Helpottunut olo

 Nonni. Nyt on taas parempi olo. Sain juteltua yhden asian ulos systeemistä aspan hoitaja J:n kanssa. Ja siis oikeesti. Kivi vierähti sydämeltä kun sain uusia näkökulmia yhteen asiaan. Nukuin niiiin hyvin viime yönä, enkä ees ottanut stilnoctia. Ja tää päivä on ollu semi normaali. Oon taas jaksanu olla sosiaalinen ja naureskella. Eiköhän tää tästä. Vaikkakin on viel yks iso ahdistava asia, mun henkilökohtainen, joka painaa mieltä. Mut sen selvittelyyn tarviin aikaa ja traumaterapiaa. Ainakin mä toivon että terapia auttaa siihen.

Olin tänään polin hoitaja H:lla. Meil oli hauskaa kuten aina. H:kin on tosi ihana, niinku mun kaikki tän hetkiset työntekijät. Jutellaan me siis asiaakin, mutta kyl me aina nauretaankin. Mä alotan scitin jos siihen ryhmään saadaan tarpeeks osallistujia. Aluksi vähän epäröin, että haluunko, mutta siit ryhmäst ei kaiketi oo tulos kauheen iso ja on ainakin kivat vetäjät. Mut kyl mua ahdistaa se ajatus silti. Mut mä nyt sanoin, että osallistun. 

Ens viikon tiistaina on joku semmonen palaveri, johon tulee polin H, aspan J, sossu ja äiti. Ja tietty mä. Me ollaan mun luona. Pitäs jaksaa vähän siivota siel. Ja siis joo, puhutaan kaiketi tukihenkilöasiasta ja kuntoutussuunnitelmasta. Mun täytyis uskaltautua liikkumaan kodin ulkopuolellakin. Ilman äitiä meinaan. Tuntuu ahdistavalta, mut kai se on pakko. En mä ikuisesti voi äitissäkään roikkua. Oon mä siis käyny lähikaupas yksinki lähiaikoina ja K-siskon kanssa. Mut esim. uimaan en pysty menee ilman äitiä. Siihenkin on monta syytä. 

Sit se traumaterapia-asia. Mä oon siis kattonu niit terapeutteja mut en oo löytäny sopivaa.. Saas nähä kuin senkin asian kanssa käy. Se olis mulle ihan välttämätön. Että pystyis mennä työelämään. Mut mun eläkkeellä olo vaikuttaa asiaan silleen, että en voi hakea kuntoutuspsykoterapiaa vaan sitä vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta ja se sit taas rajaa pois monet monet terapeutit. Vissiin. Tai ainakin se lista kelan sivuil niist terapeuteista on lyhyempi. Siis siin on vaan joku 10 nimee kun kuntoutuspsykoterapeutti listassa oli useampi kymmenen.

Mut joo. Rupeen nyt tsiigailee ens viikon salkkareita cmorelta. Kiitos hei!

Hyvää yötä. Toivottavasti

 Helvetti ihminen osaa olla tyhmä. Minä siis. Mut ei se mitään. Tämmönen mä vaan oon. Vähän vielä olen. Mut en kauaa. En voi kertoa enempää. 

Oli tänään taas kotikäynti. Aspan hoitaja M on tosi kiva. Sille on jotenki helppo puhuu. Paljon semmosta mitä muille ei voi kertoa. 

Ja siis niin. Täs ei oo mitään järkeä. Kuuntelen täl hetkellä semmosta biisii jota kuuntelin sillon ku asuin siel tukiasunnossa. Mul oli tapana kuunnella tätä biisiä kun mä viiltelin. Ja nyt tekee mieli viiltää mut en aio. Vittu mä kaipaan sitä tunnetta. Mutta EI! 

Toivottavasti saan ens yönä nukuttua. Äiti laitto tänään kesken työpäivän mulle viestiä et miten voin. En tiiä miks.. sanoin vaan että ihan normaali olo. Niinku olikin siinä hetkessä. 

Mut juu. Meen nyt nukkumaan. Öitä

To kill or not to kill

 Pitäiskö mennä tyhjentää lääkekaappi. Oon niin valmis lähtemään. En jaksa enää elää. Mun on pakko kuolla. En pysty tähän. Hymyilen kyllä. Koska on pakko. Mutta samalla olen kuollut sisältä. En vittu jaksa enää. En oikeesti jaksa. Kulkeeko junat yöllä? Voisin mennä junan alle. Tiiän jo paikan. Mut satuttaisko se äitiä? Äiti on oikeestaan ainoo syy täl hetkel miks en tapa itteeni. Emmä tääl mua varten oo. Todellakaan. 

VITTU MÄ EN JAKSA ENÄÄ!!

Voin huonosti. Jumala ei kuuntele mua. Mä en enää tunne itteeni. Itken koko ajan. Yritän tukahduttaa kyyneleet naurun taakse. Äänet ei jätä rauhaan. En pysty. Oikeesti. Mä vihaan tätä vitun elämää. Toivottavasti saan tänä iltana voimaa tappaa itteni. Vaikka ottaa lääkkeitä ja viiltää ranteet auki. Tuol on vissii yks sheiveri.  En voi. Haluun olla äitin kans mun vikat päivät. Ja äitil on nyt vapaata töistä joten katotaan miten ens viikol käy. 

Ei mul kai muuta. Ahdistaa niin vitusti. 

