Keikalla + "tarina"

Oltiin kahen siskon ja yhen kaverin kanssa perjantaina kuuntelemassa parii bändii. Se meni yllättävän hyvin.. Suoristin hiukset ja meinasin jopa meikata, mutta en uskaltanu. Pelotti et miehet luulee et mä oon meikannu siks et etin seuraa. Pelottaa yrittää näyttää viehättävältä. Tulee väärinkäsityksiä. En tosiaankaan etsi mitään raiskaajia.... en tosiaankaan.... Mul oli harhoja sielkin vaikka musiikki vei suuren osan mun ajatuksista mukanaan. Uskon et se oli harhaa. Yhtäkkii melkeen kaikki nauro mulle. En muista paljookaan siitä hetkestä..  mut muistan et mua pelotti ja hävetti.

Sit mun oli pakko mennä pois siitä yleisön joukosta ku mun ja Krissen väliin tuli joku mies. Sit mä en enää kestäny. Se oli liian pelottavaa ja... vaarallista. Ei sitä tiiä, et mitä ne miehet tekee. Mut muuten oli kivaa.. Kyl se oli stressaavaa ja mua harmittaa ihan sikana et en saanu nauttii täysillä siitä musiikista. Mä nyt vaan en ole mikään baari/keikka ihminen.... Liikaa tuntemattomia ihmisiä.. etenkin miehet kauhistuttaa.

Älä mene ulos yksin Sandra, se on vaarallista!

Ulkona on lämmin. Miksi siis istun tietokoneella, enkä mene lenkille koiran kanssa. Nousisin ylös, laittaisin kengät jalkaan ja hupparin päälle. Ehkä kaulahuivikin olisi vielä ajankohtainen. Ajatusmaailmassa astuin jo pihalle hihna toisessa kädessä ja puhelin toisessa. Aina kun menen ulos, pidän puhelinta esillä. Kahdesta syystä. Yksi syy on, että ajattelen että kukaan ei käy kimppuun, jos kännykkä on näkyvillä, sillä siitä voi nopeasti soittaa apua. Toinen syy on, että voi sitten soittaa apua, jos tarvitsee.
            Astun ulos pihan portista. Pari askelta eteen päin. Vielä pari. Sitten alkaa ahdistus. Rintaan sattuu. Kädet tärisevät. Lähes joka aamu minun on käveltävä noin sata metriä meidän pihasta olevalle bussi pysäkille, josta sitten nousen linja-auton kyytiin. Ja aina se matka pysäkille on yhtä vaikea. Nytkin pyrin kävelemään bussipysäkille saakka koiran kanssa. Koira vetää hihnaa kovin, mutta minun huomioni on nyt suunnattu jonnekkin muualle. Köhin kurkkuani auki varmuuden vuoksi, jos joku hyökkää, olen valmis huutamaan apua.
            Päästiin lopulta pysäkille. Hengitys tihenee. Mutta se ei johdu tällä kertaa huonosta kunnostani. Paniikki ottaa vallan, taas. Pakko kääntyä takaisin kotia kohti. Voi ei, tuolta tulee joku mies. Kännykkään on jo näppäilty numerot 112, varmuuden vuoksi. Se mies kääntyy minun suuntaani. Se on kalju. Ja iso kokoinen. Sen on oltava SE mies. Askeleeni muuttuvat nopeammiksi, melkein juoksuksi. Mies lähenee uhkaavasti. Minä lamaannuun. En kykene liikkumaan. Apua! APUA! En pysty puhumaan. Mies tulee lähemmäs ja lähemmäs. Yhtäkkiä se katoaa. Se taisi olla harhaa.
             Menee vielä tovi ennenkuin pystyn taas jatkamaan matkaa. Kyyneleet vyöryvät  silmistäni samalla kun astun pihan portista sisään koiran kanssa. "Miksi siis istun tietokoneella" No ehkä juuri siksi.

I still try to fly, but all i do is fall.

