mitä pitäis uskoo

Outo päivä. Täynnä vaikka minkälaisia tunteita.. Nukuin viime yönä joku 5 tuntii. Liian vähän mulle..

Kuntoutuskodinhoitaja T tuli aamul tsekkaa mun kunnon eilisen takia. Sillon mul oli viel ihan ok olo. Valehtelin, että olin nukkunu hyvin, en tiiä miks... en vaan jaksanu jäädä siihen päivittelemään. Menin takas sänkyyn makaamaan. Jossain vaiheessa nousin ylös ulkoiluttaa Nellin. Sen jälkeen menin sohval makoilee ja kattoo telkkuu.

Koitin vähän ryhdistäytyä ku toimintaterapeutti M tuli mul kotikäynnille. Meijän piti tehä ruokaa, mut mul oli viel eilistä safkaa ja pitäis säästellä sitä rahaa Viron matkaa varten. Ja mul oli muutenki kauhee päänsärky. Siirrettiin sitte tapaaminen toiselle päivälle.

Ku käytiin Nellin kans ulkona, ni mä näin mun kuntoutuskodin entisen omahoitajan N:n auton pihalla. Kysyin M:ltä, et onko N täällä (siis yhteisis tilois). Se sano, et kattoo jos on vielä ni pyytää moikkaamaan. Meni vartti ja mä olin jo luovuttanu sen suhteen. Aattelin et se on jo lähteny(ja osa musta ajatteli, et se ei vaan halu nähä mua) Mut sit ovikello soi ja N:hän se siellä. Halattiin ja mä kerroin et mul on ollu kova ikävä sitä. Sanoin, että tää paikka ei tunnu samalta ku ennen ja et en saa yhtä hyvää hoitoo, ku mitä N:ltä sain.

Keskusteltiin siin jonki aikaa ja tultiin siihen tulokseen, että mä olin vaan enemmän tottunu N:n hoitomenetelmiin ja et oli mul menny jonki aikaa ennenku totuin niihinkin. N sano, et mun pitää vaan antaa mahdollisuus "uusille" hoitajille.... Niin kai sitten...

N sano, että mä näytän hyvältä ja hyvävointiselta. Kerroin, että parin viikon sisäl ollu vaan kerran ääniä, mut ahdistusta on ollu kyl enempi. Kerroin, että saattaa koko päivän ahdistaa. N  kysy, et oonko ottanu tarvittavii. En oo.. Jotenki on semmonen olo, et pitää pärjää noil mitä on.. Sit N lähti ja me halattiin uudelleen. N on vaan niin ihana...

Sittttten. Meil oli kuntoutuskodis "pihatalkoot"(jotka sitten muuttuikin ulko-oven pesemiseksi ulkoa päin) Ja sen jälkeen grillattiin. Mul oli ihan järjetön syyllisyyden tunne siitä, että olin sanonu, et en saa yhtä hyvää hoitoo esim. T:lta ku mitä oon N:ltä saanu. Sit mä huomasin, et T käyttäytyy tosi tylysti mua kohtaan. Äänet alko kuiskailla: "Se vihaa sua. Se vihaa sua. N on kertonu, ettet saa hyvää hoitoo siltä. Se vihaa sua" Yritin ohittaa äänet ja vähän juttelin ja naureskelin muiden asukkaiden ja toim.ter. M:n kanssa. Yritin olla välittämättä niistä tuntemuksista ja äänistä.

Sit mentiin takas koteihin ja mun oli tarkotus alkaa pakkaa. Äänet voimistu "Se vihaa sua! SE VIHAA SUA! SE VIHAA SUA!!!" Mä en enää tienny mikä oli totta ja mikä ei. Lähetin sitte tekstarin T:lle "Miks sä oot vihanen mulle?". Se tuli kilkuttelee mun ovikelloo, mä en avannu. En halunnu nähä koko ihmistä. Sit se soitti mulle. Mietin hetken, että vastaanko vaiko enkö. Päätin vastata. T ihmetteli suuresti mun viestiä. Jankattiin asiasta joku kymmenen minuuttia siin puhelimen välityksellä. T sano, ettei ole vihanen mulle ja kyseenalaisti koko juttua. Mä sanoin kaikkee, esim. että "Sä haluut että mä tapan itteni." Mul oli sillon vahvati semmonen olo ja äänetki huusi. T kutsu mut yhteisiin tiloihin ja mä menin. Se halus jutella kasvotusten.

Siel jatkettiin vaan jankkaamista. Mä en pystyny uskoo, että T olis vilpitön. "Mä oon tieks Sandra ihan sanaton. En tiiä mitä mä voin tähän enää sanoa. Mua vähän naurattaa tää tilanne." "Mua ei naurata", mä sanoin. "Mitä sä Sandra haluut et mä teen tai sanon? Mitä sä tekisit täs tilanteessa?" Mä mietin hetken.... "En ottais itteeni", mä vastasin.

Jotain siin sit juteltiin vielä ja sit mä sanoin, et: "No haluutko kuulla?" "No haluan", T vastas. "Äänet sanoo, että sä vihaat mua" Sit en paljoo muista muuta kun että äänet vaan voimistui ja ahdistus. En kyenny enää keskittyy muuhun. Kuiskailin vaan ittelleni, että "ei oo totta, ei oo totta, jättäkää mut rauhaan, en usko teitä". Jossain vaiheessa T kysy, et pitäiskö mun ottaa tarvittavat. Mä sanoin että joo. Lääkkeet on mul kotoon Viron matkaa varten, joten mun piti siis mennää kotiin ne ottamaan. T sano, että saattaa mut kotiin ja niin tehtiin. T taputteli mua olalle ja tsemppas ja kysy et voiko muhun luottaa. (lääkkeiden hallussa pidosta siis) Mä sanoin että juu ja sit T lähti. Mä otin tarvittavat ja menin vähän nukkumaan sohvalle.