Isä ota mut jo kotiin. On mun aika astua sisään taivaan porteista. Haluan kotiin. Sun luokse. 

Thirteen cuts. They are back again.

 Ääniä. Tapa ittes. Viillä. Cutcutcutcut. Thirteen cuts. Äiti huomas että olin levoton. Mut ei tiiä syytä. Ja parempi niin. Mut täällä voin kertoa. Mä kuulen ääniä. Ja ne häiritsee mua. En haluu enää.

Mun pitää lopettaa se. En voi enää silleen satuttaa itteeni. Vaikka se ei oo viiltelyy. Mut se sattuu ja mun pitää lopettaa se.

Toivottavasti viikonloppu on helpompi. Mennään A-serkun kanssa isovanhempien luokse. Ollaan siel pe-su. A on parasta seuraa. Meil synkkaa tosi hyvin ja ymmärretään toisiamme koska meil on sama tausta. 

Hemmetti et ottaa kalloon noi äänet. Vittu turvat tukkoon. Ei niihin auta oikeen mikään. Pitää kai vaan yrittää ajatella jotain muuta. 

Öitä

Ei kiva

 Kyl nyt taas ahdistaa. Ku on niin "paljon" porukkaa. Eli perhe ja siskon perhe.. no onhan se yhteensä 10 henkilöö. Liikaa. Menisin kotiin jos se ei olis törkeetä. Ja ku on äitienpäiväki. 

Kuula kalloon?

Miks tän pitää olla niin vitun vaikeeta

 Juu. Oon nyt valvonu kaks yötä ja kolme päivää. En pysty enää. Kuolenkohan kohta. Sydän pettää. En vaan pysty enää olla. Mitä mun pitäis tehdä?? Miten selviän? On ihan sumuista. 

Aspasta oli M hoitaja tänään käymässä. Sain kerrottuu sille semmosen asian jota en voi ees tänne kirjottaa. Se oli vapauttavaa! 

Flashbackit hyökkää mun kimppuun kun suljen silmät. Haluan nukkua mutta en pysty. En tiiä enää mitä mun pitää tehä. Pää niin täynnä paskaa. En pysty olee. Mä haluun kuolla. Ne sanoo että oon paha. Ja mä tiiän että ne on oikeessa. Ne käskee viiltää mut mä en aio. Mä oon vahvempi ku ne. Kai. Ainakin osittain. Ne valtaa mun mielen mut mä en tee niinku ne käskee. 

Vittu. Sais riittää jo. En pysty keskittyy ku yhteen lauseeseen kerralla. Joten tä on varmaan aika katkonainen postaus. Jotenki kuitenki katson tän kirjottamisen tarpeelliseksi. Vittu jos en saa ens yönäkään nukuttuu. Pelottaa jo ihan sikana. Koht pitäis mennä yrittää. Nukkumista siis. Mut ei viel. En vielä voi mennä nukkuu. 

Vai voinko? Vittu et osaa ottaa päähän. Laitoin kaverillekki viestii. Mut se ei oo ees nähny sitä viel.. Ja siis aatteli kutsuu sen kylään mut tuskin se enää tulee. En haluis olla yksin. Mut haluun pärjätä omas kotoon. Eli en haluu mennä porukoille. Silmis sumenee. En jaksa enää. 

Miksi mun pitää kärsiä tälleen. Ne haluaa että viillän. Mut en aio. En. Pakko pitää ittensä kiireisenä että se ei tunge mun pään sisään. En voi sulkea silmiä. Koen sen kaiken uudelleen. Kaiken sen paskan. Sen kivun ja häpeän. Miks? Miks mua rankaistaan tälleen. Ainiin. Tietty siks että oon paha. Vittu. En vaan jaksa enää. Mitään. En jaksa ääniä, en jaksa flashbackeja, en jaksa painajaisia, en jaksa elää. 

Sit pitäis miettii jotain korona rokotetta. EN VITTU JAKSA!!! Mä haluun kuolla... kai.. en oo ees siitä varma. Onko se vaan tää väsymys ja äänet vai onko se mun oma ajatus. Tänään yritin olla mahdollisimman normaali ja pärjätä ku M-hoitaja oli käymäs. Ja sit kans ku mentiin äitin ja K-siskon kanssa kauppaan. Äiti tietää että en oo nukkunu. Mut K.sisko ei.. ja en haluukkaan että se tietää. Ei se ymmärrä. Kukaan ei ymmärrrä paitsi äiti. Onneks edes se.

M-hoitaja yritti houkutella mua ulos mut en jaksanu. Lisäks aattelin et säilytän voimii kauppa reissuun. Oon vaan niin vitun väsyny. Vittu ku en jaksa.. Nään jo kaiken kahtena. Ihme että pystyn kirjottaa.. Mitä mun pitää tehdä? Miten pääsen yli tästä?????

Nyt lopetan tän itteni toistamisen ja päätän tän tekstin tähän. 

PS. M-hoitaja on ihana

Viina ei vaan sovi mulle

Juu eilinen meni vähän mönkään. Aamuyöstä alko kuuluu kovasti ääniä. Ne käski viiltämään. Yritin selvitä niitten kanssa. Lopulta se kävi niin ylitsepääsemättömäksi että ainoo ratkaisu oli viiltää. No mä sit muistin että mulla oli viinapullo kaapissa. Tiiän että viina auttaa ääniin. Hetkellisesti ainakin. 

Päätin sitte juua. Ja niinhän se oli että äänet vaimeni. 