En ole oikein ehtinyt kirjoittaa tänne. Koko ajan olen kyllä aikonut... Viime viikolla oli syysloma. Mä halun takas sinne!! Mä vihaan koulua! Kiva ku pitää mennä jätti rakennukseen miljoonan(okei tuhannen) ihmisen joukkoon. Muutenki vihaan ihmismassoja. Sitten vielä kun pitää olla yksin. Mä en halua olla yksin. Mut en kyllä halua/jaksa olla muidenkaan kanssa. Taas yksi ristiriitainen piirre minussa.

Anyway, siis syysloma.. Mulla oli tosi kiva syysloma. Edellisviikon perjantaina menin siskon ja sen kavereiden kanssa Kokkolaan kattomaan Deep Insight:iä. Auto matka oli tosi kiva, ku me tehtiin Krissen(sisko) kanssa kaikkea semmosta mitä nyt autossa voi tehdä, silleen et kaikki muut nukkuu. Oi, mulla oli niin kivaa. Siis Krisse ei varmaan käsitäkkään kuinka kivaa mulla oli. Ei me mitään über juttuja tehty, mutta se et me oltiin ihan kahdestaan(tavallaan ku muut nukkui;). Mua pelotti koko meno matkan, et Krisse ei jaksais ajaa loppuun. Ei mua silleen olisi haitannut vaikka Krissen roomie olis tullut ajamaan, mutta kun mulla oli niin kivaa.

Siellä Kokkolassa me oltiin jossain baarissa?? Mul oli sielläkin ihan mahtava fiilis. Tutustuin uusiin ihmisiin ja kaikkea. Mä olin niinku joku toinen ihminen siellä. Mä en ollut yhtään ujo, niinku yleensä, eikä mua ahdistanut yhtään. SIIS EI HETKEÄKÄÄN! Mitä ihmettä mulle oli tapahtunut. Bändi oli tosi hyvä ja niinku aina, elävänä musiikkina se on vielä parempi! Oli siistiä kun Jukka poseerasi mun kameraan kun mä kuvasin videoo :D Keikan jälkeen hengailtiin hetki siellä baarissa. Mä olisin halunnut mennä laulaa karaokea, mutta Krisse sanoi koko ajan et: "Mennään myöhemmin" sitten tulikin jo valomerkki (mun elämän ensimmäinen :D) enkä ehtinyt laulaa. Mua harmitti vähän, mutta todellakin ymmärrän, et Krisse halusi hengailla sen kavereitten kanssa, joita se ei ollut nähnyt pitkään aikaan.

Joskus neljän viiden maissa me lähdettiin ajamaan Saloon päin. Oltiin kotona joskus kymmeneltä?kai. Menin kattomaan Maken jäkis peliä, vaikka en ollut nukkunut koko yönä. Olin tietty siellä ihan seko. Ja äiti oli koko ajan et"rauhotu nyt" ja "sit kotona menet heti nukkumaan" No jooojoo! Vaikka en sitten kyllä mennyt. Yritin toki, mutta en pystynyt nukkuu (perus without the pills). Illalla oli Krissen luona etkot,keikat,jatkot :D mutta mä olin niin huonossa kunnossa (väsynyt), että lähin pois ennen ysiä. Kyllä harmitti kotona. Vieläkin harmittaa. Olis ollut varmasti tosi kivaa. Sitä paitsi olin just saanut äitin suostumaan siihen, että saan juoda edes vähän enemmän ku jonku yhden siiderin. Siis en mä mitään perskännejä halua vetää, mutta olis kiva ku joskus saisi semmoset sopivat sosiaalikännit... Join siellä lasin boolia. Mutta nyt jälkeen päin mä tajuun, että se oli väsymys mistä se huono-olo johtui eikä se booli.. Nyt äiti on sitten sitä mieltä et "ei alkoholia lääkityksen aikana"

