Mitäs luotit. -Sinä

Itketkö sinä? Taasko? Eikö sinua hävetä? Olet aikuinen ja kyynelehdit kuin pikkulapsi. Sulje silmäsi tiukasti yhteen, pidätä hengitystäsi ja laske kymmeneen. Et saa itkeä. Et ainakaan tämän syyn takia. Se oli sinun syytäsi. Omaa syytäsi. Tunnetko tuon kivun? Se on oikein sinulle. Sinä lähdit sen miehen matkaan, joten saat nyt kärsiä seuraamukset. Ei riitä että se mies vei sinulta neitsyytesi, kaiken mihin uskoit, ihmisyytesi. Se ei riitä. Ansaitset tämän kaiken pahan mistä kärsit nyt jälkeenpäinkin. Mitäs luotit...

Et saa koskaan elämääsi takaisin. Tiedät sen itsekin. Loppuaikasi tällä planeetalla tulee olemaan kärsimystä. Kuulet, näet, tunnet, haistat sen miehen koko ajan lähelläsi. Kipu siellä tulee seuraamaan mukanasi ikuisesti. Et pääse eroon takaumista ja painajaisista. Se on sinulle oikein. Mitäs luotit.

Sinua delegoidaan jatkuvasti toisen ihmisen vastuulle. Kukaan ei halua auttaa sinua, sillä kaikki tietävät, että sinua ei voi auttaa. Tunnetko olevasi umpikujassa? Hah! Se on sinulle ihan oikein! Mitäs luotit!

Pyyhi siis kyyneleesi ja ryhdistäydy. Et saa surra tätä asiaa. Se on väärin sitä miestä ja läheisiäsi kohtaan. Älä itke enää. Et saa! Lopeta! 

-Sinä

Sinä

Istun hiljaa tuolillani. Katselen sinua. Näen kyyneleesi. Mitään ei oikeastaan ole tehtävissä. Ei nyt, nyt on liian pimeää. Elämäsi tuska paistaa silmistäsi, tahtoisin niin auttaa sinua, mutta mitään ei ole tehtävissä. Tarkastelen kehoasi täältä kaukaa. Näen kuinka tiheä hengityksesi saa rintakehäsi nousemaan ja laskemaan yhä uudelleen ja uudelleen. Löysän paitasi alta on vaikea hahmottaa muotojasi, mutta eihän minun tarvitsekaan. Painat kasvosi käsiesi taakse suojaan ja enää näkyvät vain kyynelistä märkä leukasi, jossa on punainen painauma siinä kohdassa, mihin sinun kätesi vielä äsken nojasivat. Pyöreä vatsasi. Se vangitsee katseeni. Uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu. Jalkasi katoavat pöytäsi taakse. Katseeni seilailee yläkropassasi. Voin vain kuvitella miltä näyttäisit alastomana. Rumalta.

                      Hetkeksi jo unohdun kokonaan omiin ajatuksiini, kunnes palaan takaisin sinuun. Paitasi hihat yltävät kyynärpään yläpuolelle. Paljaissa käsivarsissasi näkyy paljon tuoreita ja vähän vanhempia viiltojälkiä. Tahtoisin todella auttaa sinua, mutta en pysty. Uskon tietäväni, miltä sinusta tuntuu, ja juuri siksi haluaisinkin sinua auttaa. Minulla ei ole tällä hetkellä itsellänikään voimia sellaiseen. Tiedän mitä sinulle on tapahtunut. Oikeastaan, tiedän sinusta lähes kaiken. Enemmän kuin itsekään tiedät itsestäsi. Tiedän milloin valehtelet ja milloin puhut totta. Tunnen tuskasi, mutta en kykene auttamaan sinua. Uskon tietäväni, miltä sinusta tuntuu. Siitä en kuitenkaan voi olla varma, kuten et sinäkään ole. Oletko iloinen? Oletko surullinen? Epävakaa olet, se on selvä.

                      Suljen silmäni hetkeksi ja mietin sisintäsi. Vahvan ulkokuoresi takaa sinusta löytyy ujo, kadoksissa oleva tyttö, joka huutaa apua. Olet pelokas ja sinusta tuntuu, etteivät muut ymmärrä pelkoasi. Minä uskon ymmärtäväni. Pelkäät myös itseäsi, sillä et voi luottaa omaan kykyysi harkita asioita silloin, kun olet ahdistunut. Se on raskasta ja turhauttavaa, sen tiedät itsekin. Et pidä itsestäsi ja se näkyy päällepäinkin, jos sitä vain osaa katsoa sillä tavalla. Et meikkaa kasvojasi, sillä tiedät näyttäväsi rumalta joka tapauksessa. Jos katsot itseäsi peilistä, et näe ihmistä vaan hirviön, jättiläisen. Ansaitset pahaa. Uskon tietäväni, miltä sinusta tuntuu.

                      Jotkut ihmiset sanovat, että olet häviäjä, pettymys, epätoivoinen… Mutta minä uskon, että sinä yrität, edes vähän. Tiedän, että olisi helpompi pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Tiedän myös sen, että joka kerta, kun suljet silmäsi, mielessäsi on yksi tietty hetki elämästäsi, se kauhea hetki, se kauhea hetki siitä kauheasta hetkestä, ja se vähän vähemmän kauhea hetki siitä samasta kauheasta hetkestä. Tiedän myös sen, että kun on hiljaista, kuulet sanat: ”Älä itke, sitä ei tapahtunut, mitään ei tapahtunut”. Silti sinä yrität taistella. Vaikka siis olet häviäjä, ainakin olet yrittänyt olla muutakin. Et ole vaan pakallasi, vaikka tiedän sen olevan sinulle helpompaa. Kaipaat ymmärrystä ja tukea. Sitä saatkin, mutta vääriltä ihmisiltä. Sinulta odotetaan liikaa. Sinulle se on paljon, vaikka oikeasti jopa liika on liian vähän.

                      Avaan silmäni tutkiakseni taas kehoasi. Yläkroppasi on käpertynyt kasaan ja hartiasi ovat korviin saakka vedettyinä. Hengitys on jo niin tiheää, että se on alkanut katkeilla. Kukaan muu ei selvästikään huomaa sinua, en edes minä enää kunnolla. Katoat pikkuhiljaa näkymättömiin. On liian pimeää. Kukaan ei voi auttaa sinua. En edes minä.

Yhtäkkiä, nostat itsesi pystyyn. Lasket kätesi syliisi ja rentoutat hartiasi. Nyt näen sinut taas vähän paremmin. Muutkin huomaavat sinut. Vedät syvään henkeä ja joka uloshengityksellä tulet enemmän ja enemmän näkyviin. Tunnet olosi jo vähän paremmaksi ja olet taas melkein valmis seuraavaan huomiseen.

-Sinä