Saanko mä ees siitä päättää?

Miks mä oon aina se joka antaa? Ja sit kun pyydän jotain kerran, kerran elämässä pyydän jotain ni.. niin... Enhän mä mitään ansaitse. Saan vaan sen minkä itse itselleni hankin. Mut miksi mua kiinnostaa enemmän se että toiset saa. En ansaitse mitään hyvää. Koska olen paha ihminen.

Ja siis mä haluan että kaikilla on hyvä olla. Mut mun mielestä mulla on oikeus pitää välit kaikkiin mulle tärkeisiin ihmisiin. Vaikka ne ihmiset ei olis tärkeitä jollekki muulle. Tiiättekö mitä mä tarkoitan. En haluu vihata ihmistä vaan sen takia että joku mun rakastama ihminen vihaa sitä. Mun mielestä mulla on oikeus omaan arviooni.

Mun pakko-oireet saa koko ajan lisää eri muotoja. Täytyy laskea hampaita harjatessa alas päin 120:stä. Ja kun otan vettä lasiin ni pitää laskea. Välillä kun katotaan rakkaan kanssa leffaa ja en pysty keskittyy ni pitää laskea sanoja. Rappuset, askeleet joissain tietyissä paikoissa. Tietyillä teillä pitää kävellä ruutuja pitkin. Suojatiellä ei saa osua valkoisiin. Ahdistaa et hana on jääny auki tai levy päälle. Stressaa että valot on jääny päälle. Yks mikä vaivaa ihan hemmetisti on se, ku me rakkaan kanssa harrastetaan seksiä, ni mun pitää laksee työnnöt. Ja oikeastaan kaikki muutkin jutut mitä me tehdään. 

Ja en siis tiiä mikä siin on ku mua ahdistaa jotkut ihan kummalliset asiat. Sen takia oon yleensä suurimman osan päivästä ahdistunut. Esim. mua pelottaa että karkkipussi tippuu sohvalta ja leviää lattialle. Ja siis se oikeesti ahdistaa. Ihan vitusti. En voi tehdä mitään tai keskittyä mihinkään niin kauan aikaa kunnes se karkkipussi on siirretty. Ja mua ahdistaa semmonen levoton käytös, esim. tuolilla keikkuminen(siis jonkun muun kun mun toimesta, ite en ees pystyis tekee sitä). Mua pelottaa et se henkilö keikkaa ja satuttaa ittensä ja kuolee tai jotain. Ja mä en pysty pelaa smart10 koska mua ahdistaa et ne vitun nappulat tai kortit tippuu ja menee sohvan alle. Ahdistaa pitää korttipakkaa olkkarissa, esim aliasta pelatessa, koska pelottaa että ne levii lattialle. Tämmösiä ihan pieni asioita, jotka muuttuu valtaviksi mun pään sisällä.

Ja eilen kun oltiin A-serkun kanssa kahvilla, me oltiin terassilla istumassa. A:n piti korjata mun kaulanauha ku siin oli joku solmu. Mua ahdisti aivan vitusti että riipukset tippuu lautojen väliin. Se oli ihan kauheeta. Mut ei onneksi tippunu. 

Jätin yks ilta lääkkeet ottamatta. Mä epäilin/epäilen että nä pakkoajatukset (jotka on siis ihan kamalia) johtuu lääkkeistä. Jätin yhen illan väliin ja oli ihan hirvee olo. Sanoin polin H:lle. Se sano ettei lääkkeitä voi lopettaa yhtäkkii. Mut kun mä halusin kokeilla että auttaako se niihin ajatuksiin. Ei auttanu. Niitä ei saa pois. Joudun  koko loppu elämän kärsii niistä.

Yritän hakee psykoterapiaan. Laitoin viestin kolmelle terapeutille. Mut ne ei oo vastannu. Yhdeltä tuli automaattivastaus että on lomalla ja H sanoi että ne on varmaan kaikki lomalla ATM. Ni ei oo tullu vastauksia. 

Seuraava intervallijakso tulossa ens kuun lopussa. Ja niin on onhan mul ne 30v synttäritkin elokuun 10. pv.

Mut joo.. olis paljon asiaa mut en enää jaksa kirjoittaa..

huomen laivalle though

Jee! Hyvii juttui!

