Auttakaa mua

 Ahdistaa, itkettää. Vaikee olla. En pysty tähän. Tarviin terapiaa. Äkkii. Ennen ku mul ei oo enää muuta vaihtoehtoa ku kuolema. Tai siis itsemurha. On vaan niin paha olla. Alkaa olla taputellut nä mun elinpäivät. Jos tä ei etene pian ni tapan itteni. Ennen ku on liian myöhäistä. Mä tiiän mitä mä tarkotan mut kukaan, siis kukaan, muu ei tiedä.

Kunpa saisin pian apua. 

Trauma ja ne ärsyttävät

 Mä muistan ku olin pieni, joku 6v. Se paha juttu oli just tapahtunut. Sitä tapahtui siis sillon ku olin 5v. Niinni mul oli sillon semmonen etuoikeus että mä en saanu turpaan tai raivoja kuhan puhun totta. En oikeestaan tiiä miks. Oliko se niinku semmonen juttu että en salaile asioita. Ku mähän salasin sen isoisä jutun kun se oli käskenyt. Toinen vaihtoehto on että mul oli ehkä tapana valehdella. En siis yhtään tiiä. Sit se alko menee semmoseks että mä otin syyt niskoilleni vaikka en olis ollu syyllinen. Koska mä olin sillon turvassa. 

Tuli semmonenki juttu mieleen ku olin just sen jonku 5 vuoden ikäinen ni mul oli tapana leikellä housuihin haaroihin saksilla semmosia pieniä lovia. Omiin ja siskojen housuihin. Muistan ku tein sitä. En tiiä miks tein mut mul oli vaan semmonen pakko. Ja sit ihmettelin et miks äiti ei raivonnut mulle siitä. Se oli varmaan jotain oireilua. En tiiä. 

Palataan tähän päivään. Todella mukavaa ku sain kuulla tänään että siskoil on joku kolminkeskeinen whatsapp ryhmä. Muka joku elämäntapamuutosryhmä. Tai no voi ollakki mut siel ihan vitun varmasti puhutaan paskaa musta. Mä kysyin k-siskolta et puhukste musta pahaa siel. Se meni vittu ihan vaikeeks. Se on paska valehtelee. Ja siis kysymys kuuluu: miksi mua ei kutsuttu mukaan siihen ryhmään? Eli toisin sanoen miks ne ei voinu jutella niistä asioista meijän neljän yhteisessä ryhmässä? Vittu et osaa ottaa päähän.  Ja se viel varmisti asian ku krisse tuli sit meijän koko perheen keskeiseen ryhmään selittelee jotain bullshittiä. Mä en oo mikään tyhmä. Ja sit k-sisko viel poisti koko ryhmän. Tietty sen takia että ei oo todistusaineistoa. Vittu mua ottaa päähän että mua pidetään tyhmänä. Ja siis jos k-sisko ja krisse ei ois menny semmosiks vakuutteleviks ni oisin ehkä uskonut että siel ei puhuta musta. Sit k-sisko kehtaa viel vedota mun skitsofreniaan. Että se on joku mun harha-ajatus. Ihan sama vaikka puhuvatkin musta paskaa. Mähän oon paska.

Mut joo. Onneks aspan tyypit on kivoja. On ees joitain ihmisiä mun elämäs jotka eivät vihaa mua äitin lisäksi. 

Oonko mä jo kertonu...

 ..että mä vihaan itteeni? Vihaan enemmän ku ketään. Ja mä siis tarkoitan ketään. Ketään ketään.. Sitä miestä, mun isoisää.. ketään.

Kuvotan itteeni. Ansaitsen paikkani helvetissä. Sinne mä kuulun. 

Oon vaan taakaks

Mun pää on täynnä kaikkee paskaa. Tekee mieli viiltää. Kattoo ku se tumman punanen veri laskee kättä pitkin. Miks mä en saa päättää mun kehostaa. Aina muut vaan käyttää mun kehoa.  

On helppo olla lihava. Harvemmat ihmiset kiinnostuu musta. Näin on turvallisempi. Kumpa tää elämä olis jo ohi. Ei tartteis enää kärsiä. Ku ei musta oo vittu mihinkään. Vihaan itteeni.

Kelatkaa ihminen, joka on maailman paskin ja inhottavin. Oksettavin ja vastenmielisin. Mieti sen naamaa. Mieti miten paha ihminen se on. Ja sit mieti ettet ikinä pääse siitä ihmisestä eroon. Se vaan on aina joka paikassa missä oot. Se ei jätä sua ikinä rauhaa. Sä vihaat sitä ja se vihaa sua. Mut et pääse siitä eroon, 

Voispa ittelleen hankkii lähestymiskiellon.

Ei tästä tuu vittuukaan. Olispa mun elämä jo ohi.

Sitäpaitsi lääkehiili on ihan kauheen makusuta.

Äänet kiusaa. Käskee viiltämään. Olisin vaan halunnu nukkuu tän päivän, Mut ku otin taas muutaman tenoxin liikaa. Ja jouduin päivystykseen. Onneks en sentään osastolle. Unet ollu taas 2-5h yössä. Ja kun meen porukoille ni täytyy pitää kulissei pystys. En haluu et ne näkee et oon taas alamäessä. Tosin mitä välii silläkään on. 

Joku vois tulla ampuu mut. Oon semmostakin miettiny et otan pikkuveljen kuulapyssyn ja uhkailen sillä poliisia. Ni sit sen poliisin on pakko ampuu mut. Ainakin mä toivon.

En usko et kukaan jäis mua kaipaamaan. Oon vaan niin turha. En halua helvettiin mut oikeestaan en nää täs mitään vaihtoehtoja. Mun on pakko tappaa itteni. Oon vaan taakaks.

Sä satutit mua

rikoit mut

vihaan sun tekoa

mut samalla 

rukoilen sulle pelastusta

en halua pahaa sulle

vaikka niin vois kuvitella 

Mikä oikeus sulla oli

tuhota mun elämä

Toivon silti että taivaan portilla

sunkin synnit on maksettu

Jumalan armo on suuri

suurempi ku sun tekos

Yritän antaa anteeks

mut se on vaikeeta

En osaa mitään. Oon surkee kaikessa mitä yritän. Ja se syö mut elävältä. Motivaatio katoaa. Koko elämän suhteen.

Jos oon viel elos sillon. Kampaamo käynti parin viikon päästä. Ja äitin valmistujaiset 28.8

Sekavaa paskaa.

