Jee

 Musta on ihanaa, että Make voi jo paremmin! 

Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

 On tää ihan kauheeta. Mut tavallaan ei. Mut huomen pitäs mennä siivoomaan. Ku rakas tulee käymään. Se on ihanaa.

Oon kipee. En päässyt intervallijaksolle. Mut Mut..  Onneks sain puhelin ajan fyssarin kans. Sain vastauksia mun moniin kysymyksiin. 

Ja siis poli hoitaja H on ihana. Se vaan on paras. Sil on helppo jutella myös. Ja käytiin kirjastos. Meil vaan on aina niin kivaa.

Mut huomenna. Tai siis mitä? Nyt meni yli mun hilseen. En ymmärrä itteeni. Menee lujaa mutta ei hyvin. Kai. Mut rakastan mun ihanaa poikaystävää.

Onneks mul on ihana perhe. Etenkin make on ollu paljon tukena. Hieno mies. Syy siihen että en ole menettänyt toivoa miehiin. Onko toi lause nyt ihan järkevä? Kai tiiätte mitä tarkoitan.

Kiitos hei.

Hyvä päivä

 Tänään on ollu hyvä päivä. Nukuin super hyvin viime yönä. Otin illal stilnoctin ja se ilmeisestikin autto. Otin tänäänkin. 

Make haki tänään toisen kissan itelleen. Semmonen 4 kuukautinen narttu kissa. Tosi söpö! 💖 Sit kävin hengaamas Maken luona. Meil oli kivaa. Juteltiin  kaikenlaista. Sitte Make tuli viel illalla tänne porukoille pelaa shakkii meijän isän kanssa. 

Ihana ku silläkin alkaa menee paremmin. Se oli aika pohjalla viel pari viikkoa sitten.. Mä vaan toivon sille kaikkee hyvää. Se on ansainnut sen. Se on niin paljon joutunu näkee ja kokee. Haluisin vaan ottaa sen syliin ja puristaa kovaa. Niinku sillon ku se oli pieni ja sitä sattu. Sillon se kipu oli fyysistä. Nykyään henkistä. 

Mut joo.. rupeen kirjottelee yht tekstii ja sit nukkuu. Nighty night!

Biisi pikkuveljelle

Olit silloin pikku käärö 

kun näin sut ekan kerran. 

Katoin sua suoraan silmiin.

Sä katoit takas.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

En parempaa olis voinu kuvitellakaan. 

Pieni ja viaton. Niin suloinen. 

Muistan kun ihmettelin sun pienen pieniä varpaita. 

En ollut koskaan nähnyt mitään niin ihmeellistä ja täydellistä. 

 

Olin sun luona kun satutit ittes. 

Itkun keskellä lohdutin sua.

Kun unta et saanu, lauloin sulle. 

Pian suru kaikkosi ja nauru alkoi raikaa.

Sun nauru oli mun lempi ääni.

Nyt sul on vaikeeta. 

Jos olis jotain jota voisin tehdä, 

olisin jo tehny sen. 

Haluisin antaa sulle puolet mun vähistä voimista. 

Jotta sul tulis parempi olo. 

Sit elettäis yhdessä puolella liekillä. 

Mut ainakin olis se pieni liekki kummallakin. 

Tahtoisin taas olla sun luona kun sua sattuu. 

Lohduttaa kun sua itkettää. 

Laulaa sut taas uneen kun et saa nukuttua. 

Mulla on ikävä sun naurua.

Me leikittiin ja laulettiin. 

Meillä oli aina niin kivaa. 

Telttailtiin ja skootteril ajeltiin. 

Istuit etupenkil ja mä takaan. 

Sä olit mun silmä terä. 

Pitkään ainoo syy miksi elin. 

Oot antanut mulle niin paljon rakkautta. 

Välittänyt musta ehdoitta. 

Pian olitkin jo iso poika. 

Vaikka nähdään vähemmän, 

oot aina mun pikkuveli. 

Aina syy jatkaa elämää. 

Aina se tärkein asia mun elämässä. 

Aina se josta kannan huolta. 

Ja aina sua rakastan. 

Olin sun luona kun satutit ittes. 

Itkun keskellä lohdutin sua.

Kun unta et saanu, lauloin sulle. 

Pian suru kaikkosi ja nauru alkoi raikaa.

Sun nauru on mun lempi ääni.

Olen sun luona kun sua sattuu. 

Vaikken fyysisesti läsnä ni hengessä ainakin. 

Mietin sua joka päivä. 

Rukouksissa iltaisin. 

Ehkä huomenna aurinko syttyy taas paistamaan. 

Rakas pikkuveli

Sä oot joutunut näkee likaa

Kokee liika.

Lapsena kattonu ku veisten kans tapeltiin. 

Liikaa paskaa yhdelle pienelle lapselle.

Kannat niitä muistoja mukana vaikka et sitä tiiä.

En halu et sua sattuu enää.

Sit joku tuli sun elämään. 

Joku jonka luulit rakastavan sua.

Kai se niin tekiki.

Mut sit se satutti sua pahimmalla mahdollisella tavalla. 

On ihan ymmärrettävää jos tunnet vihaa. 

Mut ehkä olis helpompi vaan päästää irti.

Se ei oo sun tunteiden arvoinen.

Jos vaan olis jotain mitä voisin tehdä, olisin jo tehny sen.

Haluisin mun vähistä voimista antaa sulle puolet. 

Sit me elettäisiin yhdessä puolella liekillä.

Mut olis kuitenki edes se pieni liekki. 

Mä haluisin vaan auttaa sua.

Mut en pysty ja se hajottaa mut.

Voin vaan rukoilla sulle pikkuveli.

