Näytetään tekstit, joissa on tunniste yläaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yläaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Koulumuistoja

 Mä oon aina ollu oman tien kulkija. Ei mua oo koskaan kiinnostanut et mitä muut musta ajattelee. Oon tehny semmosia asioita joita haluun, sillä tavalla ku haluun. 

Mä rakastin koulua. Läksyt, uuden oppiminen, kaverit. Mä pärjäsin koulussa hyvin. Matikka, enkku ja musa oli kymppejä. Ja ruotsiki jossain kohtaa. Oikeestaan ala-asteella aineet oli liian helppoja. Olin välillä turhautunut kun osasin jo opiskeltavat asiat. Mä sanoin kerran ekaluokkalaisena: "nä on vammasten tehteviä" ku oli liian helppoja. Mä laskinkin ekaluokalla nelosten tehtäviä matikassa. Ja ku olin nelosella, tein M-siskon matikan läksyt. M oli sillon seiskalla. Eli potenssilaskuja. Että mä rakastin läksyjä. Muistan ku mulla oli tapana tehä tehtäväkirjoja eteenpäin. Semmosia joita ei oltu vielä opetettu. Kerran ku meijän piti tokaluokalla lukee kirja ni opettaja sano: "Sä et saa Sandra ottaa kirjaa kotiin ollenkaan ku sä kuitenki luet pidemmälle ku mitä te saatte läksyksi." 

Mulle pitikin aina hommailla lisätehtäviä. Olin aina tehnyt tehtävät ennen muita. Muistan ku aina ku meil oli yläasteella ruotsin koe ni sain tehtyy ajoissa kokeen ni kirjoitin kokeen kääntöpuolelle aina "boring". Sit kerran opettaja tuli kysyy multa että onko mulla tylsää, ja että onko tehtävät liian helppoja. Sanoin että juu ja sainkin sitten vaativampia tehtäviä. 

Yläasteella kerran enkusta tuli läksyksi kirjoittaa semmonen ennustajan ennustus teksti. Mä ja yks A ei oltu sil seuraavalla tunnilla jossa opettaja ilmeisesti luki kaikkien vastaukset. Sit siit seuraavana tuntina opettaja halus lukea mun ja A:n tekstit. Se aloitti mun tekstillä. Luki sen ja oli otettu. En ees tiiä miks. Sit se silmäili A:n tekstiä ja sano ettei aio lukee A:n tekstiä ääneen. Mä sanoin että se on epäreilua et mun teksti luettiin koko luokan edessä ja A:n tekstiä ei. Sit opettaja sanoi että: "Mun mielestä on epäreilua että jotkut osaa kirjoittaa tekstei ja toiset ei." Se olo aika noloa.

Itseasiassa kun mä olin kasiluokalla, mut siirrettiin toiseen luokkaan opiskelee enkkua sen takia ku häiriköin. Se alko silleen että opettaja joutui joka tunti käskemään mua olemaan hiljaa ja rauhottua ku olin niin äänekäs. Sit mut siirrettiin toiseen paikkaan istumaan että en oo kavereitten vieressä. Sit siin alko käydä vähän silleen että opettaja joutui usein laittamaan mut käytävälle opiskelemaan. Kerran enkun tunti oli alkamassa ja astuin luokkaan sisään. Opettaja sanoi: "Sandra, mä en jaksa kattoa sua tänään. Mee käytävälle". Ja siis mä en todellakaan syytä sitä opettajaa. Olin aivan vitun rasittava. Sit siin kävikin niin että mut siirrettiin pysyvästi yhteen ysiluokkaan opiskelemaan. 

Ja siis mul on semmonenki muisto yläasteelta ku olin osastolla sen pari kuukautta. Kävin sairaalakoulua. Ne opettajat oli ihan surkeita. Tein yhen matikan kokeen siel josta sain kympin. Ja siis laskin ylioppilaskokeen tehtäviä ja ihan sikana ekstra tehtäviä. Sit kun palasin omaan kouluun ni sain matikasta todistukseen ysin. Mä menin sit kysyy opettajalta et miksi en saanu kymppiä. Se sano että: "Ei ollu tuntinäyttöä" just joo. Hankala antaa tuntinäyttöö ku en oo paikalla..