Nyt vointi on ihan ok ja meen kohta "nukkumaan" eli tsekkaa somet ja simpsoneit sängylle...

Sori ku tuli kilometripostaus. Kiitos jos jaksoit lukee loppuun asti. Ja sori sekavuus. Vaikee keskittyy jotenki....

vuoden tavoite + salases uutta

Tänään piti tän kuntoutuskodin toimintaterapeutin ryhmässä kirjottaa tai piirtää tän vuoden haaveita ja tavoitteita paperille. Mun ei tarvinnu kauaa miettiä et mitä kirjottaisin. Mietin vaan että haluunko kirjottaa sen toisille nähtäväksi.

Ku aika alko olee lopussa kirjotin heikosti paperille "suicide". Niin että se tuskin edes näkyi... no M oli sit kuitenki nähny sen kirjotuksen. Se tuli ryhmän jälkeen kyselee kaikkee. En ees muista et mitä. Sain sen kuitenki vakuuttuneeks et ei oo mitään akuuttia. Se kysy et haluunko jutella jollekkin. Mä sanoin että en, vaikka olisin oikeesti halunnu. En haluu vaivata..

Oon kokeilukappale, vaiko vain erittäin sairas

Viime yö oli rankka. Piti taistella ääniä vastaan, ku ne käski (taas) viiltää. Mä voitin! En viiltänyt! Valvoin tosin aika myöhään, mut silti. Koen olevani voittaja. Mut ei.. ei mul oo silti yhtään parmpi olo. Oikeestaan  mietin, et tuliskohan mulle parempi olo jos viiltelisin. En tiiä...

Mä en siis nukkunu viime yönä kauheen hyvin. Ja se sit taas ajo siihen, et en jaksanu nousta aamulla herätykseen. Mul oli tapaaminen 9:30 toimintaterapeutti M:n kanssa. Aattelin vaan että ihan sama, en mee koko tapaamiseen. Mut sit se soitti mulle, ku kello oli jotain 10. Se sit tuli hakee mut ja käytiin kaupassa. M huomas et en oo ihan sata prosenttisesti tässä maailmassa. Ja se sit johtu taas harhoista: "tapa,tapa, tapa ittes, tapa kaikki, kuole, sä oot nolo, M ei kehtaa liikkuu sun kanssa ku oot niin ruma ja läski, tapa ittes, tapatapatapa....." Sain kerrottuu et kuulen äänii, mut en halunnu kertoo sen enempää...

Huomattiin sit yhes et parempi olo tuli ku tehtiin sit ruokaa, koska en "ehdi" kuuntelee ääniä.. Kai mun sit täytyy yrittää tehä jotain koko ajan... tosin yöl ei voi tehä mitään ku pitäis nukkuu. En sit tiiä,, en vittu tiiä yhtään....

Kerroin M:lle et musta tuntuu et niit äänii laitetaan mun päähän, koska mun sairautta halutaan ylläpitää. M sano, ettei se oo niin. Mäkin yritän ajatella et se ei oo niin, mut ku se on.. Ehkä mä oon joku kokeilu kappale... en vittu tiiä. pelottaa nää ajatukset.

VITTU!!

Positiivisuus paketti: Alotan laulutunnit maanantaina. Jotain hyvää tähänki elämään!

I miss her so bad..

Hän ei välitä musta enää... mä yritän pitää yhteyttä, mut ei hän... Ihan sama! Harmittaa vaan ku meijän kaverisuhde kariutuu. Pidin häntä parhaana ystävänä, mut kai tää on ykspuolista. Vihaan tätä epätietoisuutta. Onko hänellä vaan huono netti, vai eikö hän jaksa vaan puhuu mun kanssa :(

What ever, who cares? In the end, it's only me.. No one who maatters. Just me...

Kamppailen koko ajan viiltelyn kanssa. Tänäänkin ku me oltiin toimintaterapeutti M:n (mies puolinen BTW) Ikeassa, ni ku tultiin veitsi osastolle, ni mun oli pakko mennä koittelee niit veitsien teriä. Se on ikäänkuin pakkomielle. Haluisin tietää miltä ne veitset tuntuis iholla. Ihanalta varmaan...

Ei, ei, EI! EI EI EI. EN HALUU AJATELLA SITÄ!! Oon jo niin pitkällä tän kanssa. Niin pitkällä et olis tyhmää enää alottaa sitä uudelleen...

I'm so scared, it hurts my stomach

Juupa juu. Tänään oli taas toimintakyvyn arviointia toimintaterapeutti J:n kanssa. Siel oli paikalla kans sairaalan toimintaterapeutti M(mies puolinen) , koska J ja M ilmeisesti vaihtaa kesäks paikkoja (eli J menee sairaalaan ja M polille). Mua vähän ahdisti ku en oo tottunu työskentelemään miesten kanssa. Sain tehtyy kuitenki kaiken mitä piti ja kehujakin sain, mut mut.... Kyl mua pelotti. vaikka J olikin paikalla.

Sitte J alko pohjustaa kysymystä. "M on ihan kiva" "se on hauska tyyppi"jnejne. Sit se kysy. Haluunko mä alkaa kesäl tapaa M:ää. Kahden kesken. Hui ku pelkkä ajatuski ahdistaa. Tarkotus olis et tehtäis kerran viikossa jotain ruokaa yhessä. Pelottaa.. Mitä jos se tekee mulle jotain pahaa. Siis miettikää nyt. Minä täysin yksin sen miehen kanssa. Lupasin J:lle et mietin asiaa. En sit tiiä.