Mul oli kotikäynti klo 13 ja olin jo ihan sammumispisteessä. En heränny ovikelloon joten hoitaja H soitti mul puhelimeen. Se kysy et oonko kotona. Mä sanoin että oon. Sit se pyysi mua tulee avaa ovi. No mä sit kompuroin avaa ovee. H astu mun olkkariin ja näki vajaan viinapullon mun sohvapöydällä. H olo ihan hämmentynyt. "Ootko sä juonu?"se kysyi. En muista mitä kaikkee siinä tapahtu mut jotain H sano että pitäs soittaa äitille ja kaataa loput viinat viemäristä. Sit muistan että makoilin siinä sohvalla ja sit H sano että hänelle tulee hoivavietti et hän haluis silittää mun päätä. "Mä tiiän että sä et tykkää että sua kosketaan" se sano. Mä sanoin että ei se haittaa. Sit H kysy että saako hän silittää. Mä sanoin että joo. 

Se tuntui hyvältä ja turvalliselta. 

Sitte sovittiin vissiin että H saa kaataa mun loput viinat pois. Hän oli huolissaan musta. Ja soitti äitille vaikka äiti oli töissä. Hyvä että soitti. En haluu salata asioita äitiltä. 

Juteltiin tänään äitin kanssa asiasta. Se ei onneks ollu kertonu kellekkään asiasta. Äiti sano että se että juonko vaiko enkö on mun päätettävissä koska oon aikuinen. "Mutta kannattaako se?" äiti kysyi. No mielummin viina ku viiltely.. kai. En sanonu tota tiettykään äitille. Mut kerroin että kuulin ääniä. 

Mut joo.  Nyt nukkuu.

Miss you N.

Ei mee kauheen hyvin

 Oon ollu nyt osastolla 5-6viikkoo. On taas ehtiny tapahtuu kaikenlaista. Join taas käsidesii ku halusin hetkeksi eroon ajatuksista. Puhalsin 0.7promillee. Muistaakseni. Ja sit jouduin erkkaan joistain syystä.

Ja sit oli yks semmonen tapaus että lähin hoitajan kanssa ulos ku ne ei päästä mua yksin ku on niin paljon itsemurha-ajatuksia. Ni kuitenki. Lähin sen mies puolisen hoitaja L:n kanssa ulos. Mul oli selkeä päämäärä mielessä. Se moottoritien silta. Puoles välis matkaa sanoin L:lle et: sä voit nyt lähtee. Se oli vähän ihmeissään mut tuli mun perässä ja mä kiihdytin vauhtia. Sit se sano et: Sandra, jutellaan nyt hetki. Mä sanoin että: kohta. Sit oltiin sillan kohdalla ja sanoin että nyt voidaan jutella. Nousin korkkeellee seisoo ja yritin nousta kaiteen päälle mut L esti mua. Se oli jo soittanu poliiseille.  Sit L piti mua kiinni kunnes poliisi tuli. Mä änkeydyin sinne poliisiauton takaosaan. Ja sit takas osastolle. 

Unettomuus on vieläkin jatkunut. Herään joka vitun yö painajaisiin. Oli itseasiassa kaks yötä ku ei ollu painajaisia ja mä nuolasin ennen ku tipahti ku viime yönä taas painajaisia. Mun pitäs päästä semmoseen ihme uni tutkimukseen. Sekin vähän jännittää. 

Oon käyny kotilomil mut ne on todettu olevan liian raskaita. Kun pitää esittää et kaikki on hyvin. Äitille ei tarvi esittää mitään. Sen kanssa saa olla oma itsensä. Mä rakastan äitii yli kaiken. Sen takia mä oon päättänyt lopettaa viiltelynki. Heitin "symboliveitsen" pois. Eli nyt oon valmis lopettaa viiltelyn. 

Tääl kuntoutusosastolla on ihan kivoi hoitajia nyt ku oon tottunut. Erityisesti yks M. Sen kanssa on helppo puhuu ja se tietää ne oikeet sanat mitä sanoa. Mä itseasiassa kirjoitin M:lle runon viime keväänä:

En oo viel kauaa sua tuntenu,

mut tää hetkikin sen jo mulle kertoo.

Suhun voi luottaa.

Sä ymmärrät, 

tai ainakin yrität ymmärtää.

Muuta en kaipaakaan. 

Vain jonkun joka kuuntelee.

Jonkun joka on läsnä,

jonkun joka välittää.

Susta huokuva hyvyys,

tekee mulle levollisen olon.

Et tuomitse mua,

vaikka teen välillä tyhmästi.

Oot valinnut oikean ammatin.

Kiitos kun autat mua.

Ja sit asiasta kukkaruukkuun. Vai pitäiskö sanoo lääkepurkkiin. Mun menee ihan törkeen paljon lääkkkeitä: abilify maintena, truxal, deprakine, lito, opamox, serenase, diapam, leponex, tenox + metforem ja spartofer

Pitäis saada karsittua mut mua pelottaa et joudun olee tääl viel pitkäänkin jos niit pitää laskee silleen pikkuhiljaa. Ja muutenki on vähän ristiriitanen olo siitä et haluun jo kotiin mut en tiiä pärjäänkö siellä.

