", mä sanoin. "Hyvä, kyllä sä pärjäät. Huomiseen!" Sit se lähti ja paha olo paheni.

Kutsuin sit K-siskon kylään ja tein ruokaa. Kun K tuli, ni olo parani taas huomattavasti. Meil oli ihan kivaa. Se lähti joskus kasilta ja sit taas oikeen ryöpsähti semmonen järkyttävä ahdistus. Oon nyt yrittäny pitää ajatukset kasassa. Siihen on auttanu tää kirjottaminen. Pelottaa ku koht pitää taas mennä nukkuu. Palaako taas kaikki paska mieleen. Tä on nyt jotenki ollu voimakkaampaa ku aiemmin...

Nyt meen koittaa nukkumista. Hyvää yötä ja sori ku taas näin pitkä postaus.

Ahdistaa yksin ja seurassa

Paskaa... äänii ja nukkumisvaikeuksia. Äänet käskee tappaa itteni ja kaikki muut. Pelottaa olla ihmisten seuras ku pelkään et flibaan ja tapan jonku. En halua olla mä.

Mä menin tiistaina yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Veitset laatikossa alko huutaa. "Tapa ittes. Ota veitsi ja viillä ranteet auki. Tapa T. Tapa T (kuntoutuskodin hoitaja T)." T meni käymään kansliassa ja ku se tuli takas ni mul oli veitsi ranteella. T otti asian tosi kevyesti eikä pelästyny ollenkaan. Käski vaan rauhallisesti laskemaan veitsen alas. "Mun on pakko tappaa itteni" "Eikä ole",T sano.  "Mua pelottaa et mä satutan sua", mä sanoin.

Intettiin siin jonku aikaa. T:llä alko olla kiire muualle ja lääkkeetki oli viel jakamatta. Nousin ylös tuolilta veitsi kädessä. Olisin voinu tappaa jonku. Mä kävelin kohti T:tä. T sano ihan rauhallisesti et jos tuun lähemmäs ni se soittaa ambulanssin ja poliisit. "Laita se veitsi nyt alas ja tuu jakaa lääkkeet. Muk täytyy oikeesti kohta lähteä" Sain sit sen verran todellisuudesta kiinni et laskin veitsen pois ja istuin sohvalle lääkkeiden ääreen.

Toi oli oikeesti tosi pelottava tilanne. Olisin voinu tappaa itteni tai T:n. Onneks mitään ei käyny ja en joutunu osastolle. Sivutettuin myös salaliitto aihetta mut en usko et T kuuluu siihen. Se piti ajatusta täysin mahdottomana.

Mä ma-ti ja ti-ke öinä en nukkunu ollenkaan. Pyörisin vaan sängyssä äänten keskellä. Sit keskiviikkona mun oli pakko päästä takas porukoille ku en pystyny olee yksin. Äiti haki mut onneks kotiin ja oon nyt tääl. Parina viime yönä oon nukkunu viis tuntii per yö. Eli univelkaa kertyy... tapasin tänään miekkarin omahoitajan. Tehtiin pieni muutos lääkitykseen tän viikonlopun ajaksi. Saas nähä auttaako tohon nukkumiseen. Jos ei auta ni oon pulassa. En jaksa enää tälleen. Äänii tulee ku en saa nukuttuu ja uni ei tule koska kuulen ääniä.

Sanoin tänään miekkarin omahoitajalle et ei mua se haittaa et jos mä tapan itteni. Mä vaan pelkään et satutan muita. Omahoitaja lupas soittaa mulle maanantaina. Saas nähä onko vointi yhtään parantunu...

Sori taas sekavuudesta mut pistetään se tän 10h/5pv unimäärän piikkiin....

ahdistusta ja viinattomuutta

Heräsin viime yönä kahelta ja en saanu enää unta sen jälkeen. Nukuin siis joku 2-3 tuntia, joka on mulle ainakin liian vähän... Ahdisti tosi kovin. Menin aamulla yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Kun se oli tehty, jäin hengailemaan sinne hoitajien kanssa. Siellä on lukitussa kaapissa takavarikoituna mun viina pullo. Pyysin saada sen takas itelleni.
"Miks?"
"No ku mä haluun sen."
"Mitä sä sillä meinaat tehdä?"
"Haluun juoda sen."
"Ai haluut nyt vetää päiväkännit?"
"Joo"
"No en mä voi sitä sulle antaa"
"Miks?"
"Sul menee niin paljon lääkkeitä, että se ei oo kauheen turvallista"

Mä siinä sitten intin vastaan jonkin aikaa...