En pysty syömään enkä mitään. Tinnitus melkeen yhtä kovaääninen ku äänet mun päässä. Se mies laittaa ääniä mun päähän. Se haluu tuhota mut. Se haluu että mä tapan itteni. Mut oonkin vahvempi ku se kusipää. Mä en luovuta. Ainakaan ihan vielä. Vaikka toivon että mul olis pokkaa tehä se. Itsemurha

En aio tappaa itteeni mutta

 Haluan kuolla.

Kaikki vihaa mua. Varsinkin mä. Anna mun jo taivaan Isä kuolla. Tää on liian rankkaa

parempi päivä ja hyvin nukuttu yö

Pakko tsempata. En haluu kuntsarille. Mua pelottaa siellä. Ja tiiän et mun motivaatio laskee jos joudun sinne. Tiiän sen jo nyt. Sain viikon aikaa. Mun on ihan pakkopakkopakko kuntoutua edes sen verran et pääsen pois täältä. Siihen mennessä. Eli ens tiistaihin.

Mä nukuin hyvin viime yönä. Ilman painajaisia. Vihdoinkin. 

Mä revin eilen tikit pois. Mul oli sellanen tunne että mä en hallitse mun kehoa. Vähän sama juttu laastareiden kanssa. Siks mun on välil pakko repii ne pois. Mut tikkien kanssa tuntu vielä pahemmalta. Ku en olis halunnu niitä ollenkaan. Ne laitettiin ilman mun suostumusta. Mä haluun ite päättää mun kehosta.

Sain eilen taas kaks piikkiä perseeseen. Mua raivostutti koko päivän. Oli lähel etten hyökänny jonku kimppuun. Mun pää oli täynnä pahoja ajatuksia. Ne ei hävinny sieltä vaikka tein mitä. Purin vihaa muiden sijasta itseeni ja huonekaluihin. En oikeen muista sitä tilannetta mutta jossain kohtaa hoitaja v kysyi että haluunko mä satuttaa häntä. Mä vähän säikähdin. En todellakaan iki maailmassa halua satuttaa sitä... se on ihan viimenen asia mitä haluan...

Mun pitää muuttaa pois kuntoutuskodista. Se on nyt varmaa. Muutan aspa säätiön asuntoon. Vähän pelottaa se et jos ne lääkkeet jää mun kotiin kun nyt ne on yhteisistilois lukkojen takana. En tiiä että aionko sanoo etten haluu niitä. Salaa houkuttelee ottaa niit viinan kanssa. Ja kenties jos jossain vaihees voisin lopettaa tän kaiken... siin olis riittävästi sitä varten... mitä teen?

You can't do this. I can't do this

Mut heitettiin sit ulos ryhmästä tänään koska en pystyny osallistumaan. Kaikki vihaa mua, enkä ihmettele yhtään. Mä oon luuseri jota kuuluuki vihata.

Vittu ku tekis mieli viiltää... syvälle... vuotaa verta. Paljon. Ja nukahtaa siihen enkä ikinä enää heräis. Kumpa se olis vaihtoehto. Tai no onhan se. Mut kumpa se ei satuttais äitii ja muita.

Miks elämän pitää olla niin vaikeeta?

mitä pitäis uskoo

Outo päivä. Täynnä vaikka minkälaisia tunteita.. Nukuin viime yönä joku 5 tuntii. Liian vähän mulle..

Kuntoutuskodinhoitaja T tuli aamul tsekkaa mun kunnon eilisen takia. Sillon mul oli viel ihan ok olo. Valehtelin, että olin nukkunu hyvin, en tiiä miks... en vaan jaksanu jäädä siihen päivittelemään. Menin takas sänkyyn makaamaan. Jossain vaiheessa nousin ylös ulkoiluttaa Nellin. Sen jälkeen menin sohval makoilee ja kattoo telkkuu.

Koitin vähän ryhdistäytyä ku toimintaterapeutti M tuli mul kotikäynnille. Meijän piti tehä ruokaa, mut mul oli viel eilistä safkaa ja pitäis säästellä sitä rahaa Viron matkaa varten. Ja mul oli muutenki kauhee päänsärky. Siirrettiin sitte tapaaminen toiselle päivälle.

Ku käytiin Nellin kans ulkona, ni mä näin mun kuntoutuskodin entisen omahoitajan N:n auton pihalla. Kysyin M:ltä, et onko N täällä (siis yhteisis tilois). Se sano, et kattoo jos on vielä ni pyytää moikkaamaan. Meni vartti ja mä olin jo luovuttanu sen suhteen. Aattelin et se on jo lähteny(ja osa musta ajatteli, et se ei vaan halu nähä mua) Mut sit ovikello soi ja N:hän se siellä. Halattiin ja mä kerroin et mul on ollu kova ikävä sitä. Sanoin, että tää paikka ei tunnu samalta ku ennen ja et en saa yhtä hyvää hoitoo, ku mitä N:ltä sain.

Keskusteltiin siin jonki aikaa ja tultiin siihen tulokseen, että mä olin vaan enemmän tottunu N:n hoitomenetelmiin ja et oli mul menny jonki aikaa ennenku totuin niihinkin. N sano, et mun pitää vaan antaa mahdollisuus "uusille" hoitajille.... Niin kai sitten...

N sano, että mä näytän hyvältä ja hyvävointiselta. Kerroin, että parin viikon sisäl ollu vaan kerran ääniä, mut ahdistusta on ollu kyl enempi. Kerroin, että saattaa koko päivän ahdistaa. N  kysy, et oonko ottanu tarvittavii. En oo.. Jotenki on semmonen olo, et pitää pärjää noil mitä on.. Sit N lähti ja me halattiin uudelleen. N on vaan niin ihana...

Sittttten. Meil oli kuntoutuskodis "pihatalkoot"(jotka sitten muuttuikin ulko-oven pesemiseksi ulkoa päin) Ja sen jälkeen grillattiin. Mul oli ihan järjetön syyllisyyden tunne siitä, että olin sanonu, et en saa yhtä hyvää hoitoo esim. T:lta ku mitä oon N:ltä saanu. Sit mä huomasin, et T käyttäytyy tosi tylysti mua kohtaan. Äänet alko kuiskailla: "Se vihaa sua. Se vihaa sua. N on kertonu, ettet saa hyvää hoitoo siltä. Se vihaa sua" Yritin ohittaa äänet ja vähän juttelin ja naureskelin muiden asukkaiden ja toim.ter. M:n kanssa. Yritin olla välittämättä niistä tuntemuksista ja äänistä.

