Paljon uusia asioita. Uhka vai mahdollisuus?

Joo. Huomen on se palaveri. Toivottavasti ei näin paljon ahdista huomenna. Pitäis vissiin alkaa käymään jossain aspan ryhmäs. En tiiä pystynkö. Pelottaa. Äiti sano et on ihan ymmärrettävää, että pelottaa uudet asiat. Äitiikin kuulemma pelotti ku se vaihto työpaikkaa. Ja sano, et se menee ohi.

Mä itseasiassa juttelin vähän facen meses yhen naisen kanssa joka osallistuu just siihen samaan ryhmään. Se sano ihanasti, että on hyvä ilmapiiri ja kaikki otetaan lempeästi vastaan. Vähän houkuttais. Ne jutut mitä siel tehään, kuulostaa kivoilta. Jotain pelei ja karaokee sun muuta. Mut uudet ihmiset pelottaa. Aattelin ens viikon perjantaina yrittää jos sillon lauletaan karaokee. Ku se on mun mukavuusalueella ni se olisi hyvä keino alottaa. Kattoo nyt kuin käy.

Tän viikon to jatkuu kuoro. Sinnekkin olis tarkoitus mennä. Hitto ku kaikki on niin vaikeeta. Semmosetkin asiat jotka ennen on tuntunu hyvältä. Ja pe mennään K-siskon kanssa isovanhempien luokse. Ku porukat haluu kaksin keskeisen viikonlopun. 

Ja ens viikon maanantaina alkaa scit. Jos alkaa ja jos meen sinne. Vähän kuumottelee ja pe olis sit se ryhmä ja lauantaina A-serkun tuparit toisel paikkakunnal. Meen enon ja hänen vaimon, eli A:n vanhempien kyydillä. Toivottavasti siel ei oo paljoo porukkaa ja et ei oltais kauheen kauan. 

Aattelin täytellä ristikoita nyt. Tai pelata simssii.. Tai molempia. Kiitos hei.

Helpottunut olo

 Nonni. Nyt on taas parempi olo. Sain juteltua yhden asian ulos systeemistä aspan hoitaja J:n kanssa. Ja siis oikeesti. Kivi vierähti sydämeltä kun sain uusia näkökulmia yhteen asiaan. Nukuin niiiin hyvin viime yönä, enkä ees ottanut stilnoctia. Ja tää päivä on ollu semi normaali. Oon taas jaksanu olla sosiaalinen ja naureskella. Eiköhän tää tästä. Vaikkakin on viel yks iso ahdistava asia, mun henkilökohtainen, joka painaa mieltä. Mut sen selvittelyyn tarviin aikaa ja traumaterapiaa. Ainakin mä toivon että terapia auttaa siihen.

Olin tänään polin hoitaja H:lla. Meil oli hauskaa kuten aina. H:kin on tosi ihana, niinku mun kaikki tän hetkiset työntekijät. Jutellaan me siis asiaakin, mutta kyl me aina nauretaankin. Mä alotan scitin jos siihen ryhmään saadaan tarpeeks osallistujia. Aluksi vähän epäröin, että haluunko, mutta siit ryhmäst ei kaiketi oo tulos kauheen iso ja on ainakin kivat vetäjät. Mut kyl mua ahdistaa se ajatus silti. Mut mä nyt sanoin, että osallistun. 

Ens viikon tiistaina on joku semmonen palaveri, johon tulee polin H, aspan J, sossu ja äiti. Ja tietty mä. Me ollaan mun luona. Pitäs jaksaa vähän siivota siel. Ja siis joo, puhutaan kaiketi tukihenkilöasiasta ja kuntoutussuunnitelmasta. Mun täytyis uskaltautua liikkumaan kodin ulkopuolellakin. Ilman äitiä meinaan. Tuntuu ahdistavalta, mut kai se on pakko. En mä ikuisesti voi äitissäkään roikkua. Oon mä siis käyny lähikaupas yksinki lähiaikoina ja K-siskon kanssa. Mut esim. uimaan en pysty menee ilman äitiä. Siihenkin on monta syytä. 

Sit se traumaterapia-asia. Mä oon siis kattonu niit terapeutteja mut en oo löytäny sopivaa.. Saas nähä kuin senkin asian kanssa käy. Se olis mulle ihan välttämätön. Että pystyis mennä työelämään. Mut mun eläkkeellä olo vaikuttaa asiaan silleen, että en voi hakea kuntoutuspsykoterapiaa vaan sitä vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta ja se sit taas rajaa pois monet monet terapeutit. Vissiin. Tai ainakin se lista kelan sivuil niist terapeuteista on lyhyempi. Siis siin on vaan joku 10 nimee kun kuntoutuspsykoterapeutti listassa oli useampi kymmenen.

Mut joo. Rupeen nyt tsiigailee ens viikon salkkareita cmorelta. Kiitos hei!