Muistan ku olin joku neljännel tai viidennel ni hengailin yhen M:n kanssa. Mun porukat oli oikeesti kieltänyt mua olemasta sen kanssa mut mua ei juurikaan kiinnostanut niitten kiellot. Me oltiin kyl välil huonoo seuraa toisillemme. Mut M oli vaan niin ihana. M:llä meni koulu heikosti. Etenkin englanti. Kerran me mentiin sit tekee enkunkoe auditorioon. M istu mun vieressä. Mä tein eka sivun ja käänsin sen siihen tyhjäl pöydäl joka oli mun ja M:n välissä. M kopio mun vastaukset. Siis mä annoin sen kopsata. Siitä kokeesta M sai jonku yksin. Se oli niin ihanan ylpee itsestään. Sen jälkeen M alko lukemaan enkun kokeisiin. Ja sai seuraavasta kokeesta jonku kasin. Oli ilo olla buustaamassa opiskeluintoa. 

No mut joo. Vähän koulumuistoja. Nä on hyviä asioita joita mun elämässä on ollut. Ei oo enää.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Sandra 13-14-vuotiaana

Kirjotan taas vanhan pv kirjan sisältöä vähän. Samat säännöt eli:  jos on kolme pistettä alus tai lopus, ni se meinaa sitä, et sitä ennen tai sen jälkeen on ollu jotain tekstii, jota en oo syystä tai toisesta halunnu kirjottaa tänne.
13vuotta:


23.3.2006
Sain taas raivarin koulussa ja mä "lintsain" musantunnilta, ku en halunnu olla mukana siinä vitun esitelmässä...
...RUKOUS:
Auta mua Jumala. Sua ei ilmeisesti yhtään kiinnosta mitä mulle tapahtuu. Sun pitää auttaa niitä synnittömiä. Mä oon niin kauan yrittäny löytää sut, mut mikä onkaan lopputulos. Mä saan vaan kärsiä. MUTTA siunaa kaikkia ja anna mun löytää sut. Vai eks sä haluu et näin syntinen ihminen ku mää, pääsis taivaaseen. Siltä se ainaki tuntuu. Ota mut pois täältä, Sun luokse. Mä haluun sinne, mutku sinne ei näytä pääsevän millään. Mut siunaa mun perhettä ja kavereita...
 
 
 
Joo.. Ei vois itsesäälisempi olla rukous. Lopus tuli viel ihan perus kiitokset kaikesta sun  muut mut en viittiny kirjottaa. Olin seuraavana päivänä kirjottanu anteeksi rukouksen tosta rukouksesta :D Napsahdellen. Ja toi alkuosa. Mä muistan sen esitelmän. Mun ryhmäl meni pieleen koska mä en ollu mukana...
 
 
14vuotta:
 
22.8.2006 (koulus)
Tääl on tylsää ku ei oo ketään ni kirjotan. Mä oon tosi väsyny, ku en oo saanu nukuttuu. Ketään ei kiinnosta paskaakaan. Mä oon niin vittuuntunu. Kiva alottaa koulu aina väsyneenä. Pitäiskö sanoo sil psyykkarille huomenna? Jos vois antaa vaiks jotain unilääkkei. Mä oon niin uupunu...
 
Vituttaa 9.10.2006
Vituttaa. Vituttaa.. VITUTTAA!! Auttakaa. Mä tapan itteni. Viillän! jotain! En voi jatkaa näin. En pysty syömään enkä nukkuu. Ja pitäis kuunnella lisäks kaikkien vittumaista kusipäisyyttä. Vituttaa!...
...Oon saanu kaikki mun kaverit ja opettajat vihaamaan mua vieläkin enemmän. Eiks se olis ihan vitun sama jos tappaisin itteni. En todellakaan voi mennä sinne kasteelle viel ku pappi tuli henk. koht. pyytää. En voi. En todellakaan oo valmis. Oon nii vitun syntinen. Jumala ei rakasta syntisiä. Eli Jumala ei siis rakasta mua. Ja mä ymmärrän. En mäkään itteeni rakasta. Kuka rakastais tällasta vitun läskii rumaa ja vielä kusipäistä vamppii joka aattelee vaan itteään. EI KUKAAN! Kui en sit vois TAPPAA itteeni? KUI? Must se olis ihan hyvä keksintö. Ja parasta mitä oon ikinä mun elämäs tehny. Vituttaa. Auttakaa nyt joku! En jaksa enää, eikä ketään kiinnosta. Ei kyl muakaan. Tapan siis itteni ja kaikki on ilosii. Vituttaa
 