Mä lupaan, yet again

Paskaa... viiltelin eilen jalkaan. Piti viiltää ihan kevyesti. Silleen et tulee vaan pieni naarmu. Että sain oloo kevennettyy. Äänet huusi: "Viillä, viillä, viillä! Viillä nyt, oot ansainnu sen! Viillä! Ihan vähän edes.... viillä viillä viillä viillä" Sit mä viilsin. Ensin varovasti. Pinatanaarmuja. Pohkeeseen, kaulaan, ranteeseen ja vatsaan. Ihan vähän. Niitä ei ees melkeen enää näy. Mut se ei riittäny äänille. "Syvemmälle, nynnu, syvemmälle. Sä ansaitset sen! Oot niin huono ja paha ihminen! Viillä syvemmälle....jne jne" Sit mä vaan painoin kovempaa ja tuli viis syvää jälkeä, Ei yhtä syvii ku viimeks ja verta ei tullu niin paljon.

Tänään oli sit asukasinfo. Se meni multa kokonaan ohi ja lääkkeetki olis pitäny jakaa. Mut mä kuulin koko ajan häiritseviä ääniä. "Oot huono, oot paha, oot ruma, oot turha turha turha tyhmä tyhmä paha turha huono..................." Ja sit havahduin siihen että yks hoitaja oli siin mun lähel ja kysy, et saanko lääkkeet jaettuu, Se oli siis kuntoutuskodin hoitaja mut ei mun omahoitaja T, koska se on lomalla. Tää toinen hoitaja, olkoon nyt vaikka K, autto mua sit jakaa lääkkeet. Muut oli jo lähteny. Kerroin että on vaikee keskittyy äänien takia. Se sit joutus ihan kädestä pitäen auttamaan mua.

Sit kerroin että olin viillelly. Se oli virhe,, K kysy et tuliko syviä haavoja. Nostin lahjetta ja näytin ne. K huolestui pahasti. Se pakotti mut menee terveyskeskukseen. Mä ensin väitin vastaan varmaan puol tuntii. Sit se sano et se soittaa äitille. "Jos sä et pysty ite menemään ni mun tehtävä on varmistaa et joku vie sut" Mä suutuin ja sanoin, että äiti ei oo ees kotona. Se uhkas yhä soittaa. Mä sanoin: "Sul on vaitiolovelvollisuus. Jos sä soitat äitille ni mä otan yhteyttä potilasasiamieheen" K naurahti ja sano, että sil on ihan hyvä syy soittaa ja vois selittää sen kelle vaan. 

Se sit kysy et eikö oo ketään kaverii tai ketään kuka vois viiä mut terveyskeskukseen. Mä sanoin että ei oo ja se kysy, et entäs Make. Mä sit soitin Makelle ja se vei mut sinne. Kerroin sille mitä oli tapahtunu ja se oli vähän huolissaan. 

Ku pääsin TK:n iltapäivystykseen, menin luukulle ja kerroin asiani. Hoitaja kyseli mun voinnista ja mä valehtelin että voin ihan hyvin. Kerroin että en olis tullu jos mua ei olis pakotettu. Sanoin että riittää varmaan ku hoitaja vilkaisee haavoja, Menin odottelemaan vuoroani ja pian se tuliki. Menin hoitajan vastaanotolle ja se karro haavoja ja kyseli myös mun voinnista ja sanoin sillekkin että voin hyvin. Se sit sano että pitää pyytää lääkäriä kattomaan, josko ne pitää tikata, ku ovat niin auki. Lääkäri tuli pian ja sano heti että neljään haavaan pitää laittaa tikit. Se ensin puudutti ja sit sen piti vähän avata niitä haavoja et ne pysyis kiinni, Sit se tikkas ne. Sil tuli kesken puhelu ja se meni huoneeseensa puhumaan, Sil välil mä pyytelin anteeks et vien niitten aikaa näin tyhmäl jutul. Se oli tosi ihana. Sano: "Ei sun nyt tarvii anteeks pyydellä! Me ollaan täällä kaikkia varten. Älä siitä huoli!" Se kyseli taas kaikkee ja aloin taas kuulla ääniä. "Ota veitsi ja tapa toi hoitaja. Se on sua vastaan! Se vihaa sua!" Mä sanoin hljaa äänille, et: "Olkaa hiljaa! En aio tappaa hoitajaa, se on mukava!" 

Sit lääkäri palas ja tikkas loput haavat. Ens viikon pe on sit tikkien pois otto. Ennenku pääsin lähtee ni lääkäri kävi tsekkaamassa mun psyk puolen kirjauksia. Pelotti et joudun osastolle. Sit ku se tuli takas ni se kysy et onko äänet lisääntyny sitten viime osasto jakson. Mä sanoin että ei ole, vaikka en oo kyl varma onko se totta. Pääsin sit onneks lähtee ja Make haki mut ja toi kotiin. Make on ihanin ja paras pikkuveli koskaan! Se sano et jos mul tulee taas semmonen olo et pitää viiltää ni voin soittaa hänelle. Pyysi vielä lupaamaan sen. Ja mä lupasin.

Selkeyttä elämään

Nyt se sit varmistui. Skitsofrenia. En oikeen tiiä vielä enempää, että mikä niistä, mutta vissiin paranoidinen skitsofrenia. Mul oli tänää hoitoneuvottelu, joka oli nimenomaan mun diagnoosin selvittämistä varten. Siel oli mun lisäks lääkäri ja hoitaja T ja toimintaterapeutti J. Olihan se jo odotettavissa, ni ei silleen pelästyny ku lääkäri sano sen sanan.

Mul on jo pitkään yritetty selvittää mun diagnoosia. Oon helpottunu ku tiiän sen nyt. Vaikka ei oo kiva kantaa tämmöstä titteliä mukana. Oonko nyt sit hullu?

Luulin et perheelle kertominen olis ollu pahempi juttu, mut kaikki oli tosi ymmärtäväisiä. Kai nekin oli jo vähän venannu ja ei se niillekkään tullu ihan puskista. Makelle en oo viel kertonu......