Moimoi. Ihan jees fiilis. A-serkku on asunu mun luona viikon ja meil on ollu tosi hauskaa! Sit tääl asuu nyt myös pikku kisu. Hän on mun kummityttö.

Outoo vaan et en saa nukuttuu... Nukun sen 2-4 tuntii yös ja se edelleenkin tuntuu riittävältä. Intervallijaksolla oli vähän rauhallisempi olo mut nyt tuntuu ylienergiseltä. Osastolla oli semmonen pysähtymisen hetki. Joka meni jo ohi. Nyt voisin vaikka lentää kuuhun.

Me ollaan menos laivalle A:n kanssa. Jee! Ja eräs ihana henkilö on tulossa mukaan. En malta odottaa.

JEE!

Ja siis niin. Oon nyt käyny kuorossa joka viikko ja se on ihan parasta. Haluun että tänään olis jo torstai että pääsis kuoroon. Ja siis oikeesti! Saan laulaa o holy night biisin isossa kirkossa tapanin päivänä! Oo nice! Kivaa! Oon jostain 12-vuotiaasta lähtien haaveillu että saan laulaa just sen biisin, just siinä kirkossa. Jee ja kaikkee!

Elämä on vitun ihanaa!

Paljon uusia asioita. Uhka vai mahdollisuus?

Joo. Huomen on se palaveri. Toivottavasti ei näin paljon ahdista huomenna. Pitäis vissiin alkaa käymään jossain aspan ryhmäs. En tiiä pystynkö. Pelottaa. Äiti sano et on ihan ymmärrettävää, että pelottaa uudet asiat. Äitiikin kuulemma pelotti ku se vaihto työpaikkaa. Ja sano, et se menee ohi.

Mä itseasiassa juttelin vähän facen meses yhen naisen kanssa joka osallistuu just siihen samaan ryhmään. Se sano ihanasti, että on hyvä ilmapiiri ja kaikki otetaan lempeästi vastaan. Vähän houkuttais. Ne jutut mitä siel tehään, kuulostaa kivoilta. Jotain pelei ja karaokee sun muuta. Mut uudet ihmiset pelottaa. Aattelin ens viikon perjantaina yrittää jos sillon lauletaan karaokee. Ku se on mun mukavuusalueella ni se olisi hyvä keino alottaa. Kattoo nyt kuin käy.

Tän viikon to jatkuu kuoro. Sinnekkin olis tarkoitus mennä. Hitto ku kaikki on niin vaikeeta. Semmosetkin asiat jotka ennen on tuntunu hyvältä. Ja pe mennään K-siskon kanssa isovanhempien luokse. Ku porukat haluu kaksin keskeisen viikonlopun. 

Ja ens viikon maanantaina alkaa scit. Jos alkaa ja jos meen sinne. Vähän kuumottelee ja pe olis sit se ryhmä ja lauantaina A-serkun tuparit toisel paikkakunnal. Meen enon ja hänen vaimon, eli A:n vanhempien kyydillä. Toivottavasti siel ei oo paljoo porukkaa ja et ei oltais kauheen kauan. 

Aattelin täytellä ristikoita nyt. Tai pelata simssii.. Tai molempia. Kiitos hei.

Oonko outo?

Joka päivä tajuun vaan että vihaan itteeni enemmän ja enemmän. Miks en ansaitse sitä että musta kukaan tykkäis? Oon paska. 

Oli kiva päivä tänään. A-serkku ja K-sisko oli tääl meijän porukoil. Porukat on reissussa asuntoauton kanssa. A meikkas mut ja nyppi mun ja K:n kulmat. Meikistä tuli kiva. Mutta mä olin ruma joka tapauksessa. Otettiin kuvia. Olisin halunnu nähä itteni kauniina. Lisäsin kuvia facebookkiin ja instagramiin. Sain kehuja ja tykkäyksiä. Mutta en vaan nää itteeni kauniina. Olen ruma.