Sit mentiin takas koteihin ja mun oli tarkotus alkaa pakkaa. Äänet voimistu "Se vihaa sua! SE VIHAA SUA! SE VIHAA SUA!!!" Mä en enää tienny mikä oli totta ja mikä ei. Lähetin sitte tekstarin T:lle "Miks sä oot vihanen mulle?". Se tuli kilkuttelee mun ovikelloo, mä en avannu. En halunnu nähä koko ihmistä. Sit se soitti mulle. Mietin hetken, että vastaanko vaiko enkö. Päätin vastata. T ihmetteli suuresti mun viestiä. Jankattiin asiasta joku kymmenen minuuttia siin puhelimen välityksellä. T sano, ettei ole vihanen mulle ja kyseenalaisti koko juttua. Mä sanoin kaikkee, esim. että "Sä haluut että mä tapan itteni." Mul oli sillon vahvati semmonen olo ja äänetki huusi. T kutsu mut yhteisiin tiloihin ja mä menin. Se halus jutella kasvotusten.

Siel jatkettiin vaan jankkaamista. Mä en pystyny uskoo, että T olis vilpitön. "Mä oon tieks Sandra ihan sanaton. En tiiä mitä mä voin tähän enää sanoa. Mua vähän naurattaa tää tilanne." "Mua ei naurata", mä sanoin. "Mitä sä Sandra haluut et mä teen tai sanon? Mitä sä tekisit täs tilanteessa?" Mä mietin hetken.... "En ottais itteeni", mä vastasin.

Jotain siin sit juteltiin vielä ja sit mä sanoin, et: "No haluutko kuulla?" "No haluan", T vastas. "Äänet sanoo, että sä vihaat mua" Sit en paljoo muista muuta kun että äänet vaan voimistui ja ahdistus. En kyenny enää keskittyy muuhun. Kuiskailin vaan ittelleni, että "ei oo totta, ei oo totta, jättäkää mut rauhaan, en usko teitä". Jossain vaiheessa T kysy, et pitäiskö mun ottaa tarvittavat. Mä sanoin että joo. Lääkkeet on mul kotoon Viron matkaa varten, joten mun piti siis mennää kotiin ne ottamaan. T sano, että saattaa mut kotiin ja niin tehtiin. T taputteli mua olalle ja tsemppas ja kysy et voiko muhun luottaa. (lääkkeiden hallussa pidosta siis) Mä sanoin että juu ja sit T lähti. Mä otin tarvittavat ja menin vähän nukkumaan sohvalle.

Nyt vointi on ihan ok ja meen kohta "nukkumaan" eli tsekkaa somet ja simpsoneit sängylle...

Sori ku tuli kilometripostaus. Kiitos jos jaksoit lukee loppuun asti. Ja sori sekavuus. Vaikee keskittyy jotenki....

I hate me more than you do

Pää täynnä sairaita sadistisia ajatuksia mm. raiskaajaa kohtaan. Hoitaja T sano et on hyvä ettei kaikki viha kohdistu enää itteeni niin voimakkasti että viiltelisin. Mut jos se tietäis millasii mun ajatukset on, ni ei sanois tolleen. Se kysy et oonko kirjottanu niitä ajatuksia ylös. En oo, sillä haluun ne vaan pois mun päästä... En siis aio tännekkään niistä kirjottaa... Ainakaan nyt.. Mut sairaita ovat.

Toisaalta vois helpottaa jos sais puhuu niistä, mut kai mun on vaan venattava tiistaihin ja yritettävä siel psykoterapeutti A:lle puhuu.. jos pystyn.

Mul on paha olo.. yritän olla pilaamatta äitin lomaa, joten pakko kai vaan anataa tunteiden kasaantua. Harhoista en puhu nyt äitille ollankaan.. Vaikka haluaisin. Koitan nauraa ja hymyillä, mut se sattuu.. Huomasin jo sillon kolme vuotta sitte(vai kuinkakohan monta vuotta siit jo on) DKT:ssa, et jos ei hymyilytä ja hymyilee silti, ni se sattuu. Siis ihan fyysisesti. En ymmärrä mun vartaloa..

Vihaan mun vartaloo muutenki. Se on ruma..  ja se tuntee juttuja joita ei oikeesti tapahdu. Ja se on muutenki kaikin puolin häväisty ja rikottu. VIHAAN MUN VARTALOA YLI KAIKEN!

Vitut

Voiko paskempaa päivää olla? Kaikki räjähtää käsiin. Pitää vaan jaksaa.. En pystyny eilen kattoo ees salattuja elämiä ku oli liian ahdistava jakso..

Vihaan itteeni ja vihaan tätä koko elämää!

surullinen.. todella todella surullinen

M jätti mut... oltiin kihlois... sit ihan yllättäen ilman mitään syytä tai pohjustelua se laitto aamulla viestin et se jättää mut. Mä sit kysyin syytä, ni se laitto vaan et ei oo mun syy....

I hate my life... and I hate men. Miehiin ei voi luottaa tippaakaan. Vittu!

So... Here I am, waiting for you

Ahdistaaaaaa, ei ei ei ei, ei ahdista, kaikki on hyvin. Jee jee jee.. NOT!

Raiskaus. Pelkkä se sana sattuu. Siitä ei saa pelleillä. Siinä ei oo mitään hauskaa. Oikeesti,,, ei mitään hauskaa. Mä vihaan niitä "mä raiskaan sut" vitsejä. Vaikka kuinka olis leikillään, se sana sattuu.

Mä en uskalla kulkee ulkona yksin.. ollenkaan. tä on menny pahempaan suuntaan. Mä en uskalla. Mua pelottaa. Just ja just pystyn kävelee bussi pysäkille(joka on n. 50metrii meijän koti ovelta). Mun terapeutti ei ymmärrä, mun äiti ei ymmärrä.. kukaan ei ymmärrä, paitsi yks mun kaveri, kellä on kauheita kokemuksia lapsuudessa. Hän ymmärtää <3 p="">
Miks en voi olla niinku kaikki muutki... Olisin terve psyykkisesti ja fyysisesti. Mutta ei... kysehän on minusta. Näin ei voi tietenkään olla. Mut laitettu tänne vaan kärsimään. :( Oon surullinen.....