Toimintakyvyn arviointia

Mul oli tänään sitä toimintakyvyn arviointii.. Täytin pari semmosta kyselyy. Toinen oli joku tunne juttu ja toinen joku trauma juttu. Se oli aika raskasta suoraan sanottuna. Siinä trauma kyselys oli kaikkee et onko joku pakottanut sinut seksiin ja kaikkee semmosta. Vähän hävetti tehä sitä siinä ku toimintaterapeutti J oli siin vieres kattomas. Mut sit taas toisaalta en mä olis osannu tehä sitä ilman J:n apua.

Toimintakyvyn arviointiin kuuluu muutaki ku noi kyselyt. Ainaki ruoan laitto ja vaatteiden pesu.  Vissiin jotain muutaki mut ei puhuttu niistä tai sit en vaan muista.

Meil oli tosi kivaa J:n kanssa. Se on kyl niin hauska ja just paras tyttönen. Tuntuu et se välittää oikeesti eikä vaan tee tätä rahan takii. Mut who knows..

Viime lauantai-iltana/yönä mentiin sub waylle. Ajettiin subin eteen ja tarkotus oli et mä ja Make käydään kahestaan siel ja loput jäi autoon venaa. Sit sielt tuli joku humalainen tyyppi autoo kohti. Mä sanoin paniikis et en sittenkään haluu mennä. En muista avoks se sen auton oven vai mä, mut siinä se sit oli auki ja se mies selitti jotain. Mua pelotti niiiiin paljon. Make nousi autosta ja alko juttelee sen miehen kanssa jääkiekosta. Krisse kannusti mmua menemään. Sit nousin autosta ja Make jatko jutteluu sen kanssa. Pelotti, mut ajattelin et pakko mennä, ku oon sinne laivallekki menossa, ja siel on pakko uskaltaa. Mut Makella oli homma hoidossa. Sit mä sanoin hiljaa, kuiskaten, et pitäisköhän meijän mennä jo tonne subille. Make sano sil tyypille "Joo, mut me nyt mennään varmaan tonne subiin, moikka" Ja that's it... Se mies lähti toiseen suuntaan. Mä kuiskasin Makelle "Suojelethan sä mua" Se vastas "joo". Loput ajasta meniki sit hyvin. Krisseki laitto mul viestin kännykkään et "Make suojelee sua"

Ajattelin muuten et jos jotain kiinnostaa(?) ni voisin joskus kirjottaa pätkii mun päiväkirjoista lapsuus/nuoruus ajoilta. Kuin hullu oon jo sillon ollu.

Your lies may hurt me some day

Lauloin taas äsken karaokee, ku oon yksin kotoon, ja tajusin et mä kuulostan kauheemmalta ku muistinkaan.. Oikeesti oksettaa. Miks ihmiset valehtelee et mä osaan laulaa. Ihan salettiin ne haluu vaan pelleillä mun kustannuksella. Sit seläntakana ne on silleen et: "Hyi vittu, toi kuvittelee osaavansa laulaa. Se on ihan paska" Ihan varmasti. Koska mä en osaa laulaa ollenkaan..................... :((

LOPETTAKAA VALEHTELEMINEN!!

M-sisko tulee ens viikolla kotiin!! Ihanaa. Se on ollu Nepalis joku melkeen neljä kuukautta. Tuntuu kyl ihan neljältä vuodelta! Mut nyt se tuleee kotiin! Mua vähän pelottaa, ku on nyt ollu noit lentokone kaappauksia sun muita.. Suorastaan hirvittää.. Rukoilen vähän välii sitä et M pääsee turvalliseti kotiin keskiviikkona..

Oon menos vissiin laivalle 9.5 kahen mun kaverin kanssa. Jännittää ihan sikana, mut mun on tehtävä tää..  Psykoterapeutti A:kin on sitä mieltä et se on hyvä idea et mä meen sinne. Ni nään et oon turvassa, vaikka äiti ei ookkaan rinnalla. Pelottaa ihan sikana, et joku tekee mulle jotain.. tai et laiva uppoo tai jotain. Mut mun on tehtävä tää...

Nyt on hiukkasen ahdistava olo, mut kyl tää varmaan tästä...

Varmaan siks ahdistaa ku tääl kotoon oli vähän riitaa. Maken ja isän välillä. Kauheet huudot ja mä en tykkää.. Sitte Make purkas pahat olot sit silleen et se lähetteli mun kännykkään isän haukkumis viestejä omasta huoneestaan.. Mä en tietenkään kannustanu sitä kirjottelemaan niit, mut tein kuitenki selväks et oon sen puolella. Mulla menee ainakin niin et ekana sisarukset ja sit vast isä... anteeks nyt vaan. Sit mä vähän huolestuin ku se alko kirjottelee et se karkaa kotoot. Uskon et sain sen kuitenki tajuumaan et se ei oo hyvä idea....

Ahdistaa niin vitusti

Mul oli eilen tosi rankka psykoterapia tapaaminen.. Mä sanoin terapeutti Aalle, et mua kauhistuttaa et jos en pysty harrastaa seksiä mun poikaystävän M:n kanssa.. Mul on liikaa kipeitä muistoja, jotka tulee mieleen jo pelkästään kun mä ajattelen seksiä.. Ja M haluu varmasti olla mun kanssa silleen.  Ja kai mäkin haluun olla sen kanssa, mutmut... entä jos en pysty. Mua kuvottaa ajatuskin siitä että miehen elin koskee mua mihinkään mun ruumiinosaan... hyi vittu. No kuiteski, A sano, et mun ei kannata tehä mitään mihin en oo valmis.. Mut entä jos en oo koskaan valmis... vittu.

