Maskit pois?

 Vittu että osaa ahdistaa. 

On muuten jännä juttu se et ku on tää korona setti ni näkee hoitajia pelkästään maskit naamalla. Tajusin eilen et en oo nähny aspan hoitaja M:aa koskaan ilman maskia. Ennen ku eilen. M oli ihan eri näkönen ku olin kuvitellut. Mut nätti tyttöhän se on. Maskin kanssa tai ilman.

Tekee mieli tehä tyhmiä asioita. Viinaa tai viiltelyä. Mut en aio. Mä oon vahvempi. 

Mä oon menossa kaverin häihin ja polttareihin täs kuussa. Sekin jännittää. Pakko pystyä. En tiiä kyl. 

Vittu. En saa unta. Pakko yrittää nukkuu.

Selviänköhän?

 Tekis niin mieli viinaa. Pää täyteen. Vittu. En voi. En enää. En voi viiltääkkään. Pitäiskö vetää lääkkeitä. Kauhee stressi. Hemmetti. Sekin vihaa mua. Niinku mäkin. Mitä hittoo mä teen? Ei oo mitään enää tehtävissä. Paitsi voisin tappaa itteni. Silleenhän tää selvis. Ku kaikki loppuis. Helvetti. Kumpa uskaltaisin tappaa itteni. Mut en uskalla. Olis mul yks hyvä keino. Mut se nyt saa muhia mietintämyssyssä. Ehkä joskus. 

Viina ei vaan sovi mulle

Juu eilinen meni vähän mönkään. Aamuyöstä alko kuuluu kovasti ääniä. Ne käski viiltämään. Yritin selvitä niitten kanssa. Lopulta se kävi niin ylitsepääsemättömäksi että ainoo ratkaisu oli viiltää. No mä sit muistin että mulla oli viinapullo kaapissa. Tiiän että viina auttaa ääniin. Hetkellisesti ainakin. 

Päätin sitte juua. Ja niinhän se oli että äänet vaimeni. 

Mul oli kotikäynti klo 13 ja olin jo ihan sammumispisteessä. En heränny ovikelloon joten hoitaja H soitti mul puhelimeen. Se kysy et oonko kotona. Mä sanoin että oon. Sit se pyysi mua tulee avaa ovi. No mä sit kompuroin avaa ovee. H astu mun olkkariin ja näki vajaan viinapullon mun sohvapöydällä. H olo ihan hämmentynyt. "Ootko sä juonu?"se kysyi. En muista mitä kaikkee siinä tapahtu mut jotain H sano että pitäs soittaa äitille ja kaataa loput viinat viemäristä. Sit muistan että makoilin siinä sohvalla ja sit H sano että hänelle tulee hoivavietti et hän haluis silittää mun päätä. "Mä tiiän että sä et tykkää että sua kosketaan" se sano. Mä sanoin että ei se haittaa. Sit H kysy että saako hän silittää. Mä sanoin että joo. 

Se tuntui hyvältä ja turvalliselta. 

Sitte sovittiin vissiin että H saa kaataa mun loput viinat pois. Hän oli huolissaan musta. Ja soitti äitille vaikka äiti oli töissä. Hyvä että soitti. En haluu salata asioita äitiltä. 

Juteltiin tänään äitin kanssa asiasta. Se ei onneks ollu kertonu kellekkään asiasta. Äiti sano että se että juonko vaiko enkö on mun päätettävissä koska oon aikuinen. "Mutta kannattaako se?" äiti kysyi. No mielummin viina ku viiltely.. kai. En sanonu tota tiettykään äitille. Mut kerroin että kuulin ääniä. 

Mut joo.  Nyt nukkuu.

Miss you N.

Sattuu joka paikkaan.

Ootko sä siellä? Kuuletko sä mua?

Ahdistaa niin saatanasti. 

Say it say it. I was raped.

Mitä mun pitää tehdä nyt. En voi tehä mitään. Mikään ei auta. Auttakaa! AUTTAKAA! Mitä mä teen?

Ylihuomenna osastolle intervalli jaksolle. Viideksi päiväksi. 

Päässä pyörii. Huono olo. Oksettaa. En saa happeen

 Mä kuolen. Mä kuolen pian. Kohta. 

Saispa ees viinaa. Ku ei saa viiltää. Ni viina olis ihan jees. Kaappijuoppo äiti sano ku löys kaapeista viinapulloi. En oo. Mut viina auttaa. Siks juon. Enkä oo nyt taas pitkään aikaan juonu mitään. Mut nyt tekee mieli. 

2 V:tä eli viina ja viiltely. Saispa niitä. Ja kumpa ei tarttis enää herätä uuteen huomiseen. 

Paska ilmakin. Vihaan talvee...