"Etkö sä muista mitä viimeks tapahtu?"
"Muistan, mut jos en juo sitä kaikkea kerralla."
"Ei käy. Me voidaan keskustella siitä sitten ku oot menossa vanhempien luokse. Kysyy vähän äitis mielipidettä."
"Haluisin muistuttaa, että mä oon aikuinen ihminen..."
"Niin mutta täällä ei ees saa juoda."
"Kyllä mä nyt omas kämpäs saan juoda!"
"No periaatteessa juu, mut mulla ei oo nyt aikaa valvoa sun vointia ku oon täällä yksin tänään. Eli en anna pulloa sulle nyt!"

Ärsytti ihan sikana. Olis ollu kiva vetää överit ja päästä eroon ahdistuksesta, mutta ei. Kuntoutuskodinhoitaja T kehotti mua menee nukkuu. Koitin, mut en saanu unta.

Meen ens viikon torstaina Viroon kuoron kanssa. Sain kaikki lääkkeet ja ne on nyt täällä mun hallussa. T vähän mietti, et uskaltaako antaa ne mulle ku olin aika ahdistunu. Mä kuitenki lupasin, että muhun voi luottaa, mut pakko myöntää salaa, että tekis mieli vetää ne kaikki ja vaipua iki uneen. Mutta ei! Haluun voittaa taas! I can do this!

Anteeks että elän. oikeeesti.... en haluais mut oon liian pelkuri et tappaisin itteni...

Vihaan itseäni

Ahdistaa taas niin pirusti. Ei oo ääniä tai mitään, mutta ahdistaa ja tekee mieli viiltää. Joutaisin roskakoriin.

Tänään oli kuntoutuskodissa ryhmä jossa puhuttiin itseluottamuksesta. Mä sanoin puheenvuorollani, että mulla on huono itseluottamus.. niinku onkin. Sitte kaikille jaettiin laput. Toiselle puolelle kirjotettiin oma nimi ja sit laitettiin lappu kiertämään. Kaikki kirjotti siihen jonkun positiivisen asian lapun omistajasta.

Mun lappu oli tämmänen

Ihan kiva oli kuulla et joku ajattelee musta hyvää. Lopuksi olis pitäny kirjottaa itte joku sana ittestäään. Mul tuli vaan huonoja sanoja(luuseri, ruma, inhottava, lapsellinen.....) mieleen ni jätin kirjottamatta.

Sit oli rentoutusharjotus. Mä en pystyny yhtään keskittymään. Ahdisti kovasti ja se vaan kasvoi.. Katoin kuntoutuskodinhoitajan T:n ranteen verisuonia. Näytti niin viillettäviltä. Miks mun ranteen suonet ei oo niin koholla. Haluisin viiltää, syvälle. Ehkä jopa kuolla verenhukkaan.

Viime yöt on menny huonosti. Kauhee oravanpyörä. Ku en saa yö  nukuttuu ni nukuttaa päivällä, ja  kun mä nukun päivällä, ni en saa yöllä unta.

Mun pelko maailmaa ja miehiä kohtaan on taas noussut. Pelkään koko ajan et joku tekee mulle jotain pahaa.

Onneks tänään on keidasilta, Pääsee vähän laulaa Herralle.

PS Kuoron Viron reissu lähestyy. Jännittää!!!

Vuodesta 2015 + salasessa uutta

Paska vuosi... kaikin puolin. Ainoo hyvä asia on se ku musta tuli tammikuussa 2015 täti ihanalle pikku taaperolle...