Mä yritän tosi kovin, mut mikään ei onnistu. Kaikki menee aina pieleen. Ihan salettiin ku tavataan kihlattuni  M:n kanssa, se ei haluukkaa mua enää, ku oon  niin läski ja ruma.. ja siis mä olen läski.. mun painoindeksi on "sairaalnloinen lihavuus".. Mut oon lapsesta saakka ollu lihava. Terapeutin kans ku ollaan käyty läpi myös mun lihavuutta, ollaan tultu siihen tulokseen, että koska mä aloin lihoo siin 5-6 vuotiaana, ni se on ollu varmaan lohtu syömistä sen seksuaalisen hyväksikäytön takii. Ja 6-vuotiaana mä olin toodella lihava ja lihoin entisestään, ku olin yksin kotona.. kävin semmosta esikoulua joka oli vissiin kolmena päivänä viikossa 9-12. Muulloin olin yksin.

Mut ihan sama.. kaikki vihaa mua tämmösenä, mut toisaalta kaikki vihais mua varmaan vaikka olisin laiha. Joten... ihan sama

k18 tekstiä

Nyt on niin kauhee olo. Ahdistaaahdistaaahdistaaaaaa. Mä olisin halunnu tänään kotilomille, mut vittu vitun vittuläääkäri ei ehtiny vastaanottamaan mua ollenkaan tänään. Ni en sit päässy. Tääl psykoosiosastolla on tosi vittumaiset hoitajat. Ne on kauheen välinpitämättömän olosii. Sain sentään tarvittavat ahdistukseen tänään. Kukaan ei vaan tiiä, et ahdistus johtuu täällä olemisesta.

Mä en enää kerro jos oon kokenu jotain harhoja.. Siks et pääsen mahd nopeesti tonne toiselle osastolle takasin. Siel oli muutama ihana hoitaja ja loputki oli siedettäviä. Paitsi se yks vanhus joka on varmaan ollu tääl töissä jo sillon ku kaikki potilaat , riippumatta siitä oliko masentuneita vai vaikka skitsofrenikkoja, pidettiin pakkopaidoissa sidottuna sänkyyn koko päiväks... Ei millään pahalla.... Ja tuol mielialahäiriöisten osastolla ei oo näin levotonta. Tääl mun ja mun huonekaverin huoneessa ravaa yks mies potilas jatkuvasti. Se on inhottavaa. Mä sanoin siitä hoitajalle. Saas nähä tuleeko muutosta siihen.

HUOM! EI KANNATA JATKAA LUKEMISTA TÄSTÄ ETEENPÄIN K18!!!

Mun mielessä kiertää paljon paskaa tällä hetkellä. Eilen oli kauheita flashbackeja, tänään vähän lievempiä, mut jotenki kuitenki tositosi ahdistavia. Mul pyörii päässä kaks kohtaa siitä hetkestä ku se mies raiskas mut. Se ku se avas mun reidet väkisin(mul oli lonkka tosi pitkään kipee ton takii) ja toinen kohta oli se ku se käski mun runkata sitä ja mun piti kädellä koskee sen inhottavaan elimeen. Noi kaks päälimmäisenä, mut sit myös se itse raiskaus. Se oli tosi kivuliasta ja en pystyny kävelee kunnolla viikkoon ku mua sattu sinne niin paljon. Ja se haju.. Se oli sekotus mun dödöä ja sen miehen hikeä. Mul tulee oksennus kurkkuun ainaku haistan sen dödön hajun nykyään. Voitte uskoo et heitin sen dödön roskiin heti ton jälkeen. Inhottavaa ooli myös se ku sen jäkeen ku se oli hoitanu homman kotiin ni se otti mut sen kainaloon ja siinä me sit maattiin, vierekkäin, puoli alastomana. Mä itkin. Mua pelotti et se haluis kohta uudelleen, mut onneks se oli sen verran vanha mies, et sil ei kunto riittäny. Sit ku se päästi mut pois siitä, ni sovittiin et se soittaa mulle taksin.. Ja sit me mentiin yhessä taksilla takas sinne baariin mist oltiin tultukki. Ja se lähti kotiin ja mä menin ettimään Krisseä.

Mul pyörii päässä myös lapsuusajan kokemuksia. Mä haistan välillä sen miehen(mun isän isän) hien. En tiiä, onko se joku harha vai haiseeko joku meijän perheessä sille samalle. Mä muistan vaan pätkiä siitä hyväkskäytöstä. Muistan sen, ku se laitto elimensä mun housun sisään. Muistan mitkä housut mulla oli sillon jalassa. YÖK! Mua alko just kuvottaa. Pelkkä ajatus siitä. Muistan sen ku se laitto sormen suunsa eteen ja hyssytteli(ei puhuttu samaa kieltä,ku se on egyptiläinen). Se tarkotti sitä et en saa kertoo kellekkään. Niin mä sen ymmärsin. Ja sillon ku sitä hyväkskäyttöö tapahtu ni geddu(kreikaks isoisä) hymyili ja anto mun ymmärtää et se on kivaa ja ihan normaalia. Ja sit ku geddu jäi kiinni teoistaan, ni se katse. Se oli niin vihanen. Mä en ikinä ikinä unohda sitä katsetta. Ja se osotti mua sormella ja laitto sen jälkeen sormen taas suun eteen ja hyssytteli. Mä olin sillon niin pieni että en tajunnu et se oli tehny väärin, en minä. Joten mulle jäi syyllinen olo siitä. Mä olin menny kertomaan salaisuuden eteenpäin. Pettänyt luottamuksen. Ja kukaan ei koskaan korjannu sitä mulle. Tajusin ite kyllä sitte myöhemmin koulu iässä, että se oli tehny väärin mua kohtaan. Ja se et se tuli ilmi oli hyvä asia..

Taas kauheen sekavaa tekstiä.Sori.. Mut joo.. nyt on jo parempi olo. (kävin siis täs välis syömässäki) Äiti tulee jossain vaiheessa käymään täällä.. Vois yrittää vaikka nukkuu siihen saakka ni menis aika nopeemmin... Ja sori siitäki et tuli tämmänen kilometri postaus. Sainpahan pois mielestä vähän asioita...

Kiitos

I give you this, and I'll get what I want from you

Moi heimoi . Koulus menee ookoosti nyt. Äkkii!! Koputtakaa puuta!

Eilen mulla oli kauhee olo. Mä menin ulos Nellin kans lenkille joskus kymmenen aikaa. Mua pelotti ihan sikana, mut mä menin silti. Mua pelotti, et nään sen miehen. Se asuu joku sata metrii meiltä.. Mul oli puhelin mukana ja kuuntelin musaa kaiuttimista. Mä aattelin et jos se näkee mut, ni se kuulee, et mul on puhelin mukana... Ni se ei tekis mulle mitään.

