Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseinho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseinho. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. toukokuuta 2022

Now you know

 Se mitä olen ollut, ei määritä minua ihmisenä. Se mitä olen tehnyt, ei enää kuulu tähän elämään. Kyllä, olen ollut maksullinen. Se uudelleen traumatisoi minua. Sitä kesti vain muutaman kuukauden ajan. Olen lopettanut ne touhut. Vihaan tekojani, mutta niitä ei voi enää muuttaa. Pitää vaan yrittää mennä eteen päin. Se sattui. En kerta kaikkiaan nauttinut siitä. Kysyin niinä aikoina useasti eri ihmisiltä: "Kuuluuko seksin tuntua hyvältä?" sillä siihen mennessä en ollut tuntenut mitään hyvää seksin aikana. Olen nauttinut seksistä vain nykyisen miesystäväni kanssa. Ne miehet keväältä 2021 välittivät vain siitä, että he saavat nautinnon. Tietenkin. Siitähän he maksoivat. 

Olen haaveillut laulajan urasta, mutta se jää haaveeksi. Minulla on liikaa luurankoja kaapissa.

Tälle kaikelle on syynsä. En nyt jaksa selittää. Ehkä joskus.

Vihaan itteeni

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Ristiriitoja mun pään sisällä

 Niin paha olo itteni kanssa. En ees tiiä mitä haluan. Tavallaan haluun nähä mitä tä elämä viel tuo mukanaan. Mut tavallaan haluun jo pois. Oon paha. Pahuus elää minussa. Miks tän pitää olla niin helvetin vaikeeta?? Miks? Eiks mut vois ampuu pois. Haluun pois. Jonnekkin jossa en enää koe olevani paha. Haluun Isän luokse taivaaseen. Tai.. Haluun traumaterapiaan. Ei oo muita vaihtoehtoja.

Sulkisinko viimein kannet, 
tän elämän, kuluneet?
Parempaan pääsenkö?
Vai manalaanko tieni vie?
Antakaa vastauksia.
Olen hukassa.
Tiedän että mua odotetaan siellä.
Mut onko aikani vielä?

Sun seurassa on hyvä olla. 
Mutta oot niin kaukana. 
Miks et voi olla täällä mun vieressä? 
Sun sylissä on turvallista. 
En haluu susta erossa olla.

torstai 27. toukokuuta 2021

Oonko mä jo kertonu...

 ..että mä vihaan itteeni? Vihaan enemmän ku ketään. Ja mä siis tarkoitan ketään. Ketään ketään.. Sitä miestä, mun isoisää.. ketään.

Kuvotan itteeni. Ansaitsen paikkani helvetissä. Sinne mä kuulun.