Ja sit kaiken tän lisäks mua stressaa se ku mul on rinnan alla kyhmy. Kukaan ei tiedä mikä se on. On tehty lähete ultraan. Mut mä oon prioriteeteissä aina se viimeinen. Mä varmaan kuolen johonki rintakasvaimeen ennen ku pääsen siihen tutkimukseen.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Mun aspan omahoitaja häippäs. Se oli niin ihana ja täydellinen hoitaja. Kui just sen piti lähtee. Nytkin itken ku kirjoitan tätä. Piirsin kuvan sille:

Sydämen sisään kirjotin YOU ARE FULL OF LOVE

Äänien valtataistelu

 Paskaa. Vituttaa. Ahdistaa. Tekee mieli viiltää. Olispa elämä jo ohi. Miks mun piti syntyä. Tä on vaan pelkkää kärsimystä. Auttakaa mua!! En pysty tähän. En vittu pysty. 

Mikä mua vielä pitää täällä. Ehkä perhe. Ja se et en oo varma joutuuko helvettiin jos tappaa ittensä. Vaikka sinne mä varmaan joka tapaukses päädyn, Ku oon pahan lapsi. Pahoille ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Joten kai mä sit vaan on vitun paha. Onko pakko jos ei tahdo? Saanko tappaa itteni nyt.

Mä vihaan mun elämää. Pää täynnä paskoja ajatuksia. Se mies. Se puhuu mulle aina välillä. Käskee tappamaan itteni ja muut. Käskee viiltämään ja ottamaan ylimääräsiä lääkkeitä. Mä en tiiä miten pääsen siitä eroon. Se jotenki telepaattisesti laittaa ääniä mun päähän. Sit kuulen kans toisen miehen ääntä. Siit en tiiä kuka se on mut se varottaa mua ihmisistä. Et ne haluu tappaa mut ja vahingoittaa mua. Ja sit mun päässä on kauhee taistelu ku äänet tappelee keskenään. Ne käskee tappaa ja samalla varottaa mua et ihmiset haluu tappaa mut. Ne käskee ottaa yliannostuksia mut samalla ne varottaa et ei saa ottaa lääkkeitä ku niissä on jotain ylimäärästä. Kaikki vihaa mua. Ja siks mun pitää kuolla.

Mä tarviin apua. En saa nukuttuu. Mitäköhän maanantaina tapahtu. En muista sitä että amppari oli mun kotoon. Mitenköhän pääsin noi jyrkät portaat alas... Ei mitään muistikuvaa. Mä muistan et mulle annettiin lääkehiiltä ja en pystyny juomaan sitä ku oli niin pahaa. Ne vaan pakotti mut lopulta ne otti sen pois ku tajusivat etten aio juua sitä. Mä sanoin et oon ottanu 10 tenoxii vaikka oikeesti määrä oli lähemmäs kahtakymmentä. Mut miten aspan hoitaja tajus ees tulla mun luokse. Vaan siks että en vastannu puhelimeen. Kai.. Niin ne ainaki sano. En muista..

Meen tänään taas porukoille viikonlopun viettoon. En pystyis olee yksin. Ahdistaa liikaa. 

Syömisetki menny päin helvettii. Eilenki söin vaan yhen saarioisten roiskeläppä pizzan. Ei oikeen maistu toi ruoka ku ahdistaa ja äänet huutaa. Eilen meni kyl kotikäynnil hyvin. Ei niin paljoo ahdistanu ja sain jonki verran juteltuu. Ja tänänen kotikäyntiki meni ihan hyvin. Käytiin vuohiksella. 

Mut nyt ahdistaa. Vien K-siskon bussipysäkille kolmeks ja sit meen porukoille. Pakko säilyy elossa. Kai.. Miksi muka??!! Eiks se nyt ole ihan täysin yhdentekevää että elänkö vai kuolenko. Kaikki olis niin paljon paremmin jos en olis syntynykkään. Mun takia mun siskot ja make on kärsiny. Äitistä puhumattakaan. Mun syy mun vika mun syy mun vika. Miksi mun piti vittu syntyä. :( Vittu

Tekee mieli viiltää. Mut en voi. En halua satuttaa äitiä. Ja mä bustautuisin siitä ku me ollaan äitin kanssa alottamassa uimassa käynti. Ni ei oo mitään kohtaa kehossa johon kukaan ei näkis. Voimia Sandra. Sä pystyt siihen. Oikeesti. Kuolisinko jos vetäisin koko dosetillisen lääkkeitä. Ehkä.. Vois koittaa. Tai sit ei. En tiiä... Vittu

Kiitos hei

Kysymyksiä joihin en oo saanu vastauksia

Mun pää särkee.. oon itkeny liikaa.

Mul on myös monta kysymystä.