Alkoholista puheen ollen, mä oli menossa torstaina laivalle serkkujen(A 13v ja J 8v) ja heidän äitin(eli äitin veljen vaimon;D) kanssa. Menin ke iltana niille yöksi, koska lähettiin aamulla aikaisin silja galaxilla. Nukuin A:n huoneessa sen kanssa. A on just semmoinen ku noi tytöt tossa iässä on. Puhuttiin sit kaikkea ja kysyin jonkun asian yhteydessä, että onko se juonut. "Kerran maistoin kaverilta siideriä" Ihan normaalia ja hyväksyttävää minusta. Mutta sitten se näyttikin mitä sillä oli kaapissa. KOSSU PULLO! Se sanoi, että joku sen kaveri oli käskenyt A:ta säilyttää sitä sille. Mä sanoin, että se pitää kaataa pois, mitä jos sun äitis näkee ton! Tultiin kuitenki siihen tulokseen, että siitä jäisi epäillyttävä haju. Mä sanoin, että mä otan sen. Laitoin sen mun laukkuun. (onneksi, koska seuraavana aamuna sen äiti etsi A:n kaapista jotain paitaa) "Se ei haittaa jos se sieltä löytyy. Mä voin kaataa sen sitten jossain vaiheessa" Se oli ihan oikeesti mun tarkoitus.

Mutta tapahtuko se? No ei! Tuolla se pullo on mun kaapissa lukkojen takana. Sitten joku päivä kun on taas niin paska olo, ni vedän sen ja lääkkeitä naamaan ja viiltelen. Vittu mä olen tyhmä. Mä annan sen tapahua. Teen sen ittelleni tosi helpoksi. Piilotan viinat ittelleni, etin lasinsiruja maasta ja löysin lääkekaapin avaimen.. Mä vihaan itteäni!

Laivalla oli ihan kivaa. A temppuili ku mikäkin kakara, perus murkku. J oli tosi söpöllä tuulella ja illan lopuksi se tuli mun viereen istuu ja halasi mua. Se oli tosi ihanaa. Me tehtiin muutenkin J:n kans kaikkee kivaa koko päivä. Mul on niin helppo asettuu lapsen rooliin, mikä tietty johtaa siihen, että lapsilla on hauskaa mun kanssa. Outoa vaan, ne kuitenkin kunnioittaa mua enemmän kuin ikätovereitaan. Se on hyvä :) Muuten laivalla oli tosi kivaa, mutta illalla joskus kahdeksan aikaan mua alko ahdistaa. Siis ihan kauheasti. Mä olisin voinut mennä hyttiin yksin, mutta olin sitä mieltä, että ei kannattanut olla yksin. Jossain vaiheessa serkkujen äiti kysyi, että onko mulla kaikki hyvin. Vastasin, että en tiedä ja sanoin, että auttaa, kun otan lääkkeet. Ja auttoihan se. Seroguel

Sä oot liian lähellä mua. Se sattuu.
Ota askel taaksepäin, oot nimittäin ylittäny rajan.
Tä on mun aluetta.
Tuskin koskaan tulen päästämään ketään tänne,
ainakaan luvalla.
Joskus tä alue oli paljon pienempi.
Oikeastaan olematon.
Mutta sitten sä tulit ja kosketit mua.
Sen jälkeen mun raja on kulkenu paljon laajemman alueen mun ympärillä.
Ja sitä rajaa ei saa ylittää!
Mun on parempi yksin.
Tai niin mä kuvittelen ja haluan uskotella ittelleni.
Sosiaaliset paineet on mulle liikaa.
Hyvästi.