Olin perjantaina polilla omahoitaja H:n luona. Mä olin aika levoton. Jotenkin oli hankala keskittyy. Sitte kerroin että ku katoin ikkunasta ulos ni verhon narut piti asettua silleen että oli ulkona olevan pylvään kohdalla silleen jännästi. H vähän ihmetteli. Sit sanoin että kun mä katon YouTube videoita ni mun on pakko pidättää hengitystä mainosten aikana. Jos en pysty ni en voi kattoo videota. Se oli H:n mielestä outoa. En oo koskaan ajatellut että se on mitenkään outoa.. Sit se sano että kuulosta pakkomielteeltä. Kysy että onko lisääkin tämmösii, että laskenko askeleita tai jotain. Sanoin että en, mutta kerroin että ku kuljen laatoituksen päällä ni en saa osuu viivoihin. Mut eiks toi oo ihan perus. Eikä se aina ole. Vaan kun oon tietyllä tuulella. Mut sillon se on pakko. 

Onhan näitä muitakin asioita. Esim. pakko laskee portaat kun meen niitä pitkin. Ja kun luen ni tulee yhtäkkiä semmonen että on pakko lukee lause monta kertaa, hitaasti. Silleen yks kirjain kerrallaan ja pitää lukea ääneen ja lukee myös piste. Se tapahtuu yleensä sivun lopussa olevassa lauseessa, etenkin jos kappale loppuu. Mutta välil muutenki. Se on kyllä vittumaista.  Ja semmosta.. En kuitenkaan itse aattele että ne on mitään pakkomielteitä. Ne on vaan pakko tehä ku aivot käskee. Muuten alkaa ahdistaa. 

Pitäs vissiin rupee nukkuu... öitä

Thirteen cuts. They are back again.

 Ääniä. Tapa ittes. Viillä. Cutcutcutcut. Thirteen cuts. Äiti huomas että olin levoton. Mut ei tiiä syytä. Ja parempi niin. Mut täällä voin kertoa. Mä kuulen ääniä. Ja ne häiritsee mua. En haluu enää.

Mun pitää lopettaa se. En voi enää silleen satuttaa itteeni. Vaikka se ei oo viiltelyy. Mut se sattuu ja mun pitää lopettaa se.

Toivottavasti viikonloppu on helpompi. Mennään A-serkun kanssa isovanhempien luokse. Ollaan siel pe-su. A on parasta seuraa. Meil synkkaa tosi hyvin ja ymmärretään toisiamme koska meil on sama tausta. 

Hemmetti et ottaa kalloon noi äänet. Vittu turvat tukkoon. Ei niihin auta oikeen mikään. Pitää kai vaan yrittää ajatella jotain muuta. 

Öitä

Kiva vappu ja stressi

 Oli tosi kiva vappu. Olin A-serkun luona yötä pe-su ja me syötiin hyvin ja pelattiin simssii. Tai no A pelas ja mä katoin. A on siis viis vuotta mua nuorempi. Mä hoidin A:ta ja hänen pikkuveljeä joskus nuoruudessa. Sillon mä pelasin ja A katto. Nykyään osat on vaihtunu. 

Yhä stressaa se yks juttu. Se asia selvinnee ens viikol toivottavasti. Pelottaa. 

Yksinäinen

 Mä vihaan olla yksin. Tulin kämpille porukoilta tänään joskus kahden aikoihin ja kello tulee vasta kuusi ja oon jo ihan vitun ahdistunut. Mä vihaan tätä.. 

Mul on iso perhe. Meitä on lapsia viis plus porukat. Eli seitsemän yhteensä. Oon tottunut siihen että aina joku on lähellä. Vaikka oonkin jo joku seitsemän vuotta asunut omillani ni tuntuu silti hankalalta. En mä osaa olla yksin. Kaikki paska tuntuu pahemmalta ku ei oo ketään jolle puhua ja vaihtaa ajatusta. Tietenkin mun täytyy oppia olemaan yksin ja kohtaamaan ne ajatukset ja todeta ne itelle ja päästä niistä yli. Päästää ikään kuin irti niistä. 

Ahdistaa ihan sairaasti. Äänetkin koittaa tunkee päähän. Mut mä voitan ne. En viillä. 

Vappuna me hengaillaan mun A-serkun kanssa. Ei juua alkoholii. Tehdään jotain kivaa. Ja meen yöks A:n luokse. 

Okei nyt taas vitun vaikee keskittyy joten moikka. VITTU.