Tammikuussa:
- siis synty siskon poika <3 p="">- salainen blogi alkoi
- näihin aikoihin tais alkaa salaliittoteoriaan uskominen
- jouduin osastolle tammikuun lopussa

Helmikuussa:
- osasto elämää.. injektioita, itsemurha ja karkaamis yrityksiä.
- paljon paljon harhoja ja flashbackejä
- nenämahaletku uhkauksia
- uusi diagnoosi: paranoidinen skitsofrenia

Maaliskuussa:
- pelko raskaana olemisesta raiskauksen seurauksena
- osastolla

Huhtikuussa:
- tiputukses sisätauti osastolla kaks kertaa, ekana munuaistulehdus ja sit keuhkokuume
- kotiin osastolta huhtikuun puoles välis(puhuin itteni ulos, white lies)
- harhat helpotti vähän
- uusi kännykkä (samsung galaxy s6 edge)

Toukokuussa:
- asetuin omaan kotiin kuntoutuskotiin Nellin kanssa
- harhat lisääntyi taas
- Nelli täytti 8v

Kesäkuussa:
- reissuja kuntoutuskodin naapureiden ja ohjaajien kanssa
- paljon harhoja, joita yritin tukahduttaa laskemalla matikkaa

Heinäkuussa:
- fiskarssiin toim.ter. J:n ja kahden tytön kanssa
- korkeasaareen saman porukan kanssa
- isovanhempien luona maalla kahden kaverin kanssa
- kesäteatterissa
- vähemmän harhoja

Elokuussa:
- äänet lisääntyi taas (käski satuttaa itteeni)
- flashbackit palasi voimakkaina
- jatkuvat kuoleman pelot alkoivat
- humalasta selviminen kuntoutuskodin yhteisissä tiloissa

Syyskuussa:
- unettomuus pahana. Nukuin 3-4h/yö
- tosi paha olo alkoi taas

Lokakuussa:
- paha paha olo ja unettomuutta
- äänet alkoivat käskeä tappaa ja satuttaa muitakin kuin itseäni
- osastolle 12.10

Marraskuussa:
- sähköhoitoa
- viilsin ranteen auki ja muhun laitettiin tikkejä (joulukuussa oli tulossa 3 vuotta ilman viiltelyy... petin itteni ja kaikki muut)
- monet itsemurha yritykset (viiltämällä, tukehduttamalla, kuristamalla...)
- injektioita
- pahaa oloa

Joulukuussa:
- viiltely kotilomilla --> kesken lomien takas osastolle
- myöhemmin joulukuussa pitkille lomille; jouluksi kotiin
- paljon harhoja
- jouluna ahdisti ja oli ääniä

Semmonen vuosi... oon siis yhä kirjoilla ossalla, mut en todellakaan aio enää palata sinne. Maanantaina on hone. Siel varmaan uloskirjaus.. Hopefully!

Paskaa, vähän hyvää ja lisää paskaa + salases uutta

Noin kuukauden ajan yö unet ollu 3-5h/yö. Kokeiltiin kaikkee. Ihan elämäntapa muutoksia, kuten ulkoilu, ei illalla liikaa ruokaa, pepsi max pois jne jne. Sit alettiin kokeilee lääkkeitä. ketipinor eka 100mg:sta 200mg. Ja kun sekään ei auttanu ni nostettiin viel 300mg:aan. Kokeilin tenoxii ja viime viikolla torstaina meni kertakaikkiaan yli. En vaan enää kestäny. Olin nukkunu liian vähän. Otin yhteyttä mun omaan hoitajaan. Lääkäri ei ollu enää paikalla, eikä  ollu tulos perjantainakaan, joten T ehdotti et otan melatoniinia. No mä sanoin jo heti et ei se auta. Päätettiin kuitenki kokiella, ku ei ollu muutakaan keinoo tarjolla....

No eihän se auttanu. Maanantaina T oli sit lääkärin kierrolla puhunu asiasta ja sain sit uudeksi lääkkeeksi rivatrilin. Ja hallelujaa! Mä oon nukkunu nyt viikon ajan 10 tunnin yöunia. I-HA-NAA!!

Mutta... Olo ei oo paljoo kohentunut. Täl viikolla mun piti pariin otteeseen mennä vanhempien luokse ahdistuksen ja pahan olon takii. Ahdistus ja äänet on kovina. Ku tapasin T:n perjantaina, kysyin, josko voisin saada tarvittavia. Se lupas kysyy lääkäriltä heti maanantaina. Ku mun on vaikee osallistua kuntoutuskodin ryhmiinki ahdistuksen ja äänien takia. Yksiki kerta ku me grillattiin, ni äänet käski valella itteni sytytysnesteellä ja tuikata itteni tuleen. Sytytysneste oltiin sillon jo viety pois ni en päässy toteuttaa sitä..

