Oli kiva päivä tänään. A-serkku ja K-sisko oli tääl meijän porukoil. Porukat on reissussa asuntoauton kanssa. A meikkas mut ja nyppi mun ja K:n kulmat. Meikistä tuli kiva. Mutta mä olin ruma joka tapauksessa. Otettiin kuvia. Olisin halunnu nähä itteni kauniina. Lisäsin kuvia facebookkiin ja instagramiin. Sain kehuja ja tykkäyksiä. Mutta en vaan nää itteeni kauniina. Olen ruma.
Olin perjantaina polilla omahoitaja H:n luona. Mä olin aika levoton. Jotenkin oli hankala keskittyy. Sitte kerroin että ku katoin ikkunasta ulos ni verhon narut piti asettua silleen että oli ulkona olevan pylvään kohdalla silleen jännästi. H vähän ihmetteli. Sit sanoin että kun mä katon YouTube videoita ni mun on pakko pidättää hengitystä mainosten aikana. Jos en pysty ni en voi kattoo videota. Se oli H:n mielestä outoa. En oo koskaan ajatellut että se on mitenkään outoa.. Sit se sano että kuulosta pakkomielteeltä. Kysy että onko lisääkin tämmösii, että laskenko askeleita tai jotain. Sanoin että en, mutta kerroin että ku kuljen laatoituksen päällä ni en saa osuu viivoihin. Mut eiks toi oo ihan perus. Eikä se aina ole. Vaan kun oon tietyllä tuulella. Mut sillon se on pakko.
Onhan näitä muitakin asioita. Esim. pakko laskee portaat kun meen niitä pitkin. Ja kun luen ni tulee yhtäkkiä semmonen että on pakko lukee lause monta kertaa, hitaasti. Silleen yks kirjain kerrallaan ja pitää lukea ääneen ja lukee myös piste. Se tapahtuu yleensä sivun lopussa olevassa lauseessa, etenkin jos kappale loppuu. Mutta välil muutenki. Se on kyllä vittumaista. Ja semmosta.. En kuitenkaan itse aattele että ne on mitään pakkomielteitä. Ne on vaan pakko tehä ku aivot käskee. Muuten alkaa ahdistaa.
Pitäs vissiin rupee nukkuu... öitä