KILL ME NOW!
EVERYBODY MUST BE KILLED! THIS WORLD AIN'T A PLACE TO LIVE IN
 
Mul on ollu tosi pitkään univaikeuksia. En vaan osannu kertoo niistä ni luulin ettei ketään kiinnostanu. Psyykkari oli siis mun nupo hoitaja. Nupo oli mun kohdalla täysin yhdentekevä, sillä en pystyny puhuu siellä mitään. Mun kohalla se oli oikeestí vaan sitä, että menin sinne, istuin hiljaa paikallani ahdistuneena 45min, lähdin pois sieltä. Ei sielä osattu auttaa mua. Tai mä en osannu ottaa apua vastaan.
Olin tosi umpikujassa tosi pitkään. En osannu ottaa apua vastaan ja olin masentunu ja super ahdistunu. Olin myöskin aika yksinäinen, vaikka mulla oli kavereita. En viihtyny seurassa, joten olin yksin. Kesällä 2006 olin ollu baptisti seurakunnan leirillä ja mun piti mennä kasteelle ja liittyy siihen kirkkoon. Ei pahalla mut onneks en ehtiny, koska luterilaisuus on mun juttu.
Mul oli todella kummallinen suhde Jumalaan. Mä niinku uskoin ja "evankelion", mut silti kirjotin tolleen..
Halusin oikeesti kuolla ja luulin ettei kukaan välitä musta. Olin väärässä.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Hankala tapaus

Mul on teriä... ja viinaa. teki mieli viime yönä ja äänet kehotti, mut mä voitin. Olis pitäny tänään kotikäynnil antaa ne pois. Olisin varmaan antanu, jos olis varmaa, et äitin ei tarvis tietää et oon semmosii säilytelly. Mut ku me sovittiin hoitoneuvottelussa, että kaikki mun asiat saa kertoo äitille. Ja mä siis ite hyväksyin sen. Koska äiti on mukana mun hoidossa. Olishan se varmaan aika hankalaa, jos tietää vaan osan. Vaikka eihän se nytkään tiedä kaikkea.... mut ei tiiä kyl hoitajatkaan.

Ah sitä ihanaa tunnetta ku terä viiltää ihoa. Kaipaan sitä.. vaikka osa minussa pitää koko touhua täysin kuvottavana ja vääränä. Vääränä ja likasena. Likasena niinku seksuaalinen hyväksikäyttö. Muistan ku kerroin yläasteen luokanvalvojalle hyväksikäytöstä. Tai oikeestaan se arvas sen itte. Se keskustelu meni näin:
Opettaja: Sandra mä en voi auttaa sua jos sä et puhu mulle.
Mä: Mä olisin nyt valmis kertoo mikä mua vaivaa.. Kun mä olin pieni. Joku 5-vuotias...
hiljaisuus
Opettaja: Joku teki sulle jotain?
Mä: Joo.. (itkua ja kyyneleitä pidätellen)
Opettaja: Jotain seksuaalistako?
Mä: Joo..
Opettaja: Voi sua pientä. Nyt on kyl pakko halata.
Me halattiin pitkään ja se tuntui hyvältä.

Jossai kohdassa kerroin myös viiltelystä. En muista sen tarkemmin miten se meni, mutta opettaja oli vissiin puhunu siitä terkkarin kanssa. Mut nii.. ku sit yks kerta kun me taas tavan mukaan juteltiin opettajan kanssa musatunnin loputtua, mä sanoin, et koen itteni likaseksi. Opettaja luuli, että mä tarkotin viiltelyä, vaikka oikeesti tarkotin hyväkskäyttöö. En kehdannu korjata väärinkäsitystä sen enempää.. sanoin vaan ettei se tunne johdu viiltelystä.

En oo varma oonko ikinä kirjottanu mitään tänne tosta opettajasta, mut se oli yläasteella mun voimavara. Olisin monet kerrat jo tappanu itteni, jos mulla ei olis ollu häntä. Osastollakin ollessa soitin sille kerran ja paruin, et haluun pois. Mut ysiluokalla se kyllästy muhun. Mä ymmärrän hyvin. Olin aika vaikee tapaus. Joka toinen tunti istuin luokan perällä huppu päässä musaa kuunnellen ja joka toinen tunti riehuin, naureskelin ja häiriköin. Ja luokanvalvojalle tietty meni kaikki tieto.. Tulin aina välil kännissä kouluun. Kerran jäin kiinni muillekki opettajille, mut luokanvalvojalle jäin useammin. Se ei kertonu eteenpäin ja mä lupasin aina, että en enää ikinä tuu humalassa kouluun... Ja sit tulin kuitenkin.

Olin kauhea, olen kauhea ja tulen aina olemaan kauhea