Eniten mua ehkä pelottaa se ku kuntoutuskodin työntekijä N oli mun luona kotikäynniillä. N on ihan huippu kiva. Mut niin, se pelotti, ku äänet käski tappaa N:n. Sanoin N:lle et "sun kannattaa varmaan lähteä pois nyt" N ihmetteli ja kysyi, että miksi. "Äänien takia" mä vastasin. N sano: "Mut en mä kuule mitään ääniä, ne on sun päässä... vai käskeeks ne äänet tekee mulle jotain pahaa?" Mä nyökkäsin. N oli ihan kylmänviileä ja sanoi, että ei pelkää mua. Mä saan kyl nykyään tosi hyvin kontrolloitua mun impulseja. Muutenhan mä olisin jo vähintäänkin kuollu. Mut se oli pelottavaa, koska mä olisin oikeesti voinu tappaa sen. Olin sillon ehkä vähän psykoottinen..

Mult otettiin lääkkeet pois. Saan vaan aamu ja iltalääkkeet mukaani. Mun pitää joka päivä (paitsi viikonloppuna) hakee lääkkeet tuolt yhteisistä tiloista. Ja ne ei anna mun viinapulloo takasin. Sekin vituttaa. Olis ihana juua perseet. Yksin. Tähän pahaan oloon. Se auttais.

Mul jopa vihjailtiin osastosta, mut en oo menos sinne enää koskaan!

Sori ku tuli niin pitkä postaus. Oli niin paljon asiaa. Ja enemmänki olisin voinu kirjottaa, mut tuskimpa kukaan lukis tästä pidempää postausta. Eli moikka!

i hate it

Mä en ymmärrä mitään enää... mikään ei onnistu. Yöt nukun 3-4 tuntii yös. Mitään en jaksais tehä ja äänet ja flasbackit taas voimissaan. Paskaa. Haluisin vaan kuolla pois. Kill me please.

Mä niin haluisin viiltää mutta en aio. Oon jo niin pitkällä. Kolme vuotta tulee täyteen joulukuussa. Terä kutsuu joka päivä. Yhä. Monta kertaa päivässä. Aina ku nään jotain millä voi viiltää. Veitset, sheiverit, sakset, lasinsirut.... ne laukasee mussa itsetuho vietin. Ja niinku sanoin, tää taistelu on joka päiväistä.

Mul nostettiin ketipinorii nukkumisen takii.. saas nähä miten toimii.

Takapakkia

Lopetin lukion kokonaan.. Lääkäri ja mun omahoitaja ja toimintaterapeutti ja äiti oli honessa sitä mieltä et se ei oo mun paikka.. ainakaan tällä hetkellä.. mul on nyt taas tauko koulusta ja haen ens vuonna yhteishaus johonki amikseen tai johonki.... Mut en todellakaan lusmuile. Mul on viikon joka päivälle jotain: 2x psykoterapia, 1x scit, 2x toimintaterapiaa ja kerran kuussa leponex ryhmä,

En jaksa paljoo kirjottaa ku koko viime viiikon oon nukkunu 0-5h per yö. Oon alkanu taas kuulee harhoja. Kuisintaa.. esim "tapa ittes" "kaikki vihaa sua" "viiltele, viiltele....." "ruma ruma ruma ruma.." jne. Sain eilen tenoxin unilääkkeeks ja nukuin sen kans 10 tuntii, mut mul on kauheesti univelkaa. Tänään kuulin askeleita mun takaa, vaiks siel ei ollu ketään.. toivottavasti tää ei kehity psykoosiksi. Pelottaa...

2012 syksyllä kaikki alko samalla tavalla.. 1. stressasin ---> 2. menetin yö unet ---> 3. aistiharhat ---> 4. viiltely harhojen takia ---> 5. sairaala. Nyt mennään tossa kolmosessa. Onneks mä oon oppinu omista virheistä, ni oon kertonu polilla ja kotona mis mennään. Voi sit puuttuu ajois ennen ku menee sit 4 ja 5.. ja kuutonen olis sit itsemurha. Se nyt pitää ainakin estää..