Sit jonku mutkan kautta päädyttiin puhumaan raiskauksesta. Mua loukkas ku A puhus hyväksikäytöstä,  koska se mies raiskas mut. Mun mielestä siinä on iso ero. No mua rupes ahdistaa niin kovin et katosin hetkeks kokonaan.. en tiiä kauan olin pois, mut havahduin siihen ku A huhuili mua. Kerroin et olin loukkaantunut siitä syystä. A sano, että oli pahoillaan ja että ei enää käytä sanaa hyväksikäyttö ku puhutaan tästä tuoreemmasta jutusta. Kerroin, et mua ahdistaa ja et en saa pois mielestä, ku se mies avas mun reidet väkivalloin. A sano, et se ymmärtää että sitä on vaikea pitää pois mielestä. Sit tunti päättyki jo ja A kysy et pystynkö lähtee kotiin. Mä sanoin että joo.. Lähin sit menee kauheen ahdistuksen kera bussi pysäkkiä kohti. Matkalla pysäkille on r kioski. Tarkotus oli mennä sinne ostamaan jotain jolla viillellä. Ahdisti niiiiin kovin!! Mä menin sinne sisään, mut en ostanu viiltelyy varten mitään. Sen sijaan päätin ostaa suklaata sille henkilölle kenen takia päätin olla viiltelemättä, eli Makelle. En tietenkään kertonu sille, et se oli taas estäny mua viiltelemästä. Sit kävelin bussi pysäkille.  Siel oli maassa lasinsiruja. Meinasin ottaa,  mut sit mietin taas Makee. Ja sitä kuin kauan oon jo ollu viiltämättä. Aattelin, et ei se voi nyt tähän päättyä. Melkeen vuoden uurastus ja taistelu, hukkaan heitetty. Sit vaan kirosin ne sirut ja yriti ajatella muuta.

Ahdistus ei kyl päättynyt... se on vieläkin päällä. Ja en saa sitä pois. Oon yrittäny kaikkee ja tuntuu et viiltely on ainoo apu tähän.. EI EI EI. Ei sitä... mitä sitten. ?..... mitämäteen?? Oon jopa yrittäny puhuu siitä....

Koulu jää tauolle

Mä luovutan koulun suhteen nyt kevät kaudella. En oo ollu nyt johonki kuukauteen koulussa. Mä oon valehdellu kaikille.. Menin vaan koulun viereiselle huoltsikalle koulun ajaksi. Mä en pysty menee sinne koska siel on yks mies joka näyttää mun isoisältä (siltä sialta).. Onneks sain kerrottuu nyt äitille. Mä olin ihan varma että se suuttuu, mut ei se suuttunu. Päin vastoin. Se ymmärsi ja sanoi, että mun kannattaa yrittää syksyllä uudelleen.. :) tuli tosi hyvä olo tosta.

Mulla alkaa vissiin ens syksynä CRT (vaikka en oo skitsofreenikko). Sen pitäis kuulemma auttaa muistamaan ja keskittymään, niin, että pystyisin lukemaan ja muutenki keskittymään esim. koulussa. Tarkotus olis että sillon ku mul on CRT ni en sillon kävis koulussa. Eli se siirtyy eteenpäin se koulun alottaminen. Mut mielummin näin, ku et meen sinne ja en pysty oppimaan mitään.

Mut on mul hyviiki uutisii. Me mennään Krissen ja sen kaverin kanssa Pariisiin kesäkuussa :) Jee! Jännittää ihan sikana. En oo tooosi pitkään aikaan ollu niin kauan pois äitin luota. Tästä tulee kyl elämän koettelemus. Onneks Krisse on niin turvallinen olento.. Siihen voi tukeutua täysin rinnoin <3 div="">

Me mennään sit viel EHKÄ Bulgariaan äitin , isän ja Maken kanssa heinäkuussa. Siitäki tulee varmaan kivaa!!

PS Halusta ja tarpeesta huolimatta, oon ollu nyt joku puol vuotta ilman viiltelyy. Pisin aika viitosluokalta lähtien! Hyvä minä!!

Laivalle

Meen huomen taas laivalle Maken, äitin ja mumman kanssa. Toivottavasti tulee olee hauskaa! Vähän jännittää, et miten menee ahdistuksen ja pelkojen kanssa.

Nukuin taas huonosti viime yön ni en jaksa kirjottaa mitään romaania ;D

Ikävä punapäätä

Tänään on ollu kiva päivä.. Ei oo ollu melkeeen yhtään harhoja ja ahdistustakin vaan vähän. Auttaa vissiin aika paljon toi ku oon saanu tota tarvittavaa serenase??? niinku ennenku on tullu harhoja. Ja sit on kivaa ku on kkäyny siskot ja myöhemmin kävi äiti ja nennu vauva(koirani) Ja jee saan jo mennä omaisten kans ulos ilman hoitajaa!!

Nyt on vaan kauhee stressi siitä sirkukseen menosta. Ku oon ostanu mulle ja makelle aitiopaikan eturivin liput ja nyt noi vähän vihjailee et oonkohan pääsemässä sinne. Mun on pakko pakko PAKKO päästä sinne. Maken takia! Siis olis tosi epistä makelle jos en pääse sinne. Tai siis ku voinhan mä antaa noi mun liput äitille et se vie maken mut ei se oo sille sama. Ku se haluu nimen omaan mun kans ku se on meijän joka vuotinen perinne..

En oo muuten vielkään tavannu terapeutti S:ssää vaik meijän piti elokuun aikana tavata... Pakko kai vaan yrittää unohtaa koko henkilö... Mulle käy aina näin. Ensin tulee joku henkilö joku muuttaa koko mun elämän ja sit yhtäkkii se vaan häipyy pois.. Ja en saa olla siihen yhteyksissä... tai no saa ja saa. kai mä saisin jos a)Olis sen s-posti tai joku b)uskaltaisin(siinä ajatuksessa että en ehkä saakkaan olla yhteydessä siihen)

No mut,,,, mä täst häivyn... aattelin mennä yhteisiin tiloihin hetkeks jos vaikka ei alkais ahdistaa ku ei kert oo koko päivänä ahdistanu silleen kauheest. Toivottavasti nää tääl haluu kattoo salatut elämät.. Eiks se tänään ala?