Mä oon muuten lihonnu ihan sikana... Tavallaan mua ei haittaa.. Koska viime vuonna, ku mä olin laihiksella, ja siis laihduin oikeesti tosi paljon ja se näky ihan selvästi, ni mä.... tai siis tä varmaan kuullostaa tosi tosi oudolta, mut must tuntuu, että mä olin "liian viehättä" tai siis silleen, et en niinku ollu paremman näkönen, mut ehkä jollain tapaa itsevarmempi. Koska,,,,, mä oon siis ruma ja en ymmärrä miks tai miten joku voi pitää mua viehättävänä. Miks se valitsi just mut? Nyt kuitenki haluun näyttää rumalta, koska en haluu antaa kellekkään mitään väärii viestei. Oon ruma ja läski ja hyvä niin...

Se näki mun käsissä viilto jäljet. Se kysy "Miksi sä oot tollasta tehny?" Mä sanoin, että elämä on jättänyt jälkensä. Kaipa sekin sitte halus jättää oman jälkensä muhun... Tätä jälkeä ei vaan saa pois millään ihosiirroilla. Eikä voiteilla, ei millään hoidolla. Tä on ikuinen jälki. VITTUmäoontyhmä Ampukaa mut.

"Mennään meille. Mulla on yks koru minkä mä haluun antaa sulle" "Älä pelkää, en mä sua aijo naida" "Niin, sä harrastat musiikkia vai? Mä osaan soittaa kitaraa, mennään meille musisoimaan" "Älä pelkää, en mä sua nai" "Mä tunnen musiikki alalta ihmisiä, mä voisin esitellä sut niille."
....
"Älä itke Sandra. Ei sitä tapahtunut. Mitään ei tapahtunut"

Mä en tajuu, et kui en oo heittäny sitä koruu pois. Haluun kai muistuttaa ittelleni, et ei kannata luottaa kehenkään.


Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsiPäivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

Kuva joka inspiroi... tähän vois niin laittaa kuvan siitä korusta. Mut en nyt jaksa. No.. Tä kyl inspiroi mua tuhat kertaa enemmän

Elikkäs, kuva tyhjästä haudasta. Jeesuksen haudasta. Pelastus, Jumalan lahja meille. Toivo ja armo tulee täst kuvast mieleen :)

Ajattelen kuolemaa paljon nykyään. Eilen illal ulkoon, mä menin seisoo keskelle autotietä ja toivoin, et Jumala tulee hakee mut pois... Ei tullu. Vaikka mä itkin ja rukoilin "Isä, mä tahdon kotiin. Ota mut jo kotiin!" Mitään ei tapahtunu. Ei sieltä tullu autoja. Ja vaikka oliski tullu, ne olis ehtiny pysähtyy hyvin.. Mutta mä toivoin, että Jumala lähettää jonkun ajamaan mun päälle. Oikeestaan toivoin, että Jeesus tulee hakemaan mut siitä. Sit ku mä tulin kotiin, menin partsille kattoo sitä kohtaa mihin voisin hirttäytyy, jos olis joku köysi.

Mul oli niin paha olo, et mun oli pakko viiltää. Pari ihan pienenpientä pinta naarmua. Ja heti helpotti olo.

Oon paska, kiitti ja moi

Shit happens....to me, badly bro, badly

Joopa joo.. Nyt oonki sitten huomannut, että tenoxista ei oo enää apua nukkumiseen... Miks kaikki lääkkeet toimii vaan hetken..... Tosi tyhmää...

Noh, kuiteski, ni joo oli taas DKT yksilökäynti. Kerroin siellä yhen riita tilanteen ku oli perheen kesken. Asia ei varsinaisesti liittyny muhun, mut sit mä sain asian jossain vaiheessa käännettyy itteeni vastaan. Joku sano jotain minkä mä koin mua kohtaan loukkaavaksi ja mä sanoin siitä. Sitte yhtäkkii kaikki kolme siskoo hyökkäs mun kimppuun. "Sä oot hirveen itsekeskeinen" "Aina kaikki keskustelut ajautuu suhun" "Sä yrität tahalleen saada muille pahan olon, ku sulla itelläs on" "Se tekee tota ihan tahallaan" "Ärsyttävää, ku tässä perheessä yks ohjailee kaikkia muita" .... Koita siinä sitte säilyttää itsekunnioitus.
1. Mä en oo itsekeskeinen. Mä en voi sille mitään, että mun mielestä: "täällä kukaan ei kunnioita ketään" kuullostaa "Sandra on täys paska, ku se ei kunnioita ketään muuta ku itteään. Se on kauhee narsistipaska" Mä haluisin pystyy ajattelee muulla tavoin, mut en voi tälle mitään. Oon niin sekopää.
2. Voi olla, et kaikki keskustelut ajautuu muhun. Mutta sitä mä en todellakaan halua. Mä vihaan puhua ittestäni ja vihaan vielä enemmän jos joku muu puhuu musta.
3. Mä en todellakaan haluu tahallani tehdä toisille pahaa oloo. Jos ja kun mä huomaan, että jollekki on tullu paha olo siitä(ja varsinkin siitä) että mä voin huonosti, ni voitte uskoo, että mä kostan sen ittelleni veitsen voimalla, niinku tein tälläki kertaa. Mä en haluu et kukaan joutuu kärsii tällasest olost, mikä mul on n. 99% päivässä.
4. En oikeesti vieläkään tajuu mitä mä tein tahallani... Mut kai mä jotain tein ku niin kerta sanottiin...
5. Mul ei oo mitään pyrkimystä, eikä tarvetta ohjailla ketään. En pysty edes ohjailee itteeni, mikä voi joissain tilanteis vaikuttaa ulos päin siltä, että mä yritän manipuloida muita..

Kerroin siis S:lle (yksilötapaaja) tosta riidasta. Se sano, että mul oli oikeus puolustaa itteeni. Ja jos se olis kuullu mun puolustavan itteeni, ni vaikka tilanne ei olis siis mitenkään liittyny muhun, edes epäsuorasti, ni se on silti tärkeetä, että mä harjottelen sanomaan tollasia asioita ääneen. Tuli tavallaan sellanen helpottunu ja hyväksytty olo... Mut siitähän niille maksetaan... että tulee hyvä olo.. Mut sekin loppuu kohta, ku DKT loppuu. Sit joudun tutustuu taas uuteen ihmiseen... What ever...