Miks musta ei välitetty kun mä olin pieni? Miks mä olin yhdentekevä? Miks mut jätettiin kahdestaan pedofiilin kanssa? Miks mut jätettiin sen jälkeen yksin päivisin kotiin vaikka olisin kaivannut erityishuomiota huonojen kokemusten takia? Miks ketään ei kiinnostanu pystyinkö luottamaan enää kehenkään? Miks mua ei laitettu hoitoon vaikka selvästi oireilin? Miks edes äiti ei ajatellu lapsensa parasta? Miks mun ei annettu olla lapsi? Miks mun piti kasvaa niin nopeesti? Miks Jumala ei suojellut mua? Miks mut on pistetty vihaamaan mun ulkonäköä lapsesta saakka? Miks mut laitettiin tiukalle ja rankalle laihdutuskuurille seitsemän vuotiaana? Miks just mulle tapahtui niin pahoja asioita? Miks ketään ei kiinnostanu et mä vihasin itteäni jo viis vuotiaana? Miks mun itsetuhoisiin sanoihin ei puututtu? Miks ketään ei kiinnostanut kun mä sanoin tappavani itteni mun ollessa kuus vuotias? Miks äiti ei laittanu mua hoitoon kun löysi mun itsemurhasuunnitelmavihon mun ollessa yheksän vuotias? Miks mua sai pahoinpidellä? Miks äiti veti mua pyörällä ajaessa hiuksista silleen että jouduin juoksemaan vieressä sen jälkeen kun olin karannut kotoota vaikka sekin johtui mun huonosta olosta? Miks mulla ei ollut väliä? Miks musta sai aina tinkiä? Miks mua ei laitettu päiväkotiin vaan jätettiin yksin kotiin? Miks raha oli mua tärkeämpi? Miks baaba hakkas mua ja väitti varkaaksi mun ollessa kaheksan vuotias? Miks mulle ei kerrottu että se mitä geddu teki mulle ei ollut mun syytä? Miks mun piti ite tajuta se? Miks mä en ikinä tajunnu sitä? Miks mua on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Miks se oli hyväksyttävää? Miks mä muistan mun lapsuudesta vaan pahat asiat? Miks mua sai kiusata? Miks kukaan ei koskaan puolustanut mua?

Miks ketään ei kiinnostanut?

You can't do this. I can't do this

Mut heitettiin sit ulos ryhmästä tänään koska en pystyny osallistumaan. Kaikki vihaa mua, enkä ihmettele yhtään. Mä oon luuseri jota kuuluuki vihata.

Vittu ku tekis mieli viiltää... syvälle... vuotaa verta. Paljon. Ja nukahtaa siihen enkä ikinä enää heräis. Kumpa se olis vaihtoehto. Tai no onhan se. Mut kumpa se ei satuttais äitii ja muita.

Miks elämän pitää olla niin vaikeeta?

Yöt on pahimpia

Ahdistaa niim pirusti. Viime yönä tuli nukuttuu alle 2 tuntii ja en silti vielkään oo saanu unta.

Sattuu.....

En tiiä pitäskö nyt sanoo että eilen vai tänään ku en oo viel nukkunu mut kai se on eilinen..... eli siis eilisen koko päivän piti olla äänes. En olis muuten selvinny siit päivästä. Ahdisti koko ajan ja harhat yritti ottaa vallan mut ku oon porukoil ni se EI saa näkyy. Eli koko ajan piti väkisin vääntää nauruu ja juttuu. Ei saanu hiljentyä koska sillon ne hyökkää..

Neljä ihmistä on jo ehdottanu mul osastoo. Ensin kuntoutuskodin hoitaja T, sit A-pappi, sit polihoitaja T ja sit äiti. Kuntoutuskodin hoitaja meinas soittaa ambulanssin ku ei saanu muhun mitään yhteyttä hetkeen. "She's not here anymore"..... A-papin kans kävi silleen et puhuttiin osasto mahdollisuudesta ja vähän kaikest muustaki. Sit taas vajosin harhamaailmaan. Kuulin kaukaisuudessa ku A sano et nyt täytyy soittaa sun äidille tai jonnekkin muualle. Sain sit jossain kohtaa kii todellisuudesta ja soitettiin äitille ja menin kotiin. Polihoitaja T:n kans menk silleen et ku kerroin mun oloista ni se sano et mahdankohan pärjätä kotona vai pitäskö miettii jotain muuta vaihtoehtoo. Sanoin että en halu osastolle. Äitin kans sit vähän sama juttu ku polihoitaja T:n kans ja ku sanoin et en halu osastolle ni äiti sano siihen tylysti et: "mä oon kuullu niin monta kertaa ton ettet haluu osastolle"

Mä tiiän et mul on ympärillä paljon ihmisii jotka haluu auttas... mutku mikään ei oikeen tunnu toimivan. Ehkä mua ei vaan voi auttaa... kuolen tällasena, pian... hyvin pian.......

Rahaa ei tule mut sitä menee

Vituttaa maksaa 25e ambulanssi kyydistä ku siihen pakotettiin poliisin voimin. Vituttaa oikeesti ihan käsittämättömän paljon. Maksoin sen....

Sairaalalasku tulossa. Joku 200-300e. Vituttaa sekin. Miten ne voi pyytää rahaa jostain mihin on pakotettu. Epäreilua mut sekin on pakko maksaa.... must on niinku outoi juttui Suomen lais, mut tää on ehkä oudoin ja epäoikeuden mukaisin... En mä olis halunnu ambulanssiin... enkä varsinkaan sairaalaan!

Mul ei sitäpaitsi oo tulos MITÄÄN rahaa MISTÄÄN. Mun asumistuki jäi katkol joulukuussa koska vuokrasoppari päätty. Kirjotettiin uus mut nyt ei tuu sit rahaa vielä. Yks kuu jäi jo väliin. Ja kuntoutustuki plus muut tuet on katkolla myös koska mul kirjotetaan kuntoutustukee eli määräaikasta eläkettä yleensä kaks vuotta kerrallaan. Katko sattus tulee nyt tähän kohtaan. Hakemukset kaikki (asumistuki, kuntoutustuki, hoitotuki ja takuueläke) on jo joulukuun alussa kelaan saapunu mut kaikki on viel käsittelyssä siel. Ahdistaa ku kelan henkilösivuil ei lue mitään enää 'seuraavat maksut' osiossa. Soitin kelaan torstaina. Mukava virkailija-nainen lupas laittaa mun asian kiireelliseks mut sano et jos ens alkuviikost ei olla viel käsitelty ni kannattaa hakee toimeentulotukee. VITTU! Se on yhtä säätämistä. Mut vuokra ja puhelin/netti laskut pitää saada maksettuu. Voin olla ilman ruokaa mut laskut on maksettava...