Hallinnan menetys kaikin puolin..

Taas eilen viiltelin... Oon tyhmätyhmätyhmä!! Vittu.. mä oikeen innostuin sen terän kanssa ja tein pieniä kevyitä viiltoja koko pohkeeseen ja vähän jopa käteen.. Muutama syvempi kumpaanki nilkkaan... Nyt tän on loputtava! Heitän terän pois. En pysty en kykene, oon lliiian heikko. mä en pysty siihen. No ihan sama, mut tänään en varmasti viiltele! En varmasti! Mä lupaan!!!

Tänään oli tosi kiva päivä. Käytiin uimassa mä, Krisse ja sen kämppis, kaks muuta siskoo, Make ja sen kaks kaveria. Meil oli tosi kivaa, kunnes.... Mä näin sen miehen. Se oli ihan varmasti se. Se tuli kans uimaan. Hetkeks kaikki pysähty ja mieli tyhjeni. Sit kesken ku me heiteltiin palloo vedessä Krissen kanssa, ni mun oli päästävä silleen et mul yls jalat maahan ku menetin kehon hallinnan hetkeks. Kaikki pimeni ja en kuullukkaan mitään. Sit aistit ja hallinta palas, ku kuulin "Sandra! Sandraaa!!?" Se oli Krisse. Me noustiin vedestä ja mentiin aurinkoon lämmittelemään. Sit yhtäkkii kaikki näytti siltä mieheltä. kaikki miehet näytti siltä ja samalta siis. Suljin silmät hetkeks ja toivosin et olisin kotona turvassa(vaikka ei kotikaan oo varma turva)... Loppu ajan olin hiljaa. Kaikki se kiva unohtu hetkeks ja pelko valtas mut. Onneks lähettiin sit aika pian ja olo helpotti..

Ja Make näki mun jalkojen viillot.. Vaikka ne on niin ohuita ja pieniä... Se on niin vitun tarkka noitten kanssa. Miten se voi olla? Jätkä on vasta 12 vuotias ja se on niin paljon jo joutunu näkee.., mun takia... :( Oon niin vihanen itelleni. Tänään en viiltele EN!

So long Middsummer parties...

Nyt vituttaa ja pahasti. Koko jussi pilalla... mut ihan sama.. ihan ku sillä olis niin paljon väliä. Harmittaa vaan et monen muunki ku mun juhannus on piloilla. Onneks voin kerranki ihan täysin rehellisesti sanoa, että tää ei oo mun syytä. ollenkaan! Maken ja baaban(eli isän) riita. Ja kaikki meni ihan sekasin... jooo ei tästä nyt enempää-

Mun vointi on pysyny aika lailla samana. Hirveeesti tekis mieli tehä kaikkee, mut mitään en saa tehtyy. Ihme meininki päällänsä. Ja koko ajan tekis mieli viillellä. Mulla on ikävä sitä tunnetta ku lämmin veri virtaa kättä pitkin ja sit alkaa särkee haavoi. Se on ihana tunne. Vittu ku sais jostain jonku terän EI! Annoin just yhden pois, jonka löysin vahingossa ku penkosin tavaroitani. En oikeesti haluu viillellä, mut silti niinku haluun. Mun pitää taistella sitä vastaan.  No cuttting ever again. ! I can do this, no i cant.. i gotta cut. Tähän väliin taas, et jos ei olis Makee, ni viiltelisin todennäkösesti paljon paljon useemmin. En olis varmaan suostunu ees alottaa koko DKT:tä. Make on mun siunaus. Maken takii tekisin mitä tahansa! Ja siks EN SAA viillellä!

I would never leave,
if you needed me.
I hope you understand,
little brother that,
I love you more than anything.
I could even stop breathing,
if it made you feel better.
So brother remember,
I love you more than yesterday.
Read this poem tomorrow again.

Viel tää:


Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta


mitä haluun tehä.... no just nyt haluun

vviillellä! mut EN aijo kuitenkaan

Onnea Make!

Laitoin lataamaan south parkkii seasons 1-13 :D menee hetki tällä mun yhden megan netillä.. Nooh.. vois mennä ehkä jossain vaihees krisselle latailee, ku niil on nopeempi netti.

Joo siis otsikon mukaan tänään on Maken synttäri. Se täyttää 12v. Meijän pikku vauva onki jo iso poika<3 Make on siis pikkuveli<3 Ostettiin Krissen kans Makelle samsung galaxy note. Ja sit ostin sil jonku pleikka pelin ;D yllättäen

Tänään oli tosi kiva päivä! Ekana tapasin joskus klo 12 oma hoitaja sijaista(oma hoitaja on lomalla). Me käytiin kahvilla Muurlan lasissa ja jutskattiin kaikkee ja sain pepsi maxii<3<33 Sitte illemmal käytiin äitin kans  vikalla varsinaisella DKT yksilökäynnillä terapeutti S:n luona Turussa. Sielki saatiin suut makijaksi :D Oli aika haikee fiilis kyllä. Harmittaa ihan sikana, et DKT loppuu nyt. Vaikkakin, joku joskus sano, et eihän se periaattees lopu, ku sitä pitää jatkaa vaikka käynnit loppuuki. Ja tottahan se on. Kyl mä ainaki aijon yrittää jatkaa taitojen käyttöö ja myös jatkan niitten eeteenpäin viemistä kaikille tutuille. Niin paljon oon saanu DKT:stä, että haluun antaa siit myös muille.