Mul on ollu hirveesti viiltely halui ja itsemurha-ajatuksia. Toivottavasti tää ei pahene. En oo viillelly. Eikä mul ees oo mitään millä viiltää, mikä on hyvä juttu.

Mut ei mul sit muuta..

Melatoniini?

Saas nyt nähä miten toi melatoniini toimii.. Tänään alotan.. Krisse(sisko) sano, et se on myös paljon asennekysmys et toimiiks se vai ei. Täytyy kai alkaa ajattelee silleen, et "kyl se toimii".

Mul oli tänään aika hoitaja T:n kanssa.  Se tuli joku kymmenen minsaa myöhässä ja mua vitutti niiin paljon! Ja sanoin sen sille. Sit me keskusteltiin siitä. Mä sanoin, et mul tuli semmonen olo, et T pitää mua turhana ja vähäpätösenä. T selitti, et se ei ollu hänestä riippuvista syistä se myöhästyminen. Mä kysyin siltä et kui se ei pistäny viestii, et se tulee myöhässä. En saanu siihen suoraa vastausta.. Mut ei kuitenkaan oo mun vika toi juttu.

Muuten tää on ollu semi hyvä päivä. Väsyttää vaan niin paljon etttei mitään rajaa.. Onneks kohta pääsee nukkumaan!!

Heikosti mennään, mutta suunta on oikea (kai)

Taas yksi koulutunti takana.. Tuntuu vaan ettei siit oo mitään iloo kellekkään, ku en pysty oppimaan mitän kuitenkaan. Mul menee yhä vaan kaikki keskittyminen siihen, et pystyn olee koko sen n. puoltoista tuntii, ilman paniikkikohtausta... Koko ajan täytyy muistaa rentouttaa itteeni, siis ihan fyysisesti. Ja pitää laskea hengitys tahdin mukaan, etten vaan ala hyperventiloimaan. En tiiä onko täs mitään järkee.. Teki taas niin kovin mieli viiltää.. Mut tälläkin kertaa mä vein voiton!

Ja vittu ton nukkumisenki kanssa. Nukun 3-5 tuntii per yö.. Sekin vaikeuttaa tota koulun käyntii. Tänään piti T hoitajan puhuu lääkärille mun unettomuudesta ja sit sen oli tarkotus soittaa mulle, mutta ei... Ei oo soittanu. Ja sekös vastaa päähän ottaaki

Mä en jaksa enää tälleen :( punanen viiva on tullu takas kuvioihin.... ajattelen sitä taas tosi usein... vaikka en oo ees viillelly.

Laivalle

Meen huomen taas laivalle Maken, äitin ja mumman kanssa. Toivottavasti tulee olee hauskaa! Vähän jännittää, et miten menee ahdistuksen ja pelkojen kanssa.

Nukuin taas huonosti viime yön ni en jaksa kirjottaa mitään romaania ;D

Wait untill i tell the rest of the story

Heräsin kolmelta(yöllä) perus aamu, NOT! Sain onneks päivällä nukuttuu hetken. On kans ahdistanu koko päivän. Oon jo kaks kertaa saanu tarvittavat...muistaakseni? Nyt on vähän parempi olo, mut yhä ahdistaa.

Sillon kolmelta ku mä heräsin, ni mulla oli näköharhoja.. Tai ainaki mä toivon et ne oli harhoja. Näin hahmoja jotka tuli mun luokse ja sit ne hävis.. Ja mul oli myös kosketusharhoja, joku silitti mun poskea. Ne oli tosi pelottavii harhoja, ja varmaan sen takia mä en enää saanu unta.. Oli semmonen vireys tila päällä.

Aamulla jo siis oli kauhee ahdistus päällä ja ku kyseltiin et kuka haluu mihinki ryhmään osallistua. Mä en olis halunnu ku ahdisti, mut mut pakotettiin. Sanottiin et sielt voi tulla sit kesken pois jos haluu. Otin tarvittavat ja lähdin mukaan. Olin siel puol tuntii ja meinasin saada paniikkikohtauksen ni lähin sit kesken pois.