Tulin tänää omaan kotiin. Ahdistaa tuhat kertaa enemmän ku porukoil vaik ei sielkää ollu hyvä olo. Äänet käskee viiltää ja mieli tekis. Ansaitsen pahaa koska oon ihan vitun paska ihminen. Ansaitsen kuolla. :( vituttaaaaa. Mut en voi tappaa itteeni.. äitin takii. Mut mä haluun. Tosi vitun kovin. Oon paha.

Oon vahva tänään

Oon nykyään aina väsyny. Onkohan hemoglobiini matalla. Mul on pahimmillaan ollu joku vähän päälle 80. Sain sillon eka rautaa suoraan suoneen ja ku se ei auttanu ni muhun laitettiin verta. En tiiä, miten se oli päässy niin matalaks.. onkohan nyt sama juttu? Voisin nukkuu koko päivän, vaikka olisin nukkunu suhteellisen hyvin yöllä..

Mul on tääl lääkkeitä.. oikeesti ei sais olla, mut me käytiin äitin kans viikonloppuna apteekis ja tarviin niit lääkkeit huomen lääkkeiden jaossa. Joten mulla on siis melkeen täydet pakkaukset leponexii ja loratsepamia. Vähän houkuttelee, mutta oon vahvana. EN OTA NIITÄ!

Mua vituttaa tosi kovin. Joku ryösti mut viime torstaina... Mun tililtä oli kadonnu 211e ja soitin pankkiin. Siel mukava täti kerto sitte että mun kortil ollaan maksettu isoja summia jossain päin kanadaa johonki apteekkiin ja huoltsikalle..... Kävin tekee rikosilmotuksen, mut poliisit sano, etteivät voi oikeen tehä mitään asialle, koska rikos on tapahtunu suomen ulkopuolella. Huomen pankkiin sopimaan asioista ja saas nähä saanko mitään takas.. 200e on kuitenki tosi iso summa. Varsinki ku mul jäi mukavat 15e tilille... Oon köyhä ja laskuja pitäis maksaa.

VITTU!

BTW näin raiskaajan taas kaupassa viikonloppuna. Se kehtas vittu saatana taas moikata. Onneks äiti ei nähny sitä. EN HALUA olla enempää sen kanssa tekemisis ku on pakko. En halua nostaa syytettä. En kestäis sitä. En pysty käsittelee sitä aisaa kymmenten ihmisten kanssa. Se olis liikaa. Ja jos äiti sais tietää kuka se raiskaaja oli, ni ties mitä se sil tekis. Kerroin kotona äitille et näin sen miehen taas. Oli pakko koska tarvitsin tarvittavia lääkkeitä ja ne on lukkojen takana. Tänään olis pitäny mennä yksin kauppaan. Autossa oltiin mä, äiti ja K-sisko. Mä sanoin et en todellakaan oo menossa yksin sinne. Äiti tajus heti et mist on kyse (ainakin uskon niin), joten se lähetti K-siskon kauppaan. Onneks.. Ja sisko luuli, että mä oon laiska. En viittiny kertoo mistä oikeesti on kyse.

Ikävöin viiltelyä

Viikonloppuna viilsin vahingossa sormeen haavan metallitölkin kannella. Tuli paljon verta. Se oli ihanaa. Katoin ku veri virtas. Teki niin kovin mieli viiltää lisää viiltoja. Mutta en viiltäny! Mä voitin mielien taistelun! Viiltelisin varmasti joka päivä, jos se ei satuttais äitii niin paljon. Äiti oli oikeesti tosi pettyny ton viina jutunki takia.

Mul on lääkkeet lopussa. Huomen menen jakamaan lääkkeet yhteisiin tiloihin. Saan aina vaan yhden annoksen kerrallaan, etten sekoile lääkkeitten kanssa. Ne myös valvoo joka kerta, että varmasti otan ne. Ku mul tulee aina sillon tällön niitä outoja ajatuksia ja ääniä, jotka kietää ottamasta.. Mut huomen pitää vissiin mennä ostaa lisää lääkkeitä, ku ainakin leponex ja temesta on lopussa.. Ei jaksais mennä yksin kaupungille, mut kai se on pakko. :(

En nyt pysty oikeen keskittyy kirjottamiseen, joten moikka.....

ps salases minipäivitys

Älä kiusaa mua

En oo koko viikonloppuun saanu olla rauhassa. Siis ei silleen, et olis ollu liikaa ihmisii ympärillä(tosin myös vähän sitäkin), mutta äänet... Koko ajan haukkumassa ja sabotoimassa mun elämää. Oltiin mm. keilaamassa äitin ja kahden siskon kanssa. Aluks meni hyvin. Mut sit ku aloin olla johdossa ni sit alko: "Lopeta! Sä et saa voittaa! Et ansaitse sitä. Oot huono ja arvoton! Sun pitää hävitä!!" Yritin olla kuuntelematta ääniä, mut se oli vaikeeta.. Se vissiin kuitenki vaikutti mun keskittymiseen, ku siit alko alamäki (ei sillä et mä muutenkaan olisin hyvä keilaamaan..)

