Makoilin sängyllä ja mietin maailmaa. Keskustelin itseni kanssa hankalista aiheista. Tunsin suurta vihaa maailmaa ja elämää kohtaan. Punainen viiva… Ajattelen nykyään usein punaista viivaa. Ennen ihmettelin, mitä se tarkoittaa, mutta nyt tiedän sen tarkoittavan viiltoa ranteessani. Vai pitäisikö sano viiltoja ranteissani.
Aina, kun on vaikeus muodostaa tai ajatella asioita, ajattelen kuin itsestään käsitettä ”punainen viiva”. En suunnittele asiaa, mutta ajattelen sitä nykyään todellakin usein. Huomaan taas ajatuksen karanneen punaisiin viivoihin ja muuhun. Kun on vaikea pitää ajatukset koossa, kun ajatus harhailee, alkaa tehdä mieli tehdä lisää punaisia viivoja. Tunnen ja kuvittelen mielessäni sitä veitsen terää viiltävän ihoani. Se tunne, kun vihdoin saan pidettyä ajatukset hetkessä, siinä kivussa.Punainen viiva. Ehkä huomenna en halua
Mä kirjoitan nyt pikkusen tekstin ihan itsestäni tälleen alkuun... Olen siis -92 vuosimallia eli täytän tänä vuonna 18. Elokuun 10. päivä!! Ihan kohta siis :D Oon jotenkin päässyt tähän asti. On ollut vaiheita, jolloin omat voimat ei ole riittänyt, ja silloin on ollut pakko hakea apua ulkopuolelta. Ja niitä vaiheita onki sitten ollut useasti. Joskus viidennellä luokalla aloitin lastenpsykiatrisella polilla ja sit 13-vuotiaana siirryin nuortenpolille (nupo), ysiluokalla olin kuusi viikkoa psykiatrisella osastolla ja viime viikon tiistaina tulin kotiin, ku olin siellä toistamiseen, tällä kertaa neljä kuukautta. Avohoito suhde jatkuu vieläkin ja varmaan tulee jatkumaan aika pitkään, myös sitten aikuisten puolella. Mulle diagnosoitiin tällä kertaa dissosisaatiohäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö(bipo) (nyt on sit kai maaninen jakso). On jotenkin parempi olla ku on jonkinlainen diagnoosi. Vaikka toi bipo vähän harmittaakin, ku siitä ei pääse koskaan eroon.. Sitä saa kyllä vissiin lääkkeillä aika hyvin kontrolloitua, että ne vaiheet ei ole niin voimakkaita. Mutta joo siis aika paljon ongelmia on ollut. Ja niitten mukana kaikenlaista itsetuhoista käyttäytymistä... Mä kävin viimeisellä osastojaksolla DKT hoidossa ja siellä harjoiteltiin ahdistuksen sieto keinoja, ettei sit tarvitse ahdistuksen lievittämiseksi esim. viillellä tai mitään vastaavaa.
Kuuluu mun elämään muutakin ku ongelmia! Mulla on oikeastaan ihan hyvä elämä. Välillä vaan lapsuuden kauheudet nousee mieleen ja aiheuttaa ahdistusta... Yksi tosi tärkeä asia mulle on perhe, eli vanhemmat, kolme isosiskoa(24,22,21) ja Markus 10v. Ja sit tietty mun ihana Nelly koira 3v(kuvassa ihan pentuna) ja Markuksen kissa Maxi.
Musiikki on myös iso osa mun elämää. Laulan ja soitan, vaikka en varsinaisesti osaakaan. Kolmannelta yhdeksänteen luokkaan olin musaluokalla ja nyt lukiossa oon musalinjalla. Joskus viidennellä kuudennella soitin kitaraa musaopistossa, se ei kyl ollut mun juttu. Laulaminen on aina ollut mulle kaikkein tärkein harrastus. Joskus kymmenenvuotiaana aloin käymään seuriksen lapsikuorossa ja 12-vuotiaana siirryin saman vetäjän nuorisokuoroon, jota käyn vieläkin. 15-vuotiaana aloin käymään laulutunnilla ja lopetin 17-vuotiaana, ku olis pitänyt käydä musiikinteoria tunneilla. Se tuntui sitten lukio-opintojen ja masentuneisuuden takia liian raskaalta ni oli pakko lopettaa sit laulutunnitkin. Harmittaa kauheasti, mut olis kyl ensi syksynä tarkoitus aloittaa laulutunnit yksityisellä. Se on kyl hirveen kallista ja meillä ei mene taloudellisesti kauhean hyvin, mut onneksi isovanhemmat lupasi auttaa rahallisesti.
Laulamisen lisäksi mä harrastan myös musan kuuntelua ja omien biisien kirjoittamista. Kuuntelen melkein kaikkia genrejä esim. hardcore, metalcore, rock, r&b, rap, hip hop, pop, ooppera, klassinen, reggae...... mut on ainakin yks tyyli joka ei iske: heavy. En tiedä, miksi mut se ei musta vaan kuulosta hyvältä. Omat biisit nyt on lähinnä semmosta kevyttä poppia, ku en osaa soittaa muuta ku pianoa silleen kunnolla, ni hankala mitään rockii pianon kanssa väsätä, ku en ole kuitenkaan muuta ku amatööri. Aluksi kirjoittelin tosiaan vaan niitä biisien sanotuksia, mut nyttemmin oon kirjoittanut novelleja, joita aion myös täällä julkaista. Ennen en ole kyllä kirjoittamisesta mitenkään erityisesti tykännyt ja mulle tuntuu nykyäänkin hirveen vaikealta kirjoittaa tekstejä äikän tunneilla, ku tiedän, että opettaja lukee ne. Oon ehkä ihan pikkusen perfektionisti. En halua palauttaa esseitä opettajalle, ennen ku oon varma, että ne on ainakin vähän parempia, ku mihin pystyn. Mut ehkä pääsen tästäkin joskus eroon..
Tämän enempää mä en nyt osaa itsestäni kertoo. Eiköhän tässä nyt tullut tärkeimmät :)