Täs viel tää pitkäst aikaa:


Päivä 01: kuva minusta
Päivä 02: kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: kuva aamustasi
Päivä 06: kuva,joka inspiroi sinua
Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva lempijuomasi
Päivä 12: kuva suosikki ruuastasi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva joka kiihottaa sinua
Päivä 15: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: kuva kännykästäsi
Päivä 17: kuva huoneestasi
Päivä 18: kuva jotain haluaisi tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: kuva onnellisesta muistosta

Mitä söin lounaaks.......
Nothing ! ku heräsin viis vaille 12 ja 12 lähin kotoot.... :D

Like father like son

Todellakin. Ajattelin päivällä, että voin vihdoinkin kirjoittaa tänne jotain positiivistä... Nauran mielessäni itselleni. Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Oli ihan täydellinen päivä aamusta alkaen. Vittu. Sitten tuli baaba ja pilasi kaiken. Se sai jonkun ihmeen harhaluulo kohtauksen. Kun me oltiin olkkarissa katsomassa telkkuu, siis me kaikki (äiti, baaba, mä ja Make), ni äiti ja baaba jutteli jotain keskenään. Sitten mä matkisin Makee, kun se laulaa yhden kohdan aina väärin yhden piirretyn themesongissa, ni sit Make mulkasi mua vihaisesti ja mä vastasin siihen katseeseen semmoselle "ei voi olla totta, et suutut leikistä" katseella ja sitten Make käänsi pään pois vihaisesti. Sitten baaba kesken niitten keskustelua: "Noni, okei. Mä tiedän mitä täällä tapahtuu! Teillä on jotain sala signaaleja ilmeillä mua vastaan! Mä näin ku Make teki näin ja sit Sandra blaablaablaaa" MITÄ VITTUA!? Siis mä luulin, että mun siskolla on skitsofrenia, mutta ehkä se on vaan perinyt sen tapasta käyttäytymistä isältään. Ei toi kyllä normaalia voi olla. Sala signaaleja!?! Tosin tässä tulee taas ilmi se fakta, että baaba on narsistinen. Aina kaikki, mistä puhutaan liittyy jotenkin siihen. Siis oikeesti! Esim: "Hei jee mä sain kympin matikan kokeesta" "Noni minun lapsi sai kympin matikan kokeesta, se on perinyt sen minulta" tai kun se kysyy joka koulupäivän jälkeen "mitä te puhuitte minusta tänään?" NO EI VITTU SANAAKAAN! Hävettää kun on tommonen isä, ni en kehtaa puhuu siitä! Ja paljonpaljonpaljon muita juttuja. Jos alkaisin kirjoittaa kaikkia, ni menisi ehkä pari vuotta.

No kuitenkin, ni sitten mä sanoin, tosi vihaisena tietenkin, niinku se oikeasti meni. Ni sitten sitä nolotti tosi pahasti ni sit se päättikin kääntää koko jutun mun syyksi. Kun äiti sanoi: "Noni, ei jatketa enää,ei jatketa enää" Sit baaba: "You think she is going to lopettaa? Jatka jatka jatka" Mua vitutti niin sanoin kuvaamattoman paljon! Siis oikeesti mä olisin voinut ampua sen ihmisen. Olisin varmasti ampunut jos mulla olisi ollut ase! Sitten se teki semmosta ällöttävää käden liikettä, silleen ku tehdään kun kehotetaan jatkaa puhumista. "Jatka jatka" Mä sanoin: "Totta, mä voisin jatkaa vaikka loputtomiin" Sitten äiti sanoi, että mennään sinne lenkille Nellin kanssa, niinku oltiin sovittu just ennen tappelua. Me mentiin eteiseen, sitten Make sano, et sekin tulee, koska se oli vihainen baaballe. Sit baaba huusi olohuoneesta: "Sandra ja Markus tänne heti" JOO VARMAAN!! Ei menty, ni sitten se tuli sinne eteiseen: "Markus, jos sinä veikkaat ja valitset tämän hevosen(osotti mua), ni sä häviät. Parin vuoden päästä se ei ole täällä enää ja minulta sä et sitten saa rakkautta" Sit se meni pois semmonen ylimielinen katse naamallaan, ajatteli varmaan: "No nyt kyllä hyvän heitin, voi että mikä neronleimaus(ja siis en oikeesti yhtään liiottele, kun kirjoitan tälleen, siis oikeesti se ajattelee just noin)" Sitten mä sanoin Makelle kuuluvalla äänellä: "Kuule Markus, jos sä veikkaat mulla, ni sä et tule koskaan häviämään. Vaikka mä muutan pois, ni se ei tarkota, että mä en rakasta sua."

No sitten me mentiin ulos ja baaba tuli siihen pihalle vielä jotain sössimään. En edes muista mitä se sanoi(ONNEKSI!). Jotain mäkin sit siinä viel huutelin ja silleen. Sit juteltiin äitin kanssa tosta asiasta ja mua vitutti niiiiiiiiiiiiiiiin paljon. Siis oikeesti mua vituttu. Sitten oltiin tulossa kotiin päin ja mä sanoin , että en voi tulla, koska mua pelottaa fyysisesti. Mä sanoin, että on se mua ennenkin lyönyt ja potkinut. Äiti ei vaan käsittänyt. Se sanoi, että mun ei tarvitse pelätä. No menin sitten kotiin. Odotin ekana eteisessä ulkovaatteet päällä, kun äiti meni juttelee baaballe. No se oli jo rauhoittunut, ni jäin kotiin. Mä en ollut tulossa kotiin, mutta kun äiti ei päästänyt Makea mukaan(oltais menty jonkun siskon luokse) ni en mä voinut sitä yksin jättää. Se olisi ollut tosi itsekeskeistä. Nyt ei olla sen vittunaaman kanssa puheväleissä ONNEKSI! En halukkaan olla. Parempi mulle niin, ni ei tarvitse esittää, että mä halun puhua sille ja nauraa sen tyhmille kuluneille vitseille. Freedom!!!