Ja joo, oli taas niin helvetin hyvä syy viillellä. Tällä kertaa se oli viel sellanen kerta, et se oli niin suunniteltu, että viiltelin reiteen. Ni kukaan ei näe. Yleensähän mä viiltelen, kun mua ahdistaa. Siinä ei paljoo ajattele. Äkkii vaan pois se olo, ni viiltelen ihan tyhmiin paikkoihin... en pysty niin etevään ajatteluun siinä tilanteessa, et tajuisin, et ne jäljet näkyy siinä. Tä oliki semmonen juttu et olin jo päättäny siin tilantees, et aijon kostaa itelleni mun paskan käytöksen.. Oon ihan vitun paska. Kill me!



Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsiPäivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta


siis jotain mitä oon menettäny...

tä on kyl aika raffi, mut joo, näin tänä keväänä. Eli siis menetin neitsyyteni...vastentahtoisesti
Ja on siis tosi mukavaa, kun ihmiset ympärillä puhuu siitä, miten niitä nuorempana harmitti se et ne oli neitsyitä, mut miten nyt aikuisempana ne pitää sitä hyvänä ja kehutavana asiana.. niinhän se onkin.. tä vaan oon niin vitun epäreilua, et kaikki ei saa ees siitä päättää itse.... :(

Like father like son

Todellakin. Ajattelin päivällä, että voin vihdoinkin kirjoittaa tänne jotain positiivistä... Nauran mielessäni itselleni. Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Oli ihan täydellinen päivä aamusta alkaen. Vittu. Sitten tuli baaba ja pilasi kaiken. Se sai jonkun ihmeen harhaluulo kohtauksen. Kun me oltiin olkkarissa katsomassa telkkuu, siis me kaikki (äiti, baaba, mä ja Make), ni äiti ja baaba jutteli jotain keskenään. Sitten mä matkisin Makee, kun se laulaa yhden kohdan aina väärin yhden piirretyn themesongissa, ni sit Make mulkasi mua vihaisesti ja mä vastasin siihen katseeseen semmoselle "ei voi olla totta, et suutut leikistä" katseella ja sitten Make käänsi pään pois vihaisesti. Sitten baaba kesken niitten keskustelua: "Noni, okei. Mä tiedän mitä täällä tapahtuu! Teillä on jotain sala signaaleja ilmeillä mua vastaan! Mä näin ku Make teki näin ja sit Sandra blaablaablaaa" MITÄ VITTUA!? Siis mä luulin, että mun siskolla on skitsofrenia, mutta ehkä se on vaan perinyt sen tapasta käyttäytymistä isältään. Ei toi kyllä normaalia voi olla. Sala signaaleja!?! Tosin tässä tulee taas ilmi se fakta, että baaba on narsistinen. Aina kaikki, mistä puhutaan liittyy jotenkin siihen. Siis oikeesti! Esim: "Hei jee mä sain kympin matikan kokeesta" "Noni minun lapsi sai kympin matikan kokeesta, se on perinyt sen minulta" tai kun se kysyy joka koulupäivän jälkeen "mitä te puhuitte minusta tänään?" NO EI VITTU SANAAKAAN! Hävettää kun on tommonen isä, ni en kehtaa puhuu siitä! Ja paljonpaljonpaljon muita juttuja. Jos alkaisin kirjoittaa kaikkia, ni menisi ehkä pari vuotta.

No kuitenkin, ni sitten mä sanoin, tosi vihaisena tietenkin, niinku se oikeasti meni. Ni sitten sitä nolotti tosi pahasti ni sit se päättikin kääntää koko jutun mun syyksi. Kun äiti sanoi: "Noni, ei jatketa enää,ei jatketa enää" Sit baaba: "You think she is going to lopettaa? Jatka jatka jatka" Mua vitutti niin sanoin kuvaamattoman paljon! Siis oikeesti mä olisin voinut ampua sen ihmisen. Olisin varmasti ampunut jos mulla olisi ollut ase! Sitten se teki semmosta ällöttävää käden liikettä, silleen ku tehdään kun kehotetaan jatkaa puhumista. "Jatka jatka" Mä sanoin: "Totta, mä voisin jatkaa vaikka loputtomiin" Sitten äiti sanoi, että mennään sinne lenkille Nellin kanssa, niinku oltiin sovittu just ennen tappelua. Me mentiin eteiseen, sitten Make sano, et sekin tulee, koska se oli vihainen baaballe. Sit baaba huusi olohuoneesta: "Sandra ja Markus tänne heti" JOO VARMAAN!! Ei menty, ni sitten se tuli sinne eteiseen: "Markus, jos sinä veikkaat ja valitset tämän hevosen(osotti mua), ni sä häviät. Parin vuoden päästä se ei ole täällä enää ja minulta sä et sitten saa rakkautta" Sit se meni pois semmonen ylimielinen katse naamallaan, ajatteli varmaan: "No nyt kyllä hyvän heitin, voi että mikä neronleimaus(ja siis en oikeesti yhtään liiottele, kun kirjoitan tälleen, siis oikeesti se ajattelee just noin)" Sitten mä sanoin Makelle kuuluvalla äänellä: "Kuule Markus, jos sä veikkaat mulla, ni sä et tule koskaan häviämään. Vaikka mä muutan pois, ni se ei tarkota, että mä en rakasta sua."

No sitten me mentiin ulos ja baaba tuli siihen pihalle vielä jotain sössimään. En edes muista mitä se sanoi(ONNEKSI!). Jotain mäkin sit siinä viel huutelin ja silleen. Sit juteltiin äitin kanssa tosta asiasta ja mua vitutti niiiiiiiiiiiiiiiin paljon. Siis oikeesti mua vituttu. Sitten oltiin tulossa kotiin päin ja mä sanoin , että en voi tulla, koska mua pelottaa fyysisesti. Mä sanoin, että on se mua ennenkin lyönyt ja potkinut. Äiti ei vaan käsittänyt. Se sanoi, että mun ei tarvitse pelätä. No menin sitten kotiin. Odotin ekana eteisessä ulkovaatteet päällä, kun äiti meni juttelee baaballe. No se oli jo rauhoittunut, ni jäin kotiin. Mä en ollut tulossa kotiin, mutta kun äiti ei päästänyt Makea mukaan(oltais menty jonkun siskon luokse) ni en mä voinut sitä yksin jättää. Se olisi ollut tosi itsekeskeistä. Nyt ei olla sen vittunaaman kanssa puheväleissä ONNEKSI! En halukkaan olla. Parempi mulle niin, ni ei tarvitse esittää, että mä halun puhua sille ja nauraa sen tyhmille kuluneille vitseille. Freedom!!!