Äänet haukkuu ja vittuilee koko ajan. Ne on ihanii hetkii ku saan olla ilman ääniä. Nytkin on ihan rauhallista. Mul piti olla tänään kotikäynti, mut tääl kuntoutuskodissa on niin kova kiire et ei kerkee. Hoitaja N tuli tos kysyy, et miten voin ja et haluunko lyhyen kotikäynnin. Mä sanoin, että ei tarvi, vaikka oikeesti olisin halunnu puhuu äänistä sille. Mut kun ymmärrän että on kiire.

Mul on ikävä psykoterapeutti A:ta. Koko viikon on tullu niitä "tosta pitää puhuu A:n kanssa" ajatuksia, joita on aina tullu. Mut nyt ei oo ketään kelle kertoa ne asiat. Ihan tyhmää, et kela myöntää vaan kolme vuotta. Neljäs vuosi olis ollu jees...

Hankala tapaus

Mul on teriä... ja viinaa. teki mieli viime yönä ja äänet kehotti, mut mä voitin. Olis pitäny tänään kotikäynnil antaa ne pois. Olisin varmaan antanu, jos olis varmaa, et äitin ei tarvis tietää et oon semmosii säilytelly. Mut ku me sovittiin hoitoneuvottelussa, että kaikki mun asiat saa kertoo äitille. Ja mä siis ite hyväksyin sen. Koska äiti on mukana mun hoidossa. Olishan se varmaan aika hankalaa, jos tietää vaan osan. Vaikka eihän se nytkään tiedä kaikkea.... mut ei tiiä kyl hoitajatkaan.

Ah sitä ihanaa tunnetta ku terä viiltää ihoa. Kaipaan sitä.. vaikka osa minussa pitää koko touhua täysin kuvottavana ja vääränä. Vääränä ja likasena. Likasena niinku seksuaalinen hyväksikäyttö. Muistan ku kerroin yläasteen luokanvalvojalle hyväksikäytöstä. Tai oikeestaan se arvas sen itte. Se keskustelu meni näin:
Opettaja: Sandra mä en voi auttaa sua jos sä et puhu mulle.
Mä: Mä olisin nyt valmis kertoo mikä mua vaivaa.. Kun mä olin pieni. Joku 5-vuotias...
hiljaisuus
Opettaja: Joku teki sulle jotain?
Mä: Joo.. (itkua ja kyyneleitä pidätellen)
Opettaja: Jotain seksuaalistako?
Mä: Joo..
Opettaja: Voi sua pientä. Nyt on kyl pakko halata.
Me halattiin pitkään ja se tuntui hyvältä.

Jossai kohdassa kerroin myös viiltelystä. En muista sen tarkemmin miten se meni, mutta opettaja oli vissiin puhunu siitä terkkarin kanssa. Mut nii.. ku sit yks kerta kun me taas tavan mukaan juteltiin opettajan kanssa musatunnin loputtua, mä sanoin, et koen itteni likaseksi. Opettaja luuli, että mä tarkotin viiltelyä, vaikka oikeesti tarkotin hyväkskäyttöö. En kehdannu korjata väärinkäsitystä sen enempää.. sanoin vaan ettei se tunne johdu viiltelystä.

En oo varma oonko ikinä kirjottanu mitään tänne tosta opettajasta, mut se oli yläasteella mun voimavara. Olisin monet kerrat jo tappanu itteni, jos mulla ei olis ollu häntä. Osastollakin ollessa soitin sille kerran ja paruin, et haluun pois. Mut ysiluokalla se kyllästy muhun. Mä ymmärrän hyvin. Olin aika vaikee tapaus. Joka toinen tunti istuin luokan perällä huppu päässä musaa kuunnellen ja joka toinen tunti riehuin, naureskelin ja häiriköin. Ja luokanvalvojalle tietty meni kaikki tieto.. Tulin aina välil kännissä kouluun. Kerran jäin kiinni muillekki opettajille, mut luokanvalvojalle jäin useammin. Se ei kertonu eteenpäin ja mä lupasin aina, että en enää ikinä tuu humalassa kouluun... Ja sit tulin kuitenkin.

Olin kauhea, olen kauhea ja tulen aina olemaan kauhea

Itkiskö vähän lisää?

Nyt se sit loppu.. Eilen oli viimenen kerta. Psyoterapiaa meinaan. Mua itketti välillä mut sain kyyneleet pidettyy pois näkyvistä. Olin kirjottanu psykoterapeutti A:lle runon ja kirjeen. Sen lisäks annoin pari kuvaa ittestäni. Toises olin joku 1,5v ja toises oli luokkakuvat(siis tietty yksityiskuvat) minusta 6-15 vuotiaana. Mul ei ollu varaa ostaa mitään mut A sano, et noi mitä annoin, oli parempia ku joku kaupasta ostettu tavara. :) Oli kiva kuulla...

Oli myös ihanaa kun me halattiin lopuksi, ku olin kirjeessä vihjaillu, et haluaisin. En oo koskaan ennen uskaltanu halaa A:ta. Ei muuten, mut jos A:sta tuntuu kiusalliselta. Kyllähän mä halaan toimintaterapeutti J:täkin melkeen aina kun me nähdään, vaikka se ei ees oo enää mun toimintaterapeutti. Mut nyt me halattiin A:nkin kanssa. Mä en olis halunnu nousta siltä nojatuolilta. Tuntu ku keho olis painanu tonnin. En meinannu pystyy, mut ku A sano: "helpottaako, jos halataan?" ni olo keveni. Se halaus tuntui hyvältä ja ei yhtään siltä, et A olis ollu jotenki vaivaantunu.