Tätä oli tosi vaikea kirjoittaa, koska mua vituttaa palata näihin vittumaisiin ajatuksiin uudestaan. Nyt jälkeenpäin mä ajattelen, että tämä on joku sukupolvelta toiselle periytyvä yritys tappaa mut, vai pitäisikö sanoa tapattaa, eli saada mut tekemään itsarin.

Me mentiin Maken kanssa katsomaan sit leffaa ylös, Make tuli mun huoneeseen yökylään. Make nukahti aika nopeasti. Mua vaan itketti koko ajan. Sitten mä yritin alkaa nukkua. Katokkusiit tulee jotain. Joskus 12 laitoin telkun kiinni ja jostain syystä mä olen vieläkin hereillä. Kävin tsekkaa lääkekaapin avaimen. Siellä se on. Wait for it...

Oon joo tosi väsyny tähän
toivon, että joku ajattelis vähän.
En tääl kai kovin kauaa jaksa olla
Ranteet auki olis pitäny vetää jo viimeviikolla.
Turha elätellä toivoo tässä,
en tuu mitään enää saavuttaa elämässä.
Tyhjii sanoi, tyhjii tekoi,
veitsen kans vaan syvempii vetoi.
Oman käden kautta,
mä häivyn jumalauta.
Jos en tänään, ni huomen viimeistään,
jossain muualla jatkan elämää.

Mä en tajua itseäni enää. Siis mä haluun kuolla, haluun tappaa itseni. Kuitenkin mä pelkään kuolemaa. Mulla on nykyisin tosi usein mielessä kuolema ja se, että mitä jos tosiaan kuolen ennen kuin saan lapsia ja hyvän työn ja oman talon. Se olisi kauheeta. Se on hirveen ahdistava ajatus ja mua tavallaan pelottaa. Mä käyn läpi niitä tunteita, jotka tuntisin kuolleena. Outoa, että pelkään niin paljon, kun kerran haluan kuolla. Ehkä mä en sitten oikeasti haluakaan kuolla. Luulen vaan. Sitten mua pelottaa, että joskus kun on siinä tilassa, missä en pysty oikeen ajattelee ja toimii oikein, et mä tapan itseni. Vaikka en edes sitä halua..?

Oli yksi hyväkin juttu. Nimittäin viime öinen uni<3 Se oli niin ihana, että en viitti ees kirjottaa sitä tänne :) Oikeastaa on toinenkin ihan hyvä juttu tässä lähiaikoina. Nimittäin se, että kuorossa sain pari soolo osuutta, tosin yhden toisen tytön kanssa, mutta kuitenkin. En kyllä viitsi kertoa noille, kun ne rupee vaan valittaa, et miksi en laula ihan yksin vaan sen toisen kanssa. Se on ärsyttävää. Mikään ei riitä... Aina pitäisi olla pikkasen enemmän kuin mitä oon....

Gone Reality

Tänään oli ihan hirvee päivä! Ensin isä kanssa oli riitaa ja nyt illalla piti mennä Krisse siskon luokse yöksi pikkuveljen kanssa, mutta tuli riita ja tultiin pois sieltä. Kaikki luulee, että mä oon ilkee tahallaan, mutta tä päivä oli mulle tosi suuri haaste henkisesti. Ei sitä ymmärrä, jos ei joudu asuu mun ajatusten kanssa. Oon nimittäin koko päivän monessa eri tilanteessa joutunut kuulemaan juttuja yhdestä inhottavasta henkilöstä, joka satutti mua joskus todella pahasti. Jotenki se viha sitä henkilöä kohtaan alkaa kertyä ku sitä ajattelee. Nyt oon aika hyvin saanu sen pysymään pois mun milestä just niinku viiltelemällä ja juomisella ja nyt lähiaikoina se ei vaan oo noussu mieleen(onneksi). Mutta jos joku on koko ajan puhumassa siitä, ni all those painfull memorys are flashing through my eyes. Eikä kukaan oikeen näytä ymmärtävän sitä..

No sit tosiaan, kun lähin vihasena kävelemään pois Krissen luota yksin, en todellakaan ollu menossa kotiin, vaan rautatieasemalle. Jotenki siellä tulee semmonen voimakas olo. Mun elämä on vihdoinkin mun omissa käsissä. Ja sit jos oikeen hyvä tuuri käy, voimistun niin paljon, että löydän itseni pian raiteilta istumasta. No sisko lähti autolla perään. En olisi noussut kyytiin, jos Markus ei olisi tullut mua kädestäpitäen taluttamaan autoon. En tiiä ymmärsikö se mihin olin menossa, mutta ainaki sillä oli itkukurkussa.

Tulin Krisse kyydillä kotiin. Meni hetki, ennenkuin pääsin pois siitä inhottavasta tunteesta, missä ajatukset ei kulje ja hengitys tiheentyy. Markus kysyi multa, että mihin olin menossa ja sillä oli taas itkukurkussa. Sanoin, että olin menossa kaverin luokse ja Make suodatti sen aika hyvin. Sitten se sano jotain et: Aattele,sä olisit vielä kävelemässä tuolla ulkona. Ja se tarkotti että vakava tilanne oli jo ohi. Hyvä niin. Nyt se odottaa mua nukkumaan. Ei halunnut että nukun olo huoneessa yksin. Menen sinne nyt..

Jos Makea ei olis, ei olis enää muakaan ollut pitkään aikaan.

Mä oon muuten päättänyt nyt sata prosenttisesti, että hoitoneuvottelussa mä aijon sanoa, että katkasen yhteydet sinne ja lopetan lääkkeet. Nupo on turha. Lääkkeet on turhia.. Oon sen näitten kuuden tuskaisen vuoden jälkeen ymmärtänyt. Mua ei voi auttaa. Jään tällaseksi tai sit tapan itteni.