Tätä oli tosi vaikea kirjoittaa, koska mua vituttaa palata näihin vittumaisiin ajatuksiin uudestaan. Nyt jälkeenpäin mä ajattelen, että tämä on joku sukupolvelta toiselle periytyvä yritys tappaa mut, vai pitäisikö sanoa tapattaa, eli saada mut tekemään itsarin.

Me mentiin Maken kanssa katsomaan sit leffaa ylös, Make tuli mun huoneeseen yökylään. Make nukahti aika nopeasti. Mua vaan itketti koko ajan. Sitten mä yritin alkaa nukkua. Katokkusiit tulee jotain. Joskus 12 laitoin telkun kiinni ja jostain syystä mä olen vieläkin hereillä. Kävin tsekkaa lääkekaapin avaimen. Siellä se on. Wait for it...

Oon joo tosi väsyny tähän
toivon, että joku ajattelis vähän.
En tääl kai kovin kauaa jaksa olla
Ranteet auki olis pitäny vetää jo viimeviikolla.
Turha elätellä toivoo tässä,
en tuu mitään enää saavuttaa elämässä.
Tyhjii sanoi, tyhjii tekoi,
veitsen kans vaan syvempii vetoi.
Oman käden kautta,
mä häivyn jumalauta.
Jos en tänään, ni huomen viimeistään,
jossain muualla jatkan elämää.

Mä en tajua itseäni enää. Siis mä haluun kuolla, haluun tappaa itseni. Kuitenkin mä pelkään kuolemaa. Mulla on nykyisin tosi usein mielessä kuolema ja se, että mitä jos tosiaan kuolen ennen kuin saan lapsia ja hyvän työn ja oman talon. Se olisi kauheeta. Se on hirveen ahdistava ajatus ja mua tavallaan pelottaa. Mä käyn läpi niitä tunteita, jotka tuntisin kuolleena. Outoa, että pelkään niin paljon, kun kerran haluan kuolla. Ehkä mä en sitten oikeasti haluakaan kuolla. Luulen vaan. Sitten mua pelottaa, että joskus kun on siinä tilassa, missä en pysty oikeen ajattelee ja toimii oikein, et mä tapan itseni. Vaikka en edes sitä halua..?

Oli yksi hyväkin juttu. Nimittäin viime öinen uni<3 Se oli niin ihana, että en viitti ees kirjottaa sitä tänne :) Oikeastaa on toinenkin ihan hyvä juttu tässä lähiaikoina. Nimittäin se, että kuorossa sain pari soolo osuutta, tosin yhden toisen tytön kanssa, mutta kuitenkin. En kyllä viitsi kertoa noille, kun ne rupee vaan valittaa, et miksi en laula ihan yksin vaan sen toisen kanssa. Se on ärsyttävää. Mikään ei riitä... Aina pitäisi olla pikkasen enemmän kuin mitä oon....

Hide your face

Ei, älä viillä mua enää sillä veitsellä. Se vie mun elämän, mun ihmisyyden. Tunnen kaiken uudella tasolla. Se satutti. Arpi jäi. Arpi,joka ei koskaan mee pois. Pistä pois jo se veitsi. En halua, en tahdo! Tajuutko, sanon ei! Tiiän, et se on myöhästä. Mut nyt sanon EI! EN TAHDO! Kunniotatko mua? Olisitko kunnioittanut mun tahtoa, jos olisin sillon sanonut ei? Olisitko ottanut väkisin?

Sillon en tiennyt. Sun olisi pitänyt tietää. Pistä pois se nyt! En halua! Tajua. Ei se ollut se tilanne, joka sai mut hiljaiseksi. Mä en vaan osannut. En tiennyt, että se tappaa mut. Sä et kertonu. En osannu edes epäillä. Onko siis väärin syyttää sua, ku en osannut sanoa ei? Vai olisko sun pitänyt ite ymmärtää, että nyt sanon ei. Olisko sun pitänyt tietää, että yli kymmenen vuoden päästä sanon ei. Ethän sä voinut sitä tietää.

Mä sanoin jo alusta saakka, että se ei ole sun syytäs. Mut mulle on yritetty aina syöttää paskaa, että se on muka sun syytä. Ja, että mä olen ihan syytön. Nyt tajuan, kun näitä asioita ajattelen, että ethän sä voinut tietää. Mun olisi pitänyt sanoa ei jo sillon. Turha sitä nyt enää on sanoa. Mä annoin sun tehdä sen. En kieltäny, en pyristellyt vastaan. Annoin sulle luvan olemalla kieltämättä. Se oli mun oma syy. Sä et tiennyt. Mä en tiennyt. Mun olis pitänyt tietää. Sä et voinut tietää, koska mä en tiennyt. Eli se oli mun syy. Mulle kaikki paska! Sen mä ansaitsen

Mä oon huono, tarpeeton, turha. Mä ansaitsen kaiken sen pahan, mitä oon saanu ja mitä tuun saamaan. Oon paha! Mun pitäis hirttäytyä. Mun pitäis kuolla pois. Mä oon saanu kaiken pahan alkamaan. Vain minä olen syyllinen. Sä et tiennyt, sä et voinut tietää. Mä en rakasta itseäni, koska en ansaitse rakkautta! Mä en ansaitse mitään hyvää. Vittu mä vihaan itteeni! Vittu mä oon turha! Mä en osaa mitään, en pysty yhtään mihinkään. Oon yks vitun paska ja turha. Voisin vaan kuolla pois jo!

Kill me for good! En mä halua pärjätä, koska tiiän, etten pysty. Mä en jaksa yrittää, koska tiiän, et siitä ei tulu mitään. Tyhmyys voitti taas! Mut saa tappaaki. Annan luvan! Oon loppuun käytetty. Viimenen käyttöpäivä oli 30.3.2010. Ja täällä mä vielä olen. En saanut asiaa toimitettua loppuun asti. Tai oikeastaan mut keskeytettiin. Kukaan ei edes välttämättä tiedä, että oon jo alkanut pilaantua sisältä. Ei koskaan enää normaalia elämää. Kuolema on lähellä. Kohta millään ei ole enää mitään väliä.

Aika kuluu,vuodet vierii.
Kipua ja tuskaa vaan
Kohta,
tä kaikki loppuu.