11 euron arvoinen

11e. Sen arvonen mä oon. Ainakin sen miehen mielestä. Se siis tuhos mut 11 euron viina pulloo vastaan. "Kato nyt, Sandra. Tätä sä joit" 

Tekis hirveesti mieli juua viinaa. Ja viiltää. 

Mun on pakko selvitä ens vuoteen. Sillon pitäis alkaa traumaterapia. Nojaudun nyt siihen. Se on mun kiintopiste. Joku jota odotan.

En saa tappaa itteeni ennen ku oon kääntäny kaikki kortit ja se terapia on mun viimeinen kortti.

Jumala auta mua. Anna mulle voimaa jaksaa siihen saakka. 

ahdistusta ja viinattomuutta

Heräsin viime yönä kahelta ja en saanu enää unta sen jälkeen. Nukuin siis joku 2-3 tuntia, joka on mulle ainakin liian vähän... Ahdisti tosi kovin. Menin aamulla yhteisiin tiloihin jakamaan lääkkeet. Kun se oli tehty, jäin hengailemaan sinne hoitajien kanssa. Siellä on lukitussa kaapissa takavarikoituna mun viina pullo. Pyysin saada sen takas itelleni.
"Miks?"
"No ku mä haluun sen."
"Mitä sä sillä meinaat tehdä?"
"Haluun juoda sen."
"Ai haluut nyt vetää päiväkännit?"
"Joo"
"No en mä voi sitä sulle antaa"
"Miks?"
"Sul menee niin paljon lääkkeitä, että se ei oo kauheen turvallista"

Mä siinä sitten intin vastaan jonkin aikaa...

"Etkö sä muista mitä viimeks tapahtu?"
"Muistan, mut jos en juo sitä kaikkea kerralla."
"Ei käy. Me voidaan keskustella siitä sitten ku oot menossa vanhempien luokse. Kysyy vähän äitis mielipidettä."
"Haluisin muistuttaa, että mä oon aikuinen ihminen..."
"Niin mutta täällä ei ees saa juoda."
"Kyllä mä nyt omas kämpäs saan juoda!"
"No periaatteessa juu, mut mulla ei oo nyt aikaa valvoa sun vointia ku oon täällä yksin tänään. Eli en anna pulloa sulle nyt!"

Ärsytti ihan sikana. Olis ollu kiva vetää överit ja päästä eroon ahdistuksesta, mutta ei. Kuntoutuskodinhoitaja T kehotti mua menee nukkuu. Koitin, mut en saanu unta.

Meen ens viikon torstaina Viroon kuoron kanssa. Sain kaikki lääkkeet ja ne on nyt täällä mun hallussa. T vähän mietti, et uskaltaako antaa ne mulle ku olin aika ahdistunu. Mä kuitenki lupasin, että muhun voi luottaa, mut pakko myöntää salaa, että tekis mieli vetää ne kaikki ja vaipua iki uneen. Mutta ei! Haluun voittaa taas! I can do this!

Anteeks että elän. oikeeesti.... en haluais mut oon liian pelkuri et tappaisin itteni...

Ikävöin viiltelyä

Viikonloppuna viilsin vahingossa sormeen haavan metallitölkin kannella. Tuli paljon verta. Se oli ihanaa. Katoin ku veri virtas. Teki niin kovin mieli viiltää lisää viiltoja. Mutta en viiltäny! Mä voitin mielien taistelun! Viiltelisin varmasti joka päivä, jos se ei satuttais äitii niin paljon. Äiti oli oikeesti tosi pettyny ton viina jutunki takia.

Mul on lääkkeet lopussa. Huomen menen jakamaan lääkkeet yhteisiin tiloihin. Saan aina vaan yhden annoksen kerrallaan, etten sekoile lääkkeitten kanssa. Ne myös valvoo joka kerta, että varmasti otan ne. Ku mul tulee aina sillon tällön niitä outoja ajatuksia ja ääniä, jotka kietää ottamasta.. Mut huomen pitää vissiin mennä ostaa lisää lääkkeitä, ku ainakin leponex ja temesta on lopussa.. Ei jaksais mennä yksin kaupungille, mut kai se on pakko. :(

En nyt pysty oikeen keskittyy kirjottamiseen, joten moikka.....

ps salases minipäivitys

viina on kyllä perseestä

Eilinen ei menny ihan nappiin... heräsin aamuyöstä kauheeseen ahdistukseen. Sit äänet alko käskee nielee teriä joita mul oli jemmassa. Muistin viinapullon joka piileksi kaapissa. Join koko pullon ja tulin kovaan humalaan. Äänet vaimeni

Menin ysiltä hakee aamulääkkeitä yhteisist tiloista. Paikalla ollut hoitaja huomas heti et oon humalassa. Se soitti mun omahoitaja N:lle joka kielsi antamasta lääkkeitä. Olin vissiin kertonu et kuulin ääniä.