Millon taraumaterapiaan?

 Intervallijaksolla taas. Tää päivä on menny levätessä. Näin toki lääkäri Y:tä. Lääkitystä kevennetään vielki. Ja puhuttiin traumaterapian alotuksesta. Ilmeisesti en saa kelalta tukea, koska oon pysyvällä eläkkellä, mut Y sano, että voi hakea terapiaa sairaanhoitopiiriltä. En tiiä, miten sen etenee, mut ilmeisesti kuitenki etenee.

Mul on tää mun uus kone mukana osastolla. Oon kirjotellu tekstejä. Nytkin yks teksti kesken. Kirjottaminen on ihanan terapeuttista. Tykkään tästä koneesta! Kiitos tukilinja!

Tääl osastol on yks vittumainen potilas. Onneks se lähtee pois huomenna. Sil on koko ajan jotain sanottavaa. Se ei siis oo ilkee niinku jotku on, mut se on vaan vittumainen ja ärsyttävä. Vähän rauhottuu täällä ilmapiiri ku se häipyy. Onnek se ei oo mun kaa samas huonees!

Syyskuu puolesvälis on verkostopalaveri. Siel jutellaan vissiin tukihenkilöstä ja kartotetaan kuntoutussuunnitelmaa. Sinne tulee mun lisäks äiti, sossu, aspan J, polin H ja ehkä mahdollisesti fyssari ku se oli se joka laitto asian vireille. En kyl tiiä tuleeko fyssari mut se olis ihanaa jos se tulis ku se on niin kiva. 

Pikkasen tekis mieli viitlää ku just tol ärsyttäväl potilaalla on kädes tuoreita viilto jälkiä. Se triggeröi. Mun piti aina pitää pitkähihasta ku mul oli tuoreita viiltojälkiä. Ja pidin kans. Oli sitten talvi tai kesä. Koska en halunnu et muil alkaa tekee mieli viiltää. Onneks mul on kumilanka. Sen napsuttelu ranteeseen auttaa hyvin. Se auttaa myös ahdistukseen.

Meil on porukoil järkyttävä riita pääl. Ja siis syy on ihan naurettava. En nyt jaksa avaa tähän sitä, mutta voin sanoa, että syyllinen on, kukapa muukaan kuin meidän ihana, rakastava, (lue: narsistinen) isä... Se vaan osaa olla niin naurettava. Toivottavasti tää tilanne menee pian ohi, niin ku yleensä aina on menny. 

Mut joo.. Jatkan ehkä tekstin kirjotteluu jos on inspiraatiota. Hyvää yötä!

Ulos täältä!

No joo.. Keskiviikkona oli paljon harhoja. Kuulin, tunsin ja haistoin raiskaajan mun kotona. Voin pahoin. Kuntoutuskodin hoitaja T tuli kotikäynnille. Kerroin että mies on mun kotona. Sanoin etten nää sitä, mut kuulen, haistan ja tunnen sen läsnäolon. T sano ettei mun kotona ole ketään mun lisäksi. Se sano ettei kuule mitään. "Ne on Sandra taas niitä sun harhoja. Ei täällä ole ketään" Mun oli vaikee uskoo sitä, ku mies puhu mulle koko ajan. "Pitäiskö sun mennä nyt jo sun vanhempien luokse?" Meen porkoille yleensä torstaina ja oon viikonlopun siellä. "Joo kai..." "No soita nyt sun äitille silleen että mä olen tässä vieressä. En voi jättää sua yksin tässä tilassa ja multa loppuu kohta työaika", T sano. No mä soitin sit äitille ja T jäi siihen odottaa et äiti tulee. Sit äiti tuli ja mä lähdin porukoille. T lupas soittaa torstaina.

Menin sitte illemmalla isovanempien luokse. Olin kertonu äitille harhoista ni äiti vähän mietti et kannattaako mun mennä sinne, ku mummakin on niin vanha jo. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla. Mä sanoin äitille et must on ihana päästä kauas siitä miehestä. Äiti sit vei mut sinne ja meil oli tosi hauskaa mumman kanssa.

T soitti sit torstaina. Mul tehään maanantaina kuntoutussuunnitelma. Mua vähän pelottaa et mut potkitaan ulos täältä kuntoutuskodista... Et tä ei oo niitten mielestä riittävä mulle ku tääl on hoitajat vaan ma-pe 8-16. (jos ees sillonkaan). Sit T sano, että pitää pitää verkostopalaveri psyk polin työntekijä T:n kanssa. Kuntoutuskodin hoitaja T sano ettei oikeen osaa auttaa mua kun mul tulee niitä oloja. Ja polin työntekijä T:n kanssa voitais tehä toimintasuunnitelmia..

Tulin tänään omaan kotiin ja nyt ahdistaa niin vitusti mutta en aio viillellä koska en halua sairaalaan.. Toivottavasti oon tarpeeks vahva.

Moikka