Anteeksi.. Mä oon niin pahoillani. Anna anteeksi mulle. En kestä, jos sä vihoittelet. Mä en osaa, en voi, en pysty tuntemaan rakkautta. Anna mun mennä. Mä haluun pois... Mä en kestä tätä päivääkään enää. Vittu mä haluan pois! Kill me, please! I just wish I was gone, gone for good.

Let me die

I really should start keeping my eyes wide open

Miten tä koulun käynti voi olla näin vaikeeta. Mulla on tällä hetkellä vaan kaks ainetta ja silti tuntuu, etten millään pysty. Kyvyttömyyden tunne johtuu varmaan suurilta osin siitä, että en pysty keskittyä lukemiseen. Katsoin eilen illalla bilsan kirjaa. Sata sivua opiskeltavaa, sata sivua luettavaa. Kirjaimet pomppi silmissä. En saanut sanoista selvää. Pelotti... Keskiviikkona on bilsan koe. Laitoin kirjan pois. En uskaltanut alkaa lukea, sillä tiedän etten pysty. Tää on niin epäreilua! Mä haluun opiskella ja oppia, mutta mä en pysty. Haluisin lopettaa lukion. Tai en halua, mutta välillä tuntuu, että se olis parempi...

Tänään on sit se hone. En tiedä mitä siellä sanoisin. Ei edes huvittais mennä sinne. Mut kai se on pakko. Musta sekin on turhaa. Koko toi nupo juttu.

Ja joo.. ei mun elämässä oikeen muuta enää ole ku koulu ja nupo. Aika turha elämä. Joutais roskikseen. Välillä mua harmittaa, että oon uskovainen... Olis paljon helpompi tehdä itsari, jos ei olis niin vahvaa syytä olla tekemättä. Oikeestaan se on ollu mulle jo kauan se ainoa syy miksi en ole tappanut itteeni. En mä halua elää. En mä itteni takia täällä ole.

Tänään taas koulussa ahdistaa (vaihteeksi). Haluisin mennä vaan kotiin viiltelemään tai jotain. Tekemään jotain, mitä mä ansaitsen. Kipu,tuska,viha...... Mut mä en voi edes viillellä, koska en halua loukata äitiä. Oon nimittäin luvannu äitille, että sanon sille, jos tulee niin paha olo. Ja mä rakastan ja kunnioitan mun äitiä. En haluu satuttaa sitä. Ja siksi mä en myöskään sitten kerro sille pahaa oloani. En halua, että äiti luulee, että se on jotenkin sen vika, että mä olen viallinen ja täys luuseri. Hankala tilanne..

Nyt täytyis varmaan mennä takas tunnille. Ei kyllä jaksais, mutta...-->

So long

Mä en kestä tätä shittii yhtään enempää.. Taas mun "isä" uhakaili ja potkis mua.. Vittu mä vihaan tätä elämää. Oon alaikänen ni en sit saa muuttaakaa ilman vanhempien lupaa. Isä kyl heittäis mut pois, mut äiti ei anna mun mennä. No, ihan sama.. Mä häivyn tänä yönä.. Saas nähä mihin päädyn. Toivottavasti en mihinkään hyvään. Mä toivon, et mä saan vihdoinki itteeni niskasta kiinni ja saan tehtyy sen, mikä olis pitäny tehä jo kauan sitten. Mä toivon, että kuolen. Et saan jostain pokkaa ja voimaa tappaa itteni ja kadota pois kokonaan. Tä elämä on niin perseestä! Isäki sanoi, että kukaan ei tykkää musta ja kaikki vihaa mua, kaverit, opettajat, perhe, hoitajat osastolla, lääkärit... "oot yks paska" Juu mä tiedän. Mut ku oon jopa niin paska, että en saa itteeni ees hengiltä. Meen raiteille istuu. Luulis, että siihen ainaki kuolen. Ei tätäkään blogii kauan ehtiny kestää, ku mä katoon. TOIVOTTAVASTI!

MÄ EN KESTÄ ENÄÄ!!! Miks mun piti edes syntyy? Voi vittu kaikkien elämä olis niin paljon paremmin jos mä en olis syntynykkään... Kuole pois vitun paska! Kuole kuole pois! Pois tästä helvetistä!!!!

Alas taas

Katselen ulos ikkunasta. Istahdan tuolille pitäen katseen yhä tiiviisti ulos suunnattuna. Kaunista, vihreää. Ikkunastani näkee suoraan pienelle leikkikentälle, jolle lapset usein kokoontuvat leikkimään. Ikävöin omaa lapsuuttani. Sitä ei kestänyt kauan, mutta ne vähäisetkin päivät, jolloin sain leikkiä ja tuntea olevani lapsi. Yksi lapsista itkee. Minuakin itkettää, mutta en voi päästää yhtäkään kyyneltä vierimään poskelleni. En enää. Suru alkaa muuttua vihaksi. Vihaksi sitä kaikkea vääryyttä kohtaan. Isompi lapsi menee lohduttamaan itkevää. Miksi kukaan ei lohduttanut minua? Pienempi lapsista pyyhkii viimeisetkin kyyneleet kasvoiltaan ja menee takaisin leikkimään. Vastoinkäyminen muuttui kokemukseksi. Ensi kerralla lapsi ei enää tee samaa virhettä. Hän loukkasi itsensä ja tästedes aivot kuin automaattisesti muistuttavat siitä kivusta ja ohjaavat samankaltaisessa tilanteessa toimimaan toisin. Miksi minun aivot eivät tee samoin? Miksi minä käyn samat asiat läpi sataan kertaan, ja vaikka ne kuinka satuttavat, palaan niihin aina uudestaan ja uudestaan. Aivan kuin jotenkin tietoisesti yrittäisin satuttaa itseäni. Lapsi jatkaa iloisia leikkejään muiden seurassa, uuden asian oppineena. Hän hymyilee ja nauraa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miksi minä en voi vastoinkäymisen jälkeen jatkaa elämää yhä hymyillen? Jään märehtimään pahaan oloon. Mietin ”Miksi näin kävi? Miksi en voinut estää sitä tapahtumasta? Kenen syy se oli? Mitä nyt teen?”, mutta en kuitenkaan osaa estää sitä tapahtumasta uudelleen. Oikeastaan ainoa asia, mitä minun pitäisi ajatella, on ”Miten voin estää tätä tapahtumasta uudelleen?” Nousen tuolilta ja menen nukkumaan. Ehkä vihdoin opin jotain, ja en herää aamulla enää..