Sit N saapu paikalle ja soitti ambulanssin. Meinasin joutuu osastolle. Onneks puhalsin niin kovat lukemat et eivät ottaneet mua tapaamaan lääkäriä. Puhalsin melkeen 2 promillee. Ensihoitajat sano et eivät ota mua mukaan mut mun piti olla puoleen päivään valvonnassa ja sen jälkeen arviodaan kuntoutuskodin hoitajien toimesta tarviiko päivystykseen ja mahdollisesti osastolle lähtee.

Olo oli sillon klo 12 jo semmonen et ei tarvonnu ONNEKS mennä päivystykseen. N soitti äitille ja äiti tuli hakee mua kotiin kahen jälkeen. Äiti oli tosi pettyny ja turhautunu. Sanoi ettei kato enää tämmöstä. Ens kerral saan kuulemma hakee apuu muualta aka osastolta.....

Kaduttaa... mut olin ahdingossa. En osannu ajatella järkevästi. Toivottavasti tää ei johda siihen et mut heitetään hemmettiin tuolt kuntoutuskodista....

Hankala tapaus

Mul on teriä... ja viinaa. teki mieli viime yönä ja äänet kehotti, mut mä voitin. Olis pitäny tänään kotikäynnil antaa ne pois. Olisin varmaan antanu, jos olis varmaa, et äitin ei tarvis tietää et oon semmosii säilytelly. Mut ku me sovittiin hoitoneuvottelussa, että kaikki mun asiat saa kertoo äitille. Ja mä siis ite hyväksyin sen. Koska äiti on mukana mun hoidossa. Olishan se varmaan aika hankalaa, jos tietää vaan osan. Vaikka eihän se nytkään tiedä kaikkea.... mut ei tiiä kyl hoitajatkaan.

Ah sitä ihanaa tunnetta ku terä viiltää ihoa. Kaipaan sitä.. vaikka osa minussa pitää koko touhua täysin kuvottavana ja vääränä. Vääränä ja likasena. Likasena niinku seksuaalinen hyväksikäyttö. Muistan ku kerroin yläasteen luokanvalvojalle hyväksikäytöstä. Tai oikeestaan se arvas sen itte. Se keskustelu meni näin:
Opettaja: Sandra mä en voi auttaa sua jos sä et puhu mulle.
Mä: Mä olisin nyt valmis kertoo mikä mua vaivaa.. Kun mä olin pieni. Joku 5-vuotias...
hiljaisuus
Opettaja: Joku teki sulle jotain?
Mä: Joo.. (itkua ja kyyneleitä pidätellen)
Opettaja: Jotain seksuaalistako?
Mä: Joo..
Opettaja: Voi sua pientä. Nyt on kyl pakko halata.
Me halattiin pitkään ja se tuntui hyvältä.

Jossai kohdassa kerroin myös viiltelystä. En muista sen tarkemmin miten se meni, mutta opettaja oli vissiin puhunu siitä terkkarin kanssa. Mut nii.. ku sit yks kerta kun me taas tavan mukaan juteltiin opettajan kanssa musatunnin loputtua, mä sanoin, et koen itteni likaseksi. Opettaja luuli, että mä tarkotin viiltelyä, vaikka oikeesti tarkotin hyväkskäyttöö. En kehdannu korjata väärinkäsitystä sen enempää.. sanoin vaan ettei se tunne johdu viiltelystä.

En oo varma oonko ikinä kirjottanu mitään tänne tosta opettajasta, mut se oli yläasteella mun voimavara. Olisin monet kerrat jo tappanu itteni, jos mulla ei olis ollu häntä. Osastollakin ollessa soitin sille kerran ja paruin, et haluun pois. Mut ysiluokalla se kyllästy muhun. Mä ymmärrän hyvin. Olin aika vaikee tapaus. Joka toinen tunti istuin luokan perällä huppu päässä musaa kuunnellen ja joka toinen tunti riehuin, naureskelin ja häiriköin. Ja luokanvalvojalle tietty meni kaikki tieto.. Tulin aina välil kännissä kouluun. Kerran jäin kiinni muillekki opettajille, mut luokanvalvojalle jäin useammin. Se ei kertonu eteenpäin ja mä lupasin aina, että en enää ikinä tuu humalassa kouluun... Ja sit tulin kuitenkin.

Olin kauhea, olen kauhea ja tulen aina olemaan kauhea