Sitte me juteltiin semmosen tosi kivan opiskelijan(K) kanssa. Se kyseli kaikkee ja mä vastailin aina ku se tuntu hyvältä. Kerroin K:lle paljon sellasiiki asioita joita en oo kellekkään koskaan kertonu. Se oli ihmeen vapauttavaa, Mut en mä kaikkee  kertonu.. en kellekkään oo kaikkee kertonu. Mut K ymmärsi.. Tai ainakin se sano niin. Yhen tosi kriittisen asian kohdalla se sano et se ymmärtää. Mul tuli heti paljon kevyempi olo. EDES JOKU ymmärtää senkin.

Sen jälkeen me käytiin K:n kanssa ulkona kävelemässä ja sit se tuli viel hetkeks mun huoneeseen. Mul oli just kesken lauluäänen kritisointi(eli siis kuuntelin youtubesta omia covereita). Mä kysyin et haluuks K kuulla mun lauluu ja se sano totta kai ja juoksi tuolilta mun sängylle ja otti toisen napin. Sit me kuunneltiin hetki, sit sil alko valuu kyyneleit silmistä. Se sano et mulla on kaunis ääni ja pahoitteli omaa herkkyyttään. 

Oon nyt sit päättänny sadannen postauksen kunniaks laittaa tänne pari mun laulu videoo.. Iik jännittää jo nyt!

Mikä piippu suuhun?

Oon nykään koko ajan väsny. Viime viikolla yöt oli semmosii et nukuin kahesttoist kolmeen. Sanoin lääkärille asiasta ja ne onki nyt sitä mieltä, et mun unettomuus johtuu masennuksesta. Koska mul on niin paljon nukkumiseen vaikuttavii lääkkeitä.. Pitäis pystyy nukkuu noilla, mut ei onnaa.. No sit mul muuttu lääkitys. Ekana piti vaan lisätä voxra kaiken tän hullun myllyn lisäks masennukseen. Mä sanoin, et mul on ollu se vuoden alussa ja  se lisäs harhoja. Lääkäri sanos, et "Oho katos niin onkin. Täytyy sit keskustella ylilääkärin kanssa uudelleen" Juu kiva, ku ne oli jaksanu lukee mun lääke historiaa.... No myöhemmin mä sit tapasin lääkärin uudestaan ja tällaset muutokset tuli: Seroquel 200mg kokonaan pois, eli illassa vaan seroquel prolong. Aamusta sertralin 200mg ensin sataan viikon ajan ja sit kokonaan pois, abilify, joka on todettu mulle oikein sopivaksi lisättiin puoleentoista tablettiin ja sit tuli joku uus setti mukaan. En muista nimee nyt.. mut joku kuulemma aika yleisesti käytetty masennuslääke.

Noooooh,, koska kyseessä oon mää, ni ei tietenkää voinu kaikki mennä suunnitelmien mukasesti. Nyt mua väsyttää koko ajan ja uskon, et se johtuu tosta abilifyn määrän lisäämisestä. No mä sit aloin epäilee koko abilifytä ja tuli harhasii ajatuksii sitä kohtaan. En oo perjantain jälkeen ottanu aamu lääkkeit ollenkaan.... tyhmää, tiedän. Mä kerroin S:lle (mun terapeutti dkt:een kautta) , et en oo syöny niitä ja et aattelin säilyttää ne ja syyä kaikki sitte kerrallaan. S sai mut järkiin ja annoin ylimmääräset pois ja lupasin , et syön lääkkeet määräysten mukaan ja kysyn hoitajilta väsymksen ja abilifn yhtäläisyydestä. Nyt mun yöt on sit sellasii, et illalla    en saa unta mut nukun aamuun asti eli joku 3-7 tai 8..... Not too good..

Mul tuli S:ltä "läksyks" itsen validointi äitin avustuksella. Se on vaikeeta ku on tällanen luuseri. OON LUUSERI AND YOU HAVE NO FUCKING IDEA SO SHUT UP! Äääääääää ei ei ei ei... mä en kestä, tekee mieli viiltääääääääää ://///////////////// Kuulen koko ajan "thirteen cuts thirteen cuts thirteen cuts........................................." En jaksa tätä shittiä enää :( luoti kalloon --->