Suurempaa ku rakkaus

Make täyttää tänään 10. Tuntuu tosi oudolta, et sekin kasvaa, vaikka kakrahan se vielä on. Mä haluisin, et Make olis aina vaan semmonen pieni ja viaton. Mua kauhistuttaa, et minkälaisiin ongelmiin sekin vielä ajautuu. Varsinki, ku sillä on ollu aika vaikea lapsuus. Mut sit toisaalta mä toivon kans, et se kasvaa nopeesti ja alkaa rakentaa omaa elämää ja tulevaisuutta. Kauheen ristiriitasta! En tiiä, mitä haluun, mut yks asia on ainaki varma:

Sun avulla, pikkuveli,
opin katsomaan maailmaa lapsen silmin.
Sun takia, pikkuveli,
mä olen vielä täällä.
Sun vuoksi, pikkuveli,
tekisin mitä tahansa.
Sua pikkuveli,
en tahdo koskaan menettää.

Joo.. Eilen oli tosi kiva päivä. Käytiin syömässä Kiinalaisessa. Ja illalla mentiin isovanhempien luokse maalle saunomaan. Ja juotiin Pepsi MAX :ia <3

Nyt porukat meni hakee Makee joltain jääkiekko leiriltä. Mä meen kohta laulaa singstarii, vai pitäskö laulaa ihan karaokee vaan. Mun on otettava kaikki irti tästä ihanasta yksin olosta! Noi on ainaki kaks tuntii pois! Nyt mä meen!!!

Moro!

Oma koti kullan kallis

Kirjotin eilen, että perhe on mulle tärkeä. Ja en nytkään väitä muuta, mutta perhe on myös kaikkein kauhein asia mun elämässä. Varmaan yks suurimmista syistä mun ongelmiin. Sillon joskus ihan kakarana mä olin jatkuvasti yksin. Olen kolme vuotta nuorempi ku mun nuorin sisko, joten en päässyt kovin usein mukaan leikkeihin. Viihdyin mä kyllä hyvin yksinkin, mutta olisin halunnut olla ”isojen tyttöjen” kanssa. Ja sillon joskus harvoin, kun mä pääsin mukaan leikkimään ”kotista”, mun rooli ei ollut kummoinen. Ja kun mä sanon näin, ni mä myös tarkotan sitä. Mun rooli oli parhaimmillaan piika. Joskus olin naulakko ja joskus patsas :D Sillon pienenä se oli vaan hieno juttu, kun pääsin mukaan ja nyt ”aikuisena” se vaan naurattaa. Mutta kuitenkin välillä tulee sellanen olo, että mua ei huolittu mukaan… Että mä olin jotenki turha ja viallinen. Vaikka kyllä mä tiedän, että mun siskot ei ajatellu sillon niin. Nykyäänkään mä en pääse siskojen mukaan kovin usein, ne ei varmaan kauheesti tykkää musta ku oon niin… tällanen.. Mut onneksi mulla on Markus. Vaikka meillä sitä ikäeroa vasta onki. 8 vuotta.. Mutta mä oonki (kuulemma) paljon ikäistäni lapsellisempi. Tätä sain aika paljon osastolla kuulla. Psykologilta ja lääkäriltä ja hoitajilta.. Se sit vissiin johtuu siitä, että ku mä olen opiskellut ja menestynytkin ihan hyvin ja samalla yrittäny olla ajattelematta tunteita ja vaikeita ajatuksia ja yrittäny sivuuttaa ahdistuksen, ni se on vieny niin paljon mun energiaa, että en ole ehtinyt kasvamaan henkisesti oman tasoni mukana. Mutta olen kuulemma tavallista älykkäämpi (ristiriitaista, jos multa kysytään)

No anyway. Nyt mul on semmonen tilanne, että olen siis toistaiseksi vielä alaikänen ja äiti ei anna mun muuttaa pois kotoa, mutta mä en voi asua enää kotona. Äiti sanoo, että niin kauan ku mulla on ongelmia, ni en saa asua yksin. Äiti on sitä mieltä, että mä en saa edes täysi-ikäsenä muuttaa pois kotoa, ennen ku olen ”terve”. No sitten kun mä olen 18-vuotias, mä saan päättää siitä itse, mutta nyt, kun mä olen vielä alaikänen, mun on pakko asua kotona, mutta mä en voi! Eilen nimittäin mun isä uhkaili mua väkivallalla. Mä en todellakaan pelkää sitä. On se mua monesti lyönytkin, sillon ku olin pieni, mut tää on nyt eri juttu. Ja niinku sanoin, ei ole kyse pelosta. Senkus vetää mua turpaan, en mä niin paljon pelkää fyysistä kipua. Kyse on alemmuuden tuntemisesta. MÄ VIHAAN KU MUA ALISTETAAN! Ja nyt mun on ihan pakko päästä pois täältä. Ajattelin silleen, että nyt ens viikon asun vielä täällä ja sit muutan kuukaudeksi isovanhempien luokse ja sit omaan asuntoon… Mä kyllä tiedän, että en pysty asumaan yksin. Mut en keksi muutakaan vaihtoehtoa.

RAIVOSTUTTAAA!!! Ihan niinku mulla ei olis tarpeeksi muutenkin! Vituttaa.. Mä meinasin eilen viillellä. Ahdisti niin paljon. Mut sitten mä miettisin, että en anna toisille sitä tyydytystä. En alistu jonkun takia viiltelemään. Mun ei pitäisi alistua edes tuntemaan ahdistusta tai raivoa, mutta mäkin olen vain ihminen.

Yksin laiturilla kesäyönä,
muistot sekoittavat pääni.
Miten pääsisin eroon,
näistä ajatuksista,
näistä valtavista tunteista,
ahdistuksesta.
Yksin laiturilla kesäyönä,
kyyneleet vierivät alas poskea.
Yksi keino auttaa aina,
kyyneleet muuttuvat vereksi.