Mä olen lately nähnyt paljon unia. Siis ihan tietoisesti olen yrittänyt ja hyvin onnistunut. Teen silleen, että laitan herätyksen soimaan pari tuntia ennekuin pitää herätä ja sitten alan nukkuu uudestaan, uni ei ole enää niin syvää, ni muistaa unet. Joskus unet on tosi kivoja ja joskus ahdistavia. Tässä yksi mitä mä aina välillä mietin:
28-29.9 2010
Aluksi oli kauhea sumu ja mä ja Make käveltiin ulkona käsikkäin. Jossain vaiheessa Make sanoi: "Kato, kohta sä et enää näe mua" sitten se juoksi joku 2-3metriä eteenpäin. Mä yritin tarrata sen hihaan, mutta se oli liian nopea. Sitten se katosi sinne sumuun. Se oli tosi ahdistavaa, ku en löytänyt sitä sieltä. Sitten(en ole varma kuuluiko tämä jatko tohon toiseen uneen vai oliko eri uni ihan?enmuista) olin osasto 716:lla(ei se missä olin viimeksi). Se näytti enemmän joltain vastaanotto polilta ja se ei ollut yhtään samannäköinen kuin toi 716 on oikeasti. Oltiin siellä jotain venailemassa, se näytti ihan odotus salilta. Sitten äiti näki, et sen osaston kyltissä luki 13-22-vuotiaille. Sitten äiti kysy joltain hoitajalta "Ai saako tänne tulla yli 18-vuotiaita hoitoon?" Sitten äiti ja baaba meni jonkun hoitajan perässä, vissiin sopimaan, että mä jään sinne. Ja mä ja Make? jäätiin siihen odottelemaan.

Sit yhtäkkiä mun teki mieli viillellä. Siinä oli vieressä semmonen vastaanotto tiski ja siinä oli semmonen ihme paketissa oleva tosi terävän näköinen veitsi(joku kirurgin veitsi) Mä otin sen salaa ja lähin äkkiä pois siitä. Make kysy itku kurkussa "Sandra, mitä sä teet?" Mä en ehtinyt vastata kun mä näin että baaba tuli sieltä. Baaba sanoi: "Aiotko sä tehdä tota pienen lapsen edessä?" Mä sanoin: "En, siksi yritinki päästä Makesta eroon" Sit mä en muista mitä tapahtui, mutta seuraavaksi olin juoksemassa sen veitsen kanssa pakoon johonkin vessaan. Joku vissiin juoksi mun perässä. Sitten oli keskellä jotain 5x5metristä huonetta joka oli ihan täynnä pikkulapsia leikkimässä. Siellä keskellä sitä huonetta oli pieni vessa. Se vessa oli tosi outo. Se oli semmonen, että siinä oli semmonen peilitila(missä pestään kädet ja silleen) ja vaan yksi WCkoppi. Oudon siitä teki se, että myös siinä peilitilassa oli pytty. Sen kopin oven sai lukkoon ja myös sen pelitilan oven sai lukkoon. Siellä koppi vessassa oli joku pikku tyttö ja mä olin siinä peilitilassa. Molemmat ovet oli lukossa. Mä kysyin: "Haittaako sua jos oon täällä?" se sanoi: "Ei haittaa, jos oot siellä, kunhan et tuu tänne" Outo kohta....

Mä odotin, että se lähtee ja kun se oli lähtenyt, mä aloin viillellä. En painanut kovin lujaa, koska se veitsi oli niin terävä. Haavat vuosi aika paljon ja mä yritin pyyhkiä niitä. Tein tosi monta viiltoa, varmaan 20. Käden sisä- ja ulkopuolelle ja sit vielä ylä varteen. Sitten tulin vessasta, niitä lapsia ei ollut enää siinä. Äiti ja noi oli ja äiti sanoi: "Noni, mennään kotiin" Sitten mentiin kotiin volvolla. Niistä viiltojäljistä ei puhuttu.

Tosi outo uni. Mutta se kertoo musta tosi hyvin. Voisin alkaa analysoimaan tätä unta psykodynaamisen koulunkunnan näkökulmasta. Sigmund Freud saisi vaikka mitä hauskaa väänneltyä ja käänneltyä tästä. Varsinkin se, et kun menin sinne vessaan, ni siellä oli niin lapsia ja kun olin viillellyt ja tulin pois, niitä lapsia ei ollut enää. Voi kuule Freud missä olet kun sua tarvitaan.

Tulipas tästä pitkä teksti. Mä en varmaan jaksaisi lukea näin pitkää vuodatusta.. Onnittelut niille jotka jaksoi. Olisi mulla vielä vaikka mitä kerrottavaa, mutta mä en jaksa enää kirjoittaa. Maybe tomorrow....