Olin koko hiihtoloman porukoiden luona. Nyt oon taas tääl yksin. Tai no on mulla Nelli ja K-siskoki on tulos pian viettää iltaa. Silti haluisin mielemmin olla porukoilla. Oon yksinäinen. Osa musta haluu itsenäistyä, mut osa haluu palata kotiin äitin luokse. Mut oon jo kohta 24v... eihän se sovi! Mun on vaan pakko tottuu tähän.

Huomen sossulle juttelee omahoitaja T:n kanssa. Mitäköhän siitäkin tulee. Stressaaaaaa. Mut on kiva ku huomen kuntoutuskodin ryhmässä lauetaan karaokee.. mun ehdotuksesta ;)

Taasko? + salases uutta

Joo... näin taas sen miehen... Oltiin äitin kans kaupas ja se oli siel. Olin just menos hakee mehuu ja äiti meni toiseen suuntaan hakee eläimille ruokaa. Onneks..... en haluu, et äiti tietää kuka se on. No mä olin sit yksin siinä kun näin sen. Se katto mua pitkään. Oli aika lähellä.. Ei moikannu ja hyvä niin. Se meni sit toiseen suuntaan ja mä jäin sinne mehuhyllyille. Hengitys alko tiheentyä. Mua pelotti ihan vitusti. Lähin melkeen juoksee kaupan toiseen päähän ja rukoilin, et se menis vaan pois. Näin sieltä kaukaa, et se oli kassa jonossa. Mä jäin venaa sinne hyllyjen väliin. 

Olin aika pitkään kadoksissa, ku en uskaltanu liikkuu. Sit äiti soitti mulle. "Missä sä oikeen olet?" Mä sain sanottuu suht normaalilla äänellä, et menin hakee suklaata ku teki mieli. Vitut.. olin piilossa. "No missä sä nyt olet?" En ollu lähelläkään karkkihyllyjä. Ne on niin lähel kassaa ja mä en halunnu enää nähä sitä miestä. "No mä oon tääl.... tota tääl ööö... jätskien luona ku meinasin ensin et haluun jätskii mut haluun sittenki suklaata." Valepukki. No me mentiin sit sinne karkkihyllyil yhessä. Mä halusin ostaa aikaa, et se mies olis varmasti hävinny jo pois, parkkipaikaltakin.

Mä sit menin valitsee suklaata. Viivyttelin. "Mitäs mä ostaisin....? hmmm.. enpäs tiedä hmmm" No lopulta päädyin sit äitin hoputtamana ottamaan hopea toffeeta. Sit me mentiin kassalle. Se ei ollu enää siinä. Olin niin helpottunu, mut samalla todella todella ahdistunu, ku olin ylipäänsä nähny sen miehen.

Mentiin sit autoon. Mä varmistin et sitä miestä ei enää näy. Kerroin sit myöhemmin kotoon äitille, et näin sen miehen. Äiti sano, et miks en kertonu äitille kuka se oli. Mä sanoin, että en halunnu, ja että haluun vaan unohtaa koko tapahtuman ja ihmisen. Ku äiti viel kyseli, et kui en kertonu, ni mä sanoin, että en haluu, et äiti joutuu vaikeuksiin.... En tiiä mitä äiti tekis sille, jos näyttäisin äitil kuka se on.

Mut joo.. ei mul kai muuta tänne.. salasessa tosiaan uutta ja silleen

Jopa salatut elämät on liikaa mulle + salases uutta

Ahdistaa niin pirusti. Raiskaus mielessä eikä salatut elämät todellakaan auta asiaa. Ku siel puhutaan siitä koko ajan. Eilen mä sanoin äitille ku siin olohuonees olin, et en haluu/pysty kattoo salkkareit. Reaktio oli hieman eri ku mitä odotin. "Mun elämää rajotetaan joka suunnasta, tä on niin ärsyttävää!" Mä sit sanoin, et ihan sama, kyl me voidaan se kattoo.. (ku mul ei oo oikeen muuta pleissii ku oon tääl) No me katottiin se ja mä kyl ahdistuin niiin paljon. Jos olis saanu johonki soittaa(siis jolllekki hoitajalle) ni olisin soittanu. Tietenkään siihen aikaan ei enää ketään saa kiinni, Menin sit alakertaa ja nappasin pillerit nassuun ja toivon että uni tulis pian....


Pieni runo jonka väsäsin:

Nobody understands this,
but I just want to cut me.
Every time I hear the word rape,
or see the man's face,
I just want to die,
grow my wings and fly.
No one seems to understand
this is way too much.
I gotta find a new plan
'cause this one is too rough.

Tänään katoi salkkarit.. ihan ite koneelta yksin. Mun oli pakko selvittää et joutusko se Monica taas raiskatuks. Ei onneks. Ja joo joo... tiiän et se on vaan ohjelma ja tiiän myös sen että mun ei kannattais kattoo sitä,, mut mut.... oli pakko. Ja mähän siis katon aina ennakko jaksot. Eli sori spoilaus jos et ollu viel kattonu maanantain jaksoo...